Isänmaa ja Ranska : Suomalainen frankofilia 1880-1914

In Finland the period 1880 -1914 constituted an essential phase in the creation of the great national project as well as it was a golden time of Francophilia. With Francophilia, i.e. French-mindedness, is here understood a collectively upheld strong sympathy towards France and French culture. However, the Francophilia of late nineteenth century Finland was free from apparent political intentions and remained a chosen disposition. The strength of its drive was not only based on the older European admiration of everything French, but also on the growing fascination for a novelty emerging besides the traditional influences of the Germanic culture. In Finnish society Francophilia mostly worked as an opposite force to the most confined conceptions of what was considered national ; as a consequence France came to denote more than a country and Francophilia contained an important symbolical meaning in the construction of the Finnish nation. The main tasks of the study are to introduce as the first large historical presentation of the subject a covering examination of the many descriptions of Paris-phases of assorted artists, authors, and intellectuals, to clarify the mental relationship of the Finnish intelligentsia to France prior to national independence, and finally to provide these developments with case studies of certain life paths. However, the examination is not biographical, because the starting point remains within the rhetoric arguments of Francophilia and patriotism as these appeared within the public sphere. Historical persons have thus been dealt with primarily as reflectors of the then-current French-minded mentality. Such Francophiles in Finland were first and foremost Werner Söderhjelm, Juhani Aho, L. Onerva and V. A. Koskenniemi. The networks of the Finnish cultural field are mostly displayed through these examples. In previous research the intensive relationship of Finnish artists and authors with France has not been connected with actual concepts of nationalism. The respective periods of the intellectuals in Paris have simply been viewed as devoid of ideological links with the contemporary advancement of the fatherland, or even as opposites to the patriotic pursuits in Finland. From the viewpoint of this study these now canonized creators of a Finnish culture are primarily seen as patriots and fellow countrymen, and only secondly as artists and artist s colleagues. The dissertation is constructed as both a regional survey of the idealization of France and a study of Finnish history through the mirror of Francophilia. As such France only held an instrumental role for the receiving culture, i.e. for the construction of Finland, as no "objective truths" were sought for in France. Keywords: France, francophilia, Finnishness, national project, Paris

Ajanjakso 1880 -1914 oli Suomessa samanaikaisesti sekä kansallisen projektin keskeinen luomisvaihe että frankofilian kulta-aikaa. Frankofilialla eli ranskalaismielisyydellä tarkoitetaan kollektiivistä ilmiötä, joka perustui vahvaan sympatiaan ranskalaisuutta ja ranskalaista kulttuuria kohtaan. 1800-luvun Suomessa frankofilia oli poliittisista taka-ajatuksista vapaa, valittu tendenssi. Sen voima perustui paitsi vanhaan eurooppalaiseen ranskalaisihannointiin myös siihen uutuuden viehätykseen, joka nousi perinteisen germaanisen kulttuurin vaikutusvallan rinnalle. Suomalaisessa yhteiskunnassa frankofilia toimi kuitenkin lähinnä vastavoimana ahdasmieliselle kansallisuuskäsitykselle. Näinollen Ranskalla oli symbolinen asema suomalaisessa kansallisessa konstruktiossa, joka tarvitsi viittauksen ulkomaihin. Tutkimuksen pääasiallinen tavoite on ensimmäisenä laajana historiallisena esityksenä luoda hajanaisista suomalaisten taiteilijoiden, kirjailijoiden ja intellektuellien Pariisin-kausien lukuisista kuvauksista yhtenäinen tutkimus, selvittää suomalaisen älymystön mentaalista suhdetta Ranskaan ennen valtiollista itsenäisyyttä sekä personifioida frankofiliaa joidenkin erityisten elämänpolkujen kautta. Tutkimus ei kuitenkaan ole henkilökeskeinen, vaan lähtökohta on julkisessa keskustelussa esiintyvä frankofilian ja patriotismin välinen retoriikka. Historiallisia henkilöitä on pyritty käsittelemään ennen kaikkea ranskalaismielisen mentaliteetin kuvastajina. Tällaisia patrioottisia frankofiilejä Suomessa olivat ennen muita Werner Söderhjelm, Juhani Aho, L. Onerva sekä V. A. Koskenniemi. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat miten ranskalaismielisyys ilmeni suomalaisessa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhteiskunnassa, mitä eri vaiheita ajanjaksossa on havaittavissa frankofilian suhteen sekä miten samat henkilöt yhteensovittivat omassa elämässään kahden isänmaan vaikutusta. Suomalainen frankofilia ilmenee näkyvimmin Ranskan nimeen perustetussa yhdistyksessä, Alliance françaisessa. Kiinnostus ranskalaiseen hengenelämään ilmeni tärkeällä tavalla myös kirjallisessa toiminnassa sekä kulttuuri-lehdistössä, joista tärkeimmät olivat Päivälehti sekä Euterpe. Matkat Pariisiin olivat sekä frankofilian syy että sen seuraus. Sen vuoksi kiinnitetään huomiota niin matkaa edeltävään Ranska-kiinnostukseen, Ranskassa koettuun ja elettyyn kuin Pariisin-kauden merkitykseen yksilön ja kansakunnan kehityksessä. 1880- ja 1890-lukujen suomalaisten kollektiivinen vaellus Ranskaan ja tärkeäksikoettu ranskalaisen mallin oppimisen isänmaallinen merkitys kehittyi 1900-luvun puolella yksilöllisempään suuntaan. Lähteinä on käytetty yksityishenkilöiden kirjekokoelmia, muistelmia, taiteilijaelämäkertoja, kaunokirjallisuutta sekä aikakauden lehdistöä. Ranskalaisaiheiden kannalta kokonaan läpikäytyjen Päivälehden ja Euterpen lisäksi nousevat keskeisimmiksi lähteiksi aikakauslehdet Valvoja, Aika, Päivä ja Finsk Tidskrift. Aikaisemmassa tutkimuksessa suomalaisen taiteilijoiden ja kirjailijoiden tiiviitä suhteita Ranskaan ei ole kytketty osaksi nationalismitutkimusta. Ranska-kausi on nähty ilman sen läheistä kytköstä isänmaahan tai jopa vastakohtana isänmaallisille pyrkimyksille. Tänä päivänä kanonisoidut suomalaiset kulttuurin luojat ovat tämän tutkimuksen katseessa kuitenkin ensisijaisesti patriootteja ja maanmiehiä, ja vasta toissijaisesti taiteilijoita ja taiteilijakollegoja. Väitöskirjatutkimus perustuu sekä länsimaisen ranskalaisihannoinnin alueelliseen tarkasteluun että Suomen historian tutkimukseen frankofilian peilin kautta. Ranskalla oli vain välineellinen merkitys vastaanottavalle kulttuurille eli Suomen rakentamiselle, eikä Ranskasta objektiivisen totuuden löytämiselle. Avainsanat: Ranska - frankofilia - ulkomaa - kansallinen projekti - Pariisi