206 resultados para Viisas matkassa, vara laukussa


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilanne on barometrin mukaan hieman parantunut viimeisen 12 kuukauden aikana, joskin toteutuneen kehityksen saldoluku oli edelleen huomattavan negatiivinen (-44). Puolet vastaajista arvioi, että suhdannetilanne on heikentynyt jonkin verran viimeisen 12 kuukauden aikana. Tulevaisuus nähdään kuitenkin positiivisena, mistä osoituksena on merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaavan saldoluvun vaihtuminen negatiivisesta positiiviseksi. Merikuljetusmarkkinoiden tavoin kuljetuskysynnän ennakoidaan kasvavan merkittävästi seuraavan 12 kuukauden aikana sillä seurauksella, että saldoluku vaihtuisi negatiivisesta positiiviseksi. Tarkasteltavan kauden kuljetuskysynnän saldoluku on lähtenyt jo lievään nousuun. Suomen meriliikenteen tuonnin ja viennin ennustetaan myös kääntyvän lievään kasvuun 2011 tapahtuneen jyrkän notkahduksen jälkeen. Viennin ja tuonnin osalta viidennes vastaajista ennakoi kuljetusmäärien kasvavan jonkin verran. Kilpailu merikuljetusmarkkinoilla ei ole vähentynyt missään vaiheessa. Toteutuneen kauden saldoluku (-75) on alin koko barometrin historiassa. Merikuljetusrahtien hinnat ovat koko varustamobarometrin ajan heilahdelleet melkoisesti. Toteutuneen 12 kuukauden aikana suunta on ollut laskeva. Puolet vastaajista arvioi hintojen pysyvän ennallaan seuraavalla tarkasteluajanjaksolla ja kolmannes uskoo hintojen nousevan jonkin verran. Vuodesta 2009 lähtien polttoaineen hinnan saldoluku on laskenut rajusti vuoteen 2012 asti. Kuluneen jakson tarkastelu osoittaa, että vastaajista neljännes ilmoitti hinnan laskeneen jonkin verran ja noin kolmannes nousseen jonkin verran. Ennusteen mukaan hintakehityksen hetkellinen suunta positiivisempaan päin tulee jälleen kääntymään kohti negatiivista polttoaineen hintojen kallistuessa. Varustamon liikevaihdossa on nähtävissä sama suuntaus kuin yleisessä suhdannetilanteessa; kolme vuotta jatkuneen laskusuhdanteen ennakoidaan kääntyvän nousuun. Puolet vastaajista arvioi liikevaihdon nousevan jonkin verran tulevalla 12 kuukauden jaksolla. Varustamoiden kapasiteetin käyttöaste on parantunut merkittävästi kuluvalla tarkastelujaksolla ja positiivisen kehityksen ennakoidaan jatkuvan myös tulevalla jaksolla. Kasvun ja kehittymisen esteiden kartoitus osoitti, että talouden yleinen epävarmuus on 63 prosentilla vastaajista merkittävin yksittäinen este. Huono hintakehitys sekä kilpailun lisääntyminen ovat joka toisen vastaajan mielestä merkittäviä kasvua uhkaavia esteitä. Sen sijaan charter-kustannusten nousua ja luotsausmaksujen tasoa ei ole koettu kasvun esteinä; vain kuusi prosenttia vastaajista on valinnut nämä vaihtoehdot. Teemakysymyksillä kartoitettiin varustamoiden sopeutumiskeinoja kiristyvän rikkipitoisuusrajan noudattamiseksi eri polttoaineita tai teknologioita hyväksi käyttäen vuodesta 2015 ja vuodesta 2020 lähtien. Ylivoimaisesti suurin osa eli 88 prosenttia vastaajista valitsi vaihtoehdokseen 1.1.2015 alkaen MGO:n (marine gas oil), jonka rikkipitoisuus on 0,1 %. Vain 13 prosenttia vastaajista uskoi käyttävänsä tuolloin rikkipesuria. Moottorin muuttamista siten, että nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käyttö polttoaineena on mahdollista, uuden LNG-käyttöisen aluksen hankkimista tai muuta vaihtoehtoista keinoa ei uskonut käyttävänsä yksikään vastanneista varustamoista. Toinen kysymys käsitteli sopeutumiskeinoja 1.1.2020 lähtien, jolloin polttoaineen rikkipitoisuuden raja tulee olemaan edelleen 0,1 % SECA-alueella ja globaalisti 0,5 %. Vastaajista reilu kolmannes valitsi vaihtoehdokseen MGO:n käytön kaikkialla ja neljännes uskoo puolestaan käyttävänsä SECA:lla MGO:ta ja muualla 0,5 % rikkiä sisältävää polttoainetta. Rikkipesuri oli edelleen vaihtoehto vain 10 prosentilla vastaajista. Moottorin muuttamista LNG-käyttöiseksi tai uuden LNG-käyttöisen aluksen hankkimista piti vaihtoehtona yhteensä noin 15 prosenttia vastaajista. Vuoden 2020 alusta muuksi vaihtoehdoksi esitettiin bioöljyä, jota uskoo käyttävänsä 15 prosenttia vastaajista. Kolmas kysymys liittyi välillisesti kiristyviin määräyksiin; varustamoilta kysyttiin harkitsevatko ne siirtävänsä toimintaansa SECA-alueen ulkopuolisille alueille. Vastaajista 87 prosenttia oli sitä mieltä, että eivät harkitse operointialueensa siirtämistä ja loput 13 prosenttia ilmoitti tätä pohtivansa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan Unionin vesipolitiikan puitedirektiivin mukaan vesistöjen tulee saavuttaa hyvä ekologinen tila. Vesienhoidon toteuttamisen tueksi ELY-keskukset ovat laatineet vesienhoitosuunnitelmat ja niiden osana alueelliset toimenpideohjelmat, joiden tavoitteena on vähentää vesien kuormitusta ja toteuttaa kunnostuksia. Toimenpiteille ei ole määritelty lakisääteistä toteuttajaa, joten on keskeistä, että vesistöalueiden kaikki intressitahot sitoutuvat vesienhoidon toteutukseen. Yksittäisiä paikallisia kunnostus- tai hoitotoimia voidaan tehdä asukkaiden ja maanomistajien omin voimin, mutta useimmiten toimenpiteet ovat tehokkaampia organisoidulla yhteistyöllä, ja samalla taataan hoidon ja seurannan jatkuvuus. Järjestäytyminen yhdistykseksi tai muuksi organisaatioksi ei saa kuitenkaan olla itsetarkoitus, eikä organisaation ylläpito saa muodostua hoitotoimintaa suuremmaksi työksi, vaan organisoitumisen tapa ja laajuus on syytä valita toiminnan mukaan. Tällä toimintamallianalyysilla on pyritty selvittämään erilaisia vapaaehtoisen toiminnan malleja ja tekemään vapaaehtoisen organisoitumisen tueksi raportti niiden soveltuvuudesta erilaisiin vesienhoidon tarpeisiin. Analyysia varten selvitettiin olemassa olevia vesistöalan toimijoita ja sitä, millaisia hallintomalleja organisaatioilla on käytössään. Haastatteluilla kartoitettiin organisaatioiden syntyhistoriaa, hallintomallin valintaan vaikuttaneita tekijöitä sekä organisaatioiden toimintatapoja. Haastattelujen pohjalta tarkasteltiin hallinto- ja toimintamallien soveltuvuutta erilaisiin tarpeisiin ja käytännön kokemusten perusteella pyrittiin hahmottamaan toimintamallien vahvuuksia ja heikkouksia. Analyysin perusteella on tarkasteltu Lounais-Suomen vesistöjen organisoitumisen tilaa ja pyritty löytämään mahdollisia jatkotoimenpide-ehdotuksia. Toimintamallianalyysi on osa Karvianjoen kunnostusohjelma 2007–2015 -koordinaatiohanketta, jota rahoitti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Lisäksi raportin toteutusta on rahoittanut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen VELHO-hanke (Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla), jota rahoitetaan myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Toimintamallianalyysin toteutusta hallinnoi Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

De protestantiska prästernas hustrur, prästfruarna, inom Landeskirche Hannover utgör en liten grupp konfessionellt bundna och troende kvinnor som jag undersökt ur kvinnohistoriskt och kulturvetenskapligt perspektiv. Jag belyser förändringarna i synen på prästgård, prästfruns värv och församling under mitten av 1900-talet då prästfruarna förlorade sin ställning i samhälle och församling. Prästfruarna framstår som vittnen över slutet på en epok som började med reformationen och som visat sig vara grundläggande för utformningen av moderniteten liksom också för övergången till senmoderna makt- och socialtekniker som lett till dagens emancipatoriska krav på självförverkligande med jaget som expert. Förändringarna ledde till kvinnopolitiska segrar, som bättre tillgång till arbetsmarknaden, men också till en hittills inte undersökt tragisk sida av denna modernisering, nämligen hur det självständiga handlingsutrymme försvann som prästfruarna hade i prästgård och församling just som kvinnor. Den protestantiska kyrkan bidrog så till en revolutionerande strukturomvandling för att referera till historikerna Lutz Raphael och Anselm Doering-Manteuffel.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Varsinais-Suomen ELY-keskus on tehnyt selvityksen Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisesta. Samalla priorisoitiin tärkeimmät toteutuskohteet. Työssä päivitettiin vanha, vuonna 2006 tehty, Varsinais-Suomen ja Satakunnan potentiaaliset viemäröintialueet selvitys. Työssä tarkasteltiin nykyisten vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ja muiden rakennettujen viemäriverkostojen ulkopuolisia alueita, joille viemäriverkko olisi mahdollista ulottaa. Tiettyjen kriteerien ja laskentaperusteiden perusteella on arvioitu, millä alueilla viemäröinti olisi kiinteistökohtaisiin järjestelmiin verrattuna kannattava vaihtoehto. Priorisoinnin avulla on saatu tärkeimmät viemäröintialueet nostettua kiireellisimmin toteutettaviksi. Päivitetty selvitys toimii kunnille, maakuntien liitoille, vesihuoltolaitoksille ja Varsinais-Suomen ELY-keskukselle työkaluna mm. vesihuollon kehittämisessä, kaavoituksessa ja avustusten kohdentamisessa. Kyläyhteisöille ja haja-asutusalueiden asukkaille selvitys tarjoaa tietoa viemäröinnin kustannuksista ja eri jätevesien käsittelyvaihtoehdoista. Selvitys ei ole toteutussitoumus eikä siinä oteta kantaa siihen, mikä taho viemäröinnin toteuttaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

En kvantitativ undersökning med en före-efter-design utfördes med 39 ungdomar, 17 pojkar, 22 flickor, i åldern 15-17 år, vid linjen Base Camp vid Kronoby folkhögskola som målgrupp. Linjen Base Camp är ett s.k. tionde läsår med betoning på friluftsliv samt satsning på individen och de färdigheter han eller hon är bra på eller vill utveckla. Undersökningen försöker ge en bild av hur tionde läsåret och naturen upplevs och inverkar på ungdomars välbefinnande, genom The Warwick-Edinburgh Mental Well-being Scale och Antonovskys KASAM-frågeformulär, samt en intervju. Av resultatet framgick att ungdomars välbefinnande tenderade att vara högre efter året på Base Camp. Värdena för känsla av sammanhang med dess underkategorier meningsfullhet, begriplighet och hanterbarhet var vid tidpunkten efter Base Camp goda. Året på Base Camp hade gett ungdomarna upplevelser och kunskap samt framtidsplaner, och de upplevde att de blivit sedda som individer.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

En ny familj av reversibla (switchable) joniska vätskor (SIL) innehållande 1,8-diazobicyklo-[5.4.0]-undek-7-en (DBU), en molekyl innehållande en eller flera hydroxyl- grupper (t.ex. glycerol) och en sur gas (CO2, SO2) syntetiserades via en enkel procedur samt karakteriserades. [DBU][karbonat] eller [sulfonat] bildades ur en respektive icke-jonisk blandning av en molekylär, organisk polyol (eller ennan molekyl innehållande en OH-grupp) och en amidinbas under bubblandet av en sur gas. Därtill kunde den joniska vätskan omvandlas tillbaka till sina beståndsdelar med hjälp av att upphetta och/eller bubbla en inert gas såsom kväve genom vätskan. SIL- strukturerna kartlades med bl.a. NMR- och FTIR- spektroskopi. Omvandlingen från lågpolära (molekylära) vätskor till högpolära joniska vätskor (SIL) bekräftades även genom att observera förändringar i deras fysikaliska egenskaper, såsom viskositet och färg. Nedbrytningstemperaturerna hos SILs bestämdes med hjälp av termogravimetrisk analys (TGA) som antydde att nedbrytningstemperaturen hos de syntetiserade föreningarna log mellan 50 och 200oC. De nya joniska vätskorna uppvisade högre nedbrytningstemperaturer jämfört med i litteraturen tidigare förekommande exempel och kunde därför tillämpas på flera ändamål. Därtill, reversibla (switchable) joniska vätskor uppbyggda av bl.a. alkoholer, antingen hexanol eller butanol, och CO2 samt en amidin (DBU) användes vid upplösning och fraktionering av ved. Joniska vätskor syntetiserade ur glycerol och sura gaser tillsammans med amidiner användes även för fraktionering av andra lignocellulosor såsom färsk björk (Betula pendula). Björkflis utsattes för behandling, för en period på en till fem dagar vid 100oC och under atmosfäriskt tryck. Alla syntetiserade joniska vätskor visade sig vara relativt neutrala i avseende på upplösning och avlägsnandet av lignin. Slutligen, optimala fraktioneringprocessbetingelser för ved med reversibla joniska vätskor kartlades. Fraktionering av vedbiomassa med dessa joniska vätskor uppvisade sig att vara en selektiv och effektiv metod för extraktion av olika komponenter från lignocellulosa. Den olösta fraktionen hos en vedflis, närmast cellulosa, fibrillerades. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tässä työssä kehitettiin perhe uuden tyyppisiä, reversiibeleitä (switchable) ioninesteitä ( SIL ) joka koostuvat orgaanisesta super-emäksestä kuten 1,8- diatsabisyklo [ 5.4.0] undek- 7-eeni (DBU ) ja yhden tai useampia hydroksyyliryhmiä sisältältävästä molekyylistä (esim. glyseroli) ja happamasta kaasusta (CO2 , SO2) yksinkertaisen menetelmän avulla. [DBU] [ karbonaatti] tai [sulfonaatti] syntetisoitiin kunkin lähtöaineen seoksista kuplittamalla seosta happamalla kaasulla jolloin eksoterminen reaktio tapahtui ja ioninen neste syntyi. Ioniset nesteet voitiin palauttaa takaisin lähtöaineseokseksi kuumentamalla ja/tai kuplittamalla neutraalia kaasua (esim. typpi) seoksen läpi. SIL rakenteet määritettiin ja niiden ominaisuudet kartoitettiin eri menetelmillä, mukaan lukien NMR- ja FTIR -spektroskopia. Ionisen, korkeapoläärisen nesteen syntyminen todennettiin myös viskositeettimittauksilla ja värinmuutoksilla käyttäen hyväksi polariteetti-indikaattoria (Nile red). Myös hajoamislämpötilat määritettiin termogravimetrisellä analyysillä (TGA) ja todettiin että syntetisoitujen yhdisteiden hajoamislämpötila oli välillä 50 ja 200oC . Näiden uusien reversiibeleiden ioninesteiden hajoamisämpötilat olivat korkeammat verrattuna kirjallisuudessa aikaisemmin mainittuihin esimerkkeihin joten niitä voidaan soveltaa useisiin tarkoituksiin. Myös ioninesteitä jotka sisälsivät primäärejä alkoholeja rakennusaineina syntetisoitiin ja hyödynnettiin puun fraktioinnissa. Männyn ja kuusen lisäksi tuoreita koivulastuja onnistuttiin fraktioimaan miedoissa olosuhteissa. Kaikkien syntetisoitujen ioninesteiden todettiin olevan suhteellisen neutraaleja ligniinin liuotuksen suhteen. Vielä, optimaaliset fraktiointiolosuhteet määritettiin ryhmälle reversiibeleitä ioninesteitä ja näiden uudenlaisten ioninesteiden todettiin olevan tehokkaita puun ja muiden lignoselluloosien eri fraktioiden liuotuksessa. Liukenematon osa puulastua joka oli lähinnä selluloosaa fibrilloitui.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vad händer när det finns inslag av främmande språk i en roman eller novell? Hur kan litterär flerspråkighet se ut och vilka konsekvenser får det för stilen, berättandet, tematiken och inte minst bokens politiska laddning? Varför är inslag av finska en så laddad sak i finlandssvensk litteratur? I doktorsavhandlingen Att skriva sig över språkgränserna. Flerspråkighet i Jac. Ahrenbergs och Elmer Diktonius prosa undersöker Julia Tidigs språkblandning i Finlands svenska litteratur. Under sent 1800-tal kryddade viborgaren Jac. Ahrenberg sina berättelser med finska, ryska och inte minst franska. Flerspråkigheten hos Ahrenberg både stöder och stör de resonemang om nationalitet och språk som utvecklas i böckerna. Under mellankrigstiden skrev den rebelliske modernisten Elmer Diktonius sina prosaböcker på en svenska så full av finsk påverkan att den smakade finnbastu . Flerspråkigheten hos Diktonius är både ett medel för skildring av Finland och landets medborgare och en öppning till kopplingen mellan estetik och politik i författarskapet. Avhandlingen kartlägger flerspråkighetens spänningsfyllda förhållande till idéer om modersmål, territorier och finlandssvensk identitet. Även om tiden som undersöks är förfluten är frågeställningarna högaktuella än idag: Finns det mer eller mindre äkta flerspråkighet i finlandssvensk litteratur? Får skönlitteraturen bryta mot normerna för korrekt svenska? Vad händer med synen på författaren om den gör det? Kräver den flerspråkiga texten en flerspråkig läsare? Avhandlingen visar att litterär språkblandning kan vara effektiv på alla plan i texten och att den måste analyseras i relation både till den värld där texten skrivs och den värld där texten läses. På vägen utmanas invanda föreställningar om det enda modersmålet, och om språkgränser, översättning och förståelse. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Mitä tapahtuu kun romaanissa tai novellissa on havaittavissa vieraan kielen vaikutusta? Miltä kaunokirjallinen monikielisyys voi näyttää ja millaisia seurauksia sillä on tyyliin, kerrontaan, teemojen käsittelyyn ja ennen kaikkea kirjan poliittiseen lataukseen nähden? Miksi suomenkielinen aines suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa on niin arkaluontoinen asia? Tohtorinväitöskirjassa Att skriva sig över språkgränserna. Flerspråkighet i Jac. Ahrenbergs och Elmer Diktonius prosa (Kirjoittaminen yli kielirajojen. Monikielisyys Jac. Ahrenbergin ja Elmer Diktoniuksen proosassa) Julia Tidigs tutkii kieltensekoitusta Suomen ruotsinkielisessä kirjallisuudessa. Viipurilainen Jac. Ahrenberg maustoi kertomuksiaan suomen, venäjän ja varsinkin ranskan kielellä 1800-luvun lopulla. Ahrenbergin monikielisyys sekä tukee että häiritsee niitä ajatuksia kansallisuudesta ja kielestä, joita kirjoissa kehitellään. Sotien välisenä aikana kapinallinen modernisti Elmer Diktonius kirjoitti proosakirjojaan ruotsin kielellä, mikä oli niin täynnä suomen kielen vaikutusta, että se maistui saunalta . Diktoniuksen monikielisyys on sekä keino kuvata Suomea ja sen asukkaita että ominaisuus minkä kautta käsitellä ja ymmärtää estetiikan ja politiikan kytköstä. Väitöskirja kartoittaa monikielisyyden jännitteitä täynnä olevaa suhdetta äidinkielen, territorioiden ja suomenruotsalaisen identiteetin käsitteisiin. Vaikka tutkimuksen ajankohta kuuluu menneisyyteen ovat kysymyksen asettelut erittäin ajankohtaisia vielä tänäänkin: Onko suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa olemassa enemmän tai vähemmän aitoa monikielisyyttä? Saako kaunokirjallisuus rikkoa korrektin ruotsin kielen rajoja? Mitä tapahtuu kirjailijasta saadulle näkemykselle, jos hän tekee näin? Vaatiiko monikielinen teksti monikielisen lukijan? Väitöskirja osoittaa, että kirjallinen kieltensekoitus voi olla tehokasta tekstin kaikilla tasoilla ja että se täytyy analysoida suhteessa sekä siihen maailmaan, jossa se kirjoitetaan että maailmaan, jossa teksti luetaan. Matkalla haastetaan totutut käsitykset ainoasta äidinkielestä, ja kielirajoista, käännöksestä ja ymmärryksestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur de anställda ser på e-utbildning som utbildningsform. E-utbildning kan definieras som en utbildningsform där kursen avläggs via internet antingen i egen takt eller i realtid (Lee & Lee, 2006, s. 429−430). Avhandlingen har en kvalitativ deskriptiv design och har strävat efter att gestalta en innehållsrik sammanfattning av de anställdas generella syn på e-utbildning. Resultatet från undersökningen i avhandlingen ska fungera som grund för ett företag inom industribranschen som ska utveckla ett grundläggande koncept för e-utbildning. Konceptet kommer att fungera som stöd i utvecklandet av nya e-kurser. Forskningsfrågorna för denna avhandling har preciserats på följande sätt: 1. Hurdan är de anställdas generella syn på e-utbildning? 2. Hurdan är de anställdas syn på användandet av e-utbildning på sin egen arbetsplats? - Vilka är de anställdas åsikter om en viss e-kurs? 3. Hurdana erfarenheter har de anställda av e-kurser ur pedagogisk synvinkel? Datamaterialet i undersökningen samlades in med hjälp av kvalitativa forskningsintervjuer. Till respondenter utvaldes fem personer som var anställda i industriföretaget. Alla respondenter hade avlagt en viss e-kurs våren 2013. För bearbetning av datamaterialet användes en kvalitativ innehållsanalys. Resultatet från undersökningen i avhandlingen visar att de anställda i allmänhet är nöjda med e-utbildning som utbildningsform. De ansåg att tillgängligheten är en stor fördel med e-kurser. Som nackdel nämndes att interaktion med andra kursdeltagare saknas. De anställda menade att vissa kurser fungerar bra som e-kurser, men inte alla. De förklarade att det beror på kursens innehåll, svårighetsgrad och karaktär om en kurs är lämplig att ordna som e-kurs. De anställda ansåg att kvaliteten i industriföretagets kurser varierade. Hur meningsfull en kurs ansågs vara, hade samband med kursens mångsidighet. Enligt undersökningen är det viktigt att uppleva att den kurs man går är välplanerad. Detta ansågs vara speciellt viktigt i e-kurser och ökade kursdeltagarnas motivation. De anställda ansåg även att det egna intresset har betydelse för motivationen. De menade att kurser som är relaterade till det egna intresseområdet och de egna arbetsuppgifterna har en positiv inverkan på lärandet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Förståelse av olika ytors vätningsegenskaper är viktig i många pappers-relaterade industriella processer eftersom vätningen påverkar materialbeteendet, t.ex. vid bestrykning, tryckning och laminering. Förmågan att kontrollera vätningen är av intresse, därför att den ger nya möjligheter till modifikation av ytor. Vätningen styrs av ytans struktur och kemi. Kunskap om dessa egenskaper krävs både i fundamentala studier och för industriella applikationer. Nanopartiklar används ofta för att skapa funktionella ytor med mångsidiga egenskaper. Detta arbete strävar till att förstå de fysikalisk-kemiska egenskaperna hos papper och kartong som är bestrukna med nanopartiklar, för att sedan kunna förklara de observerade förändringarna i ytornas vätningsförmåga. Funktionella ytor med justerbar vätningsförmåga tillverkades genom att deponera nanopartiklar i en rulle-till-rulle vätskeflammasprutningprocess (LFS). TiO2 -nanopartikelbeläggningen skapar en superhydrofob yta som har över 160° kontaktvinkelmed vatten, medan SiO2-nanopartikelbeläggningar skapar mycket hydrofila ytor med kontaktvinklar så låga som 21° med vatten. Superhydrofobiciteten eller hydrofiliteten är ett resultat av den kombinerade effekten hos ytstrukturen och ytkemin, såsom nanopartiklarnas oxidationsnivå eller karbonatiseringsnivå. Kartongytor som är bestrukna med TiO2-nanopartiklar kan vara såväl superhydrofoba som hydrofila. Hydrofilitet kan induceras genom UVA-strålning, medan behandling i hög temperatur i ugn resulterar i en superhydrofob yta. Ett mål med arbetet var att förstå mekanismerna hos de kemiska för ändringar som sker under UVA-bestrålning och värmebehandling av ytor, bestrukna med TiO2-nanopartiklar. Ytornas abrasions- och kompressionsmotstånd samt relaterade förändringar i funktionella egenskaper undersöktes. Resultaten skapar en bättre förståelse för potentiell användning av LFS-nanopartikelbeläggningar i pappersrelaterade applikationer. En förståelse för stabiliteten hos nanopartikelbeläggningarna när de exponeras för externa krafter är viktig för att försäkra deras funktionalitet i industriella applikationer och för att garantera beläggningarnas miljö-, hälso- och säkerhetsaspekter. ------------------------------------------ Pinnan kastumisominaisuuksien hallinta on tärkeää monissa paperiteollisuuden prosesseissa, sillä pinnan kastuminen vaikuttaa esimerkiksi päällystämiseen, painamiseen ja laminointiin. Pinnan kastuvuuden säätäminen avaa mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia pintojen ominaisuuksien hallintaan. Pinnan kastuvuus määräytyy pinnan rakenteesta ja kemiasta, ja näiden ominaisuuksien ymmärtäminen on tärkeää sekä perustutkimuksessa että teollisissa sovelluksissa. Nanopartikkeleita käytetään usein toiminnallisten ja hallitusti kastuvien pintojen aikaansaamiseksi. Tässä työssä on tarkasteltu nanopartikkelipinnoitetun paperin ja kartongin fysikaalis-kemiallisia pintaominaisuuksia, jotka selittävät havaittuja muutoksia pinnan kastuvuudessa. Toiminnalliset pinnat säädettävillä kastuvuusominaisuuksilla valmistettiin nesteliekkiruiskutus (LFS) nanopartikkelipinnoituksella rullalta rullalle-menetelmällä. TiO2-nanopartikkelipäällystys saa aikaan superhydrofobisen pinnan, jonka veden kontaktikulma on suurempi kuin 160°. Toisaalta SiO2-nanopartikkelipäällystys muuttaa pinnan hyvin hydrofiiliseksi, veden kontaktikulman ollessa vain 21°. Pinnan superhydrofobisuus tai hydrofiilisyys riippuu nanopartikkelipinnan rakenteesta ja pintakemiasta kuten pinnan hapettumisasteesta ja hiilipitoisuudesta. TiO2-nanopartikkelipinnoitetun kartonkipinnan kastumista voidaan säätää superhydrofobisen ja hydrofiilisen välillä. Pinnan hydrofiilisyys saadaan aikaan UVA-valolla, kun taas superhydrofobinen pinta voidaan palauttaa korkeassa lämpötilassa uunissa. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia TiO2-nanopartikkelipäällystetyn pinnan kemiassa tapahtuu UVA-valon ja lämpökäsittelyn vaikutuksesta. Työssä tarkasteltiin myös pinnan mekaanisen hankauksen ja kokoonpuristuksen vaikutusta toiminnallisiin ominaisuuksiin. Työssä saavutetut tulokset auttavat ymmärtämään LFS-nanopartikkelipäällystettyjen pintojen soveltuvuutta paperiin liittyvissä sovelluksissa. Nanopartikkelipäällystettyjen pintojen stabiilius ulkoisten voimien alaisena on tärkeää toiminnallisten päällystysten ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökulmia tarkasteltaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Det är inte ovanligt att man i organisationer ställs inför problem som inte kan hanteras inom befintlig organisationsstruktur. Skälen kan vara att frågorna har många – ibland konflikterande – dimensioner och perspektiv som samtidigt måste beaktas. I den här avhandlingen studeras vilka tankemönster och föreställningar som fanns när grupper av chefer försökte lösa komplexa problem, som inte hade en naturlig organisatorisk hemvist och hur de omsatte dessa tankemönster i handling. Vad kännetecknade det ledarskap som utövades under problemlösningsprocessen? Avhandlingens empiri hämtas från ledarutvecklingsprogram i två internationellt verksamma företag i Sverige, och omfattar 14 verkliga affärsproblem i dessa företag och den process varigenom de löstes. De 14 seminarierna utgör exempel på hur mångdimensionella frågeställningar framgångsrikt hanteras utanför den befintliga organisationsstrukturen. Studien ger, genom att adressera frågor kring tankesätt och ledningsprocesser, en djupare förståelse för förutsättningarna för detta, och lyfter särskilt fram betydelsen av ett ledarskap som inbegriper begreppen intervention, förmåga och omtolkning. Som ett samlat begrepp introduceras bilden att utöva ledarskapet utifrån ett matrix mind. Att påverka strukturer (i vid mening) och därigenom de förmågor som utvecklas, är del i detta ledarskap. Det sker genom interventioner (ingrepp som påverkar relationer i t ex en grupp) och baserades i den aktuella empirin på uppfattningar om värdet av problematisering, erfarenhetsutbyte och av ett språk, som både beskriver och anger inriktning för aktiviteter. Interventioner i strukturer (och till dem knutna processer) beskriver dock bara delvis detta ledarskap. Att leda med ett matrix mind innefattar också ett nyfiket och kreativt förhållningssätt, och att utifrån detta leda omtolkning av problem. I empirin finns flera exempel på detta. Avhandlingen avser att ge ett bidrag inom såväl organisations- som ledarskapsteori.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ranta-alueidemme tila on heikentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Vesistöjen rehevöityminen sekä ranta-alueiden laidunnuksen ja niiton huomattava vähentyminen 1950-luvun jälkeen ovat johtaneet avointen rantaniittyjen ja vesialueiden umpeenkasvuun. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen VELHO-hanke testasi ja kehitti ranta-alueiden hoidon suunnittelua kolmella alueella Lounais-Suomessa. Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelulla tarkoitetaan rantojen kokonaisvaltaista tarkastelua, jossa huomioidaan aiempi maankäyttöhistoria, nykyhetken tilanne, maanomistajan mielipide alueen kehittämisestä sekä tulevaisuuden maankäyttömahdollisuudet. Tavoitteena on sovittaa yhteen ranta-alueiden eri käyttömuotoja. Hyödynnettävien ruovikoiden, avoimena ylläpidettävien rantaniittyjen ja säilytettävien ruovikoiden välille pyritään löytämään optimaalinen verkosto siten, että suunnittelualueiden vesien ja luonnon tilan parantaminen hyödyttää myös paikallisia asukkaita ja yrittäjiä. Tässä raportissa esitellään yhden toiminta-alueen ranta-alueiden monikäyttösuunnittelualueen valintaa varten tehty esiselvitys Satakunnan rannikon ruovikoista ja kunnostettavista merenrantaniityistä. Esiselvitys tehtiin pääosin paikkatietotarkasteluna koko Satakunnan rannikolla. Keskeisenä taustatietona oli v. 2008 julkaistu Selkämeren rannikkovesien tila, vesikasvillisuus ja kuormitus- raportti, sekä maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuutta ja kosteikkoja käsittelevät yleissuunnitelmat. Hyödyntämällä vanhoja maankäyttökarttoja (venäläiset topografikartat 1900-luvun alusta), sekä uusimpia peruskarttoja ja ilmakuva-aineistoja alueen karttatarkastelussa pyrittiin löytämään potentiaaliset kunnostettavat merenrantaniityt, laajimmat yhtenäiset ruovikkoalueet, maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta merkitykselliset alueet sekä kohteet, joista maastokäyntien yhteydessä luultavimmin löytyisi vanhan maankäytön, pitkään jatkuneen niiton tai laidunnuksen, johdosta arvokasta lajistoa. Satakunnan rannikon laajojen, potentiaalisten kunnostettavien merenrantaniittyjen, sekä hyödynnettävien maa- ja vesiruovikoiden yhteisalaksi saatiin n. 1800 hehtaaria. Maalle sijoittuu näistä noin 1200 hehtaaria ja vesiruovikoita on n. 600 hehtaaria. Kohteet on esitetty kartoilla. Eniten potentiaalista merenrantaniityksi kunnostettavaa alaa on Porissa, jossa on myös eniten jo hoidon piirissä olevaa alaa. Nämä sijoittuvat suurelta osin Natura 2000-alueille. Toiseksi eniten on mahdollista rantaniittyalaa Eurajoella. Merenrantaniittyverkoston täydentämiseen soveltuvia kohteita kannattaa siis etsiä nimenomaan näiltä alueilta. Myös vesiruovikoita on runsaasti Porissa ja Merikarvialla, joten puhtaasti pinta-alatarkastelun perusteella nämä vaikuttavat hyvin potentiaalisilta ranta-alueiden monikäyttösuunnittelukohteina vesiruovikoiden hyödyntämisen osalta. Vesiruovikkokeskittymistä on laajin (190 ha) Merikarvian Peipunlahti-Pooskerinlahti-Merimaanlahti. Hoitotoimia tulisi suunnata sinne, missä on ollut laajalti pitkään jatkunutta perinteistä maankäyttöä ja laajoja kunnostuskelpoisia kokonaisuuksia. Rehevöitymisen ja umpeenkasvun aiheuttamien haittojen lieventämisen lisäksi saadaan näille alueille suunnatulla hoidolla samalla runsaasti luonnon monimuotoisuushyötyjä, sillä nämä kohteet ovat usein kasvillisuudeltaan ja lajistoltaan edelleen rikkaita ja nopeimmin uudelleen kunnostettavissa, mikä säästää kunnostukseen käytettävissä olevia niukkoja resursseja. Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tapaiselle suunnittelulle on tarvetta Satakunnan rannikolla jo tehdyn suunnittelun (Eurajoki-Luvia) lisäksi etenkin Merikarvian Peipun-Pooskerinlahdessa, Porin Ahlaisten Mustalahden alueella ja Keikveden alueella. Myös Porin Preiviikinlahdella ja mahdollisesti Kokemäenjokisuussa voi Natura-alueilla olla jatkossa tarvetta alueille laadittuja hoito- ja käyttösuunnitelmia tarkempaan toimenpidesuunnitteluun. Raporttiin on poimittu esimerkkinä myös joitakin indikaattorilajeja, jotka voivat vaikuttaa Satakunnan rannikolla monikäyttösuunnittelualueen valintaan tai rajaukseen, sekä suunnittelun tavoitteiden asettamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

f. 19.3.1838 i Åbo, d. 9.8.1907 i Helsingfors. J.J. Wecksell har gått till litteraturhistorien som poet och dramatiker, bitvis överraskande modern för sin tid. Hans svenskspråkiga diktarbana inleddes kring år 1860 men blev kortvarig pga. psykisk sjukdom. I grunden förblev Wecksell romantisk idealist men vacklar ändå i sin litterära produktion mellan det konventionella och det överraskande moderna och personliga. Motsättningen mellan verklighet och ideal (som framstår som ouppnåeliga) är ett återkommande tema i hans verk. Till hans betydelse bidrar framför allt sorgespelet Daniel Hjort (1862, tryckt 1863), som setts som det främsta historiska dramat i finländsk 1800-talsdramatik, och några av hans dikter som bryter mot konventionerna i den samtida poesin, särskilt dikten På moln stod du (1863), som har antagits vara skriven i Bonn, då Wecksell redan var psykiskt sjuk.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Syftet med denna Pro gradu avhandling var att generera en modell för hur lärare skapar förutsättningar för lärande för elever i skolsvårigheter i årskurserna 7–9. Fokus låg på vad som uppfattas vara kärnproblematiken i dessa årskurser. Undersökningen var inriktad på lärare verksamma i lärartät undervisning, i vilken det finns färre elever per lärare eller fler lärare i gruppen än vanligt. Glasers riktlinjer för metoden för grundad teori användes som grund för studiens teorigenerering. Med hjälp av metoden kunde en modell skapas för lärarens arbete, med kärnproblematiken i åtanke. Modellen är baserad på de fenomen som hittats i empirin och inte på till exempel tidigare forskning. Tidigare forskning har använts som spegel för att lyfta fram väsentliga aspekter i modellen. Datainsamlingsmetod var i första hand intervju, men en elektronisk enkät fungerade också som data i teorigenereringen. Data bestod av 13 speciallärares enkätsvar och fem intervjuer med tre speciallärare och två ämneslärare i årskurserna 7–9. Kärnproblematiken, eller den så kallade kärnkategorin, i den genererade modellen är studieaktivering. Karaktäristika för arbete med att skapa förutsättningar för studieaktivering är reaktivitet, interaktion och ledarskap samt att trygghet skapas och att eleven får hjälp med att utveckla studiestrategier. Ett annat karaktäristikum är hur elevpåverkan möjliggörs. Elevens aktivitet i studierna kan påverkas på olika delnivåer. Förutsättningar för studieaktivering kan skapas genom att påverka elevens kompetenstankar, en självstyrd drivkraft i eleven, lärarens anpassade undervisningsstrategier, ett internt samspel i gruppen och ett externt samarbete runt eleven. Modellen som genererats i studien kan användas i det praktiska lärararbetet som en referensram för ett studieaktiverande arbete. Studieaktivering av elever i årskurserna 7–9 skulle vara viktigt med tanke på framtida studier och socialiseringen i samhället.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nykyaikana yhteiskunta tavoittelee uusiutuvaa ja ympäristöä säästävää energiantuotantoa. Biopolttoaineiden käyttö vähentää fossiilisten polttoaineiden osuutta energiantuotannossa. Jotta biopolttoaineilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita, biopolttoaineita täytyy jalostaa. Tämän diplomityön tarkoituksena on selvittää puuhakkeen jalostuksen merkitystä hakkeen käytölle ja kannattavuudelle. Hakkeen kuivaamisella ja seulonnalla voidaan parantaa hakkeen käsittely- ja poltto-ominaisuuksia. Kosteuden ja tasalaatuisuuden merkitys suurenee, kun haketta käytetään pienissä kattiloissa. Pienissä kattiloissa lämmöntuotannon hyötysuhde pienenee merkittävästi kosteuden suurentuessa. Tällöin polttoaineen kulutus ja energiantuotantokustannukset suurenevat. Suuremmissa kattiloissa hyvälaatuisella hakkeella on mahdollista korvata kalliimpia vara- ja huippukuormapolttoaineita, kuten öljyä. Tällöin fossiilisten polttoaineiden osuus pienenee. Lisäksi kuivaaminen ja seulominen ovat edullisia jalostusprosesseja esimerkiksi pelletin tuotantoon verrattuna.