Tiedettä Pohjantähden alla : Pohjoisen tutkimus ja Ruotsin tiedeseurojen suhteet Ranskaan 1700-luvulla

In the eighteenth century, the birth of scientific societies in Europe created a new framework for scientific cooperation. Through a new contextualist study of the contacts between the first scientific societies in Sweden and the most important science academy in Europe at the time, l Académie des Sciences in Paris, this dissertation aims to shed light on the role taken by the Swedish learned men in the new networks. It seeks to show that the academy model was related to a new idea of specialisation in science. In the course of the eighteenth century, it is argued, the study of the northern phenomena and regions offered the Swedes an important field of speciality with regard to their foreign colleagues. Although historical studies have often underlined the economic, practical undertone of eighteenth-century Swedish science, participation in fashionable scientific pursuits had also become an important scene for representation. However, the views prevailing in Europe tied civilisation and learning closely to the sunnier, southern climates, which had lead to the difficulty of portraying Sweden as a learned country. The image of the scientific North, as well as the Swedish strategies to polish the image of the North as a place for science, are analysed as seen from France. While sixteenth-century historians had preferred to put down the effects of the cold and claim a similarity of northern conditions to the others, the scientific exchange between Swedish and French researchers shows a new tendency to underline the difference of the North and its harsh climate. An explanation is sought by analysing how information about northern phenomena was used in France. In the European academies, new empirical methods had lead to a need for direct observations on different phenomena and circumstances. Rather than curiosities or objects for exoticism, the eighteenth-century depictions of the northern periphery tell about an emerging interest in the most extreme, and often most telling, examples of the workings of the invariable laws of nature. Whereas the idea of accumulating knowledge through cooperation was most manifest in joint astronomical projects, the idea of gathering and comparing data from differing places of observation appears also in other fields, from experimental philosophy to natural studies or medicine. The effects of these developments are studied and explained in connection to the Montesquieuan climate theories and the emerging pre-romantic ideas of man and society.

Uusia tiedeakatemioita ja -seuroja perustettiin 1700-luvulla ympäri Eurooppaa. Niiden välille syntyneet yhteydenpidon verkostot loivat uuden perustan rajat ylittävälle yhteistyölle. Tiede, josta oli tullut muodikas toimintakenttä, tarjosi samalla areenan, jolla valtakunnat saattoivat kamppailla keskenään arvovallasta. Tutkimus tarkastelee Ruotsin valtakunnan tiedeseurojen suhteita aikakauden tärkeään tiedekeskukseen, Pariisin l Académie des Sciences iin. 1700-luvun Ruotsin tiedettä on usein kuvattu hyödyn ideologian valossa, eli keinona uuteen taloudelliseen nousuun suurvaltasotien jälkimainingeissa. Oppineita innoitti kuitenkin myös halu pätevöityä kollegoiden edessä ja niittää mainetta muotoutuvassa eurooppalaisessa tiedeyhteisössä. Ruotsin kannalta haasteita asettivat vallitsevat klassistiset ajattelumallit, joiden mukaan sivilisaation ja oppineisuuden nousu oli mahdollista vain etelän suotuisissa olosuhteissa. Ruotsin ensimmäisen tiedeseuran perustajat joutuivatkin toteamaan, ettei Pohjola ulkomaalaisten käsitysten mukaan tarjonnut edellytyksiä tieteelliselle toiminnalle. Pohjoisen erilaisuutta olikin aiemmin pyritty vähättelemään tarkoituksessa vakuuttaa ulkomaalaiset kollegat maan tieteellisestä potentiaalista. Pian kuitenkin juuri pohjoisen ilmiöistä löydettiin erikoisala, jolla saatettiin varata paikka eurooppalaisissa tiedekeskusteluissa. Aikakauden kiinnostusta muun muassa lapintutkimukseen selittää tiedeakatemioita innoittanut uusi empiirinen tiedonkäsitys, joka oli johtanut tarpeeseen kerätä suoria havaintoja eri ilmiöistä ja vaihtelevissa olosuhteissa. Baconilaiseen malliin perustuvien akatemioiden verkostojen odotettiin mahdollistavan maailmanlaajuisen tiedonkeruun, samaan aikaan kun tiedemiehet alkoivat erikoistua työssään. Pohjoinen luonto näyttäytyi luonnonlaboratoriona, joka tarjosi parhaat puitteet kylmän ilmiöiden tutkimiseen ja jossa monia yleisteorioita aina fysiikasta ihmistieteisiin voitiin havainnoida ja testata äärioloissa. Ruotsissa pohjoisuudesta alettiinkin tuottaa erikoisalaa, jonka kautta maa saattoi uudella tapaa osoittaa osaamistaan. Tutkimus tarkastelee tieteellisen toiminnan yhteyksiä pohjoisen muuttuvaan kuvaan, hyötyideologiaan ja esiromanttisten luontokäsitysten nousuun. Se tarjoaa perspektiivin myöhemminkin tiedemiehiämme innoittaneisiin erityisaloihin 1800-luvun halla- ja revontulitutkimuksesta 2000-luvun kylmälaboratorioihin.