226 resultados para Opettajien ammattijärjestö
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut ensinnäkin tarkastella kansallissosialistisen kasvatusideologian kehittymistä saksalaisen aatehistorian ja poliittisen historian kontekstissa. Toiseksi tavoitteenani on ollut nostaa esille kansallissosialistisen kasvatusideologian kannalta keskeisiä aihekokonaisuuksia. Kolmanneksi tutkielman pyrkimyksenä on analysoida kansallissosialistisen kasvatusideologian keskeistä sisältöä. Tutkielmani neljäs tutkimuskysymys on ollut, voidaanko kansallissosialistisesta kasvatuksesta ylipäätään käyttää nimitystä pedagogiikka vai olisiko sen yhteydessä perustellumpaa olla puhumatta pedagogiikasta ollenkaan? Käyttämäni lähdeaineisto on muodostunut asiakirjajulkaisuista ja aikalaiskirjallisuudesta, joita on leimannut pyrkimys vaikuttaa kasvatustodellisuuteen. Tutkimuskirjallisuus käsittää vuoden 1945 jälkeen tehdyt aihealueeseen liittyvät niin kasvatushistorialliset kuin sitä tukevat tutkimukset. Muu käytetty kirjallisuus on ollut muistelmakirjallisuutta. Suomalaista aihealueen kasvatuksen tutkimusta on vähän. Kansallissosialistisen kasvatusajattelun ideologiset juuret voi jäljittää 1700-luvun lopun ja 1900-luvun alun ajatusmaailmaan. Sen ideologisina esikuvina toimivat tuon ajan romantiikan, spekulatiivisen ja irrationaalisen filosofian edustajat. Kansallissosialistinen pedagogiikan voi sanoa olleen valistuksen ja modernin antiteesi. Sen pedagogiikan keskeisiä ainesosia olivat demokratianvastaisuus, anti-individualismi ja antisemitismi. Vaikka Adolf Hitleriä voi kasvatuskysymyksissä pitää suunnannäyttäjänä, niin systemaattista kasvatusteoriaa hän ei luonut. Kansallissosialistinen pedagoginen ajattelu ei perustunut yhteen ainoaan pedagogiikan teoriaan, vaan monenlaisiin kasvatuksellisiin näkemyksiin. Myös opettajien ja pedagogien merkitys kansallissosialistisen kasvatusjärjestelmän luomisessa voi sanoa olleen merkittävä. Kansallissosialistisen pedagogiikan tavoitteena oli luoda uusi kansallissosialistisen mielenlaadun omaava sankarillinen ihminen. Sen pedagogiikka perustui näkemykseen rotujen ja ihmisten erilaisuudesta, voimakkaamman oikeudesta heikompaan nähden, yksilön toissijaisuudesta kansanyhteisöön nähden sekä tunteen ja tahdon ensisijaisuudesta ajatteluun ja järkeen nähden. Kansallissosialistisen pedagogiikan ei voi sanoa olleen pedagogiikkaa lainkaan, vaan se oli pedagogiikan pseudokaapuun puettua, yhden puolueen poliittista indoktrinaatiota, joka ei tähdännyt kasvavan omakohtaiseen henkiseen jalostumiseen, hänen tietojensa, taitojensa ja tunteidensa laaja-alaiseen kehittymiseen. Sen tavoitteena ei ollut sivistynyt ihminen, vaan kova, rasismin ja antisemitismin sisäistänyt, sotilaallista taistelua ihannoiva ”herrakansan” valioyksilö, joka oli valmis uhrautumaan johtajansa aggressiivisen politiikan puolesta niin kotirintamalla kuin miehitetyillä alueilla.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella nuorten äitien ajatuksia ja kokemuksia äitiyden ja toisen asteen koulutuksen yhdistämisestä ja kuvailla heidän arkea raskaana olevina ja opiskelevina äiteinä. Lisäksi tarkoituksena oli tarkastella tekijöitä, jotka mahdollistavat opiskelun ja joita nuoret äidit pitävät esteinä, haasteina ja ongelmina. Olen halunnut kiinnittää huomiota myös nuorten äitien kokemuksiin opinto-ohjauksesta ja selvittää heidän ajatuksia koulutuksen merkityksestä ennen ja jälkeen äitiyden. Tutkimuksen lähestymistapa oli kvalitatiivinen. Tutkimukseen osallistui 22 nuorta äitiä ympäri Suomea, jotka olivat saaneet ensimmäisen lapsensa 16–19-vuotiaina ja jotka olivat opiskelleet tai opiskelivat parasta aikaa toisen asteen oppilaitoksissa. Kahdeksalla heistä oli kokemusta lukio-opinnoista, 11:llä ammatillisista opinnoista ja kolmella molemmista. Äideistä 16 oli tullut raskaaksi kesken opintojen ja kuusi oli aloittanut tai palannut opiskelemaan äitinä. Tutkimusaineiston muodosti 12 äidin sähköpostiviestit, jotka saatiin ilmoituksen avulla ja joita täydennettiin lähettämällä lisäkysymyksiä sähköpostilla, sekä 10 teema¬haastattelua, joista neljä tehtiin kasvokkain ja kuusi virtuaalisesti Windows Live Messenger -ohjelmalla. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Nuorten äitien kokemukset äitiyden ja toisen asteen opintojen yhdistämisestä vaihtelivat ja jokaisen äidin kertomus oli yksilöllinen. Yhteisiä piirteitä kuitenkin löytyi. Sen perusteella millainen suhde oli koulutukseen ja miten äitiys muutti ajatuksia, löytyi seitsemän erilaista opiskelijaäiti-tyyppiä: Uraorientoitunut, Käytännön asioiden muuttajat, Vaihtajat, Kivikkoisen tien kulkijat, Velvollisuudesta opiskelevat, Kadonneen motivaation löytäjät ja Opiskelusta innostuneet. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että äitiyden ja opiskelun yhdistäminen oli haaste, jonka onnistuminen vaatii nuoren äidin omia resursseja, lähipiirin tukea ja apua, lastenhoidon järjestymistä sekä yhteiskunnan tukia ja palveluja. Opinto-ohjaus sekä opettajien ja opiskelijatovereiden suhtautuminen olivat myös isossa roolissa. Positiiviset kokemukset auttoivat nuoria äitejä saavuttamaan tavoitteensa vielä paremmin. Nuoret äidit eivät suinkaan näyttäisi unohtavan koulutusta, vaan sen merkitys usein jopa kasvaa äitiyden myötä. Tärkeää olisikin tukea nuoria äitejä opintojen ja äitiyden yhdistämisessä sekä tarjota heille erilaisia, yksilöllisiä vaihtoehtoja.
Resumo:
Tämän väitöskirjatyön aiheena on maantuntemuksellisten sisältöjen integrointi ja välittäminen vieraan kielen opetuksessa. Maantuntemuksellisilla sisällöillä tarkoitetaan vieraan kielen opetuksessa ei-kielellisiä sisältöjä, jotka ylittävät pelkän kielitiedon, kieliopin ja sanaston, välittämisen rajat. Tutkimuskirjallisuudessa näitä ei-kielellisiä sisältöjä nimitetään monin eri tavoin, esimerkiksi maantuntemukseksi (Landeskunde), sosiokulttuurisiksi tiedoiksi ja taidoiksi (soziokulturelles Wissen) tai yksinkertaisesti kulttuuriksi (Kultur). Väitöskirjatyö jakautuu teoreettiseen kehykseen (luvut 1–4), julkaistujen artikkeleiden tutkimusmetodien ja tuloksien käsittelyyn (luvut 5–6) sekä julkaistuihin artikkeleihin. Teoreettisen kehyksen ensisijaisia tutkimuskysymyksiä ovat, miten maantuntemuksellisten sisältöjen välittäminen konkretisoituu eri näkökulmista (opettajat, oppijat, oppimateriaalit) tarkasteltuna, miten kulttuurienvälinen maantuntemus ilmentyy vieraan kielen opetuksessa ja mitkä sisällöt ovat merkittäviä vieraan kielen opetuksessa. Metodisina lähestymistapoina tutkimuksessa on käytetty oppikirja-analyysiä, opetuksen tarkkailua sekä kyselytutkimuksia. Liitteenä oleville julkaistuille artikkeleille on yhteistä se, että jokainen niistä käsittelee jotakin erityistä maantuntemuksellisiin sisältöihin liittyvää aihetta empiriisestä näkökulmasta erityisesti saksan kielen opetuksen kannalta. Artikkelien tutkimusongelmia ovat kulttuuristen ja kielellisten sisältöjen yhdistäminen, kulttuurienvälisen viestinnän konkretisoituminen, kielellisen ja kulttuurisen variaation huomioiminen, stereotyyppien asema sekä sukupuolierojen merkitys vieraan kielen opetuksessa. Väitöskirjatyön teoreettisessa kehyksessä luodaan aluksi historiallinen katsaus maantuntemuksen asemaan vieraan kielen opetuksessa ja selvitetään tarkemmin erityisesti vieraan kielen didaktiikan uusimpien traditioiden, kuten konstruktivismin ja sosiokulttuurisen teorian, yhteyttä maantuntemuksen oppimiseen. Tässä yhteydessä käsitellään myös kulttuurienvälisen oppimisen traditiota ja maantuntemusta sen sovellusalueena. Tämän lisäksi selvitetään konkreettisia vieraan kielen opetuksessa ilmeneviä maantuntemukseen liittyviä didaktis-metodisia kysymyksiä, erityisesti opettajan roolia ja sitä, miten kulttuurienvälisen tradition mukainen maantuntemuksen välittäminen konkretisoituu yhtäältä yksittäisinä tehtävinä ja harjoituksina sekä toisaalta elektronisten viestimien välityksellä. Teoreettisen kehyksen ytimen muodostaa maantuntemuksellisten aiheiden valintaan ja merkittävyyteen liittyvä tutkimuskirjallisuuden pohjalta tehtävä pohdinta. Vieraan kielen opetuksessa kieliopilliset sisällöt opetetaan pääosin vakiintuneessa järjestyksessä, mutta maantuntemuksellisten sisältöjen opettamisessa ja oppimisessa ei ole säännönmukaisuuksia. Yhteenvetona esitetään teesejä, joiden tarkoituksena on antaa ehdotuksia, suosituksia ja didaktisia neuvoja maantuntemuksen opetukseen ja oppimiseen. Väitöskirjatyössä paneudutaan vaikeuksiin määritellä maantuntemuksen oppimisen kannalta merkittävät aiheet erityisesti saksan kielen opetusta silmällä pitäen. Arkipäivän kulttuurin käsittelyn tärkeyteen käytännön opetuksessa viittaavat oppikirjojen aihepiirit, opettajien ja opiskelijoiden käsitykset sekä Eurooppalaisen viitekehyksen suositukset. Tutkimuksessa selvitettiin tarkemmin myös aihepiirien valintaa kohderyhmän mukaan ja kartoitettiin oppijoiden käsityksiä maantuntemuksellisista sisällöistä ja heidän näihin kohdistuvia toiveitaan. Kyselytulosten mukaan aikuisten oppijoiden mieliin jäivät saksan kielen oppitunnilla erityisesti sellaiset kulttuuriin liittyvät asiat, jotka oppijat kokivat autenttisiksi tai jotka herättivät tunnilla keskustelua ja olivat kohdekulttuurissa erilaisia kuin omassa kulttuurissa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kulttuurienvälisen oppimisen aspekteja vieraan kielen opetuksessa ja oppimateriaaleissa, erityisesti ”oman” ja ”vieraan” kulttuurin kokemisesta ja niiden vastakkainasettelusta. Näyttää siltä, että kulttuurienvälisen oppimisen mahdollisuudet tutkimissani saksan kielen oppikirjoissa rajoittuvat siihen, että oppijoille tarjotaan mahdollisuus eläytyä kohdekulttuurin arkeen oppikirjojen henkilöiden kautta ja että oppijoita kehotetaan kertomaan omasta kulttuuristaan. Tutkimuksessa pohditaan myös tarkemmin, voivatko sähköiset oppimateriaalit ja internet johtaa takaisin faktoihin keskittyvään maantuntemuksen oppimiseen. Virtuaaliset oppimisympäristöt, esimerkiksi oppikirjojen internetsivustot, antavat kaikesta huolimatta uusia mahdollisuuksia tutkivaan oppimiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi ”minitutkimustehtävät” ja sellaiset harjoitustyypit, jotka eivät oppikirjoissa ole mahdollisia, kuten virtuaaliset kaupunkikierrokset. Opettajien ja oppimateriaalien laatijoiden pitäisi suunnitella sellaisia tehtäviä ja harjoituksia, jotka antavat riittävästi mahdollisuuksia myös kulttuurienväliselle pohdinnalle. Oppijan oma ja kohdekulttuuri voidaan opetuksessa nostaa samanaikaisesti esille esimerkiksi käsittelemällä kielellisiä ja kulttuurisia variaatioita. Tutkimustulosten mukaan kulttuurienvälisen oppimisen traditionkin aikana maantuntemusta välitetään yhä perinteisellä tavalla faktatietoihin painottuen, eli käytännössä kieltenopetusta ohjaa vielä edelleenkin hyvin perinteinen käsitys kielestä ja kielitaidosta. Kielten opettajien koulutuksessa olisi huomioitava se, että opettajien tulisi olla kokonaisvaltaisia kulttuurin asiantuntijoita, eli myös historia, yhteiskunta, politiikka ja myös ”arkipäiväisen elämän” tuntemus ovat tärkeitä opettajan ammattitaidossa.
Resumo:
Challenges of mass university conceived and experienced by university language centre language teachers The massification of the university involved not only an expansion but also a transition from one period to another, from elite higher education to mass higher education. Massification cannot be viewed as expansion and structural change but it has to be viewed in a context of a number of changes involving universities, state, economy, society and culture as well as science, technology, education and research. In the Finnish academic context, massification is often associated with negative development and it may be used as an excuse for poor teaching. The objective of the present study is to find out how the mass context is manifested in the work of university language centre language teachers. The data were collected by means of semi-structured questionnaires from 32 language teachers working at language centres at the universities of Helsinki, Jyväskylä, Tampere and Turku in Finland. Both Finnish and native speakers, 6 male and 26 female teachers, were included. All the teachers in the study had taught more than 10 years. The data were complemented by interviews of four teachers and email data from one teacher. Phenomenographic analysis of the informants’ conceptions enabled a description of their experiences of students at a mass university, conceptions of teaching and learning and of issues related to work health. Some conceptions were consonant with earlier results. The conceptions revealed differences between two teacher groups, teachers of subject-specific language, or language for specific purposes (LSP), and teachers of elementary and advanced language courses (general language teachers). For the first, the conceptions of the investigated teachers provided a picture of the students as a member of a mass university. The students were seen as customers who demanded special services to facilitate their studies or were selective about the contents of the course. The finding that appeared only in the LSP teachers’ data was the unengaged attitude towards language study, which appeared as mere hunt for credits. On the other hand, the students were also seen as language learning individuals, but a clear picture of a truly interested language learner was evident in the data of general language teachers. The teachers’ conceptions of teaching and learning revealed a picture of experienced teachers with a long background of teaching, reflecting experiences from different time periods and influences from their own education and illustrating the increasing problems with organizing individual tutoring due to large, heterogeneous groups. It seemed, however, that in spite of the large student groups, general language teachers were able to support the students’ learning processes and to use learner-centred methods, whereas LSP teachers were frequently compelled to resort to knowledge transmission type of teaching. The conditions of the mass university were clearly manifested in the respondents’ conceptions about work satisfaction: there were a number of factors related to administration, teaching arrangements and the status of the language centres that were likely to add to the teachers’ work stress, whereas traditional characteristics of academic work were viewed as promoting work satisfaction. On the basis of the teachers’ conceptions, it is safe to assume that academic mass context and students’ orientations have an effect on the teacher’s approach to teaching, while there is no unequivocal association between mass university teaching and poor teaching.
Resumo:
The purpose of this study was to analyze nursing ethics education from the perspective of nurses’ codes of ethics in the basic nursing education programmes in polytechnics in Finland with the following research questions: What is known about nurses’ codes in practice and education, what contents of the codes are taught, what teaching and evaluation methods are used, which demographic variables are associated with the teaching, what is nurse educators’ adequacy of knowledge to teach the codes and nursing students’ knowledge of and ability to apply the codes, and what are participants’ opinions of the need and applicability of the codes, and their importance in nursing ethics education. The aim of the study was to identify strengths and possible problem areas in teaching of the codes and nursing ethics in general. The knowledge gained from this study can be used for developing nursing ethics curricula and teaching of ethics in theory and practice. The data collection was targeted to all polytechnics in Finland providing basic nursing education (i.e. Bachelor of Health Care). The target groups were all nurse educators teaching ethics and all graduating nursing students in the academic year of 2006. A total of 183 educators and 214 students from 24 polytechnics participated. The data was collected using a structured questionnaire with four open-ended questions, designed for this study. The data was analysed by SPSS (14.0) and the open-ended questions by inductive content analysis. Descriptive statistics were used to summarize the data. Inferential statistics were used to estimate the differences between the participant groups. The reliability of the questionnaire was estimated with Cronbach’s coefficient alpha. The literature review revealed that empirical research on the codes was scarce, and minimal in the area of education. Teaching of nurses’ codes themselves and the embedded ethical concepts was extensive, teaching of the functions of the codes and related laws and agreements was moderate, but teaching of the codes of other health care professions was modest. Issues related to the nurse-patient relationship were emphasised. Wider social dimensions of the codes were less emphasized. Educators’ and students’ descriptions of teaching emphasized mainly the same teaching contents, but there were statistically significant differences between the groups in that educators assessed their teaching to be more extensive than what students had perceived it had been. T he use of teaching and evaluation methods was rather narrow and conventional. However, educators’ and students’ descriptions of the used methods differed statistically significantly. Students’ knowledge of the codes and their ability to apply them in practice was assessed as mediocre by educators and by students themselves. Most educators assessed their own knowledge of the codes as adequate to teach the codes, as did most of the students. Educators who regarded their knowledge as adequate taught the codes more extensively than those who assessed their knowledge as less adequate. Also students who assessed their educators’ knowledge as adequate perceived the teaching of the codes to be more extensive. Otherwise educators’ and students’ demographic variables had little association with their descriptions of the teaching. According to the participants, nurses need their own codes, and they are also regarded as applicable in practice. The codes are an important element in nursing ethics education, but their teaching needs development. Further research should focus on the organization of ethics teaching in the curricula, the teaching process, and on the evaluation of the effectiveness of ethics education and on educators’ competence. Also the meaning and functions of the codes at all levels of nursing deserve attention. More versatile use of research methods would be beneficial in gaining new knowledge.
Resumo:
Tutkimuksessa kehitettiin induktiivisesti empiiriseen aineistoon perustuva substantiivinen teoria ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnan ohjatussa harjoittelussa tapahtuvasta toiminnasta ja tuotettiin uutta käsitteistöä palvelutoiminnan harjoittelussa tapahtuvaan toimintaan. Tutkimuskysymykset kiteytettiin seuraavien kolmen kysymyksen muotoon: 1) mitkä käsitteet kuvaavat opiskelijoiden ja opettajien kokemusten pohjalta ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ohjatun harjoittelun palvelutoiminnan toimintaa ja minkälaisia ovat näiden käsitteiden väliset suhteet? 2) miksi ja mihin tarkoitukseen opiskelijoiden ja opettajien kokemusten mukaan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa tapahtuvaa toimintaa tarvitaan? 3) minkälainen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ohjatun harjoittelun palvelutoiminnan toimintaa kuvaava kokonaisrakennemuodostuu opiskelijoiden ja opettajien kokemuksista? Lähestymistavaltaan tutkimus oli lähinnä Grounded theory –menetelmään perustuva tutkimus. Tutkimuksen tiedonantajina olivat yhden ammattikorkeakoulun monialaisen palvelutoiminnan ohjattua harjoitteluaan palvelutoiminnassa suorittavat bioanalytiikan, fysioterapian, hoitotyön, suun terveydenhuollon ja toimintaterapian koulutusohjelmien opiskelijat ja heitä ohjaavat opettajat. Tutkimusaineistona olivat kirjalliset kertomukset ja suulliset haastattelut. Opiskelijat (n = 75) kirjoittivat kertomuksensa 2.4.2004–12.5.2005. Opettajat (n = 7) kirjoittivat kertomuksensa 25.1–12.5.2005. Kertomusten pohjalta aineistoa syvennettiin haastatteluilla. Opiskelijat (n = 15) haastateltiin loppuvuodesta 2005 ja opettajien (n = 12) haastattelut tehtiin keväällä 2006. Aineisto analysoitiin koodaamalla, tunnistamalla alakategoriat sekä niiden väliset suhteet. Substantiivinen teoria muodostettiin koodauksen tuloksena muodostuneen ydinkategorian - yrittäjämäinen yhteistoiminnallinen toimintatapa - ympärille. Ydinkategorian pysyvyyden varmistamiseksi opiskelijoiden ja opettajien kirjoittamia kertomuksia (n = 82) verrattiin tuotettuun ydinkategoriaan. Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa tapahtuva toiminta koostuu opiskelijan toiminnasta ja roolista, opettajan ohjauksesta ja roolista, asiakkaan toiminnasta ja ympäristöstä. Käsitteiden välisten suhteiden vertailu auttoi ydinkäsitteen ja substantiivisen teorian muotoutumisessa. Ydinkäsitteeksi muodostui yrittäjämäinen yhteistoiminnallinen toimintatapa eli yhteinen toiminta, joka toteutuu sisäisenä, ulkoisena, omaehtoisena ja organisaatioyrittäjyytenä. Opiskelija aloittaa palvelutoiminnassa tapahtuvan ohjatun harjoittelunsa erilaisin odotuksin. Hänellä on aikaisempaa alan kokemusta ja osaamista. Opiskelija tekee omia ja muiden opiskelijoiden kanssa yhteisiä tavoitteita. Opettaja tai opiskelijat tekevät alkujärjestelyjä, hankkivat asiakkaita ja perehdyttävät muita opiskelijoita. Opiskelija saa valmiuksia tulevan työnsä sisältöihin, ammatillisuuteen, sisäiseen (yksilö- ja yhteisötaso), ulkoiseen ja omaehtoiseen yrittäjyyteen, yhteistyöhön ja arviointiin. Näin hän oppii kokemuksensa kautta erilaisissa projekteissa yhteisöllistä ongelmien ratkaisua aidossa kontekstissa. Opiskelija opiskelee yrittäjyyttä ja yhteistoiminnallisuutta toimimalla yrittäjämäisesti ja yhteistoiminnallisesti. Opiskelu jatkuu harjoittelun jälkeen palvelutoiminnassa hankitun kokemuksen ja osaamisen turvin. Opettaja toimii pääasiassa ohjaajana, tukijana ja arvioijana. Hän myös organisoi ja kehittää toimintaa luomalla omalta osaltaan yrittäjämäistä yhteistoiminnallista toimintatapaa tukevan ympäristön. Asiakkaat ovat erilaisia, heillä on erilaisia tarpeita ja he tulevat palvelutoiminnan asiakkaiksi eri tavoin. Asiakkaat arvioivat opiskelijoiden toimintaa. Opiskelijoilla on erilaisia henkilökohtaisia sisäiseen yrittäjyyteen liittyviä ominaisuuksia. He ovat itsenäisiä ja vastuullisia. Opiskelijat tekevät yhteistyötä monien ihmisten kanssa. Opiskelijat tekevät keskenään tiimityötä ja luovat verkostoa asiakkaisiin. Asiakkaiden välityksellä ylläpidetään työelämäyhteyksiä. Hyvä ilmapiiri on harjoittelussa tärkeää. Opiskelijat jakavat keskenään työt. Työtahti on joskus kiireinen ja tiedonkulussa on ajoittain ongelmia. Toiminta perustuu palvelutoimintaa ohjaaviin säädöksiin ja asiakirjoihin, opetussuunnitelmaan ja ammattikorkeakoulun tukeen ohjatun harjoittelun järjestämiseksi palvelutoimintaan varatuissa tiloissa. Toimintaa toteutetaan yrittäjämäistä yhteistoiminnallista toimintatapaa tukevassa kulttuurissa. Toimintaa kehitetään jatkuvan reflektoinnin avulla. Substantiivinen teoria sijoittuu kahden toimintaympäristön – terveydenhuolto-organisaation ja korkeakouluorganisaation - välimaastoon. Se on rajanylitystoimintaa, jossa yhdessä luodaan innovatiivista ympäristöä. Palvelutoimintayhteisö on konteksti, jossa yrittäjämäistä ja yhteistoiminnallista toimintatapaa voidaan opiskella. Tämä saavutetaan yhteistoiminnallisin menetelmin. Näin ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa tapahtuvaa ohjattua harjoittelua tarvitaan yrittäjämäisen ja yhteistoiminnallisen toimintatavan opiskeluun. Tutkimuksen avulla saatua tietoa opiskelijoiden toiminnasta palvelutoiminnan ohjatussa harjoittelussa voidaan hyödyntää opiskelijoiden opiskelussa ja ohjauksessa, opettajan työn kehittämisessä, asiakkaiden palveluiden parantamisessa sekä yrittäjämäisen yhteistoiminnallisen ympäristön ja kulttuurin luonnissa. Tutkimuksen avulla vahvistetaan yrittäjämäiseen ja yhteistoiminnalliseen opiskeluun liittyvää tieteellistä tietoperustaa.
Resumo:
Vaasan ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu, Vaasan suomenkielinen yksityislyseo,vuoteen 1973 Vaasan lyseo, perustettiin vuonna 1880. Kirjaston toiminta saatiin alkuun paikallisten lahjoitusten turvin. Lahjoittajia olivat mm. kauppiaat A. Hartman ja Oskar Hartman, oikeusneuvosmies J. Kr. Svanljung sekä hovioikeudenneuvos Oskar Rewell. Kirjastoa voi luonnehtia akateemiseksi. Kirjastossa on luonnollisesti oppikirjoja, erityisesti filologian, historian ja luonnontieteiden alalta mutta myös yleisteoksia ja lähdekirjallisuutta opettajien tarpeita varten. Suurimpia aihekokonaisuuksia ovat Suomen historia ja uskonto. Suomen sisällissotaan liittyvää kirjallisuutta on yli 200 nimekettä. Vuonna 1963 kirjastossa oli 9.520 kirjaa, joista 1.911 kuului oppikirjakokoelmaan. Noin 2.500 niistä oli painettu ennen vuotta 1900. Nykyinen kirjasto käsittää noin 4.800 nidettä (120 hyllymetriä), 145 aikakauslehteä ja sarjajulkaisua, karttoja, kuvateoksia ja erillisen kokoelman väitöskirjoja. Valtaosa kirjoista ovat suomenkielisiä. Pieni osa on ruotsin- ja saksankielisiä. Yksittäisiä kirjoja on myös latinan, kreikan, englannin, ranskan ja venäjän kielillä, lähinnä kaunokirjallisuutta. Kirjasto, josta vuosien kuluessa oli tullut historiallinen kokoelma, siirrettiin koulun remontin alta Pohjanmaan museon varastoon 1990-luvulla ja sieltä 2004 Tritoniaan. Kirjat on järjestetty aiheenmukaisiin luokkiin aakkosjärjestyksessä. Luokitus noudattaa pääpiirteissään yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää. Kirjastosta on aiheenmukainen korttiluettelo. Vaasan lyseon entiset oppilaat -yhdistys myönsi rahoitusta kirjakokoelman luettelointiin v. 2015-2016.
Resumo:
Vaasan tyttökoulun kirjasto kattaa Vaasan suomalaisen tyttökoulun (1891 – 1951) ja Vaasan tyttölyseon (1951 – 1971) säilyneet kirjakokoelmat, yhteensä noin 1700 nimekettä. Näistä vajaa puolet kuuluu opettajien kirjastoon ja hiukan yli puolet oppilaiden kirjastoon. Opettajien kirjastossa tiedon alueet ovat laajasti edustettuina. Tärkeitä aloja ovat luonnollisesti kouluhallinto ja kasvatus sekä koulun oppiaineet. Eniten kirjoja on historian ja yhteiskuntatieteiden aloilta, mutta myös luonnontieteiden ja humanisten alojen kirjallisuutta on runsaasti. Mukana on lisäksi esimerkiksi 1910-luvun alun väitöskirjoja mm. lääketieteen ja oikeustieteen aloilta. Historiallisesti kiinnostavaa aineistoa ovat mm. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien naistenlehdet, joilla tuettiin naisten aktiivista osallistumista yhteiskunnallisiin toimintoihin. Opettajille hankittua kaunokirjallisuutta on noin 50 teosta. Oppilaiden kirjastossa yli puolet aineistosta on kaunokirjallisuutta. Tämä kokoelma tarjoaa kiinnostavan kuvan eri vuosikymmenien tyttökirjoista, erityisesti 1940-1960-luvuilta. Oppikirjoissa vahvimpana alana on suomen kieli ja suomalainen kirjallisuus. Pieni osa oppikirjoista on tarkoitettu nimenomaan tyttökouluille. Toukokuussa 2010 siirrettiin opettajien lainakirjaston ja oppilaskirjaston aineistot Tritoniaan. Aineisto on luetteloitu Tritonian tietokantaan Triaan. Pohjanmaan liitto on tukenut kokoelman luettelointityöt.
Resumo:
Satakunnan ympäristökouluhanke ja sitä edeltänyt selvi¬tyshanke ovat vakiinnuttaneet verkostomallin satakuntalaisessa ympäristökasvatuksessa. Niiden ansiosta kulttuuriperintö maiseman osana on tullut alueella kiinteäksi osaksi ympäristökasvatuksen sisältöä, mikä kaikkialla Suomessa ei vielä tänä päivänä ole itsestäänselvyys. Hankkeessa tuotetut opetuspaketit ovat lisänneet tietoisuutta maakunnan kulttuuriympäristöistä tekemällä niitä tutuiksi kouluissa. Samalla ne ovat tehostaneet opettajien valmiuksia toteuttaa opetussuunnitelmien ympäristökasvatustavoitteita uusien menetelmien avulla. Käsillä oleva julkaisu on ympäristökouluhankkeen loppujulkaisu. Sen kirjoittajat ovat ympäristökasvatusverkostoon kuuluvia eri alojen erikoisasiantuntijoita. Marja-Leena Rönkön ja Marjo Heino-Fihlmanin osuus käsittelee taide- ja ympäristökasvatusta Leineperin ruukin kulttuuriperintökohteen yhteydessä. Outi Kokkosen ja Kirsi Urmsonin artikkeli kertoo Rauman vanhan seminaaripuutarhan uudesta tulemisesta opetuskäyttöön, nyt koululaisten puutarhaopetuksen muodossa. Juha Riihelä ja Laura Puolamäki kirjoittavat ympäristökouluhankkeen kanssa yhteistyössä toimineesta PaikkaOppi – paikkatiedon opetushankkeesta ja paikkatiedosta kulttuuriympäristökasvatuksessa. Anna Paloheimo puolestaan käsittelee perinteisempää ympäristökasvatuksen muotoa, kasvillisuuskartoitusta, Selkämeren tulevan kansallispuiston maisemissa. Kari Uotilan aiheena on maiseman historian ja arkeologian esittely kannettavan tietokoneen ja GPS-paikannuksen avulla. Toisessa osuudessaan Laura Puolamäki summaa hankkeen tuomia kokemuksia ja kulttuuriympäristökasvatuksen jatkonäkymiä. Lopuksi Riitta Korhonen esittelee hankkeen luokan- ja lastentarhanopettajille toteuttamaa täydennyskoulutusta. Osuudet kertovat monipuolisesta ja ennakkoluulottomasta toiminnasta, jolla kulttuuriympäristökasvatusta on kehitetty alueen monipuolisen osaamisen ja rikkaiden kulttuuriympäristöjen pohjalta. Kulttuuriympäristökasvatus on osoittautunut tärkeäksi maisemantutkimuksen tuottaman tutkimustiedon sovelluskentäksi ja tieteidenväliseksi yhteistyöalueeksi. Se tarjoaa erikoistumismahdollisuuksia sekä maisemantutkimukselle että opettajankoulutukselle. Nyt tehty pohjatyö mahdollistaa kulttuuriympäristökasvatuksen jatkokehittämisen yhteistyössä toteutettavana, valtakunnallisesti omintakeisena opetuskokonaisuutena. Toivotaan sen vakiintuvan osaksi Turun yliopiston ja Satakunnan koulujen arkista toimintaa.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuuden suomalaisen käsityönopettajan arvoja tutkimalla heidän suhtautumistaan koulukäsityön opetuksen perustekijöihin sekä heidän oppimiskäsityksiään. Mielenkiinnon kohteena oli myös se, miten opettajien opiskelemat käsityön eri taustatieteet näkyvät heidän ajattelussaan. Taustatieteitä ovat käsityökasvatus, käsityötiede ja teknologiakasvatus, joka ei ole itsenäinen tieteenala, vaan näkökulma koulukäsityöhön. Opetuksen perustekijät jaettiin Kansasen (2004) sekä Dupuis’n ja Gordonin (1997) määritelmien mukaan. Oppimiskäsityksiä ovat behaviorismi, kognitivismi, konstruktivismi ja realismi. Opettajien näkemyksiä tarkasteltiin tutkimuksen teoriaosassa esiteltyjen opetuksen perustekijöitä ja oppimista koskevien yleisten mallien perusteella. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä oli teemahaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Koska opettajien näkemysten lisäksi tutkittiin taustatieteiden merkitystä heidän ajattelulleen, taustatieteitä käsittelevää kirjallisuutta tutkittiin teoreettisesti opetuksen perustekijöiden ja oppimiskäsitysten valossa ennen opettajien haastattelemista. Tutkimusaiheen valintaan on vaikuttanut käsityönopettajien arvoja koskevan tiedon vähäisyys, sekä toisaalta tekijöiden omat pohdiskelut siitä, millaista on hyvä opetus. Tutkimuksen luonteen vuoksi siihen ei sisälly käsityökasvatuksen pro gradu-töihin perinteisesti kuuluvaa materiaalista tuotetta, vaan tuotteena voidaan pitää Peltosen (1988) määritelmän tietotuotteen käsitteen mukaisesti tutkimuksen avulla tuotettua tietoa siitä, miten kuusi suomalaista käsityönopettajaa suhtautuu koulukäsityön opetuksen perustekijöihin ja millainen oppimiskäsitys heillä on. Haastatellut käsityönopettajat suhtautuvat vaihtelevasti opetuksen perustekijöihin ja heidän oppimiskäsityksensä ovat erilaisia. Kaikki opettajat kuitenkin pitävät hyvän käsityönopetuksen kriteereinä oppilaskeskeisyyttä ja oppilaan hyvän elämän edistämistä. Hyvän käsityönopetuksen katsotaan antavan oppilaalle sellaisia valmiuksia, että he selviävät arkipäivän teknologisista haasteista. Opetuksen tärkeimpänä tavoitteena opettajat pitävät oppilaan yksilöllistä kehitystä, eivät oppilaan sopeuttamista johonkin yhteiskunnalliseen rooliin. Hyvänä opettajan toimintana haastatellut opettajat pitävät sellaista, joka edistää näitä tavoitteita. Opettajien vaihtelevan suhtautumisen opetuksen perustekijöihin voidaan katsoa johtuvan siitä, että opettajien näkemys parhaasta tavasta edistää oppilaan hyvää vaihtelee. Sillä, mitä käsityön taustatiedettä opettajat ovat opiskelleet, ei ole välitöntä merkitystä heidän ajattelulleen.
Resumo:
Saimaan ammattikorkeakoulun uudessa Luotsi-toimintamallissa opiskelijat oppivat yritysten antamia toimeksiantoja toteuttamalla. Opiskelijat perustavat oman osuuskuntamuotoisen tiimiyrityksen. Suuri osa opetussuunnitelman opintojaksoista toteutetaan tehden asiakasprojekteja. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat palvelun laadun dimensiot osuuskuntamuotoisissa opinnoissa ja millaisina opiskelijat ne kokevat. Tavoitteina on myös käsitellä tapaa, joilla palvelun laatu muodostuu korkeakouluissa sekä tutkia miksi asiakastyytyväisyyttä mitataan ja millaiseksi se koetaan. Teorian pohjalta päädytään tarkastelemaan viittä koulutuksen dimensiota, jotka ovat osa korkeakoulun palvelun laatua ja vaikuttavat asiakastyytyväisyyteen: opetussuunnitelma, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät, ohjaus ja opetus sekä osaamisen arviointi. Empiirisen tutkimuksen kohderyhmänä on Luotsi-mallissa aloittanut liiketalouden pilottiryhmä. Tutkimuksessa käytetään kyselylomaketta sekä teemahaastattelua ryh-mälle. Kyselylomake koostuu 108 kysymyksestä, jotka on jaettu kolmeen osaan: tärkeyden, odotusten ja nykytilan arviointiin seitsenportaisella Li-kert-asteikolla. Haastattelun avulla syvennetään aineistoa. Tulokseksi saadaan attribuuttien ja dimensioiden tärkeysjärjestys sekä arvot nykytilalle, odotuksille ja niiden erotukselle. Tulosten pohjalta nostetaan esiin attribuutit, jotka tarvitsevat eniten kehitystoimia. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että eniten kehitystä vaatii ope-tussuunnitelma ja siihen välillisesti liittyvät attribuutit muista dimensioista. Suurin kynnys Luotsi-toimintamallin onnistumiselle on saavuttaa opiskelijoiden ja opettajien välille toimiva keskusteluyhteys sekä kehittää jatkuvasti opetussuunnitelmaa työelämälähtöisemmäksi.
Resumo:
Tutkimuksessani tarkastelin, miten ammatillinen kasvu ilmenee saksan opetusharjoittelijoiden näkemyksissä ja toiminnassa opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan ohjatun harjoittelun aikana. Keräsin tutkimusaineiston lukuvuosina 2007–2010 kaikilta saksan opetusharjoittelijoilta, jotka suorittivat ohjatussa harjoittelussa vähintään 15 op Turun normaalikoulussa. Tutkimusaineistona käytin henkilökohtaisia harjoittelusuunnitelmia (HOPS) ja reflektiovihkoja, jotka ovat ohjatun harjoittelun normaaleja työvälineitä. Täydensin aineistoa ohjatun harjoittelun alussa toteutetulla kyselyllä ja harjoittelun päätteeksi tehdyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Toimin tutkimuksen aikana Turun normaalikoulussa saksan opettajana ja aineryhmän harjoittelusta vastaavana opettajana. Tutkimuskysymykset tarkentuivat aineistolähtöisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymys liittyi siihen, miten harjoittelijoiden ideaalit hyvästä vieraan kielen opetuksesta ja henkilökohtaiset tavoitteet toteutuivat ohjatun harjoittelun aikana. Alkukyselyn pohjalta ideaaleiksi nousivat vuorovaikutus ja monipuoliset työtavat, kulttuurin opettaminen, tavoitekielen käyttö luokkakielenä sekä selkeä kieliopin opetus. Tutkimuksessa kävi ilmi, että alkukyselyssä esiin tullut hyvän opettajan tai vieraan kielen opetuksen ideaali ei välttämättä näy opettajaksi opiskelevan HOPSeihin kirjatuissa henkilökohtaisissa tavoitteissa tai toteudu hänen harjoitustunneillaan. Parhaiten opetusharjoittelijat kokivat onnistuneensa vuorovaikutuksen luomisessa oppilaisiin ja opiskelijoihin sekä monipuolisten työtapojen käytössä. Eriyttäminen ja oppimaan oppimisen ohjaaminen koettiin hankalina. Suurin osa harjoittelijoista oli tyytyväisiä siihen, miten he onnistuivat tuomaan kulttuuria opetukseensa, kun taas tavoitekielen käyttö luokkakielenä ja kieliopin opetus koettiin haasteellisiksi. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin, millainen ammatillinen näkemys vieraan kielen opiskelijalla on ohjatun harjoittelun jälkeen. Opetusharjoittelijat korostivat opettajan kasvatustyötä ja opettajien välistä yhteistyötä. Ajatus toimia saksan tai vieraan kielen opettajana oli vahvistunut pedagogisten opintojen aikana. Kolmas tutkimuskysymys kohdistui sen selvittämiseen, miten HOPS ja reflektiovihko toimivat harjoittelijoiden kasvun tukena. Harjoittelijoiden kirjallinen itsereflektio vaihteli syvällisistä pohdinnoista niukkiin merkintöihin. Suurimmassa osassa reflektiovihoista harjoittelijat olivat miettineet palautteissa esille tulleita asioita. HOPS ja reflektiovihko ovat tämän tutkimuksen perusteella toimivia harjoittelun ohjauksen välineitä, kunhan harjoittelijoita ohjataan niiden käytössä. Itsereflektion merkityksen puolesta puhuu se, että harjoittelijat, jotka olivat myös kirjallisesti pohtineet saksan käyttöä luokkakielenä, olivat muita tyytyväisempiä siihen, miten he kokivat onnistuneensa luokkakielen käytössä.
Resumo:
Anu Korhosen väitöskirja Opettajien perustehtäväkäsitykset osana peruskoulun kehittämistä (Joensuun yliopisto 2008).
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu