1000 resultados para liiketoiminnan kehittäminen


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Vesihuoltoverkostojen ikääntyminen ja niiden kunnon heikentyminen ovat useimpien vesihuoltolaitosten ongelmia. Tekemättä jääneistä saneerauksista muodostuu saneerausvelkaa, jonka hoitaminen vaatii tehokkaita toimenpiteitä.Saneerausten tehokas kohdentaminen on tärkeää, koska käytettävissä olevat taloudelliset ja toiminnalliset resurssit ovat rajallisia. Työn tavoitteena oli kehittää laskentamalli, jonka avulla vesihuollon huonokuntoiset alueet voidaan arvottaa saneerausjärjestykseen. Tutkimusmenetelminä käytettiin vesihuollon yleisten tietojen osalta kirjallisuustutkimusta sekä toimeksiantajan verkostotietojen osalta tapaustutkimusta. Malliin valittiin arvottamisen kannalta merkittävimmät tekijät. Valinta tehtiin tekijöiden arvottamis- ja laskentakelpoisuuden perusteella. Tutkimustietojen perusteella saatiin määritettyä putkimateriaalien ikä- ja materiaalikertoimet. Niiden lisäksi laskennassa huomioidaan putkien kunnossapitotietoja. Tutkimuksen lopputuloksena saatiin kehitettyä laskentamalli, joka vastaa asetettua työn tavoitetta. Laskennan tuloksena saadaan lukuarvo, joka perustuu verkostojen ikä- ja materiaalijakaumaan sekä kunnossapitotietoihin. Suurin lukuarvo vastaa kiireellisimmin saneerattavia kohteita.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Yliopistojen tutkimustulosten hyödyntämisen merkitys on kasvanut viime vuosina Suomessa erityisesti yliopistolakimuutosten myötä. Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia teoreettisesti kirjallisuuden avulla yliopiston tutkimustulosten jalkauttamista ja jalkauttamismenetelmiä sekä perehtyä erilaisiin yliopiston tutkimusprojekteihin. Tässä työssä muodostetaan käsitys erilaisista yliopiston tutkimusprojekteista ja luodaan tutkimusprojektikategoriat erilaisten rahoittajatahojen, kuten EU:n, Tekesin ja Suomen Akatemian, strategisiin linjauksiin perustuen. Lisäksi tässä diplomityössä selvitetään kuhunkin tutkimusprojektikategoriaan soveltuvat jalkauttamismenetelmät kirjallisuuden havaintojen avulla ja muodostetaan näin viitekehys tutkimustulosten jalkauttamiselle. Muodostettua viitekehystä sovelletaan tutkittavassa tapauksessa, jonka tutkimustulosten jalkauttamisprosessiin ja menettelyyn perehdytään tapaustutkimuksen periaatteiden mukaisesti. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että erityisesti epämuodolliset jalkauttamismenetelmät eli menetelmät, jotka eivät vaadi virallisia sopimussuhteita, kuten verkostojen hyödyntäminen, seminaarit, julkaisut ja tutkimustulosten tiivistelmät, ovat sovellettavissa lähes kaikissa yliopiston tutkimusprojekteissa. Lisäksi epämuodollisia jalkauttamismenetelmiä suositellaan käytettäväksi yhtäaikaisesti muodollisten jalkauttamismenetelmien kanssa, kuten esimerkiksi yhteistoimintatutkimuksen, lisensoinnin ja sopimustutkimuksen, jotta tutkimustulokset voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Epämuodollisten menetelmien merkitys korostuu erityisesti, kun hyödyntävänä tahona on pk-yritys. Pk-yritykset asettavat vaatimuksia jalkauttamismenetelmille sekä kokonsa ja resurssiensa puolesta että haavoittuvuudellaan toimintaympäristön äkkinäisille muutoksille, mikä havaittiin myös tutkitussa tapauksessa. Tutkittu tapaus vahvisti teoreettista viitekehystä. Huomionarvoista tutkitussa tapauksessa oli niin sanotun välittäjäorganisaation käyttö yliopiston ja yritysten välillä, mitä voidaan suositella käytettäväksi erityisesti, kun tavoitteena on jalkauttaa yliopiston tutkimustuloksia pk-yrityksille. Välittäjäorganisaatio kuroo umpeen yliopiston ja pk-yritysten välillä havaittavaa kuilua.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Julkinen terveydenhuolto on monien haasteiden edessä. Palvelujen kysyntä ja laatuvaatimukset ovat kasvussa. Samalla julkisen sektorin haastava taloudellinen tilanne aiheuttaa paineita kustannusten pienentämiseksi. Ratkaisuksi haasteisiin on tarjottu esimerkiksi rakenteiden muuttamista, palvelujen ulkoistamista ja liike-elämän sekä tuotantotalouden käyttämien menetelmien soveltamista. Tämä tutkimus tarkastelee sydänpotilaiden hoitoprosessien toimintaa Turun yliopistollisessa kes-kussairaalassa. Potilasprosessien toiminnan tarkastelu tapahtuu prosessijohtamisen, lean-ajattelun ja keskeneräinen potilas -konseptin tarjoamien käsitteiden valossa. Tutkimuksen tavoitteena on pohtia, mitä ongelmia potilasprosesseissa on havaittavissa ja miten potilasprosessien toimintaa on mahdol-lista kehittää. Lisäksi tavoitteena on arvioida voidaanko tutkimuksessa esiteltyjä teorioita hyödyntää terveydenhuollon toiminnan kehittämisessä ja mitä ongelmia hyödyntämiseen sisältyy. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty pääasiassa haastattelemalla sydänpotilaiden parissa työskenteleviä terveydenhuollon ammattilaisia. Tämän tutkimuksen potilasryhmissä potilaiden kiireellisyyden vaihtelu aiheuttaa ongelmia poti-lasprosessien sujuvuuteen. Nykyiset toimintamallit, joissa toimintaa ohjaavat diagnoosiepäily ja hoitotakuu, eivät huomioi kiireellisyyttä vaan toimivat parhaiten potilasryhmissä, joissa kiireelli-syyden vaihtelu on pientä. Kiireellisyys tulisikin huomioida paremmin toiminnanohjauksessa, jotta prosessien sujuvuus paranee ja kokonaistehokkuus kasvaa. Lisäksi sydänpotilaiden hoidon näkö-kulmasta vaikuttaisi olevan järkevää muuttaa toimintamalleja ja resursointia kardiologisempaan suuntaan. Näin potilaat saavat hoitopäätöksen nopeammin ilman turhia käyntejä ja odottamista. Tutkimuksen teorioiden hyödyntämiseen sisältyy haasteita. Ne koskevat lukuisia näkökulmia, joita potilasprosessien tarkasteluun ja optimointiin voidaan valita. Näkökulmien välillä saattaa valli-ta ristiriitoja. Prosessien optimointia terveydenhuollossa vaikeuttaa se, että toiminnan kustannukset ja hyödyt kohdistuvat eri tahoille, jolloin on vaikeaa määritellä optimaalista toimintatapaa. Lean-ajattelun kokonaisvaltaista hyödyntämistä haittaa se, että julkisesta terveydenhuollosta vaikuttaa puuttuvan kannustimia strategisen asiakasarvon luonnille. Asiakaslähtöisemmästä toiminnasta ei välttämättä saada palkintoa. Haasteista huolimatta tutkimuksen teoriat tarjoavat hyviä mahdolli-suuksia julkisen terveydenhuollon kehittämiseksi. Ne tarjoavat malleja toiminnan analysointiin ja kehittämiseen, nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä ja näkökulmia sekä haastavat pohtimaan nykyis-ten toimintamallien mielekkyyttä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Vesilaitokset kuluttavat merkittäviä määriä energiaa, johon on alettu kiinnittää huomiota viime vuosina. Energiatehokkuuden edistämisen hidasteeksi on noussut puutteellinen tietohuolto sekä vesilaitosten yhteisten tunnuslukujen ja kriteerien puuttuminen. Diplomityön tavoitteena on selvittää tietohuollon ongelmia Tampereen Vedellä. Työn tavoitteena on myös tutkia veden tuotannon ja jakelun energiatehokkaiden ohjaustapojen löytämistä tietohuollon ja tunnuslukujen avulla. Työssä käytetyt metodologiat ovat Tampereen Veden työntekijöiden haastattelut, prototyypin analysointi sekä vedenottamoiden ominaisenergiaan liittyvien mittauspisteiden läpikäynti. Diplomityön tuloksena saatiin laaja kuva Tampereen Veden tietohuoltoon liittyvistä ongelmista. Merkittävimmät tietohuollon haasteet liittyvät työntekijöihin, järjestelmiin sekä mittauspisteiden puuttumiseen. Mittauspisteet ja niiden tallentuminen ovat edellytys tunnuslukujen luomiselle. Tunnuslukuja voidaan hyödyntää energiatehokkaiden ohjaustapojen löytämiseksi, mutta vesilaitosten yhteiset kriteerit tunnusluvuille puuttuvat. Energiatehokkuustunnuslukuja on tarve tutkia lisää ja kehittää yhteistyötä vesilaitosten välillä tunnuslukujen luomiseksi sekä vertailutietojen saamiseksi.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut arvioida ja kehittää tuotelaadunhallintamalli taajuusmuuttajien elinkaaripalveluja tarjoavassa ABB Oy, Drives, Drives Service liiketoimintayksikössä. ABB:n valmistamat taajuusmuuttajat säätävät asiakkaiden prosesseja ympäri maailman useissa erityyppisissä sovelluksissa. Vanhimmat varaosatuen piirissä olevat asennukset ovat 1980-luvulta. Aluksi työssä tarkastellaan niitä elementtejä, joista laatu muodostuu eli kokemusperäisiä elementtejä sekä kvantitatiivisia attribuutteja. Yhteistä molemmille on, että niitä voidaan aktiivisesti monitoroida ja hallita. Laadun hallitsemiseksi verkostoituneessa toimintaympäristössä tarvitaan ymmärrystä liiketoimintaverkostoista ja erilaisien komponenttitoimittajien ja jakeluverkostojen markkinakentästä. Laatua ja liiketoimintaverkostoja käsittelevien osuuksien jälkeen pureudutaan kunnossapitoon ja sen lainalaisuuksiin. Lopuksi muodostetaan varaosaliiketoimintaa tukeva tuotelaadunhallintamalli, joka pyrkii peilaamaan erilaisien viitekehysten avulla tarkoituksen mukaista toimintamallia varaosatoimitusten tuotelaadun vaalimiseksi.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuvaus osaamisen johtamisesta ja kehittämisestä tutkielman kohdeorganisaatiossa. Lisäksi halutaan selvittää, millaista osaamista kohdeorganisaatiosta löytyy ja mikä motivoi asiantuntijoita oman osaamisen kehittämiseen. Teoreettinen tarkastelu pohjautuu kolmeen keskeiseen käsitteeseen: osaamiseen, osaamisen johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Kirjallisuuskatsauksessa pyritään myös selkeyttämään näiden käsitteiden määritelmien kirjavaa kenttää. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Empiirinen aineisto kerättiin sähköisten kyselylomakkeiden avulla. Tutkielman kohdeorganisaatio on kokenut muutama vuosi sitten suuren organisaatiorakenteen muutoksen, mikä on tuonut omat haasteensa osaamisen johtamiseen ja toisaalta korostanut sen tärkeyttä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kohdeorganisaatiossa on vahvaa monialaista osaamista ja oman osaamisen kehittämiseen motivoituneita työntekijöitä. Kuitenkin useimmilla osaamisen kehittäminen jää päivittäisten työtehtävien varjoon, joten kouluttautumiselle ja työssä oppimiselle toivottiin lisää mahdollisuuksia.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä kehitettiin yksitoimisten puristussylinterien valmistusta Rautessa. Sylinterien valmistuksessa haastavin vaihe on sylinteriputken ja pohjan välinen hitsaus. Hitsauksen avuksi suunniteltiin sylinterin sisäpuolinen juuritukilaite. Hitsauskokeita suoritettiin hitsin pohjan jauhekaarihitsaukselle ja MAG-hitsaukselle. Juuritukilaitteen toimivuutta testattiin koehitsauksilla. Puristussylinterien materiaali on S355J2-terästä, jonka ainevahvuus on 20 – 60 mm. Paksujen rakenneterästen hitsauksessa täytyy ottaa huomioon hitsausliitoksen mekaanisten ominaisuuksien muuttuminen sekä eri halkeamien synty. Hitsauksen laatuun ja laadunhallintaan voidaan vaikuttaa monien eri tekijöiden avulla. Hitsausohjeen avulla, ja muut laatutekijät huomioiden, voidaan hitseille asetetut laatukriteerit täyttää. Juurituen käyttö nopeuttaa puristussylinterien hitsausta vähintään 50 %. Jauhekaarihitsaus kuparista juuritukea vasten synnyttää vaikeasti poistettavan kuonan juuren puolelle. Perinteinen MAG-hitsaus kuparista juuritukea vasten sisältää liian monta muuttujaa, mikä tekee siitä epäluotettavan pohjapalon hitsaukseen. Työssä suunnitellun juuritukilaitteen käyttö tuotannossa vaatii lisää hitsauskokeita.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tuulivoima on Euroopassa nopeimmin kasvava energian tuotantomuoto. Tuulivoimateollisuuden arvioidaan kasvavan Suomessa huomattavasti lähivuosien aikana ennakoidun syöttötariffipäätöksen myötä, jolloin kilpailu alalla tulee kasvamaan. Tavoitteena oli kehittää tuulivoimalan tornin valmistusta Levator Oy:ssä hitsaustuotantoa tehostamalla ja tuotannon ohjattavuutta parantamalla. Kehitystyöhön kuului toisen hitsauslinjan käyttöönoton suunnittelu ja ohjeiston laatiminen työnjohdolle. Toisen hitsauslinjan käyttöönoton suunnittelun tarkoituksena oli suunnitella muutokset nykyiseen tuotantoon uuden linjan käyttöönoton mahdollistamiseksi. Suunnittelu aloitettiin valitsemalla hitsausprosessit, jonka jälkeen suunniteltiin laitetarpeet työvaihe-analyysien pohjalta. Tuotantolayout muutettiin nykyisestä funktionaalisesta tuotannosta tuotantosoluista koostuvaksi tuotantolinjaksi, jolloin materiaalien virtautus parani huomattavasti. Tuotannon ohjaustavaksi valittiin kapeikko-ohjaus. Ohjeiston laatimisen tarkoituksena oli kerätä ja dokumentoida kaikki tuotannossa tarvittava tieto. Ohjeiston sisältää laadunohjaus, materiaalivirtojen ohjaus ja työnohjaus osiot, joiden tarkoituksena on helpottaa työnjohtamista. Ohjeisto määrittelee yhtenäiset tuotannon toimintatavat, jolloin tuotannon ohjattavuus helpottuu. Tavoitteet täyttyivät, kun toisen tuotantolinjan käyttöönoton vaatimat muutokset aloitettiin suunnitelmien mukaisesti syyskuussa 2009. Ohjeiston sisältö saatiin määriteltyä ja eri osioiden pilotit saatiin valmiiksi joulukuun aikana. Tuotannon ohjattavuus kehittyi huomattavasti ja samalla tuottavuus parani merkittävästi.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli selkeyttää ja yhtenäistää case-yrityksen asiakaspalveluprosesseja kuvaamalla ne ja kehittämällä niitä. Case-yhtiönä oli seudullinen elinkeinoyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen tietointensiivisiä asiantuntija- ja neuvontapalveluita. Diplomityön lopputuloksena oli tarkoitus luoda yhtenäiset asiakaspalveluprosessimallit case-yritykselle. Tutkimuksessa vastattiin kirjallisuuskatsauksen avulla kysymyksiin, kuinka asiakaspalveluprosesseja voidaan kehittää ja millä menetelmillä prosesseja voidaan kuvata. Tämän jälkeen tutkittiin, miten case-yritys voi kehittää asiakaspalveluprosessejaan soveltamalla näitä menetelmiä. Selvisi, että palveluprosessin kehittäminen edellyttää käytännössä palvelun tuotteistamista, joka voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: 1) palvelun määrittäminen ja standardointi, 2) palvelun ja asiantuntijuuden aineellistaminen ja konkretisointi ja 3) prosessien ja metodien systematisointi ja standardisointi. Asiantuntijapalveluja on vaikea tai mahdoton standardoida sellaisenaan, mutta ne voidaan tuotteistaa modulaarisesti. Palveluprosessien systematisoimiseen sopivin työkalu on niiden kuvaaminen service blueprinting -menetelmällä. Tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen kuvaileva tapaustutkimus. Tutkimuksen empiirisessä on käytetty aineistonhankintatapoina puolistrukturoitua kyselyä, teemahaastatteluja, osallistuvaa havainnointia ja dokumenttien tutkimista. Näiden aineistojen analysoinnin tuloksena saatiin case-yritykselle kehitettyä yhtenäinen malli yleisestä asiakaspalveluprosessista ja kuvattua keskeisimpien palvelujen asiakaspalveluprosessit service blueprinting -menetelmällä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Toimintaympäristön muutokset ja monipuolistuneet asiakasvaatimukset asettavat organisaatioille vaatimuksia oman toimintansa tarkasteluun. Asiakastyytyväisyys on saavutettava kiristyvässä kilpailussa tuottamalla asiakkaalle arvoa. Organisaation tuottama lisäarvo muodostuu tehtävien ja toimintojen sarjassa – prosesseissa. Menestyäkseen organisaation on hallittava ja kehitettävä prosessejaan. Tilaus-toimitusprosessi kuuluu organisaation ydinprosesseihin, jossa aikaansaadaan asiakkaan tarpeet tyydyttävä tuote tai palvelu. Prosessijohtaminen auttaa ymmärtämään kuinka organisaation suorituskyky syntyy. Prosessijohtamisen avulla prosessien kehitystoimet voidaan kohdistaa oikein. Prosessien kehittämisessä on olennaista ymmärtää toiminnan nykytila ennen kuin kehitystoimiin voidaan ryhtyä. Nykytilamallinnuksen jälkeen toimintaa tulee analysoida, jotta löydetään suorituskykyä edistävät tai estävät tekijät. Analyysin perusteella tehdään mahdolliset kehitystoimet eli muutokset prosessiin. Suoritettujen toimenpiteiden vaikutuksia toimintaan tulee myös seurata. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli case-organisaation tilaus-toimitusprosessin mallintaminen, analysointi ja kehityskohteiden tunnistaminen sekä kehitysehdotusten luonti. Lisäksi tutkimus pyrki selvittämään mitä case-organisaation tilaus-toimitusprosessissa tulisi kehittää. Analyysiä varten liiketoimintaprosessi mallinnettiin. Prosessin suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä pyrittiin löytämään haastatteluiden ja havainnoinnin perusteella. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kohdeyrityksen tulee kiinnittää huomiota palvelutarjonta ja asiakaskohderyhmä valintoihin, jotta yrityksen resurssit sitoutuisivat vain arvoa tuottavien asiakkaiden palvelemiseen. Resurssien jakautumien aiheuttaa myös palvelunlaadun vaihtelua, mikä vaikeuttaa asiakastyytyväisyyden saavuttamista. Tuloksia analysoimalla tunnistettiin myös muita pienempiä kehityskohteita. Kehityskohteille annettiin lopuksi toimenpidesuositukset.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kehittää tuotekustannuslaskentamalli elintarvikealan yritykseen. Laskentamallin avulla halutaan saada tarkempaa tietoa tuotteiden kustannuksista ja kannattavuuksista. Työ muodostuu teoreettisesta kirjallisuusselvityksestä sekä empiirisestä case-tutkimuksesta. Aineiston perusteella kohdeyritykselle saatiin kehitettyä tuotekustannuslaskentamalli. Työn tutkimusote on konstruktiivinen. Laskentamallin kehittäminen edellytti välillisten kustannusten kohdistamisperiaatteiden määrittämistä. Välilliset kustannukset kohdistetaan perinteisellä kaksivaiheisella menetelmällä. Kustannukset kohdistetaan ensin niille kuuluville kustannuspaikoille. Kustannuspaikoilta kustannukset kohdistetaan edelleen tuoteryhmille ja tuotteille. Kohdeyrityksen tuotekustannuslaskenta on aikaisemmin perustunut ainoastaan standardikustannuslaskentaan. Kehitetyn kustannuslaskentamallin avulla tuotteiden kustannuksista ja kannattavuudesta saadaan tarkempaa tietoa, koska välillisten kustannusten kohdistamiseen luotiin selkeät menetelmät. Parantunutta kus-tannustietoa voidaan hyödyntää tuotteita koskevissa päätöksentekotilanteissa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Hihnakuljettimia käytetään muun muassa voimalaitos- ja sellutehdasympäristöissä kuljettamaan kiinteää polttoainetta tai haketta pitkiä matkoja. Pitkät hihnakuljettimet asennetaan yleensä teräsristikoista rakennettujen kuljetinsiltojen sisään. Kuljetinsilta toimii siis hihnakuljettimen ja hoitokäytävän runkona sekä suojaa kuljetinta ja kuljetettavaa materiaalia säältä. Tässä diplomityössä on laadittu mitoitustyökalu, jolla voidaan nopeasti mitoittaa ristikkorakenteisen hihnakuljetinsillan sauvat sekä määrittää rakenteen massa. Laskentaohjelma on toteutettu Microsoft Excel -taulukkolaskentana. Sillan poikkileikkaus voi olla suljettu symmetrinen umpirakenne tai avorakenne, jossa on ulokkeellinen hoitotaso. Ristikon sauvat ovat RHS-putkia. Rakenteeseen voi vaikuttaa jatkuvia kuormia, pistekuormia sekä näistä johdetut, ekvivalenttiin staattiseen voimaan perustuvat maanjäristyskuormat. Diplomityössä on perehdytty mitoitustyökalussa sovellettuihin teorioihin. Voimasuureiden laskenta perustuu 2-tukisina palkkeina käsiteltävien siltalohkojen ratkaisuun ja palkkianalogiaan, jossa ristikon sauvavoimat ratkaistaan käsittelemällä ristikkoa palkkina. Sauvojen kestävyyden laskenta perustuu SFS-EN 1993-1-1 -normiin, joka on osa Eurocode -rakennesuunnittelunormistoa. Lisäksi työssä on käsitelty ristikkoliitosten mitoitusta SFS-EN 1993-1-8 mukaan. Mitoitusohjelman toimivuutta on testattu tarkastelemalla esimerkkisiltaa laaditulla mitoituspohjalla ja Autodesk Robot Professional 2013 -FE-analyysiohjelmisuolla. Tulosten perusteella mitoitustyökalua voidaan käyttää ainakin tarjousvaiheen nopeisiin tarkasteluihin ja omamassan määritykseen, mutta myös lopulliseen mitoitukseen, mikäli hyväksytään konservatiivinen mitoitus.