Vadelman (Rubus idaeus) kasvunsäätö proheksadioni-kalsiumin avulla

Vadelman (Rubus idaeus L.) viljelyala on kasvanut Suomessa voimakkaasti viimeisten viiden vuoden aikana. Vuonna 2005 vadelmaa viljeltiin 473 hehtaarilla. Vadelman satoindeksi on alhainen. Sen pääverso on pitkä, mikä hankaloittaa hoitotoimenpiteitä. Kasvin satoisimmat silmut ovat pääverson kärjessä, joten latvontaa ei kannata tehdä. Suomessakin haluttaisiin kehittää vadelman kasvihuonetuotantoa satokauden pidentämiseksi. Kasvihuonetuotannossa vegetatiivisen kasvun säätäminen on vielä tärkeämpää kuin avomaan viljelyssä. Proheksadioni-kalsium (ProCa) on gibberelliinisynteesi-inhibiittori, jonka on havaittu lyhentävän nivelvälejä sekä lisäävän versojen ja lehtien hiilihydraattipitoisuutta mm. omenalla (Malus domestica Borkh.). Tämän Helsingin yliopiston soveltavan biologian laitoksella toteutetun tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ProCa vaikuttaa kahden kesävadelmalajikkeen ensimmäisen vuoden versojen vegetatiiviseen kasvuun ja edelleen sadontuottokykyyn. Tässä pro gradu -työssä tutkittiin ProCa:n vaikutusta kahden kesävadelmalajikkeen vegetatiiviseen kasvuun, satopotentiaaliin sekä versojen ja silmujen hiilihydraattipitoisuuksiin kesällä 2005 ja talvella 2006. Koetaimina oli 120 Tulameen-lajikkeen ja 150 Glen Ample -lajikkeen tainta. Taimet käsiteltiin kesäkuussa ja käsittely uusittiin osalle taimista neljän viikon kuluttua ensimmäisestä käsittelystä. Koekäsittelyitä oli neljä: ProCa 100 ppm, ProCa 200 ppm, ProCa 100 ppm + ProCa 100 ppm ja ProCa 200 ppm + ProCa 200 ppm. Kontrollikäsittelyitä oli kaksi: vesi sekä vesi + vesi. Kesän aikana havainnoitiin pääverson pituuskasvua ja nivelien määrää. Kesän kasvatuskauden päätyttyä Glen Ample -lajikkeen silmujen ja versojen liukoiset hiilihydraatit ja tärkkelys määritettiin entsymaattisesti. Kylmävarastoinnin jälkeen (71 vrk) tammikuussa 2006 taimet siirrettiin hyötöön kasvihuoneeseen. Hyödön aikana havainnoitiin silmujen puhkeamista ja kukintaa. Hyödön päättyessä hanka- ja pääversojen kuivapaino sekä hankaversojen pituus mitattiin. Kesän 2005 aikana ProCa lyhensi uusien nivelvälien pituuksia väliaikaisesti 1 4 viikon kuluttua käsittelystä. Nivelien lukumäärässä ei tapahtunut suuria muutoksia. Tulameen-lajikkeella kasvu kiihtyi käsittelyn vaikutuksen loputtua. Nivelvälien lyhentymisen takia pääverson kokonaispituus jäi kontrolliin verrattuna 35 % lyhyemmäksi Glen Ample -lajikkeella (ProCa 200 + ProCa 200) ja 14 % lyhyemmäksi Tulameen-lajikkeella samalla käsittelyllä. Myös käsittely ProCa 200 vähensi pääverson pituutta 6 % kontrolliin verrattuna Tulameen-lajikkeella. ProCa-käsittely lisäsi versojen ja silmujen hiilihydraattipitoisuuksia, mutta tuloksissa oli paljon hajontaa. Glen Ample -lajikkeella kaksinkertaiset käsittelyt vähensivät puhjenneiden silmujen osuutta 8 15 päivän kuluttua hyödön aloittamisesta 24 29 %, mutta käsittelyiden väliset erot tasoittuivat hyödön loppuun mennessä. Lisäksi kaksinkertaiset ProCa-käsittelyt vähensivät kukkien määrää 29 44 % 33 65 päivää hyödön alusta, mutta erot tasoittuivat hyödön loppuun mennessä. Käsittelyt eivät vaikuttaneet Tulameen-lajikkeen silmujen puhkeamiseen ja kukintaan. Satopotentiaalissa ei ollut eroa ProCa-käsittelyiden välillä kummallakaan lajikkeella. Glen Ample -lajikkeella hankaversojen kokonaismäärä väheni 27 32 % kasveilla, joita oli käsitelty kaksi kertaa ProCa:lla. Hankaversot olivat kuitenkin vastaavasti 29 43 % pidempiä. Tulameen-lajikkeella ProCa 100 -käsittely vähensi hankaversojen määrää 15 %, mutta hankaversojen pituuteen käsittelyillä ei ollut vaikutusta. Käsittelyillä ei ollut vaikutusta hankaversojen nivelvälien pituuteen kummallakaan lajikkeella. Tutkimuksen perusteella kesällä annetulla ProCa-käsittelyllä voidaan lyhentää pääverson pituutta, mutta satopotentiaaliin käsittelyllä ei ole vaikutusta. Käsittelyajankohta on kriittinen, koska kukkasilmujen kehitys näyttäisi häiriintyvän, jos ruiskutus tehdään loppukesällä.

Genetic diversity and microcystin production by Anabaena in the Gulf of Finland, Baltic Sea

Syanobakteerit (sinilevät) ovat olleet Itämeressä koko nykymuotoisen Itämeren ajan, sillä paleolimnologiset todisteet niiden olemassaolosta Itämeren alueella ovat noin 7000 vuoden takaa. Syanobakteerien massaesiintymät eli kukinnat ovat kuitenkin sekä levinneet laajemmille alueille että tulleet voimakkaimmiksi viimeisten vuosikymmenien aikana. Tähän on osasyynä ihmisten aiheuttama kuormitus, joka rehevöittää Itämerta. Suomenlahti, jota tämä tutkimus käsittelee, on kärsinyt tästä rehevöitymiskehityksestä muita Itämeren altaita enemmän. Syanobakteerit muodostavat jokakesäisiä kukintoja Suomenlahdella - niin sen avomerialueilla kuin rannoillakin. Yleisimmät kukintoja muodostavat syanobakteerisuvut ovat Nodularia, Anabaena ja Aphanizomenon. Kukinnat aiheuttavat paitsi esteettistä haittaa myös terveydellisen riskitekijän. Niiden myrkyllisyys liitetään usein Nodularia-suvun tuottamaan nodulariini-maksamyrkkyyn. Itämeren Aphanizomenon-suvun on todettu olevan myrkytön. Vaikka Itämeren kukintoja aiheuttavista Nodularia- ja Aphanizomenon-syanobakteereista tiedetään varsin paljon, on molekyylimenetelmiin pohjautuva syanobakteeritutkimus ohittanut Itämeren Anabaena-suvun monelta osin. Tämän työn tarkoituksena oli syventää käsitystämme Itämeren Anabaena-syanobakteerista, sen mahdollisesta myrkyllisyydestä, geneettisestä monimuotoisuudesta ja fylogeneettisista sukulaisuussuhteista. Tässä työssä eristettiin 49 planktista Anabaena-kantaa, joista viisi tuottivat mikrokystiinejä. Tämä oli ensimmäinen yksiselitteinen todiste, että Itämeren Anabaena tuottaa maksamyrkyllisiä mikrokystiini-yhdisteitä. Jokainen eristetty myrkyllinen Anabaena-kanta tuotti useita mikrokystiini-variantteja. Lisäksi mikrokystiinejä löydettiin kukintanäytteistä, joissa oli myrkkyä syntetisoivia geenejä sisältäneitä Anabaena-syanobakteereita. Myrkkyjä löydettiin molempina tutkimusvuosina 2003 ja 2004. Myrkkyjen esiintyminen ei siten ollut vain yksittäinen ilmiö. Tässä työssä saimme viitteitä siitä, että maksamyrkyllinen Anabaena-syanobakteeri esiintyisi vähäsuolaisissa vesissä. Tämä riippuvuussuhde jää kuitenkin tulevien tutkimuksien selvitettäväksi. Tässä työssä havaittiin mikrokystiinisyntetaasi-geenien inaktivoituminen Itämeren Anabaena-kannassa ja kukintanäytteissä. Kuvasimme Anabaena-kannan mikrokystiinisyntetaasigeenien sisältä insertioita, jotka hyvin todennäköisesti inaktivoivat myrkyntuoton. Insertion sisältäneeltä kannalta löysimme kuitenkin kaikki mikrokystiinisyntetaasigeenit osoittaen, että geenien olemassaolo ei välttämättä varmista kannan mikrokystiinintuottoa. Mielenkiintoista oli se, että inaktivaation aiheuttavia insertioita löytyi kukintanäytteistä molemmilta tutkimusvuosilta. Vastaavia insertioita ei kuitenkaan löydetty makean veden Anabaena-kannoista tai järvinäytteistä. On yleistä, että syanobakteerikukinnoista löytyy usean syanobakteerisuvun edustajia. Myrkyllisiä sukuja tai lajeja ei voida kuitenkaan erottaa mikroskooppisesti myrkyttömistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa kehitettiin molekyylimenetelmä, jolla on mahdollista määrittää kukinnan mahdollisesti maksamyrkylliset syanobakteerisuvut. Tätä menetelmää sovellettiin Itämeren kukintojen tutkimiseen. Itämeren pintavesistä ja ranta-alueiden pohjasta eristetyt Anabaena-kannat osoittautuivat geneettisesti monimuotoisiksi. Tämä Anabaena-syanobakteerien geneettinen monimuotoisuus vahvistettiin monistamalla geenejä suoraan kukintanäytteistä ilman kantojen eristystä. Makeiden vesien ja Itämeren Anabaena-kannat ovat geneettisesti hyvin samankaltaisia. Geneettisissä vertailuissa kävi kuitenkin ilmi, että pohjassa elävien Anabaena-kantojen geneettinen monimuotoisuus oli suurempaa kuin pintavesistä eristettyjen kantojen. Itämeren Anabaena-kantojen sekvenssit muodostivat omia ryhmiä sukupuun sisällä, jolloin on mahdollista, että nämä edustavat Itämeren omia Anabaena-ekotyyppejä. Tämä tutkimus oli ensimmäinen, jossa uusin molekyylimenetelmin systemaattisesti selvitettiin Itämeren Anabaena-syanobakteerin geneettistä populaatiorakennetta, fylogeniaa ja myrkyntuottoa. Tulevaisuudessa monitorointitutkimuksissa on otettava huomioon myös Itämeren Anabaena-syanobakteerin mahdollinen maksamyrkyntuotto – erityisesti vähäsuolaisemmilla rannikkovesillä.

On Random Planar Curves and Their Scaling Limits

Planar curves arise naturally as interfaces between two regions of the plane. An important part of statistical physics is the study of lattice models. This thesis is about the interfaces of 2D lattice models. The scaling limit is an infinite system limit which is taken by letting the lattice mesh decrease to zero. At criticality, the scaling limit of an interface is one of the SLE curves (Schramm-Loewner evolution), introduced by Oded Schramm. This family of random curves is parametrized by a real variable, which determines the universality class of the model. The first and the second paper of this thesis study properties of SLEs. They contain two different methods to study the whole SLE curve, which is, in fact, the most interesting object from the statistical physics point of view. These methods are applied to study two symmetries of SLE: reversibility and duality. The first paper uses an algebraic method and a representation of the Virasoro algebra to find common martingales to different processes, and that way, to confirm the symmetries for polynomial expected values of natural SLE data. In the second paper, a recursion is obtained for the same kind of expected values. The recursion is based on stationarity of the law of the whole SLE curve under a SLE induced flow. The third paper deals with one of the most central questions of the field and provides a framework of estimates for describing 2D scaling limits by SLE curves. In particular, it is shown that a weak estimate on the probability of an annulus crossing implies that a random curve arising from a statistical physics model will have scaling limits and those will be well-described by Loewner evolutions with random driving forces.

Variation in the Understanding of Lutheranism and Its Implications for Religious Education : Meaning Discernment of Students and Teachers in Finnish Upper Secondary Schools

The study investigated variation in the ways in which a group of students and teachers of Evangelical Lutheran religious education in Finnish upper secondary schools understand Lutheranism and searched for educational implications for learning in religious education. The aim of understanding the qualitative variation in understanding Lutheranism was explored through the relationship between the following questions, which correspond to the results reported in the following original refereed publications: 1) How do Finnish students understand Lutheranism? 2) How do Finnish teachers of religious education constitute the meaning of Lutheranism? 3) How could phenomenography and the Variation Theory of Learning contribute to learning about and from religion in the context of Finnish Lutheran Religious Education as compared to religious education in the UK? Two empirical studies (Hella, 2007; Hella, 2008) were undertaken from a phenomenographic research perspective (e.g., Marton, 1981) and the Variation Theory of Learning (e.g., Marton & Tsui et al. 2004) that developed from it. Data was collected from 63 upper secondary students and 40 teachers of religious education through written tasks with open questions and complementary interviews with 11 students and 20 teachers for clarification of meanings. The two studies focused on the content and structure of meaning discernment in students and teachers expressed understandings of Lutheranism. Differences in understandings are due to differences in the meanings that are discerned and focused on. The key differences between the ways students understand varied from understanding Lutheranism as a religion to personal faith with its core in mercy. The logical relationships between the categories that describe variation in understanding express a hierarchy of ascending complexity, according to which more developed understandings are inclusive of less developed ones. The ways the teachers understand relate to student s understandings in a sequential manner. Phenomenography and Variation Theory were discussed in the context of religious education in Finland and the UK in relation to the theoretical notion of learning about and from religion (Hella & Wright, 2008). The thesis suggests that variation theory enables religious educators to recognise the unity of learning about and from religion, as learning is always learning about something and involves simultaneous engagement with the object of learning and development as a person. The study also suggests that phenomenography and variation theory offer a means by which it is possible for academics, policy makers, curriculum designers, teachers and students to learn to discern different ways of understanding the contested nature of religions. Keywords: Lutheranism, understanding, variation, teaching, learning, phenomenography, religious education

Valoa itään? : Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973

Light to the East? The Finnish Lutheran Mission and the Soviet Union 1967 1973 The Cold War affected the lives of Christian churches, especially in Europe. Besides the official ecumenical relations between east and west, there existed unofficial activity from west to east, such as smuggling Bibles and distributing information about the severe condition of human rights in the USSR. This study examines this kind of unofficial activity originating in Finland. It especially concentrates on the missionary work to the Soviet Union done by the Finnish Lutheran Mission (FLM, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys) founded in 1967. The work for Eastern Europe was organised through the Department for the Slavic Missions. FLM was founded within the Evangelical Lutheran Church of Finland, but it was not connected to the church on an organisational level. In addition to the strong emphasis on the Lutheran confession, FLM presented evangelical theology. The fundamental work of the Department for the Slavic Missions was to organise the smuggling of Bibles and other Christian literature to the Soviet Union and other countries behind the iron curtain. They also financed several Christian radio programmes produced and aired mainly by the international Trans World Radio. The Department diversified its activity to humanitarian help by distributing material help such as clothes and shoes to the unregistered evangelical and baptist groups, which were called the underground churches . In Finland the Department focused on information services. It published its own magazine, Valoa idässä (Light in the East), 5 to 6 times per year. Through the magazine and by distributing samizdat material received from the unregistered Christian groups, it discussed and reported the violations of human rights in the Soviet Union, especially when the unregistered Christian groups were considered the victims. The resistance against the Soviet Union was not as much political but religious: the staff of the Department were religious and revivalist young people who thought, for instance, that communism was in some way an apocalyptic world power revealed in the Bible. Smuggling Bibles was discussed widely in the Finnish media and even in parliament and the Finnish Security Police (SUPO, Suojelupoliisi) and in the Lutheran Church. From the church s point of view, this kind of missionary work was understandable but bothersome. Through their ecumenical connections, the bishops knew the critical situation of churches behind the iron curtain very well, but wanted to act diplomatically and cautiously to prevent causing harm to ecumenical or political relations. The leftist media and members of parliament especially accused the work of the Department of being illegal and endangering relations between Finland and the Soviet Union. SUPO did not consider the work of the Department as illegal activity or as a threat to Finnish national security.

Humanum : Hans Küngin maailmaneetos-projektin eettiset perusteet

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida pitkän linjan katolisen ekumeenikon Hans Küngin uusinta uskontoteologista projektia. Sen perusajatuksen voi tiivistää seuraavasti: Uskonnoille on saatava yhteinen perusetiikka globaalin rauhan tavoittamiseksi. Lähdemateriaali koostuu Küngin 1980-luvulla alkaneen uskontoteologisen kauden tuotannosta. Tutkimusmetodina käytetään argumentatiivisesti painottunutta systemaattista analyysiä. Tarkoituksena on analysoida ja punnita premissejä, joilla Küng perustelee maailmaneetos-projektin tarpeellisuuden. Kolme käsitettä nousevat esiin: uskonto, maailmanrauha ja moraali. Nämä argumentit muodostavat samalla kontekstin, jossa Küngin teologiset perusprinsiipit tulevat esille. Küng käyttää sekä pragmatistista että filosofis-teologista metodia maailmaneetos-projektin perustelemisessa. Argumentatiivisen luonteensa vuoksi tutkielman ominaispiirre on keskustelevuus. Keskustelevuuteen liittyen tutkielmassa painottuu kriittinen näkökulma. Kokonaisanalyysissä hyödynnetään laajalti maailmaneetos-projektiin liittyvää kirjallisuutta ja varteenotettavia puheenvuoroja. Alussa esitellään Uskontojen maailmanparlamentin maailmaneetoksen julistus. Tämän asiakirjaan kohdistuvat kommenttipuheenvuorot muodostavat kontekstin, jonka piirissä Küngin projektiin liittyvää keskustelua usein käydään. Luvussa 2 käsitellään maailmaneetos-projektin ensimmäistä argumenttia, joka voidaan tiivistää seuraavasti: uskonto on välttämätön moraalin lähtökohta. Küngin pragmatistinen argumentti uskonnon puolesta on se, että uskonnot ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi moraalin vaalijoiksi. Küngin filosofis-teologinen argumentti puolestaan muodostuu väitteestä, että uskonto on myös teoreettisessa tarkastelussa ainoa kestävä vaihtoehto moraalin perustelemiselle. Küng perustaa jälkimmäisen argumentaationsa Kant-kritiikkiin. Kantin moraaliteorian tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa, että maailmaneetos-projektin teologinen ansatsi on pikemminkin Kantin autonomiakäsitykselle analoginen. Luvussa 3 käsitellään toista argumenttia, joka kuvastuu olettamuksessa: maailmaneetos-projektin varsinainen päämäärä on maailmanrauha. Tällainen piirre viittaa reaalipolitiikkaan globaalissa mittakaavassa. Niistä muodostuu maailmaneetos-projektin pragmatistinen metodi tämän argumentin kohdalla. Maailmanrauha-argumenttia voidaan kuitenkin kritisoida sekä pragmatistiselta että filosofis-teologiselta kannalta. Tästä johtuen Küng itsekin viime kädessä hylkää pragmatismin ja nojaa filosofis-teologiseen argumentaatioon. Sen mukaan maailmanrauha ei voi olla ylin päämäärä, vaan moraali. Luvussa 4 moraalin keskeisyys maailmaneetos-projektissa tulee eksplisiittisesti ilmi. Vaikka Küng kritisoi pragmatistisen argumentaation turvin perinteisiä uskontoteologisia positioita epärealistismista,hän kuitenkin itse esittää filosofis-teologisen mallin totuuskriteeriksi kaikille uskonnoille. Tämän kriteerin eettinen osa on olennaisin ja Küng kutsuu sitä nimellä humanum. Tarkemmassa analyysissa humanum osoittautuu peruskantilaiseksi moraaliksi. Humanum on maailmaneetos-projektia strukturoiva filosofis-teologinen keskipiste. Tästä johtuen maailmaneetos-projekti altistuu kuitenkin uskontorealistiselle kritiikille: sen voidaan nähdä ajavan valistukseen perustuvaa klassista moraali-imperialismia vastoin uskontojen omaa itseymmärrystä. Tämä onkin projektin suurin ongelmakohta ainakin eettiseltä kannalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että uskonnon rooli on maailmaneetos-projektissä korkeintaan moraalin käytännöllisenä motivaattorina. Maailmanrauha on sinänsä hyvä päämäärä, mutta vain siksi ja sikäli kuin se on sopusoinnussa Küngin humanistisen moraali-ihanteen kanssa. Küngin argumentaatio on pragmatistista ja hän vetoaa maailmaneetos-projektin argumentoinnissaan realismiin sekä poliittisella että uskontoteologisella tasolla. Tosiasiassa maailmaneetos-projektin voidaan nähdä perustuvan pragmatismin kanssa ristiriidassa oleviin ja siten myös epärealistisiin piilotavoitteisiin uskontojen moraalin länsimaistamisesta. Avainsanat: Globaali etiikka, uskontoteologia, teologinen etiikka, globalisaatio, rauha, Kant, pragmatismi

Naiset, luonto ja uskonto : Ekofeministinen lähestymistapa uskontotieteessä

Tutkielmassa tarkastellaan ekofeminismiä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia uskonnollisten luontodiskurssien tutkimiselle. Ekofeminismi on saavuttanut Suomessa yllättävän vähäistä kiinnostusta siitäkin huolimatta, että sekä feministisellä tutkimuksella että toisaalta uskontoekologialla on jalansijansa suomalaisessakin uskontotieteessä. Tutkielman tehtävänä onkin osaltaan paikata tätä tyhjiötä ja paitsi esitellä keskeisiä ekofeministisiä teorioita, niin myös näiden pohjalta kehitellä uudenlaista näkökulmaa uskontotieteelliseen, ihmisen ja luonnon suhdetta koskevaan tutkimukseen. Metodologisena viitekehyksenä tutkielmassa on käytetty sekä van Dijkin kriittisen diskurssianalyysin että Chris Weedonin kuvaileman jälkistrukturalistisen teorian perusperiaatteita, vaikkei diskurssianalyysi olekaan tutkielman pääasiallinen tavoite. Vaikka tutkielmassa sitoudutaan avoimesti ekofeministiseen projektiin, on näkökulma myös käytettyyn tutkimuskirjallisuuteen kriittinen: yhtäältä ekofeminististä näkökulmaa esitetään vaihtoehdoksi ns. perinteisille uskonnontutkimuksen teorioille, toisaalta tarkastellaan itseään ekofeminismiä ja sen lähtökohtia itsekriittisesti. Tutkielmassa käytetty uskonnon määritelmä nojaa Clifford Geerzin määritelmään uskonnosta symbolijärjestelmänä, joka osaltaan muokkaa yhteiskunnallista järjestystä sekä yhteiskunnan jäsenten syvimpiä arvoja ja asenteita. Näin nähtynä uskonnolla on tärkeä asema myös luontodiskurssien muodostamisessa ja ylläpitämisessä, eikä sitä näin ollen ole syytä jättää ekofeministisen tarkastelun ulkopuolelle. Ekofeminismi on 1970-luvulla syntynyt feminismin haara, jonka perustana on ajatus, että kaikki alistamisen muodot ovat verkkomaisessa suhteessa toisiinsa ja niiden taustalla toimivat samat mekanismit, oli kyseessä sitten rotuun, luokkaan, sukupuoleen tai lajiin perustuva sortaminen. Sorron taustalla toimivan ideologian ydin on käsitys järjen vallasta luonnon yli, jolloin alistetut ryhmät sekä naisellistetaan että naturalisoidaan. Tämän käsityksen perustan muodostavat länsimaista ajattelua jäsentävät dualismit kuten järki/tunne, mies/nainen, mieli/ruumis, yhteiskunta/luonto. Myös ympäristökriisin katsotaan nousevan näistä dualismeista, joten niiden tarkastelu, esiinkaivaminen ja purkaminen ovat yksi tärkeä osa ekofeminististä projektia. Näin ollen myös tässä tutkielmassa on kiinnitetty erityishuomio dualismeihin käyttäen apuna Val Plumwoodin teoriaa dualistisista mekanismeista ja toisaalta Karen Warrenin teoriaa dualismeihin nojaavasta herruuden logiikasta. Tutkielmassa luodaan myös katsaus länsimaisen, dualismeille pohjaavan luontosuhteen syntyyn niin filosofiassa, tieteessä kuin kristinuskossakin siten, kuin se ekofeminismin parissa yleisesti käsitetään. Tutkielmassa keskitytään kahteen ekofeministiseen pääsuuntaukseen, materiaaliseen ja kulttuuriseen ekofeminismiin. Näistä ensimmäisen taustalla ovat erilaiset sosialistiset ja marxilaiset teoriat: painotus on biologisesti ja sosiaalisesti sukupuolittuneessa työn jakautumisessa sekä naisen asemassa uusintavan työn tekijänä ja välittäjänä kulttuurin ja luonnon välissä. Kulttuurinen ekofeminismi puolestaan näkee ongelmien juuret enempi kulttuurisina, jolloin pääpaino on patriarkaalisen kulttuurin tavassa väheksyä kaikkea feminiiniseksi luokiteltua ja siten sekä naisia että luontoa. Tutkielmassa nämä kaksi näkökulmaa yhdistetään, sillä symbolis-materiaalisen sortokäsityksen mukaisesti huomio tulee kiinnittää yhtä lailla sorron materiaaliseen kuin kulttuuriseenkin puoleen. Tämän yhdistämisen tuloksena muodostuu uudenlainen näkökulma: ekofeministinen holismi. Ekofeministisen holismin teorian juuret ovat paitsi yllä mainituissa ekofeminismin muodoissa, niin myös pyrkimyksessä ylittää ekofeministisen ajattelun sisäiset dualismit. Teoria nojaa yhtäältä ns. ekologiseen hoivaetiikkaan ja toisaalta ajatukseen ekologisesta holismista: kokonaisuus hahmotetaan osiensa kautta, ja pääpaino on erilaisten suhteiden verkkomaisessa ymmärtämisessä. Huomio kiinnitetään yhtä lailla materiaaliseen kuin diskursiiviseenkin todellisuuteen, sillä valtarakenteet muotoutuvat näiden kahden vuorovaikutuksesta. Ekofeministinen holismi tarjoaakin uskonnollisten luontodiskurssien kriittiseen tarkasteluun monipuolisen näkökulman, jonka avulla on mahdollista paljastaa näiden diskurssien taustalla vaikuttavia dualistisia rakenteita samalla, kun huomioidaan myös näiden rakenteiden materiaaliset ja sosiaaliset vaikutukset. Kasaantuvien ekologisten ja sosiaalisten ongelmien edessä tällainen näkökulma puoltaa paikkaansa myös uskontotieteessä. Avainsanat: ekofeministiset teoriat - länsimainen luontosuhde - dualismit - ekologinen holismi - ekologinen hoivaetiikka - uskonnollinen luontodiskurssi

The role of lakes in carbon cycling in boreal catchments

Lakes are an important component of ecosystem carbon cycle through both organic carbon sequestration and carbon dioxide and methane emissions, although they cover only a small fraction of the Earth's surface area. Lake sediments are considered to be one of rather perma-nent sinks of carbon in boreal regions and furthermore, freshwater ecosystems process large amounts of carbon originating from terrestrial sources. These carbon fluxes are highly uncer-tain especially in the changing climate. -- The present study provides a large-scale view on carbon sources and fluxes in boreal lakes situated in different landscapes. We present carbon concentrations in water, pools in lake se-diments, and carbon gas (CO2 and CH4) fluxes from lakes. The study is based on spatially extensive and randomly selected Nordic Lake Survey (NLS) database with 874 lakes. The large database allows the identification of the various factors (lake size, climate, and catchment land use) determining lake water carbon concentrations, pools and gas fluxes in different types of lakes along a latitudinal gradient from 60oN to 69oN. Lakes in different landscapes vary in their carbon quantity and quality. Carbon (C) content (total organic and inorganic carbon) in lakes is highest in agriculture and peatland dominated areas. In peatland rich areas organic carbon dominated in lakes but in agricultural areas both organic and inorganic C concentrations were high. Total inorganic carbon in the lake water was strongly dependent on the bedrock and soil quality in the catchment, especially in areas where human influence in the catchment is low. In inhabited areas both agriculture and habitation in the catchment increase lake TIC concentrations, since in the disturbed soils both weathering and leaching are presumably more efficient than in pristine areas. TOC concentrations in lakes were related to either catchment sources, mainly peatlands, or to retention in the upper watercourses. Retention as a regulator of the TOC concentrations dominated in southern Finland, whereas the peatland sources were important in northern Finland. The homogeneous land use in the north and the restricted catchment sources of TOC contribute to the close relationship between peatlands and the TOC concentrations in the northern lakes. In southern Finland the more favorable climate for degradation and the multiple sources of TOC in the mixed land use highlight the importance of retention. Carbon processing was intensive in the small lakes. Both CO2 emission and the Holocene C pool in sediments per square meter of the lake area were highest in the smallest lakes. How-ever, because the total area of the small lakes on the areal level is limited, the large lakes are important units in C processing in the landscape. Both CO2 and CH4 concentrations and emissions were high in eutrophic lakes. High availability of nutrients and the fresh organic matter enhance degradation in these lakes. Eutrophic lakes are often small and shallow, enabling high contact between the water column and the sediment. At the landscape level, the lakes in agricultural areas are often eutrophic due to fertile soils and fertilization of the catchments, and therefore they also showed the highest CO2 and CH4 concentrations. Export from the catchments and in-lake degradation were suggested to be equally important sources of CO2 and CH4 in fall when the lake water column was intensively mixed and the transport of sub-stances from the catchment was high due to the rainy season. In the stagnant periods, especially in the winter, in-lake degradation as a gas source was highlighted due to minimal mixing and limited transport of C from the catchment. The strong relationship between the annual CO2 level of lakes and the annual precipitation suggests that climate change can have a major impact on C cycling in the catchments. Increase in precipitation enhances DOC export from the catchments and leads to increasing greenhouse gas emissions from lakes. The total annual CO2 emission from Finnish lakes was estimated to be 1400 Gg C a-1. The total lake sediment C pool in Finland was estimated to be 0.62 Pg, giving an annual sink in Finnish lakes of 65 Gg C a-1.

Sediment resuspension as a water quality regulator in lakes

Sediment resuspension, the return of the bottom material into the water column, is an important process that can have various effects on a lake ecosystem. Resuspension caused by wind-induced wave disturbance, currents, turbulent fluctuations and bioturbation affects water quality characteristics such as turbidity, light conditions, and concentrations of suspended solids (SS) and nutrients. Resuspension-mediated increase in turbidity may favour the dominance of phytoplankton over macrophytes. The predator-prey interactions contributing to the trophic state of a lake may also be influenced by increasing turbidity. Directly, the trophic state of a lake can be influenced by the effect of sediment resuspension on nutrient cycling. Resuspension enhances especially the cycling of phosphorus by bringing the sedimentary nutrients back into the water column and may thereby induce switches between phosphorus and nitrogen limitation. The contribution of sediment resuspension to gross sedimentation, turbidity, and concentration of SS and nutrients was studied in a small, deep lake as well as in a multibasin lake with deep and shallow areas. The effect of ice cover on sediment resuspension and thereby on phosphorus concentrations was also studied. The rates of gross sedimentation and resuspen¬sion were estimated with sediment traps and the associations between SS and nutrients were considered. Sediment resuspension, caused by wind activity, comprised most of the gross sedimenta¬tion and strongly contributed to the concentration of SS and turbidity in the lakes studied. Additionally, via the influence on SS, resuspension affected the concentration of total phosphorus (TP) and soluble reactive phosphorus (SRP), as well as the total nitrogen to total phosphorus (TN:TP) ratio. Although contrasting results concerning the dependence between the SS and SRP concentrations were observed, it could be concluded that sediment resuspension during strong algal blooms (pH > 9) led to aerobic release of P. The main findings of this thesis were that in the course of the growing season, sediment resuspension coupled with phytoplankton succession led to liberation of P from resuspended particles, which in turn resulted in high TP concentrations and low TN:TP ratios. This development was likely a cause of strong cyanobacterial blooms in midsummer.

Thrombophilia and direct thrombin inhibitor lepirudin clinical and monitoring aspects

Thrombophilia (TF) predisposes both to venous and arterial thrombosis at a young age. TF may also impact the thrombosis or stenosis of hemodialysis (HD) vascular access in patients with end-stage renal disease (ESRD). When involved in severe thrombosis TF may associate with inappropriate response to anticoagulation. Lepirudin, a potent direct thrombin inhibitor (DTI), indicated for heparin-induced thrombocytopenia-related thrombosis, could offer a treatment alternative in TF. Monitoring of narrow-ranged lepirudin demands new insights also in laboratory. The above issues constitute the targets in this thesis. We evaluated the prevalence of TF in patients with ESRD and its impact upon thrombosis- or stenosis-free survival of the vascular access. Altogether 237 ESRD patients were prospectively screened for TF and thrombogenic risk factors prior to HD access surgery in 2002-2004 (mean follow-up of 3.6 years). TF was evident in 43 (18%) of the ESRD patients, more often in males (23 vs. 9%, p=0.009). Known gene mutations of FV Leiden and FII G20210A occurred in 4%. Vascular access sufficiently matured in 226 (95%). The 1-year thrombosis- and stenosis-free access survival was 72%. Female gender (hazards ratio, HR, 2.5; 95% CI 1.6-3.9) and TF (HR 1.9, 95% CI 1.1-3.3) were independent risk factors for the shortened thrombosis- and stenosis-free survival. Additionally, TF or thrombogenic background was found in relatively young patients having severe thrombosis either in hepatic veins (Budd-Chiari syndrome, BCS, one patient) or inoperable critical limb ischemia (CLI, six patients). Lepirudin was evaluated in an off-label setting in the severe thrombosis after inefficacious traditional anticoagulation without other treatment options except severe invasive procedures, such as lower extremity amputation. Lepirudin treatments were repeatedly monitored clinically and with laboratory assessments (e.g. activated partial thromboplastin time, APTT). Our preliminary studies with lepirudin in thrombotic calamities appeared safe, and no bleeds occurred. An effective DTI lepirudin calmed thrombosis as all patients gradually recovered. Only one limb amputation was performed 3 years later during the follow-up (mean 4 years). Furthermore, we aimed to overcome the limitations of APTT and confounding effects of warfarin (INR of 1.5-3.9) and lupus anticoagulant (LA). Lepirudin responses were assessed in vitro by five specific laboratory methods. Ecarin chromogenic assay (ECA) or anti-Factor IIa (anti-FIIa) correlated precisely (r=0.99) with each other and with spiked lepirudin in all plasma pools: normal, warfarin, and LA-containing plasma. In contrast, in the presence of warfarin and LA both APTT and prothrombinase-induced clotting time (PiCT®) were limited by non-linear and imprecise dose responses. As a global coagulation test APTT is useful in parallel to the precise chromogenic methods ECA or Anti-FIIa in challenging clinical situations. Lepirudin treatment requires multidisciplinary approach to ensure appropriate patient selection, interpretation of laboratory monitoring, and treatment safety. TF seemed to be associated with complicated thrombotic events, in venous (BCS), arterial (CLI), and vascular access systems. TF screening should be aimed to patients with repeated access complications or prior unprovoked thromboembolic events. Lepirudin inhibits free and clot-bound thrombin which heparin fails to inhibit. Lepirudin seems to offer a potent and safe option for treatment of severe thrombosis. Multi-centered randomized trials are necessary to assess the possible management of complicated thrombotic events with DTIs like lepirudin and seek prevention options against access complications.

Characterization of LRRTM and NGR gene families: Expression and functions

Some leucine-rich repeat (LRR) -containing membrane proteins are known regulators of neuronal growth and synapse formation. In this work I characterize two gene families encoding neuronal LRR membrane proteins, namely the LRRTM (leucine-rich repeat, transmembrane neuronal) and NGR (Nogo-66 receptor) families. I studied LRRTM and NGR family member's mRNA tissue distribution by RT-PCR and by in situ hybridization. Subcellular localization of LRRTM1 protein was studied in neurons and in non-neuronal cells. I discovered that LRRTM and NGR family mRNAs are predominantly expressed in the nervous system, and that each gene possesses a specific expression pattern. I also established that LRRTM and NGR family mRNAs are expressed by neurons, and not by glial cells. Within neurons, LRRTM1 protein is not transported to the plasma membrane; rather it localizes to endoplasmic reticulum. Nogo-A (RTN4), MAG, and OMgp are myelin-associated proteins that bind to NgR1 to limit axonal regeneration after central nervous system injury. To better understand the functions of NgR2 and NgR3, and to explore the possible redundancy in the signaling of myelin inhibitors of neurite growth, I mapped the interactions between NgR family and the known and candidate NgR1 ligands. I identified high-affinity interactions between RTN2-66, RTN3-66 and NgR1. I also demonstrate that Rtn3 mRNA is expressed in the same glial cell population of mouse spinal cord white matter as Nogo-A mRNA, and thus it could have a role in myelin inhibition of axonal growth. To understand how NgR1 interacts with multiple structurally divergent ligands, I aimed first to map in more detail the nature of Nogo-A:NgR1 interactions, and then to systematically map the binding sites of multiple myelin ligands in NgR1 by using a library of NgR1 expression constructs encoding proteins with one or multiple surface residues mutated to alanine. My analysis of the Nogo-A:NgR1 -interactions revealed a novel interaction site between the proteins, suggesting a trivalent Nogo-A:NgR1-interaction. Our analysis also defined a central binding region on the concave side of NgR1's LRR domain that is required for the binding of all known ligands, and a surrounding region critical for binding MAG and OMgp. To better understand the biological role of LRRTMs, I generated Lrrtm1 and Lrrtm3 knock out mice. I show here that reporter genes expressed from the targeted loci can be used for maping the neuronal connections of Lrrtm1 and Lrrtm3 expressing neurons in finer detail. With regard to LRRTM1's role in humans, we found a strong association between a 70 kb-spanning haplotype in the proposed promoter region of LRRTM1 gene and two possibly related phenotypes: left-handedness and schizophrenia. Interestingly, the responsible haplotype was linked to phenotypic variability only when paternally inherited. In summary, I identified two families of neuronal receptor-like proteins, and mapped their expression and certain protein-protein interactions. The identification of a central binding region in NgR1 shared by multiple ligands may facilitate the design and development of small molecule therapeutics blocking binding of all NgR1 ligands. Additionally, the genetic association data suggests that allelic variation upstream of LRRTM1 may play a role in the development of left-right brain asymmetry in humans. Lrrtm1 and Lrrtm3 knock out mice developed as a part of this study will likely be useful for schizophrenia and Alzheimer s disease research.

Arterial stiffness and cardiovascular risk factors

Background: As the human body ages, the arteries gradually lose their elasticity and become stiffer. Although inevitable, this process is influenced by hereditary and environmental factors. Interestingly, many classic cardiovascular risk factors affect the arterial stiffness. During the last decade, accelerated arterial stiffening has been recognized as an important cardiovascular risk factor associated with increased mortality as well as with several chronic disorders. Objectives: This thesis examines the role of arterial stiffness in relation to variations in a physiological feature in healthy individuals. In addition, the effect on arterial stiffness of an acute transitory disease and the effect of a chronic disease are studied. Furthermore, the thesis analyzes the prognostic value of a marker of arterial stiffness in individuals with chronic disease. Finally, a potential method of reducing arterial stiffness is evaluated. Material and study design: The first study examines pulse wave reflection and pulse wave velocity in relation to muscle fibre distribution in healthy middle-aged men. In the second study, pulse wave reflection in women with current or previous preeclampsia is compared to a healthy control group. The effect of aging on the different blood pressure indices in patients with type 1 diabetes is examined in the third study, whereas the fourth paper studies the relation between these blood pressure indices and mortality in type 2 diabetes. The fifth study evaluates how intake of a fermented milk product containing bioactive peptides affects pulse wave reflection in individuals with mild hypertension. Results and conclusions: Muscle fibre type distribution is not an independent determinant of arterial stiffness in middle-aged males. Pulse wave reflection is increased in pregnant women with preeclampsia, but not in previously preeclamptic non-pregnant women. Patients with type 1 diabetes have a higher and more rapidly increasing pulse pressure, which suggests accelerated arterial stiffening. In elderly type 2 diabetic patients, very high and very low levels of pulse pressure are associated with higher mortality. Intake of milk-derived bioactive peptides reduces pulse wave reflection in hypertensive males but not in hypertensive females.

Optical Studies of the Antarctic Glacio-Oceanic System

The Antarctic system comprises of the continent itself, Antarctica, and the ocean surrounding it, the Southern Ocean. The system has an important part in the global climate due to its size, its high latitude location and the negative radiation balance of its large ice sheets. Antarctica has also been in focus for several decades due to increased ultraviolet (UV) levels caused by stratospheric ozone depletion, and the disintegration of its ice shelves. In this study, measurements were made during three Austral summers to study the optical properties of the Antarctic system and to produce radiation information for additional modeling studies. These are related to specific phenomena found in the system. During the summer of 1997-1998, measurements of beam absorption and beam attenuation coefficients, and downwelling and upwelling irradiance were made in the Southern Ocean along a S-N transect at 6°E. The attenuation of photosynthetically active radiation (PAR) was calculated and used together with hydrographic measurements to judge whether the phytoplankton in the investigated areas of the Southern Ocean are light limited. By using the Kirk formula the diffuse attenuation coefficient was linked to the absorption and scattering coefficients. The diffuse attenuation coefficients (Kpar) for PAR were found to vary between 0.03 and 0.09 1/m. Using the values for KPAR and the definition of the Sverdrup critical depth, the studied Southern Ocean plankton systems were found not to be light limited. Variabilities in the spectral and total albedo of snow were studied in the Queen Maud Land region of Antarctica during the summers of 1999-2000 and 2000-2001. The measurement areas were the vicinity of the South African Antarctic research station SANAE 4, and a traverse near the Finnish Antarctic research station Aboa. The midday mean total albedos for snow were between 0.83, for clear skies, and 0.86, for overcast skies, at Aboa and between 0.81 and 0.83 for SANAE 4. The mean spectral albedo levels at Aboa and SANAE 4 were very close to each other. The variations in the spectral albedos were due more to differences in ambient conditions than variations in snow properties. A Monte-Carlo model was developed to study the spectral albedo and to develop a novel nondestructive method to measure the diffuse attenuation coefficient of snow. The method was based on the decay of upwelling radiation moving horizontally away from a source of downwelling light. This was assumed to have a relation to the diffuse attenuation coefficient. In the model, the attenuation coefficient obtained from the upwelling irradiance was higher than that obtained using vertical profiles of downwelling irradiance. The model results were compared to field measurements made on dry snow in Finnish Lapland and they correlated reasonably well. Low-elevation (below 1000 m) blue-ice areas may experience substantial melt-freeze cycles due to absorbed solar radiation and the small heat conductivity in the ice. A two-dimensional (x-z) model has been developed to simulate the formation and water circulation in the subsurface ponds. The model results show that for a physically reasonable parameter set the formation of liquid water within the ice can be reproduced. The results however are sensitive to the chosen parameter values, and their exact values are not well known. Vertical convection and a weak overturning circulation is generated stratifying the fluid and transporting warmer water downward, thereby causing additional melting at the base of the pond. In a 50-year integration, a global warming scenario mimicked by a decadal scale increase of 3 degrees per 100 years in air temperature, leads to a general increase in subsurface water volume. The ice did not disintegrate due to the air temperature increase after the 50 year integration.

Improving GPS time series for geodynamic studies

Accurate and stable time series of geodetic parameters can be used to help in understanding the dynamic Earth and its response to global change. The Global Positioning System, GPS, has proven to be invaluable in modern geodynamic studies. In Fennoscandia the first GPS networks were set up in 1993. These networks form the basis of the national reference frames in the area, but they also provide long and important time series for crustal deformation studies. These time series can be used, for example, to better constrain the ice history of the last ice age and the Earth s structure, via existing glacial isostatic adjustment models. To improve the accuracy and stability of the GPS time series, the possible nuisance parameters and error sources need to be minimized. We have analysed GPS time series to study two phenomena. First, we study the refraction in the neutral atmosphere of the GPS signal, and, second, we study the surface loading of the crust by environmental factors, namely the non-tidal Baltic Sea, atmospheric load and varying continental water reservoirs. We studied the atmospheric effects on the GPS time series by comparing the standard method to slant delays derived from a regional numerical weather model. We have presented a method for correcting the atmospheric delays at the observational level. The results show that both standard atmosphere modelling and the atmospheric delays derived from a numerical weather model by ray-tracing provide a stable solution. The advantage of the latter is that the number of unknowns used in the computation decreases and thus, the computation may become faster and more robust. The computation can also be done with any processing software that allows the atmospheric correction to be turned off. The crustal deformation due to loading was computed by convolving Green s functions with surface load data, that is to say, global hydrology models, global numerical weather models and a local model for the Baltic Sea. The result was that the loading factors can be seen in the GPS coordinate time series. Reducing the computed deformation from the vertical time series of GPS coordinates reduces the scatter of the time series; however, the long term trends are not influenced. We show that global hydrology models and the local sea surface can explain up to 30% of the GPS time series variation. On the other hand atmospheric loading admittance in the GPS time series is low, and different hydrological surface load models could not be validated in the present study. In order to be used for GPS corrections in the future, both atmospheric loading and hydrological models need further analysis and improvements.

Uusien opiskelijoiden integroituminen yliopistoon : Sosiaalipsykologinen näkökulma

The first year at the university is critical in shaping the student s future academic development. Student integration has been shown to affect learning, motivation, persistence, and ultimately, graduation. Most importantly, however, integration affects how students academic expertise develops. In this study a social-psychological assumption was made: one cannot grow into academic expertise in isolation, without interaction with teachers and peers. Integration happens via engagement. In this research, social and academic integration among Finnish freshmen was studied. How much did freshmen interact with their teachers and peers; how interested did they think their teachers were in students; how committed did they feel; and how did they assess their own academic development? In addition to integration, students were asked about their identification with the university and the frequency of actual contacts with teachers and peers. Lastly, students personal epistemologies were studied to see if they were related to integration or frequency of contacts. The data was collected at the University of Helsinki in the autumn of 2001 and spring of 2002 at three faculties: the faculty of Social Sciences, Humanities and Science. In the autumn, 270 freshmen, and in the spring, 400 freshmen, completed the questionnaire. In addition to the cross-sectional data a longitudinal data was formed from 77 of the respondents. The results showed differences in how students were integrated. Freshmen at the faculty of Science were the least integrated whereas freshmen at the faculty of Humanities were the most integrated. Identification to the university was positively related to integration. The frequency of contacts with faculty and peers was positively related to integration and identification. A more developed personal epistemology was also positively related to integration and frequency of contacts. Differences were also found between the sexes in frequency of peer interaction and level of epistemology. This study has both theoretical and practical implications. Positive correlations between integration, identification, frequency of contacts and personal epistemology were found. The guiding assumption of the significance of social interaction was thus supported. The practical relevance of the study is for how teaching is carried out. In this data, over 50% of new university students at the end of their first year said they had never received feedback from an exam, never had a discussion with their teacher about a scientific topic, and had never discussed with a teacher how their studies were going.