Double-Edged Imitation : Theories and Practices of Pastiche in Literature

This study concentrates on the contested concept of pastiche in literary studies. It offers the first detailed examination of the history of the concept from its origins in the seventeenth century to the present, showing how pastiche emerged as a critical concept in interaction with the emerging conception of authorial originality and the copyright laws protecting it. One of the key results of this investigation is the contextualisation of the postmodern debate on pastiche. Even though postmodern critics often emphasise the radical novelty of pastiche, they in fact resuscitate older positions and arguments without necessarily reflecting on their historical conditions. This historical background is then used to analyse the distinction between the primarily French conception of pastiche as the imitation of style and the postmodern notion of it as the compilation of different elements. The latter s vagueness and inclusiveness detracts from its value as a critical concept. The study thus concentrates on the notion of stylistic pastiche, challenging the widespread prejudice that it is merely an indication of lack of talent. Because it is multiply based on repetition, pastiche is in fact a highly ambiguous or double-edged practice that calls into question the distinction between repetition and original, thereby undermining the received notion of individual unique authorship as a fundamental aesthetic value. Pastiche does not, however, constitute a radical upheaval of the basic assumptions on which the present institution of literature relies, since, in order to mark its difference, pastiche always refers to a source outside itself against which its difference is measured. Finally, the theoretical analysis of pastiche is applied to literary works. The pastiches written by Marcel Proust demonstrate how it can become an integral part of a writer s poetics: imitation of style is shown to provide Proust with a way of exploring the role of style as a connecting point between inner vision and reality. The pastiches of the Sherlock Holmes stories by Michael Dibdin, Nicholas Meyer and the duo Adrian Conan Doyle and John Dickson Carr illustrate the functions of pastiche within a genre detective fiction that is itself fundamentally repetitive. A.S. Byatt s Possession and D.M. Thomas s Charlotte use Victorian pastiches to investigate the conditions of literary creation in the age of postmodern suspicion of creativity and individuality. The study thus argues that the concept of pastiche has valuable insights to offer to literary criticism and theory, and that literary pastiches, though often dismissed in reviews and criticism, are a particularly interesting object of study precisely because of their characteristic ambiguity.

Rhetoric and Representation : Exploring the Cultural Meaning of the Natural Sciences in Contemporary Popular Science Writing and Literature

Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tullut yhä enenevässä määrin tietoiseksi tieteen ja taiteen suhteen monimutkaisesta luonteesta. Nykyään näiden kahden kulttuurin tutkimus muodostaa oman kenttänsä, jolla niiden suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea dynaamisena vuorovaikutuksena, joka heijastaa kulttuurimme kieltä, arvoja ja ideologisia sisältöjä. Toisin kuin aiemmat näkemykset, jotka pitävät tiedettä ja taidetta toisilleen enemmän tai vähemmän vastakkaisina pyrkimyksinä, nykytutkimus lähtee oletuksesta, jonka mukaan ne ovat kulttuurillisesti rakentuneita diskursseja, jotka kohtaavat usein samankaltaisia todellisuuden mallintamiseen liittyviä ongelmia, vaikka niiden käyttämät metodit eroavatkin toisistaan. Väitöskirjani keskittyy yllä mainitun suhteen osa-alueista popularisoidun tietokirjallisuuden (muun muassa Paul Davies, James Gleick ja Richard Dawkins) käyttämän kielen ja luonnontieteistä ideoita ammentavan kaunokirjallisuuden (muun muassa Jeanette Winterson, Tom Stoppard ja Richard Powers) hyödyntämien keinojen tarkasteluun nojautuen yli 30 teoksen kattavaa aineistoa koskevaan tyylin ja teemojen tekstianalyysiin. Populaarin tietokirjallisuuden osalta tarkoituksenani on osoittaa, että sen käyttämä kieli rakentuu huomattavassa määrin sellaisille rakenteille, jotka tarjoavat mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia argumentteja mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Tässä tehtävässä monilla klassisen retoriikan määrittelemillä kuvioilla on tärkeä rooli, koska ne auttavat liittämään sanotun sisällön ja muodon tiukasti toisiinsa: retoristen kuvioiden käyttö ei näin ollen edusta pelkkää tyylikeinoa, vaan se myös usein kiteyttää argumenttien taustalla olevat tieteenfilosofiset olettamukset ja auttaa vakiinnuttamaan argumentoinnin logiikan. Koska monet aikaisemmin ilmestyneistä tutkimuksista ovat keskittyneet pelkästään metaforan rooliin tieteellisissä argumenteissa, tämä väitöskirja pyrkii laajentamaan tutkimuskenttää analysoimalla myös toisenlaisten kuvioiden käyttöä. Osoitan myös, että retoristen kuvioiden käyttö muodostaa yhtymäkohdan tieteellisiä ideoita hyödyntävään kaunokirjallisuuteen. Siinä missä popularisoitu tiede käyttää retoriikkaa vahvistaakseen sekä argumentatiivisia että kaunokirjallisia ominaisuuksiaan, kuvaa tällainen sanataide tiedettä tavoilla, jotka usein heijastelevat tietokirjallisuuden kielellisiä rakenteita. Toisaalta on myös mahdollista nähdä, miten kaunokirjallisuuden keinot heijastuvat popularisoidun tieteen kerrontatapoihin ja kieleen todistaen kahden kulttuurin dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Nykyaikaisen populaaritieteen retoristen elementtien ja kaunokirjallisuuden keinojen vertailu näyttää lisäksi, kuinka tiede ja taide osallistuvat keskusteluun kulttuurimme tiettyjen peruskäsitteiden kuten identiteetin, tiedon ja ajan merkityksestä. Tällä tavoin on mahdollista nähdä, että molemmat ovat perustavanlaatuisia osia merkityksenantoprosessissa, jonka kautta niin tieteelliset ideat kuin ihmiselämän suuret kysymyksetkin saavat kulttuurillisesti rakentuneen merkityksensä.

Reading the Texture of Reality : Chaos Theory, Literature and the Humanist Perspective

Tutkimuksessa analysoidaan kaaosteorian vaikutusta kaunokirjallisuudessa ja kirjallisuudentutkimuksessa ja esitetään, että kaaosteorian roolia kirjallisuuden kentällä voidaan parhaiten ymmärtää sen avaamien käsitteiden kautta. Suoran soveltamisen sijaan kaaosteorian avulla on käyty uudenlaisia keskusteluja vanhoista aiheista ja luonnontieteestä ammennetut käsitteet ovat johtaneet aiemmin tukkeutuneiden argumenttien avaamiseen uudesta näkökulmasta käsin. Väitöskirjassa keskitytään kolmeen osa-alueeseen: kaunokirjallisen teoksen rakenteen teoretisointiin, ihmisen (erityisesti tekijän) identiteetin hahmottamiseen ja kuvailemiseen sekä fiktion ja todellisuuden suhteen pohdintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka kaaosteorian kautta näitä aiheita on lähestytty niin kirjallisuustieteessä kuin kaunokirjallisissa teoksissakin. Väitöskirjan keskiössä ovat romaanikirjailija John Barthin, dramatisti Tom Stoppardin ja runoilija Jorie Grahamin teosten analyysit. Nämä kirjailijat ammentavat kaaosteoriasta keinoja käsitteellistää rakenteita, jotka ovat yhtä aikaa dynaamisia prosesseja ja hahmotettavia muotoja. Kaunokirjallisina teemoina nousevat esiin myös ihmisen paradoksaalisesti tunnistettava ja aina muuttuva identiteetti sekä lopullista haltuunottoa pakeneva, mutta silti kiehtova ja tavoiteltava todellisuus. Näiden kirjailijoiden teosten analyysin sekä teoreettisen keskustelun kautta väitöskirjassa tuodaan esiin aiemmassa tutkimuksessa varjoon jäänyt, koherenssia, ymmärrettävyyttä ja realismia painottava humanistinen näkökulma kaaosteorian merkityksestä kirjallisuudessa.

"Four Ways of Writing the City" : St. Petersburg-Leningrad as a Metaphor in the Poetry of Joseph Brodsky

The present study discusses the theme of St. Petersburg-Leningrad in Joseph Brodsky's verse works. The chosen approach to the evolving im-age of the city in Brodsky's poetry is through four metaphors: St. Petersburg as "the common place" of the Petersburg Text, St. Petersburg as "Paradise and/or Hell", St. Petersburg as "a Utopian City" and St. Petersburg as "a Void". This examination of the city-image focusses on the aspects of space and time as basic categories underlying the poet's poetic world view. The method used is close reading, with an emphasis on semantical interpretation. The material consists of eighteen poems dating from 1958 to 1994. Apart from investigating the spatio-temporal features, the study focusses on exposing and analysing the allusions in the scrutinised works to other texts from Russian and Western belles lettres. Terminology (introduced by Bakhtin and Yury Lotman, among others) concerning the poetics of space in literature is employed in the present study. Conceptions originating from the paradigm of possible worlds are also used in elucidating the position of fictional and actual chronotopes and heroes in Brodsky's poetry. Brodsky's image of his native city is imbued with intertextual linkings. Through reminiscences of the "Divine Comedy" and Russian modernists, the city is paralleled with Dante's "lost and accursed" Florence, as well as with the lost St. Petersburg of Mandel'shtam and Akhmatova. His city-image is related to the Petersburg myth in Russian literature through their common themes of death and separation as well as through the merging of actual realia with the fictional worlds of the Petersburg Text. In his later poems, when his view of the city is that of an exiled poet, the city begins to lose its actual world referents, turning into a mental realm which is no longer connected to any particular geographical location or historical time. It is placed outside time. The native city as the homeland in its entirety is replaced by another existence created in language.

Visual completion in an illusory figure

The visual systems of humans and animals represent physical reality in a modified way, depending on the specific demands that the species in question has for survival. The ability to perceive visual illusions is found in independently evolved visual systems, from honeybees to humans. In humans, the ability emerges early, at the age of four months. Thus the perception of illusion is likely to reflect visual processes of fundamental importance for object perception in natural vision. The experiments reported in this thesis employed various modifications of the Kanizsa triangle, a drawn configuration composed of three black disks with missing sectors on a white background. The sectors appear to form the tips of a triangle. The visual system completes the physically empty area between the disks, generally called inducers, with giving the perception of an illusory triangle. The illusory triangle consists of an illusory surface bounded by illusory contours; the triangle appears brighter than and to lie above the background. If the sectors are coloured, the colour fills the illusory area, a phenomenon known as neon colour spreading . We investigated spatial limitations on the perception of Kanizsa-type illusions and how other stimuli and viewing parameters affected these limitations. We also studied complex configurations thick, bent, mobile and chromatic inducers - to determine whether illusions combining several attributes can be perceived. The results suggest that the visual system is highly effective in completing a percept. The perception of an illusory figure is spatially scale invariant when perceived at threshold. The processing time and the number of fixations modify the percept, making the perception of the illusion more probable in various viewing conditions. Furthermore, the fact that the illusion can be perceived when only one inducer is physically present at any given moment indicates the potential of single inducers. Apparently, modelling illusory figure perception will require a combination of low-level, local processes and higher-level integrative processes. Our studies with stimuli combining several attributes relevant to object perception demonstrate that the perception of an illusory figure is flexible and is maintained also when it contains colour and volume and when shown in movement. All in all, the results confirm the assumed importance of the visual processes related with the perception of illusory figures in everyday viewing. This is indicated by the variety of inducer modifications that can be made without destroying the percept. Furthermore, the illusion can acquire additional attributes from such modifications. Due to individual differences in the perception of illusory figures, universal values for absolute performance are not always meaningful, but stable trends and general relations do exist.

Perception of surface brightness

The human visual system has adapted to function in different lighting environments and responds to contrast instead of the amount of light as such. On the one hand, this ensures constancy of perception, for example, white paper looks white both in bright sunlight and in dim moonlight, because contrast is invariant to changes in overall light level. On the other hand, the brightness of the surfaces has to be reconstructed from the contrast signal because no signal from surfaces as such is conveyed to the visual cortex. In the visual cortex, the visual image is decomposed to local features by spatial filters that are selective for spatial frequency, orientation, and phase. Currently it is not known, however, how these features are subsequently integrated to form objects and object surfaces. In this thesis the integration mechanisms of achromatic surfaces were studied by psychophysically measuring the spatial frequency and orientation tuning of brightness perception. In addition, the effect of textures on the spread of brightness and the effect of phase of the inducing stimulus on brightness were measured. The novel findings of the thesis are that (1) a narrow spatial frequency band, independent of stimulus size and complexity, mediates brightness information (2) figure-ground brightness illusions are narrowly tuned for orientation (3) texture borders, without any luminance difference, are able to block the spread of brightness, and (4) edges and even- and odd-symmetric Gabors have a similar antagonistic effect on brightness. The narrow spatial frequency tuning suggests that only a subpopulation of neurons in V1 is involved in brightness perception. The independence of stimulus size and complexity indicates that the narrow tuning reflects hard-wired processing in the visual system. Further, it seems that figure-ground segregation and mechanisms integrating contrast polarities are closely related to the low level mechanisms of brightness perception. In conclusion, the results of the thesis suggest that a subpopulation of neurons in visual cortex selectively integrates information from different contrast polarities to reconstruct surface brightness.

Temporal acuity in developmental dyslexia across the life span : Tactile, auditory, visual, and crossmodal estimations

Taustaa Kehityksellinen dysleksia (lukivaikeus) on erityinen lukemaan oppimisen vaikeus, johon liittyy usein myös vaikeuksia kirjoittamaan oppimisessa. Lukivaikeuden oletetaan useissa tapauksissa johtuvan vaikeudesta käsitellä kielen äännerakenteita (fonologinen prosessointi). Tämä poikkeavuus voi olla joko lukivaikeuden perimmäinen syy tai vaihtoehtoisesti ongelmat äänteiden käsittelyssä voivat heijastaa jotain vielä perustavamman tason vaikeutta. Eräs tällainen ehdotettu perustavan tasoin syy on poikkeavuus aistien toiminnoissa, erityisesti aistien aikatarkkuudessa. Aikatarkkuudella tarkoitetaan kykyä ja rajoja siinä, kuinka nopeasti esitettyä aistitiedon virtaa henkilö kykenee vastaanottamaan ja käsittelemään. Monet arjen toiminnot lukemisen rinnalla edellyttävät aistien erittäin tarkkaa ajallista erottelukykyä (esimerkiksi kuulo puheen ymmärtämisessä, tunto pintamateriaalin tunnistamisessa). Aikatarkkuusvaikeuksien esiintyvyyttä lukivaikeudessa on tutkittu aiemminkin, mutta yksimielisyyteen ei ole päästy siitä, onko kaikilla lukivaikeuksisilla näitä ongelmia tai mihin aisteihin vaikeudet mahdollisesti rajoittuvat. Myöskään ei tiedetä, havaitaanko aikatarkkuuden ongelmia kaiken ikäisillä lukivaikeuksisilla vai vaihteleeko mahdollinen ongelmien kuva iän mukana. Lisäksi on epäselvää, kuinka aikatarkkuuden ongelmat itseasiassa ovat yhteydessä kielen käsittelyn ja varsinaisen lukemisen vaikeuksiin. Tutkimussarjan aihe Tässä tutkimussarjassa aikatarkkuutta tutkittiin kolmessa yksittäisessä aistissa, joita olivat tunto, näkö ja kuulo, sekä kolmessa aistien välisessä yhdistelmässä, joita olivat audiotaktiilinen (kuulo-tunto), visuotaktiilinen (näkö-tunto) ja audiovisuaalinen (näkö-kuulo). Aikatarkkuutta arvioitiin kahdella eri menetelmällä, jotta saataisiin lisää tietoa siitä, missä tietyssä aikatarkkuuden osa-alueessa lukivaikeuksisilla mahdollisesti on vaikeuksia. Ensimmäisessä tehtävässä tutkittavan tuli arvioida, ovatko esitetyt ei-kielelliset ärsykkeet samanaikaisia vai eriaikaisia. Toisessa tehtävässä koehenkilön tuli arvioida esitettyjen ei-kielellisten ärsykkeiden esitysjärjestys. Molemmissa tehtävissä määriteltiin millisekuntitasolla (sekunnin tuhannesosa) se esitysnopeus, jolla koehenkilö kykeni arvioimaan ärsykkeiden ajalliset suhteet oikein. Englanninkielinen demonstraatio aikatarkkuustehtävistä löytyy internetistä (http://www.helsinki.fi/hum/ylpsy/neuropsy). Itse aikatarkkuustehtävien lisäksi tutkimussarjassa arvioitiin tutkimushenkilöiden päättelykykyä, kielellisiä toimintoja ja lukemista. Tutkimushenkilöt Tutkimuksiin osallistui 53 lukivaikeuksista ja 66 sujuvaa lukijaa, jotka oli jaettu kolmeen pääikäryhmään: lapset (8-12 vuotta), nuoret aikuiset (20-36 vuotta) ja ikääntyneemmät aikuiset (20-59 vuotta). Ikääntyneempien aikuisten ryhmä oli edelleen jaettu ikävuosikymmenluokkiin, mikä mahdollisti sen tutkimisen, vaikuttaako lisääntyvä aikuisikä lukivaikeuksisten aikatarkkuuteen (20-29, 30-39, 40-49 ja 50-59 -vuotiaat). Tutkimussarjan tulokset Aikatarkkuuden ongelmat lukivaikeuksisilla olivat yleistyneitä yli iän, aistien ja tehtävien Lukivaikeuksiset kaikissa pääikäryhmissä (lapset, nuoret aikuiset, ikääntyneemmän aikuiset) tarvitsivat samanikäisiä sujuvia lukijoita hitaamman esitystahdin, jotta he kykenivät arvioimaan ei-kielellisten ärsykkeiden ajallisen esitystavan oikein. Tämä aikatarkkuuden ongelma havaittiin lukivaikeuksisilla kaikissa aisteissa (tunto, kuulo, näkö) ja niiden yhdistelmissä (audiotaktiilinen, visuotaktiilinen, audiovisuaalinen). Lukivaikeuksisten aikatarkkuusongelmat ilmenivät edelleen molemmissa tehtävätyypeissä (samanaikaisuuden ja järjestyksen arvioinnissa). Aikatarkkuus ja sen ongelmat olivat yhteydessä äänteiden käsittelyyn Aikatarkkuus oli yhteydessä äänteiden käsittelykykyyn (fonologiseen prosessointiin), niin lapsilla kuin aikuisillakin, kaikissa aisteissa, niiden yhdistelmissä ja tehtävätyypeissä. Yhteys ei-kielellisen aikatarkkuuden ja kielellisten toimintojen välillä oli kuitenkin selkeämpi lukivaikeuksisilla kuin sujuvilla lukijoilla. Tämä tarkoittaa, että etenkin lukivaikeuksisilla ryhmätason huono aikatarkkuus oli yhteydessä huonoon äänteiden käsittelyyn (fonologiseen prosessointiin) ja päinvastoin. Suoraa yhteyttä lukemisen ja aikatarkkuuden välillä ei kuitenkaan havaittu. Lisääntyvä aikuisikä heikensi lukivaikeuksisten aikatarkkuutta suhteettoman paljon Tiedonkäsittelyn nopeuden on toistuvasti osoitettu hidastuvan normaalissa ikääntymisessä. Lisääntyvä aikuisikä (20-59 -vuotiailla) heikensikin sekä sujuvien että lukivaikeuksisten aikatarkkuutta. Toisin sanoen, mitä iäkkäämmästä aikuisesta oli kysymys, sitä hitaammin hänelle tuli esittää ärsykkeet, jotta hän kykeni arvioimaan niiden ajalliset suhteet oikein. Tämä ikään liittyvä tavanomainen hidastuminen oli kuitenkin yllättäen suhteettoman nopeaa lukivaikeuksisilla. Toisin sanoen, jo nuorilla lukivaikeuksisilla havaittu aikatarkkuuden vaikeus (ryhmäero verrattuna sujuviin lukijoihin) ei pysynyt saman suuruisena, vaan ryhmien ero kasvoi aikuisiän lisääntyessä. Tulosten merkitys Lukivaikeuden osoitettiin tässä tutkimussarjassa olevan yhteydessä yleistyneeseen vaikeuteen käsitellä ajassa nopeasti muuttuvaa ei-kielellistä aistitietoa (yli aistien ja niiden yhdistelmien, tehtävätyyppien, tutkittavien iän). Tämä osoittaa, että lukivaikeus ei ole ongelma, joka rajoittuu vain kielellisen materiaalin käsittelyn vaikeuksiin (äänteiden käsittely, lukeminen, kirjoittaminen). Nyt havaitut vaikeudet eivät myöskään rajoittuneet vain niihin aisteihin, jotka selkeimmin liittyvät lukemiseen (näkö) ja puhuttuun kieleen (kuulo); Ongelmia esiintyi myös muissa aisteissa (tunto). Lukivaikeuksisten lukijoiden ryhmätasolla havaittu aikatarkkuuden ongelma ei kuitenkaan heijastunut yksilötasolle; Jokainen lukivaikeuksinen ei ollut huono aikatarkkuustehtävissä. Näin ollen ei siis voida väittää, että kaikkien lukivaikeuksisten äänteiden käsittelyn tai lukemaan oppimisen vaikeudet voisivat selittyä aistien toimintojen poikkeavuudella. Aikatarkkuuden ongelmat eivät olleet yhteydessä varsinaiseen lukemiseen. Sekä lukivaikeuksisilla lapsilla että aikuisilla todettiin kuitenkin selkeä yhteys aikatarkkuuden ongelmien ja lukemaan oppimisen keskeisen ennakkoehdon, fonologisen prosessoinnin, välillä. Saattaa siis olla, että synnynnäinen aistien toimintojen poikkeavuus vaikuttaa yksilön suoriutumiseen jo ennen varsinaista lukemaan oppimista, kun ne taidot kehittyvät (fonologinen prosessointi), joille myöhempi lukemaan oppiminen perustuu. Ikäännyttäessä havaittu lukivaikeuksisten suhteettoman nopea aikatarkkuuden heikkeneminen osoittaa, että lukivaikeus ei voi olla ongelma, joka koskee vain lapsuusikää, tai vaikeus, joka johtuu vain kehityksen viivästymästä joka kurottaisiin iän myötä umpeen. Tulosten ymmärtämiseksi onkin muistettava kaksi seikkaa. Lukivaikeus on ensinnäkin yhdistetty synnynnäisiin, pieniin, poikkeavuuksiin aivojen rakenteissa ja toiminnoissa. Toisaalta tavanomaiseen ikääntymiseen liittyy se, että aivot kykenevät yhä huonommin korjaamaan ja kiertämään (kompensoimaan) pieniä vaurioita. Tämän perusteella tutkimussarjan tuloksista voidaan päätellä, että lukivaikeuksisten jo synnynnäisesti heikentyneet aivojen kompensointimahdollisuudet eivät ole yhtä tehokkaita puskuroimaan ikääntymisen tavanomaisia vaikutuksia kuin sujuvilla lukijoilla. Yllättävää kuitenkin on, että tämä korostunut heikkeneminen havaittiin jo suhteellisen nuorilla, työikäisillä, lukivaikeuksisilla, ennen 60 ikävuotta. Samanlaista ikäännyttäessä korostuvaa vaikeutta ei lukivaikeuksilla kuitenkaan havaittu päättelyssä, kielellisissä toiminnoissa tai itse lukemisessa. Vaikuttaakin siis siltä, että ne toiminnot, joita on harjaannutettu aktiivisesti, eivät heikkene kasvavan aikuisiän myötä yhtä suhteettomasti. Alkuperäiset artikkelit Laasonen M, Tomma-Halme J, Lahti-Nuuttila P, Service E, and Virsu V (2000) Rate of information segregation in developmentally dyslexic children, Brain and Language, 75(1), 66-81. Laasonen M, Service E, and Virsu V (2001) Temporal order and processing acuity of visual, auditory, and tactile perception in developmentally dyslexic young adults, Cognitive, Affective, and Behavioral Neuroscience, 1(4), 394-410. Laasonen M, Service E, and Virsu V (2002) Crossmodal temporal order and processing acuity in developmentally dyslexic young adults, Brain and Language, 80(3), 340-354. Laasonen M, Lahti-Nuuttila P, and Virsu V (2002) Developmentally impaired processing speed decreases more than normally with age, NeuroReport, 13(9), 1111-1113.

Factors affecting farmland prices in Finland

The purpose of the study was to analyse factors affecting the differences in land prices between regions. The key issue was to find out the policy effects on farmland prices. In addition to comprehensive literature review, a theoretical analysis as well as modern panel and spatial econometric techniques were utilized. The study clearly pointed out the importance of taking into account the possible spatial dependence. The data were exceptionally large, comprising more than 6 000 observations. Thus, it allowed a thorough econometric estimation including the possibility to take into account the spatial nature of the data. This study supports the view that there are many other factors that affect farmland prices besides pure agricultural returns. It was also found that the support clearly affects land prices. However, rather than assuming the discount rates for support and market returns to be similar, the rough analysis refers to the discount rate for support being a little lower. If this were true it would indicate that farmers rely more on support income than market returns. The results support the view presented in literature that land values are more responsive to government payments when these payments are perceived to be permanent. An important result of this study is that the structural differences between regions and the structural change in agriculture seemed to have a considerable role in affecting land prices. Firstly, the present structure affects the competition in the land market: the more dense farms are in the region the more there are potential buyers, and the land price increases. Secondly, the change in farm structure (especially in animal husbandry) connected to the policy changes that increase area-based support affects land prices. The effect comes from two sources. Growing farms need more land for the manure, and the proportion of retiring farmers may be lower. The introduction of the manure density variable proved to be an efficient way to aggregate the otherwise very difficult task of taking into account the environmental pressure caused by structural change in animal husbandry. Finally, infrastructure also has a very important role in determining the price level of agricultural land. If other industries are prospering in the surrounding area, agricultural viability also seems to improve. The non-farm opportunities offered to farm families make continuing and developing farming more tempting.

Ethics and Aesthetics : Intersections in Iris Murdoch's Philosophy

The study addresses the question concerning the relationship between ethics and aesthetics in the philosophy of Iris Murdoch. The main argument is that Murdoch s philosophy cannot be accurately understood without an understanding of the relationship she sees between the aesthetic experience and morality. Reading Murdoch s philosophy with this relationship in mind shows that it must be considered as a relevant alternative to the main forms of aesthetic-ethical theories. The study consists of seven previously published articles and a summary. It shows that Murdoch belongs to a tradition of philosophers who seek to broaden the scope of ethics by reference to aesthetic value and aesthetic experience. She sees an attitude responsible for aesthetic experiences as relevant for morality. However, she does not collapse morality into aesthetic experience. The two meet on the level of the subject s attitude towards its object, but there is a distinction between the experiences that accompany the attitudes. Aesthetic experiences can function as a clue to morals in that they present in a pleasing manner moral truths which otherwise might be psychologically too difficult to face. Murdoch equates the aesthetic attitude with virtuous love characterized by unselfish attention to its object. The primary object of such love is in Murdoch s account another human individual in her particularity. She compares the recognition of the other person as a particular existence to the experience of the Kantian sublime and offers her own version of the true sublime which is the experience of awe in the face of the infinity of the task of understanding others. One of the most central claims in Murdoch s philosophy is that human consciousness is evaluatively structured. This claim challenges the distinction between facts and values which has had an immense influence on modern moral philosophy. One argument with which Murdoch supports her claim is the nature of great literature. According to her, the standard of greatness in literature is the authors awareness of the independent existence of individuals in the particularity of their evaluative consciousnesses. The analysis of the standard of greatness in literature is also Murdoch s only argument for the claim that the primary object of the loving unselfish attention is the other particular individual. She is convinced that great literature reveals a deep truth about the human condition with its capacity to capture the particular. Abstract philo¬sophical discourse cannot compete with this capacity but it should take truths revealed by literature seriously in its theorising. Recognising this as Murdoch s stand on the question of the relation between philosophy and literature as forms of human discourse settles whether she is part of what has been called philosophy s turn to literature. The answer is yes.

Valokuvallistettu luonto : I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä

Photographized nature I. K. Inha s work as a signification of nature The dissertation examines, through the work of the Finnish photographer and writer I. K. Inha (formerly Konrad Into Nyström) (1865 1930), the different ways in which the signification of nature is achieved. The principal material consists of Inha s work from 1890 to 1925, from which a number of photographs and texts are considered and upon which the photographization of nature is contemplated. The dissertation addresses the issue of how nature is conceived and how the act of photographizing it can be defined. The methodical context of the study is composed of three thematic baskets that structure the material and which consist of narrations on Finnish national perception, nature conservation and understanding the world. In the first case nature is seen as the natural environment encompassing lakes, seashores, forests, and hills, which at the time were often perceived from a utilitarian viewpoint. By the photographization they generated a pictorial narrative that could be shared. The natural environment was thus turned into landscape by means of photography, following the global pictorial concepts picturesque and sublime, as well as the national canons that had been developed in literature and the visual arts. In the narrations concerning nature conservation, the photographization did not merely occur within the limits of presuppositions, but rather nature was given the opportunity to unfold itself. While the photograph was being established as a basis for supporting nature conservation or to highlight the destruction of nature at the hand of Man, an attempt was made to represent subjects that were difficult to convey in photographs, such as nature s power or the miracle of growth. The thesis suggests, that in the third case the concept of nature broke away from its strict interconnection with the natural environment and led to a contemplation of nature that is perceivable in a person. In this context the photograph and the photographization are interpreted as an attempt to understand a person and his or her very existence in the world, while this same existential wonder is seen as being embodied in Inha s portrait of a rune singer and in his photographs of forest interior and water. Further, the thesis asks whether photographing nature could be interpreted as an action similar to the idea of the phenomenological reduction as a means of bypassing the photographer s prevailing way of being.

Pathet : Musiikin symboliikka jaavalaisessa varjoteatterissa

The aim of this study is to define and analyse the symbolism hidden in the gamelan music of the Central Javanese, especially in the Yogyakartanese wayang kulit shadow theatre. This dissertation is divided into two parts. The first part deals with the theory, history and practice of Central Javanese shadow theatre. It also presents the tone symbol theory on which this study is based of B. Y. H. Sastrapustaka, the court servant and musician of the sultan s palace of Yogyakarta. For historical comparison, other theories and phenomena that seem to have some connections with the previously mentioned tone symbol theory are presented here as well as the equipment of the shadow theatre, its music, musical instruments and the shadow theatre in general in literature. The theoretic-methodological basis of the study is an enlarged model of research of cultural music, in which a person in the centre of the model with his/her concepts and by his/her behaviour creates a work of art and receives criticism through feedback, while the process of reciprocal action dynamically affects the whole development of the culture in question. In connection with the concepts of the work of art, the manner of approach of this study is also semiotic as the tone symbol theory gives a particular meaning to each musical note. Thus the purpose of this study is to find answers to how the tone symbol theory manifests itself in practical music making, what its origin is, if it is well known or not, and whether shadow theatre music supports this theory. The second part of this dissertation deals with material collected through interviews and observations as well as representative samples of musical pieces for shadow theatre and their analyses. In relation to this a special tool for analysing gamelan music, developed for the purpose of this study, is also presented. Sufficiently versatile material on the essence and meaning of the shadow theatre collected from many puppet masters of an older generation, many of whom are no longer with us, constitutes an important part of this study. This study proves that the tone symbol theory of Sastrapustaka is of tantristic tradition from the Hindu-Javanese period before the 16th century and before the appearance of Islam in Java. The variants of the previously mentioned theory can be found also in other fields of Javanese advanced civilization, such as architecture and dance. But it seems that knowledge about the tone symbolism connected to the shadow theatre especially has only been preserved in the sultan s palace of Yogyakarta and its intimate circles. The outsider puppet masters surely follow the theory, but they do not necessarily know its origin. As a result of the musical analysis, it is obvious that the musical pieces used for the shadow theatre bear different kinds of symbolic meanings which only an initiated person can feel and understand. These meanings are closely related to the plot of the play at the moment.

Kouluromaanien opettajakuva 1930-luvulta 1990-luvulle : ihanteellisia, kapinallisia ja oman tien kulkijoita

The aim of this research is to define what kind of characters and images of teachers appear in Finnish school novels describing social changes and educational political reform from the 1930s to the 1990s written by teachers, particularly grammar school teachers. As comparison material, I use school novels written by Swedish school teachers, in which the changes in Swedish society and educational system and their expressions in the characters of teachers of the school novels are studied. The main focus of my study is centred particularly on school novels in which the images of grammar school teachers are described during times of school reform. From these starting points, the main objectives of the study are novels written by Finnish school teachers Anneli Toijala and Sampo Haahtela and Swedish school teacher Hugo Swensson, who was inspired by Haahtela. The research is qualitative multidisciplinary case analysis. The research method is content analysis, and the approach is hermeneutic. The research is divided into eight main chapters. After the introduction I introduce the essential concepts of my research. In the third main chapter I define the research function. In that context, besides the research objectives, I introduce former research on character description in literature, I define the methodological solutions with grounds and present the research material. Both literary research methods and sociological terminology are applied in the research alongside with pedagogical research. The research results show that images of teachers are diverse. At one end of the spectrum these represent immature pictures of teachers withdrawn into the routines of everyday life; at the other, they advance and reflect the reformist teacher. This becomes clearly evident when comparing the teacher "monsters" of the classic authors to the educational optimists at the end of the 20th century. The results show that the images of teachers in school novels are almost without exception coherent, psychologically credible and consistent, and hardly any different from the images of teachers in the Swedish school novels used as comparison material. On the contrary, plenty of similarities are found. The comprehensive school reform, educational political discourse and teachers' feelings are realistically clarified in the school novels that describe the period. Keywords: literature image, school reform, school novel, teacher image, reflection, internal co-operation in school

Noncommutative Gravitation as a Gauge Theory of Twisted Poincaré Symmetry

Gravitaation kvanttiteorian muotoilu on ollut teoreettisten fyysikkojen tavoitteena kvanttimekaniikan synnystä lähtien. Kvanttimekaniikan soveltaminen korkean energian ilmiöihin yleisen suhteellisuusteorian viitekehyksessä johtaa aika-avaruuden koordinaattien operatiiviseen ei-kommutoivuuteen. Ei-kommutoivia aika-avaruuden geometrioita tavataan myös avointen säikeiden säieteorioiden tietyillä matalan energian rajoilla. Ei-kommutoivan aika-avaruuden gravitaatioteoria voisi olla yhteensopiva kvanttimekaniikan kanssa ja se voisi mahdollistaa erittäin lyhyiden etäisyyksien ja korkeiden energioiden prosessien ei-lokaaliksi uskotun fysiikan kuvauksen, sekä tuottaa yleisen suhteellisuusteorian kanssa yhtenevän teorian pitkillä etäisyyksillä. Tässä työssä tarkastelen gravitaatiota Poincarén symmetrian mittakenttäteoriana ja pyrin yleistämään tämän näkemyksen ei-kommutoiviin aika-avaruuksiin. Ensin esittelen Poincarén symmetrian keskeisen roolin relativistisessa fysiikassa ja sen kuinka klassinen gravitaatioteoria johdetaan Poincarén symmetrian mittakenttäteoriana kommutoivassa aika-avaruudessa. Jatkan esittelemällä ei-kommutoivan aika-avaruuden ja kvanttikenttäteorian muotoilun ei-kommutoivassa aika-avaruudessa. Mittasymmetrioiden lokaalin luonteen vuoksi tarkastelen huolellisesti mittakenttäteorioiden muotoilua ei-kommutoivassa aika-avaruudessa. Erityistä huomiota kiinnitetään näiden teorioiden vääristyneeseen Poincarén symmetriaan, joka on ei-kommutoivan aika-avaruuden omaama uudentyyppinen kvanttisymmetria. Seuraavaksi tarkastelen ei-kommutoivan gravitaatioteorian muotoilun ongelmia ja niihin kirjallisuudessa esitettyjä ratkaisuehdotuksia. Selitän kuinka kaikissa tähänastisissa lähestymistavoissa epäonnistutaan muotoilla kovarianssi yleisten koordinaattimunnosten suhteen, joka on yleisen suhteellisuusteorian kulmakivi. Lopuksi tutkin mahdollisuutta yleistää vääristynyt Poincarén symmetria lokaaliksi mittasymmetriaksi --- gravitaation ei-kommutoivan mittakenttäteorian saavuttamisen toivossa. Osoitan, että tällaista yleistystä ei voida saavuttaa vääristämällä Poincarén symmetriaa kovariantilla twist-elementillä. Näin ollen ei-kommutoivan gravitaation ja vääristyneen Poincarén symmetrian tutkimuksessa tulee jatkossa keskittyä muihin lähestymistapoihin.