912 resultados para yrityksen arvo
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten liiketoimintatiedon hallinnalla voidaan tukea yrityksen strategisen tason johtamista. Lisäksi tavoitteena oli selvittää minkälaisia tietotarpeita yritysjohdolla on liittyen liiketoimintojen johtamiseen ja päätöksentekoon sekä kuinka tietoa tulee tarjota ja esittää, jotta tietoa voitaisiin hyödyntää yrityksen johtamisessa mahdollisimman tehokkaasti. Liiketoimintatiedon hallinta on monitahoinen käsite ja se sisältää sekä prosessit, teknologiat, menetelmät, tietotuotteet ja työkalut liiketoimintaan ja liiketoimintaympäristöön liittyvän tiedon hallintaan, tavoitteena päätöstenteon tukeminen ja kilpailuedun saavuttaminen. Jotta tiedosta olisi mahdollisimman paljon hyötyä yritykselle, tulee sitä hallinnoida ja johtaa päämäärätietoisesti. Tiedon arvo tulee ymmärtää ja tietoa tulee käyttää tavoitteellisesti. Tiedon tulee myös olla merkityksellistä, luotettavaa ja oikea-aikaista. Näihin tavoitteisiin pyritään vastaamaan systemaattisella prosessilla, jota voidaan hallinnoida ja jonka avulla tiedon merkityksellisyys, luotettavuus ja oikea-aikaisuus pyritään varmistamaan. Tutkimuksen empiirisessä osassa kartoitetaan kohdeyrityksen liiketoimintatiedon hallinnan nykytila yritysjohdon näkökulmasta. Tavoitteena empiirisessä osassa on selvittää haastatteluiden avulla johtoryhmän tietotarpeita sekä sitä kuinka tietotarpeet tulevat nykyisin tyydytettyä ja kuinka yritysjohto käyttää ja hyödyntää tietoa. Lopputuloksena teorian ja empiirisen tutkimuksen pohjalta luotiin prosessimalli liiketoimintatiedon hallinnan järjestämiseksi kohdeyrityksessä. Lisäksi empiirisen tutkimuksen pohjalta havaituista kehityskohteista tehtiin toimenpide-ehdotukset, kuinka kyseisiä kohteita tulisi kohdeyrityksessä jatkossa kehittää.
Resumo:
Yritykset toimivat monimuotoisessa ympäristössä, joka muuttuu yhä nopeammin. Yritysjohdon on pystyttävä ennakoimaan tulevaisuuden muutoksia ja johtamaan yritystä kohti haluttua tulevaisuutta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yritys voi hyödyntää heikkoja signaaleja tulevaisuutta koskevassa strategisessa päätöksenteossa. Työssä perehdytään ensin kirjallisuuden perusteella heikkojen signaalien luonteeseen ja signaalien havainnointiin. Lisäksi selvitetään, miten signaalien sisältämä informaatio saadaan reititettyä yrityksen business intelligence –prosessiin ja sitä kautta hyödynnettyä strategisessa päätöksenteossa. Kirjallisuustutkimuksen perusteella luodaan viitekehys, jossa heikkojen signaalien prosessi ja strategiaprosessi asetetaan rinnakkain vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Viitekehyksen ohjaamana tehdään tapaustutkimus heikkojen signaalien hyödyntämisestä Hansaprint Oy:n New Ventures –yksikössä. Heikkojen signaalien havainnointi aktivoi yritystä pohtimaan tulevaisuuttaan uudenlaisista näkökulmista hyvissä ajoin ja antaa organisaatiolle aikaa varautua tulevaan joko valmistautumalla kohtaamaan markkinoilla olevan uhkan tai hyödyntämään siellä piilevän mahdollisuuden. Heikkojen signaalien hyödyntäminen on keino luoda yrityksen tulevaisuutta ja näin olennainen osa yrityksen strategista suunnittelua. Tämän vuoksi heikkojen signaalien prosessi ei missään olosuhteissa voi olla täysin irrallinen strategiaprosessista.
Resumo:
Diplomityössä käsitellään omistajanvaihdon myötä tapahtuvaa yritysten yhdentymistä pkt- sektorilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli suunnitella layout uuteen halliin sekä suunnitella muuttoprosessi kokonaisuudessaan. Tutkimuksessa käsiteltiin koneiden siirron lisäksi myös yritysten yhdentymistä ja yritysfuusiota. Ratkaisumalleja haettiin kirjallisuudesta, tuotannon seuraamisesta ja edellisistä muutoista syntyneistä kokemuksista. Työn aikana kartoitettiin yritysten nykytilanne ja etsittiin siellä olevat parantamista vaativat kohdat. Lisäksi selvitettiin yritysten tuotanto layout -suunnittelua varten. Layoutin tekemisen runkona käytettiin Mutherin -layoutkaaviota. Tietojen pohjalta tehtiin kolme erillistä mallia, joista hyötyarvomatriisia hyväksi käyttäen valittiin yksi. Lisäksi yritysten yhdentymisen työkirjan avulla tehtiin lista tarvittavista toimenpiteistä ennen muuttoa sekä muuton jälkeen. Tutkimuksessa käsiteltiin myös yrityksen ohjelmainvestointeja sekä levytyökeskuksen että laserleikkauskoneen nestaukseen. Lisäksi työssä käsiteltiin myös uusia koneinvestointeja ja uutta organisaatiokaaviota.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät ovat mikroyrityksen kasvun edellytyksenä ja mitkä tekijät ovat kasvun esteinä. Tutkimuksen taustalla on mikroyritysten yleisesti vähäinen kasvuhalukkuus. Tässä tutkimuksessa yrittäjien kasvuaikomuksia tarkastellaan kasvun prosessimalliin tukeutuen ja mikroyritysten kasvuun vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan Perrenin mikroyrityksen kasvuun vaikuttavien tekijöiden mallin avulla. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimus on toteutettu haastattelututkimuksena, jossa on haastateltu mikroyrittäjiä Päijät-Hämeessä Lahden ja Hollolan alueilla. Tämän tutkimuksen mukaan mikroyritysten kasvuun vaikuttavat yrittäjän tahtotila ja kyky yrityksen kehittämiseen sekä yrittäjän riskinottokyky että suotuisat ympäristölliset olosuhteet. Näiden tekijöiden puuttuminen estää kasvun. Yrityksen kasvua estäviä muita tekijöitä ovat tutkimuksen mukaan mikroyritysten liiallinen paikallisuus, yhteistyön vähäisyys sekä yrittäjän liiallinen kietoutuminen liiketoimintaan että toiminnan liian vähäinen strateginen suunnittelu.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tutkia kohdeyrityksen toiminnanohjaukseen sovellettujen tietojärjestelmien nykytilaa ja pyrkiä tunnistamaan siinä vaikuttavia, kehittämistä vaativia kohteita. Nykytilan kartoituksen perusteella työssä oli määrä laatia vertailu liiketoiminnan ohjaamiseen soveltuvien vaihtoehtoisten järjestelmäratkaisuiden välillä. Perusteellisen selvitystyön ja vaihtoehtojen vertailun avulla pyrittiin tuottamaan päätöksentekoa helpottavaa materiaalia kohdeyrityksen toiminnanohjausjärjestelmäratkaisun valinnan tueksi. Keskeisimpinä menetelminä tutkimuksessa hyödynnettiin asiakaskeskeistä toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottomenetelmää C-CEI:tä sekä analyyttistä hierarkiaprosessia AHP:tä. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että onnistunut tietojärjestelmäratkaisun valinta edellyttää perusteellista liiketoiminnan nykytilan selvitystä. Yritysten on myös tärkeää tiedostaa, että tällaisiin monikriteerisiin ja hankaliin päätöksentekotilanteisiin on olemassa useita erilaisia päätöksenteon tukimenetelmiä, joiden avulla päätöksenteon ongelmaa kyetään selkeyttämään ja siten helpottamaan ratkaisun löytämistä.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli rakentaa pienelle metallituotteita valmistavalle yritykselle kustannuslaskentamalli, joka olisi helppo käyttää ja ylläpitää ja joka huomioisi käytettävissä olevat resurssit ja jossa hyödynnettäisiin mahdollisimman paljon yrityksen olemassa olevia tietokoneohjelmia. Tavoitteena oli erityisesti kustannusten kohdistettavuuden parantaminen eri tuotteille ja yrityksen kustannuslaskentakäytännön dokumentointi. Kehitettävän kustannuslaskentamallin perustaksi valittiin nykytila-analyysin, valmistettavien tuotteiden, tuotantomenetelmien, yrityksen kustannusrakenteen, käytettävien resurssien ja yrityksen käytössä olevien tietokoneohjemien perusteella lisäyslaskenta. Työssä kuvattiin kustannuslaskentamallin rakentamisvaiheita ja konetuntihintojen määrittelyä. Valmista laskentamallia testattiin laskemalla viidelle erilaiselle tuotteelle omakustannushinnat. Lopuksi pohdittiin jatkokehitystarpeita.
Resumo:
Toimeksiantajayrityksen toimintojen ja prosessien kehittämisen yhteydessä havaittu vaihtoehto sosiaalisen median työvälineiden hyödyntämisestä yrityksessä tarvitsi tarkempaa selvitystyötä ennen toteuttamista. Tämä diplomityö syntyi toteutetun selvitystyön raporttina. Diplomityössä käytettävä tieto kerätään laadullisen menetelmän keskeisillä tutkimusmetodeilla. Teoriatiedon keräämiseen käytetään alan lähdekirjallisuutta, lehtiartikkeleita ja verkkosivustoja. Diplomityön teoriaosuudessa tarkastellaan sosiaalista mediaa ja sen työvälineitä, joita ovat esimerkiksi keskustelupalsta, wiki, blogi, intranet ja tehokas tiedonhaku. Näiden lisäksi tarkastellaan tehokkaiden hakujen mahdollistavaa metatietoa ja toimeksiantajayrityksessä käytössä olevaa SharePoint-järjestelmää. Käytännönosuudessa selvitetään yrityksen nykytila ja esitellään ehdotelma, kuinka toimeksiantajayritys voi hyödyntää sosiaalisen median työvälineitä ja metatietoja olemassa olevalla SharePoint-järjestelmällä. Tulokset sisältävät vaihtoehtojen vertailua ja soveltuvimmalla välineellä toteutus ehdotuksen.
Resumo:
Pienen ICT-yrityksen kansainvälistymisoperaatioita suunnitellessa tulee huomioida käytössä olevat resurssit, kansainvälisten toimintojen aloittamiseen kuluva aika sekä sitoutumishalukkuus suhteutettuna riskeihin. Tämän diplomityön lähtökohtana oli määrittää kohdeyritykselle, ZapMeet Companylle, suunnitelma kansainvälistymisen aloittamiseksi. Tutkimuksessa selvitetään pk-yrityksille tyypillisiä kansainvälistymispolkuja, kansainvälistymisen operaatiomuotoja ja kohdemarkkinavalintoja sekä näihin vaikuttavia kriteerejä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa analysoitiin ZapMeet Companyn nykytilanne ja selvitettiin kansainvälistymiseen vaadittavia toimenpiteitä. Tutkimuksen toisessa vaiheessa pureuduttiin kulttuurin ja operaatiomuotojen erityispiirteisiin valikoiduilla markkinoilla. Teoriakehys, markkinoiden erityispiirteet sekä asiantuntijoiden kommentit ja yrityksen resurssit huomioiden diplomityön perusteella muodostettiin suosituksia operaatiomuodon sekä ensimmäisen kohdemarkkinan valintaan. Lisäksi työssä otetaan kantaa vastuun jakoon, tuotteen sopeuttamiseen sekä yhteistyökumppanin valintaan.
Resumo:
Työssä tarkastellaan blogin hyödyntämistä yrityksen ulkoisessa viestinnässä. Tutkimuksen empiiriseen osaan on valittu viisi yritystä, joiden blogeja tarkastellaan lähemmin. Työlle asetettiin kolme tutkimuskysymystä: 1) Mitä hyötyä blogista voi olla yritykselle? 2) Mitkä ovat onnistuneen yritysblogin tunnuskriteerit? 3) Kuinka hyvin tarkasteltavat yritysblogit täyttävät onnistuneen yritysblogin tunnuskriteerit ja blogille asetetut viestinnälliset tavoitteet? Työ toteutettiin keräämällä kirjallisuudesta blogilta vaadittavia ominaisuuksia, ja näistä kriteereistä rakennettiin yritysblogien arviointikehys, jonka avulla voidaan tarkastella ja vertailla niiden sisältöä. Onnistuneen blogin tunnuskriteerit jaettiin blogin löydettävyyttä mittaaviin kriteereihin sekä blogilla saavutettavan hyödyn toteutumista määrittäviin tekijöihin. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että yritysblogilla voidaan saavuttaa kolme merkittävää hyötyä: 1) blogi soveltuu niin yrityksen brändin tunnettuuden kasvattamiseen, 2) asiakassuhteiden luomiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen kuin myös 3) yrityksen imagon hallintaan. Kaikki tutkimuksessa mukana olleet yritysblogit täyttivät hyvin arviointikehyksen kriteerit ja lisäksi neljä viidestä tutkitusta blogista täytti niille asetetut viestinnälliset tavoitteet.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yrityksessä käytetään markkinatutkimustietoa ja -työkaluja sekä miten markkinatutkimustiedon käyttöä yrityksessä voisi kehittää tukemaan myynnin ja markkinoinnin tarpeita. Tutkimus suoritettiin laadullisena case-tutkimuksena. Tutkimuksen teoreettinen lähdeaineisto kerättiin kirjallisuudesta sekä tieteellisistä artikkeleista ja empiirinen aineisto suorittamalla haastatteluja sekä kysely yrityksen työntekijöille. Tutkimuksen teoreettisena pohjana käytettiin liiketoimintatiedon, markkinatiedon ja kilpailijatiedon hallintaa sekä markkinatietoprosessia erityisesti tiedon käytön ja hyödyntämisen näkökulmasta. Empiirinen aineisto tutkimukseen kerättiin haastattelemalla sekä suorittamalla kysely yrityksen myynnin ja markkinoinnin parissa toimiville henkilöille. Niin teorialähteiden kuin kohdeyrityksessä kerätyn empiirisen materiaalin pohjalta voidaan todeta, että markkinatietoa käytetään asiakasrajapinnassa sekä yrityksen sisäisessä strategiatyössä. Markkinatutkimustyökalujen ja -tiedon käyttöön organisaatiossa kannustavat tiedon helppo saatavuus ja käyttö sekä ajankäytön resurssointi uuden oppimiseen. Myös tiedon tuoreus ja lyhyet yhteenvedot koettiin tärkeiksi tekijöiksi tiedon tehokkaamman hyödyntämisen edesauttajaksi.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tutkittiin aineettoman pääoman merkitystä alkavan yrityksen rahoituksen saantiin. Tutkimuksen teoreettinen osuus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöllisillä teemahaastatteluilla alkavan yrityksen ensisijaisilta rahoittajilta, joita katsottiin olevan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Teknologian kehittämiskeskus Tekes, Keksintösäätiö, Finnvera Oyj ja pankit. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että aineettomalla pääomalla on tärkeä merkitys alkavan yrityksen rahoituksen saantiin. Mikäli alkavalla yrittäjällä ei ollut aineetonta pääomaa, alkava yritys ei saanut rahoitusta vaikka vakuudet olisivat olleet kunnossa. Tämän johdosta, nyt tulisi valita mittarit, joilla pystytään mittaamaan rahoituksen kannalta vaikuttavat aineettoman pääoman menestystekijät ja raportoimaan nämä. Jotta yritykset olisivat rahoittajan kannalta vertailukelpoisia, tulisi rahoittajan määritellä mittarit, joihin se rahoitusta myöntäessään kiinnittää huomiota.
Resumo:
Tämän diplomityön päämääränä on ratkaista Yritys A:n rakennusliiketoi-minnan kehittämistehtävä. Tehtävänä on analysoida kohteena oleva liike-toiminta, sen toimintaympäristö ja toimintaedellytykset. Analyysien tulok-sena muodostetaan johtopäätökset liiketoiminnan tilanteesta ja luodaan Yritys A:n rakennusliiketoiminnalle strategia ja toteutussuunnitelma. Työn teoreettisessa osassa esitellään analyysimallit ja strategiatyö vaiheittain. Empiirisessä osassa sovelletaan esiteltyjä työkaluja ja malleja sekä luo-daan niihin pohjautuen strategia ja sen toteuttamissuunnitelma. Työn totuloksina syntyvät tehtävänannon mukaiset suunnitelmat ovat suoraan Yritys A:n omistajien ja johdon hyödynnettävissä. Tulosten luotettavuus ja toimivuus pohjautuu taustaryhmän ja työn toteuttajan laajaan näköalaan ja pitkälliseen tunte-mukseen kohdeyrityksen liiketoiminnasta. Työssä on käytetty tutkimuksel-lisen kehittämisen, konstruktiivisen tapaustutkimuksen ja avoimen haastat-telun menetelmiä.
Resumo:
Tässä työssä käsitellään sijoitetun pääoman tuottoprosentin, jäännöskatteen ja taloudellisen lisäarvon historiaa, käsitteitä ja käyttöä. Erityisesti keskitytään näistä tunnusluvuista käytettyjen määritelmien moninaisuuteen. Aluksi tutustutaan tunnuslukujen historiaan ja määritelmiin. Tämän jälkeen tutkitaan niiden käyttömahdollisuuksia johdon ja rahoituksen laskentatoimessa. Lopuksi tutkitaan empiirisen aineiston avulla näiden tunnuslukujen käyttöä yrityksissä. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, josta se levisi maailmanlaajuiseksi. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti on suosittu tunnusluku sen helppokäyttöisyyden ansiosta. Rahoituksen laskentatoimen puolella on annettu tarkat ohjeet sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskemiseksi, koska sen esittäminen ulkoisessa tiedottamisessa on joillekin yrityksille lakisääteistä. Johdon laskentatoimessa ei ole olemassa sääntöjä tämän tunnusluvun laskemiseksi, ja se voidaan laskea yrityksen haluamalla tavalla. Jäännöskate on ensimmäisen kerran mainittu kirjallisuudessa jo 1700-luvun loppupuolella, mutta sen käytöstä tuli yleisempää vasta 1900-luvulla. Jäännöskate ei kuitenkaan koskaan saavuttanut suurta suosiota, eikä sitä nykyään juuri käytetä. Jäännöskatteeseen pohjautuva taloudellinen lisäarvo nousi julkisuuteen, kun Stern Stewart & Co. rekisteröi sen tuotemerkikseen 1980-luvun lopussa. Verrattuna jäännöskatteeseen taloudellinen lisäarvo vastaa paremmin yrityksen todellista arvonmuodostusta. Näiden tunnuslukujen laskenta ei ole lakisääteisiä, joten kaikki yritykset voivat laskea ne omalla tavallaan. Jäännöskatetta ja taloudellista lisäarvoa käytetään lähinnä johdon laskentatoimessa, mutta vähitellen ne ovat siirtymässä myös rahoituksen laskentatoimeen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia matkailupalveluliiketoiminnassa aloittavan Yritys Oy:n ydinkyvykkyyksiä, strategisia vaihtoehtoja, pääkilpailijoita sekä potentiaalisia asiakkaita ja suhteuttaa ne yrityksen käytettävissä oleviin resursseihin sekä toimintaympäristöön kilpailustrategian määrittämiseksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena case- eli tapaustutkimuksena aineistotriangulaatiota soveltaen. Tutkielman teoriaosissa selvitettiin palveluliiketoiminnan, kilpailun, kilpailija-analyysin, verkostoitumisen sekä henkilökohtaisen myyntityön teoreettiset lähtökohdat, joita edelleen sovellettiin tutkielman empiirisessä kyselytutkimuksessa sekä avoimissa haastatteluissa. Tutkimustulosten perusteella todettiin, että Yritys Oy:llä on käytössään resursseja, jotka mahdollistavat hyvät lähtökohdat valitun kilpailustrategian menestykselliseen implementointiin.