14 resultados para ekonometrinen estimointi


Relevância:

60.00% 60.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisen kaupan teorian lähtökohdista Euroopan unionin maataloustuotteiden tuontia Mercosur-maista. Tarkastelun kohteeksi valittiin seitsemän maataloustuotetta: naudanliha, kaakao, kahvi, appelsiinimehu, siipikarjanliha, soija ja vehnä. Tutkimusongelmana oli tuonti- ja vientikysyntöjen estimointi näille tuotteille. Tutkimuksessa tehtiin myös simulaatioita, joilla pyrittiin kuvaamaan kaupan vapautumisen vaikutuksia. Lisäksi pyrittiin vastaamaan kysymykseen: millä tavoin kaupan vapautuminen olisi vaikuttanut EU:n maataloustuotteiden kokonaistuontiin ja tuontiin Mercosur-maista? Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä oli ekonometrinen estimointi. Ensin estimoitiin EU:n tuotteen tuontikysyntä eli kokonaistuonti, josta johdettiin kysyntä EU:n tuonnille eri Mercosur-maista eli vientikysynnät. Tuotteiden tuontikysynnöille estimoitiin tulo- ja hintajoustot ja vientikysynnöille joustot kokonaistuonnin ja hinnan suhteen. EU:n tuontikysyntää selittäviksi tekijöiksi valittiin EU:n tulotaso ja tuotteen reaalihinta. Muutamiin tuontikysyntä -malleihin lisättiin vielä niin sanottu dummy-muuttuja kuvaamaan suuria tuonnin vaihteluita. Kaikille seitsemälle tuotteelle estimoitiin myös vientikysyntämallit eli estimoitiin EU:n tietyn tuotteen tuontia yhdestä Mercosur-maasta kerrallaan. Vientikysyntää selittäviksi tekijöiksi valittiin EU:n kyseisen tuotteen kokonaistuonti ja kyseisen tuotteen suhteellinen hinta. Log-lineaariset mallit estimoitiin pienimmän neliösumman menetelmällä ja malleissa, joissa esiintyi autokorrelaatiota hyödynnettiin Cochrane-Orcutt -tekniikkaa. Tutkimuksessa tehtiin tuonti- ja vientikysyntöjen regressiokertoimien estimaateilla historiallisia (ex post) simulaatioita vuosille 1988-2006. Simulaatioiden avulla pyrittiin saamaan selville, mitä vaikutuksia kaupanvapautumisella ja EU:n ja Mercosurin välisellä vapaakauppaliitolla olisi ollut EU:n tuonti- ja vientikysyntöihin kyseisten tuotteiden kohdalla ceteris paribus. Estimoitujen EU:n tuontikysyntä -mallien hintajoustot vaihtelivat -0,69 ja 1,97 välillä, mistä voidaan päätellä, että kaupan vapauttaminen tai lähinnä tariffien poistaminen ei vaikuttaisi kovin merkittävästi EU:n kokonaistuonnin määrään. Tuontikysyntämallien tulojoustot vaihtelivat 0,77 ja 5,98 välillä. Tuontikysynnät olivat tulojen suhteen aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna huomattavasti joustavampia. Tutkimuksessa estimoitujen EU:n vientikysyntä -mallien joustot kokonaistuonnin suhteen vaihtelivat -6,31 ja 4,69 välillä ja hintajoustot vaihtelivat -14,51 ja 0,87 välillä. Vientikysynnät kokonaistuonnin että hinnan suhteen olivat joustavampia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Tuontikysyntöjen simulaatiot osoittivat, että aikavälillä 1988-2006 EU:n ja Mercosurin välisen vapaakauppaliiton tapauksessa EU:n tuonti olisi ollut suurempaa kuin perusskenaariossa ja vapaankaupan tapauksessa tuonti olisi ollut vieläkin suurempaa alhaisemmasta hinnasta johtuen. Vientikysynnöissä perusskenaarion ja vapaakauppa-skenaarion välille ei syntynyt useiden tuotteiden kohdalla kovinkaan suurta eroa tuonnin määrään, mutta EU:n ja Mercosurin välinen vapaakauppaliitto olisi tämän tutkimuksen mukaan lisännyt EU:n maataloustuotteiden tuontia Mercosur-maista aikavälillä 1988-2006. Avainsanat: tuontikysyntä, vientikysyntä, kansainvälisen kaupan teoria, ekonometrinen estimointi

Relevância:

60.00% 60.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee maissin tuotantoon ja markkinoihin vaikuttavia tekijöitä Yhdysvalloissa 2000-luvulla. Yhdysvallat on maailman merkittävin maissin tuottaja. Aikaisemmin maissia on tuotettu suoraan tai välillisesti eläinten rehuna ihmisten ruuantuotannon tarpeisiin. 2000-luvulla maissin käyttö liikenteen polttoaineena käytettävän etanolin raaka-aineena on merkittävästi lisääntynyt. Samaan aikaan maissin hinta on noussut ennätyskorkeaksi. Tässä tutkimuksessa maissimarkkinoihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin ajankohtaisen viranomaistiedon, aiheeseen liittyvän aikaisemman tutkimuksen ja empiirisen ekonometrisen estimoinnin perusteella. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kysyntä- ja tarjontateoriaan. Lisäksi tässä tutkimuksessa on kerrottu Yhdysvaltojen maatalouspolitiikan lähihistoriasta ja tarkemmin tällä hetkellä rehuviljan tuotantoon vaikuttavasta maatalouspolitiikasta. Tutkimuksessa estimoitiin maissin tuottajien viljelypäätöksiin vaikuttavia tekijöitä käyttäen pienimmän neliösumman menetelmää. Viljelypäätöstä kuvaavaksi selitettäväksi muuttujaksi valittiin maissin viljelypinta-ala. Aineiston saatavuus rajasi tutkimuksen vuosiin 1987 – 2010. Viljelypinta-alaa selittäviä muuttujia valittiin 12. Muuttujien valinta perustui maissin tuotantoon liittyviin tekijöihin, joita on käytetty muissa alan tutkimuksissa ja joiden käyttöä voidaan perustella talousteorialla. Vähitellen kokeilemalla mallista karsittiin turhat muuttujat pois ja viljelypinta-alaa selittämään jäi maissin ja soijan viivästetty hintasuhde, viivästetty typpilannoitteen hinta, maissifutuurien ostomäärät sekä viivästetty etanolin tuotanto ja maissin muu teollinen käyttö. Paras ja luotettavin lineaarisella mallilla saatu tulos sai selitysasteeksi 0,85. Tässä mallissa molemmat kysyntää kuvaavat muuttujat olivat alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä. Alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä olivat myös maissin ja soijan hintasuhde samoin kuin futuuriostot. Samoilla muuttujilla testattu log-lineaarinen malli antoi tutkimuksen korkeimman selitysasteen 0,87. Selittävistä muuttujista etanolin tuotanto oli edelleen alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan maissin muun teollisen käytön merkitsevyys heikkeni, ollen kuitenkin alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Lannoitteen hinnan p-arvo laski, joten lannoitteen hinta oli nyt alle 5 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä samoin kuin futuuriostot. Log-lineaarinen malli paransi myös maissin ja soijan hintasuhteen merkitsevyyttä. Tutkimustulokset ovat loogisia ja vastaavat teoriaa ja muita tutkimuksia siltä osin, että maissin korkeampi hinta, maissin lisääntynyt kysyntä ja futuuriostot lisäävät maissin viljelypinta-alaa. Tulosten perusteella voi todeta maissin tuotantokustannusten nousun ja soijan hinnan nousun laskevan maissin viljelypinta-alaa. Tutkimuksen tuloksena saadut joustokertoimet ovat pieniä, mikä kertoo maissin viljelypinta-alan vaihtelujen olevan melko joustamattomia markkinoilla tapahtuviin muutoksiin nähden. Tästä voisi päätellä viljelijöiden tuotantopäätösten olevan melko riippumattomia markkinoiden muutoksista. Tämä voi selittyä maatalouspolitiikan luomalla vahvalla turvaverkolla, rajoitteilla ja kannustimilla.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa rintasyövän ja ruoansulatuselinten syöpien perheittäistä kertymistä ja perimäosuutta estimoitiin lapsena tai nuorena syövän sairastaneiden suomalaisten perheaineistoissa. Perheet poimittiin siten, että jokaisessa perheessä on vähintään yksi alle 40-vuotiaana diagnosoitu syöpätapaus vuosina 1970-2012. Rintasyöpäaineisto koostui 4921 perheestä, joissa oli kaikkiaan 26 259 henkilöä. Ruoansulatuselinten aineisto puolestaan koostui 3328 perheestä ja 22 441 henkilöstä. Syövän perimäosuuden suhteellista ilmaantuvuutta mallinnettiin hierarkkisella bayesiläisellä Poisson-regressio sekamallilla, jossa sairastumisalttiuden vaihtelu jaettiin ympäristön, perimän ja ylihajonnan komponentteihin. Parametrien yhteisposteriorijakaumaa arvioitiin MCMC-otannan avulla JAGS-ohjelmalla. Lisäksi syöpien kertymistä tarkasteltiin estimoimalla sukulaisuussuhteiden mukaan ositettuja suhteellisia syöpäilmaantuvuuksia. Simulaatiotutkimuksella arvioitiin tilastollisen mallin satunnaiskomponenttien estimoituminen ja tarkasteltiin harhan korjauksen vaikutusta tutkimusasetelmaan. Rintasyöpäaineistossa nuorten syöpäpotilaiden perheenjäsenillä havaittiin 739 syöpää ja perheenjäsenten keskimääräinen syöpäriski oli 81% (95%:n todennäköisyysväli 68-94%) suurempi kuin vastaavalla väestöllä. Rintasyövän perimäosuus oli 26% (0-57%). Ruoansulatuselinten syöpiä havaittiin perheenjäsenillä 574 ja perheenjäsenten syöpäriski oli 60% (48-73%) suurempi kuin väestöllä ja sen perimäosuudeksi estimoitiin 63% (37-88%). Tutkielman tulosten mukaan ympäristötekijöiden merkitys rintasyöpäaineistossa on suuri. Vastaavasti ruoansulatuselinten syövissä ympäristötekijöiden merkitys on pienempi ja perimän osuus selvästi suurempi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli määrittää ammoniumtypen, säilörehun liukoisen ja säilörehun liukenemattoman valkuaisen metaboloitumista pötsissä sekä kuvata ammmoniumtypen sekä säilörehun liukoisen ja liukenemattoman fraktion virtauskinetiikkaa alempaan ruoansulatuskanavaan. Koska typen metaboliaa märehtijän elimistössä on tutkittu paljon ja siitä on vakiintuneita käsityksiä, tässä tutkimuksessa keskityttiin metaboliareittien suuruuden arviointiin sekä typen virtausnopeuden estimointiin WinSAAM -ohjelmistolla rakennetun dynaamisen mallin avulla. Koe suoritettiin ajanjaksolla 2.3.-26.4.2002 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisilla, kotieläintuotannon tutkimusosaston koe-eläintallilla. Koemallina oli 4 x 4 latinalainen neliö, jossa oli neljä eläintä, neljä jaksoa ja neljä koekäsittelyä. Koe-eläiminä olivat neljä usean kerran poikinutta ayrshire-lypsylehmää. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 68 pv. (± 27 pv). Lehmät saivat 10 kg/pv väkirehuseosta ja hapolla (AIV 2000, 5,4 l/tn) säilöttyä esikuivattua säilörehua vapaasti siten, että jätettä jäi 5-10 %. Typellisten yhdisteiden metaboliareittejä mallinnettaessa havaintoaineistona käytettiin pötsin ammoniumtypen, bakteeritypen, alkueläintypen, liukenemattoman typen ja valkuaisen C-fraktion 15N-rikastumisen perusteella laskettua taustarikastumisen ylittävää poolikokoa. Havaintoaineiston perusteella rakennettiin ammoniumtypen (Malli 1), säilörehun liukoisen ei-ammoniumtypen (SNAN) (Malli 2) ja säilörehun liukenemattoman typen (Malli 3) metaboliareittejä kuvaavat mallit. Malli 1 estimoi ammoniumtypen imeytymisen, ulosvirtauksen ja synteesin bakteeritypeksi erinomaisesti. Alkueläintypen metabolian parametriarvoissa oli enemmän hajontaa kuin ammoniumtypen tai bakteeritypen metabolian parametriarvoissa. Mallin 1 mukaan 38 % ammoniumtypestä imeytyi suoraan pötsin seinämän läpi, 35 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 9 % alkueläintypeksi. Loppuosa (18 %) ammoniumtypestä virtasi nestefaasin mukana satakertaan. Malli 2 estimoi säilörehun SNAN:n metaboitumisen ammonium- ja bakteeritypeksi erinomaisesti. Myös ammoniumtypen metabolia ja bakteeritypen ulosvirtauksen estimointi onnistui erinomaisesti. Malli 2 ei antanut kovin luotettavaa estimaattia alkueläintypen metaboliasta. Mallin 2 mukaan 29 % säilörehun SNAN:stä imeytyi ammoniumtyppenä pötsin seinämän läpi, 10 % virtasi ulos pötsistä ammoniumtypen muodossa, 42 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 7 % alkueläintypeksi. Lisäksi 13 % SNAN:stä ohitti pötsin hajoamatta. Malli 3 estimoi typen metaboliareiteille erittäin tarkat parametriarvot. Tässä mallissa myös alkueläinten metabolialle saatiin luotettavat parametriarvot. Mallin 3 mukaan 57 % säilörehun liukenemattomasta typestä ohitti pötsin hajoamatta, 24 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 18 % alkueläintypeksi. Nurmisäilörehuun perustuvalla dieetillä hyvin suuri osuus satakertaan virtaavasta mikrobivalkuaisesta on peräisin ei-ammoniumtyppi -lähteistä, eli liukenemattomasta rehuvalkuaisesta, aminohapoista ja peptideistä. Koska lyhyt- ja pitkäketjuisten peptidien osuus SNAN fraktiosta on suuri ja koska jopa 13 % säilörehun SNAN fraktiosta voi ohittaa pötsin hajoamatta, on liukoisten typpifraktioiden ja varsinkin peptidien rooli pötsin typpimetaboliassa hyvin merkittävä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis studies the informational efficiency of the European Union emission allowance (EUA) market. In an efficient market, the market price is unpredictable and profits above average are impossible in the long run. The main research problem is does the EUA price follow a random walk. The method is an econometric analysis of the price series, which includes an autocorrelation coefficient test and a variance ratio test. The results reveal that the price series is autocorrelated and therefore a nonrandom walk. In order to find out the extent of predictability, the price series is modelled with an autoregressive model. The conclusion is that the EUA price is autocorrelated only to a small degree and that the predictability cannot be used to make extra profits. The EUA market is therefore considered informationally efficient, although the price series does not fulfill the requirements of a random walk. A market review supports the conclusion, but it is clear that the maturing of the market is still in process.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis addresses modeling of financial time series, especially stock market returns and daily price ranges. Modeling data of this kind can be approached with so-called multiplicative error models (MEM). These models nest several well known time series models such as GARCH, ACD and CARR models. They are able to capture many well established features of financial time series including volatility clustering and leptokurtosis. In contrast to these phenomena, different kinds of asymmetries have received relatively little attention in the existing literature. In this thesis asymmetries arise from various sources. They are observed in both conditional and unconditional distributions, for variables with non-negative values and for variables that have values on the real line. In the multivariate context asymmetries can be observed in the marginal distributions as well as in the relationships of the variables modeled. New methods for all these cases are proposed. Chapter 2 considers GARCH models and modeling of returns of two stock market indices. The chapter introduces the so-called generalized hyperbolic (GH) GARCH model to account for asymmetries in both conditional and unconditional distribution. In particular, two special cases of the GARCH-GH model which describe the data most accurately are proposed. They are found to improve the fit of the model when compared to symmetric GARCH models. The advantages of accounting for asymmetries are also observed through Value-at-Risk applications. Both theoretical and empirical contributions are provided in Chapter 3 of the thesis. In this chapter the so-called mixture conditional autoregressive range (MCARR) model is introduced, examined and applied to daily price ranges of the Hang Seng Index. The conditions for the strict and weak stationarity of the model as well as an expression for the autocorrelation function are obtained by writing the MCARR model as a first order autoregressive process with random coefficients. The chapter also introduces inverse gamma (IG) distribution to CARR models. The advantages of CARR-IG and MCARR-IG specifications over conventional CARR models are found in the empirical application both in- and out-of-sample. Chapter 4 discusses the simultaneous modeling of absolute returns and daily price ranges. In this part of the thesis a vector multiplicative error model (VMEM) with asymmetric Gumbel copula is found to provide substantial benefits over the existing VMEM models based on elliptical copulas. The proposed specification is able to capture the highly asymmetric dependence of the modeled variables thereby improving the performance of the model considerably. The economic significance of the results obtained is established when the information content of the volatility forecasts derived is examined.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This study examines the properties of Generalised Regression (GREG) estimators for domain class frequencies and proportions. The family of GREG estimators forms the class of design-based model-assisted estimators. All GREG estimators utilise auxiliary information via modelling. The classic GREG estimator with a linear fixed effects assisting model (GREG-lin) is one example. But when estimating class frequencies, the study variable is binary or polytomous. Therefore logistic-type assisting models (e.g. logistic or probit model) should be preferred over the linear one. However, other GREG estimators than GREG-lin are rarely used, and knowledge about their properties is limited. This study examines the properties of L-GREG estimators, which are GREG estimators with fixed-effects logistic-type models. Three research questions are addressed. First, I study whether and when L-GREG estimators are more accurate than GREG-lin. Theoretical results and Monte Carlo experiments which cover both equal and unequal probability sampling designs and a wide variety of model formulations show that in standard situations, the difference between L-GREG and GREG-lin is small. But in the case of a strong assisting model, two interesting situations arise: if the domain sample size is reasonably large, L-GREG is more accurate than GREG-lin, and if the domain sample size is very small, estimation of assisting model parameters may be inaccurate, resulting in bias for L-GREG. Second, I study variance estimation for the L-GREG estimators. The standard variance estimator (S) for all GREG estimators resembles the Sen-Yates-Grundy variance estimator, but it is a double sum of prediction errors, not of the observed values of the study variable. Monte Carlo experiments show that S underestimates the variance of L-GREG especially if the domain sample size is minor, or if the assisting model is strong. Third, since the standard variance estimator S often fails for the L-GREG estimators, I propose a new augmented variance estimator (A). The difference between S and the new estimator A is that the latter takes into account the difference between the sample fit model and the census fit model. In Monte Carlo experiments, the new estimator A outperformed the standard estimator S in terms of bias, root mean square error and coverage rate. Thus the new estimator provides a good alternative to the standard estimator.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tarkoituksena on määrittää kesämökkikäynnin virkistysarvo. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu, vaikka kesämökkeily on merkittävä osa suomalaista elämää. Kesämökkikäynnin virkistysarvo tarkoittaa hyötyä, jonka yksilö saa kesämökillä virkistäytymisestä. Virkistäytyminen kesämökillä pitää sisällään kaiken kesämökillä ja sen ympäristössä tapahtuvan harrastamisen ja rentoutumisen. Koska ympäristö on tärkeässä osassa mökillä virkistäytymisessä, tässä tutkielmassa on lisäksi tarkoitus tutkia, kuinka mökkiympäristön ominaisuudet vaikuttavat virkistysarvoon. Tarkasteltavina ympäristön ominaisuuksina ovat virkistäytymisen estävät leväkukinnot ja mökin rannattomuus. Koska mökkeily toisaalta myös kuormittaa ympäristöä, tutkielmassa tutkitaan myös, kuinka sähköistys, ympäristöä kuormittava kesämökin ominaisuus, vaikuttaa virkistysarvoon. Virkistysarvo on markkinaton hyöty, joten sen määrittämiseen on käytettävä jotain markkinattomien hyödykkeiden arvottamismenetelmää. Tässä työssä arvottaminen tapahtuu matkakustannusmenetelmällä, jota käytetään yleisesti ympäristön tarjoamien virkistyspalveluiden taloudelliseen arvottamiseen. Kesämökkikäyntien kysyntää kuvaava matkakustannusmallin ekonometrinen mallintaminen suoritetaan negatiivisella binomimallilla. Tutkielman tulosten mukaan noin neljän päivän pituinen käynti sähköistetyllä kesämökillä, jossa on ranta eivätkä levät häiritse virkistäytymistä, tuottaa 167-205 euron suuruisen virkistyshyödyn. Virkistäytymisen estävät leväkukinnot laskevat arvoa 40 prosentilla ja mökin rannattomuus 45 prosentilla. Käynti sähköistetyllä mökillä tuottaa 3-5 prosenttia korkeamman virkistyshyödyn kuin käynti sähköistämättömällä mökillä. Suomessa kesän aikana tehtävien mökkikäyntien yhteenlaskettu virkistyshyöty on 430-530 miljoonaa, jos mökillä on ranta, jossa levistä ei ole haittaa. Häiritsevät leväkukinnot laskevat yhteenlaskettua virkistyshyötyä 30 miljoonalla ja rannattomuus 10-20 miljoonalla. Sähköistys nostaa yhteenlaskettua virkistyshyötyä 20-30 miljoonalla eurolla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The Thesis presents a state-space model for a basketball league and a Kalman filter algorithm for the estimation of the state of the league. In the state-space model, each of the basketball teams is associated with a rating that represents its strength compared to the other teams. The ratings are assumed to evolve in time following a stochastic process with independent Gaussian increments. The estimation of the team ratings is based on the observed game scores that are assumed to depend linearly on the true strengths of the teams and independent Gaussian noise. The team ratings are estimated using a recursive Kalman filter algorithm that produces least squares optimal estimates for the team strengths and predictions for the scores of the future games. Additionally, if the Gaussianity assumption holds, the predictions given by the Kalman filter maximize the likelihood of the observed scores. The team ratings allow probabilistic inference about the ranking of the teams and their relative strengths as well as about the teams’ winning probabilities in future games. The predictions about the winners of the games are correct 65-70% of the time. The team ratings explain 16% of the random variation observed in the game scores. Furthermore, the winning probabilities given by the model are concurrent with the observed scores. The state-space model includes four independent parameters that involve the variances of noise terms and the home court advantage observed in the scores. The Thesis presents the estimation of these parameters using the maximum likelihood method as well as using other techniques. The Thesis also gives various example analyses related to the American professional basketball league, i.e., National Basketball Association (NBA), and regular seasons played in year 2005 through 2010. Additionally, the season 2009-2010 is discussed in full detail, including the playoffs.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Koettu terveys on subjektiivinen mittari, jota voidaan käyttää objektiivisten mittareiden ohella kunnan sosiaali- ja terveyspolitiikan onnistumisen arviointiin sekä ohjaamaan palveluiden järjestämistä. Tutkimuksessa selvitettiin mahdollisuuksia tuottaa pienalue-estimointimenetelmillä tietoa Espoon eri alueiden 20–64 -vuotiaan väestön kokemasta terveydestä. Erityisesti työ keskittyi selvittämään; kuinka pienille Espoon alueille voidaan tuottaa luotettavaa tietoa käytettävissä olevasta otosaineistosta ja miten käytetty mallitaso sekä otoskoon kasvattaminen muiden pääkaupunkiseudun asukkaiden vastauksilla vaikuttaa estimointitulokseen? Tutkimusaineistona käytettiin vuoden 2008 aikana Helsingin sosiaalialan osaamiskeskuksen keräämän Pääkaupunkiseudun hyvinvointitutkimus -aineiston lisäksi Aluesarjat-tilastotietokannasta sekä Tilastokeskuksen Väestötilastopalvelusta saatavaa tietoa. Pienalue-estimointimenetelminä käytettiin malliavusteista GREG-estimointia sekä malliperusteista EBLUP-estimointia. Sekä Espoon että koko pääkaupunkiseudun otosaineistosta muodostettujen yksikkö- ja aluetason mallien parametrien ja Espoon eri alueiden 20–64 -vuotiaaseen väestöön liittyvän tiedon avulla tuotettiin alue-estimaatteja Espoon pien-, tilasto- ja suuralueille. Koetun terveyden aluekeskiarvon estimointi onnistui kaikilla aluetasoilla kyseisen aluetason malliin perustuvalla EBLUP-estimaattorilla. GREG-estimaattori onnistui vain suuraluetason estimoinnissa, muilla aluetasoilla alueiden pienet otoskoot huononsivat GREG-estimaatin tarkkuutta. Yksikkötason sekamallin huono selitysvoima ja mallista puuttuva selittäjä huononsivat siihen perustuvan EBLUP-estimaattorin tarkkuutta. Estimoinnin kannalta mallitasoa tärkeämmäksi osoittautui mallin hyvyyden toteutuminen. Voiman lainaaminen kohdejoukon ulkopuoliselta otokselta heikensi satunnaisvaikutuksen merkitsevyyttä ja alue-estimaattien välistä vaihtelua sekä lisäsi estimaattien tarkkuutta. Pienaluetiedon tuottaminen onnistuu EBLUP-estimaattoreilla jopa 85 pienalueelle noin 800 havainnon otosaineistosta, mikäli käytössä on luotettavaa lisäinformaatiota ja hyvä malli. GREG-estimaattori sallii huonomman mallin käytön, mutta edellyttää suurempia pienalueittaisia otoskokoja kuin EBLUP-estimaattorit. EBLUP-estimaattoreiden etuna on alueittaisen otoskoon lisäksi mahdollisuus perustaa estimointi sekä yksikkötasoiseen että aluetasoiseen malliin. Pienalueestimointimenetelmät lisäävät otosaineistojen hyödyntämismahdollisuuksia. Onnistumisen takaa menetelmiin sisältyvien, aineistoon ja malliin kohdistuvien vaatimusten huomiointi tiedonkeruun suunnitteluvaiheessa mm. kysymysten asettelussa. Pienalue-estimointimenetelmien käyttö edellyttää tilastollista osaamista, kriittisyyttä saatuja tuloksia kohtaan ja vastuullisuutta tuloksia julkaistaessa. Laatuvaatimukset täyttävät pienalue-estimaatit soveltuvat hyvin päätöksenteon tueksi, kun halutaan vertailla alueita ja kohdentaa resursseja tarvelähtöisesti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis studies the effect of income inequality on economic growth. This is done by analyzing panel data from several countries with both short and long time dimensions of the data. Two of the chapters study the direct effect of inequality on growth, and one chapter also looks at the possible indirect effect of inequality on growth by assessing the effect of inequality on savings. In Chapter two, the effect of inequality on growth is studied by using a panel of 70 countries and a new EHII2008 inequality measure. Chapter contributes on two problems that panel econometric studies on the economic effect of inequality have recently encountered: the comparability problem associated with the commonly used Deininger and Squire s Gini index, and the problem relating to the estimation of group-related elasticities in panel data. In this study, a simple way to 'bypass' vagueness related to the use of parametric methods to estimate group-related parameters is presented. The idea is to estimate the group-related elasticities implicitly using a set of group-related instrumental variables. The estimation results with new data and method indicate that the relationship between income inequality and growth is likely to be non-linear. Chapter three incorporates the EHII2.1 inequality measure and a panel with annual time series observations from 38 countries to test the existence of long-run equilibrium relation(s) between inequality and the level of GDP. Panel unit root tests indicate that both the logarithmic EHII2.1 inequality measure and the logarithmic GDP per capita series are I(1) nonstationary processes. They are also found to be cointegrated of order one, which implies that there is a long-run equilibrium relation between them. The long-run growth elasticity of inequality is found to be negative in the middle-income and rich economies, but the results for poor economies are inconclusive. In the fourth Chapter, macroeconomic data on nine developed economies spanning across four decades starting from the year 1960 is used to study the effect of the changes in the top income share to national and private savings. The income share of the top 1 % of population is used as proxy for the distribution of income. The effect of inequality on private savings is found to be positive in the Nordic and Central-European countries, but for the Anglo-Saxon countries the direction of the effect (positive vs. negative) remains somewhat ambiguous. Inequality is found to have an effect national savings only in the Nordic countries, where it is positive.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielman tavoite on mallintaa suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjontaa vuosien 1999-2009 puukauppa-aineistolla. Tutkielman tulos on raakapuun kantohinnasta ja muista tarpeellisista selittävistä muuttujista riippuva tarjonnan funktio kaikille käsitellyille raakapuulajeille. Tutkielman toimeksiantaa UPM-Kymmene Oyj. Tarkoitus on, että tarjontafunktioiden ja lopputuotteidensa kysynnän tuntemuksen avulla UPM-Kymmene voi tarkastella mahdollisuuksiaan puunhankintaan tulevaisuudessa. Tutkielma esittelee suomalaisen raakapuumarkkinan erityispiirteitä, metsäekonomista teoriaa raakapuun tarjonnasta sekä aihetta koskevien aiempien empiiristen tutkimusten tuloksia. Esittelyn perusteella löydetään kysymyksenasettelun kannalta hinnan lisäksi kiinnostavimmat muuttujat tarjonnan vaihtelun selittämiseen. Osoittautuu, että vaikka kysyntäfunktion olemassaolon taloustieteellinen perusteltavuus suomalaisella raakapuumarkkinalla on kyseenalainen, ostomäärän ja hinnan samanaikainen määräytyminen aiheuttaa aineistossa riippuvuutta tarjontamallien virhetermin ja selittävänä muuttujana käytettävän kantohinnan välillä. Tutkielma jatkuu simultaanisuusharhan, instrumenttimuuttujamenetelmän ja kaksivaiheisen pienimmän neliösumman menetelmän esittelyllä seuraten Hamiltonin kirjaa 77me Serres Analysis (1994) sekä Davidsonin ja MacKinnonin kirjaa Econometric Theory and Methods (2004). Tarkentuvaa estimaattoria varten tarvitaan instrumenttimuuttujia, jotka valitaan kunkin raakapuulajin mallille erikseen. Osassa tarjontamalleista havaitaan estimolntimenetelmän kannalta olennaista muuttujien epästationaarisuutta, joka perustellaan seurauksettomaksi soveltaen johtopäätöksiä Hsiaon artikkelista Statistical Properties of the Tvvo-Stage Least Squares Estimator Under Cointegration (1997). Diagnostisen tarkastelun jälkeen mallit todetaan moitteettomiksi. Tulosten mukaan raakapuun tarjonnan hintajousto on korkeampi kuin esitellyissä aikaisemmissa empiirisissä tutkimuksissa. Lisäksi käsiteltyjen kuitupuulajien tarjontojen hintajoustot ovat tukkipuulajien joustoja korkeampia, mikä on metsänhoidollisin syin perusteltavaa. Tarjonta ei sen sijaan näytä juuri reagoineen käsitellylle aikajaksolle sattuneisiin veromuutoksiin. Osoittautuu myös, ettei tarjonta riipu voimakkaasti sijoitetun pääoman hinnasta eli korosta. Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani ja UPM-Kymmene sopivat vuonna 2009, että pro gradu -tutkielmasta säilytetään valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa sensuroitua kappaletta, josta yksityiskohtaisimmat lopputulokset jätetään pois. Tämä tutkielman kappale on suppea, siten sivumäärältään tiivistelmäsivun tietoa lyhyempi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Augmented Reality (AR) is currently gaining popularity in multiple different fields. However, the technology for AR still requires development in both hardware and software when considering industrial use. In order to create immersive AR applications, more accurate pose estimation techniques to define virtual camera location are required. The algorithms for pose estimation often require a lot of processing power, which makes robust pose estimation a difficult task when using mobile devices or designated AR tools. The difficulties are even larger in outdoor scenarios where the environment can vary a lot and is often unprepared for AR. This thesis aims to research different possibilities for creating AR applications for outdoor environments. Both hardware and software solutions are considered, but the focus is more on software. The majority of the thesis focuses on different visual pose estimation and tracking techniques for natural features. During the thesis, multiple different solutions were tested for outdoor AR. One commercial AR SDK was tested, and three different custom software solutions were developed for an Android tablet. The custom software solutions were an algorithm for combining data from magnetometer and a gyroscope, a natural feature tracker and a tracker based on panorama images. The tracker based on panorama images was implemented based on an existing scientific publication, and the presented tracker was further developed by integrating it to Unity 3D and adding a possibility for augmenting content. This thesis concludes that AR is very close to becoming a usable tool for professional use. The commercial solutions currently available are not yet ready for creating tools for professional use, but especially for different visualization tasks some custom solutions are capable of achieving a required robustness. The panorama tracker implemented in this thesis seems like a promising tool for robust pose estimation in unprepared outdoor environments.