Äänen voima : Puhuttu, resitoitu ja laulettu esitystapa suomalais-karjalaisissa tulen loitsuissa

Työssä tarkastellaan suomalais-karjalaisten loitsujen ääntä. Loitsuja esittämällä on pyritty vaikuttamaan luonnon järjestykseen, ja niiden vaikuttavana elementtinä on pidetty sanaa.Työ sisältää loitsujen esittelyä yleisesti sekä analyysiosan, jossa tarkastellaan lähemmin tulen loitsuja. Alussa esitellään varhaisia loitsintakuvauksia ja loitsututkimuksen historiaa sekä jäsennetään loitsuihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Analyysissa tarkastellaan kolmea tulen loitsua, jotka on esitetty äänellisesti eri tavoin: puhumalla, resitoimalla ja laulamalla. Päämääränä on selvittää erilaisten esitystapojen merkitys. Kysymystä lähestytään ottamalla huomioon esitystilanne ja erityisesti käyttöyhteys, joka voi olla esimerkiksi parantaminen, lemmennosto tai metsästysonnen lisääminen. Aineisto koostuu arkistoäänitteistä, jotka on tallennettu vuosina 1905, 1938 ja 1954. Lauletusta loitsusta on olemassa valmis nuotinnos. Puhutun ja resitoidun loitsun osalta testataan Praat -tietokoneohjelmaa, jolla tuotetut kuvaajat toimivat analyysin pohjana. Loitsuista tehdään myös runomitta-analyysi, jolloin on mahdollista tarkastella runomitan ja esitystavan suhdetta. Tulen loitsuissa runomittaisuus osoittautuu vähäisimmäksi puhutussa loitsussa ja suurimmaksi lauletussa. Tarkasteltavat tulen loitsut sisälsivät erilaista tematiikkaa, olivat eri tavoin esitettyjä ja liittyivät eri käyttöyhteyksiin. Puhuttu ja resitoitu loitsu oli esitetty parantamisen yhteydessä ja laululoitsu tulkittiin keväiseen karjanlaskuriittiin liittyväksi. Praat-ohjelman avulla tuotetut kuvaajat osoittautuivat erityisen hyödyllisiksi resitoidun loitsun kohdalla. Esitys sisältää äänellisiä tehokeinoja, jotka ilmentävät loitsinnassa tarvittavaa vaikuttavaa voimaa. Gilbert Rougetin mukaan jotkin näistä tehokeinoista liittyvät transsikäytänteisiin. Loitsuäänitteistä on siten löydettävissä piirteitä, joiden avulla loitsujen äänen voimaa voidaan lähestyä.

"Philly Joe" Jonesin Jazz-rumpukomppaus : Improvisoitu säestys ja vuorovaikutus kappaleessa 'Blues for Philly Joe'

Tutkielma käsittelee jazz-rumpali Joseph Rudolph Philly Joe Jonesin (1923 1985) improvisoitua säestystä, komppausta, ja soittajien välisen vuorovaikutuksen osuutta jazz-esityksen muotoutumisessa. Jazz-rumpalin soitolle on tyypillistä, että kaikki toiminta on improvisoitua, kappaleen ja lajin viitekehyksen sekä häneen kohdistuvien odotusten raameissa tapahtuvaa luomisprosessia. Jazz-analyysi on painottunut kontekstista irrotetun improvisoinnin tutkimiseen, mutta tässä työssä painopiste on ryhmädynamiikassa. Analyysikohde on Sonny Rollinsin säveltämä 12-tahtinen blues Blues for Philly Joe (1957) Rollinsin levyltä Newk s Time (Blue Note 7243 5 76752 2 2). Rumpukomppausta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Aluksi rumpuosuudesta pelkistetään erityisen karsimismenetelmän avulla komppauksen rytminen hahmo, rytmilinja. Rytmilinja-analyysin avulla vastataan tutkimuskysymykseen minkälaisilla rytmeillä Jones komppaa, ja miten sen rytmi suhteutuu pulssiin, metriin ja muotoon nähden. Seuraavaksi motiivianalyysista kehitetyllä aiheiden erittely- ja variaatiomenetelmällä määritellään Jonesin komppausfraasien piirteet, rakenteet ja variaatiot. Lopuksi Jonesin ja solistin välistä vuorovaikutusta tutkitaan kartoittamalla aihelainaukset, sekä rytmisektion sisäistä koordinointia rytmilinjojen avulla. Rytmilinja paljastaa Jonesin korostavan usein tiettyjä tahdinosia tietyissä rakennepaikoissa eri kertauksissa. Komppaus tuo rakenteelliset taitepaikat esiin, ja samalla sen polyrytmit horjuttavat vallitsevaa 4/4-metriä. Fraasianalyysi paljastaa Jonesin komppiaiheiden käytön olevan johdonmukaista, ja joillakin fraaseilla on oma täsmällinen funktionsa. Pitkätkin komppifraasit perustuvat vain muutamaan hahmoon, joista tärkeimmät ovat kolmijakoiset polymetrit ja synkoopit. Vuorovaikutus solistin kanssa ilmenee kahdensuuntaisina aihelainauksina tai vaihtoehtoisesti kontrasteina. Rytmisektion sisäisen vuorovaikutuksen muodoista merkittäviin on yhteisten toistuvien rytmiaiheiden, riffien, koordinoitu käyttö. Rytmisektion jäsenet myös hakeutuvat tietoisesti toisen soittajan rytmilinjan sisään päätyäkseen samoille tahdinosille. Työssä konkretisoituu säestämisen ja vuorovaikutuksen merkitys jazz-improvisoinnin synnyttäjänä. Tutkimuskohde ei olisi voinut tulla lopulliseen muotoonsa ilman soittajien vuorovaikutusta. Tämän työn myötä nousee tarve tutkia rytmisektion toimintaa ja vuorovaikutuksen evoluutiota eri tyylikausina.

Lithics after Stone Age in East Africa : Wadh Lang'o case study

Tutkielmassa käsitellään kiviesineiden käytön jatkumista kivikauden jälkeen Itä-Afrikassa. Rautakauden alku Itä- ja Etelä-Afrikassa liitetään perinteisesti bantuheimojen migraatioon näille alueille. Tämä vallitseva teoria otettiin tässä tutkimuksessa lähtökohdaksi. Afrikasta tunnetaan runsaasti sekä etnografisia että arkeologisia esimerkkejä kiviteknologian säilymisestä paikoin 1900-luvun loppupuolelle. Nämä liittyvät usein perimätiedon perusteella "kivikautisten" metsästäjä-keräilijöiden ja rautakautisten maanviljelijä- ja karjanhoitajayhteisöjen rinnakkaiseloon. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä julkaistun että primääriaineiston kautta. Alussa esitellään kirjallisuudesta löytyviä esimerkkejä myöhäisestä kiviesineiden käytöstä, minkä jälkeen käydään tarkemmin läpi Malawin alueelta julkaistu aiheeseen liitettävissä oleva arkeologinen aineisto. Tätä käytetään vertailuaineistona tutkimuksen pääasiallista tapaustutkimusta käsiteltäessä. Pääasiallisena tapaustutkimuksena toimii Viktoria-järven läheisyydessä sijaitsevan Wadh Lang'o:n asuinpaikan kiviesineistön analyysi. Wadh Lang'o:sta tunnetaan pitkä kulttuurisekvenssi, joka kattaa alueen myöhäiskivikautiset ja rautakautiset kulttuurivaiheet. Stratigrafisen aineiston perusteella kiviesineet ovat säilyneet asuinpaikalla käytössä ainakin keskisen rautakauden alkuun. Varhaisimmassa vaiheessa asuinpaikkaa on asuttanut Oltome-kulttuuriin kuuluva väestö. Suurimmat muutokset materiaalisessa kulttuurissa analyysin kattamana aikana ovat aiheutuneet seuraavan kulttuurivaiheen, Elmenteitan-kulttuurin, myötä. Kiviesineistön perusteella Elmenteitan-keramiikan ilmaantuminen asuinpaikalle on liitettävissä idästäpäin Itä-Afrikan hautavajoaman suunnalta tapahtuneeseen migraatioon. Jatkuvuuden puolesta puhuvat esimerkiksi tehdyt kiviraaka-aine valinnat. Vaikuttaa, että edeltänyt Oltome-keraaminen väestö on säilyttänyt vaikutuksensa asuinpaikalla vielä tänäkin aikana. Varhaisrautakautisen Urewe-keramiikan ilmestymiseen asuinpaikalle ei näyttäisi olevan liitettävissä mitään suurisuuntaista migraatiota, toisin kuin vallalla oleva teoria bantumigraatiosta antaisi olettaa. Mahdollisesti uusi keramiikka on omaksuttu spesialistien, esimerkiksi seppien, muuton myötä tai vaeltavien kauppiaiden vaikutuksesta. Kiviesineistö osoittaa jatkuvuutta esimerkiksi mikroliittien morfologisten piirteiden ja käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Mahdollisesti Elmenteitan-kulttuurin karjanhoitoa harjoittanut väestö on kyennyt estämään bantusiirtolaisten muuton alueelleen. Rauta ei vaikuta olleen asuinpaikalla missään vaiheessa erityisen yleistä, eikä paikalta tunneta merkkejä raudanvalmistuksesta. Tutkielman lopussa esitellään kaksi vaihtoehtoista mallia, joiden pohjalta myöhäinen kiviesineiden käyttö voisi selittyä. Niistä ensimmäinen perustuu konventinaaliseen käsitykseen, jossa rautakauden alku nähdään bantumigraation seurauksena. Toinen malli perustuu varhaisrautakautisten kulttuuripiirteiden leviämiseen diffuusion avulla. Wadh Lang'o:n tapaustutkimus näyttäisi puhuvan diffuusion puolesta, mutta toisilla alueilla, esimerkiksi Malawissa, migraatio vaikuttaa olevan todennäköisin selitysmalli. Avainsanat: arkeologia, kiviteknologia, Itä-Afrikka, Oltome, Elmenteitan, Urewe, bantumigraatio, myöhäiskivikausi, rautakausi

Passion vallassa : Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa

Under the power of passion. The age of nervousness in Minna Canth s works This research contemplates the psychology of Minna Canth s characters through the historical image of man in late 19th century Europe. The central operative term of the study is passion , understood as a twofold philosophical concept that includes both desire and suffering. The method of this study is historical and contextual. The study interprets the passions and the psychology of Canth s characters as they were understood in their own time. The indicator of the relevant contexts is the realist and naturalist genre of Canth s works. New research on the genre of the time is also the basis of a new kind of psychological approach to Canth s works. The most important context of passion in Canth s works is the positivistic and pathological image of man at the end of the 19th century. Then, passion was widely discussed, and was perceived as a physiological phenomenon that influenced humans neurologically and caused different kinds of physiological symptoms and nervous disorders. But at the same time, passion was understood as a manifestation of human instincts and drives. The naturalistic literature of the day aimed at creating deterministic studies of human morality and psychology following Émile Zola s application of experimental science methods in his writing. The pathological image of man is most explicitly manifested in Canth s formerly unknown short story Lääkäri (Doctor, 1891), in which a doctor who is interested in psychology visits a jail to meet a peculiar criminal, a girl who feels no remorse for her multiple crimes. In other works of Canth the medically motivated viewpoint is more hidden in the deterministic narrative and depiction of the characters. The present study approaches the passion in Minna Canth s works through five thematic chapters, in witch characters are interpreted suffering from blind love, ennui, crippling romantic idealism, melancholy, guilt and nostalgia, and their stories can be prescribed as medical histories which depict the born of the passion and its development towards ruin. All protagonists are also manifestations of their own time. Canth criticises the modern life and its demands as well as social defects through the tragic stories of individuals. The study demonstrates that Canth did not, like previous research has suggested, wait until the 1890s before writing works of a psychological nature but had already written according to the psychological paradigm of her time in Työmiehen vaimo (1885). The social and psychological interests intertwine in Canth s works and are not exclusionary as has formerly been interpreted. Canth is also critical of the medical power implicit in the naturalist experimental method and this shows itself especially in her depiction of working class women.

Nonverbal predication in Erzya : Studies on morphosyntactic variation and part of speech distinctions

This dissertation consists of four articles and an introduction. The five parts address the same topic, nonverbal predication in Erzya, from different perspectives. The work is at the same time linguistic typology and Uralic studies. The findings based on a large corpus of empirical Erzya data, which was collected using several different methods and included recordings of the spoken language, made it possible for the present study to apply, then test and finally discuss the previous theories based on cross-linguistic data. Erzya makes use of multiple predication patterns which vary from totally analytic to the morphologically very complex. Nonverbal predicate clause types are classified on the basis of propositional acts in clauses denoting class-membership, identity, property and location. The predicates of these clauses are nouns, adjectives and locational expressions, respectively. The following three predication strategies in Erzya nonverbal predication can be identified: i. the zero-copula construction, ii. the predicative suffix construction and iii. the copula construction. It has been suggested that verbs and nouns cannot be clearly distinguished on morphological grounds when functioning as predicates in Erzya. This study shows that even though predicativity must not be considered a sufficient tool for defining parts of speech in any language, the Erzya lexical classes of adjective, noun and verb can be distinguished from each other also in predicate position. The relative frequency and degree of obligation for using the predicative suffix construction decreases when moving left to right on the scale verb adjective/locative noun ( identificational statement). The predicative suffix is the main pattern in the present tense over the whole domain of nonverbal predication in Standard Erzya, but if it is replaced it is most likely to be with a zero-copula construction in a nominal predication. This study exploits the theory of (a)symmetry for the first time in order to describe verbal vs. nonverbal predication. It is shown that the asymmetry of paradigms and constructions differentiates the lexical classes. Asymmetrical structures are motivated by functional level asymmetry. Variation in predication as such adds to the complexity of the grammar. When symmetric structures are employed, the functional complexity of grammar decreases, even though morphological complexity increases. The genre affects the employment of predication strategies in Erzya. There are differences in the relative frequency of the patterns, and some patterns are totally lacking from some of the data. The clearest difference is that the past tense predicative suffix construction occurs relatively frequently in Standard Erzya, while it occurs infrequently in the other data. Also, the predicative suffixes of the present tense are used more regularly in written Standard Erzya than in any other genre. The genre also affects the incidence of the translative in uľ(ń)ems copula constructions. In translations from Russian to Erzya the translative case is employed relatively frequently in comparison to other data. This study reveals differences between the two Mordvinic languages Erzya and Moksha. The predicative suffixes (bound person markers) of the present tense are used more regularly in Moksha in all kinds of nonverbal predicate clauses compared to Erzya. It should further be observed that identificational statements are encoded with a predicative suffix in Moksha, but seldom in Erzya. Erzya clauses are more frequently encoded using zero-constructions, displaying agreement in number only.

On Toponymic Constructions as an Alternative to Naming Patterns in Describing Finnish Lake Names

This thesis combines a computational analysis of a comprehensive corpus of Finnish lake names with a theoretical background in cognitive linguistics. The combination results on the one hand in a description of the toponymic system and the processes involved in analogy-based naming and on the other hand some adjustments to Construction Grammar. Finnish lake names are suitable for this kind of study, as they are to a large extent semantically transparent even when relatively old. There is also a large number of them, and they are comprehensively collected in a computer database. The current work starts with an exploratory computational analysis of co-location patterns between different lake names. Such an analysis makes it possible to assess the importance of analogy and patterns in naming. Prior research has suggested that analogy plays an important role, often also in cases where there are other motivations for the name, and the current study confirms this. However, it also appears that naming patterns are very fuzzy and that their nature is somewhat hard to define in an essentially structuralist tradition. In describing toponymic structure and the processes involved in naming, cognitive linguistics presents itself as a promising theoretical basis. The descriptive formalism of Construction Grammar seems especially well suited for the task. However, now productivity becomes a problem: it is not nearly as clear-cut as the latter theory often assumes, and this is even more apparent in names than in more traditional linguistic material. The varying degree of productivity is most naturally described by a prototype-based theory. Such an approach, however, requires some adjustments to onstruction Grammar. Based on all this, the thesis proposes a descriptive model where a new name -- or more generally, a new linguistic expression -- can be formed by conceptual integration from either a single prior example or a construction generalised from a number of different prior ones. The new model accounts nicely for various aspects of naming that are problematic for the traditional description based on analogy and patterns.

Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa : Neljä tapaustutkimusta

The grotesque in Finnish literature. Four case studies The topic of the dissertation is the grotesque in Finnish literature. The dissertation is twofold. Firstly, it focuses on the genre tradition of the grotesque, especially its other main branch, which has been named, following in Bakhtin s footsteps, subjective ( chamber ) grotesque, to be distinguished from carnivalistic ( public square ) grotesque. Secondly, the dissertation analyses and interprets four fictional literary works within the context of the grotesque genre, constructed on the basis of previous research and literature. These works are the novel Rakastunut rampa (1922) by Joel Lehtonen, the novel Prins Efflam (1953, transl. into Finnish as Kalastajakylän prinssi) by Sally Salminen, the short story Orjien kasvattaja (1965) by Juhani Peltonen, and the novel Veljeni Sebastian (1985) by Annika Idström. What connects these stirring novels, representing early or full modernism, is the supposition that they belong to the tradition of the subjective grotesque, not only due to occasional details, but also in a more comprehensive manner. The premises are that genre is a significant part of the work and that reading a novel in the context of the genre tradition adds something essential to the interpretation of individual texts and reveals meanings that might otherwise go unnoticed. The main characteristic of the grotesque is breaking the norm. This is accomplished through different means: degradation, distortion, inversion, combination, exaggeration and multiplication. The most significant strategy for breaking the norm is incongruence: the grotesque combines conflicting or mutually exclusive categories and elements on different levels. Simultaneously, the grotesque unravels categorisations and questions our way of perceiving the world. The grotesque not only poses a threat to one s identity, but can also pose a threat to the cognitive process. An analysis of the fictional works is presented as case studies of each chosen work as a whole. The analysis is based on the method of close reading, which draws on both classical and postclassical narratology, and the analysis and interpretation are expanded within the genre tradition of the grotesque. The grotesque is also analysed in terms of its relationship to the neighbouring categories and genre traditions, such as the tragic, the sublime, the horror story and the coming-of-age story. This dissertation shows how the grotesque is constructed repeatedly on deviations from the norm as well as on incongruence, also in the works analysed, and how it stratifies in these novels on and between different levels, such as the story, text, narration, composition and the world of the novels. In all the works analysed, the grotesque reduces and subverts. Again and again it reveals different sides of humanity stripped of idealisation and glorification. The dissertation reveals that Finnish literature is not a solitary island, even regarding the grotesque, for it continues and offers variations of the common tradition of grotesque literature, and likewise draws on grotesque visual arts. This dissertation is the first monograph in Finnish literature research focusing on the subjective grotesque.

Exciting Moments - Reval Hotels ja mainonnan merkitykset

Pro gradu työni käsittelee virolaisia mainoksia ja niiden kohderyhmiä. Tutkimusaihe on erityisen mielenkiintoinen, sillä virolaisesta mainonnasta on tehty kansainvälisellä tasolla varsin vähän tutkimuksia. Halusin pro gradu -työssäni selvittää, mitä analysoimillani mainoksilla halutaan viestiä, kenelle ne suunnataan sekä millaisin kielellisin ja kuvallisin keinoin niitä tuotetaan. Käytin tutkimuksen materiaalina kuutta Reval Hotels ketjun mainosta, jotka ovat ilmestyneet viron- ja/tai englanninkielisinä viimeisen kahden vuoden aikana lehdissä, esitteissä tai hotellissa pöytä- tai seinämainoksina. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustui kolmeen erilaiseen näkökulmaan: mainostekstien tutkimukseen, semiotiikkaan sekä Pierre Bourdieun teoriaan symbolisesta pääomasta ja sosiaalisten luokkien eroista. Sosiologisen näkökulman käyttö oli perusteltua erityisesti sen uutuusarvon vuoksi, sillä Bourdieun teoriaa ei ole aikaisemmin hyödynnetty virolaisten mainosten tutkimuksessa. Mainosten kuvien ja tekstien analyysi osoitti, että mainokset olivat rakenteellisesti oikeaoppisesti laadittuja. Mainoksista löytyi lukuisia symbolisen pääoman elementtejä, kuten englannin kieli, raha, aika, tehokkuus ja eurooppalaisuus. Mainokset olivat samalla varsin konservatiivisia ja yllätyksettömiä. Materiaalin joukosta erottui kuitenkin yksi mainos, jolla rikottiin perinteisen mainostamisen kaavaa ja josta avautui paljon erilaisia merkityksiä. Johtopäätöksenä voitiin muun muassa todeta, että Reval Hotels voi markkinointistrategiaansa kehittämällä hankkia itselleen uusia tuottavia kohderyhmiä. Pro gradu työtäni voi myöhemmin laajentaa esimerkiksi vertailevaksi jatkotutkimukseksi, jossa tarkastellaan useampien Virossa toimivien hotellien mainontaa.

Adjektiiveihin liittyvät kollokaatit kuntien Internet-sivujen esittelyteksteissä. Korpuslingvististen menetelmien mahdollisuudet ja rajat kvalitatiivisessa tutkimuksessa.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Romanianunkarilaisuuden ja udmurttilaisuuden representaatio sanomalehtiteksteissä : Lähestymistapoja kielen ja identiteetin suhteen tarkasteluun sosiolingvististä taustaa vasten

Tutkielman tavoitteena on testata ja arvioida tekstianalyysin menetelmien toimivuutta vähemmistökielen puhujien identiteetin tutkimisessa sekä selvittää udmurttien ja Transilvanian unkarilaisten vähemmistöidentiteetin erikois-piirteitä. Työssäni tarkastelen etnonyymien magyar 'unkarilainen' ja udmurt 'udmurtti' esiintymistä lehtiteksteissä. Aineistoni koostuu Romanian unkarilaisvähemmistön sekä udmurttivähemmistön omakielisissä sanomalehdissä alkuvuodesta 2007 ilmestyneistä lehtiteksteistä. Unkarilaisesta Szabadság-lehdestä valitsin tarkasteluun 79 tekstiä, udmurtinkielisestä Udmurt duńńe -lehdestä 64. Tarkastelen etnonyymien magyar ja udmurt esiintymistiheyttä sekä sitä, millaisia pääsanoja ne määrittävät. Näiden tulosten avulla päättelen, kuinka keskeinen rooli näissä lehdissä on vähemmistön itseidentifioinnilla, ja pyrin selvittämään, esiintyykö lehdissä selviä vähemmistöidentiteetin rakennusstrategioita. Tilastollisen ja pääsana-analyysin täydennyksenä käytän kriittistä lähilukua: miten unkarilaiset ja udmurtit esitetään, millaisiksi heidät kuvataan ja miten esitetään heidän suhteensa valtaväestöön? Analyysi osoittaa, että Udmurt duńńe -lehdessä etnonyymi udmurt esiintyy 42 prosentissa teksteistä. Unkarilaisessa lehdessä sana magyar esiintyy vain 19 prosentissa teksteistä. Valtaosa udmurt-sanan esiintymistä on tapauksia, joissa se määrittää pääsanaa 'kieli'. Udmurtin kielen kehityksestä kirjoitetaan Udmurt duńńessa paljon ja uutisointi on sävyltään hyvin positiivista. Lehti antaa myönteisen mielikuvan udmurtin kielen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä eri kielten ja kansallisuuksien suhteista. Samanlaista ilmiötä ei ole havaittavissa Szabadságissa. Unkarin kieli mainitaan harvoin, ja näissä harvoissa tapauksissa aiheena ovat kieleen liittyvät ongelmat, esimerkiksi omakielisen opetuksen vaikeudet. Kansallisuuksien suhteita kuvataan enimmäkseen neutraalisti. Udmurt duńńesta puuttuu kielellisiä oikeuksia koskeva kritiikki lähes kokonaan. Eroja voidaan selittää sosiolingvistisen taustatiedon avulla. Asenteissa heijastuu vähemmistöjen erilainen historia. Udmurtin kieltä ei ole koskaan käytetty laaja-alaisesti modernissa yhteiskunnassa, kun taas unkarin kieli oli Transilvaniassa valtakieli aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Unkarilaiset kokivat dramaattisen siirtymän vähemmistöasemaan, mutta oletettavasti muisto kielen vanhasta asemasta, tietoisuus sen täydestä käyttökelpoisuudesta yhteiskunnassa saa nykyisen vähemmistön edustajat valvomaan oikeuksiaan. Asiaan vaikuttanee myös Unkarin valtion läheisyys. Rajan takana on malli siitä, kuinka unkarin kieltä voidaan käyttää kaikilla elämänalueilla. Udmurteilla ei vastaavaa mallia ole, ja udmurtin kieli on jäänyt kotikielen asemaan. Oletettavasti Udmurt duńńen asennekampanja pyrkii nostamaan udmurtin kielen hupenevaa arvostusta. Romanian unkarilaisten keskuudessa unkarin kielen arvostus on ollut vankkaa, minkä vuoksi kieltä ei ole tarpeen pitää jatkuvasti esillä. Itsenäinen emämaa ja yli kymmenmiljoonainen puhujamäärä vakuuttavat osaltaan unkarin puhujat kielensä elinkelpoisuudesta. Voidaan todeta, että tekstien perusteella udmurttius usein pelkistyy udmurtin kielen taitoon ja käyttöön, kun taas unkarilaisuus ilmenee useilla eri elämänalueilla. Käyttämäni tilastollinen analyysi antaa karkean kuvan aiheen keskeisyydestä teksteissä, mutta todella luotettavan ja yleistettävän tiedon hankkimiseksi olisi käytettävä laajempaa korpusta. Myös useiden eri lehtien vertailu olisi hedelmällistä. Tarkimpia tuloksia antaa lähiluenta. Sen ongelmana on analysoitavan aineiston rajallisuus. Eräs ratkaisu ongelmaan on valitsemani pääsana-analyysi, mutta on huomattava, että myös sen tuloksien tulkitsemisessa lähiluenta on useimmiten tarpeen. Sosiolingvistinen taustatieto on välttämätöntä, jotta analyysin tuloksen saadaan sijoitettua oikeaan kontekstiin ja selitettyä.

Kiehtova epäloogisuus : Italiaa ja italialaisia koskevien mielikuvien diskurssianalyysiä.

Tutkimukseni aineistona on Työväenopiston italian kielen opiskelijoiden lyhyitä, vapaamuotoisia kirjoituksia ja muutama sähköpostiviesti hyvin Italiaa tuntevilta ihmisiltä. Teksteissä kerrotaan mielikuvista Italiasta ja italialaisista. Analysoin aineistoa sosiaalipsykologisen diskurssianalyysin menetelmin. Johtuen aineiston sisällön stereotyyppisyydestä käsittelen teorialle omistetussa kappaleessa menetelmän ohella aiempaa tutkimusta stereotypioista. Analyysi jakautuu kolmeen osaan: ensin käsittelen koko aineistossa toistuvia teemoja, sitten 11 kokonaista kirjoitusta ja lopuksi kokoan analyysin perusteella kolme diskurssia Italiasta ja italialaisista. Nämä diskurssit toteutuvat sekä aineistossani että monissa muissa teksteissä, joissa puhutaan Italiasta tai etelästä ylipäänsä. Diskurssien sosiaalinen funktio on luoda etäisyyttä sisä- ja ulkoryhmän välillä. Ensimmäiset kaksi diskurssia vahvistavat kirjoittajien paremmuuden tunnetta vertailussa "etelämaalaisten" kanssa. Kolmas diskurssi sen sijaan rakentaa kuvaa italialaisista suomalaisia inhimillisempinä. Diskurssit Italiasta voidaan sijoittaa laajempaan kontekstiin, joka koskee kansainvälisiä valtasuhteita. Tässä kontekstissa suomalaisten käyttämät diskurssit Italiasta ovat pieni osa isoa hegemonista diskurssia, joka jakaa planeettamme kehittyneeseen pohjoiseen/länteen ja kehittymättömään etelään, johon Italiakin usein sijoitetaan. Avainsanat: diskurssianalyysi, stereotypia, valtasuhteet.

Borta bra men hemma bäst? : En enkätundersökning av tre finska översättningar av en svensk tecknad serie.

Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä. Avainsanat: kääntäminen, reseptiotutkimus, laatututkimus, puhekieli, slangi, sarjakuvat, normalisointi, vieraannuttaminen, kotouttaminen

Latvialaiset opiskelijat suomen nominintaivutuksen oppijoina

Tutkielman pääpaino on suomen kielen morfologiassa. Tutkielmassa tarkastellaan latvialaisten suomen kielen opiskelijoiden nominintaivutuksen oppimista ja siihen liittyviä ongelmia. Työssä pohditaan myös suomen nominintaivutuksen vaikeutta sekä tuotosten että oman arvion pohjalta. Tulosten analyysissa tarkastellaan, miten hyvin informantit osaavat muodostaa eri nominityyppien perusmuodoista yksikön genetiivin ja monikon partitiivin sijamuodot. Analyysin tärkeänä osana on virheellisten tuotosten analyysi. Tutkimuksella selvitetään, mitkä ovat vaikeimpia nominityyppejä ja ovatko tietyt virheet tyypillisiä tietyille nominityypeille tai tietyn sijan muodostukselle. Tutkimuksessa selvitetään myös eri astevaihtelujen vaikeutta. Tutkielman tärkeimpänä lähteenä on Martinin väitöskirja (1995). Taivutustestin tuloksia verrataan Martinin taivutustestin tuloksiin. Aineistona ovat keväällä 2008 Latvian yliopistossa pidetyn taivutustestin tulokset. Informantteina olivat latvialaiset toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat, jotka kaikki opiskelevat suomen kieltä pääaineena suomalais-ugrilaisten kielten kandidaattiohjelmassa. Informantteja oli yhteensä 24. Ryhmä oli oppimistaustaltaan hyvin homogeeninen. Työssä osoitetaan, että latvialaiset opiskelijat hallitsevat suomen nominintaivutuksen toisella ja kolmannella vuosikurssilla jo kohtuullisen hyvin. Parhaiten hallitaan kaksitavuisten u-päätteisten nominien, nen- ja in-päätteisten nominien, astevaihteluttomien e:ee-nominien sekä Us:Ukse-nominien taivutus. Huonoiten hallitaan tOn-päätteisten nominien taivutus. Usein taivutusvaikeus on kytköksessä tiettyyn sijaan: osa nomineista on helpompi taivuttaa monikon partitiivissa, osa yksikön genetiivissä. Virheisiin johtavat syyt ovat yleensä nominin sijoittaminen väärään taivutustyyppiin, vartalonmuodostusongelmat sekä astevaihtelun ja taivutussääntöjen soveltamisen ongelmat. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia Martinin tulosten kanssa. Sanojen tuttuus ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä vahvasti taivutustuloksiin – tekosanat hallittiin lähes yhtä hyvin kuin todelliset sanat. Sen sijaan nominin leksikaalinen tuttuus on avainasemassa informanttien omassa taivutusvaikeuden arvioinnissa. Semanttisesti tai taivutustyypiltä tutut sanat luokiteltiin useammin helpoiksi. Taivutustestini tulokset osoittavat enemmän hajontaa morfofonologisen kompleksisuuden edellyttämän järjestyksen osalta Martinin tuloksiin nähden. Taivutusvaikeuteen morfofonologisen kompleksisuuden, nominityypin käyttöyleisyyden sekä lekseemin tuttuuden lisäksi vaikuttavat myös oppimiskonteksti ja nominiin kytkeytyvä ongelmapotentiaali. Informanttien taivutusstrategioista yleisin on taivutussääntöjen käyttö.

Scheffleriläinen rationaalisuus ja kasvatustodellisuuden monikerroksisuus : Jännitteitä ja ratkaisuja Israel Schefflerin kasvatusfilosofiassa

The study is a philosophical analysis of Israel Scheffler’s philosophy of education, focusing on three crucial conceptions in his philosophy: the conception of rationality, the conception of human nature, and the conception of reality. The interrelations of these three concepts as well as their relations to educational theorizing are analysed and elaborated. A conceptual problem concerning Scheffler’s ideal of rationality derives from Scheffler’s supposition of the strong analogy between science education and moral education in terms of the ideal of rationality. This analogy is argued to be conceptually problematic, since the interconnections of rationality, objectivity, and truth, appear to differ from each other in the realms of ethics and science, given the presuppositions of ontological realism and ethical naturalism, to which Scheffler explicitly subscribes. This study considers two philosophical alternatives for solving this problem. The first alternative relates the analogy to the normative concept of personhood deriving from the teleological understanding of human nature. Nevertheless, this position turns out to be problematic for Scheffler, since he rejects all teleological thinking in his philosophy. The problem can be solved, as it is argued, by limiting Scheffler’s rejection of teleology – in light of his philosophical outlook on the whole – in a manner that allows a modest version of a teleological conception of human nature. The second alternative, based especially on Scheffler’s later contributions, is to suggest that reality is actually more complex and manifold than it appears to be in light of a contemporary naturalist worldview. This idea of plurealism – Scheffler’s synthesis of pluralism and realism – is represented especially in Scheffler’s contributions related to his debate with Nelson Goodman dealing with both constructivism and realism. The idea of plurealism is not only related to the ethics-science-distinction, but is more widely related to the relationship between ontological realism and the incommensurable systems of description in diverse realms of human understanding. The Scheffler-Goodman debate is also analysed in relation to the contemporary constructivism-realism debate in educational philosophy. In terms of educational questions, Scheffler’s plurealism is argued as offering a fruitful perspective. Scheffler’s philosophy of education can be interpreted as searching for solutions to the problems deriving from the tension between the tradition of analytical philosophy and the complexity and multiplicity of educational reality. The complexity of reality combined with the supposition of the limitedness of human knowledge does not lead Scheffler to relativism or particularism, but, in contrast, Schefflerian formulations of rationality and objectivity preserve the possibility for critical inquiry in all realms of educational reality. In light of this study, Scheffler’s philosophy of education provides an exceptional example of combining ontological realism, epistemological fallibilism, and the defence of the ideal of rationality, combined with a wide-ranging understanding of educational reality.

School and choice : Anethnography of a primary school with bilingual classes

Based on a one-year ethnographic study of a primary school in Finland with specialised classes in Finnish and English (referred to as bilingual classes by research participants), this research traces patterns of how nationed, raced, classed and gendered differences are produced and gain meaning in school. I examine several aspects of these differences: the ways the teachers and parents make sense of school and of school choice; the repertoires of self put forward by teachers, parents and pupils of the bilingual classes; and the insitutional and classroom practices in Sunny Lane School (pseudonym). My purpose is to examine how the construction of differentness is related to the policy of school choice. I approach this questions from a knowledge problematic, and explore connections and disjunctions between the interpretations of teachers and those of parents, as well as between what teachers and parents expressed or said and the practices they engaged in. My data consists of fieldnotes generated through a one-year period of ethnographic study in Sunny Lane School, and of ethnographic interviews with teachers and parents primarily of the bilingual classes. This data focuses on the initial stages of the bilingual classes, which included the application and testing processes for these classes, and on Grades 1─3. In my analysis, I pursue poststructural feminist theorisations on questions of knowledge, power and subjectivity, which foreground an understanding of the constitutive force of discourse and the performative, partial, and relational nature of knowledge. I begin by situating my ethnographic field in relation to wider developments, namely, the emergence of school choice and the rhetoric of curricular reform and language education in Finland. I move on from there to ask how teachers discuss the introduction of these specialised classes, then trace pupils paths to these classes, their parents goals related to school choice, teachers constructions of the pupils and parents of bilingual classes, and how these shape the ways in which school and classroom practices unfold. School choice, I argue, functioned as a spatial practice, defining who belongs in school and demarcating the position of teachers, parents and pupils in school. Notions of classed and ethnicised differences entered the ways teachers and parents made sense of school choice. Teachers idealised school in terms of social cohesiveness and constructed social cohesion as a task for school to perform. The hopes parents iterated were connected to ensuring their children s futurity, to their perceptions of the advantages of fluency in English, but also to the differences they believed to exist between the social milieus of different schools. Ideals such as openmindedness and cosmopolitanism were also articulated by parents, and these ideals assumed different content for ethnic majority and minority parents. Teachers discussed the introduction of bilingual classes as being a means to ensure the school s future, and emphasised bilingual classes as fitting into the rubric of Finnish comprehensive schooling which, they maintained, is committed to equality. Parents were expected to accommodate their views and adopt the position of the responsible, supportive parent that was suggested to them by teachers. Teachers assumed a posture teachers of appreciating different cultures, while maintaining Finnishness as common ground in school. Discussion on pupils knowledge and experience of other countries took place often in bilingual classes, and various cultural theme events were organized on occasion. In school, pupils are taught to identify themselves in terms of cultural belonging. The rhetoric promoted by teachers was one of inclusiveness, which was also applied to describe the task of qualifying pupils for bilingual classes, qualifying which pupils can belong. Bilingual classes were idealised as taking a neutral, impartial posture toward difference by ethnic majority teachers and parents, and the relationship of school choice to classed advantage, for example, was something teachers, as well as parents, preferred not to discuss. Pupils were addressed by teachers during lessons in ways that assumed self responsibility and diligence, and they assumed the discursive category of being good, competent pupils made available to them. While this allowed them to position themselves favourably in school, their participation in a bilingual class was marked by the pressure to succeed well in school.