884 resultados para Kepsu, Saulo: Pietari ennen Pietaria
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida valmisteilla olevan pankkien vakavaraisuuskehikon uudistuksen eri osa-alueita erityisesti markkinakurin edellytysten parantamisen kannalta keskittyen julkistamisvaatimuksiin. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan koko uudistuksen pankille ja sen eri intressiryhmille aiheuttamia seurauksia, uudistuksen hyviä ja huonoja puolia sekä mahdollisia ongelmakohtia. Tutkielma perustuu Baselin pankkivalvontakomitean ja Euroopan komission toisiin ehdotuksiin vakavaraisuuskehikon uudistamiseksi. Lisää perspektiiviä antavat aiheesta kirjoitetut artikkelit ja julkaisut sekä haastattelut. Pankkien vakavaraisuuskehikon uudistus muodostuu kolmesta toisiaan täydentävästä niin kutsutusta pilarista, jotka ovat 1) vähimmäisvakavaraisuuden laskentatapa, 2) valvontaprosessin vahvistaminen ja 3) markkinakurin edellytysten parantaminen. Uudistus on vielä kesken ja sen sisältö muuttuu jatkuvasti eri tahojen kantojen kirkastuessa. Varsinaisten johtopäätösten teko on siis vielä liian aikaista, mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on laaja ja merkittävä uudistus. Se muun muassa mahdollistaa sisäisten riskiluokitusten käytön ja kannustaa pankkeja tehokkaampaan riskien hallintaan sekä moninkertaistaa julkistettavan tiedon määrän nykyiseen säännöstöön verrattuna. Uudistuksen suuntalinjoista vallitsee kansainvälinen yhteisymmärrys, mutta monia ongelmia on vielä ratkaistava. Sen vuoksi laatijatahot ovat päättäneet antaa vielä kolmannen ehdotuksen ennen lopullista päätöstä. Suurimpia huolenaiheita ovat tällä hetkellä yhdenmukainen kansainvälinen täytäntöönpano ja säännösten tasapuolinen noudattaminen. Myös kehikon yksityiskohtaisuus arveluttaa monia.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää millaisia ongelmia teollisessa alihankintayhteistyössä toimivat yritykset kohtaavat suhteen kehittyessä kohti kumppanuutta. Keskeisinä teemoina tutkimuksessa ovat olleet alihankinnan toimintamallien kartoitus, hyötyjen ja haittojen käsittely ostajan ja toimittajan näkökulmista, sekä yritystenvälisen rutiinitiedonkulun tehostamiseen liittyvät asiat. Tutkimus on koostettu teoreettisesta ja empiirisestä osasta. Teoriaosuus muodostaa aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta viitekehyksen, johon empiiristä osaa on peilattu. Empiirisen osuuden lähdeaineisto on hankittu haastatteluilla kahdessa case-yrityksessä, sisäisillä dokumenteilla ja havainnoinnilla. Aineistoa käsitellään laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkimustuloksista selvisi, että pienen ja suuren yrityksen kumppanuussuhteen luominen vaatii paljon aikaa ja ponnisteluja. Muutos kohti kumppanuutta voi tapahtua vain askel kerrallaan. Myös perustoiminnan tulee olla kunnossa, ennen kuin tiiviimpää yhteistyötä voi syntyä. Rutiinitiedonkulku tiiviissä teollisessa yhteistyössä on tehokkainta hoitaa integroiduilla sähköisillä tietojärjestelmillä.
Resumo:
Vuonna 1995 alkanut sähkömarkkinoiden vapautuminen on muuttanut sähköyhtiöiden myyntisopimusten hinnoittelua merkittävästi. Ennen markkinauudistusta voitiin sähkön myyntisopimukset hinnoitella perustuen oman sähkön tuotannon kustannuksiin ja haluttuun katteeseen. Nykyään sähköpörssissä noteerattava sähkön hinta muodostaa perustan kaikkien myyntisopimusten hinnoittelulle. Sähkön markkinahinnan lisäksi on myyntisopimusten hinnoittelussa otettava huomioon sähkömarkkinoiden ominaispiirteistä aiheutuvat riskit sähkön myyjälle. Tässä työssä mallinnetaan Lappeenrannan Energia Oy:n markkinalähtöiset hinnoittelumenetelmät kahdelle sähkönmyyntisopimustyypille. Lisäksi tutkitaan markkinalähtöisen hinnoittelun tärkeimpien riskikomponenttien, aluehintaeron sekä profiililisän, merkitystä markkinalähtöisten myyntisopimusten hinnoittelussa. Aluehintaeron hyväksikäyttöä myyntisopimusten hinnoittelussa on tutkittu selvittämällä Suomen hinta-alueen CfD-johdannaisten riskipreemiot. Profiililisän merkitystä myyntisopimusten hinnoittelussa on tutkittu havainnoimalla profiililisän muutoksia hinta- ja kulutusaikasarjoissa sekä suojaushinta ja tehotasossa tapahtuneiden muutosten suhteen. Ennustetun ja toteutuneen profiililisän eroja on tutkittu laskemalla ne seitsemälle Lappeenrannan Energia Oy:n merkittävälle asiakkaalle. Lisäksi on tarkasteltu profiililisän laskentaan tarvittavan hinta-aikasarjan mallintamiseen käytettyjen termiinituotteiden hintojen merkitystä lasketun profiililisän suuruuteen. Työn lopuksi esitetään kaksi vaihtoehtoista sähkösopimusten hinnoittelumenetelmää ja vertaillaan esitettyjä hinnoittelumenetelmiä keskenään. Työssä havaitaan, että aluehintaerolta suojautumiseen käytettävien CfD-johdannaisten avulla olisi ollut mahdollista lisätä markkinalähtöisten myyntisopimusten tuottoa viimeisen kolmen vuoden aikana. Suoritettujen herkkyysanalyysien perusteella voidaan todeta, että toteutuneen ja ennustetun profiililisän erot johtuvat laskentaan käytettävien hinta- sekä kulutusaikasarjojen epätarkkuudesta. Lappeenrannan Energia Oy:n käyttämät profiililisät osoittautuivat ex-post -tarkastelussa liian suuriksi yhtä asiakasta lukuun ottamatta. Lisäksi tarjousaikana laskettujen profiililisien voidaan katsoa muuttuvan täysin samassa suhteessa hinta-aikasarjan mallintamiseen käytettyjen termiinituotteiden volatiliteettien kanssa. Esiteltyjen vaihtoehtoisten myyntisopimusten hinnoittelumenetelmien voidaan katsoa antavan varsin samanlaisia tuloksia kuin Lappeenrannan Energia Oy:n nykyinen hinnoittelumenetelmä. Saatuihin tuloksiin vaikuttavat kuitenkin painokertoimien estimointiin käytetyn vuoden volatiliteetti sekä profiililisän laskentamenetelmä
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, kuinka yrityksen jäykkää organisaatiorakennetta on kevennetty ulkoistamisten avulla vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Tarkoituksena ei ole ollut neuvoa yritystä sen liiketoimissa, vaan tarkastella objektiivisesti, mitä on tehty ja kuinka tehdyt toimenpiteet vastaavat teorioissa esiteltyjä toimintamalleja. Tutkimuksen empiirinen osuus on tehty keräämällä teemahaastattelun keinoin tietoa kyseisessä organisaatiossa työskenteleviltä henkilöiltä ja analysoimalla kerättyä materiaalia. Kaikki haastateltavat kuuluvat tai ovat kuuluneet yrityksen johtotasolle, joten kyseessä on heidän näkemyksensä tehdyistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista. Ulkoistaminen on todettu hyväksi keinoksi keventää yrityksen jäykkää organisaatiorakennetta. Yrityksen ydinosaamisen tulee olla erittäin tarkkaan selvillä ennen kuin ulkoistamisista päätetään. Oman ydinosaamisen määrittely ohjaa ulkoistettavien toimintojen valinta. Liiketoimintaympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat ulkoistamispäätöksiin huomattavasti. Ajan vaikutus ydinosaamiseen ja ulkoistettaviin toimintoihin on kanssa tarpeellista selvittää ennen toimiin ryhtymistä.
Resumo:
Kun kauppaa käydään eri maanosien välillä, törmätään vieraisiin kulttuureihin ja erilaisiin kaupankäyntitapoihin. Tämä tutkimus keskittyy suomalaisten liikemiesten ja - naisten työhön Yhdistyneissä Arabiemiraateissa kulttuurierojen näkökulmasta. Tavoitteena on kuvata kulttuurierojen vaikutuksia kaupankäyntiprosessiin ja löytää niitä ongelmia, joita tämän prosessin aikana kohdataan. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla kulttuurieroista johtuvia ongelmia voidaan vähentää tulevaisuudessa. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustuu Hofsteden kulttuurista vaihtelua kuvaaviin dimensioihin ja Ting Toomeyn kulttuurisen identiteetin neuvotteluprosessin malliin. Näihin malleihin perustuen luotiin tähän tutkimukseen oma kulttuurien välisen kohtaamisen malli. Tutkimusongelmia ovat: 1) Miten suomalaiset liikemiehet kuvailevat arabien kaupantekokulttuuria? Kuinka vastapuoli kuvailee omaa kaupantekokulttuuriaan? 2) Minkälainen on suomalaisten ja arabien välinen kaupankäyntiprosessi? 3) Minkälaisia ongelmia kohdataan tehtäessä kauppaa suomalaisten ja arabien kesken? Tutkimus on etnografinen, laadullinen haastattelututkimus (n=12). Haastattelut tehtiin suurimmaksi osaksi Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, osin Suomessa. Erilainen kulttuuritausta näkyy kaupankäynnissä. Kollektivistinen, maskuliininen, islamilaisen uskontoon ja vain vähäisessä määrin suoraan kielelliseen koodistoon perustuva kulttuuri heijastuu kaupankäyntiprosessiin. Ystävyyden ja sukulaisten sekä muiden verkostojen merkitys korostuu. Ruumiin kieleen, ilmeisiin ja eleisiin liittyvä kommunikaatio on erilaista ja voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Myös aikakäsitys ja sopimuskäytäntö poikkeavat suomalaisesta. Kaikki nämä voivat aiheuttaa ongelmia kaupankäyntiprosessissa. Tärkeimmiksi tekijöiksi ongelmien kohtaamisessa nousivat ammattitaidon lisäksi kärsivällisyys ja joustavuus. Ongelmia voidaan vähentää huolellisella valmistautumisella ennen ulkomaille lähtöä. Toinen tapa on jatkuviin työkokemuksiin perustuen oppia paikallista kulttuuria ja sen piirteitä.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena on selvittää kohdeyrityksen henkilöstön tämän hetkinen osaamistaso ja sitä myöten koulutustarve koulutustarvekartoitusta apuna käyttäen. Tarkoitus on antaa yritykselle suuntaviivoja ja ajatuksia siitä, minkälaisiin toimenpiteisiin olisi aiheellista ryhtyä henkilöstön osaamistason pitämiseksi riittävällä tasolla. Ennen tutkimustulosten esittelyä käsitellään henkilöstön kehittämistä ja erityisesti henkilöstökoulutusta kehittämismenetelmänä perustuen kirjalliseen lähdeaineistoon. Kyseessä on empiirinen tutkimus, joka perustuu Etelä-Saimaan Sanomalehti Oy:n henkilöstölle tehtyyn koulutustarvekartoitukseen ja yrityksen esimiehille tehtyihin henkilökohtaisiin haastatteluihin. Tehdessään pitkän tähtäyksen koulutussuunnitelmia, yritys voi ottaa lähtökohdaksi henkilöstön tämän hetkisen osaamisen tason. Kun huomioidaan yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat ja strategiat, tiedetään, mihin toimintoihin tulevaisuudessa tullaan keskittymään ja minkälaista osaamista erityisesti tarvitaan. Nykyisen osaamistason selvittämiseen koulutustarvekartoitus tarjoaa oivallisen apuvälineen. Tulevat koulutushankkeet voidaan suunnitella kartoituksesta saatujen tietojen perusteella, jolloin jokaiselle yrityksen työntekijälle voidaan laatia henkilökohtainen koulutussuunnitelma. Ilmeni, että kohdeyrityksessä on koulutustarvetta; vaikka suurin osa kyselyyn osallistuneista tuntuu selviytyvän nykyisistä työtehtävistään kohtalaisen hyvin, joillakin alueilla olisi parantamisen varaa. Akuuteimmat koulutustarpeet kohdistuvat kielitaitoon, Internetin tehokkaampaan hyödyntämiseen sekä perustoimistojärjestelmien (Word, Excel) käyttöön.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tietoverkkojen kautta tarjottavien palveluiden tuomia vaikutuksia kuntaorganisaatiossa organisaation sisäisestä näkökulmasta. Tutkimus jakautuu teoreettiseen sekä empiiriseen osaan. Teoriaosa muodostuu tietoyhteiskunnan asemasta ja tilanteesta toi-mintaympäristön muokkaajana. Lisäksi teoria keskittyy selvittämään verkkopalveluiden asemaa ja kehitystä kunnissa. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla case-kohteesta. Tällä hetkellä useat kunnat ovat siirtymässä informaatiopalveluista kohti sähköisiä asiointipalveluja. Tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että verkkopalveluiden tuomat muutokset organisaatioon ovat toistaiseksi pysyneet pieninä. Tulevaisuudessa verkkopalvelut koetaan kuitenkin ratkaisevaksi osaksi kuntien palvelutuotantoa. Jatkossa kuntaorganisaatiot tulevatkin kohtaamaan yhä enemmän haasteita palveluiden integroinnissa osaksi toimintaa. Ennen kuin verkkopalveluiden tehokkaampi hyödyntäminen on mahdollista, tulevat haasteet mm. resurssien käytön ja organisaatio muutoskyvyn osalta ratkaista.
Resumo:
Työssä on pyritty löytämään ratkaisuvaihtoehtoja pesulaitteen horisontaalisen harjan nostomekanismin parantamiseksi. Nostomekanismia pyrittiin kehittämään vähemmän huoltoa vaativaksi, toimintavarmemmaksi sekä kustannuksiltaan halvemmaksi. Uusia vaihtoehtoja mekanismille pyrittiin löytämään järjestelmällisen ideoinnin avulla, käyttäen hyödyksi alan kirjallisuutta, käytössä olevia pesulaitteita sekä jokapäiväisessä elämässä eteen tulleita havaintoja. Korroosiota aiheuttavat olosuhteet, horisontaalisen harjakokoonpanon pitkä liikerata sekä paino asettavat erityisvaatimuksia uudelle mekanismille. Lisäksi mekanismin täytyy liikuttaa harjaa vertikaalisessa suunnassa vakiona pysyvällä nopeudella. Valittuja ratkaisuvaihtoehtoja tarkasteltiin pistearvioinnin avulla ennen jatkokehittelyn aloittamista. Alustavassa komponenttien mitoituksessa pyrittiin mekanismin komponenteille löytämään oikea valmistusmateriaali sekä komponenttien geometriset mitat. Mekanismin valmistuskustannuksia eri valmistusmenetelmien kesken kartoitettiin yhteydenotoilla eri konepajojen kanssa. Alustavien kustannuslaskelmien perusteella jatkokehittelyyn otetun mekanismin kustannukset on 70 prosenttia pienemmät kuin nykyisen mekanismin kustannukset. Osien vähyys sekä mekanismin yksinkertaisuus lisää nostomekanismin luotettavuutta sekä vähentää tarvittavia huoltotoimenpiteitä.
Resumo:
Kuukauden kuluttua tästä päivästä voidaan sanoa: 'Viime vuosisadalla maapallo kutistui merkittävästi, kulkuyhteydet paransivat ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta, mutta ennen kaikkea tietoliikenteessä tapahtui valtava kehitys.' Rahamarkkinoiden integroituessa pääomien transaktiokustannukset lähentyvät vähitellen nollaa, jolloin voidaan puhua suprajohtavasta kapitalismista (Kasvio et al.1999). Tässä tutkimuksessa osoitan, että myös pienet ja keskisuuret yritykset voivat tehdä onnistuneita suoria sijoituksia ulkomaille, Pariwoodin tapauksessa Suomeen. Suomen hyvät kuusitukkivarat, puun laatu ja saatavuus, ovat päätekijöitä tähän investointiin. Kun yrittäjien motivaatio on riittävän korkea ja heillä on aikaa ja sitkeyttä ideansa toteuttamiseen, tulos on onnistunut. Edullinen taloussuhdanne Euroopassa Pariwoodin markkina-alueella on edistänyt hanketta. Kuntien harjoittamalla elinkeinopolitiikalla on merkitystä ja kunnat ja valtiovalta voivat hankekohtaisella aktiivisuudellaan edesauttaa tätä kehitystä. Kyse on myös luottamuksesta. Pariwoodin tapauksessa itävaltalaiset omistajat perustelivat investointipäätöstä myös Suomen infrastruktuurilla ja viranomaisten kanssa hyvin sujuneella yhteistyöllä. Sijoitusten allokoinnissa on myös kyse työstä, työpaikkojen syntymisestä tai pysymisestä siellä, missä kustannukset ovat edulliset tai työntekijöiden ammattitaito täyttää investoijien vaatimukset. Ulkomaisissa suorissa sijoituksissa Suomeen tulee paitsi rahaa, myös uudenlaista teollisuutta ja osaamista. Korkean teknologian tuotantoa on myös puualalla. Ulkomaiset omistajat edustavat usein erilaista johtamiskulttuuria, kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Pariwoodin tapauksessa suuria ongelmia ei esiintynyt. Suomen EU-jäsenyydellä on ollut tätäkin hanketta edistävä vaikutus. Rahoitus on järjestynyt samoin periaattein kuin kansallisissa hankkeissa. Rahoitusneuvottelut kestivät hieman pidempään, noin vuoden. Lopputulokseen ovat tyytyväisiä omistajat, Parikkalan kunnan edustajat, työntekijät ja luotonantajat. Pariwood käy esimerkistä onnistuneesta ulkomaisesta teollisuusinvestoinnista Suomeen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää perheyrittäjien kokemusten kautta menestyksellisen sukupolvenvaihdoksen keskeisiä teemoja. Tämä toteutettiin käyttämällä kvalitatiivista tapaustutkimusta. Tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä auttamaan sekä yrittäjiä että vaihdoksessa mukana toimivia ulkopuolisia asiantuntijoita ymmärtämään perheyrityksestä luopumiseen ja vastaavasti sen jatkamiseen liittyviä haasteita ja monimuotoista päätöksentekoprosessia. Tapaustutkimus toteutettiin teemahaastattelujen avulla. Teema-haastattelujen perusteella muodostettiin neljä yrityskohtaista tarinaa, joita analysoimalla löydettiin eräitä sukupolvenvaihdoksen avaintekijöitä ja teemoja. Tärkeimmät tekijät liittyvät sukupolvenvaihdosprosessin ajalliseen sidonnaisuuteen ja dynaamisuuteen, sekä luopujan ja jatkajan sosiaalisen todellisuuden merkitykseen. Olennaista on myös erilaisen ulkopuolisen tuen tarve. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että paraskaan suunnitelma ei ole automaattinen tae sukupolvenvaihdoksen onnistumisesta, vaan vaihdos edellyttää panostusta myös seurantaan ennen vaihdosta, sen aikana ja jälkeen.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella tapahtumamarkkinoinnin suunnittelua osana yrityksen markkinointiviestintästrategiaa. Tutkielma jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoriaosassa muodostettavan tapahtumamarkkinoinnin suunnittelumallin avulla kuvataan empiriassa kohdeyrityksen tapahtumamarkkinoinnin suunnittelua osana yrityksen markkinointiviestintästrategiaa. Teoriaosan lähdeaineistona käytettiin keskeistä tapahtumamarkkinointia ja markkinointiviestintää käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla kohdeyrityksen markkinointipäällikköä ja hyödyntämällä sekundääritietolähteitä. Tutkielman lähtökohtana oli ensin selvittää tapahtumamarkkinoinnin käsite sekä sen suhde markkinointiviestintään ennen varsinaisen suunnittelumallin muodostamista. Havaittiin, että tapahtumamarkkinointi käsitteenä on erittäin moniulotteinen, ja että tapahtumamarkkinointia käsitellään yrityksissä usein muusta markkinointiviestinnästä erillisenä kokonaisuutena. Verrattaessa teorian esittämää tapahtumamarkkinoinnin suunnittelumallia empirian todelliseen tilanteeseen huolellisen suunnittelun ja toteutuksen merkitys korostui tapahtumamarkkinoinnin onnistumisessa. Jotta tapahtumamarkkinointi toimisi entistä tehokkaammin markkinointiviestinnän osana, tulisi yritysten kiinnittää huomiota erityisesti tavoiteasetantaan ja seurantaan. Tutkielmassa korostuu eri markkinointiviestintäkeinojen integroimisen tärkeys, jotta yritys pystyy hyödyntämään tapahtumamarkkinointiaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Resumo:
Yritysidentiteetistä on monta eri näkemystä ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää ei ole olemassa. Monia eri näkemyksiä käsitellään tässä tutkielmassa. Vaikka yritysidentiteettiä ei olekaan helppo mitata, on tätä varten kuitenkin kehitetty useampia metodeja. Identiteetin viestintä vaati strategisia päätöksiä ennen kuin viestintää voidaan tehdä. Viestinnän integrointi on avainasemassa identiteetin viestinnässä. Hyvin hoidettu ja kommunikoitu yritysidentiteetti voi johtaa useisiin hyötyihin organisaatiolle. Kuitenkaan nämä hyödyt eivät näy kovin nopeasti, koska yritysidentiteetin viestintä on pitkän tähtäimen prosessi.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena on kyselytutkimuksen avulla selvittää, ovatko Etelä-Karjalan alueella 1990-luvun lopulla ja sen jälkeen toteutetut elinkeinostrategiat auttaneet alueen eri toimijoiden välisen luottamuksen synnyttämisessä ja vahvistamisessa sekä, mikä on luottamuksen nykytila. Keskeisinä alatavoitteina tutkimuksessa on selvittää, ovatko jotkin toimijat vahingoittaneet toimijoiden välistä luottamusta ja millä tavalla sekä selvittää millaisia ongelmia ja esteitä Etelä-Karjalassa on edelleen alueen eri toimijoiden välisen luottamuksen ja yhteistyön rakentumisessa. Tutkimuksessa hyödynnetään toiminta-analyyttista tutkimusotetta. Teoriaosassa tarkastellaan luottamusta, yhteistyötä, kumppanuutta, verkostoitumista sekä alueellista yhteistyötä. Empiirisessä osassa tarkastellaan Etelä-Karjalassa toteutettuja elinkeinostrategioita ja kyselytutkimuksen tuloksia. Tutkimustulokset osoittavat, että Etelä-Karjalassa 1990-luvun lopulla ja sen jälkeen toteutetut elinkeinostrategiat ovat synnyttäneet luottamusta alueen eri toimijoiden välille, luottamustaso on korkeampi kuin ennen ja sitä voidaan pitää melko korkeana.
Resumo:
The term proteome is used to define the complete set of proteins expressed in cells or tissues of an organism at a certain timepoint. Respectively, proteomics is used to describe the methods, which are used to study such proteomes. These methods include chromatographic and electrophoretic techniques for protein or peptide fractionation, mass spectrometry for their identification, and use of computational methods to assist the complicated data analysis. A primary aim in this Ph.D. thesis was to set-up, optimize, and develop proteomics methods for analysing proteins extracted from T-helper (Th) lymphocytes. First, high-throughput LC-MS/MS and ICAT labeling methods were set-up and optimized for analysing the microsomal fraction proteins extracted from Th lymphocytes. Later, iTRAQ method was optimized to study cytokine regulated protein expression in the nuclei of Th lymphocytes. High-throughput LC-MS/MS analyses, like ICAT and iTRAQ, produce large quantities of data and robust software and data analysis pipelines are needed. Therefore, different software programs used for analysing such data were evaluated. Moreover, a pre-filtering algorithm was developed to classify good-quality and bad-quality spectra prior to the database searches. Th-lymphocytes can differentiate into Th1 or Th2 cells based on surrounding antigens, co-stimulatory molecules, and cytokines. Both subsets have individual cytokine secretion profiles and specific functions. Th1 cells participate in the cellular immunity against intracellular pathogens, while Th2 cells have important role in the humoral immunity against extracellular parasites. An abnormal response of Th1 and Th2 cells and imbalance between the subsets are charasteristic of several diseases. Th1 specific reactions and cytokines have been detected in autoimmune diseases, while Th2 specific response and cytokine profile is common in allergy and asthma. In this Ph. D. thesis mass spectrometry-based proteomics was used to study the effects of Th1 and Th2 promoting cytokines IL-12 and IL-4 on the proteome of Th lymphocytes. Characterization of microsomal fraction proteome extracted from IL-12 treated lymphobasts and IL-4 stimulated cord blood CD4+ cells resulted in finding of cytokine regulated proteins. Galectin-1 and CD7 were down-regulated in IL-12 treated cells, while IL-4 stimulation decreased the expression of STAT1, MXA, GIMAP1, and GIMAP4. Interestingly, the transcription of both GIMAP genes was up-regulated in Th1 polarized cells and down-regulated in Th2 promoting conditions.
Resumo:
Diplomityö tehtiin osana Vapon toteuttamaa monivuotista pelletin kehitysohjelmaa. Kehitysohjelma koostuu useista pienemmistä osaprojekteista, jotka täydentävät toinen toisiaan. Pellettien raaka-ainepohjan laajentaminen on eräs näistä osaprojekteista. Tutkimustyön tavoitteena oli selvittää erilaisten potentiaalisten bioraaka-aineiden soveltuvuutta pelletointiin joko sellaisenaan tai erilaisina seoksina. Raaka-aineiden pelletoitavuutta tutkittiin kenttäolosuhteissa mobiilipelletointilaitoksella. Laitoksen pääkomponentit muodostivat Kahl C 38–780 tasomatriisipuristin, jäähdytin ja täryseula. Pelletointikokeissa tutkittuja raaka-aineita olivat mäntysahanpuru, männynkuori, harvennusranka, haapa, koivu, jyrsinturve ja ruokohelpi. Raaka-aineiden irtotiheys käyttökosteudessa vaihteli välillä 73–244 kg/m3 ja keskimääräinen kosteuspitoisuus 6,5–15 %. Useissa tapauksissa säkitettyjä raaka-aineita säkkikostutettiin haluttuun kosteuspitoisuuteen ennen pelletointia. Säkkikostutettujen raaka-aineiden kosteuspitoisuudet vaihtelivat tällöin välillä 12–14 m- %. Valtaosa tutkituista raaka-aineista ja niiden seoksista pystyttiin pelletoimaan puristimen matriisilla 8/40 mm, jossa puristuskanavan halkaisija oli 8 mm ja kanavan suoran osan pituus 40 mm. Vaikeuksia tuotti ainoastaan pelkän koivupurun ja ruokohelven pelletointi. Käytetty matriisi oli kanavapituudeltaan liian pitkä koivupurun pelletointiin nostaen puristusvastuksen suureksi. Ruokohelven pelletoinnin vaikeudet johtuivat pääasiassa pelletointiin liian karkeasta raaka-aineesta. Myös matriisia 8/55 mm kokeiltiin, mutta se osoittautui liian ”tiukaksi” valtaosalle puuraaka-aineista. Ainoastaan jyrsinturpeen pelletointi onnistui tällä matriisilla. Männynkuoren pelletointia ei matriisilla 8/55 mm yritetty. Kenttäkokeissa valmistetuista pelleteistä määritettiin erilaisia ominaisuuksia, kuten keskipituus, kosteuspitoisuus, irtotiheys, hienoaineksen määrä ja käsittelykestävyys. Lujuus mitattiin sekä Ligno-testillä että CEN-rummutuslujuuden määrityksellä. Lisäksi pelleteille määritettiin alkuaineanalyysi, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo ENAS Oy:n laboratoriossa Jyväskylässä. Ligno-testauksessa parhaimman luokan pelletin tulee yltää arvoon 97,5 %. Pelletoitaessa raaka-aineita ja niiden seoksia tasomatriisikoneella sopivalla matriisilla yllettiin usein näihin tai parempiin tuloksiin. Puumateriaaleilla raaka-aineen optimaalinen lähtökosteus oli välillä 12–14 m- % ja turpeella sekä ruokohelvellä 14–16 m- %. Pelletointi onnistui tällöin vaivattomasti, kunhan sopivat puristimen ajoparametrit oli löydetty. Pellettiä alkoi muodostua matriisin puristuskanavien lämpötilan kohotessa noin 70 ºC. Pellettien lämpötila stabiilitilanteessa heti pelletoinnin jälkeen oli useissa tapauksissa 80–90 ºC. Pelletoinnin aikainen tehontarve vaihteli välillä 90–150 kWh/t, ollen suurimmillaan irtotiheydeltään keveillä materiaaleilla. Raaka-aineen suuri partikkelikoko kasvatti puristimen tehontarvetta. Tämä havaittiin selvästi lisättäessä karkeaa ruokohelpisilppua eri raaka-aineiden joukkoon. Kestävyydeltään erinomaisia pellettejä saatiin, kun raaka-aineena oli jyrsinturve, harvennusranka tai mäntypuru. Varsinkin jyrsinturpeen ja harvennusrangan seoksesta valmistetut pelletit osoittautuivat erittäin kestäviksi. Myös jyrsinturpeen ja ruokohelven sekä mäntypurun ja ruokohelven seoksien pelleteille määritettiin hyviä kestävyysarvoja. Männynkuoresta valmistetut pelletit jäivät Ligno-testauksessa kestävyydeltään alle 97,5 % rajan. Pääsyynä tähän oli kuoren pelletointiin käytetyn matriisin 8/40 mm liian lyhyet puristuskanavat.