345 resultados para tutkimustulokset
Resumo:
Yhteiskunnan riippuvuus sähköstä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Sähkönjakelussa esiintyneet lyhyet ja pitkät keskeytykset ovat osoittaneet yhteiskunnan haavoittuvuuden ja yhteiskunta kestää entistä vähemmän sähkönjakelussa tapahtuvia häiriöitä. Keskeytyksistä aiheutuneiden haittojen arvostus on kasvanut ja tämä on luonut taloudelliset perusteet sähkön laatua parantaville investoinneille. Haja-asutusalueiden keskijänniteverkon johdot on rakennettu avojohtoina ja siten ne ovat alttiita sääolosuhteista johtuville myrsky- ja lumikuormavaurioille. Ilmastomuutoksen ennustetaan lisäävän tuulisuutta ja siten ongelmat sähkönjakelussa mahdollisesti lisääntyvät. Taajamissa käytetään enemmän kaapeleita ja johtolähdöt ovat lyhyitä, joten myrskyistä aiheutuvia keskeytyksiä on vähemmän kuin haja-asutusalueella. Olemassa olevat jakeluverkot ovat käytössä vielä vuosikymmeniä, joten uuden tekniikan kehittämisen rinnalla on kehitettävä myös olemassa olevaa jakeluverkkoa ja sen ylläpitoa. Ylläpidon tavoitteena on käyttövarmuuden parantamisen lisäksi huolehtia siitä, että jakeluverkkoihin sitoutunut omaisuus säilyttää arvonsa mahdollisimman hyvin pitoajan loppuun saakka. Jakeluverkkoihin investoitiin paljon 1950–70-luvuilla. Tältä ajalta on yhä käytössä puupylväitä, joiden ikääntymisen takia korvausinvestointien tarve kasvaa. Hyvänä puolena tässä on että käyttövarmuuden parantamiseksi olemassa olevaa jakeluverkkoa ei tarvitse uusia ennenaikaisesti. Tutkimuksessa päähuomio on haja-asutusalueiden 20 kV keskijänniteverkon kehittämisessä, sillä yli 90 % asiakkaiden kokemista keskeytyksistä johtuu keskijänniteverkon vioista. Erityisesti johtorakenteisiin ja johtojen sijoittamiseen on kiinnitettävä huomiota. Käyttövarmuuden lisäksi jakeluverkkojen kehittämistä ohjaavia tekijöitä ovat taloudellisuus, ympäristön huomioiminen, viranomaisvalvonta sekä asiakkaiden ja omistajien odotukset. Haja-asutusalueilla taloudelliset haasteet ovat suuret vakituisen väestön vähenemisen ja mahdollisesti sähköntarpeen pienenemisen takia. Taloudellisuus korostuu ja riskit kasvavat, kun tuottojen määrä supistuu tarvittaviin jakeluverkon investointeihin ja ylläpitokustannuksiin verrattuna. Ristiriitaa aiheuttaa se, että asiakkaat odottavat sähkönjakelulta parempaa luotettavuutta, mutta paremmasta sähkönlaadusta ei olla valmiita maksamaan juurikaan nykyistä enempää. Jakeluverkkojen kehittämistä voi hidastaa myös viranomaisvalvonta, jos tuottoja ei voida lisätä investointien lisätarpeiden suhteessa. Tutkimuksessa on analysoitu yleisellä tasolla kaapeloinnin lisäämistä, korkeiden pylväiden käyttämistä, leveitä johtokatuja, edullisten ja yksinkertaisten sähköasemien rakentamista haja-asutusalueille ja automaatioasemien lisäämistä keskijänniteverkon solmupisteisiin. Erityisesti tutkimuksessa on analysoitu uutena tekniikkana 1000 V jännitteen käyttömahdollisuutta jakeluverkkojen kehittämisessä. Sähköjohtojen siirtäminen teiden varsiin parantaa käyttövarmuutta, vaikka johdot rakennetaan samalla tekniikalla kuin olemassa olevat johdot. Hajaasutusalueille rakennettavilla sähköasemilla pitkät syöttöjohdot voidaan jakaa pienemmiksi syöttöalueiksi, jolloin keskeytyksistä aiheutuvat haitat koskettavat kerrallaan pienempää asiakasmäärää. Samaan tulokseen päästään oikein sijoitetuilla ja toteutetuilla automaatioasemilla. Tutkimuksen mukaan lupaavaksi tekniikaksi jakeluverkkojen kehittämisessä on osoittautumassa 1000 V jänniteportaan ottaminen 400 V pienjännitteen lisäksi. 1000 V verkoilla voidaan korvata häiriöherkkiä 20 kV keskijänniteverkon lyhyitä, alle viiden kilometrin pituisia haarajohtoja ja haarajohtojen jatkeita, missä siirrettävät tehot ovat pieniä. Uudessa jakelujärjestelmässä sähkö tuodaan 1000 V jännitteellä lähelle asiakasta, jossa jännite muunnetaan normaaliksi asiakkaille soveltuvaksi 400/230 V jännitteeksi. Edullisuus perustuu siihen, että rakentamisessa käytetään samoja pienjännitejohtoja kuin asiakkaille menevässä 400 V pienjänniteverkossa. 1000 V jakelutekniikassa sekä investointikustannukset että ylläpitokustannukset ovat pienemmät kuin perinteisessä 20 kV ilmajohtotekniikassa. 1000 V johdot säästävät maisemaa, sillä ne eivät tarvitse leveää johtokatua kuten 20 kV keskijännitejohdot. 1000 V verkkojen käyttö soveltuukin erityisesti vapaa-ajanasuntojen sähköistykseen herkissä ranta- ja järvimaisemissa. 1000 V verkot mahdollistavat kaapeliauraamisen lisäämisen ja näin voidaan vähentää ympäristöä haittaavien kyllästettyjen pylväiden käyttöä. 1000 V jakeluverkkojen osalta tutkimustyön tuloksia on sovellettu suomalaisessa Suur-Savon Sähkö Oy:ssä. Käytännön kokemuksia 1000 V jakelujärjestelmästä on useista kymmenistä kohteista. Tutkimustulokset osoittavat, ettei keskijänniteverkon maakaapelointi hajaasutusalueilla ole taloudellisesti kannattavaa nykyisillä keskeytyksistä aiheutuvilla haitta-arvoilla, mutta jos keskeytyskustannusten arvostus kasvaa, tulee kaapelointi kannattavaksi monissa paikoissa. Myös myrskyisyyden ja myrskyistä aiheutuvien jakelukeskeytysten lisääntyminen tekisi kaapeloinnista kannattavan. Tulevaisuudessa jakeluverkkojen rakentaminen on entistä monimuotoisempi tehtävä, jossa taloudellisuuden ja käyttövarmuuden lisäksi on huomioitava asiakkaat, omistajat, viranomaiset ja ympäristö. Tutkimusta jakelutekniikan kehittämiseksi tarvitaan edelleen. Tulevaisuuden osalta haja-asutusalueiden jakeluverkkojen kehittämiseen liittyy paljon epävarmuuksia. Hajautetun kiinteistökohtaisen sähköntuotannon lisääntyminen voi tehdä jakeluverkoista nykyistä tarpeettomampia, mutta esimerkiksi liikenteen sähköistyminen voi kasvattaa jakeluverkkojen merkitystä. Tästä syystä jakeluverkkojen rakentamisessa tarvitaan joustavuutta, jotta tarvittaessa voidaan helposti sopeutua erilaisiin kehityssuuntiin.
Resumo:
The main purpose of this thesis is to investigate winner-loser performance when financial markets are facing crisis. This is examined through the idea that does the prior loser portfolios outperform the prior winner portfolios during the three major crises: The depression of the 1990s, the IT-Bubble and the Subprime -crisis. Firstly, the winner and loser portfolios superiority is counted by using the cumulative excess returns from the examination period. The portfolios were formed by counting the excess returns and locating them in to the order of superiority. The excess returns are counted by using one year pre-data before the actual examination period. The results of this part did not support the results of De Bondt & Thaler’s (1985) paper. Secondly, it is investigated how the Finnish and the US macroeconomic factors are seen to be affecting the stock market valuation in Finnish Stock Markets during economic crises. This is done to explain better the changes in the successes of the winner-loser performance. The crises included different amount of selected macro factors. Two latest crises involved as well few selected US macro factors. Exclusively the IT-Bubble -crisis had the most statistically significant results with the US factors. Two other crises did not receive statistically significant results. An extra research was produced to study do the US macro factors impact more significantly on Finnish stock exchange after lags. The selected lags were three, six, nine and twelve months. Three and six month lagged US macro factors during the IT-Bubble -crisis improved the results. The extra research did not improve the results of the Subprime -crisis.
Resumo:
Työn tavoitteena on kuvata ja ymmärtää valtaa ja vallankäyttöä esimiehen näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, miten valta ilmenee esimiestyössä sekä esimiehen ja alaisten välisissä suhteissa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä kuusi yksilöhaastattelua OP Pohjola ryhmän osuuspankkeihin. Tutkimusta varten haastateltiin kohdeorganisaation esimiehiä. Haastattelujen osia liitettiin tutkimuksen empfriseen osaan. Tutkimuksen perusteella saatiin selkeä kuva esimiestyöstä ja johtamisesta sekä esimiehen vallankäytöstä kohdeorganisaatiossa. Tutkimustulokset osoittavat, että esimiehet näkevät vallan kuuluvan työhönsä. Valtansa avulla esimiehet vievät organisaatiota kohti sen tavoitteita.
Resumo:
This thesis is done as a complementary part for the active magnet bearing (AMB) control software development project in Lappeenranta University of Technology. The main focus of the thesis is to examine an idea of a real-time operating system (RTOS) framework that operates in a dedicated digital signal processor (DSP) environment. General use real-time operating systems do not necessarily provide sufficient platform for periodic control algorithm utilisation. In addition, application program interfaces found in real-time operating systems are commonly non-existent or provided as chip-support libraries, thus hindering platform independent software development. Hence, two divergent real-time operating systems and additional periodic extension software with the framework design are examined to find solutions for the research problems. The research is discharged by; tracing the selected real-time operating system, formulating requirements for the system, and designing the real-time operating system framework (OSFW). The OSFW is formed by programming the framework and conjoining the outcome with the RTOS and the periodic extension. The system is tested and functionality of the software is evaluated in theoretical context of the Rate Monotonic Scheduling (RMS) theory. The performance of the OSFW and substance of the approach are discussed in contrast to the research theme. The findings of the thesis demonstrates that the forged real-time operating system framework is a viable groundwork solution for periodic control applications.
Resumo:
Tutkimus oli osa Varhaisten oppimisvalmiuksien kehittämisohjelmaa (VarhOVa) ja koski kehittämisohjelman pilottiosaa. Tutkimuksen tarkoitus oli tuottaa tietoa kehittämisohjelman varsinaista loppututkimusta varten. Tutkimus soveltuu myös varhaiskasvatuksen matemaattisista kuntoutusohjelmista kiinnostuneille ja niitä suunnitteleville henkilöille. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, johon sovellettiin fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen kohteena olivat kolmessa eri päiväkodissa pienryhmiä vetävät neljä lastentarhanopettajaa ja heidän pienryhmistään valitut lapset. Haastattelin lastentarhanopettajat, lasten äidit sekä yhden lapsen isän. Lasten matemaattiset tutkimustulokset sain ennen pienryhmää tehdystä alkumittauksesta, pienryhmän jälkeen tehdystä loppumittauksesta ja puoli vuotta loppumittauksen jälkeen tehdystä viivästetystä loppumittauksesta. Tutkimuksen lopputuloksena voidaan pitää kehittämisohjelmasta esiin nouseva ajatus kehittävästä ja innostavasta toimintamallista, millä oli vaikutus jokaiseen osapuoleen. Tutkija ohjasi tutkimuksen ajan ohjaajia, ohjaajat ohjasivat lapsia ja vanhemmat saivat opetusta Karhukirjeiden välityksellä. Osa lapsista opetteli Karhukirjeiden leikkejä vanhempien kanssa. Tutkija sai kaikista osapuolista tutkimustuloksia, jotka ohjasivat häntä suunnitteluprosessissa. Osa vanhemmista kiinnostui Nalle-matematiikasta, jota lisäsi lasten innostus ja oppiminen 1-vaiheen toimintamallin aikana. Osa vanhemmista koki ongelmana sen, että he eivät tienneet, miten ohjata lasta kotona. Vanhemmille ei pidetty ohjaus- ja keskustelutilaisuutta toimintamallista, joten osa heistä koki itsensä ulkopuoliseksi. Tutkimuksen lapsille kymmenen viikkoa kestävä Nalle-matematiikka mahdollisti osallistumisen uuteen tulevaisuuden oppimisvalmiuksia tukevaan pedagogiseen toimintamalliin. Lapset saivat yksilöllisempää pienryhmissä tapahtuvaa oppimisen ohjausta. Kahden lapsen matemaattiset tulokset kehittyivät pilottitutkimuksen aikana ja yhden lapsen tuloksista osa laski jopa alkumittausta heikommiksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin kehittämisohjelman soveltuvuutta päiväkotikontekstiin. Kehittämisohjelman vaikeutena olivat käytännön järjestelyt, jotka vaativat henkilökunnalta joustavuutta. Nalle-matematiikkaa ohjattiin kolmella eri tavalla ja jokainen ohjaaja toteutti ohjaamista persoonallisesti. Havainnoimalla lapsia eri tilanteissa aikuiset huomasivat mitä lapset osasivat ja millaisia valmiuksia heillä oli. Näiden pohjalta aikuiset pystyivät ohjaamaan lasten oppimista. Varhaisten oppimisvalmiuksien kehittämisohjelman pilottitutkimuksen vastuullisena tutkijana toimi KT Aino Mattinen Niilo Mäki Instituutista. Hän vastasi käytännön järjestelyistä, koulutuksesta ja päivähoidon henkilökunnan ohjauksesta. Pilottitutkimuksen rahoittaja oli Raha-automaattiyhdistys ja toteuttaja Niilo Mäki Instituutti yhteistyössä Turun yliopiston kanssa.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tulospalkkiojärjestelmän vaikutuksia käytännössä. Päätutkimusongelmat olivat: toimiiko tulospalkkiojärjestelmä toivotulla tavalla ja jos ei toimi, niin miten sitä tulisi kehittää? Vastausten saamiseksi kerättiin empiiristä aineistoa suomalaisesta hotelli- ja ravintola-alan yrityksestä. Aineisto kerättiin www-kyselynä Internetin kautta. Kyselyssä selvitettiin mielipiteitä myös avoimin kommentein. Teorian mukaan hyvin toimiva tulospalkkiojärjestelmä voi tukea merkittävästi yrityksen strategisten tavoitteiden saavuttamista. Toisaalta huonosti suunniteltu ja strategian kanssa ristiriidassa oleva järjestelmä voi toimia tavoitteiden vastaisesti. Tulospalkkiojärjestelmän rakenne, kehittämistapa, yhteensopivuus strategian kanssa sekä ennen kaikkea työntekijöiden tietämys järjestelmästä vaikuttavat tulospalkkiojärjestelmän merkitykseen työntekijöille. Tulospalkkiojärjestelmä vaikuttaa yksilön toimintaan merkityksensä kautta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin TKK:n tulospalkkiojärjestelmän toimivuusmallia. Mallin avulla arvioitiin tulospalkkiojärjestelmän vaikutuksia tavoitteisiin, toimintaan, yhteistyöhän ja ilmapiiriin sekä työasenteisiin. Lisäksi arvioitiin järjestelmän toimivuutta järjestelmän tarkoituksen, rakenteen sekä esimiestyön kannalta. Tutkimustulokset osoittavat arvioidun järjestelmän toimivan pääosin hyvin ja sillä on merkitystä työntekijöille. Järjestelmä tunnetaan hyvin ja sillä on myös rahallista merkitystä. Toteutuneiden tulospalkkioiden määrä ei kuitenkaan näytä olevan riittävän suuri motivoidakseen sellaisenaan. Teorian ja tutkimustulosten perusteella esitettiin ehdotuksia tulospalkkiojärjestelmän kehittämiseksi. Tulospalkkiojärjestelmää tulisi kehittää yksinkertaisemmaksi, jotta sillä olisi enemmän toivottuja vaikutuksia.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten yrittäjyys näkyy pienen perheyrityksen johtoryhmän toiminnassa. Pyrkimyksenä on ymmärtää millaisia nämä johtoryhmät ovat. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään, miten nämä tiimit toimivat. Lopuksi tutkimuksen kiinnostuksen kohteena on, mitä suoritteita tiimit saavat aikaan. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina valituissa pienissä perheyrityksissä. Tutkimustulokset osoittavat, että pienissä perheyrityksissä toimivat johtoryhmät ovat hyvin erilaisia koostumukseltaan. Usein niissä on samoja henkilöitä kuin hallituksessa. Heterogeeniset tiimit osoittautuivat kuitenkin toimivimmiksi. Pienissä perheyrityksissä todettiin olevan sekä johtoryhmiä että yrittäjämäisiä tiimejä. Johtoryhmä voi tuoda yritykseen uusia johtamiskäytäntöjä ja siten järkevöittää yrityksen johtamista ja kehittymistä.
Resumo:
The purpose of this study was to analyze how different stakeholders, such as the European Central Bank, the European Commission, the European Central Securities Depositories Association, the Bank of International Settlements and the International Monetary Fund, have influenced the European financial integration in the area of securities clearing and settlement since the introduction of the single currency. The results show that the contribution differs from stakeholder to another and can take the form of standards and recommendations, legislation, research and publications, risk analysis etc. The Eurosystem has been particularly active in this area by proving and planning central bank services, such as TARGET2, CCMB2 and T2S. Along the way the development has and continues to face challenges that need to be solved by European authorities. Coordination is a key factor for the future as we have seen during the recent financial turmoil.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ekonomien ammatillisen kehittymisen tarpeita muuttuvassa maailmassa, jossa ammatillinen erityisosaaminen vanhenee nopeasti. Tutkimuksessa tarkastellaan ekonomikunnassa koettuja ammatillisen kehittymisen tarpeita substanssin ja oppimistapojen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ammatillisen kehittymisen tarpeita ekonomeilla on ja miten näihin tarpeisiin voisi vastata. Tutkimuksen pyrkimyksenä on selvittää myös, miten Suomen Ekonomiliitto SEFE voisi auttaa jäseniään kehittymään edelleen ammatillisesti. Aikuisoppimis- ja motivaatioteorioita on olemassa lukuisia. Pro gradun teoriaosassa selvitetään, miten aikuisten oppiminen tapahtuu, mitä se pitää sisällään ja mikä motivoi oppimaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan työelämän ekonomeille asettamia vaatimuksia tänään ja tulevaisuudessa. Pro graduni tutkimusmenetelmänä käytettiin sähköistä kyselyä, ja otoksena oli 2000 SEFEn jäsenrekisteristä poimittua ekonomia. Tutkimustulokset osoittavat, että heterogeenisen ekonomikunnan näkemykset ammatillisen kehittymisen tarpeista ja varsinkin juuri itselle sopivista koulutusmuodoista eroavat melko paljon. Tärkeimmiksi ekonomiosaamisen osa-alueiksi nousivat seikat, joista on hyötyä muuttuvan maailman mukana pysymisessä, kuten valmius omaksua uusia asioita ja ongelmanratkaisutaito. Seuraavaksi tärkeimmäksi osaamisalueeksi nimettiin yleinen talouden tuntemus. Kehittää tulisi paitsi näitä osa-alueita, myös erilaisia johtamistaitoja. Tulosten mukaan suurin este ammatilliselle lisäkoulutukselle on ajan puute. Kyselyn vastauksissa painotettiin koulutuksesta saatavaa hyötyä suhteessa siihen laitettuihin panostuksiin. Kiireessä priorisoidaan työssä oppimista ja lyhyitä täsmäkoulutuksia.
Resumo:
The purpose of the thesis is to study innovativeness in a context of the construction industry especially the front-end of the innovation process. The construction industry is often considered an old-fashioned manufacturing industry. Innovations and innovativeness are rarely linked to the industry. The construction industry, as well as other industries in Finland, is facing challenges such as productivity, the climate change and internationalization. The meaning of innovations is greater than ever in continuously changing markets, for standing out from competitors or increasing the competitiveness. Traditional production methods, tight building regulations, unique buildings, one-of-a-kind project organizations and highlighting the cheapest price in building contracts are particular challenges in the construction industry. The research questions of the thesis were: - What kind of factors shift the existing company culture towards innovativeness? - What are the phases of the front-end of the innovation process? - What kind of tools and methods enable managing the front-end of the innovation process? The theoretical part of the thesis bases on the literature review. The research methodology of the empirical part was the action research and qualitative approach. Empirical data was collected by the theme interviews from three companies. The results were practical methods and experiences from innovation activities of the companies. The results of the thesis can be clarified as follows: enhancement of the innovation activities requires support and commitment of the top management, innovative culture and innovation strategy. Innovativeness can be promoted by systematical methods for example collecting ideas from employees. Controlling and managing the front-end phase is essential to succeeding. Despite that managing the front-end is the most challenging part of the innovation process, development and management of that save companies’ money, resources and prevents useless investments. Further clarification and studies are needed to find out furthermore functional tools and methods to manage innovations and implementing them to the culture of the companies.
Resumo:
Corporate Social Responsibility is company’s interest and actions towards its environment and the society that the company takes from its free will, to give back to the community and environment. Corporate Social Responsibility is current topic as companies are challenged to take responsibility for their action, due to the constant tightening environmental legislations and raising pressure for transparency from the public. The objective of this Master’s Thesis research is to study if Corporate Social Responsibility affects suppliers’ brand image and mining companies’ buying decisions within global mining industry. The research method is qualitative and the research is conducted with secondary and primary research methods. The research aims to find out what are the implications of the research for the case company Larox. The objective is to answer to the question; how should case company Larox start to develop Corporate Social Responsibility (CSR) program of its own, and how the case company could benefit from CSR as a competitive advantage and what actions could be taken in the company marketing. Conclusions are drawn based on both the secondary and primary research results. Both of the researches imply that CSR is well present in the global mining industry, and that suppliers’ CSR policy has positive effect on company image, which positively affects company’s brand, and furthermore brand has a positive effect on mining companies buying decision. It can be concluded that indirectly CSR has an effect on buying decisions, and case company should consider developing a CSR program of its own.
Resumo:
Most Finnish periodical magazines have a website, often an online service. The objective of this thesis is to understand the magazines’ resources and capabilities and match them with online strategies’ goals and objectives. The thesis’ theoretical part focuses on explaining and classifying resources, capabilities, goals and objectives, and applying everything into Finnish magazine publishing context. In the empirical part, there is a comparative case study of four magazines. The findings indicate that with cooperating, advertising and community hosting capabilities magazines may utilize their human, brand, content and customer base resources. The resources can be further addressed to reach profitability, customer-centricity and brand congruency goals.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja selittää etätyöntekijöiden työhönsä kokemaa omistajuuden tunnetta sekä sen syntymismekanismeja ja seurauksia. Lisäksi tavoitteena oli selvittää kuinka etätyön eri muodot korostuvat etätyöskentelyn oletetuissa eduissa ja ongelmissa. Etätyön muotojen osalta oli tavoitteena myös selvittää niden yhteyttä itsenäisyyden tunteeseen. Tutkielman tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja määrällistä aineistoa analysoitiin SPSS-ohjelmiston avulla. Tutkielman tutkimuskontekstina on etätyö. Tutkimuksen perusteella etätyöntekijät kokevat työnsä keskimäärin melko paljon omakseen. Tutkimustulokset osoittivat, että työtä kohtaan koettu psykologinen omistajuus syntyy kolmen ”reitin” kautta, joita ovat kohteen hallinta, kohteen perusteellinen tunteminen ja voimavarojen käyttäminen kohteeseen. Näiden ”reittien” syntymiseen taas oli positiivinen yhteys seuraavilla työn ulottuvuuksilla: työn vaatimat taidot, työn hahmottaminen, työn merkitsevyys, itsenäisyys sekä palaute työstä. Tutkimustulokset todistivat, että psykologinen omistajuus oli positiivisessa yhdeydessä työperäiseen itsetuntoon, työtyytyväisyyteen, työmotivaatioon, yksilön kehittymiseen työssään, vastuuntuntoon työtään kohtaan sekä rehtiyteen. Voimakkain yhteys psykologisella omistajuudella oli työtyytyväisyyden kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaankin sanoa, että mitä enemmän henkilö kokee työnsä omakseen, niin sitä tyytyväisempi hän on työhönsä. Tutkimustulokset osoittivat, että etätyön muodolla on merkitystä etätyöskentelyssä koettuihin etuihin ja ongelmiin. Täysipäiväisen etätyön tekijät kokivat edut kaikista positiivisimmin ja ongelmat taas kaikista negatiivisimmin. Mobiilit työntekijät kokivat työssään alhaisempaa itsenäisyyden tunnetta kuin muiden etätyön muotojen edustajat.
Resumo:
The profitability on transportation field has been low for a long time. The re-cession that started in the fall of 2008 has caused even more trouble to transportation companies as the number of transportations has gone down and the competition has gotten tougher since the time before the recession. Because the low profitability level does not allow competing with prices, transportation companies must come up with other means to differ from their competitors. The main goal of the research was to find out how a small and medium-sized enterprise (SME) on transportation field should manage its customer relationships. Due to limited resources, companies should direct their resources to serving their most valuable customers. Companies should first make a determination of their customer base. This works as a base for establishing customer portfolios, in other words making customer groups based on e.g. profitability, buying volumes and loyalty. Companies can gain competitive advantage also by improving their service quality. Important information regarding the selection criteria of a transporta-tion company, transaction methods, service time and accessibility of person-nel, customers’ expectations on transportation company’s personnel, utiliza-tion of IT-solutions as a part of transportation service, the image of a transportation company and necessity of quality control meetings was gathered for this research by interviewing customers. By utilizing this information, transportation company can adapt its service offering to equal the customer needs and expectations better. A service process example was created to improve the service quality of the transportation company. It shows the whole process from the customer sending the transportation order to the point when the customer receives an invoice from the transportation company. The example process shows the most fragile stages of the service process: the interaction points. An example of this is when the driver and the customer meet at the unloading place. The results show that even a SME can have the opportunity to succeed in competitive markets by managing CRM. Expensive software are usually out of reach of a SME, but having a CRM software does not automatically guar-antee success in customer relationship management. Small and medium-sized firms can commit their current customers and recruit new customers by utilizing customer knowledge, offering top quality service, being innovative and offering functional services.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää keskitetyn toimintamallin vaikutuksia työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpidossa ja kehittämisessä. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään ammatillisen osaamisen johtamista ilmiönä, esitellään erilaisia näkökulmia ja oppisuuntia sekä tarkastellaan henkilöstövoimavarojen johtamista hajautetussa ja keskitetyssä organisaatiossa. Tutkimuksen empiirisen osan muodostavat UPM-Kymmene Oyj:n esimiesten ja työntekijöiden haastattelut. Haastatteluaineisto kerättiin ja analysoitiin kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimustulokset osoittavat, että keskitettyyn toimintamalliin siirtymisen myötä linjaesimiesten vastuu työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpidossa on lisääntynyt, samalla kun työntekijöiden odotetaan ottavan laajempaa vastuuta oman osaamisensa ylläpidossa. Tutkimuksessa nousi esiin myös selkeiden roolien merkitys osaamisen kehittämisessä.