1000 resultados para Internet ja VPN.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tehdä suunnitelma internetissä tapahtuvasta vertaistuesta naisille, joilla on todettu kohdunkaulan solumuutoksia. Suunnitelman tueksi opinnäytetyössämme selvitimme mitä vertaistuki on ja mitä ovat vertaistuen periaatteet. Nämä ja teoriaosuus kohdunkaulan solumuutoksista, lääketieteellisistä toimenpiteistä ja vertailua erilaisista vertaistuen tarjoajista ovat löydettävissä opinnäytetyömme kirjallisuuskatsauksesta. Lähtökohtana työllemme oli Stadia ammattikorkeakoulun yhteistyösopimus lääkeyhtiö Sanofi Pasteur MSD:n kanssa. Oppilaitoksemme oli rajannut työelämälähtöisen opinnäytetyömme käsittelemään papilloomavirusta. Opinnäytetyöprosessimme alkoi teemahaastatteluja tekemällä, joiden pohjalta innovaatiomme vertaistuesta sai alkunsa. Haastattelemamme naiset toivat esiin runsaasti erilaisia psyykkisiä tuntemuksia ja tietämättömyyttä solumuutosten toteamisen jälkeen. Naiset kuvasivat häpeää, pahaa mieltä ja yksinäisyyttä asian käsittelyssä, tämän kuultuamme olimme vakuuttuneita siitä, että vertaistuki olisi auttanut näitä naisia. Vertaistuki on tutkitusti hyvä keino auttaa, lisätä tietoa ja siten nopeuttaa toipumista erilaisissa kriiseissä. Opinnäytetyömme on toiminnallinen opinnäytetyö. Se on suunnitelma internet sivustosta ilman sen teknistä toteutusta. Sivustolla tulee olemaan tietoa solumuutoksista ja sen hoitomuodoista, kysy ja vastaa palsta, linkkejä ammattilaisille sekä vertaistukialue, jota suunnitelmamme mukaan valvotaan. Toiveenamme on, että opinnäytetyömme tulevaisuudessa toteutettaisiin. Internetsivusto olisi mahdollista toteuttaa osana opinnäytetyötä tai projektia. Sivujen ylläpitäjänä yhteistyössä koulun kanssa toimisi esimerkiksi jokin lääkeyhtiö. Odotamme sivujen toteuttamista ja toivomme, että niiden suunnittelussa ja valvonnassa noudatettaisiin niitä eettisiä ohjeita ja suunnitelmia, joita työssämme olemme tuoneet esiin.
Resumo:
Tämä parityönä toteutettu opinnäytetyö tutkii blogien käyttöä osana promootiota nykypäivän musiikkibisneksessä ja sen pääpaino on elektronisessa tanssimusiikissa ja dj-kulttuurissa.Työ käsittelee toistaiseksi Suomessa vähälle huomiolle jäänyttä ilmiötä ja valottaa, mikä merkitys blogeilla on jo tällä hetkellä. Opinnäytetyössä selvitetään, miten levy-yhtiöt ja artistit suhtautuvat musiikkinsa vapaaseen jakamiseen ja mihin suuntaan musiikkiblogit kenties ovat tulevaisuudessa kehittymässä. Lisäksi kartoitetaan myös yhtiöiden ja blogien välisiä yhteistyösuhteita ja havainnollistetaan käytännön esimerkein, kuinka tehokkaasti musiikki voi blogosfäärissä levitä. Musiikkiblogien toimintaperiaatteisiin paneudutaan - ilmiön hyötyjä ja haittoja puntaroidaan niin blogien ylläpitäjien kuin artistien ja levy-yhtiöiden näkökulmasta. Tarkoitus on luoda kokonaiskuva siitä, mitä hajanaiselta vaikuttava ilmiö pitää sisällään ja mitä se voi olla ammattimaisimmillaan. Tutkimusmenetelminä käytetään levy-yhtiöiden, artistien ja bloggaajien haastatteluita ja tapaustutkimusta. Kohteiksi on pyritty valitsemaan merkittäviä, mutta konsepteiltaan toisistaan riittävästi poikkeavia kansainvälisiä tekijöitä, sekä olennaisimpia suomalaisia blogikulttuuria tuntevia ja sen parissa aktiivisesti toimivia tahoja. Lisäksi sivutaan muita digitaalisen musiikkikulttuurin ilmenemismuotoja ja niiden synnyttämiä uusia genrejä ja ilmiöitä. Opinnäytetyön tulokset viittaavat siihen, että tietystä amatöörimäisyydestään huolimatta blogit ovat vakiinnuttaneet paikkansa sekä tiedon että yhä useammin myös itse musiikin lähteenä. Ne eivät ehkä korvaa ammattimaisesti toimitettua musiikkimediaa, mutta niiden merkitys jatkuvasti ajankohtaisina eksklusiivisen materiaalin lähteinä kasvaa entisestään.
Resumo:
Tässä opinnäytetyössä tutkitaan, millaisia keinoja Suomen esihistoriaa käsittelevillä virallisilla Internet-sivuilla on käytetty aiheen houkuttelevaksi ja kiehtovaksi tekemiseen sekä ehdotetaan keinoja, joilla houkuttelevuutta ja kiehtovuutta voisi edesauttaa. Tutkimuksen innoittajana on näkemys, jonka mukaan suomalaisten keskimäärin pitäisi tuntea esihistoriansa ja muinaisjäännöksiä suojelevat säädökset nykyistä paremmin. Internet olisi luonteva väylä yleisen tietämyksen lisäämiseen näistä aiheista. Tutkimuksessa käytetyt kriteerit pohjautuvat käytettävyyttä ja esteettömyyttä, edutaimentia sekä elämyksellisyyttä koskevaan teoriatietoon samoin kuin pienimuotoisen, vastaajien Internet-sivuja koskevia mieltymyksiä kartoittaneen kyselyn tuloksiin. Työn alussa määritellään siinä esiintyvät termit ja käytetyt tutkimuskriteerit. Sen jälkeen tutkitaan näiden kriteerien mukaan Museoviraston ja maakuntamuseoiden esihistoria-aiheiset www-sivut. Lopuksi esitetään yhteenveto tutkimuksen tuloksista sekä ideoita siitä, miten esihistoriasta kertovista verkkototeutuksista saataisiin houkuttelevampia, kiehtovampia ja elämyksellisempiä. Tutkimus osoitti, että Museoviraston ja maakuntamuseoiden WWW-sivuilla on paljon kehittämisen varaa, vaikka ne peruskäytettävyydeltään ovat pääosin mainioita. Havainnollistusta, orientointia ja muita kiehtovuutta lisääviä keinoja käyttäen niistä olisi kuitenkin mahdollista saada huomattavasti nykyistä houkuttelevampia, viihdyttävämpiä ja elämyksellisempiä.
Resumo:
Abstract: A bouble-faced medium? The challenges and opportunities of the Internet for social movements
Resumo:
Summary : Non-use of Internet: definitions an motives for non-use
Resumo:
The focus of this study has been comovement of stock price risk level between two companies as they form strategic alliance. Thus the main reason has been to shed more light to possible increased risk level that the stockholder confronts when a company he owns forms a strategic alliance with another company. This study has centralized to interfirm cooperation between mobile and internet companies, which have furthered the development of mobile internet. The study has been divided into theoretical and empirical part. In theoretical part the main concepts riskiness of a stock (volatility), comovement and strategic alliance have been run through. In empirical part seven strategic alliances formed by mobile internet companies have been examined. Based on this, strategic alliance seems to increase comovement of stock price risk in some degree. This comovement seems to be stronger when core businesses or operating environments of cooperating companies differ more from each other.
Resumo:
Tässä diplomityössä tarkoituksena on kerätä yhteen toiminnanohjausjärjestelmän varasto- ja hankintamodulin kehittämisessä tarvittavaa teoriatietoa, sekä Nestix Oy:n asiakkaiden ja joidenkin muiden yritysten tarpeita kyseiselle ohjelmistolle. Teoria ja tarpeet yhdistetään karkeaksi ohjelmiston tarvemäärittelyksi, jonka perusteella Nestix Oy toteuttaa uudet modulit toiminnanohjausjärjestelmäänsä. Tutkimuksissa havaittiin, että yrityksillä on hyvin samankaltaisia tarpeita varastojen ja hankintojen hallintaan. Varastoinnin ja hankinnan prosessit poikkeavat hyvin vähän yritysten välillä. Samoja perinteisiä logistiikan perustyökaluja käytetään miltei kaikissa yrityksissä. Tulevaisuuden houkuttelevimpana kehitysalueena voidaan pitää ohjelmistojen internet-pohjaisuutta, joka mahdollistaa ohjelmiston käyttämisen mistäpäin maailmaa tahansa ilman erillisiä ohjelmistoasennuksia. Tutkimuksen jälkeen Nestix-ohjelmistoperheeseen toteutettiin integroidut hankinnan sekä varastoinnin modulit. Ohjelmaa on kehitetty tutkimuksen tekemisen jälkeen eteenpäin ja sitä on myyty useaan Euroopan maahan osana Nestix toiminnanohjausjärjestelmää.
Resumo:
In this thesis, "Human behavior on the Internet", the human anxiety is conceptualized. The following questions have guided the writing of the thesis: How humans behave with the Internet technology? What goes in their mind? What kinds of behaviors are shown while using the Internet? What is the role of the content on the Internet and especially what are the types of anxiety behavior on the Internet? By conceptualization this thesis aims to provide a model for studying whether humans show signs of less or exacerbated anxiety while using the Internet. The empirical part of this thesis was built on new developed model and user study that utilizes that model. For the user study, the target users were divided into two groups based on their skill level. The user study used both qualitative and quantitative research methods. The qualitative research was conducted using interviews and observational analysis. The quantitative research was conducted in three iterations by using questionnaires and surveys. These results suggest that the significance of human on using technology would be integral part of such a study. The study also suggests that Internet has lulled humans with the sense of dependency to greater extent. In particular, the results identified seven main areas of human anxiety. These forms of anxiety require further studies to encompass human anxiety in more detail.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on helpottaa Energiamarkkinaviraston tietomassojen käsittelyä ja tehostaa organisaatiotiedon hallintaa. Keskeisin tavoite on määritellä ja kuvata viraston tiedon tuottamis- ja vaikuttamisprosessi sekä sen liitynnät sisäisiin ja ulkoisiin tietolähteisiin. Työssä perehdytään organisaatiotiedon nykytilanteeseen, tiedon tuottamiseen ja vaikuttamiseen sekä ehdotetaan useita keinoja olemassa olevan tietomassan tehokkaampaan hyödyntämiseen. Työssä analysoidaan millaista tietoa virastossa tarvitaan, missä tieto on saatavilla ajantasaisena sekä luotettavana ja mihin hankittua tietoa loppujen lopuksi käytetään. Nykytilanteen selvittämisen lisäksi työssa ehdotetaan keinoja, joiden avulla organisaatiotieto saadaan nostettua nykyiseltä, pääosin operatiiviselta tasolta vähintään täysin taktiselle tai jopa osin strategiselle tasolle. Lisaksi työssä selvitetään kuinka virasto pystyy hankkimaan tietoa uudenlaiseen tietotarpeeseen. Työn keskeisimmät tulokset ovat diplomityössä esille nostetut kehityskohteet liittyen tietolähteiden hyödyntämiseen, internetsivuston uudistamiseen, uusien analyysien tuottamiseen, tärkeiden ohjeistusten tekemiseen ja prosessien suunnitteluun sekä automatisointiin. Näihin voidaan puuttua prosessikeskeisen ajattelutavan ja proaktiivisuuden lisäämisellä.
Resumo:
Internetin yhteisöpalvelut ovat saavuttaneet suuren suosion. Ne mahdollistavat digitaalisten yhteisöjen ja yhteisöllisyyden tunteiden aikaansaamisen käyttäjien välille. Kehittyneet verkkoyhteydet ja sisältötekniikat ovat antaneet mahdollisuuden monipuolisten vuorovaikutustyökalujen toteuttamiseksi. Sähköinen yhteisöllisyys on nouseva trendi, joka tukee arkipäivästä todellisuutta. Verkkojen paikallinen kehitys, niin laajakaistan kuin erilaisten alueverkkojen avulla on nostanut ajatuksia luoda myös paikallista yhteisöllisyyttä globaalien yhteisöpalvelujen rinnalle. Nopeiden alueverkkojen laajentuminen ovat tuoneet edistyneet verkkoyhteydet niin lähiöihin kuin taajamienkin ulkopuolelle. Avointen alueverkkojen mallissa verkko ja palvelukerros ovat eriytetty toisistaan. Ulkopuoliset palveluntarjoajat voivat tarjota palveluitaan suoraan alueverkon käyttäjille lähempänä verkkotasoa, verrattuna perinteiseen yhden verkkooperaattorin malliin. Tämä mahdollistaa uusien innovatiivisempien palveluiden kehittelyn. Tässä diplomityössä tutkittiin mahdollisuuksia joilla voidaan edistää yhteisöllisyyttä paikallisissa alueverkoissa ja hyödyntää niiden paikallista suorituskykyä, sekä resursseja palveluiden toteutuksessa. Työssä selvitettiin ensin mistä käsitteet yhteisö ja yhteisöllisyys ovat muodostuneet. Selvityksen pohjalta tutkittiin mitä teknisiä menetelmiä on yhteisöjen ja yhteisöllisyyden tunteen aikaansaamiseksi olemassa. Selvityksen tuloksena syntyi teknologinen tiekartta tietoverkkoyhteisöllisyyteen, sekä sosiaalisten palvelualustojen luokittelukaavio, joiden tarkoitus on yhdessä kuvastaa yhteisöllisyyttä tukevia palvelumahdollisuuksia. Työn viimeisessä vaiheessa toteutettiin yhteisöllinen alueverkkopalvelu, sekä yhteisövalvontajärjestelmä – lisäarvopalvelukonsepti, jotka pyrkivät hyödyntämään paikallisen alueverkon tarjoamaa suorituskykyä ja resursseja.
Resumo:
Problems in the mobile services are complex where the lack of the user analysis is not the modest issue. User centered design has increasingly become as a basis for the design of mobile services. The concept of user centered design gives end-user extensive attention at each stage of the design process. Mobile service providers want to offer experiences for users and clearly the users look for services that can provide pleasant experiences. In this thesis, the elements of user experience in mobile internet were studied as well as user experience measuring methods were researched. This study was looking for user experience measuring metrics and methods to specify new factors to measure user experience. During this thesis research project an application called CEM4Mobile was designed and implemented. CEM4Mobile is an application for observing and analysing user experience based on the user activity and behaviour. As a result of this thesis, a collection of user experience elements and measuring metrics were found. The elements and metrics were designed and implemented to CEM4Mobile product, which measures user experience. It was found out that the user experience measuring methods were based on interaction between two people but CEM4Mobile makes user observation programmatic.
Resumo:
Tämän pro gradu tutkielman tavoitteena oli selvittää ominaisuudet, joita ohjelmistoalan yrityksen kansainvälistymisessä tukevalla kumppanilla tulee olla. Tarkoituksena oli selvittää mainitut ominaisuudet yleisesti ja luoda työkalu, jonka avulla potentiaalisia kumppaneita on mahdollista arvioida. Tämän lisäksi ominaisuuksia tarkennettiin tutkielman empiirisessä osassa, jossa kansainvälisen kumppanin ominaisuuksia selvitettiin tapauskohtaisesti tutkielman kohdeyrityksen, CAD Oy:n tilanteessa. Tutkielma jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Ensimmäinen pohjautuu aikaisempaan tutkimukseen ja kirjallisuuteen kansainvälistymisestä, kohdemaiden valinnasta ja kumppanuuksista. Jälkimmäinen on laadullista tapaustutkimusta. Empiriassa selvitettiin CAD Oy:n kansainväliseltä kumppanilta vaadittavat ominaisuudet ja kartoitettiin naita ominaisuuksia omaavia potentiaalisia yhteistyökumppaneita tutkimuksen kohdemaista. Empiirinen tutkimus perustui kohdeyrityksen johdolle ja henkilöstölle tehtyihin haastatteluihin sekä verkkomateriaaliin. Empiiriseen tutkimukseen liitettiin kohdeyrityksen toiveesta myös kohdemaiden analyysia. Johtopaatoksena todettiin, ettei ole olemassa tiettyjä kriteereitä tai ominaisuuksia, joiden vaatimukset täyttämällä olisi mahdollista löytää sopiva kumppani jokaiseen tilanteeseen. Ominaisuudet on aina määriteltävä tapaus ja yrityskohtaisesti. Niihin vaikuttavat myös laajentumisen kohdemaan ominaispiirteet. Usein kumppanin toivotaan olevan luotettava, ja sen tulisi voida tarjota komplementaarista osaamista liittyen joko myyntiin ja markkinointiin tai teknologiseen osaamiseen. Sen on lisäksi tunnettava paikalliset toimintatavat ja kyettävä huolehtimaan asiakkaista ja heidän vaatimastaan tuesta. Erikoisvaatimuksia asettavat tuotteiden ominaisuudet ja lokalisointivaatimukset.
Resumo:
El vincle entre família i escola és un aspecte clau en el clima d’aula, el clima de centre i l’èxit acadèmic. A la vegada ens trobem davant impediments, ja sigui de conciliació familiar i laboral o de prejudicis en la relació entre família i escola, que dificulten aquest vincle. D’altra banda ens trobem davant una societat de la informació i el coneixement que avança a un ritme accelerat i que ofereix il·limitades propostes d’intercanvi i comunicació. La present recerca pretén donar a conèixer quines funcions tenen les aplicacions d’internet en la relació família i escola. En segon lloc, l’estudi identifica els factors i les limitacions que condicionen aquesta relació. Finalment, la recerca proposa possibles pràctiques inclusives entorn les aplicacions d’internet, que poden contribuir a millorar el vincle entre escola i família, com també en el clima d’aula, el clima de centre i l’èxit acadèmic.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu