152 resultados para personnel strategy
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia lähestymistapoja ostaa-valmistaa - päätöksentekotilanteessa. Näillä päätöksillä voi olla lopputulemana joko oma valmistus tai ulkopuolisen toimittajan käyttäminen, jolloin puhutaanjoko ulkoistetusta tai alihankitusta valmistuksesta. Päätökseen vaikuttavista tekijöistä merkittävimmät on koottu viitekehykseen, joka opastaa huomioimaan eri tekijät, jotka toistuvat olosuhteista riippumatta. . Toimittajakentän mahdollisuuksilla on vaikutusta päätöksentekotilanteessa. Olennainen osa ulkoistamis- ja alihankintastrategiaa liittyy toimittajavalintaan, sekä valittavaan yhteistyömalliin.
Resumo:
Kilpailun kiristyminen on pakottanut ydinvoimalaitoksia parantamaan tehokkuuttaan etsimällä uusia toimintatapoja. Heräte työn teettämiseen syntyi tutkimuksen case-kohteen Loviisan voimalaitoksen kiinnostuksesta Balanced Scorecard (BSC) -johtamisjärjestelmää,sen käyttöönoton mahdollisia vaikutuksia sekä BSC:n ja prosessiajattelun yhdistämistä kohtaan. Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa Loviisan voima-laitoksen tuotannon ylläpitoprosessille BSC-mittaristo. Tämä edellyttää selvitystä siitä, mitä erityispiirteitä ydinvoimalaitoksiin liittyy strategisen suorituskyvyn mittaamisen kohteena. Lisäksi tavoitteena on selvittää, mikä tulisi prosessikohtaisten tuloskorttien rooli olla Loviisan voimalaitoksen BSC-järjestelmässä. Tavoitteenaon myös muodostaa suositus toimintamallista, jolla BSC voitaisiin ottaa käyttöön Loviisan voimalaitoksella, sekä selvittää, mitä vaikutuksia käyttöönotolla voiolla. Ydinvoimalaitoksen erityispiirteitä ovat muutokset toimintaympäristössä, viranomais-valvonta, toiminnan pitkäjänteisyys, laaja osaamis- ja tietotarve sekä turvallisuuden ja tiettyjen sidosryhmäsuhteiden merkityksen korostuminen. Johtuen erityispiirteistä Kaplanin ja Nortonin alkuperäistä asiakasnäkökulmaa muutetaan kattamaan sidosryhmät laajemmin. Tuotannon ylläpitoprosessin tuloskortissa vähiten painottuva näkö-kulma on henkilöstön ja uudistumisen näkökulma. Osa laitostason kriittisistä menestystekijöistä todetaan prosessin kannalta epäolennaisiksi. Prosessikohtaiset tuloskortit osoittautuvat vaikeasti hyödynnettäviksi linjaorganisaation ohjaamisessa. Strategiakartta todetaan hyväksi työvälineeksi BSC:nlaadinnassa. Toivasen projektimalli arvioidaan sopivaksi välineeksi mahdolliseen BSC:n käyttöönottoon Loviisan voimalaitoksella. Henkilöstön rooli ja erityispiirteiden vaikutukset tulee kuitenkin tarkistaa ennen mallin käyttöä. BSC-järjestelmän käyttöönoton arvioidaan selkeyttävän voimalaitoksen mittaristokokonaisuutta sekä parantavan syy-seuraussuhteiden hahmottamista ja alempien tasojen tavoitteiden kytkentää laitostason tavoitteisiin.
Resumo:
Osaaminen voi muodostua ongelmaksi yritysten kilpailukyvylle, jos siihen ei kiinnitetä huomiota jo strategiasuunnittelusta lähtien. Vaikka asiakkaiden muuttuneet odotukset kyettäisiinkin kohdentamaan ennen kilpailijoita, saattaa olla, että siihen ei pystytä vastaamaan, jos ei ehditä oppimaan uutta tai uudella tavalla. Diplomityön tavoitteena on laatia Etelä-Karjalan aikuisopistollehenkilöstön osaamisen kehittämiskuvaus siitä, kuinka strategian määrittämisestälähtien voidaan henkilöstön osaamista parantaa ja pyrkiä luomaan kilpailuetua markkinoilla. Henkilöstön osaamisen kehittäminen tulee olla suunnitelmallista, tarvittaessa yksilön, ryhmän ja organisaation edut huomioivaa, riittävän yksinkertaista ja konkreettista, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa, seurata ja edelleenkehittää. Työn teoriaosassa on kuvattu vision ja strategian merkitystä osaamisen kehittämiseen. Lisäksi on tarkasteltu yksilön oppimista, oppimisen prosessia ja sen kehittymistä organisaation kyvykkyydeksi. Osaamisen infrastruktuuria on lähestytty organisaatiokulttuurin, sitouttamisen ja kehittämisjärjestelmän näkökulmasta. Empiirisessä osuudessa on tuotu esiin aikuisopiston henkilöstön osaamisen kehittämisen tavoitteet, nykyiset käytännöt, kehittämisen vaihtoehdot sekä jatkotoimenpiteet. Osaaminen on aikuisopiston henkilöstön ammattitaidon perusta. Osaamistarpeen määrittämisen tulee keskittyä aikuisopiston ydinosaamisen kehittämiseen. Henkilöstö tulisi nähdä motivoinnin ja sitouttamisen kautta inhimillistä tietopääomaa kasvattavana tekijänä, johon voidaan sujuvasti liittää aineeton pääoma (data, informaatio jne.) sekä strateginen reservi, kuten kilpailuetua tuottava innovointitoiminta.
Resumo:
Tavoitteena diplomityössä oli tutkia, miten hankintastrategiaa saataisiin paremmin toteutettua jokapäiväisessä työssä. Strategian implementointiin käytettiin strategiakarttaa sekä balanced scorecard -mittareita. Tutkimus toteutettiin hankintaosastolla Vaasan & Vaasan Oy:ssä, joka toimii leipomotoimialalla viidessä maassa Itämeren alueella. Hankinnan strategiakartta ja balanced scorecard -mittarit laadittiin olemassa olevan hankintastrategian pohjalta. Perinteisiä balanced scorecard -näkökulmia muokattiin paremmin hankintatoimeen sopiviksi. Malliin lisättiin toimittajanäkökulma ja hankinnan rooli pääprosessien tukifunktiona otettiin huomioon muuttamalla balanced scorecardin asiakasnäkökulma sisäisen asiakkaan näkökulmaksi. Strategiakartta myös laadittiin niin, että hankinnan sisäisten asiakkaiden odotukset ovat kartassa tasavertaisina taloudellistentavoitteiden kanssa. Balanced scorecard -mittareiden määrä pidettiin pienenä, jotta niiden toimintaa ohjaava vaikutus olisi mahdollisimman suuri. Mittareita voidaan vaihtaa strategian muuttuessa. Työssä todettiin, että strategiakartta ja balanced scorecard ovat hyviä välineitä strategian muuttamiseen konkreettisiksi toimenpiteiksi myös tukifunktiossa, kun esimerkiksi mallin näkökulmia muokataan tapauskohtaisesti. Strategiakartat ja balanced scorecard tulisi kytkeä osaksi koko yrityksen strategista suunnittelua. Strategiakartan ja balanced scorecardin käytöstä on hankinnalle monia hyötyjä. Työntekijät hahmottavat paremmin oman panoksensa yrityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Käytetyt työkalut voivat tukea myös konsernin yksiköiden hankintojen keskittämiskehitystä.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli selvittää tapoja hallita voimalaitoksen höyryjärjestelmän paineensäätöä. Työ on tehty Neste Oilin Porvoon jalostamon energialaitoksen höyryjärjestelmästä. Energialaitos käsittää kaksi höyrykattilaa ja kaasuturbiinivoimalaitoksen, sekä öljynjalostamolla sijaitsevat höyrykattilan ja kaasuturbiinivoimalaitoksen. Höyryverkon häiriötilanteet aiheuttavat paineenlaskua höyryverkossa, jos jonkun höyryntuottajan tuotanto keskeytyy, tai paineennousua höyryverkossa, jos joku höyrynkuluttajista ei kuluta enää höyryä. Nykyisessä tilanteessa vakavin paineen laskua aiheuttava häiriötilanne olisi energialaitoksen höyrykattilan tuotannon keskeytyminen. Vakavin paineennousua aiheuttava häiriötilanne olisi suurimman kuluttajan,eli energialaitoksen vastapaineturbiinin, irtaantuminen höyryverkosta. Paineen hallinta voidaan toteuttaa oikeanlaisilla automaation ratkaisuilla, joita on mahdollista kehittää käyttökokemukseen perustuen järjestelmäpäivitysten yhteydessä. Häiriötilanteita voidaan yrittää ennakoida kunnossapidon keinoin niin, että vikaantuminen havaitaan ennen kuin vakava häiriö tapahtuu. Erityisesti kunnossapitostrategian kehittäminen auttaisi kohdistamaan kunnossapitotoimenpiteet oleellisimpiin kohteisiin kustannustehokkaasti. Lisäksi käyttöhenkilökunnan oikeanlaisella toiminnalla häiriön sattuessa voidaan häiriöiden aiheuttamia seuraamuksia tuotantoon ja turvallisuuteen lieventää. Käyttöhenkilökunnan toimintaa voidaan parantaa koulutuksella.
Resumo:
Tutkielman tutkimusongelmana oli, miten organisaatio voi toteuttaa strategiaansa uudistumiskykyisesti. Tutkimusongelmaa tutkittiin kartoittavasti, kuvailevasti ja selittävästi. Tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle strategian toteuttamisen teoreettisen tarkastelupohjan rakentamisesta. Strategian toteuttamisen näkökulmat yhdistettiin Ståhlen (1999) kehittämään kolmiulotteiseen tietoympäristömalliin. Tämänsynteesin pohjalta luotiin uudistumiskykyinen strategian toteuttaminen -malli. Mallin perusteella vastattiin tutkimusongelmaan ja ehdotettiin case-yritykselle strategian toteuttamisen kehittämistoimenpiteitä. Tutkielman tutkimusstrategiana käytettiin Survey-tutkimusta. Tällä pyrittiin tutkimaan case-yrityksen myyntiorganisaation uudistumiskyvyn tasoa ja analysoimaanuudistumiskyky -mittauksen tulosten pohjalta organisaation uudistumiskykyistä strategian toteuttamista. Tutkimuksen metodiksi valittiin kyselylomakepohjainen KM-factor¿-mittari. KM-factor¿-mittaus suoritettiin case-yritys Oy Hartwall Ab:ssä kevään 2004 aikana. Mittauksen perusjoukkona oli Oy Hartwall Ab:n myyntiorganisaatio. Mittauksen otoskoko oli N=64, henkilöstö: N=49, johto: N=15. Henkilöstönvastausprosentti oli 71 %:a ja johdon 78 %:a. Kyselylomake oli internet-pohjainen. KM-factor¿-mittauksen tulokset analysoi businessXray Oy. Tutkielman tekijä analysoi KM-factor¿-mittauksen tuloksia hyödyntämällä uudistumiskykyinen strategian toteuttaminen -mallia. Organisaatio voi toteuttaa strategiaansa uudistumiskykyisesti toteuttamalla ja uudistamalla strategiaansa yhtenäisesti strategisen fokuksensa mukaisesti. Tämä onnistuu toteuttamalla strategiaa uudistumiskykyisen strategian toteuttamisen -mallin mukaisesti. Mallia hyödyntämällä organisaation johto kykenee organisoimaanstrategian toteutuksen yrityksen strategisen fokuksen mukaisesti.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli saada kokonaiskuva siitä, kuinka sitoutunut Lappeenrannan kaupungin kasvatus- ja opetustoimen henkilöstö on kaupungin strategiaan ja etenkin siihen sisältyvään toimialan omaan strategiaan. Tutkimuksessa selvitettiin strategian toimeenpanoa hankaloittavat asiat ja esitettiin näihin konkreettisia kehittämisehdotuksia. Tutkimusmenetelminäkäytettiin johtotasolle suunnattua teemahaastattelua ja muulle henkilöstölle suunnattua kyselylomaketta. Tutkimuksen perusteella Lappeenrannan kaupungin johto ja kasvatus- ja opetustoimen johto ovat hyvin sitoutuneita strategiatyöhön, mutta etenkin ei-esimiesasemassa olevan henkilöstön strategiatietämyksessä on puutteita. Henkilöstö on halukas vaikuttamaan strategisiin asioihin, mutta monet kokevat, ettei heillä ole tarpeeksi vaikutusmahdollisuuksia. Kuitenkin toimipisteiden tavoitteet ovat hyvin sopusoinnussa toimialan strategisten tavoitteiden kanssa ja ne ohjaavat henkilöstön työntekoa, joten kasvatus- ja opetustoimessa toimitaan strategian mukaisesti. Päivittäinen työnteko koetaan siltiraskaaksi muun muassa siksi, ettei omalla työllä ja strategialla nähdä aina riittävästi yhteyttä. Erityisesti määräaikaiset työntekijät kokevat vaikeaksi sitoutua strategiaan.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia johdon näkökulmasta toimintojohtamisen soveltuvuutta Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan johtamiseen. Tavoitteena oli rakentaa esimerkkiyritykselle toimintolähtöinen organisaatiomalli ja tutkia organisaation muutoksen edellytyksiä sekä strategian vaikutusta organisaatiomallin valintaan. Tutkimuksessa käytetään konstruktiivista tutkimustapaa. Tutkimus on teoreettinen ja toiminta-analyyttinen case-tutkimus. Toimintojohtaminen, jonka tavoitteena on liiketoiminnan horisontaalinen ohjaus, ei sovellu päivittäistavarakaupan johtamiseen. Toimintojohtaminen ei lisää Pirkanmaan Osuuskaupan market-kaupan kilpailukykyä, koska sen resurssitarve on suuri ja näin ollen se on kustannustehokkuus-strategian vastainen. Organisaatiomuutos edellyttää erityisesti johdolta strategista ajattelua ja kykyä nähdä nykyisen toimintamallin uhat tulevaisuuden kilpailuympäristössä ja toisaalta nähdä tulevaisuuden menestystekijät, joita toteuttamalla yritys menestyy jatkossakin. Johdon tulee pystyä viestimään henkilöstölle muutoksen välttämättömyys ja kuva tulevaisuuden toimintamallista. Johdon rooli ja tuki organisaatiolle muutosprosessissa on keskeistä. Strategia on keino toteuttaa yrityksen visio, päämäärät ja tavoitteet. Toiminnan organisointi on keskeisin keino strategisten päämäärien ja tavoitteiden toteuttamiseksi.
Resumo:
Työ tutkii yritysportaalin roolia organisaation tietojohtamisessa. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi luodaan viitekehys, jossa yritysportaalin ja tietojohtamisen teoriat linkittyvät. Työn empiirisessä osassa viitekehys on pohjana case-yritykselle rakennettavalle yritysportaalille. Laadullinen tutkimus käsittää teoriaosuuden sekä osallistuvaan case-tutkimukseen perustuvan empiriaosuuden. Työn runko muodostuu kahden vastakkaisen tietojohtamisajattelun vuoropuhelusta, jotka ovat informaatioteknologiaan- ja strategiseen johtamiseen perustuvat näkökulmat. Toimivan tietojohtamismallin täytyy sisältää molemmat aspektit. Jokainen organisaatio tarvitsee informaation hallintaan liittyviä toiminnallisuuksia ja täten eksplisiittisen tiedon hallinta tietojärjestelmien avulla on onnistuneen tietojohtamisen kulmakiviä. Tätä perusinfrastruktuuria on mahdollista laajentaa hiljaisen tiedon hallintaan perustuvilla tietojohtamismenetelmillä. Työn ratkaisu näiden kahden näkemyksen, 'kovan' informaatioteknogiaan painottuvan sekä 'pehmeän' ihmisnäkökulman integrointiin, on yritysportaali. Työssä käytettävä yritysportaalin viitekehys rakentuu kolmeen päätoiminnallisuuteen; sisällönhallintaan, yhteistyöominaisuuksiin ja liiketoimintatiedon hallintaan. Työ todistaa yhteyden viitekehyksen sekä tietojohtamisen perusmallien, kuten tietojohtamisen prosessimallin sekä tietoympäristöjen välillä. Yritysportaali voi täten toimia, ei ainoastaan yksittäisten tietojohtamistyökalujen implementoinnissa, vaan tietojohtamisstrategian luomisen apuna tarjoten alustan tai 'katalyytin' kokonaisvaltaiselle tietojohtamiselle.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää case-organisaatio Stora Enson Anjalan paperitehtaan uudistumiskyky, toiminnan strategianmukaisuus sekä vahvuudet ja kehitettävät osa-alueetuudistumiskyvyssä. Tutkielmassa käytettiin kvantitatiivista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin kahdella eri mittarilla: KM-Factor¿ ¿ uudistumiskyvyn mittarilla ja organisaation muutoskyvyn mittarilla. KM-Factor¿ ¿mittarin avulla kerättiin tietoa organisaation suhteiden, tiedonkulun, osaamisen ja johtamisen nyky- ja tavoitetilasta erilaisissa tietoympäristöissä. Muutoskyvyn mittarin avulla kerättiin tietoa organisaation uudistumiskyvystä kuuden sitä kuvaavan ominaisuuden, strategisen kyvykkyyden, johtajuuden, ajan hyödyntämisen, verkostoituneisuuden, tiedon johtamisen ja oppimissuuntautuneisuuden perusteella. Mittaukset suoritettiin helmikuussa 2006 ja niiden kohteena oli Stora Enson Anjalan paperitehtaan koko henkilöstö. Kahden uudistumiskyvyn mittarin tulokset analysoitiin ja niitä vertailtiin keskenään. Tällä tavalla pyrittiinmyös lisäämään tutkimuksen validiteettia. Mittaustulokset purettiin sanalliseenmuotoon ja niistä raportoitiin case-organisaatiolle. Mittausten mukaan case-organisaation uudistumiskyky oli hieman keskitasoa heikompi. Toiminnan vahvuuksia olivat yksimielisyys muutostarpeista ja tilanneherkkyys. Merkittävimmät toiminnan heikkoudet löytyivät nykyisestä toimintatavasta, joka ei ollut strategian mukainen, ja innovaatiopotentiaalista, joka oli hyvin alhainen. Kehittämisen tarpeita löytyi sekä johdon että henkilöstön suhteiden ja yhteistyön osalta. Koko organisaation tulisi lisätä yhteistyötä ulkopuolisten tahojen ja sidosryhmien kanssa. Organisaatiossa tulisi miettiä, miten strategia saataisiin selkeästi viestittyä myös johtoa alemmille tasoille. Johto painotti liikaa autoritääristä johtamista, kun taas henkilöstöltä odotettaisiin enemmän vastuunottoa toiminnastaan. Organisaatiossa tulisi saada nykyistä avoimemmin ja itsenäisemmin ilmaista omia näkemyksiään, toimia aloitteellisesti ja luoda uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi. Innovatiivisuudesta ja parannusehdotuksista tulisi myös palkita paremmin.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuinka Engel-Yhtymässä arvot on liitetty johtamiseen. Keskeinen kysymys on: kuinka arvot ovat integroitu yrityksen nykyiseen johtamisjärjestelmään. Arvoja ei käsitellä irrallisena asiana, vaan liitettyinä yhteen organisaatiokulttuuriin ja johtamiseen. Tutkimus tukee arvojen merkityksen tärkeyttä osana Engelin hyvää liiketaloudellista menestystä viime vuosina. Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu pääasiassa vuoden 2003 Arvomittari-henkilöstökyselystä ja kyselyn tulosten havainnoista. Tutkimuksessa haetaan vastauksia henkilöstön näkökulmasta strategian sisäistämiseen engeliläisten päivittäisessä työskentelyssä. Kuinka arvot on sisäistetty ja kuinka ne näkyvät arkipäivässä? Mitkä asiat estävät arvojen toteutumista ja ovatko arvot omistajien, johdon vai koko henkilöstön arvoja? Tutkimuksen tuloksia analysoidaan valitun viitekehyksen pohjalta, metodina kvalitatiivinen analyysi. Sen muodostaa ensisijaisesti Daniel Denisonin 2003 esittämä malli. Denisonin mallin mukaan tavoitteena on tarjota arvojen integroinnille eri näkökulmia. Johtopäätöksenä on kuitenkin selkeä liiketaloudellisen tuloksen parantuminen arvojohtaminen merkityksen myötä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää Lappeenrannan Kylpylän johdon ja henkilöstön näkemyksiä ja mielipiteitä palkitsemisesta ja niiden avulla luoda puitteet uudelle palkitsemisjärjestelmän rakentamiselle, joka tukee yrityksen strategiaa ja tavoitteita ja on samalla henkilöstöä kannustava. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena teemahaastatteluna case yrityksessä. Teemahaastattelujen avulla haettiin vastauksia henkilöstön kannalta kannustaviksi palkitsemistavoiksi. Samalla kartoitettiin henkilöstön strategiatuntemusta. Yrityksen tämänhetkinen palkitseminen perustuu perinteisiin taulukkopalkkoihin. Muina palkitsemismuotoina ovat henkilöstöedut ja satunnaiseterikois- palkitsemiset ja työvuosista huomioimiset. Tutkimuksessa todettiin, että toiminta on murrosvaiheessa, jossa suurin asiakasryhmä on häviämässä. Yritys tarvitsee uusia tapoja toimia ja ohjata toimintaa uuteen suuntaan. Myös hyvien työntekijöiden saaminen alalla on vaikeutumassa. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöstön toiveet palkitsemisesta ovat enemmän yhteisen palkitsemisen kannalla,kuin strategiaa tukevan, tuloksiin perustuvan palkitsemisen kannalla.
Resumo:
Lisääntynyt Balanced Scorecardin käyttö herätti kiinnostuksen tutkia, mistä BSC:ssä oli oikein kysymys. Epäonnistumiset BSC-projekteissa vaikuttivat siihen, että haluttiin tutkia, mikä nykyisissä projektimalleissa oli vikana. Kirjallisuudessa on esitetty useita BSC:n käyttöönoton projektimalleja, joista tunnetuin on Kaplanin ja Nortonin kehittämä malli. Alun perin kyseessä oli varsin operatiivinen suoritusmittaristo, jonka tavoitteena oli nostaa ei-taloudelliset mittarit taloudellisten mittareiden rinnalle. Sittemmin lähestymistapa onlaajentunut strategiapohjaiseksi johtamisen järjestelmäksi, mutta mallin rakentamisessa on vielä puutteita. Havaitut puutteet BSC-projektimalleissa loivat tarpeen uuden mallin kehittämiselle. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää suomalaisten yritysjohtajien ja alan asiantuntijoiden avulla BSC-projektimalli, jota käyttämällä yritykset voisivat menestyksekkäämmin toteuttaa BSC-projektinsa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää BSC:n käytön nykytila Suomen 500 suurimmassa yrityksessä. Tutkimuksessa haluttiin myös hankkia tietoa siitä, miksi yritykset olivat lähteneet BSC-projektiin, mitkä tekijät vaikuttivat BSC-projektin onnistumiseen jamitä muutoksia yritykset olivat tehneet BSC:n käytännön kokemuksen pohjalta. Tutkimuksen teoriaosassa tarkasteltiin yrityksen strategista suunnittelua ja johtamista, yrityksen johtamisessa käytettyjä ohjausjärjestelmiä, toiminnan kehittämistä ja BSC-projektien toteuttamista. Tutkimuksen empiriisessä osassa kehitettiinkymmenvaiheinen BSC-projektin toteuttamismalli. Se tehtiin tutustumalla 15 konsultointiyrityksen tapaan toteuttaa BSC-projekti ja paneutumalla 50 yrityksen BSC-projektista saamiin kokemuksiin. Kehitettyä mallia testattiin Tulikivi-casessa,ja sitä arvioitiin kyselytutkimuksessa ja työistunnossa. Kyselytutkimuksen mukaan ensimmäiset suomalaiset yritykset aloittivat BSC:n käytön vuonna 1995. Vuonna1996 käyttö yleistyi jonkin verran, ja vuosia 1997 ja 1998 voidaan Suomessa kutsua BSC:n läpimurtovuosiksi. Vastanneista yrityksistä 23,2 % ilmoitti käyttävänsä BSC:tä. Yrityksistä 14,8 % oli ottamassa sitä käyttöön, ja 19,2 % harkitsi käyttöönottamista. Yritykset olivat lähteneet BSC-projektiin mm. paremman ohjausjärjestelmän, toiminnan tehostamisen ja muutoksen aikaansaamisen toivossa. BSC-projektin onnistumisen tärkeimpinä tekijöinä pidettiin johdon sitoutumista hankkeeseen, mittariston kytkeytymistä strategiaan ja mittareiden selkeyttä. BSC:n nähtiin vaikuttaneen yrityksissä eniten liiketoiminnan kokonaisuuden ymmärtämiseen, strategian toteutumiseen ja ei-taloudellisten asioiden seurantaan. Yrityksissä olimuutettu toimintaa mm. niin, että se suuntautuisi enemmän asiakkaisiin ja tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa BSC:llä uskottiin olevan suurimmat vaikutukset kokonaisvaltaiseen ja strategiseen johtamiseen sekä strategian toteutumisen seurantaan. Kyselytutkimuksen perusteella voitiin osoittaa, että suuret yritykset käyttävät BSC:tä enemmän kuin pienet yritykset. Myös alueellisia eroja on: pääkaupunkiseudulla BSC:tä käytetään enemmän kuin muualla maassa. Mitä kannattavammaksi kyselyyn vastaaja arvioi yrityksensä, sitä parempana se piti tässä tutkimuksessa kehitettyä BSC-projektimallia verrattuna Kaplanin ja Nortonin kehittämään BSC-projektimalliin. BSC-projekti on niin kokonaisvaltainen, että sen onnistuminen edellyttää koko henkilöstön osallistuvan siihen. Ylimmän johdon aito sitoutuminen on välttämätöntä, jotta BSC-projekti saa riittävästi resursseja. Projektissa visio jastrategiat puretaan käytännön toimiksi, joten ilman ylimmän johdon mukanaoloa projektilla ei ole asiakasta. Keskijohto ja henkilöstö toteuttavat laaditut strategiat, jolloin heidän panoksensa on erittäin merkittävä projektin onnistumiseksi. Henkilöstö pitää saada osallistumaan mittaristotyöhön, jotta he sitoutuisivat asetettuihin tavoitteisiin. Ellei henkilöstöä saada mukaan, mittaristo jää helposti ylimmän johdon työkaluksi. Tällöin strategian toteuttaminen koko organisaatiossa on hyvin työlästä, jopa mahdotonta. Mittariston pitää olla strategialähtöinen, eikä se saa olla liian monimutkainen. Mitä alemmalle tasolle organisaatiossamennään, sitä yksinkertaisempi mittariston pitää olla. Ylimmillä tasoilla mittareita voi olla kahdeksasta kahteentoista, mutta alemmilla tasoilla niitä on oltava hieman vähemmän. Projektin nopea läpivienti yrityksessä ei saa olla itsetarkoitus, mutta nopeasti saadut konkreettiset tulokset auttavat, että projekti saa resursseja ja mahdollistavat palautteen saamisen ja oppimisen. Kerralla ei BSC:täsaada täydellisesti toimivaksi, vaan se on oppimisprosessi, joka mahdollistaa syvällisemmän strategian toteuttamiseen. Tässä tutkimuksessa kehitetty BSC-projektin toteuttamismalli perustuu kymmenien asiantuntijoiden kokemuksiin ja näkemyksiin BSC-projektin toteuttamisesta. Kyselytutkimuksesta, työistunnosta ja Tulikivi-casesta saadut tulokset osoittavat, että kehitetyn mallin avulla yrityksillä on entistä paremmat mahdollisuudet saada BSC-projekti onnistumaan. Näin tutkimuksen päätavoite saavutettiin. Muut tavoitteet saavutettiin kyselytutkimuksen tulosten avulla.