Monologeista dialogiksi : Keskustelua koulusta käytävien ohipuhumisten muuttamisesta neuvotteluksi sosiaalisen konstruktionismin hengessä.

From monologues to dialogue. A discussion about changing the fragmented character of the debate concerning schools to one of negotiation, in the spirit of social constructionism. The starting point for the study is the assumption that the interested parties concerning schools such as teachers, students, public servants within school administration or politics construct the idea of the school in disparate ways. It looks as if the representatives of the various interested parties perceive the school in distinctive ways or with particular emphases. Additionally, there are not many discussion forums where these different interested parties have an equal right to speak and be heard. It seems that the lack of dialogue characterizes the debate about school. At the centre of the study are negotiations concerning schools, and the conditions that promote changing the fragmented character of this school debate in a more promising and collectively responsible process of negotiation. The aims of the study are to find both an empirical and theoretical basis for more equal ways to negotiate about school, and to increase cultural self reflection. Social constructionism plays a key role in aspiring to meet these research aims. The research questions are (1) How do the informants of the study construct the idea of school in their texts, and (2) What kind of prospects does social constructionism bring to the negotiations about school. The research informants construct the idea of school in their texts in several ways. To sum up: school is constructed as a place for learning, a place for building the future, a place where ethical education is lived out, a place for social education and Bildung, and a place where the students well-being is ensured. The previously presented assumption that the interested parties of a school construct the idea of a school in disparate ways or with various emphases seems to have support in the informants texts. Based on that, a condition can be put forward: different perspectives should have an equal opportunity to be heard in negotiations about school. It would also be helpful if there was a chance for different perspectives to be documented and/or in some way, visualized. This ensures that different constructions of school are within reach of all the participants. Additionally, while making the process of negotiation transparent, this documentation becomes an important medium for self reflection. On one hand it visualizes the complexity of the school. On the other hand it protects the school and education from serving as the spokesman of any single truth that is presented as objective or universal. Social constructionism seems to offer a stable theoretical basis for changing the fragmented character of the school debate in one of negotiation. More equal and collectively responsible school negotiation presumes that certain aspects or conditions drawn from postmodernism and social constructionism have been studied. In the study, six conditions are presented that can be seen as mediums for changing the fragmented character of the school debate into one of more equal negotiation. Keywords: social constructionism, Kenneth J. Gergen, school negotiation, education policy, dialogue.

Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos

Suomalaisen hyvinvointivaltion uudistaminen on historian sitomaa pienten askelten politiikkaa. Sosiaalipoliittiset järjestelmät ovat liikkeissään kuin elefantteja: muutos on usein hidas, vähittäinen ja kenties kömpelö - vanhalta polulta ei ole helppoa siirtyä uudelle, vaikka vaihtoehtoisia polkuja olisikin näkyvissä. Tässä kirjassa keskitytään uudelle polulle siirtymisen - järjestelmien muutoksia ja uudistuksia - mahdollistaviin tekijöihin. Monivaiheisten politiikkaprosessien ratkaiseva rooli vaikuttaa merkittävästi sosiaalipoliittisten järjestelmien uudistusten (epä)onnistumiseen. Mikä on politiikkaprosessi? Miten muutosprosesseja tutkitaan? Miten Sata-komitean työ vaikutti Suomen sosiaalipoliittisiin järjestelmiin? Miten innovaatiot leviävät politiikassa? Miksi Suomessa ei enää ole tulopolitiikkaa? Tulisiko toimeentulotuen maksatus siirtää kunnilta Kelaan? Millaiset prosessit johtivat kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, perhevapaita koskeviin uudistuksiin, työmarkkinatukiuudistukseen tai lääkkeiden viitehintajärjestelmään? Muun muassa näitä kysymyksiä valottavat tämän kirjan artikkelit vähimmäisturvan, sosiaalivakuutuksen ja hyvinvointipalvelujen järjestämisen - niin laajojen kuin yksittäistenkin - uudistusten näkökulmasta.

Constructing a Community : Myths and Realities of the Open Development Model

The open development model of software production has been characterized as the future model of knowledge production and distributed work. Open development model refers to publicly available source code ensured by an open source license, and the extensive and varied distributed participation of volunteers enabled by the Internet. Contemporary spokesmen of open source communities and academics view open source development as a new form of volunteer work activity characterized by hacker ethic and bazaar governance . The development of the Linux operating system is perhaps the best know example of such an open source project. It started as an effort by a user-developer and grew quickly into a large project with hundreds of user-developer as contributors. However, in hybrids , in which firms participate in open source projects oriented towards end-users, it seems that most users do not write code. The OpenOffice.org project, initiated by Sun Microsystems, in this study represents such a project. In addition, the Finnish public sector ICT decision-making concerning open source use is studied. The purpose is to explore the assumptions, theories and myths related to the open development model by analysing the discursive construction of the OpenOffice.org community: its developers, users and management. The qualitative study aims at shedding light on the dynamics and challenges of community construction and maintenance, and related power relations in hybrid open source, by asking two main research questions: How is the structure and membership constellation of the community, specifically the relation between developers and users linguistically constructed in hybrid open development? What characterizes Internet-mediated virtual communities and how can they be defined? How do they differ from hierarchical forms of knowledge production on one hand and from traditional volunteer communities on the other? The study utilizes sociological, psychological and anthropological concepts of community for understanding the connection between the real and the imaginary in so-called virtual open source communities. Intermediary methodological and analytical concepts are borrowed from discourse and rhetorical theories. A discursive-rhetorical approach is offered as a methodological toolkit for studying texts and writing in Internet communities. The empirical chapters approach the problem of community and its membership from four complementary points of views. The data comprises mailing list discussion, personal interviews, web page writings, email exchanges, field notes and other historical documents. The four viewpoints are: 1) the community as conceived by volunteers 2) the individual contributor s attachment to the project 3) public sector organizations as users of open source 4) the community as articulated by the community manager. I arrive at four conclusions concerning my empirical studies (1-4) and two general conclusions (5-6). 1) Sun Microsystems and OpenOffice.org Groupware volunteers failed in developing necessary and sufficient open code and open dialogue to ensure collaboration thus splitting the Groupware community into volunteers we and the firm them . 2) Instead of separating intrinsic and extrinsic motivations, I find that volunteers unique patterns of motivations are tied to changing objects and personal histories prior and during participation in the OpenOffice.org Lingucomponent project. Rather than seeing volunteers as a unified community, they can be better understood as independent entrepreneurs in search of a collaborative community . The boundaries between work and hobby are blurred and shifting, thus questioning the usefulness of the concept of volunteer . 3) The public sector ICT discourse portrays a dilemma and tension between the freedom to choose, use and develop one s desktop in the spirit of open source on one hand and the striving for better desktop control and maintenance by IT staff and user advocates, on the other. The link between the global OpenOffice.org community and the local end-user practices are weak and mediated by the problematic IT staff-(end)user relationship. 4) Authoring community can be seen as a new hybrid open source community-type of managerial practice. The ambiguous concept of community is a powerful strategic tool for orienting towards multiple real and imaginary audiences as evidenced in the global membership rhetoric. 5) The changing and contradictory discourses of this study show a change in the conceptual system and developer-user relationship of the open development model. This change is characterized as a movement from hacker ethic and bazaar governance to more professionally and strategically regulated community. 6) Community is simultaneously real and imagined, and can be characterized as a runaway community . Discursive-action can be seen as a specific type of online open source engagement. Hierarchies and structures are created through discursive acts. Key words: Open Source Software, open development model, community, motivation, discourse, rhetoric, developer, user, end-user

Oikeutta politiikan ehdoilla: Kansanmurhan vastainen sopimus Yhdistyneissä kansakunnissa vuosina 1951-1982

Kansanmurhan vastainen sopimus luotiin toisen maailmansodan jälkeen yhdessä muun Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestelmän kanssa vastaukseksi edellisten vuosikymmenten ihmisoikeusrikkomuksiin. Näistä pyrkimyksistä huolimatta sopimuksella ei ollut merkittävää roolia ihmisoikeusrikkomusten estämisessä aina 1990-luvulle saakka, ja useat väkivaltakampanjat ylsivät vuosikymmenten aikana kansanmurhan asteelle sopimuksen olemassaolosta huolimatta. Tämän tutkielman tavoitteena on arvioida, mitkä tekijät vaikuttivat sopimuksen marginaaliseen asemaan 1950-80 -luvuilla. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa heikkoa asemaa on pyritty selittämään esimerkiksi sopimuksen tarpeettomuuteen sekä sen juridisiin ongelmiin tukeutuvien selitysten avulla. Vaikka tutkielma osin jakaakin näiden näkökulmien paikkansapitävyyden, argumentoi se myös, että sopimuksen asema liittyy oleellisesti kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen politiikan vuorovaikutteiseen suhteeseen. Kansainvälinen oikeus toisaalta vaikuttaa kansainvälisen politiikan luonteeseen, mutta myös kansainvälisen yhteisön parissa vallitsevat normit vaikuttavat siihen, minkälainen asema mahdollisesti ristiriitaisilla oikeusperiaatteilla on. Tutkielma käyttää lähdeaineistonaan Yhdistyneiden kansakuntien poliittisissa elimissä kansanmurhiin liittyneitä keskusteluita, ja pyrkii aineiston avulla kuvaamaan minkälainen asema kansanmurhan vastaisella sopimuksella oli kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa. Tutkielma käyttää teoreettisena viitekehyksenään mukaelmaa Martti Koskenniemen esittelemästä ’lain’ ja ’politiikan’ dikotomiasta argumentin todistusvoimalle kansainvälisessä toiminnassa. Koska kansainvälinen toimija häivyttää argumentin poliittisen luonteen pukemalla argumentin lain verhoon, kertovat valtioiden valinnat käyttää tiettyjä oikeusperiaatteita näiden oikeusperiaatteiden hyväksytystä roolista kansainvälisinä normeina. Tähän viitekehykseen tukeutuen kansanmurhan vastaisesta sopimuksesta käydyn keskustelun määrä, sekä toisaalta sopimuksen rooli valtioiden poliittisessa argumentaatiossa luovat kuvan sopimuksen asemasta kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa, sekä myös itsenäisesti vaikuttavat tähän asemaan. Tutkielma pyrkii valikoituihin tapaustutkimuksiin keskittyvän analyysin avulla erottamaan tekijöitä, jotka vaikuttivat siihen, millä tavoin valtiot käyttivät sopimusta poliittisessa keskustelussa. Jo aikaisessa vaiheessa tutkimusprosessia havaittiin, että kansanmurhan vastaisen sopimuksen heikko asema heijastui työhypoteesin mukaisesti sopimukseen liittyneiden keskusteluiden pienenä määränä. Lisäksi havaittiin, että YK:n elimissä käydyt keskustelut liittyivät harvoin, ainoastaan kahdessa tapauksessa, suoranaisesti kansanmurhan vastaiseen sopimukseen. Useimmiten keskustelu kansanmurhasta oli joko ainoastaan laajemman keskustelun sivujuonne, tai puuttui tyystin keskustelusta, jossa se olisi voinut olla mukana. Tapaustutkimuksiksi valittujen keskusteluiden analyysi osoittaa, että sopimuksesta käyty keskustelu muodostui usein kylmän sodan rintamalinjojen mukaiseksi, ja molemmat leirit mobilisoivat sopimuksen ideologisen kamppailun välineeksi. Toisaalta kylmään sotaan perustunut viitekehys vaikutti sopimuksen aseman taustalla vain pinnallisesti. Kansainvälisen yhteisön rakenne oli sopimuksesta käydyissä keskusteluissa moniuloitteinen, ja ideologian lisäksi myös muut tekijät vaikuttivat keskustelujen rakentumiseen. Ideologisesti vastakkaiset blokit myös jakoivat yhteisen käsityksen siitä, mitä kansainvälisen turvallisuuden konsepti piti sisällään, ja sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto suhtautuivat penseästi sopimuksen käyttöön sen rajoittaessa valtioiden suvereniteettia. Keskusteluista hahmottuu myös pienten valtioiden aktiivinen rooli sopimukseen tukeutumisessa suurvaltoihin verrattuna. Pienet valtiot saattoivat olla keskustelun aloittajina ainoastaan suurvaltojen palvelijoita, mutta voidaan myös arvioida johtuiko pienten valtioiden aktiivinen rooli niiden positiivisemmasta suhteesta kansainvälisen oikeusregiimin muodostumiseen. Tutkielma erottaa myös makrotason ongelmia, jotka vaikuttivat YK-järjestelmän toimintaan tutkimusajanjakson aikana. YK-järjestelmällä oli vaikeuksia puuttua maiden sisäisiin konflikteihin, mikä oli suoraan kytköksissä jännitteeseen suvereniteetin ja kansanmurhan vastaiseen sopimukseen sisältyvän puuttumisen velvoitteen välillä kansainvälisinä normeina. Toisaalta vaikeudet liittyivät myös tutkimusajanjakson aikana vallinneeseen, valtiolähtöiseen turvallisuuskäsitykseen. Vuoden 1982 Sabran ja Shatilan tapaus toi lisäksi esiin vaikeudet, jotka sopimuksen historiallinen suhde Holokaustin perintöön toi sopimuksen soveltamiseen. Peilattaessa tutkimustuloksia 1990-luvulla tapahtuneeseen sopimuksen aseman vahvistumiseen, voidaan todeta, että juuri tutkielmassa kuvattujen rakenteiden muutos osittain mahdollisti muutoksen sopimuksen asemassa. Kylmän sodan päättyminen toisaalta poisti (ainakin hetkellisesti) monia tutkielmassa kuvattuja jännitteitä, mutta myös kansainvälinen normisto on aidosti muuttunut kahden viime vuosikymmenen aikana. Kansainvälisen suojeluvelvoitteen (responsibility to protect) normi on asettanut suvereniteetin normin kunnioittamisen ehdolliseksi ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, ja inhimillisen turvallisuuden konsepti on noussut yhä voimakkaammin turvallisuusajattelun valtavirtaan valtiolähtöisen turvallisuuskäsityksen rinnalle.

Lainvalmistelu demokratiakysymyksenä - Sidosryhmien kuuleminen ampuma-aselain uudistuksen valmistelussa

Ampuma-aselain uudistushankkeen valmistelu alkoi vuonna 2008 ja on aiheuttanut paljon keskustelua siitä asti. Traagisten aserikosten aiheuttama keskustelu ja paine kansainvälisten EU-direktiivien noudattamisesta johtivat aselakiuudistukseen. Julkisessa keskustelussa on noussut esille mielipiteitä aina yksityishenkilön oikeuksista yhteiskunnan vastuuseen rikosten estämisessä. Lainvalmisteluprosessi ja yhteiskunnan moraalin limittyminen on sosiologisesti mielenkiintoinen ilmiö. Siinä yhdistyy pohdinta yhteiskunnan moraalista tai kollektiivisesta identiteetistä, auktoriteetista, asiantuntijuudesta sekä konkreettisia arkielämään liittyvistä vapauksista ja rajoitteista. Pro gradu-tutkielmani tarkastelee ampuma-aselain valmistelua erityisesti sidosryhmien kuulemisen eli valmisteluprosessin demokraattisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää 1) miten kuulemisprosessi on edennyt ja minkälaisia argumentteja ja argumentointitapoja lausunnoissa on käytetty ennen kuin laki on saanut lopullisen muotonsa. 2) miten asiantuntijatieto määrittyy aselain uudistusprosessissa. 3) minkälaisia instituutionaalisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä normeja aselainvalmistelun taustalla on ja 4) miten aselain valmisteluprosessi ilmentää demokratiaa, sekä 5) keiden ehdotukset ja mielipiteet on otettu itse lakiin ja miten mielipiteet jakautuvat. Teoreettisena pohjana on käytetty demokratian jakoa kolmeen; deliberatiiviseen demokratiaan ihanteena, osallistuvaan demokratiaan tavoitteena ja edustukselliseen demokratiaan lainvalmistelulle kehyksen luovana todellisuutena. Lisäksi lainvalmisteluprosessia tarkasteltiin kuvailevan, normatiivisen ja empiirisen laivalmistelumallin pohjalta. Aineistona käytettiin aselain valmistelua varten kuultujen kirjallisia lausuntoja. Lausujat kommentoivat hallituksen esitystä laiksi. Tutkimusmetodi on aineistolähtöinen (grounded theory) ja diskurssianalyyttinen. Aineistosta luotiin typologia kuultavan taustan mukaan. Lausunnot käytiin siis kaikki läpi, dokumentoitiin taulukoihin ja ja niistä nostettiin esille keskeisimmät teemat (esim. asiantuntijuus) ja argumentoititavat (esim. laintuntemus). Keskeisimmät ja havainnollistavimmat lausunnot ja lausuntotavat sisällöllisine mielipiteineen ja lainauksineen nostetaan ryhmittäin esille kokonaiskuvan selkeyttämiseksi. Lisäksi analyysissä nostetaan esille muista poikkeavia tapauksia ja keskeisimpiä sisällöllisiä teemoja. Analyysia jatkettiin typologiasta tarkastelemalla sisällöllisiä teemoja teoreettisen viitekehyksen sisällä. Aselain uudistuksessa on kuultu varsin montaa sidosryhmää ja osa heistä on ollut myös mukana lakia valmistelevissa työryhmissä. Lisäksi internetissä on voinut vastata sisäministeriön kyselyyn aiheesta. Lausujat kommentoivat lakiuudistusta omista lähtökohdistaan käsin, joten jaottelu viiteen ryhmään toimi hyvin ja toi esille selkeän jakautumisen mielipiteissä. Lain toimeenpaneva ryhmä kannatti uudistusta joko osittain tai täysin. Aseintressiryhmät taas vastustivat tai puolsivat hanketta osittain. Puolustusviranomaisista valtaosa puolsi osittain hanketta ja loput täysin. Oikeusviranomaiset puolsivat kaikki lakiuudistusta osittain ja muut lausujat täysin. Kaikista ryhmistä on saatu mielipiteitä lopulliseen lakiin ja kaikista ryhmistä niitä on myös jäänyt ulkopuolelle. Lausunnoissa kommentoitiin mm. terveystietojen luovuttamista, uudistuksen motiivia, raha/resurssikysymyksiä, lupamenettelyä ja lainvalmisteluprosessin etenemistä. Kuultujen joukossa on lainvalmistelun asiantuntijoita ja asianomaisia. Nämä kaksi käsitettä limittyvät paikoin. Asiantuntijuuteen vedottiin yhtenä argumentointitavoista eniten ja eri tavoin. Toimeenpanevassa ryhmässä omaa asiantuntijuutta tai auktoriteettiasemaa korostettiin vähemmän kuin aseintressiryhmässä. Toimeenpanevassa ryhmässä käytettiin myös enemmän virkamieskieltä kuin aseintressiryhmässä jonka sisällä saattoi olla varsin tunteikasta lausumista ja toisaalta taas ministeriötasolla maltillisempaa. Puolustusviranomaiset antoivat verrattaen paljon parannusehdotuksia lakiin ja oikeusviranomaiset kommentoivat lähinnä sanamuotoja ja uudistuksen sopivuutta oikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. Aseintressiryhmä poikkesi muista lausujista siinä, että siihen kuuluvien ryhmien lausunnoissa kommentoitiin eniten ns. oman asiantuntijuuden ulkopuolelta ja tunteenomaisemmin kuin muissa kuultujen ryhmissä. Lakiuudistusta vastustavat käyttivät enemmän erilaisia argumentointikeinoja kuin uudistusta puoltavat. Esimerkiksi oikeudellisen ja lakiteknisen tietotaidon omaamista voidaan lausuntojen perusteella pitää asiantuntijuuden korostamisen keinona, sisällöllisenä argumenttina ja kulttuurisena pääomana jonka avulla on mahdollista saavuttaa poliittista valtaa ja saada oma mielipiteensä kuulluksi. Asiantuntijuuteen vedottiin mm. ammattitaidon, aseman ja lain tuntemuksen perusteella. Aineiston analyysin perustella päädytään tulokseen että osallistuvan demokratian periaatteiden mukaisesti on kuultuja ollut paljon ja jokaisella on ollut mahdollisuus tulla kuulluksi. Kuulemismahdollisuus ei kuitenkaan tarkoita vaikutusmahdollisuutta ja näin paljon toisistaan eroavien mielipiteiden yhdistäminen kaikkia osapuolia mielyttävällä tavalla on mahdotonta eli deliberatiivisen demokratian ihanteet eivät täyty. Mielipiteet ovat jakautuneet lausujan taustan mukaisesti lähes jokaisessa tapauksessa ja lakiuudistusta on kommentoitu omasta lähtökohdasta käsin. Yhteiskunnan tila ja kollektiivinen moraali on vaikuttanut lakiuudistuksen syntyyn ja aselain muotoutuminen jatkuu.

Sähköinen hallinto muutosjohtamisen haasteena : valtion IT-organisaation vaikutus julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen

Tutkimuksessa tarkastellaan mitkä tekijät ovat sähköisen hallinnon kehittämisen ongelmakohtia muutosjohtamisen teorian valossa ja miten julkisen hallinnon konstruktiot vaikuttavat muutosjohtamiseen liittyviin valintoihin sähköisen hallinnon kehittämisessä. Tutkimuksen kohteena on julkisen hallinnon IT-organisaation rakenne ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa tarkastellaan muutosjohtamista rakennenäkökulmasta. Gareth Morganin esittämien organisaatiometaforien kautta selvitetään julkisen hallinnon konstruktioiden ja toimintatapojen vaikutusta hallita muutosta, sekä sitä millaisia vaateita sähköinen muutos luo muutosjohtamiselle julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Miten julkisen hallinnon organisaatiorakenne vaikuttaa julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen? Tutkimus rakentuu kahden pääteeman ympärille, jotka ovat sähköinen hallinto ja muutosjohtaminen. Sähköisen hallinnon pääteema on jaettu kahteen alateemaan sähköiseen demokratiaan sekä sähköiseen identiteettiin, nämä ovat kansalaisille näkyviä sähköisen hallinnon osa-alueita. Sähköisen hallinnon kannalta oleelliset hallinnon sisäiset prosessit, tietojärjestelmät ja julkisyhteisöjen väliset tiedonsiirrot ovat perusta koko sähköisen hallinnon kehittämiselle, ja siksi tutkimuksessa esitellään myös tätä osa-aluetta sähköisestä hallinnosta. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuutemme on sosiaalisesti rakentunut. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Gareth Morganin organisaatiometaforateoria, joista analyysin tueksi on nostettu konemetafora, poliittinen systeemi -metafora, organismimetafora ja epävakaisuus ja muuttuminen -metafora sekä Cameronin ja Greenin esittelemät muutosjohtamisen mallit, joista analyysin apuna toimii Lewinin kolmen askeleen mallin, Bridgesin johdetun siirtymisen mallin ja Carnallin muutoksen hallintamallin. Tutkimuksen lähestymistapana ja metodina toimii tapaustutkimus, jonka avulla luodaan tutkimuksen kohteesta mahdollisimman selkeä käsitys, ottaen huomioon tutkimuskohteen yhteiskunnallinen ympäristö. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että julkisen hallinnon organisaatio rakenteen konemetaforamaiset piirteet vaikuttavat edelleen sähköisen muutoksen johtamiseen julkisessa hallinnossa, ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa perustuu vahvaan ylhäältä alas kulkevaan konserniohjaukseen. Sähköisen demokratian sekä sähköisen identiteetin ja sähköisten palveluiden kehittäminen vaatii julkiselta hallinnolta vahvaa keskitettyäkin ohjaamista, jotta palveluista voitaisiin kehittää yhdenmukaisia ja helposti käytettäviä. Toisaalta julkisen hallinnon tulee kuitenkin laajentaa näkökulmaansa, jotta sähköisestä hallinnosta saataisiin siihen liittyvä potentiaali kokonaisuudessaan käyttöön. Julkisen hallinnon toimintakentän dynamiikan lisääntyminen voidaan huomioida muutosjohtamisen osalta, ottamalla käyttöön sellaisia muutosjohtamisen malleja ja käytäntöjä, jotka soveltuvat paremmin sähköisen muutoksen johtamisen haasteisiin. Tällaisia ovat ne mallit, jotka ottavat huomioon julkisen hallinnon poliittisen systeemin dynamiikan nopeutumisen, sähköisen hallinnon kehittämisen vaativan kokonaisvaltaisen muutoksen julkisessa organisaatiossa sekä julkisen organisaation rajojen hämärtymisen sähköistä hallintoa kehitettäessä.

Victims of the White War or Rebellions of the Green Revolution? Bolivian Indigenous Women Prisoners' Position in the "War on Drugs" Explored through a Criminological Gaze

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Bolivialaisten naisvankien (alkuperäisväestön) ja globaalin huumesodan ("War on Drugs") välistä yhteyttä. Keskustelu sijoitetaan laajemmin kokan viljelyn politiikkaan ja alkuperäisväestön kulttuuriin. Kokaa viljeleviä köyhiä maalaisia, joista huomattava osa on naisia, on vangittu Boliviassa kiihtyvää tahtia viime vuosikymmeninä. Moni naisista on kokan tuotannossa ja kaupassa mukana, sillä se on monesti ainoa keino taloudelliseen selviämiseen. Yleisesti ottaen naisvangit ja naisrikolliset ovat marginaalinen ilmiö. Kansainvälisesti tarkasteltuna naisvankien suhteellinen osuus koko vankilaväestöstä on noin 5,2 % (keskiarvo). Boliviassa osuus on vaihdellut 6,1 %:n ja 17,1 %:n välillä vuosina 2000-2008. Naisvankien määrä yleisesti ottaen on ollut rajussa kasvussa, suurin syy naisten vangitsemiseen on huumausaineisiin liittyvät rikokset. Näyttää myös siltä että vähemmistöt ja etnisen taustan omaavat henkilöt ovat yliedustettuina vankilaväestössä. Bolivia seuraa tätä kansainvälistä trendiä. Tämä tutkielma on rajattu kysymyksiin Bolivian intiaaniperäisten naisten osuudesta maan huumerikollisuudessa, sekä heidän suhteellisen korkeaa vangitsemisastetta selittäviin yhteiskunnallisiin tekijöihin. Kysymykset sukupuolesta, etnisyydestä ja kokan viljelyn politiikasta ovat keskiössä. Yleisiä kriminologisia teorioita peilataan kriittisesti suhteessa aineistoon ja Bolivian kontekstiin. Huumesodan ja Bolivian ankaran huumelainsäädännön seurauksista keskustellaan kriittisesti, sekä pohditaan köyhän alkuperäisväestön massavangitsemisen tarpeellisuutta. Tutkimuskysymykseni ovat: mitkä tekijät selittävät kohtuullisen korkean intiaaniperäisten naisvankien määrän Boliviassa, ja mikä on heidän asemansa globaalissa huumesodassa? Tutkielmassa on analysoitu kvantitatiivista ja kvalitatiivista aineistoa. Päälähteenä on ollut Bolivian tilastokeskuksen tuottamat rikostilastot. Tutkielman tärkeimpänä löydöksenä voidaan pitää havaintoa, että vastoin tiettyjä olettamuksia, intiaaniperäiset naiset ovat hyvinkin aktiivisia perinteisesti miehisiksi käsitetyillä aloilla kuten rikollisuudessa ja politiikassa. Tutkielmassa osoitetaan myös, että pidätysten määrät ovat moninkertaistuneet muutamassa vuosikymmenessä. Koska kokan viljelyssä on kyse pääasiallisesti taloudellisesta toimeentulosta, tämä tutkielma kysyy, onko hengissä pysyminen rikos?

"Litrasev viinapulloj ja séittemätóista kalijjaa" : Diftongin reduktio ja geminaatio erään pyhäjärvisistä nuorista koostuvan ryhmän puhekielessä

Tutkielmassa tarkastellaan erään 16- ja 17-vuotiaista syntyperäisistä pyhäjärvisistä nuorista tytöistä ja pojista koostuvan sosiaalisen ryhmän puhekieltä diftongin reduktion ja geminaatioilmiöiden kautta. Geminaatioilmiöistä tarkastellaan yleisgeminaatiota ja itämurteiden erikoisgeminaatiota mutta pääpaino on itämurteiden erikoisgeminaatiossa. Tutkimuspaikkakunta Pyhäjärvi sijaitsee maantieteellisesti Pohjois-Pohjanmaalla mutta kuuluu lingvistisesti savolaismurteisiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka elinvoimaisia tarkasteltavaksi valitut piirteet ovat sekä kuinka paljon ja miten ne varioivat ryhmän puhekielessä. Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisesti. Kvalitatiivisesti piirteiden käyttöä tarkastellaan etenkin vuorovaikutuksen mutta myös sukupuolen näkökulmasta. Tutkittavia kielenoppaita on kuusi: kolme tyttöä ja kolme poikaa. Tytöt ovat lukio- ja pojat ammattikouluopiskelijoita. Kielenoppaiden muodostama ryhmä pohjautuu yläkouluaikaisiin ystävyyssuhteisiin ja oli jo olemassa ennen aineistonkeruuta. Tutkielman aineistona on 5 tuntia ryhmän jäsenten välisiä keskusteluja: 2,5 tuntia tyttöjen keskistä keskustelua, 1,5 tuntia poikien keskustelua ja 1 tunti keskustelua, jossa kaikki ryhmän jäsenet olivat läsnä koko ryhmän kesken. Kukin keskustelu on tallennettu sekä ääni- että videonauhalle. Nauhoitukset on tehty maalis- ja toukokuussa 2010. Tutkielman kvantitatiivinen analyysi perustuu korvakuulolla tehtyihin mittauksiin ja niihin perustuviin absoluuttisiin frekvensseihin. Sekä diftongin reduktio että molemmat geminaatioilmiöt ovat ryhmän puhekielessä elinvoimaisia piirteitä, joskin diftongin reduktion kohdalla esiintyminen on labiilia. Etenkin yleisgeminaatio on ryhmän puhekielessä, myös idiolekteittain katsottuna, taajaan esiintyvä ja lähes varioimaton piirre: geminoituminen esiintyy täysgeminaattana lähes aina yleisgeminaation sallivissa konteksteissa. Geminoituminen on vahvempaa ensi- kuin jälkitavuissa. Sen sijaan sekä diftongin reduktio että itämurteiden erikoisgeminaatio varioivat ryhmän puhekielessä yleiskielisten ja eriasteisten murteellisten varianttien välillä. Suurin osa diftongeista, niin i-, u- kuin y-loppuisistakin, esiintyy yleiskielisessä muodossa ja redusoituessaan reduktion lievässä asteessa. Itämurteiden erikoisgeminaation mahdollistavissa konteksteissa yleiskielisiä variantteja on niin ikään murrevariantteja enemmän. Murrevarianttien enemmistö on täysgeminaatallisia. Tutkielmassa selviää lisäksi, että eri diftongien ja konsonanttien välillä on ryhmän puhekielessä eroja sekä piirteiden asteittaisessa että määrällisessä esiintymisessä, samoin kuin eri äänneympäristöissä esiintymisessäkin. Myös idiolektien välillä on eroja diftongin reduktion ja itämurteiden erikoisgeminaation esiintymisessä. Aineisto osoittaa, että sekä diftongin reduktion että itämurteiden erikoisgeminaation esiintymisessä on selviä leksikaalisia rajoitteita kielenoppaiden puheessa. Kun diftongi ai tai ei muodostaa lekseemin yksin (ai dialogipartikkelina ja ei kieltosanana), se on yleiskielinen. Diftongi äi puolestaan esiintyy poikkeuksellisen vahvana varianttina affektisissa yhteyksissä lekseemissä äiti. Affektisuus vaikuttaa liittyvän myös konsonanttiyhtymien lj, rp ja rv jälkikomponenttien geminoitumiseen vahvistavasti lekseemeissä kaljaa, turpaan ja hirvee. Tarkasteluun valittujen puhekielen piirteiden esiintymisessä voi havaita säännönmukaisuutta myös lauserakennetta ja kielenkäyttöä laajemmin tarkastelemalla. Referoinnin ja tarinankerronnan yhteydessä diftongin reduktion ja itämurteiden erikoisgeminaation käyttö yleistyy ja vahvistuu. Vahvistuminen on puhetilanteen ja keskusteluun osallistuvien vuorovaikutustehtävien motivoimaa. Tällöin on kyse selvästä murteella tyylittelystä. Itsekorjauksen ja liitepartikkelin -kO avulla muodostettujen kysymysten yhteydessä piirteet puolestaan esiintyvät aineistossa yleiskielisinä. Yleisgeminaatioon edellä mainitut eivät näytä vaikuttavan. Sukupuolten välillä on huomattavissa eroja tarkasteltujen kielenpiirteiden esiintymisessä ja käytössä. Tutkielma osoittaa, että pojat ovat tarkasteluun valittujen kielenpiirteiden valossa jonkin verran tyttöjä murteellisempia. Sukupuolten välisiä murteellisuuseroja voidaan selittää etenkin opiskelupaikkakunnan, koulutuksen, sosiaalisten kontaktien, kielenkäytön tapojen ja vuorovaikutustehtävien avulla. Tutkimus tarjoaa tietoa nykypuhesuomen variaatiosta kolmen puhekielen piirteen kautta. Työ jättää paljon tarkasteltavaa myös tämän tutkielman jälkeiselle tutkimukselle. Edelleen selvitettäväksi jäävät monet muut kielenpiirteet ryhmän puhekielessä. Erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde olisi persoonapronominien variaatio (minä ~ mä ~ mää). Luonnollinen jatke tutkielmalle olisi myös ryhmän reaaliaikainen seuraaminen valittujen kielenpiirteiden osalta.

Rhetoric and public speech in English republicanism, 1642-1681

The study analyses the ambivalent relationship republicanism, as a form of self-government free from domination, had with the ideal of participatory oratory and non-dominated speech on the one hand, and with the danger of unhindered demagogy and its possibly fatal consequences to that form of government on the other. Although previous scholarship has delved deeply into republicanism as well as into rhetoric and public speech, the interplay between those aspects has only gathered scattered interest, and there has been no systematic study considering the variety of republican approaches to rhetoric and public speech in 17th-century England. The rare attempts to do so have been studies in English literature, and they have not analysed the political philosophy of republicanism, as the focus has been on republicanism as a literary culture. This study connects the fields of political theory, political history as well as literature in order to make a multidisciplinary contribution to intellectual history. The study shows that, within the tradition of classical republicanism, individual authors could make different choices when addressing the problematic topics of public speech and rhetoric, and the variety of their conclusions often set the authors against each other, resulting in the development of their theories through internal debates within the republican tradition. The authors under study were chosen to reflect this variety and the connections between them: the similarities between James Harrington and John Streater, and between John Milton and John Hall of Durham are shown, as well the controversies between Harrington and Milton, and Streater and Hall, respectively. In addition, by analysing the writings of Marchamont Nedham the study will show that the choices were not limited to more, or less, democratic brands of republicanism. Most significantly, the study provides a thorough analysis of the political philosophies behind the various brands of republicanism, in addition to describing them. By means of this analysis, the study shows that previous attempts to assess the role of free speech and public debate, through the lenses of modern, rights-based liberal political theory have resulted in an inappropriate framework for understanding early modern English republicanism. By approaching the topics through concepts used by the republicans legitimate authority, leadership by oratory, and republican freedom and through the frames of reference available and familiar to them roles of education and institutions the study presents a thorough and systematic analysis of the role and function of rhetoric and public speech in English republicanism. The findings of this analysis have significant consequences to our current understanding of the history and development of republican political theory, and, more generally, of the connections between democratic theory and free speech.

Puheen suuntia luokkahuoneessa : Oppilaat osallistujina yläkoulun suomi toisena kielenä -tunnilla

This study describes how students influence their possibilities of participating in whole-class conversation. The main objective is to investigate the verbal and non-verbal resources used by students to modify the participant roles of the ongoing conversation. The resources studied are attention-getting devices such as hand-raising and address terms, recycling and other forms of collaborative talk, means of reference to persons, such as pronouns, as well as gaze and other embodied resources. The theoretical and methodological framework adopted in this study is that of conversation analysis. The data consist of ten videotaped lessons of Finnish as a second language in three secondary schools (grades 7 9) in southern Finland; the number of students per group varies from five to ten. Finnish has a triple role in the data as the medium of teaching, the target language, and the lingua franca used by the participants. The findings show that the multi-party context of the classroom conversation is both a disadvantage and an affordance for student participation. The students possess multiple tools to overcome and deal with the encumbrances posed by the large number of participants. They combine various techniques in order to actively compete for public turns, and they monitor the ongoing conversation carefully to adjust their participation to the activities of other participants. Sometimes the whole-class conversation splits into two separate conversations, but participants usually orient to the overlapping nature of the talk and tend to bring the conversations together rapidly. On the other hand, students skilfully make use of other participants and their talk to increase and diversify their own possibilities to participate. For example, they recycle elements of each other s turns or refer to the currently speaking student in order to gain access to the conversation. Students interact with each other even during the public whole-class conversation. Students orient to one another often even when talking to the teacher, but they also address talk directly to one another, as part of the public conversation. In this way students increase each other s possibilities of participation. The interaction is constantly multi-layered: in addition to the pedagogic agenda, the students orient to social goals, for example, by teasing each other and putting on humorous performances for their peer audience. The student student participation arises spontaneously from a genuine need to communicate and thus represents authentic language use: by talking to each other, often playfully, the students appropriate Finnish vocabulary, grammar, and expressions. In this way the structure of the interaction reflects the particular nature of Finnish as a second language lessons: all talk serves the pedagogic goal of enabling students to communicate in the target language.

Julkisen oikeuttamisen analyysi sosiologisena tutkimusmenetelmänä

Artikkelissa esitellään uusi julkisen keskustelun tutkimiseen kehitetty analyysimenetelmä, julkisen oikeuttamisen analyysi (JOA). JOA perustuu Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot'n oikeuttamisteorian seitsemän "maailman" – inspiraation, kodin, maineen, kansalaisuuden, markkinoiden, teollisuuden ja ekologian – muodostamalle analyysikehikolle. Se tutkii keskusteluissa esiintyvien vaateiden moraalisia oikeutuksia, niiden yhdistelmiä ja tapoja kiistää ja tuomita kiistakumppaneiden oikeutuksia. JOA:n avulla voidaan kvalitatiiviseen tekstianalyysiin yhdistää myös kvantitatiivista luokittelua, jolloin menetelmä soveltuu suurtenkin aineistojen analyysiin. JOA:n käyttöä havainnollistetaan artikkelissa kahden tutkimusesimerkin avulla. Ensimmäinen esimerkki käsittelee Helsingin Sanomissa globalisaatiosta vuosina 1999–2005 käydyn keskustelun osapuolten, erityisesti kansalaisyhteiskunnan sekä taloudellisen ja poliittisen eliitin, argumentteja ja niille annettuja oikeutuksia. Tämän esimerkin kautta kuvataan erilaisten oikeuttamisyhdistelmien ilmaisuvoimaa yhteiskunnallisten kiistakysymysten moraalisten ulottuvuuksien analysoimisessa. Toinen esimerkki keskittyy paikallisiin kiistoihin Suomessa ja Ranskassa tarkastelemalla kansalaisten ja kaupungin edustajien esittämiä oikeutuksia paikallislehdistössä. Tämä esimerkki osoittaa JOA:n vahvuudet vertailevan tutkimuksen työkaluna.

An Analysis of the Concept of Citizenship: Legal, Political and Social Dimensions

The thesis aims at analyzing concept of citizenship in political philosophy. The concept of citizenship is a complex one: it does not have a definitive explication, but it nevertheless is a very important category in contemporary world. Citizenship is a powerful ideal, and often the way a person is treated depends on whether he or she has the status of a citizen. Citizenship includes protection of a person’s rights both at home and abroad. It entails legal, political and social dimension: the legal status as a full member of society, the recognition of that status by fellow citizens and acting as a member of society. The thesis discusses these three dimensions. Its objective is to show how all of them, despite being insufficient in some aspects, reach something important about the concept. The main sources of the thesis are Civic Republicanism by Iseult Honohan (Routledge 2002), Republicanism by Philip Pettit (Clarendon Press 1997), and Taking Rights Seriously by Ronald Dworkin (1997). In addition, the historical part of the thesis relies mainly on the works of Aristotle, Immanuel Kant, Adam Smith, Quentin Skinner, James Pocock and James Tully. The writings of Will Kymlicka, John Rawls, Chantal Mouffe, and Shane Phelan are referred to in the presentation and critique of the liberal tradition of thought. Hannah Arendt and Seyla Benhabib’s analysis of Arendt’s philosophy both address the problematic relations between human rights and nation-states as the main guarantors of rights. The chapter on group rights relies on Peter Jones’ account of corporate and collective rights, after which I continue to Seumas Miller’s essay on the (liberal) account of group rights and their relation to the concept of citizenship. Republicanism and Political Theory (2002) edited by Cécile Laborde and John Maynor is also references. David Miller and Maurizio Viroli represent the more “rooted” version of republicanism. The thesis argues that the full concept of citizenship should be seen as containing legal, political and social dimensions. The concept can be viewed from all of these three angles. The first means that citizenship is connected with certain rights, like the right to vote or stand for election, the right to property and so on. In most societies, the law guarantees these rights to every citizen. Then there is also the social dimension, which can be said to be as important as the legal one: the recognition of equality and identities of others. Finally, there is the political dimension, meaning the importance of citizens’ participation in the society, which is discussed in connection with the contemporary account of republicanism. All these issues are discussed from the point of view of groups demanding for group-specific rights and equal recognition. The challenge with these three aspects of citizenship is, however, that they are difficult to discuss under one heading. Different theories or discourses of citizenship each approach the subject from different starting points, which make reconciling them sometimes hard. The fundamental questions theories try to answer may differ radically depending on the theory. Nevertheless, in order to get the whole image of what the citizenship discourses are about all the aspects deserve to be taken into account.

"Kiristääkö kypärä?" : psyykkinen valmennus ilmavoimien lennonopetuksessa

Tutkimuksen tavoite on selvittää, millä tavoin oppilaan psyyke huomioidaan ilmavoimien lennonopetuksessa ja kuinka oppilaan persoonallisia ominaisuuksia pyritään tukemaan ja kehittämään koulutuksessa. Tutkimusongelmina ovat psyykkisen valmennuksen toteutuminen ilmavoimissa, onko psyykkinen valmennus ilmavoimissa tiedostettua vai tiedostamatonta ja tarvitaanko ilmavoimissa psyykkistä valmennusta. Tuloksista pyritään tekemään päätelmiä psyykkisen valmennuksen mahdollisista kehitystarpeista lennonopetuksessa. Tutkimuksen viitekehyksen runkona käytetään Lintusen ja Haaralan kehittämää psyykkisen valmennuksen mallia, joka määrittelee psyykkisen valmennuksen menetelmät, sisällöt ja tavoitteet. Mallissa erotetaan omiksi osa-alueiksi psyykkistä hyvinvointia ja persoonallisuuden kehittymistä tukeva opetus ja valmennus, psyykkisten taitojen opettaminen sekä ongelmien hoito.(Lintunen, Orava & Haarala 1997.) Tutkimuksessa käytetyt menetelmät ovat kvalitatiivisia. Tutkimusongelmiin etsitään vastauksia haastattelemalla neljää ilmavoimien lennonopettajaa. Haastattelut suoritetaan teemahaastatteluina, ja haastatteluista syntynyt aineisto analysoidaan laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysilla. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu ilmavoimissa, joten tutkimuksessa on pyritty luomaan yleiskuvaa psyykkisen valmennuksen toteutumisesta lennonopetuksessa. Lennonopetuksen tarkastelu Lintusen ynnä muiden kehittämän psyykkisen valmennuksen mallin avulla osoittaa, että lennonopetukseen kuuluu joiltain osin psyykkistä valmennusta ja psyykkinen valmennus on pääosin tiedostamatonta. Valmennukselle on keskeistä, että se tähtää käytetystä menetelmästä riippumatta kiinteästi varsinaisen suorituksen parantamiseen. Valmennuksella pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti lentämisen erityiskysymyksiin. Näitä ovat esimerkiksi tilannetietoisuuden kasvattaminen sekä päätöksentekokyvyn kehittäminen. Tutkimus osoittaa, että vaikka lennonopetuksessa annetaankin suoritukseen liittyvien taitojen valmennusta, yksi keskeinen osa-alue puuttuu opetuksesta. Suorituksen hallintaa ei käsitellä lennonopetuksessa ja se näkyy aikaisempien tutkimusten perusteella myös oppilaiden psyykkisenä oireilemisena. Lentokoulutus aiheuttaa ohjaajille muun muassa stressiä, ahdistusta ja jännittyneisyyttä, mutta koulutukseen ei sisälly niiden ennaltaehkäisyä eikä hoitoa. Ilmavoimissa tarvitaan psyykkistä valmennusta. Pelkkien suoritukseen liittyvien psyykkisten taitojen opettelu ei kuitenkaan yksin riitä. Suorituksen hallinta on ratkaiseva toiminnan säätelijä muiden taitotekijöiden yläpuolella. Tämän vuoksi lentäjän suorituksen hallintaan vaikuttavien osa-alueiden, kuten itseluottamuksen, stressin hallinnan sekä keskittymisen on oltava kunnossa.

Suomen uskottava puolustus

Sodan kuva ja siihen liittyvät käsitykset muuttuivat merkittävästi kylmän sodan päätyttyä. Kylmän sodan jälkeiset uudet käsitykset uhkasta, sodan luonteesta ja asevoimasta synnyttivät laajalti muutostarpeita puolustuksen toteuttamisen osalta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näitä käsityksiä ja niissä tapahtuneita muutoksia läntisessä viitekehyksessä. Suomen tekemiä ratkaisuja verrataan yleiseen läntiseen kehitykseen, ja arvioidaan miten Suomi on omaksunut tapahtuneita muutoksia. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: mihin Suomen puolustuksen uskottavuus tänä päivänä perustuu? Tutkielman keskeisenä tavoitteena on lisäksi termin `uskottava puolustus´ määritteleminen. Tutkimusmenetelmä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Suomen puolustuksen uskottavuuden arviointi läntisten sodan kuvaan liittyvien käsitysten kautta antaa kuvan siitä, miten Suomi on toteuttanut kansallisen puolustuksensa muuttuneessa turvallisuusympäristössä, sekä miten ja mitä läntisiä käsityksiä Suomi on omaksunut. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Tutkielman viitekehyksen mukaan läntiseen sodan kuvaan liittyvät käsitykset ovat siis sosiaalisesti rakentuneita. Suomen puolustusratkaisu on räätälöity omiin tarpeisiin ja resursseihin sopivaksi, mutta sitä kehitetään pääpiirteittäin yleisten länsimaisten asevoimien kehityksessä esiin tulleiden trendien mukaisesti. Suomen uskottava puolustus vastaa laadittuun uhkakuvamalliin ja täyttää tämän päivän asevoimille asetetut vaatimukset.