21 resultados para Taito kakera
em Helda - Digital Repository of University of Helsinki
Resumo:
The thesis focuses on the social interaction and behavior of the homeless living in Tokyo's Taito Ward. The study is based on the author's own ethnographic field research carried out in the autumn 2003. The chosen methodologies were based on the methodology called "participant observation", and they were used depending on the context. The ethnographic field research was carried out from the mid-August to the beginning of the October in 2003. The most important targets of the research were three separate loosely knit groups placed in certain parts of Taito Ward. One of these groups was based in proximity to the Ueno train station, one group gathered every morning around a homeless support organization called San'yûkai, and one was based in Tamahime Park located in the old San'ya area of Tokyo. The analysis is based on the aspects of Takie Sugiyama Lebra's theory of "social relativism". Lebra's theory consists of the following, arguably universal aspects: belongingness, empathy, dependence, place in the society, and reciprocity. In addition, all the interaction and behavior is tied to the context and the situation. According to Lebra, ritual and intimate situations produce similar action, which is socially relative. Of these, the norms of the ritual behavior are more regulated, while the intimate bahavior is less spontaneous. On the contrary, an anomic situation produces anomic behavior, which is not socially relative. Lebra's theory is critically reviewed by the author of the thesis, and the author has attempted to modify the theory to make it more adaptable to the present-day society and to the analysis. Erving Goffman's views of the social interaction and Anthony Giddens' theories about the social structures have been used as complementary thoretical basis. The aim of the thesis is to clarify, how and why the interaction and the behavior of some homeless individuals in some situations follow the aspects of Lebra's "social relativism", and on the other hand, why in some situations they do not. In the latter cases the answers can be sought from regional and individual differences, or from the inaptness of the theory to analyze the presented situation. Here, a significant factor is the major finding of the field study: the so called "homeless etiquette", which is an abstract set of norms and values that influences the social interaction and behavior of the homeless, and with which many homeless individuals presented in the study complied. The fundamental goal of the thesis is to reach profound understanding about the daily life of the homeless, whose lives were studied. The author argues that this kind of profound understanding is necessary in looking for sustainable solutions in the areas of social and housing policy to improve the position of the homeless and the qualitative functioning of the society.
Resumo:
A child learns new things, creates social relationships and participates in play with the help of language. How can a child overcome these challenges if the surrounding language is not his mother tongue? The objective of learning a new language in the Pre-school education is an active bilingualism in all fields of the language. Theoretical context of the research rises from bilingualism, learning a language, language skills and evaluating them. Object of the research was to understand language skills of a child from a different linguistic and cultural background in the final stage of Pre-school education and to clarify how learning Finnish was supported during the Pre-school year. Answers to the research issues will be searched with the following questions: 1) What kind of language skills does a child from a different linguistic and cultural backgrounds have at the final stage of Pre-school education?, 1.1) What kind of listening comprehension skills?, 1.2) What kind of speech and vocabulary skills?, 1.3) What kind of structural skills?, 2) What kind of individual differences are there in language skills of children from different linguistic and cultural backgrounds?, and 3) How has a child from a different linguistic and cultural background been supported in learning Finnish during the Pre-school education? The view of language skills in this research is holistic even though it will be analysed in separate fields. The aim of this research is to form an overall impression of Finnish skills of the children participating in the research. Eight Pre-school-aged children with different linguistic and cultural backgrounds and their kindergarten teachers participated in this research. The children had taken part in Finnish activities for about three years. The research material consists of the test series (KITA), which evaluate children’s language skills – and of the questionnaire to the kindergarten teachers. The purpose of the questionnaire was to provide additional information on children’s language skills in Pre-school teaching situations and on supporting Finnish in Pre-school education. This research is qualitative and processing of the material is based on content analysis. According to the kindergarten teachers, the children’s social language skills were sufficient to cope in everyday life but children needed assistance with longer instructions. The same phenomenon could also be seen with the KITA tests – in which long and abstract instructions turned out to be difficult. Individual differences of the children were perceived in productivity skills, which were realised in fluent or influent speech. The children were supported in learning Finnish individually, in small-groups and in the activities of a whole group. ‘Finnish as the second language’ small-groups were the most common form of support in learning the language. The support at understanding activities was emphasized in whole group situations as well as in individual situations while assisting the child’s language skills. Generally, the children’s language skills were in the same level with developing basic language skills. The data of this research help to understand children’s language skills after three years of adopting Finnish. The results can be utilised in planning and evaluation of teaching another language.
Resumo:
Finnish scholarship students in Russia during the autonomy (1812-1917) During the autonomy in Finland (1809-1917), an attempt to improve the knowledge of the Russian language was made through special language university scholarships. With these scholarships the students could go and study the Russian language and acquire cultural knowledge in Russia. Other member countries on the edges of the Russian Empire, like Poland and the Baltic provinces, did not have similar programs. The first two scholars started their journey in 1812. A system of travel allowances was introduced in 1841. Between the years 1812- 1917 a total of almost 400 students studied in Russia. The studies mainly took place in Moscow. These scholarship students were called the Master s of Moscow ". In this paper, Finnish-Russian relations are studied based on the attitude towards the Russian language and the people who studied it in Finland. Although the attitude towards them was neutral in the beginning, in 1844 there was a strong change. Students of Russian, and especially the scholars, received the stigma of being unreliable and unpatriotic, a stigma they were never able to get rid of. The study of the Russian language was voluntary in Finnish schools between 1863 and 1872. Starting from 1890, however, the study of the Russian language was enforced. In doing so, the Russians attempted to unify the Empire, while the Finns had the illusion that they had their own state. Thus, Russia saw the language as a way to unify the Empire and Finns as an attempt to make them Russians. The purpose of studying in Russia was to improve the student s practical language skills and overall knowledge of the customs and culture of the country. Besides knowing the language, knowledge of Russian culture and customs is essential in understanding Russia and Russians; therefore, the studies of literature, geography and history have been noted in this research. Without knowledge it is difficult to develop understanding. After their studies, almost all of the scholars returned to Finland and did not continue their careers in Russia. They worked mainly as teachers and civil servants, and managed to improve the Finnish people s weak knowledge of Russian and Russia through teaching, translations of literature and newspaper articles. Through these scholars, it is possible to see how the attitudes towards the language have been closely related to the political history between Finland and Russia. The language became the subject of resistance and these attitudes were transferred to its students. In 1917, the study of Russia and the Russian language ended and it was no longer possible to use the acquired knowledge of language and country in independent Finland.
Resumo:
"The Art of Sympathy: Forms of Moral and Emotional Persuasion" in Fiction is an interdisciplinary study that looks closely at the ways that stories evoke sympathy, and the significance of this emotion for the development of moral attitudes and awareness. By linking readers' emotional responses to fiction with the potential impact of such responses on "the moral imagination," the study builds on empirical research conducted by literary scholars and psychologists into the emotional effects of reading fiction, as well as social psychological research into the connections between empathy/sympathy and moral development. I first investigate the dynamics of readers beliefs regarding characters in fictional narratives, and the nature of the emotions that they may experience as a result of those beliefs. The analysis demonstrates that there are important similarities between real emotions and emotions generated by fiction. Recognizing these similarities, I claim, can help us to conceptualize the nature of sympathetic responses to fictional characters. Building on these assertions, I then draw on research from social psychology and philosophy to develop a comprehensive definition of sympathy and to clarify the ways in which sympathy operates, both in people s daily lives and in readers sympathetic responses to fictional characters. Having established this definition and delineated its practical implications, I then examine how particular stories, through a variety of narrative techniques, persuade readers to feel sympathy for characters who are unsympathetic in certain ways. In order to verify my claims about the impact of these stories on readers emotions, I also review the results of tests that I conducted with nearly 200 adolescent readers. Through these tests, which were constructed and scored according to methods prevalent in social psychological research, it was determined that a majority of readers felt sympathy for the protagonists in two of the stories included in the study. These results were combined with data from an additional test, a standard measure of empathy and sympathy in the field of social psychology. The cross-tabulation of these results suggests that there was not a strong connection between readers responses and their general tendencies to feel sympathy for others. This finding would appear to support my hypotheses regarding the sympathetic persuasiveness of the stories in question. In light of these results, finally, I consider the potential contribution that fiction can make to adolescent emotional and moral development and the implications of that potential for future language arts curricula in the schools. In particular, I suggest the pedagogical importance of providing adolescents with opportunities to engage with the lives of fictional characters, and especially to experience feelings of sympathy for individuals towards whom they ordinarily might feel aversion.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan saksan kielen merkitystä osana kielellistä ja ammatillista identiteettiä. Tutkimuskohteena ovat Helsingin Yliopiston germaanisen filologian opiskelijat, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 2008 ja 2009. Identiteettiä on tutkittu monilla eri tieteen aloilla, mutta yksimielisyyttä identiteetin määritelmästä ei ole, sillä eri tieteenalat painottavat tarkastelussaan eri näkökulmia. Tutkielman teoriaosassa pyritäänkin luomaan yleiskuva vallalla olevista käsityksistä ja käsitellään identiteettiä tarkemmin kielitieteellisestä näkökulmasta. Teoriaosassa kuvataan myös saksan kielen tämänhetkistä kansainvälistä asemaa, sillä kielen asema vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka ko. kieleen suhtaudutaan ja halutaanko sitä opiskella vieraana kielenä. Vaikka identiteettiä onkin tutkittu paljon, ei vieraan kielen yliopisto-opiskelijoiden suhteesta opiskelemaansa kieleen ole kattavia tutkimuksia. Opiskelijoiden suhtautuminen vieraaseen kieleen heijastuu kuitenkin heidän oppimiseensa, motivaatioonsa ja laaja-alaisemmin koko opiskeluun, joten tätä tutkimalla voidaan saavuttaa tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää mm. yliopisto-opintojen kehittämisessä. Tutkielman tavoitteena onkin kuvata tätä erityislaatuista suhdetta ja selvittää, miten opiskelijat kuvaavat suhdettaan saksan kieleen. Kielellisen identiteetin näkökulmasta tutkitaan, miten opiskelijat suhtautuvat saksan kieleen, miten he kuvaavat omaa kielitaitoaan ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kielellisen identiteetin kehittymiseen senhetkiseen muotoonsa. Ammatillisen identiteetin kannalta selvitetään, kuinka suuri merkitys saksan kielellä on osana opiskelijoiden ammatillista identiteettiä ja miten opiskelijat haluavat käyttää hyväkseen saksan kielen taitoaan työelämässä. Tutkielman korpus koostuu opiskelijoiden kirjoitelmista, jotka ovat osa TAITO-hanketta, sekä Saksalaisen laitoksen (laitos on vuodesta 2010 osa Nykykielten laitosta) lukuvuosina 2008 ja 2009 uusille opiskelijoilleen teettämistä lähtökyselyistä. Analyysi on kaksiosainen, jotta saavutetaan mahdollisimman kattava kuva opiskelijoiden identiteetistä. Ensimmäisessä osassa kirjoitelmia analysoidaan autobiografisen metodin avulla. Toisessa osassa korpuksia verrataan toisiinsa kvantitatiivisesti ja tutkitaan ovatko opiskelijat kuvanneet suhdettaan saksan kieleen samalla tavalla molemmissa korpuksissa. Tutkimuksesta käy ilmi, että opiskelijat aloittavat opintonsa hyvin erilaisista lähtökohdista, mikä ilmenee opiskelijoiden eritasoisen kielitaidon ja erilaisten odotusten lisäksi myös eroina identiteeteissä. Saksan kielellä on tärkeä merkitys suurimmalle osalle tutkituista opiskelijoista. Heidän kielellinen identiteettinsä on selvästi muotoutunut, ja he ovat motivoituneita opiskeluun. Heidän ammatillinen identiteettinsä on sitä vastoin epätarkempi, mikä osoittaa tarvetta opiskelijoiden tukemiseen ja työelämäorientaatioon jo opintojen alusta lähtien.
Resumo:
Music as the Art of Anxiety: A Philosophical Approach to the Existential-Ontological Meaning of Music. The present research studies music as an art of anxiety from the points of view of both Martin Heidegger s thought and phenomenological philosophy in general. In the Heideggerian perspective, anxiety is understood as a fundamental mode of being (Grundbefindlichkeit) in human existence. Taken as an existential-ontological concept, anxiety is conceived philosophically and not psychologically. The central research questions are: what is the relationship between music and existential-ontological anxiety? In what way can music be considered as an art of anxiety? In thinking of music as a channel and manifestation of anxiety, what makes it a special case? What are the possible applications of phenomenology and Heideggerian thought in musicology? The main aim of the research is to develop a theory of music as an art of existential-ontological anxiety and to apply this theory to musicologically relevant phenomena. Furthermore, the research will contribute to contemporary musicological debates and research as it aims to outline the phenomenological study of music as a field of its own; the development of a specific methodology is implicit in these aims. The main subject of the study, a theory of music as an art of anxiety, integrates Heideggerian and phenomenological philosophies with critical and cultural theories concerning violence, social sacrifice, and mimetic desire (René Girard), music, noise and society (Jacques Attali), and the affect-based charme of music (Vladimir Jankélévitch). Thus, in addition to the subjective mood (Stimmung) of emptiness and meaninglessness, the philosophical concept of anxiety also refers to a state of disorder and chaos in general; for instance, to noise in the realm of sound and total (social) violence at the level of society. In this study, music is approached as conveying the existentially crucial human compulsion for signifying i.e., organizing chaos. In music, this happens primarily at the immediate level of experience, i.e. in affectivity, and also in relation to all of the aforementioned dimensions (sound, society, consciousness, and so on). Thus, music s existential-ontological meaning in human existence, Dasein, is in its ability to reveal different orders of existence as such. Indeed, this makes music the art of anxiety: more precisely, music can be existentially significant at the level of moods. The study proceeds from outlining the relevance of phenomenology and Heidegger s philosophy in musicology to the philosophical development of a theory of music as the art of anxiety. The theory is developed further through the study of three selected specific musical phenomena: the concept of a musical work, guitar smashing in the performance tradition of rock music, and Erik Bergman s orchestral work Colori ed improvvisazioni. The first example illustrates the level of individual human-subject in music as the art of anxiety, as a means of signifying chaos, while the second example focuses on the collective need to socio-culturally channel violence. The third example, being music-analytical, studies contemporary music s ability to mirror the structures of anxiety at the level of a specific musical text. The selected examples illustrate that, in addition to the philosophical orientation, the research also contributes to music analysis, popular music studies, and the cultural-critical study of music. Key words: music, anxiety, phenomenology, Martin Heidegger, ontology, guitar smashing, Erik Bergman, musical work, affectivity, Stimmung, René Girard
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tietokoneavusteisen opetuksen opetusmenetelmänä ja tietokoneavusteisten opetusohjelmien oppimateriaalina soveltuvuutta erilaisiin sähköalan ammatillisiin opetus- ja oppimistilanteisiin. Tietokoneavusteisilla opetusohjelmilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa erilaisia digitaaliseen muotoon tallennettuja oppimateriaaleja ja tietokoneavusteisella opetuksella näiden digitaalisten oppimateriaalien hyödyntämistä erilaisissa oppimistilanteissa. Opetusteknologian kehittymisen myötä myöskin opettajin valittavissa olevat opetusmenetelmät lisääntyvät ja monipuolistuvat. Vastaavalla tavalla myöskin oppimateriaalit kehittyvät ja mahdollistavat oppijan näkökulmasta entistä yksilöllisemmät opiskelumahdollisuudet. Tutkimuksen viitekehyksen liittyvinä keskeisinä elementteinä olivat tietokoneavusteinen opetus opetusmenetelmänä ja sen valintaan liittyvät tekijät: oppisisällöt ja oppimiselle asetetut tavoitteet, opettajan opetusmenetelmällinen osaaminen, erilaiset oppijat yksilöllisine oppimistavoitteineen sekä käytettävissä olevat erilaiset oppimateriaalit. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena ja siihen osallistui tutkijan lisäksi 15 sähköalan opettajaa kahdesta erikokoisesta ammattioppilaitoksesta. Varsinainen toimintatutkimus aloitettiin keväällä 1994 ja se jatkui kevääseen 1996. Lisäksi suoritettiin vertaileva tutkimus, johon osallistui 9 opettajaa kolmesta erillisestä ammattioppilaitoksesta syksyllä 1996 jatkuen kevääseen 1997. Keskeisimmistä tutkimustuloksista mainitsen opettajien heikon tuntemuksen tietokoneavusteisesta opetuksesta ja sen hyödyntämiseen liittyvistä elementeistä. Opettajilta puuttuu taito suunnitella tietokoneavusteisia opetusohjelmia oppimateriaaleina hyödyntäviä opetus- ja oppimistilanteita. Tutkimuksen mukaan opettajilla ei kuitenkaan ole negatiivista ennakkoasennetta opetusmenetelmää kohtaan ja opiskelijat suhtautuvat erittäin myönteisesti erilaisiin tietokoneavusteisiin opetusohjelmiin oppimateriaaleina. Avainsanat: Tietokoneavusteinen opetus, tietokoneavusteinen oppiminen, tietokoneavusteinen oppimateriaali
Resumo:
Aims. The beginning point of this research was confusion between studies claiming, that children mature Metalinguistic to read at 6-7 of age, and the fact, that in Montessori playschools children easily start writing and reading at age 3 to 5. Aim was also find out how conception of slow Metalinguistic development has started, and if there is some evidence of phoneme awareness of reading of young children in the field of research of reading. Aim was also seek evidence of the sensitive period of reading as Montessori described it. The research also wanted to turn up, if phoneme awareness only develops in children, who work with graphemes and with reading, or could it be found in children, who do not. The mean was to research how the Montessori reading material supports child’s Metalinguistic development, when child begins learning to read. The research plans to represent knowledge about how young children learn to write and read. Methods. Research performed in ordinary kindergarten and in Montessori playschool in Espoo. In kindergarten observed six children, age 3-4, at eight grapheme-rhyme sessions from January to April 2007, and conducting a test based on Chaney’s (1992) study of phoneme awareness of young children. In Montessori kindergarten were observed 17 children about their phoneme awareness and reading competition from January 2007 to March 2008. Their developments in reading were also measured three times from 1.9.07 to 20.3.08 with classification constructed for this study, loosely based on Chall’s (1983) reading stages. The Montessori reading material was analyzed about the influence they have to a child’s Metalinguistic development. This was done based to theory and its concepts from the field of research of reading; phoneme awareness, morphological, syntactical and semantic consciousness. Results and conclusions. Research proved that children 3-5 have naturally developed phoneme awareness. In kindergarten and in Montessori playschool children between 2 and 4 could do phoneme synthesis, and in the latter they also could do phoneme segmentation of words. Montessori reading material guided children gradually, except to read, also to observe and absorb Metalinguistic knowledge. Children learned to write and read. At the last evaluating day almost 50 % of children write and read clauses or stories, and 82 % could read at least words. Children can develop Metalinguistic awareness, while using the Montessori materials for learning to write and read. To reach literacy is easy for children because of their phoneme awareness.
Resumo:
Työuupumus on kolmitahoinen stressioireyhtymä, jolle on tyypillistä uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen. Balanssi-hanke perustettiin tutkimaan ja kehittämään ryhmähoitomuotoa vakavaan työuupumukseen. Projektin tavoitteena on selvittää kahden eri ryhmähoitomuodon vaikuttavuutta ja sellaisia yksilöön liittyviä tekijöitä, joilla saattaa olla vaikutusta ryhmähoidon tuloksellisuuteen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mielialan havainnoinnin, tunnistamisen ja säätelyn (Trait Meta-Mood) yhteyksiä työuupumuksen laskuun ryhmähoitojen aikana ja kuuden kuukauden pituisella seurantajaksolla. Emootioilla on useiden eri teorioiden mukaan yksilön sopeutumista edistävä signaalitehtävä. Mieliala kertoo yksilön sisäisestä tilasta, ja sitä voidaan kuvata miellyttävänä, epämiellyttävänä, kiihtyneenä tai rauhallisena. Mielialaa voi tarkastella mielialakokemuksen tai mielialan säätelyn tasolla. Mielialan säätelyn tasolla tarkoitetaan ajatuksia mielialasta. Tällä reflektiivisellä tasolla mielialaa havainnoidaan, tunnistetaan ja säädellään. Oletettiin, että jos mieliala tunnistetaan hyvin ja mielialaa säädellään tehokkaasti, työuupumus vähenee eli työuupumuksen ryhmähoito on tuloksellista. Lisäksi tutkittiin missä vaiheessa mahdolliset yhteydet ilmenevät ja eroavatko yhteydet psykoanalyyttisessä ja toiminnallisessa hoitoryhmässä. Tutkimusaineisto kerättiin 1999-2000. Koehenkilöt (n=99) olivat 31-59-vuotiaita valtion laitosten ja valtion yritysten työuupumuksesta kärsiviä työntekijöitä, miehiä oli 24 ja naisia 75. Lisäksi kerättiin ei-uupuneiden kontrolliryhmä (n = 26, ikä 37 - 58 vuotta), jota hyödynnettiin tässä tutkimuksessa vain uupuneiden ja ei-uupuneiden vertailuihin ennen hoidon alkua. Molempina vuosina uupuneet henkilöt satunnaistettiin toiminnallisiin ja psykoanalyyttisiin hoitoryhmiin. Työuupumus mitattiin 9 kuukautta kestäneen hoidon alussa, lopussa ja puoli vuotta hoidon päättymisen jälkeen. Mielialan havainnointi, tunnistaminen ja säätely mitattiin hoidon alussa, lopussa ja puoli vuotta hoidon päättymisen jälkeen. Tulokset osoittivat, että mielialan tunnistamisen korkea taso ja mielialan säätelyn korkea taso olivat yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun koko tutkimusjakson ajan. Yhteydet olivat erilaiset eri ryhmähoidoissa hoidon aikana ja seurantajaksolla. Hoidon aikana psykoanalyyttisessä hoitoryhmässä mielialan havainnoinnin lisääntyminen ja mielialan säätelyn tehokkuus olivat yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun. Toiminnallisessa hoitoryhmässä sen sijaan mielialan tunnistamisen taito oli yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun hoidon aikana. Seurantajaksolla molemmissa hoitoryhmissä mielialan tunnistamisen taito oli yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun. Kontrolliryhmässä ei todettu mielialan havainnoinnin, tunnistamisen ja säätelyn taitojen ja työuupumuksen vähenemisen välistä yhteyttä. Tutkimuksen tulokset antavat uutta tietoa sellaisista yksilöllisistä tekijöistä, joilla on työuupumuksen ryhmähoitoprosessia moderoiva rooli. Mielialan hyvin tunnistaminen ja mielialan tehokas säätely saattavat olla sellaisia ryhmäterapiassa opittuja yksilöllisiä voimavaroja, joita työuupumuksesta toipumisessa tarvitaan hoidon päättymisen jälkeen. Koska mielialan hyvin tunnistamisen, mielialan tehokkaan säätelyn ja työuupumuksen ryhmähoidon tuloksellisuuden väliset yhteydet todettiin molemmissa ryhmähoitomenetelmissä, voi olettaa, että molemmat ryhmähoitomenetelmät ovat vakavaa työuupumusta vähentäviä hoitomenetelmiä. Ryhmähoidon aikana opitut mielialan tunnistamisen ja säätelyn taidot auttavat ylläpitämään terapian aikana alkanutta hyvinvoinnin kasvua. Avainsanat: työuupumus, toiminnallinen ryhmäterapia, psykoanalyyttinen ryhmäterapia, mielialan havainnointi, mielialan tunnistaminen, mielialan säätely, työuupumuksen ryhmähoidon tuloksellisuus
Resumo:
It is demanding for children with visual impairment to become aware of the world beyond their immediate experience. They need to learn to control spatial experiences as a whole and understand the relationships between objects, surfaces and themselves. Tactile maps can be an excellent source of information for depicting space and environment. By means of tactile maps children can develop their spatial understanding more efficiently than through direct travel experiences supplemented with verbal explanations. Tactile maps can help children when they are learning to understand environmental, spatial, and directional concepts. The ability to read tactile maps is not self-evident; it is a skill, which must be learned. The main research question was: can children who are visually impaired learn to read tactile maps at the preschool age if they receive structural teaching? The purpose of this study was to develop an educational program for preschool children with visual impairment, the aim of which was to teach them to read tactile maps in order to strengthen their orientation skills and to encourage them to explore the world beyond their immediate experience. The study is a multiple case study describing the development of the map program consisting of eight learning tasks. The program was developed with one preschooler who was blind, and subsequently the program was implemented with three other children. Two of the children were blind from birth, one child had lost her vision at the age of two, and one child had low vision. The program was implemented in a normal preschool. Another objective of the pre-map program was to teach the preschooler with visual impairment to understand the concept of a map. The teaching tools were simple, map-like representations called pre-maps. Before a child with visual impairment can read a comprehensive tactile map, it is important to learn to understand map symbols, and how a three-dimensional model changes to a two-dimensional tactile map. All teaching sessions were videotaped; the results are based on the analysis of the videotapes. Two of the children completed the program successfully, and learned to read a tactile map. The two other children felt happy during the sessions, but it was problematic for them to engage fully in the instruction. One of the two eventually completed the program, while the other developed predominantly emerging skills. The results of the children's performances and the positive feedback from the teachers, assistants and the parents proved that this pre-map program is appropriate teaching material for preschool children who are visually impaired. The program does not demand high-level expertise; also parents, preschool teachers, and school assistants can carry out the program.
Resumo:
The purpose of this research was to evaluate the special vocational training programme, which aimed at enhancing the pupils with autism spectrum to prepare themselves for work and independent life. The vocational training programme is based on TEACCH (Treatment and Education of Autistic and Related Communication handicapped CHildren), which takes into account the autism spectrum disorders and autistic behaviour. TEACCH is based on the principles of structured teaching, functional teaching and preparation training for work and independent life. The TEACCH has been adapted to Finnish society and the educational system. Treatment programmes were individually designed for each student´s educational needs. There is also an important role for the AAPEP rating scale (Adolescent and Adult Psychoeducational Profile). The AAPEP has been the major tool for planning and following the courses. The AAPEP is an assessment instrument designed by the TEACCH programme, and it is used to provide an evaluation of current and potential skills. The AAPEP contains three scales: a direct observation scale, a home scale and a school / work scale. The AAPEP includes six test variables: vocational skills, independent functions, functional communication, interpersonal behaviour, vocational behaviour and leisure skills; these are evaluated at three levels: pass, emerge and fail. The subjects were 49 students (65% male and 35 % female) with autism spectrum, who have been followed and tested several times, also one year after the vocational training. The design is therefore a longitudinal one. The research data were collected 1997-2004 using the AAPEP rating scales. The teachers have used the AAPEP scales and the codings have been checked by the researcher. The results of the principal component analysis (PCA) suggested that the structure of AAPEP rating scales works quite well as a hypothesis. The factor structure of the scales of the AAPEP was almost the same in these data as in the original publications. The learning-and-changes results showed that learning is a slow process, but that there were also intended changes in several AAPEP areas. The Cohen´s kappa was used as an effect-size measure and the most important result of this research showed that the student´s skills were developing on a school / work scale; vocational skills variable (0,34), vocational behaviour variable (0,28), leisure skills variable (0,26) and on a direct observation scale; interpersonal behaviour variable (0,21). On a home scale skills of some students were developing negatively and also that effect-size was small. The results showed that the students´ vocational skills and vocational behaviour will continue to develop after school in many areas. There were differences between scales. The result of this research shows that the student´s skills were developing significantly in 3 of 48 variables on a direct observation scale and also on a home scale. On a school / work scale student´s skills were developing significantly in 17 of 48 variables. This result implies that students can do the work without extra assistance if there exist continuing supports for the skills after the vocational training. The fully independent life of students will be difficult, because their independent functions, functional communications and leisure skills regressed after the schooling. This seems to indicate that they will not manage their daily life without support. The students and their parents said that the treatment programmes were individually designed for each student s educational needs, and that they were satisfied with the programmes and services. Generally, it can be concluded that vocational special education can be developed for pupils with autistic syndrome and the detailed teaching can be done using TEACCH principles and applying the tool of AAPEP.
Resumo:
The purpose of this study is to evaluate contemporary philosophical models for global ethics in light of the Catholic theologian Hans Küng s Global Ethic Project (Projekt Weltethos). Küng s project starts with the motto, No survival without world ethos. No global peace without peace between religions. I will use the philosophically multidimensional potential of Projekt Weltethos in terms of its possible philosophical interpretations to evaluate the general discussion of global ethics within political philosophy today. This is important in its own right, but also because through it, opportunities will emerge to articulate Küng s relatively general argument in a way that leaves less room for mutually contradictory concretizations of what global ethics ultimately should be like. The most important question in this study is the problem of religious and ideological exclusivism and its relation to the ethically consistent articulation of global ethics. I will first explore the question of the role of religion as the basis for ethics in general and what Küng may mean by his claim that only the unconditional can oblige unconditionally. I will reconstruct two different overall philosophical interpretations of the relationship between religious faith and human rationality, each having two different sub-divisions: a liberal interpretation amounts to either a Kantian-Scheiermacherian or a Jaspersian view, whereas what I call postliberal interpretation amounts to either an Aristotelian-Thomistic or an Augustinian view. Thereafter, I will further clarify how Küng views the nature of ethics beyond the question of its principal foundation in religious faith: Küng searches for a middle way between consequentialist and non-consequentialist ethics, a way in which the latter dimension has the final stake. I will then set out to concretize further this more or less general notion of the theoretical potential of Projekt Weltethos in terms of certain precise philosophico-political models. I categorize these models according to their liberal or postliberal orientation. The liberal concretization leads me to consider a wide spectrum of post-Kantian and post-Hegelian models from Rawls to Derrida, while the alternative concretization opens up my ultimate argument in favor of a postliberal type of modus vivendi. I will suggest that the only theoretically and practically plausible way to promote global ethics, in itself a major imperative today, is the recognition of a fundamental and necessary contest between mutually exclusive ideologies in the public sphere. On this basis I will proceed to my postliberal proposal, namely, that a constructive and peaceful encountering of exclusive difference as an ethical vantage point for an intercultural and inter-religious peace dialogue is the most acute challenge for global ethics today.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on eksplikoida systemaattisen analyysin avulla se, mitä Tuomas Akvinolainen tarkoittaa ilmaisulla ”logiikka”. Tähän tehtävään liittyy kaksi osatehtävää: sen selvittäminen, millaisissa käsitteellisissä yhteyksissä Tuomas käyttää ilmaisua ”logiikka”, ja sen selvittäminen, miten ”logiikan” merkitys rakentuu näissä käsitteellisissä yhteyksissä. Tutkielman lähdeaineisto on laaja, koska Tuomas ei kirjoittanut yhtä teosta, jossa hän olisi esittänyt kattavasti huomautuksia siitä, mitä logiikka on. Ensimmäisessä luvussa kysyn, mitä Tuomas tarkoittaa logiikalla taitona ja tieteenä. Taidolla Tuomas tarkoittaa praktisen sielunosan intellektuaalista hyvettä, joka koskee kontingenttia tuotettavissa olevaa. Tuottaminen merkitsee operaatiota tai toimintaa, joka siirtää muodon toimijasta ulkoiseen materiaan, ja siten syntyy tuotos. Logiikka on taitona mahdollinen, koska järki voi järkeillä omasta aktistaan ja ohjata itseään. Järjen aktista syntyy tuotos, kuten laji tai syllogismi, joita käytetään tieteellisen tiedon saamiseen. Siten logiikka on vapaa taito, jonka kautta opitaan tapa, jolla tieteellistä tietoa voidaan saada. Tieteenä logiikka tarkastelee edellä mainittuja järjen aikaansaamia tuotoksia. Koska se tieteenä tarkastelee sitä, minkä ihminen voi saada aikaan, voidaan tällainen tieteellinen tieto suunnata kohti operaatiota tai tuotosta. Siksi logiikka on praktinen tiede, joka palvelee sellaisia spekulatiivisia tieteitä, jotka eivät tarkastele sitä, minkä ihminen voi saada aikaan. Toisessa ja kolmannessa luvussa kysyn, mitä Tuomas tarkoittaa tieteenä olevan logiikan subjektilla? Tieteen subjekti on se, mitä tieteessä tarkastellaan. Koska Tuomas mainitsee logiikan subjektiksi järjen olevan, tarkastelen toisessa luvussa olevan käsitettä. Olevan käsite perustuu olemassaolon käsitteelle, joka voidaan sanoa analogisesti muun muassa luonnosta, tiedosta ja Jumalasta. Oleva merkitsee sitä, mikä on. Se on analoginen sana, joka perustuu eri olemassaolon tapoihin. Koska olemassaolo voi olla esimerkiksi luonnossa ja tiedossa, on oltava mielen ulkopuolinen oleva ja mielessä oleva. Kolmannessa luvussa käsittelen järjen olevan käsitettä. Järjen oleva on yhdenlainen mielessä oleva. Mielessä olevan olemassaolon tapa on olla tosi. Jotkin mielessä olevat voivat olla olevia myös mielen ulkopuolella. Sen sijaan järjen oleva voi olla olemassa vain mielessä, minkä vuoksi se on olemassa oleva vain totena. Logiikan subjektina on järjen oleva. Logiikan tarkastelema järjen oleva on intellektuaalinen tai toinen intentio, joka perustuu ymmärrettyyn tai ensimmäiseen intentioon. Ymmärretty intentio syntyy kognitiivisen prosessin päätepisteenä intellektissä. Se on sisäinen sana, jota ulkoinen sana merkitsee. Kun intellekti refleksiivisesti tarkastelee ymmärrettyä intentiota, syntyy intellektuaalinen intentio kuten esimerkiksi suku. Logiikan tarkastelema intellektuaalinen intentio on vain järjessä oleva relaatio, joka on relaation relaatio, jonka termejä ovat käsitteet. Esimerkiksi looginen relaatio suku merkitsee intellektuaalista intentiota, joka on relaatio esimerkiksi eläimen käsitteestä ihmisen käsitteeseen. Tällaisella intellektuaalisella intentiolla on välitön suhde ymmärrettyyn intentioon, mutta välillinen suhde mielen ulkopuoliseen olevaan. Siten logiikka ei tarkastele välittömästi todellisuutta. Neljännessä luvussa kysyn, miten logiikkaan liittyvät huomautukset välittyvät tieteelliseen argumentaatioon todistavan syllogismin käsitteen kautta. Todistava syllogismi on tieteellistä tietoa aikaansaava syllogismi, jonka päämääräsyy on tieteellinen tieto, mistä seuraa, että sen premissien eli materiaalisten syiden on oltava tietynlaiset. Tieteellinen tieto koskee todistuksen johtopäätöstä, josta tiedetään sen totuuden syy, ja tämä totuuden syy on johtopäätöksen tietämisen syy. Johtopäätöksessä subjektisuvusta on predikoitu sille ominainen aksidenssi tai attribuutti. Analysoimalla suvun, erilaisuuden ja lajin käsitteitä esitän, että suvun sopiva aksidenssi on muun muassa ominaisuus tai suvun jakava erilaisuus. Siten erityisesti todistuksen johtopäätös, joka on tiedetty tieteellisesti, perustuu Porfyrioksen puun mukaisille loogisille relaatioille, ja muun muassa tässä mielessä loogiset relaatiot määrittävät tieteellistä tietoa todistavan syllogismin käsitteen kautta.
Resumo:
Varttuminen vietnamilaisena Suomessa: 12 vuoden seurantajakso – Vietnamilaisten hyvinvointi ja sosiokulttuurinen sopeutuminen lapsena/nuorena sekä nuorena aikuisena Tämä tutkimus oli määrällinen pitkittäistutkimus lapsena tai nuorena vuosina 1979-1991 Suomeen saapuneiden vietnamilaisten akkulturaatiosta (kulttuurin muutoksista), psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiokulttuurisesta sopeutumisesta. Tutkimukseen osallistui ensimmäisessä vaiheessa (vuonna 1992) 97 satunnaisesti valittua vietnamilaista peruskoululaista ympäri maata, joita verrattin suomalaisiin luokkatovereihin. Seurantavaiheeseen (vuonna 2004) osallistui 59 ensimmäisessä vaiheessa mukana ollutta vietnamilaista, nyt iältään 20 – 31 -vuotiaita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät ennustivat akkulturaation lopputuloksia, samalla huomioiden iän ja ympäristön (kontekstin) vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Yksittäiset akkulturaatiodimensiot (kieli, arvot ja identiteetti) osoittautuivat tärkeämmiksi psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle kuin etniset, kansalliset tai kaksikulttuuriset profiilit, joissa yhdistyivät ao. kieli, arvot ja identiteetti. Identiteettimuutosta tapahtui (etniseen) vietnamilaiseen suuntaan ajan kuluessa, kun taas arvomuutosta tapahtui (kansalliseen) suomalaiseen suuntaan. Sekä suomen että vietnamin kielen taito lisääntyivät ajan myötä, millä oli myönteisiä vaikutuksia sekä psyykkiseen hyvinvointiin että sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Lähtötilanteen psyykkinen hyvinvointi ennusti hyvinvointia (masennuksen puutetta ja itsetuntoa) aikuisena, mutta sosiokulttuurinen sopeutuminen (koulumenestys) lapsena tai nuorena ei ennustanut kouluttautumista aikuisena. Parempi suomen kielen taito ja vähemmän identifioitumista suomalaiseksi aikuisena sekä masentuneisuuden puute ja vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena erottelivat psyykkisesti paremmin voivat aikuiset (ei-masentuneet) heistä, jotka olivat masentuneita. Parempaa kouluttautumista aikuisena ennustivat toisaalta vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena ja toisaalta aikuisena parempi suomen kielen taito, suurempi kansallisten (suomalaisten) itsenäisyysarvojen kannattaminen, mutta kuitenkin vähemmän identifioitumista suomalaisiin. Koetun syrjinnän merkitys psyykkiselle hyvinvoinnille, erityisesti lapsena tai nuorena, sekä sen pitkäaikaisvaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle aikuisena osoittavat tarpeen puuttua varhain psyykkisiin ongelmiin sekä parantaa etnisten ryhmien välisiä suhteita. Avainsanat: akkulturaatio, psyykkinen hyvinvointi, sosiokultuurinen sopeutuminen, kieli, arvot, identiteetti, vietnamilainen, Suomi, lapset, nuoret, nuoret aikuiset
Resumo:
Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.