981 resultados para Miten minusta tuli tohtori


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tutkittiin suodatukseen vaikuttavien tekijöiden vaikutusta suodatuksessa syntyvän kakun ominaisuuksiin sekä kakun ominaisuuksien vaikutusta syrjäytyspesun tehokkuuteen. Lisäksi määritettiin tärkeimmät suodatusparametrit sekä niiden riippuvuudet suodatusolosuhteista. Toissijaisena tavoitteena oli lisäksi tutkia, miten suodatusolosuhteita ja suodatettavan lietteen ominaisuuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa suodatusjakson kestoon. Työn kirjallisuusosassa käsiteltiin aluksi yleisesti kiintoaineen erotusta nesteestä. Tämän jälkeen käsiteltiin yleisimmät suodatustekniikat ja tarkasteltiin yksityiskohtaisemmin painesuodatusta ja varsinkin syntyvän kakun rakenteeseen vaikuttavia tekijöitä. Lopuksi käytiin läpi kakulle suodatuksen jälkeen suoritettavat jälkikäsittelymenetelmät ja selvitettiin varsinkin syrjäytyspesun tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä tarkemmin. Kokeellisessa osassa tehtiin koesuodatuksia lietteellä joka sisälsi hienojakoista pigmenttiä. Koesuodatukset tehtiin kahdella eri kankaalla panostoimisella piston press- laboratoriopainesuodattimella johon oli liitetty tiedonkeruuohjelmisto, joka keräsi tiedostoon paineet suodatuskammiossa, kankaan alapuolella ja työsylinterin syöttölinjassa sekä lisäksi männän korkeuden, lietteen lämpötilan ja suodosvaakalukeman. Lietteiden ominaisuuksia seurattiin analysoimalla niiden kiintoainepitoisuuksia, kloridipitoisuuksia, z-potentiaaleja ja partikkelikokojakau-mia siten että jokaisessa suodatuksessa käytetyn lietteen ominaisuudet olivat tiedossa. Suodatusten jälkeen syntyneistä kakuista määritettiin kiintoaine- sekä joissain tapauksissa myös kloridipitoisuudet. Suodatus- ja puristuspaineiden havaittiin vaikuttavan kakkujen huokoisuuksiin ja ominaisvastuksiin selvästi, joskin muutokset olivat melko pieniä. Vaikutus näkyi selvästi myös suodatusten kestoissa ja muutosten havaittiin olevan merkittävän suuruisia. Myös lietteen pH:n havaittiin vaikuttavan merkitsevästi suodatusten kestoihin ja kakkujen ominaisuuksiin. Pesutuloksen ja kakun ominaisuuksien välille löydettiin riippuvuus heikoksi jääneestä pesutuloksesta huolimatta. Myös koesuodatuksissa käytettyjen kankaiden välillä havaittiin selviä eroavaisuuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen selvitettiin miten skenaarioanalyysia voidaan käyttää uuden teknologian tutkimisessa. Työssä havaittiin, että skenaarioanalyysin soveltuvuuteen vaikuttaa eniten teknologisen muutoksen taso ja saatavilla olevan tiedon luonne. Skenaariomenetelmä soveltuu hyvin uusien teknologioiden tutkimukseen erityisesti radikaalien innovaatioiden kohdalla. Syynä tähän on niihin liittyvä suuri epävarmuus, kompleksisuus ja vallitsevan paradigman muuttuminen, joiden takia useat muut tulevaisuuden tutkimuksen menetelmät eivät ole tilanteessa käyttökelpoisia. Työn empiirisessä osiossa tutkittiin hilaverkkoteknologian tulevaisuutta skenaarioanalyysin avulla. Hilaverkot nähtiin mahdollisena disruptiivisena teknologiana, joka radikaalina innovaationa saattaa muuttaa tietokonelaskennan nykyisestä tuotepohjaisesta laskentakapasiteetin ostamisesta palvelupohjaiseksi. Tällä olisi suuri vaikutus koko nykyiseen ICT-toimialaan erityisesti tarvelaskennan hyödyntämisen ansiosta. Tutkimus tarkasteli kehitystä vuoteen 2010 asti. Teorian ja olemassa olevan tiedon perusteella muodostettiin vahvaan asiantuntijatietouteen nojautuen neljä mahdollista ympäristöskenaariota hilaverkoille. Skenaarioista huomattiin, että teknologian kaupallinen menestys on vielä monen haasteen takana. Erityisesti luottamus ja lisäarvon synnyttäminen nousivat tärkeimmiksi hilaverkkojen tulevaisuutta ohjaaviksi tekijöiksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli selvittää markkinamuutosten merkitystä erään yrityksen erään tulosyksikön toimintaan tietyllä vientialueella. Vaikuttavia tekijöitä arvioitiin erityisesti asiakasyritysten tarpeiden ja edustajayrityksen kanssa tehdyn yhteistyön kannalta. Työn alussa esitellään toimeksiantajayritys, tutkimuskohteena oleva tulosyksikkö ja markkinatilanne. Työn teoriaosuudessa käsitellään organisationaalista ostokäyttäytymistä ja markkinointia jakelukanavien kautta sekä esitellään analyysin käsitteellisenä kehyksenä käytetty palvelun laadun kuilumalli. Työn käytännönosan aineisto kerättiin kvalitatiivisilla haastatteluilla jakeluketjun kolmella tasolla. Aineistoa analysoitiin vertaamalla osapuolten näkemyksiä toiminnasta. Suurimpia eroja tuli esille yrityksen joidenkin heikkouksien ja uhkien tunnistamisessa. Samaa mieltä oltiin joustavuuden, yleisen palvelun laadun ja tuotelaadun tärkeydestä.Työn tuloksina on esitetty toimenpidesuosituksia, joiden yhteisenä piirteenä on toimeksiantajayrityksen selkeämpi profiloituminen tutkimuksen perusteella määritellyn laatutason tarjoajaksi. Esitettyjen toimenpiteiden avulla yrityksen kykyä tarjota kokonaispalvelua ja teknisesti laadukkaita tuotteita käytettäisiin edelleen hyväksi yhteistyökumppaneiden sitouttamisessa ja motivoimisessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Raaka-ainekustannusten minimoimiseksi hienopaperin valmistajat pyrkivät jatkuvasti vähentämään massan havuselluosuutta ja lisäämään paperin täyteainepitoisuutta. PCC:n käyttö hienopaperin täyteaineena on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana voimakkaasti. PCC:n etuna on sen joustava valmistusprosessi, jonka olosuhteita säätelemällä voidaan valmistaa hyvin erilaisia tuotteita. PCC:n ominaisuudet, kuten partikkelikoko ja kidemuoto vaikuttavat merkittävästi paperin reologisiin ominaisuuksiin. Täyteaineen vaikutus paperin lujuusominaisuuksiin riippuu oleellisesti siitä, miten täyteaine sijoittuu kuituverkostossa. Lisäksi paperikoneen ajettavuuden turvaamiseksi täyteaineretention tulisi olla riittävän korkealla tasolla. Täyteaineen retentoituminen on hyvin riippuvainen kuitumateriaalin ja täyteaineen ominaisuuksista. Täyteainepitoisuuden lisääminen ja havusellun vähentäminen heikentävät hienopaperin reologisia ominaisuuksia ja vaikuttavat negatiivisesti paperikoneen ajettavuuteen. Varsinkin rainan siirto avoimella viennillä puristinosalta kuivatusosalle voi muodostua ajettavuuden kannalta kriittiseksi kohdaksi. Tämän vuoksi on tärkeää tuntea irrotustapahtumaan ja rainan kireyteen vaikuttavat tekijät. Märän rainan lujuuskäyttäytymistä voidaan tutkia esim. laboratorioarkeista tehtävillä vetolujuus- ja jännitysrelaksaatiomittauksilla. Työn kokeellisessa osassa tutkittiin kahden erityyppisen PCC-täyteaineen vaikutusta hienopaperin vetolujuus- ja relaksaatiokäyttäytymiseen nopeassa vetokuormituksessa. Täyteainepitoisuuden kasvaessa sekä märän että kuivan paperin vetolujuus ja relaksaatiokireys heikkenivät voimakkaasti. Täyteaine myös vähensi havuselluosuuden vaikutusta näihin ominaisuuksiin. PCC:n ominaisuuksilla voitiin hieman vaikuttaa hienopaperin reologisiin ominaisuuksiin, joskin niiden kannalta edullisempi täyteaine antoi paperille huonommat optiset ominaisuudet. Kuiva-ainepitoisuuden kasvaessa paperin vetolujuus ja relaksaatiokireys paranivat eksponentiaalisesti. Tämän perusteella täyteainetyypin vaikutus vedenpoistoon on paperin reologisten ominaisuuksien kannalta tärkeä tekijä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakaspalvelun tarjoamisesta Internet-verkon kautta tulee jatkuvasti tärkeämpää. Aitoa asiakashyötyä tuottavien palvelujen pystyttäminen ja tuottaminen on pienyritysten resursseilla vähintäänkin vaikeaa ja riskialtista. Mahdollisuus käyttää vapaaseen käyttöön lisensoituja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja asiakkaille tarjottavien palvelujen perustana madaltaa näinollen pienyritysten kynnystä tarjota palvelua Internet-verkossa. Yrityksen tarjoamien palvelujen perustaksi on nykyään saatavilla jo kokonaisia valmiita avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmistosovelluksia. Suurin osa niistä on kuitenkin tehty jotakin rajattua tarkoitusta varten. Pyrittäessä laajentamaan asiakkaille tarjottua palvelua huomataankin tällöin, että ohjelmistosovelluksen laajentaminen muodostaa alkuperäistäkin korkeamman kynnyksen. Toisen ohjelmiston integrointi alkuperäisen kanssa ei sekään ole mahdollinen vaihtoehto – vaikka sellainen uuden palvelun perustaksi löytyisikin. WWW-sisällönhallintajärjestelmät sopivat yleiskäyttöisyytensä ansiosta hyvinkin vaihtelevien palveluiden perustaksi. Yrityksen verkkopalvelu voidaan toteuttaa esimerkiksi vapaasti saatavaan Plone-sisällönhallintajärjestelmään perustuen. Tällöin palvelujen laajentamisen ja uusien tarjoamisen kynnys oletettavasti madaltuu ratkaisevasti, järjestelmän valmiiksi sisältämien monipuolisten toimintojen ansiosta. Paikallisen pienyrityksen verkkopalvelua toteuttaessa todettiin Plonen olevan hyvin tarkoitukseen sopiva. Vähänkin merkittävämmät järjestelmään tehtävät muutokset edellyttävät kuitenkin varsin syvällistä perehtymistä sen osiin ja toimintaan. Koska tarjottavan palvelun tuli olla mahdollisimman helppo lähestyä ja käyttää, järjestelmää oli muun tarvittavan räätälöinnin lisäksi vielä muutettava yksinkertaisemmaksi: Esimerkiksi järjestelmän tarjoamasta valmiista käyttöliittymästä oli räätälöitävä yksinkertaistettu palvelunkäyttöliittymä. Myös palvelun ylläpitäjien koulutukseen oli panostettava. Järjestelmän ylläpidosta tehtiin palvelusopimus, koska asiakkaalla ei ole tarvittavaa teknistä osaamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Avoin globaali liiketoimintaympäristö tuo jatkuvasti uusia haasteita metsäteollisuudelle ja sitä kautta koko metsäklusterille, ja kilpailussa menestyminen edellyttää proaktiivista lähestymistapaa. Diplomityön tarkoituksena on kartoittaa metsäklusterin tulevaisuudennäkymiä sekä esittää näkemyksiä ja ajatuksia siitä, miten Kaakkois-Suomen osaamiskeskus (Koske) voisi jatkossa omalta osaltaan edesauttaa Kaakkois-Suomen metsäklusterin edellytyksiä menestyä globaalissa kilpailussa. Työssä on hyödynnetty skenaariomenetelmää, jonka tuloksena syntyi metsäklusterin skenaarionelikenttä. Tutkimus toi esille myös näkemyksiä siitä, mitä skenaarionelikentän skenaarioista Kaakkois-Suomessa tulisi lähteä aktiivisesti tavoittelemaan, ja millaisia toimenpiteitä tämä edellyttää. Kun perinteiset kilpailuedun lähteet murentuvat, ja tuotanto sekä kysyntä siirtyvät yhä enemmän nouseville talousalueille, on toimintatavoissa tapahduttava merkittäviä muutoksia. Tavoiteltava skenaario mahdollistaa pääsyn uusille kasvumarkkinoille innovatiivisuuden ja asiakaslähtöisyyden kautta sekä edellyttää tehokkaamman metsäklusteria tukevan innovaatioketjun rakentamista, eli panostusta alueelliseen innovaatioympäristöön. Mallissa tuetaan pienten, innovatiivisten, yritysten alkutaivalta tarjoamalla niille tukea, osaamista ja rahoitusta. Innovaatioympäristön kehittäminen voisi tapahtua laajan alueellisen ohjelman avulla. Kuitenkin myös pienemmillä kehityshankkeilla on tärkeä merkitys päämäärien saavuttamisessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teholähdepiirilevyn suunnittelu etenkin kooltaan pieneen akkukäyttöiseen laitteeseen on monivaiheinen suunnitteluprosessi. Teholähdetopologioiden valinta levylle määrää heti alkuunsa kuinka vakaata jännitettä levyllä voidaan tuottaa, kuinka suuria tehoja siitä voidaan ottaa, miten paljon häiriöitä levy tuottaa ympäristöönsä ja ennen kaikkea, kun akkukäyttöisestä laitteesta on kysymys, kuinka hyvään hyötysuhteeseen sillä voidaan päästä. Suunnittelun kannalta hakkuriteholähde on teholähdetopologioista vaativin. Tässä työssä paneudutaankin tarkemmin boost-hakkuriteholähteen suunnitteluun. Pelkkä hakkurin komponenttien mitoitus ei takaa teholähteelle parasta mahdollista toimintaa, vaan myös piirilevysuunnittelulla on suuri merkitys. Akkukäyttöisen laitteen teholähdepiirilevyn suunnittelu ei rajoitu yksinomaan teholähteiden suunnitteluun vaan levy sisältää usein myös muuta oheiselektroniikkaa, yleensä ainakin laitteen käynnistyselektroniikan sekä akun latausjärjestelmän. Etenkin akun latausjärjestelmän suunnittelu saattaa muodostua hyvinkin monimutkaiseksi tehtäväksi. Tässä työssä onkin tutkittu muutaman yleisimmän akkutyypin latausmenetelmiä. Työssä suunnitellaan myös käytännössä teholähdepiirilevy akkukäyttöiseen mittalaitteeseen. Levyn toimintaa tutkitaan erinäisin mittauksin, joilla pyritään selvittämään levyn heikkoudet. Näiden heikkouksien pohjalta levystä suunnitellaan paranneltu versio. Tällekin levylle tehdään samat mittaukset kuin edelliselle versiolle, joista selviää parannusten onnistuminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tavaranvaihto Suomen itärajalla on aina ollut hyvin vilkasta. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kauppaan tuli hetkellisesti erittäin syvä notkahdus, joka kääntyi voimakkaaksi nousuksi lähestyttäessä 1990-luvun puoliväliä. Pelkän vientikaupan oheen tuli välityskauppaa, sekä transitoliikennettä, jolla on ollut huomattavaa paikallista vaikutusta Kaakkois-Suomen työllisyyteen, sekä kuljetusalalle maanlaajuisestikin. Venäjän devalvaatio elokuussa 1998 romahdutti, sekä kaupan, että transitoliikenteen, mutta on sittemmin kääntynyt uuteen nousuun. Koko Venäjän tulevaisuus ja sitä kautta maamme itärajan liikennemäärät ovat varsin vaikeasti ennustettavissa, mutta todennäköisintä on Venäjän talouskasvun jatkuminen, jonka hyödyntämisessä ja tukemisessa myös Suomen tulisi olla. Liikennemäärien kasvu on aiheuttanut paikallisia ympäristöongelmia myös Suomen puolella rajaa. Ongelmat ovat kasaantuneet rajanylityspaikoille Nuijamaalle ja Vaalimaalle valtavien rekkajonojen myötä. Paikallisten asukkaiden elämän helpottamiseksi olisi valtiovallan pyrittävä kehittämään rajanylityspaikkoja, joista erityisesti Nuijamaa on käynyt jo kauan sitten liian pieneksi. Tekninen kehitys pienentää yksittäisen auton aiheuttamaa kuormitusta luonnolle, mutta liikennemäärien kasvu aiheuttaa kasaantuvia paikallisia ongelmia. Olemme toistaiseksi Suomessa EU:n itärajalla. Viron ja muiden Baltian maiden liittymiseen saakka, ja maantieteellisessä erityisasemassa koko unionin alueella. Samalla Suomen olisi muistettava, että meidän itärajalla on toistaiseksi maailman suurin elintasokuilu ja eurooppalainen vastakkain asettelu: EU vastaan Venäjä, länsi vastaan itä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työ on osa ympäristöklusterin tutkimusohjelmaa Materiaalivirrat ja energiankäyttö metsäteollisuusintegraatissa ja niihin liittyvät toimintastrategiat ympäristövaikutuslähtöisesti. Työn tavoitteena on selvittää yhteistyössä neljän Itä- ja Kaakkois-Suomessa sijaitsevan metsäteollisuusintegraatin kanssa metsäteollisuuden jätevedenpuhdistamon lietteen nykyisen käsittelyn ongelmia sekä kustannusvaikutuksia ja tutkia miten lietteen käsittelyn ulkoistamisella, eli tehdasintegraatin ulkopuolisella käsittelyllä, voidaan parantaa lietteen soveltuvuutta hyötykäyttöön. Työ toimii tutkimusohjelmassa jatkotutkimuksena aiemmin tehdylle perustutkimukselle. Lietettä syntyy tutkimuksessa mukana olevilla tehtailla noin 235 000 märkätonnia vuodessa. Merkittävimpänä ongelmana lietteen käsittelyssä on lietteen suuri kosteuspitoisuus lietteen mekaanisen käsittelyn jälkeen. Lietteen tehollinen lämpöarvo käyttötilassa on 1,4...5 MJ/kg. Lietteen poltolla ei ole käytännön merkitystä tehdasintegraattien energian tuotannossa. Kokonaiskustannukset lietteen käsittelystä ovat tehdasintegraateissa 4...58 mk/märkätonni. Vuosikustannuksena lietteen käsittelystä aiheutuva kustannus on 0,14...2,6 miljoonaa markkaa vuodessa. Lietteen käsittelyn ulkoistaminen on selvä tulevaisuuden suuntaus metsäteollisuuden lietteiden käsittelyssä. Ulkoiseen lietteen käsittelyyn soveltuvimmat käsittelymenetelmät ovat biokuivaus, mädätys ja kompostirakeen muodostukseen perustuva menetelmä. Todennäköisin käyttökohde ulkoistetun käsittelyn tuloksena syntyneelle tuotteelle on lietteen poltto metsäteollisuuden suurien lietemäärien vuoksi. Suurimpana etuna tehdasintegraatille lietteen käsittelyn ulkoistamisesta on parempi ydinosaamiseen keskittyminen. Palvelu-urakoinnissa, joissa ulkoinen urakoitsija vastaa laitosinvestoinnista ja käytöstä, lietteen käsittelymaksu on 100...300 mk/t, lietteen ominaisuuksista, käsittelytavasta ja määrästä riippuen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli luoda malli, jonka avulla voitaisiin ennustaa kartonkituotteiden hinnan ja kysynnän kehitystä. Työssä kerättiin aluksi tietoa kartonkimarkkinoista haastattelujen ja tilastotietojen avulla. Näiden perusteella luotiin malli, joka kuvaa kartonkimarkkinoiden ja -teollisuuden rakennetta. Erityisesti kiinnitettiin huomiota asiakkaiden tilauskäyttäytymiseen, tuotannonohjaukseen sekä hinnan muodostumiseen. Työssä käytettiin ennustemenetelmänä systeemidynamiikkaa. Oleellista oli löytää systeemissä esiintyvät tärkeimmät takaisinkytkennät ja systeemin avainmuuttujat. Kun kaikille mallin muuttujille oli määritetty yhtälöt ja vakioille annettu arvot, voitiin mallia simuloida, ja saada ennusteet halutuille muuttujille. Työssä esitettiin ennusteet kartonkimarkkinoiden tärkeimmille parametreille kahden vuoden päähän. Työssä tarkasteltiin myös, miten muutokset mallin käyttäytymistä säätelevissä muuttujissa vaikuttavat tuloksiin. Jotta pystyttäisiin paremmin selvittämään koko kartonkiteollisuuden dynamiikka, lisätutkimusta tarvittaisiin vielä eri kartonkilajien substituutiomahdollisuuksista ja hintojen riippuvuuksista. Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten tuotannon käyttöasteiden muutokset ja hinnan vaihtelut vaikuttavat liiketoiminnan kannattavuuteen valmistajien näkökulmasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Bluetooth™ Teknologia - Bluetooth Wireless Technology - on lyhyen kantaman langaton kommunikointiteknologia. Vaikka se onkin ensisijaisesti suunniteltu kaapelin korvaajaksi laitteiden omaan toimintaan liittyvässä liikenteessä, voidaan sitä myös käyttää alustana monen käyttäjien peleissä ja muissa vastaavissa sovelluksissa. Tassa diplomityössä esitellään Bluetooth teknologia sovellusohjelmoijan näkökulmasta. Työssä esitellään teollisuuskonsortion määrittelemä Java-ohjelmointirajapinta Bluetooth teknologiaan. Tämän rajapinnan avulla voidaan kehittää kannettavia sovelluksia jotka kommunikoivat Bluetooth yhteyden yli. Rajapinta pohjautuu "Java™ 2 Microedition" alustaan ja on siten toteutettavissa myös pienissä laitteissa kuten matkapuhelimissa. Työssä esitellään lyhyesti rajapinnan keskeiset osat sekä annetaan esimerkki rajapinnan käytöstä. Työn konstruktiivisessa osassa rajapinnan keskeiset on toteutettu kahdelle eri alustalle: Sambian™ ja Microsoft® Windows® käyttöjärjestelmille. Talla tavalla on saatu arvokasta tietoa siitä, miten kyseinen rajapinta tulisi toteuttaa ja myös siitä miten sovellukset sitä käyttäisivät. Keskeiset suunnitteluratkaisut ja saadut kokemukset on raportoitu työn kirjallisessa osassa. Vaikka työn konstruktiivinen osuus onkin luonteeltaan esitutkimus eikä tähdännyt tuotteeseen, on tuloksena syntynyttä rajapintaa tarkoitus käyttää useassa Nokian sisäisessä tutkimus-ja kehityshankkeessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli varteenotettavien toimittajayhteistyökumppanien löytäminen pitkäaikaiseen ja vastavuoroiseen yhteistyöhön kuormitusvaihteluiden hallitsemiseksi. Yhteistyökumppania päädyttiin etsimään toimialoilta, joiden suhdannevaihtelut riippuisivat eri tekijöistä kuin massa- ja paperikoneiden valmistus -toimialan suhdannevaihtelut. Yhteistyön mahdollistamiseksi suhdanne- ja kapasiteettivaihteluiden tuli yhteistyökumppaneiden kesken kulkea mahdollisimman vastakkaiseen tahtiin.Toimialoja verrattiin niiden tuotannon bruttoarvon- sekä trendiarvon muutosprosenttien avulla. Mahdollisia yhteistyökumppaniyrityksiä etsittiin neljältä sopivimmalta toimialalta. Parhaiksi todettujen yritysten kanssa keskusteltiin yhteistyöstä ja tutustuttiin yritysten tuotantoihin ja yrityskulttuureihin. Kyseisten yritysten edustajat vierailivat myös Järvenpäässä. Työn lopuksi arvioitiin yhteistyön mahdollisuuksia parhaiksi todettujen yhteistyökumppaneiden ja Järvenpään Metso Paper Oy:n tuotannon komponenttivalmistuksen kanssa. Lisäksi esitettiin ehdotus jatkotoimenpiteistä yhteistyön syventämiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön pääongelmana oli selvittää miten markkina-ajattelu ilmenee Pietarsaaren teknisen viraston toiminnassa. Diplomityön aihe oli saatu toimeksiantona. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Haastateltaviksi valittiin Pietarsaaren kaupungin teknisen viraston ylin johto (kuusi henkilöä) sekä Pietarsaaren kaupungin teknisestä lautakunnasta kolme jäsentä. Markkina-ajattelun katsottiin tutkimuksessa rakentuvan kolmesta osasta: markkinamekanismien hyödyntämisestä kunnallisen palveluntuotannon järjestämisessä, kilpailutuksen käyttämisestä työkaluna ja yritysmäisestä toimintatavasta kunnallisella sektorilla. Tutkimuksen toisena teoreettisena lähtökohtana oli uusi julkisjohtaminen, joka nähtiin kokoelmana instrumentteja julkisen sektorin johtamisen tehostamiseksi. Perusasenteeltaan teknisen viraston haastateltavat antoivat itsestään melko uudistushaluisen kuvan. Palveluiden vaihtoehtoisia järjestämistapoja ei ole vielä organisaatiossa juurikaan sovellettu. Kilpailuttamisen koettiin tuovan pääosin lisätyötä ja haittapuolia toimintaan. Haastateltavat kokivat yrittäjämäisen toimintatavan sisältävän kapeasti lähinnä taloudellisten tavoitteiden tarkempaa seurantaa. Teknisen viraston kilpailemisen yksityisten palveluntuottajien kanssa pitää tulevaisuudessa mahdollisena kaikki kolme teknisestä lautakunnasta haastateltua. Palveluiden vaihtoehtoiset järjestämistavat eivät olleet heille tuttuja. Kilpailutustilanteista lautakunnasta haastatellut kokivat saavansa riittämättömästi informaatiota, mikä johtaa siihen, että halvin tarjous on aina hyväksyttävä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä on tutkittu sähköverkkoyhtiön dokumenttien hallintaa, pääosin keskittymällä käytännön dokumentoinnin tilaan ja sen kehittämiseen. Tutkimus perustuu kirjallisuuteen ja haastatteluihin. Kirjallisuuden avulla on selvitetty työn aihepiirin teoriaa. Haastattelujen avulla on kartoitettu dokumentoinnin nykytilaa ja siihen liittyviä ongelmia sekä alalla yleisesti käytössä olevia toimintatapoja. Työssä on käyty läpi dokumenttien hallinnan perusperiaatteet, menetelmät ja dokumentoinnin rooli sähköverkkoyhtiössä. Erityisesti huomiota on kiinnitetty Helsingin Energian HelenVerkko liiketoiminnon dokumentointiin selvittämällä nykytilaa sekä eri yksiköiden vastuualueita ja toimintatapoja. Myös sähköverkkoyhtiön palveluntuottajien roolia on pohdittu dokumentoinnin kannalta. Nykytilanselvityksen perusteella on koottu dokumenttiluettelo, josta ilmenee mitä dokumentteja HelenVerkossa on käytössä. Työssä on esitelty yleisellä tasolla dokumenttienhallintajärjestelmiin liittyviä toiminnallisuuksia sekä kuvattu muutamia referenssiympäristöjä järjestelmien käytöstä. Työn tuloksena on kuvattu sähköverkkoyhtiölle suositeltava dokumenttien hallinnan toimintatapa sekä kuvattu projektisuunnitelman muodossa, miten kyseisessä esimerkkitapauksessa nykytilasta päästään tavoitetilaan. Dokumenttienhallintaprojektin tavoitteena on kehittää HelenVerkon dokumenttien hallintaa toimivammaksi ja käyttöönottaa dokumenttienhallintajärjestelmä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä pyrittiin selvittämään syitä kipsin saostumiseen ammoniumsulfaattikiteyttämön putkilämmönvaihtimien pinnalle ja miten epätoivottua saostumista voitaisiin estää. Lämmönvaihtimissa virtaa ammoniumsulfaattia, jossa on epäpuhtautena kalsiumia, joka saostuu pinnoille kalsiumsulfaattina. Kirjallisuusosassa tarkasteltiin kiteytymisen mekanismia ja kipsin kiteytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Saostumien estoaineita ja niiden vaikutusta kipsin kiteytymiseen sekä kipsin liukoisuutta ammoniumsulfaattiliuoksessa käsiteltiin myös kirjallisuusosassa. Kipsin kiteytymiseen vaikuttavia tekijöitä selvitettiin laboratoriokokeilla, joissa pyrittiin simuloimaan lämmönvaihdinta lämpövastuksella. Laboratoriokokeissa kokeiltiin erilaisia saostuman estoaineita ja pyrittiin löytämään prosessiin mahdollisimman tehokas kipsin kiteytymisen estoaine. Lämmönvaihtimien toiminnan tehokkuutta eli muodostuneen saostuman vaikutusta lämmönsiirtymiseen tutkittiin veden luovuttaman lämpövirran avulla. Lämmönvaihtimien tukkeutumista selvitettiin putkien vaihdon tarpeen perusteella. Kalsiumpitoisuuden vaihteluja prosessivirroissa selvitettiin kalsiumtaseen avulla. Saostumiseen vaikuttavien tekijöiden lisäksi selvitettiin mistä ja kuinka paljon kalsiumia kulkeutuu prosessiin ja poistuu sieltä. Työn tarkoituksena oli löytää ratkaisu, jolla epätoivottua saostumista lämmönvaihdin-ten pinnoille pystyttäisiin vähentämään joko kemiallisesti tai muuttamalla prosessi-muuttujia. Kalsiumia havaittiin olevan eniten pelkistämön sisäisissä ammoniumsul-faattiliuoskierroissa. Kalsiumtaseen perusteella kalsiumia poistuu pelkistämöltä eniten kipsinä ammoniumsulfaattituotteen mukana. Laboratoriokokeissa havaittiin polykar-boksylaattien estävän kipsin kasvua parhaiten, joskin estoaineen oikealla annostuksel-la havaittiin olevan suuri vaikutus. Lämmönvaihtimien saostuman havaittiin olevan kipsin ja glauberiitin seos. Vaippapuolen luovuttamien lämpövirran arvojen perusteel-la pystyttiin seuraamaan putkien tukkeutumista.