167 resultados para käyttäytymistieteellinen rahoitus
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on luoda suomalaisen rahastosijoittajan profiili. Tutkimuskohteena ovat sijoittajien demografiset ominaisuudet, rahastosijoitukset sekä rahastotransaktiot. Aineistona on erään suomalaisen rahastoyhtiön henkilöasiakastietokanta vuosilta 1998 - 2003. Tutkimustulosten mukaan rahastosijoittaminen on yleistynyt Suomessa viime vuosien aikana. Erityisesti naisten määrä rahastosijoittajien joukossa on kasvussa. Rahastosijoitusten suuruus riippuu sijoittajan iästä sekä sukupuolesta. Mitä vanhempi sijoittaja on, sitä enemmän hän on sijoittanut rahastoihin. Lisäksi miehet sijoittavat suurempia summia kuin naiset. Viimeisten kolmen vuoden aikana suomalaisten rahastosijoittajien sijoituskohteiden painopiste on muuttunut riskillisemmistä rahastoista vähäriskisiin rahastoihin, erityisesti lyhyen koron rahastoihin. Osakemarkkinoiden mennyt kehitys vaikuttaa sijoituspäätöksiin. Rahastosijoittajien markkina-ajoituskyky on kuitenkin melko heikko. Miehet tekevät aktiivisemmin merkintöjä ja lunastuksia ja lisäksi reagoivat naisia nopeammin markkinoiden muutoksiin.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, käyttäytyvätkö suomalaiset rahastosijoittajat dispositioefektin mukaisesti realisoimalla mieluummin voitollisia kuin tappiollisia sijoituksia. Tutkimuksen kohteena ovat sijoittajien käyttäytyminen ja mandolliset sijoittajien psykologiset taipumukset ja käytösharhat. Aineistona on erään suomalaisen rahastoyhtiön henkilöasiakastietokanta vuosilta 2000 — 2007. Tutkimustulosten mukaan dispositioefekti ei ilmene niin selvästi rahastosijoittamisessa kuin suorissa osakesijoituksissa. Lääketieteellisessä rahastossa ei voida havaita viitteitä dispositioefektistä. Dispositioefekti havaitaan yhdistelmärahastossa sekä globaalissa osakerahastossa, mutta sen vaikutus näyttää häviävän tai jopa katoavan laskevilla markkinoilla. Verohyöty vaikuttaa euromääräisiin lunastuksiin joulukuussa vähentäen dispositioefektin ilmenemistä. Sijoituksen pitoajalla on selvä vaikutus sijoittajan saamiin tuottoihin. Sijoittajat näyttävät menettävän tuottoja pitämällä liian kauan tappiollisia sijoituksia ja realisoimalla liian nopeasti voitollisia sijoituksia. Kaikkien aikojen kurssihuiput markkinaindeksissä lisäävät lisäävät lunastuksia, kun taas kaikkien aikojen kurssipohjat vähentävät lunastuksia. Kuukauden takaisella kurssihuipulla tai notkolla näyttää olevan suurin merkitys lunastusten määrään
Resumo:
This study investigates the over and underreaction effects in nine emerging stock markets of Europe. Especially, the possible behavioral aspects behind them are an area of interest. These aspects would link them strongly to behavioral finance. Second, our aim is to provide more evidence of the similar or dissimilar behavior in general among these countries. Third, the possibility to gain abnormal returns from these markets is also under investigation. Data from nine emerging stock market indexes in Europe is gathered from January 1, 1998 to January 1, 2008 to find answers to the stated questions. Studies for the over and underreaction effects are done using a variant of the event study methodology which in this case includes two different calculation methods for the expected returns. Studies are performed using 60 day time intervals. The results between the two different methods used are relatively similar concerning the over and underreaction effects. Another of the methods, however, suggests there to be behavioral aspects behind the effects interpreted. On the other hand, the another method does not support this suggestion. However, a conclusion can be made that the factors driving these countries' behavior are related to their geographical location and to the fact that they are emerging countries.
Resumo:
International research shows that low-volatility stocks have beaten high-volatility stocks in terms of returns for decades on multiple markets. This abbreviation from traditional risk-return framework is known as low-volatility anomaly. This study focuses on explaining the anomaly and finding how strongly it appears in NASDAQ OMX Helsinki stock exchange. Data consists of all listed companies starting from 2001 and ending close to 2015. Methodology follows closely Baker and Haugen (2012) by sorting companies into deciles according to 3-month volatility and then calculating monthly returns for these different volatility groups. Annualized return for the lowest volatility decile is 8.85 %, while highest volatility decile destroys wealth at rate of -19.96 % per annum. Results are parallel also in quintiles that represent larger amount of companies and thus dilute outliers. Observation period captures financial crisis of 2007-2008 and European debt crisis, which embodies as low main index annual return of 1 %, but at the same time proves the success of low-volatility strategy. Low-volatility anomaly is driven by multiple reasons such as leverage constrained trading and managerial incentives which both prompt to invest in risky assets, but behavioral matters also have major weight in maintaining the anomaly.
Resumo:
Tutkimus kuvaa käyttäytymistieteellisestä rahoitusteoriasta esiintyvien harhojen vaikutuksia suomalaisilla osakemarkkinoilla toimivien sijoittajien sijoituspäätöksissä. Tutkimuksen tarkastelunäkökulma keskittyy älykkyysosamäärän vaikutuksiin.
Resumo:
Kirjoitus perustuu emeritusprofessori Juhani Pietarisen analyysiin TT -lehdessä 8/2005
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitkä ovat pienyrityksen elinkaaren kriittiset vaiheet ja millä tavoin rahoitus ja riski liittyvät näihin vaiheisiin. Tutkimuksen teoriaosassa tarkastellaan yritystä instituutiona ja yrittäjyyttä yrittäjän piirteitä korostavien näkökulmien avulla. Rahoitus ja riski liittyvät osana yrityksen elinkaaren vaiheisiin, joita tarkastellaan elinkaariteorian avulla. Empiirinen osa koostuu yrittäjien haastatteluista, joissa yrittäjät ovat tuoneet esille omianäkemyksiään yrityksensä kriittisistä vaiheista, näihin liittyvästä rahoituksesta sekä riskistä. Tutkimus osoittaa, että pienyrityksessä yrittäjä henkilöityy yritykseensä, jolloin yrittäjän oman persoonan ja yrityksen liikeidean välinen yhteys on liiketaloudellisestikin tärkeä. Yritystoiminnan aloitus sekä yrittäjän ominaisuudet ja toimintatapa vaikuttavat pitkälti siihen miten yritys kehittyy jasiirtyy elinkaaren vaiheesta toiseen.
Resumo:
Tässä tutkielmassa on pyritty selvittämään suomalaisten suuryritysten t&k-toiminnan julkista rahoitusta. Aihetta on tarkasteltu monesta eri näkökulmasta: teoriaan, postikyselyvastauksiin ja yksittäisen yrityksen toiminnan kuvaukseen pohjautuen. Tavoitteena on selvittää tällä tavoin kerättyjen tietojen avulla suuryrityksille suunnattuja ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuuksia sekä luoda lisävalaistusta siihen, millaista on tehokas julkisen t&k-tuen hakeminen ja käsittely suuryrityksissä. Tutkielma jaoteltiin niin, että ensimmäiseksi tarkastellaan t&k-toimintaa, sen julkista rahoitusta ja tuenantajia. Toisessa osassa käsitellään suuryritysten käytännön kokemuksia t&k-toiminnan julkisrahoitukseen liittyvistä seikoista. Kolmannessa osassa käydään tarkemmin läpi yhden yrityksen t&k-hankkeiden julkista rahoitusta. Tarkastelussa voidaan havaita suuryritysten tukeutuvan julkisen tuen hakemisessa lähinnä Tekesin ja Euroopan unionin teknologiahankkeisiin. Kuitenkin myös muita ulkopuolisen rahoituksen lähteitä oli käytetty. Yritykset pitivät saatua t&k-tukea toimintansa kannalta merkittävänä, vaikka se vaatii yrityksiltä tuenantajasta riippuen enemmän tai vähemmän panostuksia. Monet projektit olisivat jääneet tekemättä ilman tuen saamista. Tutkielman tuloksista voidaan nähdä kansainvälistymisen merkityksen korostuvan yleisesti t&k-toiminnassa. Yrityksen t&k-toiminnan julkisen rahoituksen ollessa tehokasta, on havaittavissa puolestaan yhteys hyvin organisoidun t&k-tuen hakemisen, korkean julkista rahoitusta koskevan tietotason ja tuenantajia koskevan tyytyväisyyden välillä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää henkilöstön motivoitumiseen vaikuttavia tekijöitä muutostilanteessa ja tunnistaa muutosjohtamisen kehittämiskohteita. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka sekundaariaineistona käytetään ARAn työtyytyväisyystutkimuksia vuosilta 2007 ja 2008. Primääriaineiston muodostavat tutkimuksen kohdeorganisaation kolmentoista henkilön teemahaastattelut. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että henkilöstön motivoitumiseen vaikuttaa työtehtävien mielekkyys, työyhteisöltä ja asiakkailta saatava palaute, työn arvostus ja toimiva yhteistyö. Henkilöstöpoliittiset toimenpiteet tukevat yksilöä muutoksessa. Muutosjohtamisen kehittämiskohteena on viestittää henkilöstölle muutoksen tarpeellisuus ja sen vaikutukset, toteuttaa muutos hallitusti sekä luoda muutokselle positiivinen ilmapiiri.
Resumo:
The main objective of this Master´s Thesis was to examine human resources motivation in firm´s growth in management point of view. The thesis concentrate mostly on intrinsic motivation conditions to way of motivate human resources. Basis for this thesis was assumption that companies don’t exploit enough intrinsic motivation potential in work motivation. Research method in this thesis was case study. Material for case study is collected by interviewing subject company’s managers. The Case study subject company was Finnish finance company. Outcome of this thesis was that assumption overthrown. The subject company was taking notice of intrinsic motivations potential in human resources motivation. There is no possibility to make widescale generalisation about results of the thesis because sample was only one company.