Kulttuurinen muisti selviytymisen välineenä Louise Erdrichin romaanissa Love Medicine

Louise Erdrich (s. 1954) on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvista kirjailijoista. Hänen juuriltaan saksalais-amerikkalainen sekä kuuluu chippewa-heimoon. Erdrichin esikoisromaani Love Medicine (1984) sijoittuu kuvitteelliseen chippewa-heimon reservaattiin Pohjois-Dakotassa. June Morriseyn kuoleman jälkeen hänen sukulaisensa kokoontuvat Kashpawien taloon muistelemaan häntä. Junen läheisten elämä avautuu lukijalle eri kertojien äänellä 1930-luvulta 1980-luvulle. Keskityn siihen, kuinka romaanin henkilöt selviytyvät valkoisen valtakulttuurin ja alisteisessa asemassa olevan chippewa-kulttuurin välitilassa. Tarkastelen erityisesti kulttuurisen muistin roolia henkilöiden selviytymisstrategioissa. Kulttuurinen muisti on sosiaalisesti muodostettua yhteistä tietoa menneisyyden tapahtumista ja ryhmää koossa pitävästä merkitysjärjestelmästä. Traditio ja yhteisöllisyys merkitsevät heimoyhteisölle voimaantumisen mahdollisuutta, toivoa kulttuurisen tyhjiön täyttämisestä ja katkenneiden sosiaalisten siteiden korjaamisesta. Kulttuurinen muisti tarjoaa romaanin henkilöille mahdollisuuden muodostaa yhteyden heimon kulttuuriperintöön. Erdrich hyödyntää romaanissaan monenlaisia viittauksia sekä chippewa-mytologiaan että valkoiseen kulttuuriin. Monet chippewa-perinteen ainekset, kuten trickster-hahmot, lemmenlääke ja laaja perhekäsitys, toimivat välineinä, joiden avulla romaanin henkilöt rakentavat identiteettiään ja pyrkivät löytämään paikkansa yhteisössä. Tarkastelen myös sitä, miten osa henkilöistä pyrkii assimiloitumaan ja saavuttamaan toimijuutta valkoisen valtakulttuurin keinoin. Yhteisöllisyyden ja kulttuurin eteenpäin siirtämisen voima mahdollistaa sen, että nuori sukupolvi löytää paikkansa ja asettuu osaksi heimon jatkumoa. Vaikka kolonisaatiota ja sen aiheuttamia tuhoja ei voi kumota, chippewa-traditio ei sammu, vaan Erdrichin romaani osoittaa, että selviytyminen on mahdollista.

Cortical processing of musical pitch as reflected by behavioural and electrophysiological evidence

In a musical context, the pitch of sounds is encoded according to domain-general principles not confined to music or even to audition overall but common to other perceptual and cognitive processes (such as multiple pattern encoding and feature integration), and to domain-specific and culture-specific properties related to a particular musical system only (such as the pitch steps of the Western tonal system). The studies included in this thesis shed light on the processing stages during which pitch encoding occurs on the basis of both domain-general and music-specific properties, and elucidate the putative brain mechanisms underlying pitch-related music perception. Study I showed, in subjects without formal musical education, that the pitch and timbre of multiple sounds are integrated as unified object representations in sensory memory before attentional intervention. Similarly, multiple pattern pitches are simultaneously maintained in non-musicians' sensory memory (Study II). These findings demonstrate the degree of sophistication of pitch processing at the sensory memory stage, requiring neither attention nor any special expertise of the subjects. Furthermore, music- and culture-specific properties, such as the pitch steps of the equal-tempered musical scale, are automatically discriminated in sensory memory even by subjects without formal musical education (Studies III and IV). The cognitive processing of pitch according to culture-specific musical-scale schemata hence occurs as early as at the sensory-memory stage of pitch analysis. Exposure and cortical plasticity seem to be involved in musical pitch encoding. For instance, after only one hour of laboratory training, the neural representations of pitch in the auditory cortex are altered (Study V). However, faulty brain mechanisms for attentive processing of fine-grained pitch steps lead to inborn deficits in music perception and recognition such as those encountered in congenital amusia (Study VI). These findings suggest that predispositions for exact pitch-step discrimination together with long-term exposure to music govern the acquisition of the automatized schematic knowledge of the music of a particular culture that even non-musicians possess.

Constructing skilled images

When experts construct mental images, they do not rely only on perceptual features; they also access domain-specific knowledge and skills in long-term memory, which enables them to exceed the capacity limitations of the short-term working memory system. The central question of the present dissertation was whether the facilitating effect of long-term memory knowledge on working memory imagery tasks is primarily based on perceptual chunking or whether it relies on higher-level conceptual knowledge. Three domains of expertise were studied: chess, music, and taxi driving. The effects of skill level, stimulus surface features, and the stimulus structure on incremental construction of mental images were investigated. A method was developed to capture the chunking mechanisms that experts use in constructing images: chess pieces, street names, and visual notes were presented in a piecemeal fashion for later recall. Over 150 experts and non-experts participated in a total of 13 experiments, as reported in five publications. The results showed skill effects in all of the studied domains when experts performed memory and problem solving tasks that required mental imagery. Furthermore, only experts' construction of mental images benefited from meaningful stimuli. Manipulation of the stimulus surface features, such as replacing chess pieces with dots, did not significantly affect experts' performance in the imagery tasks. In contrast, the structure of the stimuli had a significant effect on experts' performance in every task domain. For example, taxi drivers recalled more street names from lists that formed a spatially continuous route than from alphabetically organised lists. The results suggest that the mechanisms of conceptual chunking rather than automatic perceptual pattern matching underlie expert performance, even though the tasks of the present studies required perception-like mental representations. The results show that experts are able to construct skilled images that surpass working memory capacity, and that their images are conceptually organised and interpreted rather than merely depictive.

Developmental, functional brain imaging and electrophysiological evidence of visual and auditory working memory

Intact function of working memory (WM) is essential for children and adults to cope with every day life. Children with deficits in WM mechanisms have learning difficulties that are often accompanied by behavioral problems. The neural processes subserving WM, and brain structures underlying this system, continue to develop during childhood till adolescence and young adulthood. With functional magnetic resonance imaging (fMRI) it is possible to investigate the organization and development of WM. The present thesis aimed to investigate, using behavioral and neuroimaging methods, whether mnemonic processing of spatial and nonspatial visual information is segregated in the developing and mature human brain. A further aim in this research was to investigate the organization and development of audiospatial and visuospatial information processing in WM. The behavioral results showed that spatial and nonspatial visual WM processing is segregated in the adult brain. The fMRI result in children suggested that memory load related processing of spatial and nonspatial visual information engages common cortical networks, whereas selective attention to either type of stimuli recruits partially segregated areas in the frontal, parietal and occipital cortices. Deactivation mechanisms that are important in the performance of WM tasks in adults are already operational in healthy school-aged children. Electrophysiological evidence suggested segregated mnemonic processing of visual and auditory location information. The results of the development of audiospatial and visuospatial WM demonstrate that WM performance improves with age, suggesting functional maturation of underlying cognitive processes and brain areas. The development of the performance of spatial WM tasks follows a different time course in boys and girls indicating a larger degree of immaturity in the male than female WM systems. Furthermore, the differences in mastering auditory and visual WM tasks may indicate that visual WM reaches functional maturity earlier than the corresponding auditory system. Spatial WM deficits may underlie some learning difficulties and behavioral problems related to impulsivity, difficulties in concentration, and hyperactivity. Alternatively, anxiety or depressive symptoms may affect WM function and the ability to concentrate, being thus the primary cause of poor academic achievement in children.

Memory Meanders : Place, Home and Commemoration in an Ex-Rhodesian Diaspora Community

Memory Meanders is an ethnographic analysis of a postcolonial migrant community, white former Rhodesians, who have emigrated from Zimbabwe to South Africa after Zimbabwe s independence in 1980. An estimated 100 000 whites left the country during the first years of independence. Majority of these emigrants settled in South Africa. In recent years President Mugabe s land redistribution program has inflicted forced expulsions and violence against white farmers and black farm workers, and instigated a new wave of emigration. Concerning the study of Southern Africa, my research is therefore very topical. In recent years there has been a growing concern to study postcolonialism as it unfolds in the lived realities of actual postcolonies. A rising interest has also been cast on colonial cultures and white colonials within complex power relationships. My research offers insight to these discussions by investigating the ways in which the colonial past affects and effects in the present activities and ideas of former colonials. The study also takes part in discussing fundamental questions concerning how diaspora communities socially construct their place in the world in relation to the place left behind, to their current places of dwelling and to the community in dispersal. In spite of Rhodesia s incontestable ending, it is held close by social practices; by thoughts and talks, by material displays, and by webs of meaningful relationships. Such social memory practices, I suggest, are fundamental to how the community understands itself. The vantage points from which I examine how the ex-Rhodesians reminisce about Rhodesia concern ideas and practices related to place, home and commemoration. I first focus on the processes of symbolic investment that go into understanding place and landscape in Rhodesia and ask how the once dwelled-in places, iconic landscapes and experiences within places are reminisced about in diaspora. Secondly, I examine how home both as a mundanely organized sphere of everyday lives and as an idea of belonging is culturally configured, and analyze how and if homes travel in diaspora. In the final ethnographic section I focus on commemorative practices. I first analyze how food and culturally specific festive occasions of commensality are connected to social and sensual memory, considering the unique ways in which food acts as a mnemonic trigger in a diaspora community. The second example concerns the celebration of a centenary of Rhodesia in 1990. Through this case I describe how the mnemonic power of commemoration rests on the fact that culturally meaningful experiences are bodily re-enacted. I show how habitual memory connected to performance is one example of how memory gets passed-on in non-textual ways.

"Elämää yhdellä siivellä lentäen" : Suomessa asuvien Chilen pakolaisten ja heidän jälkeläistensä historiatietoisuus

The starting point of this study was to find out how the historical consciousness manifest in conceptions and experiences of Chilean refugees and their descendants. The previous research of historical consciousness has shown that powerful experiences such as the revolution and being a refugee may have an effect on historical consciousness. The purpose of this study is to solve how those experiences in the past have influenced Chilean refugees and their descendant s interpretations of the present and expectations for the future. The research material was collected by interviewing four Chilean refugees that escaped to Finland in years 1973 1976 and four young adults who represent the second generation. All second generation interviewees were born in Finland and their other parent or both parents were Chilean refugees. The two groups were not in a family relation to each other. The empirical part of the research was made by qualitative methods. The research material was collected by the method of focused interview and it was analysed by the qualitative data analysis software Atlas.ti 6.0. Content analysis was the main research tool. The previous theory of historical consciousness and the study questions was used to create the seven categories that manifest historical consciousness. The seven categories were biographical memory, collective memory, experiences of living between two cultures, idea of man, the essence of history and the reason for living, value conceptions and expectations of the future. Content analysis was based on those categories. Subcategories were based on the research material and were created during the analysis. The results of this study were made up of categories. The study revealed that experiences of revolution and of being a refugee has a significant role in the historical consciousness of the Chilean refugees. It became evident in their biographical memory being separated in three parts, in their values and in the belief of possibility of an individual to govern her own life. The second generation was also exposed to their parent s experiences in the past. The collective trauma in their parent s past has been part of their life indirectly and has affected the way they think of themselves, their concepts and their place in the present world. The active and regular retrospection in Finland by Chilean adults and special Gabriela Mistral club activities has played a big part in the construction of their historical consciousness.

Porlyl oligopeptidase in development

Prolyl oligopeptidase (POP, prolyl endopeptidase, EC 3.4.21.26) is a serine-type peptidase (family S9 of clan SC) hydrolyzing peptides shorter than 30 amino acids. POP has been found in various mammalian and bacterial sources and it is widely distributed throughout different organisms. In human and rat, POP enzyme activity has been detected in most tissues, with the highest activity found mostly in the brain. POP has gained scientific interest as being involved in the hydrolyzis of many bioactive peptides connected with learning and memory functions, and also with neurodegenerative disorders. In drug or lesion induced amnesia models and in aged rodents, POP inhibitors have been able to revert memory loss. POP may have a fuction in IP3 signaling and it may be a possible target of mood stabilizing substances. POP may also have a role in protein trafficking, sorting and secretion. The role of POP during ontogeny has not yet been resolved. POP enzyme activity and expression have shown fluctuation during development. Specially high enzyme activities have been measured in the brain during early development. Reduced neuronal proliferation and differentation in presence of POP inhibitor have been reported. Nuclear POP has been observed in proliferating peripheral tissues and in cell cultures at the early stage of development. Also, POP coding mRNA is abundantly expressed during brain ontogeny and the highest levels of expression are associated with proliferative germinal matrices. This observation indicates a special role for POP in the regulation of neurogenesis during development. For the experimental part, the study was undertaken to investigate the expression and distribution of POP protein and enzymatic activity of POP in developing rat brain (from embryonic day 14 to post natal day 7) using immunohistochemistry, POP enzyme activity measurements and western blot-analysis. The aim was also to find in vivo confirmation of the nuclear colocalization of POP during early brain ontogeny. For immunohistochemistry, cryosections from the brains of the fetuses/rats were made and stained using specific antibody for POP and fluorescent markers for POP and nuclei. The enzyme activity assay was based on the fluorescence of 7- amino-4-methylcoumarin (AMC) generated from the fluorogenic substrate succinyl-glycyl-prolyl-7-amino-4-methylcoumarin (Suc-Gly-Pro-AMC) by POP. The amounts of POP protein and the specifity of POP antibody in rat embryos was confirmed by western blot analysis. We observed that enzymatic activity of POP is highest at embryonic day 18 while the protein amounts reach their peak at birth. POP was widely present throughout the developmental stages from embryonic day 14 to parturition day, although the POP-immunoreactivity varied abundantly. At embryonic days 14 and 18 notably amounts of POP was distributed at proliferative germinal zones. Furthermore, POP was located in the nucleus early in the development but is transferred to cytosol before birth. At P0 and P7 the POP-immunoreactivity was also widely observed, but the amount of POP was notably reduced at P7. POP was present in cytosol and in intercellular space, but no nuclear POP was observed. These findings support the idea of POP being involved in specific brain functions, such as neuronal proliferation and differentation. Our results in vivo confirm the previous cell culture results supporting the role of POP in neurogenesis. Moreover, an inconsistency of POP protein amounts and enzymatic activity late in the development suggests a strong regulation of POP activity and a possible non-hydrolytic role at that stage.

Muistin politiikkaa Münchenissä. Keskustelu kansallissosialismi-dokumentaatiokeskuksesta paikallisen menneisyydenkäsittelyn ilmentäjänä.

Pro gradu -työni tutkimuskohde on Münchenissä yli 20 vuotta vireillä olleen museohankkeen ympärillä käyty julkinen keskustelu 1980-luvulta 2000-luvulle. München oli kaupunki, jossa Hitler nousi valtaan, NSDAP-puolue perustettiin ja joka kolmannessa valtakunnassa sai lisänimet ”Liikkeen pääkaupunki” ja ”Taiteen pääkaupunki”. 1980-luvulta lähtien on Münchenissä virinnyt keskustelu tarpeesta perustaa kaupunkiin dokumentaatiokeskus, jossa kansallissosialismin nousua Münchenissä käsiteltäisiin kriittisesti. Dokumentaatiokeskus-hanke on ollut kiistelty ja keskustelun voi katsoa olleen ennen kaikkea kiista siitä, miksi ja miten Münchenin tulisi käsitellä natsimenneisyyttään. Työssäni selvitän sitä, mistä hankkeen ympärillä on kiistelty, millaisia teemoja keskustelussa on noussut esille ja miksi hanke on edennyt niin hitaasti. Työni aikarajaus kattaa 1980- ja 1990-luvut painottuen kuitenkin vahvasti 2000-luvulle, jolloin aiheen ympärillä käyty julkinen keskustelu on ollut vilkkaimmillaan. Tutkielmani primaariaineiston muodostavat lehdistökirjoittelu, radio- ja tv-ohjelmat sekä Münchenissä järjestetyt julkiset keskustelutilaisuudet, joiden aiheena museosuunnitelma on ollut. Tutkielmani jakautuu kuuteen alalukuun, joissa luvuissa neljä ja viisi käyn lävitse varsinaista tutkimusaineistoa. Ennen keskusteluun paneutumista avaan luvussa kaksi työni kannalta keskeisiä käsitteitä, erittelen pääpiirteitä saksalaisesta historiadiskurssista sodanjälkeisinä vuosikymmeninä sekä rakennan työlleni kollektiiviseen muistiin perustuvaa teoreettista viitekehystä. Luvussa kolme käsittelen Münchenin sodanjälkeistä jälleenrakennusta sekä dokumentaatiokeskuksen rakennuspaikaksi valitun Königsplatzin merkitystä natsiliikkeelle. Lisäksi valotan baijerilaisen poliittisen kulttuurin erityispiirteitä. Luvuissa neljä ja viisi analysoin aiheen tiimoilta käytyä julkista keskustelua tutkimusaineiston pohjalta jaotellen sen keskusteluissa pintaan nousseiden teemojen mukaisesti. Museohankkeen hidas eteneminen on ollut osoitus sekä haluttomuudesta että vaikeudesta käsitellä paikallista natsimenneisyyttä. Merkittäväksi tekijäksi museohankkeen etenemisessä nousee Münchenin saama huono julkisuus aiheen tiimoilta sekä kritiikki Münchenin poikkeavuudesta suhteessa muihin saksalaiskaupunkeihin. 2000-luvulla saavutettu poliittinen yksimielisyys dokumentaatiokeskuksen perustamisesta kertoo syvällisestä ajan hengen muutoksesta Münchenissä ja valmiudesta kriittisesti käsitellä kaupungin natsimenneisyyttä.

Common past, divided memories: historical memory of the Polish minority members in Lithuania

The Master’s thesis examines historical memory of the Polish minority members in Lithuania with regard to how their interpretation of the common Polish-Lithuanian history reiterates or differs from the official Polish and Lithuanian narratives conveyed by the school textbooks. History teaching in high schools carries a crucial state-supported role of “identity building policies” – it maintains a national narrative of memory, which might be exclusive to minorities and their peculiar understanding of history. Lithuanians Poles, in this regard, represent a national minority, which is exposed to two conflicting national narratives of the common past – Polish and Lithuanian. As members of the Polish nation, their understanding of the common Polish-Lithuanian history is conditioned by the Polish historical narrative, acquired as part of the collective memory of the family and/or different minority organizations. On the other hand, they encounter Lithuanian historical narrative of the Polish-Lithuanian past throughout the secondary school history education, where the curriculum, even if taught in Polish, largely represents the Lithuanian point of view. The concept of collective memory is utilized to refer to collective representations of national memory (i.e. publicly articulated narratives and images of collective past in history textbooks) as well as to socially framed individual memories (i.e. historical memory of minority members, where individual remembering is framed by the social context of their identity). The thesis compares the official national historical narratives in Lithuania and Poland, as conveyed by the Polish and Lithuanian history textbooks. The consequent analysis of qualitative interviews with the Polish minority members in Lithuania offers insights into historical memory of Lithuanian Poles and its relation to the official Polish and Lithuanian national narratives of the common past. Qualitative content analysis is applied in both parts of the analysis. The narratives which emerge from the interview data could be broadly grouped into two segments. First, a more pronounced view on the past combines the following elements: i) emphasis on the value of multicultural and diverse past of Lithuania, ii) contestation of “Lithuanocentricity” of the Lithuanian narrative and iii) rejection of the term “occupation”, based on the cultural presuppositions – the dominant position of Polish culture and language in the Vilnius region, symbolic belonging and “Lithuanianness” of the local Poles. While the opposition to the term of “occupation” is in accord with the official Polish narrative conveyed by the textbooks, the former two elements do not neatly adhere to either Polish or Lithuanian textbook narratives. They should rather be considered as an expression of claims for inclusion of plural pasts into Lithuanian collective memory and hence as claims for symbolic enfranchisement into the Lithuanian “imagined community”. The second strand of views, on the other hand, does not exclude assertions about the historically dominant position of Polish culture in Lithuania, but at the same time places more emphasis on the political and historical continuity of the Lithuanian state and highlights a long-standing symbolic connectedness of Vilnius and Lithuania, thus, striking a middle way between the Polish and Lithuanian interpretations of the past.

T-type calcium channel:from physiological function to therapeutical targeting – Exploring neuronal development

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia T-tyypin kalsiumkanavan toimintaa ja sen mahdollista roolia neuronaalisten kantasolujen migraatiossa. T-tyypin kalsiumkanavan tehtävän kehittyneissä aivoissa tiedetään olevan elektroenkefalografisten oskillaatioiden tuottaminen. Nämä taas ovat eräiden fysiologisten ja patofysiologisten tapahtumien säätelyssä avainasemassa. Tällaisia tapahtumia ovat uni, muisti, oppiminen ja epileptiset poissaolokohtaukset. Näiden lisäksi T-tyypin kalsiumkanavalla on myös periferaalisia vaikutuksia, mutta tämä tutkielma keskittyy sen neuronaalisiin toimintoihin. Tämän matalan jännitteen säätelemän kanavan toiminta neurogeneesin aikana on vähemmän tutkittua ja tunnettua kuin sen vaikutukset kehittyneissä aivoissa. T-tyypin kalsiumkanavan tiedetään edistävän kantasolujen proliferaatiota ja erilaistumista neurogeneesiksen aikana, mutta vaikutukset niiden migraatioon ovat vähemmän tunnetut. Tämä tutkimus näyttää T-tyypin kalsiumkanavan todennäköisesti osallistuvan neuronaaliseen migraatioon hiiren alkion subventrikkeli alueelta eristetyillä kanta- tai progeniittorisoluilla tehdyissä kokeissa. Selektiiviset T-tyypin kalsiumkanavan antagonistit, etosuksimidi, nikkeli ja skorpionitoksiini, kurtoxin hidastivat migraatiota erilaistuvissa progeniittorisoluissa. Tämä tutkimus koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kokeellisesta osasta. Tämän tutkimuksen toinen tarkoitus oli esitellä vaihtoehtoinen lähestymistapa invasiiviselle kantasoluterapialle, joka vaatii kantasolujen viljelyä ja siirtämistä ihmiseen. Tämä toinen tapa on endogeenisten kantasolujen eiinvasiivinen stimulointi, jolla ne saadaan migratoitumaan kohdekudokseen, erilaistumaan siellä ja tehtävänsä suoritettuaan lopettamaan jakaantumisen. Non-invasiivinen kantasoluterapia on vasta tiensä alussa, ja tarvitsee farmakologista osaamista kehittyäkseen. Joitain onnistuneita ei-invasiivisia hoitoja on jo tehty selkärangan vaurioiden korjaamisessa. Vastaavanlaisia menetelmiä voitaisiin käyttää myös keskushermoston vaurioiden ja neurodegeneratiivisten sairauksien hoidossa. Näiden menetelmien kehittäminen vaatii endogeenisten kantasoluja inhiboivien ja indusoivien mekanismien tuntemista. Yksi tärkeä kantasolujen erilaistumista stimuloiva tekijä on kalsiumioni. Jänniteherkät kalsiumkanavat osallistuvat kaikkiin neurogeneesiksen eri vaiheisiin. T-tyypin kalsiumkanava, joka ekspressoituu suuressa määrin keskushermoston kehityksen alkuvaiheessa ja vähenee neuronaalisen kehityksen edetessä, saattaa olla oleellisessa asemassa progeniittorisolujen ohjaamisessa.

Kirjallisuusosa: Alzheimerin taudin rottamallien vastaavuus tautiin ihmisessä ja mallien käyttökelpoisuus

Kirjallisuusosa: Alzheimerin taudin hoitoon olisi tarvetta uusille taudinkulkuun vaikuttaville lääkeaineille. Niiden kehittämiseksi tarvitaan eläinmalleja, joissa esiintyy taudin patofysiologisia piirteitä. Rottamalleista vanhemmat skopolamiini- tai MK-801-häirintä sekä ikääntyneiden rottien käyttö eivät kovin hyvin vastaa taudin patofysiologiaa, vaikka niissä eläimen muisti käyttäytymiskokeissa onkin heikentynyt. Uudemmat transgeeniset rottamallit ja mallit, joissa annetaan Aβ:a aivoihin, ilmentävät huomattavasti paremmin Alzheimerin taudin kaltaista tilaa aivoissa ainakin Aβ:n osalta. Taupatofysiologiaa ei silti kummassakaan näistä malleista juuri esiinny. Toisaalta Aβ:lla näyttäisi olevan huomattavasti tau:ta suurempi rooli taudissa, joten sen ilmeneminen mallissa onkin keskeisempi tekijä. Nämä mallit ilmentävät melko suurelti osin yhtä hyvin Alzheimerin taudin patofysiologiaa. Aβ:n antaminen on hieman yksinkertaisempi suorittaa käytännössä, sillä siinä ei tarvitse luoda transgeenista kantaa. Toisaalta transgeenisessa mallissa Aβ-patofysiologia syntyy enemmän Alzheimerin taudin kaltaisesti solujen sisällä eikä valmiita aggregoituvia Aβ-peptidejä anneta ulkopuolelta aivoihin. Molemmat mallit ovat kuitenkin käyttökelpoisia, ja soveltuvat erityisesti Aβ:an vaikuttavien lääkeaineiden kehittämiseen. Kokeellinen osa: Kokeen tarkoituksena oli validoida kohotettu ristikko-sokkelo (elevated plus-maze, EPM) hiirillä kognitiomallina. Kokeessa käytettiin kahden koekerran (trial, T) menetelmää, jossa koekertojen pituus oli viisi minuuttia. Näin saatiin useita oppimista kuvaavia parametreja. Hiirille yritettiin saada muistihäiriö aikaviiveen avulla (koekertojen väli 1-18 vrk) tai antamalla muskariinireseptoriantagonistia skopolamiinia (0,1-0,8 mg/kg i.p.) 30 minuuttia ennen T1:tä. Nämä kokeet suoritettiin sekä C57BL/6J- että ICR:(CD-1)-hiirillä. Aikaviivekokeissa ainut ryhmä, jolla oli viitettä unohtamisesta, oli ICR:(CD-1)-hiirien 18 vrk:n ryhmä. Tämän perusteella tutkittiin vielä 21 vuorokauden aikaväli, mutta selvää muistihäiriötä ei esiintynyt. Skopolamiini ei häirinnyt muistia ICR:(CD-1)-hiirillä, mutta C57BL/6J-hiirillä 0,2 mg/kg:n annoksesta ylöspäin merkitsevä muistihäiriö esiintyi. Näin ollen jatkokokeissa käytettäväksi valittiin skopolamiinin annos 0,2 mg/kg C57BL/6J-hiirillä, ja siinä tutkittiin donepetsiilin (0,3, 0,8 ja 1,5 mg/kg s.c), memantiinin (5,0 ja 10,0 mg/kg s.c) ja kokeellisen 5-HT6-antagonistin SB742457:n (1,5 ja 6,0 mg/kg s.c) muistia parantavia vaikutuksia. Tutkittavat lääkeaineet annettiin 40 minuuttia ennen T1:tä ja skopolamiini 30 minuuttia ennen. Memantiinilla (5,0 mg/kg) oli selkeä skopolamiinin heikentämää kognitiota parantava vaikutus ja donepetsiilillakin (1,5 mg/kg) suuntaus tähän. Tulosten perusteella malli näyttäisi soveltuvan muisti- ja oppimisvaikutusten tutkimiseen käytettäväksi malliksi.

Muistoja kadonneesta valtiosta: DDR:n arkipäivän muistaminen, museoiminen ja Ostalgie

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään DDR:n arkipäivän muistamista ja museoimista sekä DDR-nostalgiaa eli Ostalgieta. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia muistin ja nostalgian muotoutumiseen ja pohditaan sitä, millä tavoin Saksan menneisyys ja historiapolitiikka ovat vaikuttaneet siihen, kuinka DDR:n menneisyyttä nykyään käsitellään. Työ perustuu Berliinissä, Saksassa huhti-heinäkuussa 2010 kerättyyn aineistoon, joka koostuu haastatteluista, vierailuista DDR:n arkipäivää käsitteleviin museoihin sekä verkkoaineistosta. DDR:n arkipäivää esittelevissä museoissa DDR:n materiaalinen menneisyys on pyritty säilyttämään, jotta muisti siitä ei katoaisi. Museoiden näyttelyt herättelevät ja ylläpitävät muistia sekä valistavat kävijöitä siitä, millaista tavallinen ja arkinen elämä DDR:ssä oli. Museot luovat korostetun ei-poliittisilla ja arkipäiväisillä näyttelyillä vastanarratiiveja viralliselle valtion DDR:stä ylläpitämälle suurnarratiiville, jossa DDR nähdään pelkkänä totalitaarisena diktatuurina ja sorron symbolina. Yhteisöpalvelu Facebookista löytyvässä keskusteluryhmä DDR Zonenkinderissä ihmiset jakavat omakohtaisia ja subjektiivisia muistojaan menneestä. Ryhmä luo vapaan ja avoimen foorumin jakaa muistoja, tuntea yhteisöllisyyttä ja koota kollektiivista muistia menneestä. Sekä DDR-museot että DDR Zonenkinder synnyttävät vaihtoehtoisia näkemyksiä DDR:n menneisyydestä, nämä ovat muussa keskustelussa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. DDR:n kaaduttua 1989 ja vuotta myöhemmin Saksojen yhdistyttyä alkoi Saksassa kiivas keskustelu siitä, kuinka DDR:n menneisyyttä tulisi käsitellä. Saksa on toistaiseksi ainoa maa, jossa on yhden vuosisadan aikana järjestetty kaksi totuuskomissiota: ensimmäinen holokaustin ja toinen DDR:n kaatumisen jälkeen. Saksan kielessä on jopa kaksi sanaa, Vergangenheitsbeweltigung sekä Geschichtsaufarbeitung, jotka tarkoittavat menneisyyden käsittelyä tai sen työstämistä. Voi siis sanoa, että vaikean menneisyyden käsittely on saksalaisten erityisosaamista. Totuuskomissio, rajavartioiden oikeudenkäynnit, Stasin arkistojen läpikäyminen sekä DDR:n vertaaminen kolmanteen valtakuntaan saivat itäsaksalaiset tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaisiksi, joilla ei ollut oikeutta omaan menneisyyteensä, mutta ei myöskään omaan tulevaisuuteensa. Itäsaksalaisista tuntui, ettei heidän elämänsä menneisyys näkynyt Länsi-Saksan hallinnoimassa historiankirjoituksessa. DDR:n nopea katoaminen niin poliittisena järjestelmänä kuin materiaalisena kulttuurina kiihdytti Ostalgien syntyä. Itäsaksalaisten vuosikymmeniä odottamat läntiset kulutushyödykkeet sekä vauraus ja hyvinvointi eivät saavuttaneetkaan itää siinä määrin ja yhtä nopeasti kuin siellä oli oletettu. Yhdistymisen aikaansaama euforia muuttui pian pettymykseksi, kun uuteen systeemin sopeutuminen ei onnistunut kivuttomasti. Analyysissa käytetään Daphne Berdahlin näkemystä Ostalgiesta keinona luoda vastanarratiiveja. Tämän lisäksi analyysissä tukeudutaan Paul Cooken näkemykseen Ostalgiesta Länsi-Saksan harjoittaman itäsaksalaisen kulttuurin ja historian kolonisaation vastustamisena. Tutkielmassa Ostalgie nähdään itäsaksalaisten vastarintana ja itsemääräämisoikeuden vaatimisena. Tutkielmassa tullaan myös siihen johtopäätökseen, että Ostalgiessa pohjimmiltaan kysymys on uuden järjestelmän ja länsimaisen kulttuurin hallitsemisesta ripauksella itäsaksalaista erityislaatuisuutta eikä niinkään menneisyyden haikailusta tai halusta palauttaa DDR valtiona tai poliittisena järjestelmänä. Ostalgien avulla itäsaksalaiset rakentavat uudenlaista identiteettiä uudessa systeemissä, mutta kuitenkin säilyttävät osan jotain vanhaa ja erityslaatuista.

Ukrainan vuosien 1932-33 nälänhädän historiapolitiikka

Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.

Memory effects and geometrical considerations in open quantum systems

This thesis discusses memory effects in open quantum systems with an emphasis on the Breuer, Laine, Piilo (BLP) measure of non-Markovianity. It is shown how the calculation of the measure can be simplifed and how quantum information protocols can bene t from memory e ects. The superdense coding protocol is used as an example of this. The quantum Zeno effect will also be studied from the point of view of memory e ects. Finally the geometric ideas used in simplifying the calculation of the BLP measure are applied in studying the amount of resources needed for detecting bipartite quantum correlations. It is shown that to decide without prior information if an unknown quantum state is entangled or not, an informationally complete measurement is required. The first part of the thesis contains an introduction to the theoretical ideas such as quantum states, closed and open quantum systems and necessary mathematical tools. The theory is then applied in the second part of the thesis as the results obtained in the original publications I-VI are presented and discussed.

Fabrication and Pseudo-Analog Characteristics of Ta2O5 -Based ReRAM Cell

Memristori on yksi elektroniikan peruskomponenteista vastuksen, kondensaattorin ja kelan lisäksi. Se on passiivinen komponentti, jonka teorian kehitti Leon Chua vuonna 1971. Kesti kuitenkin yli kolmekymmentä vuotta ennen kuin teoria pystyttiin yhdistämään kokeellisiin tuloksiin. Vuonna 2008 Hewlett Packard julkaisi artikkelin, jossa he väittivät valmistaneensa ensimmäisen toimivan memristorin. Memristori eli muistivastus on resistiivinen komponentti, jonka vastusarvoa pystytään muuttamaan. Nimens mukaisesti memristori kykenee myös säilyttämään vastusarvonsa ilman jatkuvaa virtaa ja jännitettä. Tyypillisesti memristorilla on vähintään kaksi vastusarvoa, joista kumpikin pystytään valitsemaan syöttämällä komponentille jännitettä tai virtaa. Tämän vuoksi memristoreita kutsutaankin usein resistiivisiksi kytkimiksi. Resistiivisiä kytkimiä tutkitaan nykyään paljon erityisesti niiden mahdollistaman muistiteknologian takia. Resistiivisistä kytkimistä rakennettua muistia kutsutaan ReRAM-muistiksi (lyhenne sanoista resistive random access memory). ReRAM-muisti on Flash-muistin tapaan haihtumaton muisti, jota voidaan sähköisesti ohjelmoida tai tyhjentää. Flash-muistia käytetään tällä hetkellä esimerkiksi muistitikuissa. ReRAM-muisti mahdollistaa kuitenkin nopeamman ja vähävirtaiseman toiminnan Flashiin verrattuna, joten se on tulevaisuudessa varteenotettava kilpailija markkinoilla. ReRAM-muisti mahdollistaa myös useammin bitin tallentamisen yhteen muistisoluun binäärisen (”0” tai ”1”) toiminnan sijaan. Tyypillisesti ReRAM-muistisolulla on kaksi rajoittavaa vastusarvoa, mutta näiden kahden tilan välille pystytään mahdollisesti ohjelmoimaan useampia tiloja. Muistisoluja voidaan kutsua analogisiksi, jos tilojen määrää ei ole rajoitettu. Analogisilla muistisoluilla olisi mahdollista rakentaa tehokkaasti esimerkiksi neuroverkkoja. Neuroverkoilla pyritään mallintamaan aivojen toimintaa ja suorittamaan tehtäviä, jotka ovat tyypillisesti vaikeita perinteisille tietokoneohjelmille. Neuroverkkoja käytetään esimerkiksi puheentunnistuksessa tai tekoälytoteutuksissa. Tässä diplomityössä tarkastellaan Ta2O5 -perustuvan ReRAM-muistisolun analogista toimintaa pitäen mielessä soveltuvuus neuroverkkoihin. ReRAM-muistisolun valmistus ja mittaustulokset käydään läpi. Muistisolun toiminta on harvoin täysin analogista, koska kahden rajoittavan vastusarvon välillä on usein rajattu määrä tiloja. Tämän vuoksi toimintaa kutsutaan pseudoanalogiseksi. Mittaustulokset osoittavat, että yksittäinen ReRAM-muistisolu kykenee binääriseen toimintaan hyvin. Joiltain osin yksittäinen solu kykenee tallentamaan useampia tiloja, mutta vastusarvoissa on peräkkäisten ohjelmointisyklien välillä suurta vaihtelevuutta, joka hankaloittaa tulkintaa. Valmistettu ReRAM-muistisolu ei sellaisenaan kykene toimimaan pseudoanalogisena muistina, vaan se vaati rinnalleen virtaa rajoittavan komponentin. Myös valmistusprosessin kehittäminen vähentäisi yksittäisen solun toiminnassa esiintyvää varianssia, jolloin sen toiminta muistuttaisi enemmän pseudoanalogista muistia.