Identiteettien maisemat Saskatchewanin Uudessa Suomessa : Uudisasutuksesta uusidentifikaatioon

The present study examines how the landscape of the rural immigrant colony of New Finland (Saskatchewan, Canada) has reflected the Finnish origins of the about 350 settlers and their descendants, their changing ideologies, values, sense of collectiveness and the meanings of the Finnish roots. The study also reveals the reasons and power structures behind the ethnic expressions. Researched time period runs from the beginning of the settlement in 1888 to the turn of the millennium. The research concentrates on buildings, cemeteries, personal names and place names which contain strong visual and symbolic messages and are all important constituents of mundane landscapes. For example, the studied personal names are important identity-political indexes telling about the value of the Finnish nationalism, community spirit, dual Finnish-Canadian identities and also the process of assimilation which, for example, had differences between genders. The study is based on empirical field research, and iconographical and textual interpretations supported by classifications and comparative analyses. Several interviews and literature were essential means of understanding the changing political contexts which influenced the Finnish settlement and its multiple landscape representations. Five historical landscape periods were identified in New Finland. During these periods the meanings and representations of Finnish identity changed along with national and international politics and local power structures. For example, during the Second World War Canada discouraged representations of Finnish culture because Finland and Canada were enemies. But Canada s multicultural policy in the 1980s led to several material and symbolic representations indicating the Finnish settlement after a period of assimilation and deinstitutionalization. The study shows how these representations were indications of the politics of a (selective) memory. Especially Finnish language, cultural traditions and the Evangelical-Lutheran values of the pioneers, which have been passed down to new generations, are highly valued part of the Finnish heritage. Also the work of the pioneers and their participation in the building of Saskatchewan is an important collective narrative. The selectiveness of a memory created the landscape of forgetting which includes deliberately forgotten parts of the history. For example, the occasional disputes between the congregations are something that has been ignored. The results show how the different landscape elements can open up a useful perspective to diaspora colonies or other communities also by providing information which otherwise would be indistinguishable. In this case, for example, two cemeteries close together were a sign of religious distributions among the early settlers.

Förutsättningarna för psykiatrisk vård oberoende av patientens vilja och patientens rättsskydd vid fattandet av vårdbeslutet

I arbetet analyseras de i mentalvårdslagen (1990/1116) stadgade förutsättningarna för psykiatrisk sjukhusvård oberoende av patientens vilja gällande myndiga patienter för vilka inte har utsetts en intressebevakare före fattandet av vårdbeslutet, samt bakgrunden till och en del av de svårigheter som förknippas med denna form av vård och härtill anknutet beslutsfattande. Problemen tillspetsas framförallt i situationer av intressekonflikt mellan patientens intressen respektive samhällets intressen. Utgångspunkten ligger främst i finländsk mentalvårdslagstiftning och rättspraxis, men för att på ett ändamålsenligt sätt kunna redogöra för bakgrunden till och förutsättningarna för dylikt förvaltningsrättsligt beslutsfattande görs även relevanta kopplingar till medicinska (psykiatriska) yrkesetiska riktlinjer och mentalvårdslagstiftning inom övriga Norden. Analysen omfattar även den Europeiska människorättsdomstolens praxis i fall som gäller frihetsberövande på basis av psykiatrisk vård, närmare bestämt artikel 5 (1)(e) i den europeiska människorättskonventionen. Patientens självbestämmanderätt, frihet och integritet är utgångspunkterna för alla slags vårdförhållanden. Dessa inbegriper bl.a. frivillighet och informerat samtycke då en person söker vård. Möjligheten att förordna en person till psykiatrisk vård oberoende av dennes vilja är ett lagstadgat undantag till dessa principer. Beslutsfattandet är bundet till strikta lagstadgade förutsättningar, vilkas bedömning kräver juridisk, men framförallt medicinsk kunskap, vilket också skapar gränser och utmaningar för de yrkespersoner som arbetar med dylika ärenden. Kombinationen av psykiatri, etik och juridik är nödvändig, men inte alltid enkel att göra, vilket märks inte minst på terminologin som tillämpas i mentalvårdslagstiftningen. I arbetet analyseras en del av den terminologi som tillämpas inom finsk och övrig nordisk mentalvårdslagstiftning. Syftet är att visa att definitionerna, tolkningarna, terminologin och synsättet på psykisk ohälsa som tillämpas inom den finländska mentalvårdslagstiftningen jämförelsevis kanske inte är de mest lämpliga eller tidsenliga. En annan svår uppgift, som framförallt lagstiftaren ställ(t)s inför, är utformningen av mentalvårdslagstiftning som är tillräckligt flexibel för att tillåta beaktande av särdragen i varje enskilt ärende, men som samtidigt är strikt nog för att förhindra godtycke och missbruk. En person som lider av allvarlig psykisk ohälsa befinner sig oftast i en ytterst utsatt position, och är ofta begränsat eller inte alls kapabel att göra en korrekt bedömning av sig själv och sin situation. Således sker den starka betoningen av patientens självbestämmanderätt på både gott och ont. Det är kanske inte alltid i en psykiatrisk patients bästa att få bestämma själv, vilket också är en av frågorna som omfattas av analysen i arbetet. Eftersom det psykiatriska vårdbeslutet till karaktären är ett (skriftligt) förvaltningsbeslut, skiljer det sig samtidigt från övrigt beslutsfattande inom vårdsektorn, vilket till största delen utgör faktisk förvaltningsverksamhet. För patienten innebär vårdbeslutet också ett administrativt frihetsberövande. Ingreppet i patientens grundläggande fri- och rättigheter är särskilt stort och upplevs ofta som mycket kränkande, och därför ställs särskilt strikta krav på iakttagande av det lagstadgade beslutsförfarandet och vårdförutsättningarna samt tillgodoseendet av patientens rättsskydd. Den offentliga hälso- och sjukvården är verksamhet som är underställd den offentliga förvaltningen, vilket innebär att de allmänna förvaltningsrättsliga rättsskyddsgarantierna är tillämpliga. I och med vårdbeslutets karaktär av förvaltningsbeslut, kan ändring i beslutet sökas genom besvär hos förvaltningsdomstolen. Dessa är också några av de frågor som behandlas i arbetet.

Rikosasioiden kohtuullinen käsittelyaika ja rikosoikeudenkäyntien viivästymistä vastaan olevat tehokkaat oikeuskeinot : erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan taikka häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa puolestaan edellytetään, että jokaisella, jonka ihmisoikeussopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään jonkinlainen tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Erityisesti oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan sopimusmääräyksen soveltamisalaa on määrittänyt olennaisella tavalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jonka yhtenä tehtävänä on ihmisoikeussopimuksen mukaan tutkia yksityishenkilöiden sille tekemiä valituksia, joissa väitetään jonkin sopimusvaltion loukanneen ihmisoikeussopimuksessa heille tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia. Ihmisoikeustuomioistuin on 2000-luvun aikana antanut lukuisia tuomioita, joissa se on todennut Suomen rikkoneen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan sopimusmääräykseen sisältyvää kohtuullisen ajan vaatimusta. Niin ikään ihmisoikeustuomioistuin on useassa tapauksessa katsonut, ettei Suomen valtionsisäisessä oikeudessa ole kyetty turvaamaan kohtuuttoman pitkäkestoisten oikeudenkäynteihin osallisille yksilöille tehokkaita oikeuskeinoja oikeudenkäyntien viivästystä vastaan. Usein arvioitavana ihmisoikeustuomioistuimessa on ollut suomalaisen rikoslainkäytön joutuisuus, ja erityisen usein ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan sisältyvää kohtuullisen ajan vaatimusta on katsottu rikotun laajojen ja vaikeiden talousrikosasioiden tutkinnassa ja käsittelyssä. Lainsäätäjä on pyrkinyt vastaamaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä esiin tulleisiin ongelmiin muun muassa uudella lailla oikeudenkäyntien viivästymisen hyvittämisestä, jossa säädetään oikeudenkäynnin viivästyksen perusteella asianosaiselle suoritettavasta kohtuullisesta rahamääräisestä hyvityksestä, sekä oikeudenkäymiskaaren uudessa 19 luvussa säädettävällä mahdollisuudella pyytää asiaa käsittelevää käräjäoikeutta määräämään juttu kiireelliseksi. Sanotut yleisissä tuomioistuimissa käytävien oikeudenkäyntien viivästyksiä vastaan olevia tehokkaita oikeuskeinoja koskevat lait tulevat voimaan vuoden 2010 alussa. Tässä aineellisen ja menettelyllisen rikosoikeuden rajamaastoon sijoittuvassa tutkielmassa selvennetään sitä, millaisia vaatimuksia rikoslainkäytön joutuisuudelle ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa asetetaan sekä sitä, millaisia valtionsisäisiä tehokkaita oikeussuojakeinoja rikosoikeudenkäyntien viivästyksiä vastaan ihmisoikeussopimuksen artiklassa edellytetään. Edelleen tutkielmassa selvitetään sitä, millaisia ongelmia suhteessa rikosprosessin joutuisuuteen ja rikosoikeudenkäynteihin osallisten oikeussuojakeinoihin prosessin viivästyksiä vastaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on Suomen osalta todettu sekä sitä, miten hyvin vireillä olevat lainsäädäntöuudistukset vastaavat oikeudenkäytännössä todettuihin ongelmiin. Ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikloissa kansalliselle oikeudenhoidolle asetettuja vaatimuksia tarkastellaan tutkielmassa niin rikoksesta epäillyn ja rikosasian vastaajan (syytetyn) kuin rikoksen asianomistajan (uhrin) näkökulmasta, ja keskeisenä lähteenä työssä tältä osin on ihmisoikeustuomioistuimen Suomea koskeva oikeuskäytäntö, jota on seurattu aina vuoden 2009 kesäkuun loppuun saakka. Tutkielmassa vahvasti läsnä olevan perus- ja ihmisoikeusnäkökulman lisäksi työssä pyritään tuomaan esiin rikosasioiden kohtuullisen käsittelyajan merkitys suhteessa aineellisen ja menettelyllisen rikoslain taustatavoitteisiin, ja peruslähtökohtana tutkielmassa onkin, että rikosprosessiin osallisten yksilöiden oikeusturvan lisäksi rikosasian viivytyksetön ja ihmisoikeussopimuksen artiklan mukaisesti kohtuullisessa ajassa tapahtuva selvittäminen edistää myös aineellisen rikoslain taustalla vaikuttavissa rangaistusteorioissa rangaistuksiin liitettyjä estäviä ja sovituksellisia vaikutuksia sekä rikosprosessioikeuteen sisältyvien rikosvastuun tehokkaan toteuttamisen ja aineellisen totuuden tavoitteiden toteutumista.

Kansankirkko, uskonnonvapaus ja valtio : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen tulkinta uskonnonvapaudesta 1963-2003

A national church, freedom of religion, and the state The interpretation of freedom of religion formulated by the Synod of the Evangelical Lutheran Church of Finland in reference to the relationship between the Church and the state from 1963 to 2003 This paper discusses the interpretation of freedom of religion formulated by the Synod of the Evangelical Lutheran Church of Finland during the years 1963-2003. The effect of these formulations and decisions made by the Synod on the relationship between the Church and the state is also discussed as the relationship has been a central issue in the debate about freedom of religion in Finland. Active co-operation with the state caused a dispute in the Church during this period. Another cause for concern for the Synod, a strong defender of the national church, was the weakening position of the Church in a society undergoing many changes. As the Synod of 1963 discussed the status of the Church, the Church began to reflect upon its identity as a national church, and to evaluate freedom of religion in the country, as well as the relationship between the Church and the state. Some of the radicals of the 1960s and 1970s presented the Church as an obstacle to freedom of religion. The Synod was keen to emphasize that, in accordance with international agreements on human rights, freedom of religion means the freedom to have and follow a religion, and also that freedom of religion was a right of the majority in Finnish society. As an active guardian of the rights of its members, the Synod defended such issues as the teaching of religion in schools. Throughout the dispute, the Church focused on its right to act freely and, according to its identity, to express spirituality in the society. At the end of the 1960s, several efforts to reform the law on the freedom of religion and the relationship between the Church and the state gained favour in the Synod. These formulations of the Church were the basis for the work of a parliamentary committee in the 1970s, but no significant changes resulted. Instead, freedom of religion in Finland was judged to be fairly good. The committee paper did, however, lead to preparations for greater independence of the Church. The Synod at the time chose to react to the changes presented to it, but it was not before the 1990s that the Synod became an active force of reform in these matters. Though the Synod, particularly from the 1970s onwards, began clearly to favour the improvement of the position of other religious communities in Finland, it felt it had reason to be cautious as each church and religious community had the freedom to decide individually its relationship with the state. Any changes that would have weakened the position of the Church in Finnish society were met with disapproval in the Synod. Even though some theological concerns regarding the national identity of the Church were raised, the Synod emphasized issues of church policy. Keen to preserve and protect its legal status in society, the Synod judged that this status supported the freedom of action enjoyed by the Church as well as the freedom of religion.

Conrad Summenhart's theory of individual rights and its medieval background

This study focuses on the theory of individual rights that the German theologian Conrad Summenhart (1455-1502) explicated in his massive work Opus septipartitum de contractibus pro foro conscientiae et theologico. The central question to be studied is: How does Summenhart understand the concept of an individual right and its immediate implications? The basic premiss of this study is that in Opus septipartitum Summenhart composed a comprehensive theory of individual rights as a contribution to the on-going medieval discourse on rights. With this rationale, the first part of the study concentrates on earlier discussions on rights as the background for Summenhart s theory. Special attention is paid to language in which right was defined in terms of power . In the fourteenth century writers like Hervaeus Natalis and William Ockham maintained that right signifies power by which the right-holder can to use material things licitly. It will also be shown how the attempts to describe what is meant by the term right became more specified and cultivated. Gerson followed the implications that the term power had in natural philosophy and attributed rights to animals and other creatures. To secure right as a normative concept, Gerson utilized the ancient ius suum cuique-principle of justice and introduced a definition in which right was seen as derived from justice. The latter part of this study makes effort to reconstructing Summenhart s theory of individual rights in three sections. The first section clarifies Summenhart s discussion of the right of the individual or the concept of an individual right. Summenhart specified Gerson s description of right as power, taking further use of the language of natural philosophy. In this respect, Summenhart s theory managed to bring an end to a particular continuity of thought that was centered upon a view in which right was understood to signify power to licit action. Perhaps the most significant feature of Summenhart s discussion was the way he explicated the implication of liberty that was present in Gerson s language of rights. Summenhart assimilated libertas with the self-mastery or dominion that in the economic context of discussion took the form of (a moderate) self-ownership. Summenhart discussion also introduced two apparent extensions to Gerson s terminology. First, Summenhart classified right as relation, and second, he equated right with dominion. It is distinctive of Summenhart s view that he took action as the primary determinant of right: Everyone has as much rights or dominion in regard to a thing, as much actions it is licit for him to exercise in regard to the thing. The second section elaborates Summenhart s discussion of the species dominion, which delivered an answer to the question of what kind of rights exist, and clarified thereby the implications of the concept of an individual right. The central feature in Summenhart s discussion was his conscious effort to systematize Gerson s language by combining classifications of dominion into a coherent whole. In this respect, his treatement of the natural dominion is emblematic. Summenhart constructed the concept of natural dominion by making use of the concepts of foundation (founded on a natural gift) and law (according to the natural law). In defining natural dominion as dominion founded on a natural gift, Summenhart attributed natural dominion to animals and even to heavenly bodies. In discussing man s natural dominion, Summenhart pointed out that the natural dominion is not sufficiently identified by its foundation, but requires further specification, which Summenhart finds in the idea that natural dominion is appropriate to the subject according to the natural law. This characterization lead him to treat God s dominion as natural dominion. Partly, this was due to Summenhart s specific understanding of the natural law, which made reasonableness as the primary criterion for the natural dominion at the expense of any metaphysical considerations. The third section clarifies Summenhart s discussion of the property rights defined by the positive human law. By delivering an account on juridical property rights Summenhart connected his philosophical and theological theory on rights to the juridical language of his times, and demonstrated that his own language of rights was compatible with current juridical terminology. Summenhart prepared his discussion of property rights with an account of the justification for private property, which gave private property a direct and strong natural law-based justification. Summenhart s discussion of the four property rights usus, usufructus, proprietas, and possession aimed at delivering a detailed report of the usage of these concepts in juridical discourse. His discussion was characterized by extensive use of the juridical source texts, which was more direct and verbal the more his discussion became entangled with the details of juridical doctrine. At the same time he promoted his own language on rights, especially by applying the idea of right as relation. He also showed recognizable effort towards systematizing juridical language related to property rights.

Christian-Muslim Dialogue : Perspectives of Four Lebanese Thinkers

This study describes and analyses two Lebanese Muslims and two Lebanese Christians ideas about Christian-Muslim dialogue, its nature, aims, and methods and its different dimensions, which include doctrinal, ethical, and social dimensions. On the basis of the analysis, the four thinkers contributions for promoting constructive dialogue are evaluated. The persons studied are two religious authorities, the Shiite Great Ayatollah Muhammad Husayn Fadlallah (b. 1935) and the Eastern Orthodox Metropolitan of Mount Lebanon, Georges Khodr (b. 1923), and two academic scholars, Doctor Mahmoud Ayoub (b. 1935) and Doctor, Father Mouchir Aoun (b. 1964), from the Shiite and Greek Catholic communities, respectively. The method of the study is systematic analysis. The sources consist of the four thinkers writings on Christian-Muslim relations, the most of which have been published in Lebanon in the 1990s and 2000s in the Arabic language. In their general guidelines for Christian-Muslim dialogue, the four authors do not offer any novel or unusual insights. However, their dialogue visions are multi-faceted, motivating interreligious encounter both on religious and practical grounds and clarifying the theological grounds and socio-political conditions of this endeavour. The major challenge appears to be the tension between loyalty to one s own convictions and taking into account the particular self-understanding of the other. While this tension may be ultimately unsolvable, it is obvious that linking dialogue tightly to missionary motivations or certain theological agenda imposed on the others is not conducive for better mutual understanding. As for how diverse theologies of religions affect interreligious dialogue, narrow exclusivism hardly promotes mutual knowledge and appreciation, but also inclusive and pluralistic positions have their particular dilemmas. In the end, dialogue is possible from diverse positions on theology of religions. All the authors discuss the theological themes of divine revelation, concept of God, and human condition and ultimate destiny. The two religions particular views on these issues cannot be reconciled, but the authors offer diverse means to facilitate mutual understanding on them, such as increasing mutual knowledge, questioning certain traditional condemnations, showing theological parallels between the two religions, and transcending doctrinal disagreements by stressing common religious experience or ethical concerns. Among the theological themes, especially the concept of God seems to offer possibilities for better understanding than has traditionally been the case. Significantly, all the four authors maintain that Christians and Muslims share the faith in the one God, irrespective of their disagreements about the nature of his oneness. Basic ethical principles are not discussed as widely by the four authors as might be expected, which may reflect the shared cultural background and common ethical values of the Lebanese Muslims and Christians. On this level, Christians alienation from the Islamic law appears as the most significant challenge to mutual understanding, while neighbourly love and the golden rule of ethics offer a fruitful basis for further dialogue. As for the issue of political power-sharing in Lebanon, it is clear that the proposal of an Islamic state is problematic in a country with a sizable Christian minority and a heterogeneous Muslim population. Some form of democracy seems more viable for a multireligious country, but the question remains how to retain religion as a vital force in society, which is felt to be important by all the four Lebanese authors.

Kansankirkko, uskonnonvapaus ja valtio : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen tulkinta uskonnonvapaudesta 1963-2003

A national church, freedom of religion, and the state The interpretation of freedom of religion formulated by the Synod of the Evangelical Lutheran Church of Finland in reference to the relationship between the Church and the state from 1963 to 2003 This paper discusses the interpretation of freedom of religion formulated by the Synod of the Evangelical Lutheran Church of Finland during the years 1963-2003. The effect of these formulations and decisions made by the Synod on the relationship between the Church and the state is also discussed as the relationship has been a central issue in the debate about freedom of religion in Finland. Active co-operation with the state caused a dispute in the Church during this period. Another cause for concern for the Synod, a strong defender of the national church, was the weakening position of the Church in a society undergoing many changes. As the Synod of 1963 discussed the status of the Church, the Church began to reflect upon its identity as a national church, and to evaluate freedom of religion in the country, as well as the relationship between the Church and the state. Some of the radicals of the 1960s and 1970s presented the Church as an obstacle to freedom of religion. The Synod was keen to emphasize that, in accordance with international agreements on human rights, freedom of religion means the freedom to have and follow a religion, and also that freedom of religion was a right of the majority in Finnish society. As an active guardian of the rights of its members, the Synod defended such issues as the teaching of religion in schools. Throughout the dispute, the Church focused on its right to act freely and, according to its identity, to express spirituality in the society. At the end of the 1960s, several efforts to reform the law on the freedom of religion and the relationship between the Church and the state gained favour in the Synod. These formulations of the Church were the basis for the work of a parliamentary committee in the 1970s, but no significant changes resulted. Instead, freedom of religion in Finland was judged to be fairly good. The committee paper did, however, lead to preparations for greater independence of the Church. The Synod at the time chose to react to the changes presented to it, but it was not before the 1990s that the Synod became an active force of reform in these matters. Though the Synod, particularly from the 1970s onwards, began clearly to favour the improvement of the position of other religious communities in Finland, it felt it had reason to be cautious as each church and religious community had the freedom to decide individually its relationship with the state. Any changes that would have weakened the position of the Church in Finnish society were met with disapproval in the Synod. Even though some theological concerns regarding the national identity of the Church were raised, the Synod emphasized issues of church policy. Keen to preserve and protect its legal status in society, the Synod judged that this status supported the freedom of action enjoyed by the Church as well as the freedom of religion.

Kuluttajakansalaisen vapaus ja suotuisa käytös suomalaisessa hyvinvointivaltiossa

Tutkielman tehtävänä on ollut tutkia kuluttajakansalaisen vapautta ja suotuisaa käytöstä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Vapautta on tarkasteltu lähinnä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Lähdemateriaalina ovat olleet Perusoikeudet, Vanhasen hallitusohjelma sekä Kuluttajapoliittinen ohjelma. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Minkälainen ihmiskäsitys on muotoiltavissa lähdeaineistosta? 2) Mistä muodostuu kuluttajakansalaisen tosiasiallinen vapaus markkinoilla, sekä miten talouskasvu ja sen tukeminen vaikuttavat tämän vapauden toteutumiseen? 3) Minkälaisia suotuisan kulutuskäyttäytymisen ideoita kuluttajakansalaiselle lähteissä asetetaan kestävän talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden tukemiseksi? Lähteistä hahmottui talouselämän ja toimivien markkinoiden tärkeys suomalaisessa yhteiskunnassa, kuluttajakansalaisen aktiivinen ja vastuullinen rooli yhteiskunnassa sekä perusarvojemme heijastuminen myös markkinoille. Kuluttajakansalaisen vastuullisuus liittyi sekä vastuuseen omasta hyvinvoinnista että kestävästä kehityksestä. Talouselämälähtöisyys korostui kuitenkin lähteissä ihmislähtöisyyden kustannuksella. Syntyi vaikutelma, että kuluttajakansalaisina olemme ensisijaisesti systeemin osia, rationaalisesti ja vastuullisesti toimivia objekteja, joilla on materialistiset arvot. Kuluttajakansalaisen tosiasiallisen vapauden kannalta tärkeiksi oikeuksiksi osoittautuivat tässä tutkimuksessa Perusoikeuksien omaisuudensuoja (15§), valinnan vapauteen liittyvä oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (7§) sekä kuluttajalle rahallisia resursseja ja peruspalveluita turvaavat oikeudet, joita ovat oikeus työhön ja elinkeinovapaus (18§), oikeus sosiaaliturvaan (19§) ja sivistykselliset oikeudet (16§). Talouskasvu kerrannaisvaikutuksineen osoitettiin olevan keskeinen resurssi tosiasiallisen vapauden turvaamiseksi, mutta myös asia, jonka edistämisellä julkisin toimenpitein on negatiivisia vaikutuksia tosiasialliseen vapauteen. Tutkielmassa osoitettiin kuluttajien olevan keskeinen tosiasiallisen vapauden ja oikeudenmukaisuuden resurssi talouskasvun tukemisen ja oikeanlaisten kulutusvalintojen kautta. Kuluttajakansalaisen suotuisa ostokäyttäytyminen kiteytettiin tutkielmassa seuraavasti: yksityisiin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuva runsas kulutushalu, julkisiin palveluihin kohdistuva niukka kulutustarve sekä kyky ja halu tehdä kestävän talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden kannalta suotuisia kulutusvalintoja. Toimiessaan tällä tavoin kuluttajakansalaisen todettiin toteuttavan laajaa perusoikeusnäkemystä, jonka mukaan perusoikeuksista huolehtiminen kuuluu kaikille yhteiskunnan jäsenille. Johtopäätöksenä todettiin, että toive kuluttajakansalaisesta, joka tekee vastuullisia päätöksiä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi, on hyvin perusteltavissa. Oikeanlaisen kulutuskäyttäytymisen ansiosta talous saadaan toimimaan hyvinvointia ja tosiasiallista vapautta edistävällä tavalla. Yhteiskunnan taholta tapahtuvaa kuluttamiseen kannustamista taas voidaan perustella yhteisellä hyvällä. Koska hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitäminen perustuu vahvaan talouskasvuun, on ilmeisenä vaarana kuitenkin se, että talous ja teknologian kehitys muuttuvat hyvinvointiyhteiskunnan välineistä itseisarvoksi. Samalla saatetaan unohtaa, että talouskasvuun liittyvä yksityisen kulutuksen lisääntyminen ei välttämättä enää lisää ihmisten hyvinvointia. Siksi yhteiskunnassamme tulisikin edistää myös sellaisten sosiaalisten innovaatioiden syntyä, jotka muuttavat elämäntapaamme suuntaan, jossa hyvinvoinnin tuottaminen ei ole niin sidoksissa hyödykkeisiin. Tällaisten innovaatioiden myötä saattaisi ihmisten tosiasiallinen vapaus yhteiskunnassa hyvinkin kasvaa.

Kaukana Vatikaanista – Katolinen kirkko Suomessa 1989–1998

Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998. Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä 1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta lehdistömateriaalia ja haastatteluja. Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä, joihin paavin vierailulla oli vaikutusta. Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan. Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan. Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston puolalaistuminen. Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi. Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa ei-katolilaisen kanssa. Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta. Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.

Psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapaus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapautta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Millä perusteilla psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on turvattu ja millä perusteilla sitä rajoitetaan? Miten psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta eroavat toisistaan? Vaarantaako psykiatriseen todellisuudentulkintaan perustuva hoito potilaan negatiivisen uskonnonvapauden eli oikeuden elää ilman uskontoa? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteet ovat perustusoikeudet, mielenterveyslaki, potilaslaki, YK:n Principles for the protection of persons with mental illness and the improvement of mental health care, Maailman psykiatriyhdistyksen Madridin julistus ja Suomen mielenterveysseuran Mielenterveyspotilaan oikeudet. Uskonnonvapautta tarkastellaan tässä tutkimuksessa kahden eri vapauskäsityksen näkökulmasta: ulkoisena vapautena, joka edellyttää kompetenssia ja autenttisuutta, sekä ulkoisen ja sisäisen vapauden summana, johon kompetenssi ja autenttisuus sisältyvät. Psykoottisella potilaalla on ihmisyytensä ja kansalaisuutensa perusteella lähtökohtaisesti täysi uskonnonvapaus, mutta sitä voidaan rajoittaa. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoiseksi vapaudeksi, rajoittaa psykoottisen potilaan uskonnonvapautta tahdosta riippumattomassa hoidossa hänen terveytensä ja turvallisuutensa suojaaminen. Uskonnonvapauden rajoittaminen voidaan perustella sillä, ettei psykoottinen potilas täytä uskonnonvapauden edellytyksiä eli kompetenssia ja autenttisuutta, sillä, että potilaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet priorisoidaan uskonnonvapauden yläpuolelle sekä sillä, että pyritään terveyshyötyyn. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoisen ja sisäisen vapauden summaksi, on psykoosi uskonnonvapautta rajoittava tekijä, koska se tekee yksilöstä epäautenttisen ja puuttuu hänen kompetenssiinsa. Psykoosin (myös tahdosta riippumaton) hoito voidaan ymmärtää tällöin yritykseksi palauttaa uskonnonvapaus. Rajoittamalla ulkoista uskonnonvapautta pyritään maksimoimaan ulkoisen ja sisäisen uskonnonvapauden summa. Vaikka psykoottisella ja uskonnollisella todellisuudentulkinnalla on yhtäläisyyksiä, niiden toisistaan erottaminen on tärkeää, koska yksilöllä, jonka todellisuudentulkinta määritellään psykoottiseksi, on oikeus saada hoitoa, kun taas yksilön uskonnollista todellisuudentulkintaa suojaa uskonnonvapaus eikä sitä saa hoitaa sairautena. Lähteiden mukaan psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan toisistaan erottaminen diagnostisten kriteerien ja lääketieteellisen tiedon avulla on lääkärin tehtävä. Tutkimuksessani esitän kaksi periaatetta, joiden avulla todellisuudentulkinnat voidaan erottaa toisistaan. Yksinäinen puu ei pala -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli se jaetaan jossain yhteisössä. Hedelmistään puu tunnetaan -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli sen terveydelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat hyvät. Antipsykiatrinen kritiikki väittää psykiatrian olevan uskonto. Jos väite on tosi, puututaan tahdosta riippumattomassa hoidossa yksilön oikeuteen elää ilman uskontoa, sillä ko. hoidossa olevan psykoottisen potilaan on pakko suostua siihen, että häntä hoidetaan psykiatrian arvojen ja todellisuudentulkinnan mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos psykiatria määritellään uskonnoksi, uskonnon käsite kärsii inflaation. Koska psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on pohjimmiltaan eettinen kysymys, on tärkeää myöntää psykiatrian arvosidonnaisuus. Tällöin voidaan tehdä tietoisesti moraalisia päätöksiä ja kantaa moraalinen vastuu esimerkiksi diagnoosin määrittelyssä. Psykiatrian voidaan katsoa perustuvan universaaleihin arvoihin samalla tavalla kuin ihmisoikeuksienkin.

Towards a Critique of the Concept of the Right to Self-Determination in Africa : A Conceptual Examination and the Cases of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea

This thesis examines the right to self-determination which is a norm used for numerous purposes by multiple actors in the field of international relations, with relatively little clarity or agreement on the actual and potential meaning of the right. In international practice, however, the main focus in applying the right has been in the context of decolonization as set by the United Nations in its early decades. Thus, in Africa the right to self-determination has traditionally implied that the colonial territories, and particularly the populations within these territories, were to constitute the people who were entitled to the right. That is, self-determination by decolonization provided a framework for the construction of independent nation-states in Africa whilst other dimensions of the right remained largely or totally neglected. With the objective of assessing the scope, content, developments and interpretations of the right to self-determination in Africa, particularly with regard to the relevance of the right today, the thesis proceeds on two fundamental hypotheses. The first is that Mervyn Frost s theory of settled norms, among which he lists the right to self-determination, assumes too much. Even if the right to self-determination is a human right belonging to all peoples stipulated, inter alia, in the first Article of the 1966 International Human Rights Covenants, it is a highly politicized and context-bound right instead of being settled and observed in a way that its denial would need special justification. Still, the suggested inconsistency or non-compliance with the norm of self-determination is not intended to prove the uselessness or inappropriateness of the norm, but, on the contrary, to invite and encourage debate on the potential use and coverage of the right to self-determination. The second hypothesis is that within the concept of self-determination there are two normative dimensions. One is to do with the idea and practice of statehood, the nation and collectivity that may decide to conduct itself as an independent state. The other one is to do with self-determination as a human right, as a normative condition, to be enjoyed by people and peoples within states that supersedes state authority. These external and internal dimensions need to be seen as complementary and co-terminous, not as mutually exclusive alternatives. The thesis proceeds on the assumption that the internal dimension of the right, with human rights and democracy at its core, has not been considered as important as the external. In turn, this unbalanced and selective interpretation has managed to put the true normative purpose of the right making the world better and bringing more just polity models into a somewhat peculiar light. The right to self-determination in the African context is assessed through case studies of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea. The study asks what these cases say about the right to self-determination in Africa and what their lessons learnt could contribute to the understanding and relevance of the right in today s Africa. The study demonstrates that even in the context of decolonization, the application of the right to self-determination has been far from the consistent approach supposedly followed by the international community: in many respects similar colonial histories have easily led to rather different destinies. While Eritrea secured internationally recognized right to self-determination in the form of retroactive independence in 1993, international recognition of distinct Western Sahara and Southern Sudan entities is contingent on complex and problematic conditions being satisfied. Overall, it is a considerable challenge for international legality to meet empirical political reality in a meaningful way, so that the universal values attached to the norm of self-determination are not overlooked or compromised but rather reinforced in the process of implementing the right. Consequently, this thesis seeks a more comprehensive understanding of the right to self-determination with particular reference to post-colonial Africa and with an emphasis on the internal, human rights and democracy dimensions of the norm. It is considered that the right to self-determination cannot be perceived only as an inter-state issue as it is also very much an intra-state issue, including the possibility of different sub-state arrangements exercised under the right, for example, in the form of autonomy. At the same time, the option of independent statehood achieved through secession remains a mode of exercising and part of the right to self-determination. But in whatever form or way applied, the right to self-determination, as a normative instrument, should constitute and work as a norm that comprehensively brings more added value in terms of the objectives of human rights and democracy. From a normative perspective, a peoples right should not be allowed to transform and convert itself into a right of states. Finally, in light of the case studies of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea, the thesis suggests that our understanding of the right to self-determination should now reach beyond the post-colonial context in Africa. It appears that both the questions and answers to the most pertinent issues of self-determination in the cases studied must be increasingly sought within the postcolonial African state rather than solely in colonial history. In this vein, the right to self-determination can be seen not only as a tool for creating states but also as a way to transform the state itself from within. Any such genuinely post-colonial approach may imply a judicious reconsideration, adaptation or up-dating of the right and our understanding of it in order to render it meaningful in Africa today.

EU Multi-level Governance in the Making - The Community Initiative LEADER+ in Finland and Germany

In order to fully understand the process of European integration it is of paramount importance to consider developments at the sub-national and local level. EU integration scholars shifted their attention to the local level only at the beginning of the 1990s with the concept of multi-level governance (MLG). While MLG is the first concept to scrutinise the position of local levels of public administration and other actors within the EU polity, I perceive it as too optimistic in the degree of influence it ascribes to local levels. Thus, learning from and combining MLG with other concepts, such as structural constructivism, helps to reveal some of the hidden aspects of EU integration and paint a more realistic picture of multi-level interaction. This thesis also answers the call for more case studies in order to conceptualise MLG further. After a critical study of theories and concepts of European integration, above all, MLG, I will analyse sub-national and local government in Finland and Germany. I show how the sub-national level and local governments are embedded in the EU s multi-level structure of governance and how, through EU integration, those levels have been empowered but also how their scope of action has partially decreased. After theoretical and institutional contextualisation, I present the results of my empirical study of the EU s Community Initiative LEADER+. LEADER stands for Liaison Entre Actions de Développement de l'Économie Rurale , and aims at improving the economic conditions in Europe s rural areas. I was interested in how different actors construct and shape EU financed rural development, especially in how local actors organised in so-called local action groups (LAGs) cooperate with other administrative units within the LEADER+ administrative chain. I also examined intra-institutional relations within those groups, in order to find out who are the most influential and powerful actors within them. Empirical data on the Finnish and German LAGs was first gathered through a survey, which was then supplemented and completed by interviewing LAG members, LAG-managers, several civil servants from Finnish and German decision-making and managing authorities and a civil servant from the EU Commission. My main argument is that in both Germany and Finland, the Community Initiative LEADER+ offered a space for multi-level interaction and local-level involvement, a space that on the one hand consists of highly motivated people actively contributing to the improvement of the quality of life and economy in Europe s countryside but which is dependent and also restricted by national administrative practices, implementation approaches and cultures on the other. In Finland, the principle of tri-partition (kolmikantaperiaatte) in organising the executive committees of LAGs is very noticeable. In comparison to Germany, for instance, the representation of public administration in those committees is much more limited due to this principle. Furthermore, the mobilisation of local residents and the bringing together of actors from the local area with different social and institutional backgrounds to become an active part of LEADER+ was more successful in Finland than in Germany. Tri-partition as applied in Finland should serve as a model for similar policies in other EU member states. EU integration changed the formal and informal inter-institutional relations linking the different levels of government. The third sector including non-governmental institutions and interest groups gained access to policy-making processes and increasingly interact with government institutions at all levels of public administration. These developments do not necessarily result in the empowering of the local level.

Essays on Illegal Activities, Institutions and Economic Growth

In public economics, two extremist views on the functions of a government compete: one emphasizes government working for the public interest to provide value for the citizens, while another regards government mainly as a workhorse for private interests. Moreover, as the sole legitimate authority, the government has the right to define the rules and laws as well as to enforce them. With respect to regulation, two extremes arise: from too little regulation to too much of it. If the government does not function or ceases to exist, the state falls into anarchy or chaos (Somalia). If it regulates too much, it will completely suffocate private activities, which might be considered extralegal (the former Soviet Union). In this thesis I scrutinize the government s interventionist policies and evaluate the question of how to best promote economic well-being. The first two essays assume that the government s policies promote illegal activity. The first paper evaluates the interaction between the government and the mafia, and pays attention to the law enforcement of underground production. We show that the revenue-maximizing government will always monitor the shadow economy, as monitoring contributes to the government s revenue. In general, both legal and illegal firms are hurt by the entry of the mafia. It is, however, plausible that legal firms might benefit by the entry of the mafia if it competes with the government. The second paper tackles the issue of the measurement of the size of the shadow economy. To formulate policies it is essential to know what drives illegal economic activity; is it the tax burden, excess regulation, corruption or a weak legal environment? In this paper we propose an additional explanation for tax evasion and shadow production, namely cultural factors as manifested by religion as determinants of tax morality. According to our findings, Catholic and Protestant countries do not differ in their tax morale. The third paper contributes to the literature discussing the role of the government in promoting economic and productivity growth. Our main result is that, given the complex relationship between economic growth and economic freedom, marketization has not necessarily been beneficial in terms of growth. The last paper builds on traditional growth literature and revisits the debate on convergence clubs arising from demographic transition. We provide new evidence against the idea that countries within a club would converge over time. Instead, we propose that since the demographic transition is a dynamic process, one can expect countries to enter the last regime of stable, modern growth in stages.

Microeconometric Studies on Unemployment and Business Cycles

Väitöskirja koostuu neljästä esseestä, joissa tutkitaan empiirisen työntaloustieteen kysymyksiä. Ensimmäinen essee tarkastelee työttömyysturvan tason vaikutusta työllistymiseen Suomessa. Vuonna 2003 ansiosidonnaista työttömyysturvaa korotettiin työntekijöille, joilla on pitkä työhistoria. Korotus oli keskimäärin 15 % ja se koski ensimmäistä 150 työttömyyspäivää. Tutkimuksessa arvioidaan korotuksen vaikutus vertailemalla työllistymisen todennäköisyyksiä korotuksen saaneen ryhmän ja vertailuryhmän välillä ennen uudistusta ja sen jälkeen. Tuloksien perusteella työttömyysturvan korotus laski työllistymisen todennäköisyyttä merkittävästi, keskimäärin noin 16 %. Korotuksen vaikutus on suurin työttömyyden alussa ja se katoaa kun oikeus korotettuun ansiosidonnaiseen päättyy. Toinen essee tutkii työttömyyden pitkän aikavälin kustannuksia Suomessa keskittyen vuosien 1991 – 1993 syvään lamaan. Laman aikana toimipaikkojen sulkeminen lisääntyi paljon ja työttömyysaste nousi yli 13 prosenttiyksikköä. Tutkimuksessa verrataan laman aikana toimipaikan sulkemisen vuoksi työttömäksi jääneitä parhaassa työiässä olevia miehiä työllisinä pysyneisiin. Työttömyyden vaikutusta tarkastellaan kuuden vuoden seurantajaksolla. Vuonna 1999 työttömyyttä laman aikana kokeneen ryhmän vuosiansiot olivat keskimäärin 25 % alemmat kuin vertailuryhmässä. Tulojen menetys johtui sekä alhaisemmasta työllisyydestä että palkkatasosta. Kolmannessa esseessä tarkastellaan Suomen 1990-luvun alun laman aiheuttamaa työttömyysongelmaa tutkimalla työttömyyden kestoon vaikuttavia tekijöitä yksilötasolla. Kiinnostuksen kohteena on työttömyyden rakenteen ja työn kysynnän muutoksien vaikutus keskimääräiseen kestoon. Usein oletetaan, että laman seurauksena työttömäksi jää keskimääräistä huonommin työllistyviä henkilöitä, jolloin se itsessään pidentäisi keskimääräistä työttömyyden kestoa. Tuloksien perusteella makrotason kysyntävaikutus oli keskeinen työttömyyden keston kannalta ja rakenteen muutoksilla oli vain pieni kestoa lisäävä vaikutus laman aikana. Viimeisessä esseessä tutkitaan suhdannevaihtelun vaikutusta työpaikkaonnettomuuksien esiintymiseen. Tutkimuksessa käytetään ruotsalaista yksilötason sairaalahoitoaineistoa, joka on yhdistetty populaatiotietokantaan. Aineiston avulla voidaan tutkia vaihtoehtoisia selityksiä onnettomuuksien lisääntymiselle noususuhdanteessa, minkä on esitetty johtuvan esim. stressin tai kiireen vaikutuksesta. Tuloksien perusteella työpaikkaonnettomuudet ovat syklisiä, mutta vain tiettyjen ryhmien kohdalla. Työvoiman rakenteen vaihtelu saattaa selittää osan naisten onnettomuuksien syklisyydestä. Miesten kohdalla vain vähemmän vakavat onnettomuudet ovat syklisiä, mikä saattaa johtua strategisesta käyttäytymisestä.

Tiedon jakaminen tiimityössä

Knowledge-sharing in a teamwork The study examines the link between knowledge-sharing that takes place in a team and the dimensions and objectives of the team s activities. The question the study poses is: How does knowledge-sharing in a team relate to the team s activities? The exchange of knowledge is examined using knowledge-sharing networks and the conversion model, which describes the process of knowledge formation. The answer to the question is sought through four empirical articles describing the activities of a team from the viewpoint of quality, fairness, power related to knowledge management, and performance. One of the articles used in the study describes the role of networks in work life more generally. It attempts to shed light on the manner in which team-related networks operate as part of a more extensive structure of organizational networks. Finland is one of the most eager users of teamwork, if numbers are used as a yardstick. About half of all Finnish wage earners worked in teams in 2009, and comparisons show that the use of teams in Finland is above the EU average. This study focuses on so-called semi-autonomous teams, which carry out permanent work tasks. In such teams, tasks are interdependent, and teams are jointly responsible for ensuring that the work is done. Team members may also, at least to some extent, agree between themselves on how the tasks are carried out and are able to take part in the decision-making process. Such teamwork makes knowledge-sharing an important element for the team s activities. Knowledge and knowledge-sharing have become a major resource, allowing organizations to operate and even compete in today s increasingly competitive markets. A single team or a single organization cannot, however, possess all the knowledge required for carrying out the tasks assigned to it. Although it is difficult to copy the knowledge generated in an organization, it is important to share the knowledge within and between organizations. External links supply teams and organizations with important knowledge that allows them to keep their operations up-to-date and their structures well-functioning. In fact, knowledge provides teams and organizations with an intangible resource that improves their capacity to interact with their environment and to adjust to it. For this reason, it is important to examine both the internal and external knowledge-sharing taking place in a team. The findings of the study show that in terms of quality, fairness, performance and the knowledge management issues concerning a team, its social network structure is both internally and externally connected with its activities. A team structure that is internally coherent and at the same time open to external contacts, is, with certain restrictions, connected with the quality, fairness, and performance of the team. The restrictions concern differences between procedural and interactional justice, public and private sectors, and the team leaders and ordinary team members. The role of the team leader is closely connected with the management of networks that are considered valuable. The results of the study indicate that teamwork is supervisor-dominated. Thus, teamwork does not substantially strengthen the influence of individual employees as players in knowledge-transfer networks. However, ordinary team members possess important peer contacts inside the organization. Teamwork clearly allows employees to interact in a democratic manner, and here the transfer of tacit knowledge plays an important role. Keywords: teamwork, knowledge-sharing, social networks, organization