Luonto, tiede ja teknologia : Kansanvalistuksen Suomi-kuva 1870-1920

Nature, science and technology. The image of Finland through popular enlightenment texts 1870-1920 This doctoral thesis looks at how Finnish popular enlightenment texts published between 1870 and 1920 took part in the process of forming a genuine Finnish national identity. The same process was occurring in other Nordic countries at the time and the process in Finland was in many ways influenced by them, particularly Sweden. In Finland the political realities under Russian rule especially during the Russification years, and the fact that its history was considered to be short compared to other European countries, made this nation-building process unique. The undertaking was led by members of the national elite, influential in the cultural, academic as well as political arenas, who were keen to support the foundation of a modern Finnish identity. The political realities and national philosophy of history necessitated a search for elements of identity in nature and the Finnish landscape, which were considered to have special national importance: Finland was very much determined as a political entity on the basis of its geography and nature. Nature was also used as means of taking a cultural or political view in terms of, for example, geographical facts such as the nation s borders or the country s geographical connections to Western Europe. In the building of a proper national identity the concept of nature was not, however, static, but was more or less affected by political and economic progress in society. This meant that nature, or the image of the national landscape, was no longer seen only as a visual image of the national identity, but also as a source of science, technology and a prosperous future. The role of technology in this process was very much connected to the ability to harness natural resources to serve national interests. The major change in this respect had occurred by the early 20th century, when indisputable scientific progress altered the relationship between nature and technology. Concerning technology, the thesis is mainly interested in the large and at the time modern technological manifestations, such as railways, factories and industrial areas in Finland. Despite the fact that the symbiosis between national nature and international but successfully localized technology was in Finnish popular enlightenment literature depicted mostly as a national success story, concerns began to arise already in last years of the 19th century. It was argued that the emerging technology would eventually destroy Finland s natural environment, and therefore the basis of its national identity. The question was not how to preserve nature through natural science, but more how to conserve such natural resources and images that were considered to be the basis of national identity and thus of the national history. National parks, isolated from technology, and distant enough so as to have no economic value, were considered the solution to the problem. Methodologically the thesis belongs to the genre of science and technology studies, and offers new viewpoints with regard to both the study of Finnish popular enlightenment literature and the national development process as a whole.

Naiset, luonto ja uskonto : Ekofeministinen lähestymistapa uskontotieteessä

Tutkielmassa tarkastellaan ekofeminismiä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia uskonnollisten luontodiskurssien tutkimiselle. Ekofeminismi on saavuttanut Suomessa yllättävän vähäistä kiinnostusta siitäkin huolimatta, että sekä feministisellä tutkimuksella että toisaalta uskontoekologialla on jalansijansa suomalaisessakin uskontotieteessä. Tutkielman tehtävänä onkin osaltaan paikata tätä tyhjiötä ja paitsi esitellä keskeisiä ekofeministisiä teorioita, niin myös näiden pohjalta kehitellä uudenlaista näkökulmaa uskontotieteelliseen, ihmisen ja luonnon suhdetta koskevaan tutkimukseen. Metodologisena viitekehyksenä tutkielmassa on käytetty sekä van Dijkin kriittisen diskurssianalyysin että Chris Weedonin kuvaileman jälkistrukturalistisen teorian perusperiaatteita, vaikkei diskurssianalyysi olekaan tutkielman pääasiallinen tavoite. Vaikka tutkielmassa sitoudutaan avoimesti ekofeministiseen projektiin, on näkökulma myös käytettyyn tutkimuskirjallisuuteen kriittinen: yhtäältä ekofeminististä näkökulmaa esitetään vaihtoehdoksi ns. perinteisille uskonnontutkimuksen teorioille, toisaalta tarkastellaan itseään ekofeminismiä ja sen lähtökohtia itsekriittisesti. Tutkielmassa käytetty uskonnon määritelmä nojaa Clifford Geerzin määritelmään uskonnosta symbolijärjestelmänä, joka osaltaan muokkaa yhteiskunnallista järjestystä sekä yhteiskunnan jäsenten syvimpiä arvoja ja asenteita. Näin nähtynä uskonnolla on tärkeä asema myös luontodiskurssien muodostamisessa ja ylläpitämisessä, eikä sitä näin ollen ole syytä jättää ekofeministisen tarkastelun ulkopuolelle. Ekofeminismi on 1970-luvulla syntynyt feminismin haara, jonka perustana on ajatus, että kaikki alistamisen muodot ovat verkkomaisessa suhteessa toisiinsa ja niiden taustalla toimivat samat mekanismit, oli kyseessä sitten rotuun, luokkaan, sukupuoleen tai lajiin perustuva sortaminen. Sorron taustalla toimivan ideologian ydin on käsitys järjen vallasta luonnon yli, jolloin alistetut ryhmät sekä naisellistetaan että naturalisoidaan. Tämän käsityksen perustan muodostavat länsimaista ajattelua jäsentävät dualismit kuten järki/tunne, mies/nainen, mieli/ruumis, yhteiskunta/luonto. Myös ympäristökriisin katsotaan nousevan näistä dualismeista, joten niiden tarkastelu, esiinkaivaminen ja purkaminen ovat yksi tärkeä osa ekofeminististä projektia. Näin ollen myös tässä tutkielmassa on kiinnitetty erityishuomio dualismeihin käyttäen apuna Val Plumwoodin teoriaa dualistisista mekanismeista ja toisaalta Karen Warrenin teoriaa dualismeihin nojaavasta herruuden logiikasta. Tutkielmassa luodaan myös katsaus länsimaisen, dualismeille pohjaavan luontosuhteen syntyyn niin filosofiassa, tieteessä kuin kristinuskossakin siten, kuin se ekofeminismin parissa yleisesti käsitetään. Tutkielmassa keskitytään kahteen ekofeministiseen pääsuuntaukseen, materiaaliseen ja kulttuuriseen ekofeminismiin. Näistä ensimmäisen taustalla ovat erilaiset sosialistiset ja marxilaiset teoriat: painotus on biologisesti ja sosiaalisesti sukupuolittuneessa työn jakautumisessa sekä naisen asemassa uusintavan työn tekijänä ja välittäjänä kulttuurin ja luonnon välissä. Kulttuurinen ekofeminismi puolestaan näkee ongelmien juuret enempi kulttuurisina, jolloin pääpaino on patriarkaalisen kulttuurin tavassa väheksyä kaikkea feminiiniseksi luokiteltua ja siten sekä naisia että luontoa. Tutkielmassa nämä kaksi näkökulmaa yhdistetään, sillä symbolis-materiaalisen sortokäsityksen mukaisesti huomio tulee kiinnittää yhtä lailla sorron materiaaliseen kuin kulttuuriseenkin puoleen. Tämän yhdistämisen tuloksena muodostuu uudenlainen näkökulma: ekofeministinen holismi. Ekofeministisen holismin teorian juuret ovat paitsi yllä mainituissa ekofeminismin muodoissa, niin myös pyrkimyksessä ylittää ekofeministisen ajattelun sisäiset dualismit. Teoria nojaa yhtäältä ns. ekologiseen hoivaetiikkaan ja toisaalta ajatukseen ekologisesta holismista: kokonaisuus hahmotetaan osiensa kautta, ja pääpaino on erilaisten suhteiden verkkomaisessa ymmärtämisessä. Huomio kiinnitetään yhtä lailla materiaaliseen kuin diskursiiviseenkin todellisuuteen, sillä valtarakenteet muotoutuvat näiden kahden vuorovaikutuksesta. Ekofeministinen holismi tarjoaakin uskonnollisten luontodiskurssien kriittiseen tarkasteluun monipuolisen näkökulman, jonka avulla on mahdollista paljastaa näiden diskurssien taustalla vaikuttavia dualistisia rakenteita samalla, kun huomioidaan myös näiden rakenteiden materiaaliset ja sosiaaliset vaikutukset. Kasaantuvien ekologisten ja sosiaalisten ongelmien edessä tällainen näkökulma puoltaa paikkaansa myös uskontotieteessä. Avainsanat: ekofeministiset teoriat - länsimainen luontosuhde - dualismit - ekologinen holismi - ekologinen hoivaetiikka - uskonnollinen luontodiskurssi

Uskonto, luonto ja talous Yhdysvaltain uudestisyntyneiden ilmastonmuutoskeskustelussa

Tutkielmani tarkastelee Yhdysvaltain uudestisyntyneitä protestantteja ja heidän suhtautumistaan ilmastonmuutokseen. Heidän käymässään keskustelussa uskonto määrittää yksilön suhtautumisen talouteen sekä luontoon. Tarkoituksenani on selvittää ja tehdä ymmärrettäväksi näiden asioiden keskinäisiä suhteita ja yhtyeenkietoutuneisuutta. Uudestisyntyneen uskon eräs keskeinen tekijä on uskonnollisen narratiivisen tradition omaksuminen, jolle uskova vapaaehtoisesti alistaa menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Narratiivisen tradition keskeisyyden vuoksi kehittelen tutkielmani teoreettiseksi viitekehykseksi narratiivisen rationaalisuuden näkökulmaa, joka pohjautuu Max Weberin, Jerome Brunerin, uskontososiologian uuden paradigman sekä narratiivisen tutkimuksen käsitteistöön. Narratiivisessa rationaalisuudessa uskonto näyttäytyy Robert Bellahin sanoin todellisuutena sui generis, joka muodostaa uskovan elämän fokuksen. Ninian Smartin määritelmän mukaisesti fokuksen käsite mahdollistaa uskonnon tutkimisen siten, että vain uskomisella on totuusarvoa, ei uskomisen kohteella. Tutkimusaineistoni koostin internetistä uudestisyntyneiden ylläpitämistä blogeista. Blogien käyttäminen aineistolähteinä mahdollistaa analyysin kohdentamisen uudestisyntyneiden keskenään käymään keskusteluun eikä tutkijalla ole riskiä joutua käännytyspuheen kohteeksi. Lisäksi blogit ovat aineistoa, joka on syntynyt ilman tutkijan tai tutkimusintressin vaikutusta. Tutkimusaineistoni muodostavat 15 blogilta haetut ilmastonmuutokseen liittyvät kirjoitukset. Aineistoni jäsennyksen suoritan sisällönanalyyttisin perustein käyttäen apunani akateemisia ja teologisia keskusteluja. Keskeisimpiä näistä ovat Max Weberin Protestanttinen etiikka, Colin Campbellin Romanttinen etiikka, Robert Bellahin kansalaisuskonto sekä kristillisen tilanhoitajuuden käsite. Pääasiallinen analyysimetodini on narratiivinen analyysi, jolla haen aineistostani niitä kansanomaisen ajattelun malleja, joiden valossa uudestisyntyneiden käymä ilmastonmuutoskeskustelu on sisäisesti johdonmukaista ja ulkopuolisille ymmärrettävää. Uudestisyntyneiden ilmastonmuutoskeskustelua jäsentää amerikkalaisen unelman ja sekulaarin humanismin kansanomaisen ajattelun mallit. Yhdessä nämä mallit muodostavat kokonaisuuden, joka tekee keskustelusta sisäisesti johdonmukaista ja ymmärrettävää ja jonka uudestisyntyneet ovat omaksuneet. Molemmilla malleilla on kristilliset juuret, vaikka amerikkalainen unelma on niistä jo etääntynyt. Amerikkalaisen unelman voi lisäksi nähdä Weberin Protestanttisen etiikan sekä Campbellin Romanttisen etiikan yhdysvaltalaisena synteesinä.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Taide ja luova luonto : Goethen taideteorian luonnonfilosofinen perusta

J.W. von Goethen (1749-1832) merkitys ei rajoitu saksalaisen kirjallisuuden uudistamiseen. Hänen keskeisin antinsa filosofialle on pikemminkin hänen kehittämässään luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa ja siinä ilmenevässä organistisessa luonnonfilosofiassa. Myös Goethen taideteoreettisia käsityksiä on hedelmällistä tutkia hänen luonnonfilosofiansa näkökulmasta. Tarkastelen pro gradu-tutkielmassani Goethen luontokäsityksen ja taidekäsityksen kehitystä välittömästi hänen Italiaan suuntautuvia matkojaan 1786 1789 ympäröivänä ajanjaksona. Tähän aikaan sijoittuivat paitsi morfologisen tutkimusmetodin syntyminen, myös Goethen kuvataiteellisten ihanteiden yhä vahvempi kääntyminen antiikin esikuvien puoleen. Tutkin Goethen luonnontutkimusten taustalla olevan tietoteoreettisen asenteen muotoutumista suhteessa tulkintoihin, joita hän muodosti Benedict de Spinozan ja Immanuel Kantin filosofiasta. Jäljitän hänen näin muodostuneen luonnonfilosofisen näkemyksensä ilmenemistä hänen Weimarin klassismia edustaneissa taideteoreettisissa kirjoituksissaan. Kysymykseni on, onko Goethen kuvaamassa luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa yhtymäkohtia siihen tiehen, jota taiteilijan tai taiteentuntijan on hänen mielestään kuljettava päästäkseen oikeaan käsitykseen taiteesta. Analysoidakseni tarkemmin taiteellisen ja tieteellisen toiminnan samankaltaisuutta Goethella vertailen keskenään 1789 julkaistua tekstiä Einfache Nachahmung der Natur, Manier, Stil (Luonnon yksinkertainen jäljittely, maneeri, tyyli), joka pohtii taiteen kuvaustavan suhdetta todellisuuteen, sekä lyhyttä luonnontieteellistä metodia kuvaavaa tekstiä Erfahrung und Wissenschaft (Kokemus ja tiede) vuodelta 1798. Asetan rinnakkain luonnontutkijan etenemisen empiirisestä ja tieteellisestä ilmiöstä puhtaaseen ilmiöön eli alkuilmiöön ja taiteellisen toiminnan jatkumon luonnon yksinkertaisesta jäljittelystä maneeriin ja tyyliin. Epilogissa hahmottelen Goethen metodin yhtymäkohtia moderniin fenomenologiaan sekä arvioin Rudolf Steinerin (1861 1925) Goethen tietoteoriasta tekemää tulkintaa.

Kemihaaran allasalueen luonto

Nature in the Kemihaara reservoir area, Northern Finland.

Valokuvallistettu luonto : I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä

Photographized nature I. K. Inha s work as a signification of nature The dissertation examines, through the work of the Finnish photographer and writer I. K. Inha (formerly Konrad Into Nyström) (1865 1930), the different ways in which the signification of nature is achieved. The principal material consists of Inha s work from 1890 to 1925, from which a number of photographs and texts are considered and upon which the photographization of nature is contemplated. The dissertation addresses the issue of how nature is conceived and how the act of photographizing it can be defined. The methodical context of the study is composed of three thematic baskets that structure the material and which consist of narrations on Finnish national perception, nature conservation and understanding the world. In the first case nature is seen as the natural environment encompassing lakes, seashores, forests, and hills, which at the time were often perceived from a utilitarian viewpoint. By the photographization they generated a pictorial narrative that could be shared. The natural environment was thus turned into landscape by means of photography, following the global pictorial concepts picturesque and sublime, as well as the national canons that had been developed in literature and the visual arts. In the narrations concerning nature conservation, the photographization did not merely occur within the limits of presuppositions, but rather nature was given the opportunity to unfold itself. While the photograph was being established as a basis for supporting nature conservation or to highlight the destruction of nature at the hand of Man, an attempt was made to represent subjects that were difficult to convey in photographs, such as nature s power or the miracle of growth. The thesis suggests, that in the third case the concept of nature broke away from its strict interconnection with the natural environment and led to a contemplation of nature that is perceivable in a person. In this context the photograph and the photographization are interpreted as an attempt to understand a person and his or her very existence in the world, while this same existential wonder is seen as being embodied in Inha s portrait of a rune singer and in his photographs of forest interior and water. Further, the thesis asks whether photographing nature could be interpreted as an action similar to the idea of the phenomenological reduction as a means of bypassing the photographer s prevailing way of being.

'Luonto' ympäristöarvojen tastalla

Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka

“Ulkona on se kaikki luonto ympärillä ja sisäl on nää seinät.” Tutkimus alkuopetusikäisen lapsen luontosuhteesta ja ulkona oppimisen kokemuksista

Tutkimuksen aiheena on toisen luokan oppilaiden luontosuhde sekä heidän kokemuksensa ulkona oppimisesta. Aiempien tutkimusten mukaan lapset viettävät nykypäivänä yhä vähemmän vapaa-aikaa ulkona. Lisäksi useista tutkimuksista käy ilmi lasten ja nuorten luonnosta vieraantuminen ja luontosuhteen heikkeneminen. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada selville, millaisia luontosuhteita alkuopetusikäisillä on ja miten he kokevat ulkona oppimisen. Ulkona oppimista on tutkittu kansainvälisesti jo melko paljon ja siitä saatavat hyödyt muun muassa motivaation ja hyvinvoinnin kannalta ovat tulleet esiin tutkimuksissa. Tutkimuksen aihe on siis tällä hetkellä erittäin ajankohtainen, mutta Suomessa vielä melko vähän tutkittu. Tutkimus toteutettiin eräässä varsinaissuomalaisessa alakoulussa ja siihen osallistui kaksi 2. luokkaa. Tutkimusaineisto koostui kolmesta osasta: alkukyselystä, teemahaastatteluista ja piirroksista. Aineiston analyysi suoritettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Tutkimuksen ensimmäisenä päätuloksena voidaan esittää, että lasten luontosuhde on melko kahtiajakautunut positiivisiin ja luonnosta vieraantuneisiin. Toisena päätuloksena voidaan esittää, että ulkona oppiminen koetaan enemminkin retkeksi kuin perinteiseksi oppitunniksi. Ulkona oppimisen kokemukset olivat vähäisiä, mutta kauttaaltaan positiivisia. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että kotiympäristöllä on suuri merkitys luontosuhteen muodostumisessa, sillä monilla positiivisesti luontoon suhtautuvilla oli paljon vapaa-ajan luontokokemuksia. Tämän tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida sanoa luontosuhteen vaikuttavan suhtautumiseen ulkona oppimista kohtaan. Ulkona oppimisen kokemukset liittyivät enemmän siihen, mitä on tehty ja suurin osa oppilaista koki ulkona oppimisen mielekkäänä, vaikka vapaa-ajan luontokokemuksia olisi ollut hyvin vähän. Aineistosta kävi ilmi oppilaiden kiinnostus tutkivaa ja toiminnallista oppimista kohtaan sekä kokemukset syvällisemmästä oppimisesta konkreettisen tekemisen ansiosta. Tutkimuksen perusteella voidaan siis todeta, että ulkona oppiminen voi olla hyvä lisä opetukseen hyvinvoinnin, motivoinnin sekä käytännön taitojen oppimisen kannalta.

Tiedettä Pohjantähden alla : Pohjoisen tutkimus ja Ruotsin tiedeseurojen suhteet Ranskaan 1700-luvulla

In the eighteenth century, the birth of scientific societies in Europe created a new framework for scientific cooperation. Through a new contextualist study of the contacts between the first scientific societies in Sweden and the most important science academy in Europe at the time, l Académie des Sciences in Paris, this dissertation aims to shed light on the role taken by the Swedish learned men in the new networks. It seeks to show that the academy model was related to a new idea of specialisation in science. In the course of the eighteenth century, it is argued, the study of the northern phenomena and regions offered the Swedes an important field of speciality with regard to their foreign colleagues. Although historical studies have often underlined the economic, practical undertone of eighteenth-century Swedish science, participation in fashionable scientific pursuits had also become an important scene for representation. However, the views prevailing in Europe tied civilisation and learning closely to the sunnier, southern climates, which had lead to the difficulty of portraying Sweden as a learned country. The image of the scientific North, as well as the Swedish strategies to polish the image of the North as a place for science, are analysed as seen from France. While sixteenth-century historians had preferred to put down the effects of the cold and claim a similarity of northern conditions to the others, the scientific exchange between Swedish and French researchers shows a new tendency to underline the difference of the North and its harsh climate. An explanation is sought by analysing how information about northern phenomena was used in France. In the European academies, new empirical methods had lead to a need for direct observations on different phenomena and circumstances. Rather than curiosities or objects for exoticism, the eighteenth-century depictions of the northern periphery tell about an emerging interest in the most extreme, and often most telling, examples of the workings of the invariable laws of nature. Whereas the idea of accumulating knowledge through cooperation was most manifest in joint astronomical projects, the idea of gathering and comparing data from differing places of observation appears also in other fields, from experimental philosophy to natural studies or medicine. The effects of these developments are studied and explained in connection to the Montesquieuan climate theories and the emerging pre-romantic ideas of man and society.

Inarinsaamen käsitemetaforat

This study discusses the conceptual metaphors of Inari Saami, an endangered, indigenous, Finno-Ugrian language spoken in northern Finland. The research focuses on systematical mappings between source and target domains in conventional Inari Saami metaphors and metonymies. The research material consists of the Inarinsaamen idiomisanakirja [Inari Saami idiom dictionary] which has been compiled by the author in collaboration with an Inari Saami co-author; the Inarilappisches Wörterbuch; Inarinsaamelaista kansantietoutta [Inari Saami folk knowledge]; and Aanaarkiela čájttuzeh [Inari Saami sample texts]. The metaphors and metonymies found in these literary sources are divided into categories on the basis of the target domains and according to the classic model of Lakoff ja Johnson (1980). This method reveals the systematical recurrence of source domains inside each category and thus discovers the systematical patterns of metaphoric mapping, the conceptual metaphors . As a result 44 conceptual metaphors and 16 conceptual metonymies are presented through approximately 500 glossed examples. These findings are discussed against the background of what is known about the cognitive and neural processing of metaphors on the one hand, and what is known about Inari Saami culture on the other. This theoretical framework highlights culture as the underlying force behind conceptual metaphors. The recurring metonymies seem to follow a culturally salient indexicality. For example, the Inari Saami conceptual metonymy TIME IS NATURE reflects the seasonal changes in the year s cycle, which was the salient index of time in traditional Inari Saami culture. The recurring metaphors, for their part, follow a culturally salient iconicity. The conceptual metaphor PRIDE IS ANTLERS is based on an iconicity which is experienced and interpreted by the Inari Saami. A proud person is associated with a reindeer who shows off his impressive antlers. The conceptual metaphor/metonymy seems to be a reflection of culture rather than a cognitive means of understanding an abstract domain in terms of a concrete domain, as hypothesized by certain theoreticians. Repeating this study with other languages may lead to the possibility of typologizing the metaphorical systems of the world s languages and understanding the diversity of metaphor systems in the endangered languages of the world.

Kasvilajien tunnistaminen, oppiminen ja opettaminen yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta

The purpose of the research was to determine how well Finnish pupils and students of different ages recognize plant species, which variables explain recognition of plant species, what plants and nature mean to the subjects and how plant species identification should be taught in general education in Finland. The subjects were pupils from: every class level of the primary schools (grades 1 6); lower- secondary school (grades 7 9); high school (grades I II); university departments of teacher education and classroom teachers and teachers from university involved with environmental teaching and also experts from education and botany. A total of 883 people took part in the research. Both quantitative and qualitative research methods were used. The quantitative methods were: a) plant species recognition test, where 70 plant species photos were shown to subjects and b) an experiment in which three experimental groups had a plant recognition test on the nature trail and the three comparison groups were tested on recognition of the same species in classroom. The testing materials consisted of 31 real plants outdoors and 31 photos taken of these real plant species that were shown to pupils from fourth, fifth and sixth classes (grade levels) from primary school. The qualitative methods were a questionnaire administered to pupils from elementary school and high school and students from the department of teacher education, to teachers from university and interviews, where 3 5 pupils and students who recognized the plant species best or worst in the recognition test were selected to be interviewed. Furthermore, classroom teachers from primary school and experts were interviewed. The research results showed that on average plant species were recognized insufficiently on every level of education. There was also variation between answers from primary school to university teachers. However, species recognition skills improved from primary school to university teachers. Among other things, sex and place of residence explained species recognition skills, because girls and pupils from rural areas knew plant species statistically significantly better than boys or pupil from cities. Almost every pupil, student and all classroom teachers wanted to recognize plant species better. Many pupils mentioned that a motivating teaching method would be to go outdoors and investigate the plant species themselves. University teachers and experts also mentioned that the best and most efficient learning and teaching method for species recognition skills, is to practice in nature. We should teach plant species in nature, using many senses and teaching methods. Also new technology could be used in teaching species recognition skills. Keywords: plant species recognition, plant species education, general education

Ekologisuus saaristolaiskäsityössä : Käsityöläisten luomia merkityksiä etsimässä

Tutkimuksessa etsittiin vastauksia kysymykseen, miten saariston tekstiilikäsityöläinen tavoittelee ekologista kestävyyttä työssään. Mitä ekologisuus hänelle merkitsee ja miten se ilmenee hänen töissään? Kertojana on sekä tuote että tekijä. Tutkimus on fenomenologisesti orientoitunut ja vastauksia tutkimuskysymyksiin haettiin teorian ja aineiston vuoropuhelulla . Analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysia. Analysoitava aineisto on hankittu haastattelemalla yhdeksää käsityöläistä, jotka asuvat Lounais-Suomen, Ahvenanmaan ja Tukholman alueen saaristoissa. Tutkimuksen teoreettisissa lähtökohdissa on tarkasteltu kestävän kehityksen ja saariston käsityön suhdetta. Kulttuuriseen, sosiaaliseen, taloudelliseen ja tuotannolliseen kestävyyteen panostamalla pyritään ekologiseen kestävyyteen. Käsityöläisen arvot, taidot ja tiedot vaikuttavat kehityksen eri osa-alueilla. Käsityöläisen toimintaympäristönä oli saaristo, sen luonto ja ihmisen aikaansaama kulttuuri. Tutkimuksessa selvitettiin sitä, miten saaristo ja saaristolaisuus vaikuttivat käsityöläisen tapaan toimia ja kertoa tekemistään tuotteista. Ekologisuus saaristolaiskäsityössä ilmeni monin tavoin. Kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys toteutuivat taloudellista ja tuotannollista kestävyyttä paremmin. Koulutuksen koettiin olevan paras keino saavuttaa välitavoitteita kestävässä kehityksessä. Käsityöläisyys nähtiin osana saaristolaiskulttuuria ja verkostoituminen harvaan asutulla seudulla koettiin tärkeäksi. Tutkimuksessa pohdittiin, onko ekologisuus materiaalin alkuperään, työtapaan vai tuotteen käyttöikään ja hävitykseen liittyvä asia. Ekologisuus yhdistettiin usein käsityön materiaaliin ja sen tuotantotapoihin. Arvot konkretisoituvat käsityöläisen puhuessa perheestään ja kasvamisesta käsityöläisyyteen. Ekologiseen käsityöhön panostaminen on myös osa käsityöläisen kasvuprosessia. Ekologiseen kestävyyteen pyrkiminen käsityössä herätti myös ristiriitaisia tunteita. Käsityöläisyys on elinkeino markkinoilla, joilla globaali kauppa määrittelee säännöt. Merkitseekö ekologiseen kestävyyteen pyrkiminen kurkottamista kohti totuutta? Avainsanat: ekologinen kestävyys, kestävä kehitys, arvot, käsityöläisyys, käsityö, saaristo saaristolaisuus

Ode to a Skylark: Agricultural intensification and farmland birds in the Baltic region

Intensification of agricultural land-use has been was shown to be the key reason behind declines in wildlife species associated with farmland. Accession to the European Union is regarded as a potential threat to the farmland biota of its new member states. In my thesis I looked at scenarios of agricultural development across the Baltic states of Estonia, Latvia and Lithuania, and the ways they are seen to affect farmed environments as a habitat of farmland bird species. I looked at the effects of major farmed habitats across the region, and assessed the role of spatial organisation of farmed habitats. I also evaluated the direction and magnitude of changes in bird communities following progression of farmland land-use from a relatively less intensive to the most intensive type within each country. Different aspects of the structural complexity of farmland were critical for supporting farmland birds. There was a clear indication that the more intensively farmed areas across the region provided habitat for fewer bird species and individuals, and intensification of field management was reflected in a tangible decrease in farmland bird abundance. The second part of the thesis, based on interviews in Estonia and Finland, is devoted to farmers interest in and knowledge of farmland wildlife, their understanding of the concept of biodiversity, and awareness of causes behind species declines. I examined the relationship between farmers interest and their willingness to undertake practices favouring farmland wildlife. Many farmers viewed biodiversity from a narrow perspective. In Finland farmers expressed higher concern about the decline in common farmland species than in Estonia. In both countries farmers rated intensification of agriculture as the major driving force behind declines. The expressed interest in wildlife positively correlated with willingness to undertake wildlife-friendly measures. Only farmers with agri-environment contracts targeted specifically at biodiversity were more knowledgeable about practical on-farm activities favouring wildlife, and were more willing to employ them that the rest. The results suggest that, by contributing to simplification of the farmland structure, homogenisation of crops, and increase in intensity of field use, EU agricultural policies will have a detrimental effect on farmland bird populations in Eastern Europe. Farmers are on the whole positive to the idea of supporting wildlife on their farms, and are concerned about declines, but they require payments to offset their income loss and extra work. I propose ways of further improving and better targeting of the agri-environment schemes in the region. I argue that with a foreseen tripling of cereal yields across the region, the EU Council s target of halting biodiversity decline in the EU by 2010 may not be realistic unless considerable improvements are made in conservation safeguards within the EU agricultural policy for the region.

Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta? : Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana

This study presents a systematical analysis of biochemist Michael Behe's thinking. Behe is a prominent defender of the Intelligent Design Movement which has gaines influence particularly in the United States, but also in elsewhere. At the core of his thinking is the idea of intelligent design, according to which the order of the cosmos and of living things is the handiwork of a non-human intelligence. This "design argument" had previously been popular in the tradition of natural theology. Behe attempts to base his argument on the findings of 20th century biology, however. It has been revealed by biochemistry that cells, formerly thought to be simple, in fact contain complex structures, for instance the bacterial flagellum, which are reminiscent of the machines built by humans. According to Behe these can be believably explained only by referring to intelligent design, not by invoking darwinian natural laws. My analysis aims to understand Behe's thought on intelligent design, to bring forward its connections to intellectual history and worldviews, and to study whether Behe has formulated his argument so as to avoid common criticisms directed against design arguments. I use a large amount literature and refer to diverse writers participating in the intelligent design debate. The results of the analysis are as follows. Behe manages to avoid a large amount of classical criticisms against the design argument, and new criticisms have to be developed to meet his argument. Secondly, positions on intelligent design appear to be linked to larger philosophical and religious worldviews.vaan myös maailmankuvat ja uskonnolliset näkemykset.