Tasavallan puolesta laittomuutta vastaan. Kansallisen Edistyspuolueen aktiivien toiminta Vapaamielisten Klubin piirissä lapuanliikkeen vuosina 1929–1932.

Suomen tasavalta joutui kovan haasteen eteen 1930-luvun vaihteessa. Oikeistoradikalismin nousu sai aikaan tilanteen, jossa tasavaltalainen valtiojärjestys oli uhattuna. Oikeiston uhka kiteytyi kansalaisliikkeessä, jota kutsuttiin lapuanliikkeeksi. Käsittelen tutkimuksessani lapuanliikkeen aikaa, pääpiirteissään marraskuusta 1929 huhtikuuhun 1932. Kansallinen Edistyspuolue, jonka nuorsuomalaiset tasavaltalaiset olivat perustaneet joulukuussa 1918, seisoi vahvasti laillisuuden takana. Tutkimukseni pääosassa on edistyspuolueen keskeisten henkilöiden toiminta. Tässä toiminnassa korostuu pienen helsinkiläisyhdistyksen, Vapaamielisten Klubin, rooli. Edistyspuolueen poliittista perintöä ei tänä päivänä jatka yksikään puolue. Tämän vuoksi sen toiminnasta ei ole olemassa vastaavaa historiankirjoitusta kuin muista puolueista. Tutkimukseni täydentää kuvaa Suomen puoluejärjestelmän historiasta ja 1920–1930-lukujen vaihteen sisäpolitiikasta. Tutkimus kuuluu aatehistoriallisen tutkimuksen piiriin, nuorsuomalaisuuden tutkimuksen perinteeseen. Selvitän tutkimuksessani, miten Suomen tasavaltalaisen hallitusmuodon ja laillisuuden kannattajat pyrkivät puolustamaan isänmaataan lapuanliikkeen muodostamaa uhkaa vastaan. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten edistyspuolueen aktiivit vastustivat lapuanliikettä? Kuka vastusti ja mistä syystä? Kuvaan myös sitä, millaiset eri puolueiden kannattajista koostuneet ryhmittymät lapuanliikkeen vaiheissa olivat vastakkain. Tutkimukseni keskittyy nimenomaan lapuanliikkeen porvarillisiin vastustajiin. Käytän teoreettisena viitekehyksenä sukupolviteoriaa, jonka avulla hahmotan eri ryhmittymien syntymisen syitä ja niiden sisäistä jakoa. Lapuanliikkeen aikaan aktiivisina toimivat eri-ikäiset, eri ikäpolvien aktiivit. Kun lapualaiset alkoivat suuntautua yhä enemmän laittomuuden ja oman käden oikeuden puolelle, alkoivat vastaavasti tasavallan puolesta taistelleet pitää yhtä. He perustivat aktiivista lapualaisvastarintaa tekemään Isänmaan ja Lain Puolesta -järjestön. Lapuanliikettä vastaan nousivat toisaalta vanhat, suurlakon aikuisiällä kokeneet valtiomiehet sekä lapualaisten ikätoverit, joille laillisuus, tasavalta ja sisällissodan punaiset–valkoiset-leirijaon hälventäminen olivat tärkeitä. Mäntsälän kapinassa talvella 1932 taistelu tasavallasta kulminoitui. Vastakkain olivat nuorsuomalaisen tradition kaksi vahvaa fraktiota: aktivistifraktio, joka nojasi aktiivisen vastarinnan ja valkoisen Suomen – vapaussodan – kokemuksiinsa, ja tasavaltalais-laillisuusfraktio, joka nojasi laillisuusperinteeseen ja hallitusmuototaistelun tasavaltalaisuuteen. Kaiken taustalla oli vanhemman sukupolven mentaliteetti, jota nuorempien sukupolvien fraktiot seurasivat – sukupolviteorian mukaan tulkittuna ne olivat liittyneet vanhemman sukupolven poliittiseen traditioon. Vapaamielisten Klubin, Kansallisen Edistyspuolueen ja Isänmaan ja Lain Puolesta -järjestön yhteys on ollut hyvin tiivis. Tämä johtuu ratkaisevan paljon niissä toimineista henkilöistä. Tärkeimmän alkuperäislähteen muodostaa Vapaamielisten Klubin arkisto. Aiemmista tutkimuksista tärkeimmät ovat Matti Virtasen Fennomanian perilliset, Vesa Vareksen ja Timo Soikkasen Sukupolvi selittäjänä Suomen historiassa sekä Juha Siltalan Lapuan liike ja kyyditykset 1930.

Kansallisen Edistyspuolueen suhtautuminen laajaan armahduskysymykseen, tullipolitiikkaan ja kieltolakiin.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Kansallisen Edistyspuolueen suhtautumista laajaan armahduskysymykseen, tullipolitiikkaan ja kieltolakiin aikavälillä 1919 - 1930. Tutkielma selvittää oliko edistyspuolue erimielinen ja hajautunut erilaisiin klikkeihin kyseessä olevien aiheiden suhteen, ja omaksuivatko nämä ryhmittyvät erilaisia liberalistisia suuntauksia näihin aiheisiin nähden. Lisäksi selvitetään oliko puolue jakautunut oikeistoon ja vasemmistoon sen aikaisessa puoluekentässä. Tutkielman tarkoituksena on myös valottaa edistyspuolueen historiaa, josta ei ole aikaisemmin kirjoitettu paljoakaan. Puolue oli 1920-luvulla hyvin merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa edustaen suomalaista liberalismia ja edistysmielisyyttä, ja vaikka sen suosio kääntyi 30-luvulle tultaessa laskuun, tulisi sitä tutkia tulevaisuudessa huomattavasti perusteellisemmin. Edistyspuolue ja sen seuraajat eli kansanpuolue, Vapaamielisten Liitto, Liberaalinen Kansanpuolue ja uusi nuorsuomalainen puolue kuihtuivat yksi toisensa jälkeen ja olivat lähinnä isojen puolueiden apupuolueita. Tällä tavalla kysymys liberalismin elinvoimaisuuden puutteesta Suomessa kytkeytyy edistyspuolueen ja sen seuraajien kohtaloon. Edistyspuolue oli klassinen kaaderipuolue, joka tarkoittaa sitä, että lähteiden etsiminen ja kartoittaminen on tavallista työläämpää. Se oh liberalististen puolueiden tapaan erittäin huonosti organisoitunut eikä tuottanut paljoa lähteitä verrattuna sellaisiin suurin puolueisiin ja massaliikkeisiin kuten SDP, maalaisliitto ja SKDL. Tästä kertoo paljon se, että suurin osa edistyspuolueen eduskuntaryhmän pöytäkirjoista maailmansotien väliseltä ajalta on hävinnyt. Aikaisempaa tutkimusta ei näin ollen ole paljoa löydettävissä. Tutkielmassa tukeudutaan pääasiallisesti Kansallisen Edistyspuolueen puoluearkistoon sekä sen sisältämiin pöytäkirjoihin ja eduskunnan pöytä- ja asiakirjoihin, joiden avulla tarkastellaan ja analysoidaan puolueen yksittäisiä jäseniä ja organisaatioita. Kansallinen Edistyspuolue sirpaloitui eri asiakokonaisuuksien suhteen erilaisiin rruehpideryhmiin, jotka edustivat liberalismin eri suuntauksia. Tästä johtuen asioista päättäminen on vaikeata ja lopulta jopa mahdotonta. Puolueen edustamat liberaalisuus ja edistysmielisyys aiheuttivat edistyspuolueen sisällä selvän ristiriidan liberalismia edustavien yksilön oikeuksien ja vapauksien sekä edistystä edustavien valtiovallan vastuun ja roolin välille. Näin ollen liberalismin perusideat ja edistystä edustava sosiaalinen vastuu hyvinvointi-ajattelun muodossa asettuivat vastakkain. Edistyspuolueen johto painotti voimakkaasti liberalismia yksilön vapauksineen ja valintoineen, vaikka todellisuudessa puolue-eliitti monesti määritteli yksipuolisesti arvot ja päämäärät yksilöiden valinnanvapauden kustannuksella. Puolue on toisaalta edistyksellinen ja toisaalta liberaali. Se toimi eri yhteiskunnallisten kysymysten suhteen eri tavalla, ja sen edustama liberalismi sai myös erilaisia muotoja kulloisestakin kysymyksestä riippuen.

Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi samastuminen

National identity is a general, more or less shared meaning structure. Those who share it, identify with a nation according to their beliefs of what national identity consists of. The present study examined the Finnish national identity in relation to other spatial identities, such as local or European identity. Data were drawn from a sample of 179 respondents who represented the adult population in the year 1993. The focus was on the representation of the Finnish national identity, the limits and components of this identity, and on the position of national identification among all human identifications. Categorization, the basic process in the construction of national identity, consists of inclusion and exclusion. Different forms of identification could be distinguished along with different contents. Discrimination and derogation of outgroups were associated with identification that emphasized inter-nation comparison and framed identity in an essentialistic and thus exclusionary way. The contents of national identity were examined using a quantitative word-assessment method, and related to different forms of identification. With regard to Finnish identification, few differences between age, educational or SES groups were found. Despite the lack of differences in the strength of Finnish identification, those with more education to a greater extent relativized their Finnishness. Those who held positive attitudes to immigrants associated Finnishness with both positive and negative traits. Pro-immigrant attitude was related to an emphasis on cultural Finnishness and a de-emphasis on comparative and status-oriented Finnishness. Among the respondents with lower level of education, the emphasis on cultural Finnishness clearly predicted pro-immigrant attitudes. Those who did not produce any spontaneous response to a request to define Finnishness were more likely to be anti-immigrant. Thus, reflexive self-understanding implies openness towards other nationalities. Changes in the representation of Finnishness are suggested by differential weights given by respondents to different aspects of the national identity. Older respondents regarded the moral-anthropomorphic aspects of identity as more important. The younger respondents felt relatively more Finnish in the company of foreigners than did the older generations, to whom being with friends and in other close relationships stood out as contexts of national identification. The aspect of identity which is based on categorization and comparison could be called identity for others. The other aspect of the national identity is identity for ourselves, which emphasizes self and cultural self-understanding. A modern marketing oriented “image-of-Finland” identity represents identity for others.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.

Mapinduzi Daima – Revolution Forever : Using the 1964 Revolution in Nationalistic Political Discourses in Zanzibar

This Master's thesis examines two opposite nationalistic discourses on the revolution of Zanzibar. Chama cha Mapinduzi (CCM), the party in power since the 1964 revolution defends its revolutionary and "African" heritage in the current multi-party system. New nationalists, including among others the main opposition party Civic United Front (CUF), question both the 1964 revolution and the post-revolution period and blame CCM for empty promises, corruption and ethnic discrimination. This study analyzes the role of a significant historical event in the creation of nationalistic ideology and national identity. The 1964 revolution forms the nucleus of various debates related to the history of Zanzibar: slavery, colonialism, racial discrimination and political violence. Representations of these Social constructivist principles form the basis of this study, and central concepts in the theoretical framework are nationalism, national identity, ethnicity and race. I use critical discourse analysis as my research method, lean on the work by Teun A. van Dijk and Norman Fairclough as the most significant researchers in this field. I examine particularly the ways in which linguistic methods, such as stereotypes and metaphors are used to form in- and out-groups ("us" vs. "others"). My material, both in Swahili and English, was collected mainly in Tanzania in the fall of 2007 and from online sources in the spring of 2009. It includes publications by the Zanzibari government between the years of 1964-2000 (12), official speeches for the Revolution Day or the Union Day (12), articles from Tanzanian newspapers from the 1990s until the year of 2009 (15), memoirs and political pamphlets (10), blog posts and opinion pieces from four different websites (8), and interviews or personal communication in Zanzibar, Dar es Salaam and Uppsala (8). Nationalistic rhetoric often creates enemy images by using binary good-bad oppositions. Both discourses in this study build identities on the basis of "otherness" and exclusion, with the intent of emphasizing the particularity of the own group and excluding "evilness" outside the own reference group. These opposite views on the 1964 revolution as the main axis of the history of Zanzibar build different portraits of the nation and Zanzibari-ness (Uzanzibari). CCM still relies on the pre-revolutionary enemy images of Arabs as selfish rulers and cruel slave traders. For CCM, Zanzibar is primarily an "African" nation and a part of Tanzania which is threatened by "Arabs", the outsiders. In contrast, the new nationalists stress the long history of Zanzibar as multi-racial, cosmopolitan and formerly independent country which has its own, separate culture and identity from mainland Tanzanians. Heshima, honour/respect, one of the basic values of Swahili culture, occupies a central role in both discourses: the main party emphasizes that the revolution returned "heshima" to the Zanzibari Africans after centuries of humiliation, whereas the new nationalists claim that ever since the revolution all "non-Africans" have been humiliated and lost their "heshima". According to the new nationalists, true Zanzibari values which include tolerance and harmony between different "races" were lost when the "foreign" revolutionaries arrived from the mainland. Consequently, they see the 1964 revolution as Tanganyikan colonialism which began with the help of Western countries, and maintain that this "colonialism" still continues in the violent multi-party elections.

Malesia, Singapore ja etniset kiinalaiset : Kaksi tapaa rakentaa kansallista yhtenäisyyttä

Tutkimuksen tavoitteena on perehtyä Malesian ja Singaporen kiinalaisten etniseen ja kansalliseen identiteettiin. Tutkimus tarkastelee ja vertailee erityisesti Malesian ja Singaporen valtionhallintojen keinoja rakentaa kansallista yhtenäisyyttä ja vähentää etnisen identiteetin merkitystä. Lisäksi tutkimus luo kriteerijoukon, jonka avulla voidaan vertailla Malesian ja Singaporen yhteiskuntien onnistumista tai epäonnistumista kansallisen yhtenäisyyden rakentamisessa. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen kysymykseen: Miten Malesian ja Singaporen valtionhallinnon menetelmät vaikuttavat etnisten kiinalaisten kansalliseen ja etniseen identiteettiin, ja miten maiden menetelmät eroavat toisistaan? Lopuksi vertailemalla Malesiaa ja Singaporea tutkimuksessa päätellään luodun kriteerijoukon avulla, miten kansallinen yhtenäisyys on toteutunut näissä kahdessa maassa. Tutkimuksen teoriatausta perustuu etnistä ja kansallista identiteettiä tutkineiden Fredrik Barthin, Nathan Glazerin ja Daniel P. Moynihanin, Donald Horowitzin, Milton J. Esmanin, Benedict Andersonin, Anthony D. Smithin ja Stuart Hallin teorioihin. Nämä tutkijat painottavat eri tekijöiden merkitystä kansalliselle identiteetille ja yhtenäisyydelle, toisiaan täydentäen. Kyseessä on teoreettinen tutkimus. Siksi sen aineisto koostuu pääasiassa sekundaarilähteistä: tieteellisistä teoksista ja artikkeleista sekä sähköisistä lehtiartikkeleista. Primäärilähteitä ovat Malesian ja Singaporen perustuslait, Malesian ja Singaporen tilastokeskuksien tilastot sekä Malesian entisen pääministerin Mahathir bin Mohamadin vuonna 1991 pitämä Vision 2020 -puhe. Aineistoa on analysoitu tutkimuksen teoriataustan avulla. Monipuolisemman kuvan muodostamiseksi on tutkimukseen valittu sekä länsimaalaisten tutkijoiden että singaporelaisten ja malesialaisten tutkijoiden tutkimuksia. Lisäksi, puolueellisuuden välttämiseksi, on tutkimukseen valittu eri etnisiin ryhmiin kuuluvien tutkijoiden artikkeleita ja teoksia. Tutkimuksessa on päädytty seuraavan tulokseen. Jotta kansallinen yhtenäisyys voidaan saavuttaa Malesian ja Singaporen monietnisissä yhteiskunnissa, tulee valtionhallinnon keskittyä erityisesti seuraaviin viiteen tehtävään: kansantalouden kehittämiseen, etnisten ryhmien välisen taloudellisen tasa-arvoisuuden edistämiseen, poliittisen aktiivisuuden ja osallistumisen kannustamiseen, etnisten yhteisöjen samanarvoisuuden toteuttamiseen lain edessä ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän rakentamiseen. Näiden kriteerien perusteella Malesia ja Singapore eivät ole kansallisesti yhtenäisiä valtioita. Singapore on kuitenkin kansallisesti yhtenäisempi, sillä se täyttää viidestä kriteeristä kolme, kun Malesia täyttää vain kaksi kriteeriä. Malesialla ja Singaporella on kaksi hyvin erilaista tapaa rakentaa kansallista yhtenäisyyttä, mutta lopputulokset ovat kuitenkin hyvin samankaltaiset. Tutkimus päättelee, että etnisten yhteisöjen institutionaalinen asema molemmissa maissa on yksi ratkaisevimmista esteistä kansalliselle yhtenäisyydelle.

Rossijskaja Karelija i karely v imperskoi politike Rossii, 1905-1917

Russian Karelians were one of the small peasant nations of the Russian Empire that began to identify themselves as nations during the late imperial period. At that historical moment Russian Karelia fell between an economically undeveloped empire and the rapidly modernizing borderland of Finland. The economic and cultural lure of Finland drew Karelians into the Finnish camp. This attraction was seen as a challenge to Russia and influenced the straggle between Russia and Finland for the Karelians. This struggle was waged from 1905 to 1917. This work is focused on the beginning stage of the struggle, its various phases, and their results. The confrontation extended into different dimensions (economic, political, ideological, church and cultural politics) and occurred on two levels: central and regional. Countermeasures against local nationalisms developed much earlier both in Russia and in other empires for use were also used in the Russian Karelian case. Economic policies were deployed to try to make relations with Russia more alluring for Karelians and to improve their economic condition. However, these efforts produced only minimal results due to the economic weakness of the empire and a lack of finances. Fear of the economic integration of the Karelians and Finns, which would have stimulated the economy of the Karelia, also hindered these attempts. The further development of the Orthodox Church, the schools and the zemstvos in Karelia yielded fewer results than expected due to the economic underdevelopment of the region and the avoidance of the Finnish language. Policizing measures were the most successfull, as all activities in Russian Karelia by the Finns were entirely halted in practice. However, the aspiration of Russian Karelians to integrate their home districts with Finland remained a latent force that just waited for an opportunity to push to the surface again. Such a chance materialized with the Russian revolution. The Karelian question was also a part of Russian domestic political confrontation. At the and of the 1800s, the Russian nationalist right had grown strong and increasingly gained the favor of the autocracy. The right political forces exploited the Karelian question in its anti-Finnish ideology and in its general resistance to the national emancipation of the minority peoples of Russia. A separate ideology was developed, focusing on the closeness of Karelians to the "great Russian people." Simultaneously, this concept found a place in the ultramonarchist myth of the particularly close connection between the people and tsar that was prominent in the era of Nicholas II. This myth assigned the Karelians a place amongst the "simple people" faithful to the tsar.

Isänmaa ja Ranska : Suomalainen frankofilia 1880-1914

In Finland the period 1880 -1914 constituted an essential phase in the creation of the great national project as well as it was a golden time of Francophilia. With Francophilia, i.e. French-mindedness, is here understood a collectively upheld strong sympathy towards France and French culture. However, the Francophilia of late nineteenth century Finland was free from apparent political intentions and remained a chosen disposition. The strength of its drive was not only based on the older European admiration of everything French, but also on the growing fascination for a novelty emerging besides the traditional influences of the Germanic culture. In Finnish society Francophilia mostly worked as an opposite force to the most confined conceptions of what was considered national ; as a consequence France came to denote more than a country and Francophilia contained an important symbolical meaning in the construction of the Finnish nation. The main tasks of the study are to introduce as the first large historical presentation of the subject a covering examination of the many descriptions of Paris-phases of assorted artists, authors, and intellectuals, to clarify the mental relationship of the Finnish intelligentsia to France prior to national independence, and finally to provide these developments with case studies of certain life paths. However, the examination is not biographical, because the starting point remains within the rhetoric arguments of Francophilia and patriotism as these appeared within the public sphere. Historical persons have thus been dealt with primarily as reflectors of the then-current French-minded mentality. Such Francophiles in Finland were first and foremost Werner Söderhjelm, Juhani Aho, L. Onerva and V. A. Koskenniemi. The networks of the Finnish cultural field are mostly displayed through these examples. In previous research the intensive relationship of Finnish artists and authors with France has not been connected with actual concepts of nationalism. The respective periods of the intellectuals in Paris have simply been viewed as devoid of ideological links with the contemporary advancement of the fatherland, or even as opposites to the patriotic pursuits in Finland. From the viewpoint of this study these now canonized creators of a Finnish culture are primarily seen as patriots and fellow countrymen, and only secondly as artists and artist s colleagues. The dissertation is constructed as both a regional survey of the idealization of France and a study of Finnish history through the mirror of Francophilia. As such France only held an instrumental role for the receiving culture, i.e. for the construction of Finland, as no "objective truths" were sought for in France. Keywords: France, francophilia, Finnishness, national project, Paris

Metsäpirulainen : Liikemies Erik Johan Längman (1799-1863) talousjärjestelmän murroksessa

The Forest devil. Businessman Erik Johan Längman (1799 1863) in the transition of economic system In Finnish historiography, Erik Johan Längman (1799-1863) bears a bad reputation of his own level: a mean, profit-seeking businessman who did not care too much about methods in his operations. Although little known, Längman has been praised as one of the pioneers of modern industry in the Grand Duchy of Finland, which belonged to the Russian Empire. From the mid 1830s Längman owned iron mill and several sawmills around the country. The growing demand of the markets in the 1830s, especially in Great Britain, marked a strong stimulus to Finnish lumber industry. At the same time claims for stricter rule over the sawmill industry were raised by high officials. The momentum of the conflict, the Forest Act of 1851, brought an end to illegal overproduction. In this biography, particular emphasis is laid on the entrepreneurial behaviour of Längman, but also on the effect the entrepreneurs had on the Crown s policies. On the other hand, how did the limitations imposed by the Crown guide the actions of the sawmill owners? The solutions adopted by the sawmill owners and the manoeuvring of the government are in a constant dialogue in this study. The Finnish sawmill industry experienced a major change in its techniques and methods of acquiring timber during the 1830s. Längman particularly, with his acquisition organisation, was able to find and reach faraway forests with unexpected results. The official regulating system with its strict producing quotas couldn t follow the changes. When the battle against the sawmill industry really started on, in 1840, it didn t happen for the benefit of iron industry, as argued previously, but to save Crown forests from depletion. After the mid 1840s Längman and the leader of the Finnish nationalistic movement, J. V. Snellman questioned the rationality of the entire regulation system and in doing so they also posed a threat against the aristocratic power. The influential but now also badly provoked chairman of the economic division of senate, Lars Gabriel von Haartman, accused the sawmill-owners harder than ever and took the advantage of the reactionary spirit of imperial Russia to launch the state forest administration. Längman circumvented the conditions of privileges, felled Crown forests illegally and accusations were brought against him for destroying his competitors. The repeated conflicts spoke primarily about a superior business idea and organisational ability. Although Längman spent his last years mostly abroad he still had interests in Finnish timber business when the liberation of sawmill-industry was established, in 1861. Surprisingly, the antagonism around the Crown forests continued, probably even more heated.

Visions of Past Glory: Nationalism and the Construction of Early Finnish History

The study is an examination of how the distant national past has been conceived and constructed for Finland from the mid-sixteenth century to the Second World War. The author argues that the perception and need of a national 'Golden Age' has undergone several phases during this period, yet the perceived Greatness of the Ancient Finns has been of great importance for the growth and development of the fundamental concepts of Finnish nationalism. It is a question reaching deeper than simply discussing the Kalevala or the Karelianism of the 1890s. Despite early occurrences of most of the topics the image-makers could utilize for the construction of an Ancient Greatness, a truly national proto-history only became a necessity after 1809, when a new conceptual 'Finnishness' was both conceived and brought forth in reality. In this process of nation-building, ethnic myths of origin and descent provided the core of the nationalist cause - the defence of a primordial national character - and within a few decades the antiquarian issue became a standard element of the nationalist public enlightenment. The emerging, archaeologically substantiated, nationhood was more than a scholarly construction: it was a 'politically correct' form of ethnic self-imaging, continuously adapting its message to contemporary society and modern progress. Prehistoric and medieval Finnishness became even more relevant for the intellectual defence of the nation during the period of Russian administrative pressure 1890-1905. With independence the origins of Finnishness were militarized even further, although the 'hot' phase of antiquarian nationalism ended, as many considered the Finnish state reestablished after centuries of 'dependency'. Nevertheless, the distant past of tribal Finnishness and the conceived Golden Age of the Kalevala remained obligating. The decline of public archaeology is quite evident after 1918, even though the national message of the antiquarian pursuits remained present in the history culture of the public. The myths, symbols, images, and constructs of ancient Finnishness had already become embedded in society by the turn of the century, like the patalakki cap, which remains a symbol of Finnishness to this day. The method of approach is one of combining a broad spectrum of previously neglected primary sources, all related to history culture and the subtle banalization of the distant past: school books, postcards, illustrations, festive costumes, drama, satirical magazines, novels, jewellery, and calendars. Tracing the origins of the national myths to their original contexts enables a rather thorough deconstruction of the proto-historical imaginary in this Finnish case study. Considering Anthony D. Smith's idea of ancient 'ethnies' being the basis for nationalist causes, the author considers such an approach in the Finnish case totally misplaced.

Isänmaamme keisari : Eliitin kansallisen identiteetin murros ja suomalaisen isänmaan rakentuminen autonomian ajan alussa

The emperor of our fatherland The changing national identity of the elite and the construction of the Finnish fatherland at the beginning of the autonomy This study addresses the question of changing national identity of the elite at the beginning of the autonomy (1808 1814) in Finland. Russia had conquered Finland from Sweden, but Finland was not incorporated into the Russian Empire. Instead, it was governed as separately administered area, and Finland retained its own (laws of the realm of Sweden) laws. The inclusion in the Russian Empire compelled the elite of Finland to deliberate their national identity; they had to determine whether they remained Swedes or became Finns or Russians. The elite chose to become Finns, which may seem obvious from the nowadays perspective, but it cannot be taken for granted that the Swedish speaking and noble elite converted their local Finnish identity into a new national identity. The basis of this study is constructive in a sense that identity is not seen as stable and constant. Theoretical background lies on Stuart Hall s writings on national identity, which offer good practical methods to study national identity. According to Hall identity is based mainly on difference , difference to others . In practice this means how elite began to define themselves in contrast to Swedes and Russians. The Finnish national identity was constructed in contrast to Swedes due to the political reasons. In order to avoid Russians suspicions Finns had to diverge from Sweden. Sweden had also gone trough coup d état, which was disliked by the elite of Finland. However, the attitudes of the elite towards Sweden remained somewhat ambiguous. Even if it was politically and rationally thinking wisest to draw away from Sweden, emotionally it was difficult. Russia, on the other hand, had been for centuries the archenemy of the Finns as well as all the Swedes. The fear of the Russians was mainly imaginary. Russians were seen as cruel barbarians who hated and resented Finns. The Finnish national identity was constructed above all in contrast to the Russians, for the difference to Russia was seen as a precondition for the existence of Finland. Respectively, the new position of Finland also required approaching towards Russia, which was in its nature very pragmatic. The elite contrived to get rid off its prejudice against Russians on intellectual level, but not on emotional level. At the beginning of the autonomy the primary loyalty of the elite was directed into the Finnish fatherland and its habitants. This was a radical ideological change, because traditionally the loyalty of the elite had focused on monarch and monarch s realm. However, the role of Alexander I was crucial. According to the elite the emperor had granted them a new fatherland. The former native country (Finland) was seen as a new fatherland instead of Sweden. The loyalty of the elite to the emperor generated from the reciprocal gratitude; Alexander I had treated their native country so mercifully. The elite felt strong personal responsibility for Finland s existence. The elite believed that the future of Finland rested on their shoulders. Alexander I had given them fatherland, but it was in the hands of the elite to construct the Finnish state and national spirit. The study of the Finnish national identity brings forth also that the national identity was constructed by emphasizing Finns civic rights. The civic rights were essential part of the construction of the Finnish national identity, for the difference between Finns and Russians was based on Finns own laws and privileges, which the emperor of the Russia had ensured.

Nykytaiteen alkukuvat : Postjungilainen estetiikka nykykuvataiteen tulkintavälineenä

Tutkimus tarkastelee analyyttisen psykologian isän C. G. Jungin teorian sekä jungilaisten ja postjungilaisten teorioiden soveltuvuutta nykykuvataiteen tarkasteluun. Tutkimus esittelee jungilaista estetiikkaa kattavasti suomeksi ja soveltaa sitä postjungilaisesti nykykuvataiteen tulkintaan. Kumpaakaan ei ole aiemmin tehty estetiikan alalla Suomessa. Tutkimusaineistona on käytetty painettujen lähteiden lisäksi esimerkiksi haastatteluita ja aiheeseen liittyviä seminaareja. Jung ei itse muodostanut yhtenäistä taiteen tulkintateoriaa. Sekä psykologian että taidefilosofian puolella on viitattu yleisellä tasolla joihinkin jungilaisiin tulkintamahdollisuuksiin, mutta jungilaista estetiikkaa ei ole kehitetty kuvataiteen tulkintaan eikä varsinkaan nykykuvataiteen tulkintaan soveltuvaksi välineeksi. Kirjallisuuden tutkimuksen puolella jungilaisen näkökulman soveltaminen tulkintaan on yleisempää, myös Suomessa. Suomessa Jung-tutkimus on kuitenkin vähäistä ja pintapuolista sekä yleisesti ottaen että erityisesti työn aiheen kannalta. Työn alussa esitellään tutkimuksellinen ja teoreettinen kansainvälinen ja kansallinen viitekehys. Tämän jälkeen esitellään tutkimuksen kannalta tärkeät jungilaiset käsitteet, kuten arkkityyppi, kollektiivinen tiedostamaton ja symboli. Aiheelle keskeistä jungilaista symboli-käsitettä tarkastellaan laajasti ja pohditaan tämän sijoittumista taiteen tutkimuksen kentällä suhteessa esimerkiksi muihin estetiikan symbolikäsityksiin. Tutkielmassa yhdistellään jungilaisten ja postjungilaisten ajattelijoiden teorioita ja tutkimusmetodeja ja sovelletaan tästä ajattelumatriisista johdettua postjungilaista taiteen tulkintavälinettä kulttuurisidonnaisen nykykuvataiteen tulkintaan. Tässä tutkimuksessa postjungilaista estetiikkaa sovelletaan taiteen tulkintaan innovatiivisesti ja tieteellisesti tukeutumatta vain mielleyhtymiin. Työssä kehitellään erityisesti myös terapiassa käytettyä jungilaista amplifikaatio-menetelmää nykykuvataiteen tulkintavälineeksi, minkä jälkeen amplifikaatio-menetelmän sovelluksella tulkitaan Maaria Wirkkalan Vakain aikein (2006) -installaatioteosta. Työssä keskitytään yhteisölliseen ja kollektiiviseen näkökulmaan teostulkinnassa. Taiteesta voidaan tätä kautta löytää jotain ajatonta ja yhteistä. Postjungilaisen nykytaiteen tulkinnan avulla voi tunnistaa ja nostaa näitä asioita keskusteluun. Amplifikaatiota ei ole aiemmin sovellettu samalla tavalla. Lopuksi käsitellään tämän postjungilaisen taideteostulkinnan tuloksia ja jäsennetään niitä suhteessa teoreettisen viitekehyksen käsitteisiin sekä tarkastellaan jatkotutkimusmahdollisuuksia. Tutkimus osoittaa, että esitelty postjungilainen tarkastelu sopii nykykuvataiteen tulkintavälineeksi erityisesti kun halutaan järjestelmällisesti etsiä ja tarkastella nykykuvataideteosten yliyksilöllisiä viittausmahdollisuuksia. Avainsanat: Estetiikka, taidefilosofia, taide, tulkinta, Jung, jungilaisuus, postjungilaisuus, nykytaide, nykykuvataide, kuvataide, tiedostamaton, kollektiivinen, kollektiivinen tiedostamaton, arkkityypit, symbolit, amplifikaatio

"Täydellinen itsenäisyys ulospäin. - Ja järjellinen järjestys sisäänpäin." : Ylioppilaat ja järjestyksenpitokysymys vuonna 1917

Vuoden 1917 maaliskuun vallankumous kaatoi tsaarinvallan Venäjällä ja synnytti autonomiseen Suomeen järjestysvaltatyhjiön. Sortuneen venäläisen järjestysvaltakoneiston tilalle muodostettiin suomalaisvoimin kunnallisia miliisilaitoksia yhteiskuntarauhaa turvaamaan. Tutkielmassa tarkennetaan ja havainnollistetaan aiemman kirjallisuuden kuvaa Helsingin miliisilaitoksen käytännön toiminnasta muistitietoon sekä Helsingin poliisilaitoksen arkiston aineistoihin tukeutuen. Erityisesti syvennytään kuitenkin Helsingin miliisilaitoksen palvelukseen joukolla hakeutuneisiin ylioppilaisiin. Ylioppilasmiliisien ryhmää tarkastellaan nk. Miliisikirjan eli miliisilaitoksen miehistömatrikkelin sekä ylioppilasmatrikkelin tarjoamien tietojen valossa. Lisävalaistusta opiskelijoiden käsityksiin ja käytännön toimiin vuonna 1917 on saatu ylioppilaslehdistä sekä ylioppilasaktiivien muistelmista. Monipuolinen, mutta sirpaleinen lähdeaineisto on mahdollistanut laaja-alaisen tutkimusotteen tilastollisesta tarkastelusta tekstien tulkintaan. Ylioppilasmiliiseissä heijastuivat opiskelijoiden pitkät perinteet järjestyksenpidossa ja työväen kanssa tehdyssä yhteistyössä. Taustalla vaikuttivat myös opiskelijoiden voimakkaat vasemmistosympatiat. Ylioppilaat pyrkivät sinnikkäästi ylläpitämään sovinnollista suhdetta työväestöön aina vuoden 1918 sisällissodan kynnykselle saakka. Opiskelijoiden ensisijaisena tavoitteena oli luoda oikeiston ja vasemmiston poliittiset kiistat ylittävä kansallinen rintama Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi ja turvaamiseksi.

"Lipun juureen!" : Suomen lippu toteemina nuoressa tasavallassa

Tutkielma käsittelee Suomen lippua toteemina. Ajallisesti tutkimus sijoittuu itsenäisyyden ajan alkuun. Työn teoreettinen lähtökohta on idea kansallislipusta kansakunnan itseensä kohdistuvan palvonnan merkkinä. Tutkielmassa tarkastellaan lippuun liittyvän veriuhrin ja uhrivalmiuden merkitystä suomalaisen kansakunnan rakentamisessa: uhrien kautta kansakunta saa elinvoimaa ja lippu liehuu suoritetun uhrin merkkinä. Tutkielman aluksi käsitellään nationalismitutkimusta ja kansallisuusaatteen traditioita sekä pohditaan lipputotemismin teoriaa. Toteemi pyrkii sisällyttämään itseensä koko yhteiskunnan: ihmisten tavoitellessa tiettyä objektia he sisäistävät itseensä sen ideaalit. Työn empiirinen osuus käsittää vuosina 1917-1918 julkisuudessa ja eduskunnassa käydyn keskustelun Suomen lipun väreistä ja merkityksestä. Ennen kansalaissotaa etenkin suomenkielisen maaseutuväestön kannattama sinivalkoinen väriyhdistelmä oli suuresta kannatuksestaan huolimatta puolustusasemissa virallisia vaakunavärejä vastaan, mutta vuoden 1918 tapahtumat muuttivat asetelman. Punainen väri sai väistyä, mutta punalipun pelko ei ollut ainoa asiaa selittävä tekijä. Etenkin nuori suomenkielinen sivistyneistö, joka oli kannattanut punakeltaisia värejä, palasi sodan jälkeen isiensä sinivalkoiseen perinteeseen. Taustalla oli syyllisyys: sinivalkoinen edusti paluuta idealistiseen ja harmoniseen esiseksuaaliseen tilaan punakeltaisen liehuessa hyökkäävän ja yksilöllisen materialismin merkkinä. 1920-luvulla työväestö ryhmittyi punalipun perään sosialidemokraattien noustessa vaa'ankieliasemaan heidän omaksuessaan valtakunnanlipun osaksi järjestötomintaansa vuonna 1927; kansallinen lippukulttuuri alkoi vähitellen kehittyä liputuskäytäntöjen vakiintuessa. Valtion ja sen laitosten sekä kuntien harjoittaman virallisen liputuksen ohella kahden kansalaisjärjestön lipputyö oli merkityksellistä. Itsenäisyyden Liitto ja Suomalaisuuden Liitto pyrkivät levittämään Suomen lippuja ja lipun sanomaa maan eri puolille. Itsenäisyyden Liitto nousi 1920-luvun lopulla tärkeimmäksi järjestöksi, sillä sille lippuasia oli todellinen pakkomielle. Liiton toiminta heijastaa totemismin teoriaa hyvin: lipun sanattomien ideaalien omaksuminen oli ainoa kansaa eheyttävä tekijä, koko valtakuntaa peittävä yhtenäinen lippumeri todiste yhteiskunnallisesta ja kieliriidattomasta yksimielisyydestä. Liiton sanoma kuului lyhyesti: kuoleminen lipun vaatimien arvojen - yksimielisen ja eheän kansan - puolesta oli itsestäänselvää, vaikeampaa oli elää oikealla tavalla vailla puolueriitojen sävyttämiä yksilöllisen itsekeskeisiä pyyteitä vain kansakokonaisuutta palvellen. Itsenäisyyden Liitto kehitti eteenpäin 1920-luvun puolivälissä esitettyä ideaa erityisestä Suomen lipun päivästä, joka sijoitettiin juhannukseksi. Ensimmäisen kerran lippupäivää vietettiin vuonna 1927 ja seuraavasta vuodesta lähtien liitto järjesti juhannuksena lippujuhlia ympäri maata. Itsenäisyyspävänä liitto järjesti virallisen lipunnostoseremonian Helsingissä Tähtitorninmäellä vuodesta 1928 alkaen. 1920- ja 30-lukujen vaihteessa lapuanliike ja työväentalojen pakkoliputukset sekä kommunistien aktivoitunut toiminta kärjistivät toteemien suhteet, mutta ilmiö oli monessa mielessä viimeinen kouristus ennen lipputoteemien suhteiden lientymistä, joka alkoi 1930-luvun puolivälissä. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty tarkasteltujen järjestöjen arkistokokoelmia, laajasti lehdistöä sekä aikalaiskirjallisuutta. Oman osansa muodostavat valtiopäiväasiakirjat. Avainsanat: Suomen lippu, lippukulttuuri, totemismi, uhri, nationalismi

"Kokonainen elämä on ihmisen pyhin oikeus" : Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa.

Tutkielman aiheena on Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa. Filosofian tohtori, sittemmin professori Rolf Lagerborg (1874-1959) oli aikakauden näkyvin seksuaaliradikaalien aatteiden yläluokkainen kannattaja. Hänen 'vapaata rakkautta' ja naisen vapautta puolustaneista kirjoituksistaan sekä tuomioistuinavioliitostaan sukeutui kiivassanainen väittely, joka laajuudessaan oli Suomessa ennennäkemätön. Keskustelu levisi kaikkiin sivistyneistön tärkeimpiin äänitorviin ja siihen osallistui suuri joukko aikansa huomattavimpia mielipidevaikuttajia. Tutkielmassa selvitetään, mitä Rolf Lagerborg vuosisadan alussa esitti sukupuolikysymyksestä, mihin muihin toimiin hän sanaradikalismin lisäksi ryhtyi sekä miksi hän tämän kaiken teki. Siinä perehdytään myös Lagerborgin muuhun kirjalliseen tuotantoon ja jäljitetään sitä laajempaa kontekstia, josta seksuaaliradikaalit käsitykset muodostivat yhden osan. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi Lagerborgin provosoimaa julkista keskustelua. Huomio kiinnitetään erityisesti niihin perustaviin näkemyseroihin, joita kiistaan osallistuneiden sivistyneistön edustajien keskuudessa ilmeni. Lähtökohtana on oletus, että sukupuolikysymyksen aktualisoituminen vuosisadan vaihteessa oli osa länsimaisessa maailmankuvassa tapahtunutta fundamentaalista muutosta. Lopuksi hahmotetaan kirkonkirjoista kerätyn empiirisen tilastoaineiston kautta sitä sukupuolielämän ruohonjuuritasoa, jonka päällä erilaiset hyvinkin korkealentoiset diskurssit risteilivät. Pyrkimyksenä on tutkia yksilön, yhteisön sekä tilastollisen aineiston vuorovaikutusta. Lagerborgin seksuaaliradikalismin keskeisimmäksi piirteeksi nousi yksilön itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta korostanut individualismi. Taustalla vaikuttivat myös reformistinen sosialismi sekä nietzscheläis-westermarckilainen relativismi. Tärkein motiivi oli taistelu uskonnonvapauden puolesta, mikä Lagerborgille merkitsi samalla henkilökohtaista vapaustaistelua uskonnosta. 'Vapaan rakkauden' kannattajat ja vastustajat on maailmankatsomuksensa perusteella tutkielmassa jaettu viiteen ryhmään. Lagerborgin edustaman eettisen pluralismin lisäksi erotetaan vanhaluterilainen arvomaailma, moderni kristillisyys, suomalais-kansallinen idealismi sekä luonnon korottaminen absoluutiksi. Osaltaan sukupuolinen pidättyvyys osoitetaan valtastrategiaksi, johon eräät yläluokkaiset naiset ja nouseva sivistyneistö tukeutuivat. Lagerborgin toiminnan välittömin tulos oli siviiliavioliittohankkeen nopeutuminen Suomessa. Näkyvin seuraus taas oli ankara absoluuttisen sukupuolimoraalin puolustus. Julkinen keskustelu ei kuitenkaan ollut suorassa suhteessa sukupuolielämän käytäntöihin. Tutkimusajanjakso 1904-1914 ei ollut tutkielman tilastollisen aineiston valossa murroskausi sen paremmin absoluuttisen kuin relativistisenkaan sukupuolimoraalin suuntaan. Tutkimuksessa Lagerborg osoittautuu marginaaliseksi hahmoksi. Syynä tähän marginalisoitumiseen oli konservatiivinen ympäristö, johon nähden monet Lagerborgin ajatukset olivat ns. aikaansa edellä. Lisäksi ongelmia aiheutti Lagerborgin konfliktinhaluinen ja epädiplomaattinen esiintyminen. Marginaalisuus ei kuitenkaan ole merkityksetöntä. Lagerborg-kiista paljastaa kiinnostavalla tavalla yhteyden, joka vallitsee individualisoitumisen ja modernin seksuaalisuuden muotoutumisen välillä.