Liiketoimintaverkoston orkestrointi

Kandidaatintyö käsitellee liiketoimintaverkoston orkestrointia. Työssä kerätään yhteen tieto liiketoimintaverkoston orkestroinnista eri kirjallisuuslähteitä hyväksi käyttäen. Työn tavoitteena on antaa lukijalle kattava käsitys siitä, mitä liiketoimintaverkoston orkestrointi on, miten päädytään orkestroimaan, millaiset yritykset orkestroivat ja mitä orkestroinnilla voidaan saavuttaa. Työ on koostettu kattavan kirjallisuushaun perusteella. Aiheen erityisyyden takia lähteet ovat pääasiassa olleet englannin kiellä, joten työssä on jouduttu esittelemään uusia suomenkielisiä termejä. Verkostojen johtamista on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta vasta 2000-luvulla on alettu kiinnittämään huomiota ominaisuuksiin, joita verkoston johtajalta vaaditaan. Työssä todetaan, että verkostoa on päädytty orkestroimaan kriisin seurauksena tai korkean teknologian aloilla, kun ydinosaamisalue on kaventunut liian pieneksi. Verkoston johtajiksi päätyy usein dominoiva yritys, joka on kooltaan verkoston suurin tai yritys pitää sisällään eritysosaamista, joka oikeuttaa sen verkoston johtajaksi. Verkoston johtaja voi olla myös välittäjä organisaatio, joka ei itsessään ole osallisena verkoston tuotannossa. Välittäjän tehtävänä on välittää tietoa, sekä ratkoa verkostoon liittyviä ongelmia ja haasteita. Orkestrointi ymmärretään kirjallisuudessa laajalti yrityksestä tai verkostosta ulospäin katsomisena. Orkestroiva johtaja pyrkii hakemaan verkostoon uutta osaamista ja näin paikkaamaan verkoston rakenteellisia aukkoja. Orkestroija on myös vastuussa verkoston tiedonsiirrosta, moraalista sekä motivoinnista. Verkostoa orkestroitaessa on erityistä se, että orkestroija ajaa ensisijaisesti verkoston etua ennen yksittäisen yrityksen etua. Orkestroinnilla on saavutettu merkittävää hyötyä. Hyöty on kertynyt etenkin T&K toiminnan tehostumisena, uusina radikaaleina ja inkrementaalisina innovaatioina sekä tehostuneena toimitusketjuna.

Rullaava ennustaminen talousohjauksen välineenä

Kiinnostus rullaavaa ennustamista kohtaan on kasvanut 2000-luvulla sen tarjotessa vaihtoehdon perinteiselle budjetoinnille. Rullaavasta ennustamisesta ei ole kuitenkaan tehty viimeisimpiin tietoihin perustuvaa tutkielmaa, jossa yhdistetään analyyttisesti uusinta tutkimus- ja kirjallisuustietoa. Tämän lisäksi rullaavaan ennustamiseen liittyvä termistö ei ole vakiintunutta, eikä termistöä ole tutkittu tai vertailtu. Nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä perinteinen budjetointi ei enää vastaa siihen tarpeeseen, mihin se on tarkoitettu. Kritiikki budjetointia kohtaan on kasvanut mutta edelleen suurin osa yrityksistä käyttää sitä talousohjauksessa. Perinteinen budjetointi koetaan kalliiksi, aikaa vieväksi sekä irralliseksi strategiasta. Lisäksi se ei ota huomioon muuttuvaa ympäristöä ja on usein vanhentunut jo käyttöönotettaessa. Näitä budjetoinnin heikkouksia voidaan poistaa ottamalla käyttöön rullaava ennustaminen talousohjauksen välineenä. Rullaavassa ennustamisessa on kyse siirtymisestä kiinteästä budjettivuodesta esimerkiksi neljännesvuosittain ylemmällä tasolla tapahtuvaan ennustamiseen ennusteajanjakson ulottuessa aina seuraavalle vuodelle. Rullaavaa ennustamista voidaan käyttää budjetoinnin ohella, mikä on tutkimusten mukaan selvästi suosituin menetelmä. Toinen vaihtoehto on korvata perinteinen budjetointi rullaavalla ennustamisella. Tällöin prosessia kutsutaan rullaavaksi budjetoinniksi tai suunnitteluksi. Kolmas vaihtoehto on budjetoinnin hylkääminen ja uusien taloudenohjauksen ja prosessien soveltaminen eli Beyond Budgeting. Tämä korostaa budjetoinnin hylkäämisen lisäksi suorituskyvyn mittaamista ja palkitsemista suhteellisiin tuloksiin ja ulkoiseen sekä sisäiseen vertailuun perustuen sekä vallan hajauttamista organisaatiossa tavoitteena asiakasarvon kasvattaminen.

Hallinnollinen sanktiointi

Tausta Suomessa lainsäätäjä reagoi helposti yhteiskunnalliseen häiriötekijään rikosoikeuden keinoin. Tästä on osoituksena se, että syksyllä 2010 varsinaisen rikoslain lisäksi rikoksesta oli säädetty 256 eri laissa. Suomalainen, lähtökohdiltaan maltillinen kontrolli- ja kriminaalipolitiikka on 1970-luvulla linjatun vastaisesti johtanut 2000-luvulle tultaessa rikosoikeudellisen kontrollin lisääntymiseen ja jopa kiristymiseen. Raja rikosten ja rikkomusten välillä on liudentunut ja paikoitellen kadonnut ja erityisesti turvallisuudesta on kehittynyt – käsitteeseen liittyvistä oikeudellisista jännitteistä huolimatta – keskeinen rikosoikeudellisen sääntelyn oikeutusperuste. Rikosoikeuden käyttäminen vähäisten rikosten kontrollointiin on aiheuttanut Suomeen viivästymisen ongelman. Yleisessä tiedossa on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut 2000-luvulla Suomelle kymmeniä tuomioita siksi, että rikosjuttuja on käsitelty viranomaisissa ja tuomioistuimissa liian kauan. Vähemmän on sen sijaan keskusteltu siitä, että myös vähäiset rikokset viivästyvät rikosoikeuden alan laajetessa ja viranomaisten voimavarojen ehtyessä. Suomessa ongelmaa on pyritty hoitamaan rikosoikeudellista toimivaltaa hallintoviranomaisille delegoimalla tilanteen ollessa nyt se, että uuden sakkomenettelylain voimaan tullessa noin 90 % rikosoikeudellisesta kompetenssista on poliisilla ja muilla hallintoviranomaisilla. Se taasen on ongelmallista perustuslain 3 §:ssä säädetyn vallanjakoperiaatteen kannalta. Välttämätöntä on korostaa myös sitä, että pääosin rikosoikeudelliseen kontrolliin perustuva systeemi aiheuttaa rikosoikeuden inflaatiota: rikosoikeuden arvostuksen vähenemisestä aiheutuvia ei-mittavissa olevia kuluja. Rikosoikeuden laajenemista vastaan esitetään kuitenkin harvoin kritiikkiä. Rikosoikeustieteen piirissäkään sille ei ole esitetty vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Esimerkiksi hallinnollisia sanktioita ei ole Suomessa – ei tosin muissa Pohjoismaissakaan – koettu rikosoikeuden vaihtoehtona, vaan usein rikosoikeutta täydentävänä järjestelmänä. Hallinnollisten sanktioiden käyttäminen rikosoikeuden ohessa ei ole ollut yksiselitteistä ja jäsenneltyä, yleisiin oppeihin perustuvaa. Kontrollin erityisille alueille, esimerkiksi sotilaskontrolliin, on lisäksi kehittynyt rikos- ja hallinto-oikeuden sekajärjestelmiä. Tutkimuskysymykset Käsillä olevassa artikkelimuotoisessa väitöskirjatutkimuksessa pyritään hahmottelemaan rikos- ja hallinto-oikeudellisten rangaistusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia Suomessa. Tutkimuksen keskeisin tehtävä on sen pohtiminen, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa olisi tutkimuksen empiiriset ja teoreettiset lähtökohdat huomioon ottaen järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tällä perusteella kehitetään yksikertaista hallintosanktiointiteoreettista mallia, että sitä hyväksikäyttäen lainvalmisteluprosessin sanktiointitilanteessa, sanktiosta päätettäessä, olisi mahdollista asettaa oikeusturvan vähimmäistakeet täyttävällä tavalla oikeus- ja muilta vaikutuksiltaan rationaalinen seuraamus sekä säätää sen määräämiseksi yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan tehokas ja riittävän oikeusturvallinen menettely. Tutkimustehtävä on tiivistetysti 1) hallinnollisten sanktioiden ja rikosoikeudellisten rangaistusten ja niiden alan määrittäminen, 2) hallinnollisten sanktioiden sääntelymallien valintaperusteluiden selvittäminen, 3) hallintosanktioteoreettisen mallin kehittäminen lainvalmisteluprosessia varten sekä 4) de lege ferenda -suositusten tekeminen rangaistavuuden hyväksyttävyyden ja joutuisuuden parantamiseksi. Menetelmä ja aineistot Tutkimus kytkeytyy teoreettisen rikosoikeustieteen, hallinto-oikeustieteen ja prosessioikeustieteen alalle ja se on luonteeltaan ongelmakeskeinen. Tieteenalojen väliset painotukset ja niiden vaikutus vaihtelevat tutkimuksessa. Vaikka tutkimus on monella tavalla luonteeltaan teoreettinen, siinä rakennetaan nimenomaan lainsäädäntötyötä ja lainvalmistelua tukevaa tutkimusta ja teoriaa. Tältä osin näkökulma liittyy kriminalisointiteoreettisessa tutkimuksessa hahmotettuun lainsäätäjän oikeuslähdeoppia koskevaan uuteen näkökulmaan, jolla on yhteyksiä lainsäädäntötutkimukseen ja oikeusteoriassa hahmotettuun legisprudence-tutkimusuuntaukseen, näkökulman suuntautuessa lainsäädäntötasolle. Tutkimuksen lähteistä suurin osa on oikeustieteellistä kirjallisuutta, jonka pääosa muotoutuu suomalaisesta oikeustieteellisestä kirjallisuudesta. Myös pohjoismaalaista, saksalaista ja hieman myös anglosaksista kirjallisuutta on käytetty. Kansainvälisten kirjallisuuslähteiden merkitys ei ole ollut merkittävä, koska kattava eurooppalainen näkemys aihepiiristä on pyritty saamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä hyödyntäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty laajasti myös kansallista lainvalmisteluaineistoa, erityisesti hallituksen esityksiä ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Johtopäätökset Kriminaali- ja/tai kontrollipolitiikassa on juuri nyt tärkeää pohtia, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa on järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tähän voisi olla mahdollista vastata tutkimuksessa kehitettävällä hallintosanktiointiteoreettisella mallilla. Mallin kehittäminen on edellyttänyt yhteiskunnallisten sanktiokäytäntöjen oikeusvaltioopillista tarkastelua, jolloin sanktioiden yhteiskunnalliseen merkitykseen pureutuminen kuvailee myös sitä, millainen modernin oikeusvaltion tila tällä hetkellä on. Perinteisten oikeusvaltioiden paradigmojen käyttäminen ei välttämättä edistä relevantin oikeusvaltiollisen sanktiointiteoreettisen mallin kehittämistä. Voi olla niinkin, että klassinen oikeusvaltio-oppi ja oletetunlaiset rikosoikeuden erityiset elementit eivät enää vastaa yhteiskuntatodellisuutta. Näin rankaisemisen yleiset opit voivat nousta kehittämisen kohteeksi oikeusvaltiollisuuden elementtien toteuttamiseksi valtavasta kasvaneessa hallintoyhteiskunnassa – hallinto-johtoisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Suomen rikoslaki sisältää laajassa merkityksessä sadoittain erilaatuisia kriminalisointeja, joiden merkitys on usein hallinnon toimintaa subventoiva, symbolinen tai jonkin toisen kriminalisoinnin vaikutusta tehostamaan pyrkivä. Tällainen rikoslaki on tehtävänsä, vaikuttavuutensa ja hyväksyttävyytensä kannalta ongelmallinen. Suomalainen hallinnollisten sanktioiden järjestelmä ei sekään ole järkevä ja tarkoituksenmukainen, yleisiin oppeihin perustuva systeemi. Myös yleiseurooppalainen kehitys näyttäisi viittaavan siihen, että Suomessa on tarve kehittää sekä rikosoikeutta että sille vaihtoehtoista hallintosanktioiden järjestelmää, sanktio-oikeutta. Tämä edellyttää lainsäädäntöuudistuksia.

Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk’ahon runous

Tutkimusta ohjaa kysymys siitä, miten runojen rytmi toiminnallaan vaikuttaa. Rytmiä luonnehtivat toisto, vaihtelu ja liike, ja tällaista rytminäkemystä kehystetään toisiinsa kytköksissä olevilla lähestymistavoilla. Tällä tavoin liikkeessä oleva tutkimuskäytäntö toimii lisäksi vuorovaikutuksessa aineiston, Eila Kivikk’ahon (1921-2004) runouden (1942-1995) kanssa. Rytmi osoittautuu tutkimuksessa yhteydenpidon muodoksi: ilmaisutavaksi, joka vaikuttaa vastaanottajiinsa ja sitoutuu tapaan, jolla rytmi kulloinkin ymmärretään. Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk'ahon runous osoittaa, että runous on kiinni ajassa. Eila Kivikk’ahon runoja voidaan lukea kannanottoina niiden ilmestymisaikaan, joskaan kannanotot eivät esiinny välttämättä suoraan sanottuina, ilmaistuina kylläkin. Ruumiillisuus ja sen sukupuolittuneisuus, modernismin katvealue ja sanomisen ehdot ovat asioita, jotka luetaan tutkimuksessa kannanottojen piiriin ja jotka kiertyvät rytmin kysymykseen. Kannanotot eivät silti redusoidu runojen ilmestymisaikaan vaan ulottuvat luennan hetkeen, tähän ja nyt, vaihtuvan nykyajan aikalaisuuteen. Joidenkin kannanottojen havaitseminen mahdollistuneekin aikojen kuluttua. Runot tarttuvat ja liikuttavat lukemista rytmin voimin. Vuorovaikutus toteutuu tietyin ehdoin ja antaa samalla tilaa uusille tulkintamahdollisuuksille. Keskeiseksi tutkimuksessa tulee rytmin ruumiillisuus, aistimellisuus ja materiaalisuus. Rytmi ei toimi irrallaan sanoista, vaikkakin rytmin toiminnan ja sanallisen merkityksen välinen eronteko on tutkimuksellisesti myös paikallaan. Näin voidaan pohtia sitä, miten rytmi kielen materiaalisuutena ja materiaalisen ilmaisuna viittaa lisäksi sanallisen ilmaisun problematiikkaan, sen rajoihin ja ehtoihin. Sanomaton käsitetään tällöin olennaiseksi osaksi ilmaisua, joka ilmenee eri tavoin. Sanomaton on jotakin, josta ei voi – kenties vielä – puhua suoraan. Suhtautumistapa rytmiin kertoo osaltaan siitä, missä ilmaisun rajojen ja normien nähdään sijaitsevan. Tutkimuksen mukaan nuo rajat ja normit kertovat osaltaan suhtautumisesta ”toiseen sukupuoleen”, naisiin, ja siihen, mikä mielletään naiselliseksi ja naispuoliseksi. Modernismin "kutsumattomana haltiattarena" rytmi sisältää myös uhan ja vaaran mahdollisuuden: ylikäyvä rytminen toisto viettelee mukaansa samanistisessa hengessä, joskin runoudessa tällaisesta harvoin lienee kyse. Sukupuolittunutta normittamista luonnehtii negatiivinen suhtautuminen toistoon, joka liitetään arkiseen, ruumiilliseen ja ”vanhaan”, ja tällöin modernistisen runouden uudistumisen tarve tulee uhatuksi. Vanhan toisto on kuitenkin aina jossakin määrin välttämätöntä, mikä koskee kaikkea ilmaisua. Tästä aiheutuu ratkeamattomuutta, joka on myös läpikäyvä piirre Kivikk’ahon runoissa ja kietoutuu sanomattomaan. Ratkeamattoman ilmaisu ja käsittely voidaan ymmärtää osaksi rytmipolitiikkaa, jossa selittymättömälle annetaan tilaa. Se tekee sanomattoman ilmeiseksi ja ilmaisullisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Sotienjälkeinen suomenkielinen modernismi, oikeammin modernistinen lukutapa, on muokannut vahvasti nykykäsityksiä runouden rytmistä. 1940-luvulla vapaa rytmi tarjosi mahdollisuuksia irtaantua mitallisen rytmin kontrollista. Toisaalta ruumiillisuutta kontrolloitiin edelleen. Tutkimus tuo esiin, että tulkintakontekstilla on olennainen sijansa, kun sanallistetaan sanomatonta, ruumiillista rytmiä. 1950-luvun alussa, jolloin modernistinen lukutapa valtasi alaa, rytmi alkoi siirtyä marginaaliin. Kun sanasto ja kuvallisuus nostettiin keskiöön, rytmi asettui samalla ei-sanallisen kommunikaation mahdollistajaksi, joka ei kiellä tradition vaikutusta. Edelleen 1960-luvulla informaation painotus toiseutti rytmiä, joka kuitenkin osoitti kykynsä ilmaista sitä, mihin sanat eivät riitä. 1990-luvun muuttuneissa tilanteissa rytmi, ja laajemmin kielen materiaalinen tuntu, nousi uudella tavalla esiin vaikuttaen yhä 2000-luvulla. Myös taukojen liike on nähtävissä rytmisenä toimintatapana, jota voisi luonnehtia runon kädenojennukseksi, jälleen erääksi tavaksi tarttua lukijaan ja kuulijaan Kun sanat eivät riitä on voinut irtaantua joistakin modernistisen lukutavan sokeista tai kuuroista pisteistä, koska käsitteellistä kehikkoa jäsentävät modernismin jälkeiset näkökulmat. Rytmin toiseuttamisen ja samalla sen potentiaalin kartoittaminen osoittautuu näkökulmaksi, joka mahdollistaa sotienjälkeisen suomenkielisen modernismin uudelleen järjestelyä ja ajattelemista. ”Kova ja kuiva” modernismi on ollut esteettinen ihanne ja kategoria, joka ei kerro riittävästi lähimenneisyytemme runoudesta. Modernismin ideologiaan on kuulunut, osin aivan aiheellisesti, vapauden juhlinta: vihdoinkin irrottaudutaan runoutta kahlitsevasta mitan ikeestä. On totta, että mitallisuus voi kahlita. Rajoja ja sääntöjä muodostettiin kuitenkin yhtä lailla muodon vallankumousta tehtäessä, ja vapaallakin rytmillä on toiston kuvionsa. Lisäksi on huomattava, että modernistisen runouden käyttövoimana ovat ristiriitaisuus ja paradoksit. Niihin kuuluvat sekä epäusko sanoihin että usko ilmaisun mahdollisuuksien etsimiseen epätodennäköisiltä alueilta: sieltä, mikä ei antaudu suoraan sanoiksi.

Patenttien vaikutus suomalaisten pörssiyritysten markkina-arvoon - reaalioptiosovellutus

Tutkielman tavoitteena oli tutkia onko patenteilla positiivinen vaikutus yrityksen markkina-arvoon. Aihetta tutkittiin reaalioptionäkökulmasta: miten patentit voidaan nähdä reaalioptioiden ilmentymänä ja millainen vaikutus niillä on yrityksen suoriutumiseen. Lisäksi tutkittiin onko patenttien vaikutuksessa toimialakohtaisia eroja. Tavoitteena oli myös selvittää onko patenttien vaikutus erilainen talouden eri suhdanteissa. Empiriana tutkimuksessa olivat suomalaiset pörssiyritykset ja niiden Suomeen myönnetyt patentit. Tutkittavana ajanjaksona oli 2001–2010. Tutkimusongelmista johdettuja hypoteeseja testattiin regressioanalyysien avulla. Selitettävänä muuttujana oli yrityksen Tobin’s q ja selittävänä muuttujana yrityksen voimassa olleiden patenttien ja tasearvon suhdeluku. Kontrollimuuttujina käytettiin vuotta ja toimialaa. Tulokseksi saatiin, että patenteilla on ollut positiivinen vaikutus suomalaisten pörssiyritysten markkina-arvoon 2000-luvulla. Varsinkin teknologian ja perusmateriaalien toimialoilla yhteys oli vahvempi kuin muilla toimialoilla. Saadut tulokset ovat yhdenmukaisia aiempien tutkimusten kanssa. Aineiston erityispiirteet toivat tutkimukseen omat haasteensa, jotka vaikuttivat muun muassa toimialaryhmien muodostamiseen sekä makroekonomisen ympäristön merkityksen tutkimiseen.

Paperikoneen toimituskonseptin muutos strategisena kilpailutekijänä

2000-luvulla paperikoneiden kustannuskilpailukykyä on parannettu jatkuvasti, mutta se ei ole ollut riittävää. Tarve muutoksiin havaitaan kilpailukyvyn puutteena vuosina 2007–2008. Eräänä hankkeena on paperikoneen suunnitteleminen ja valmistaminen kopiokonseptikoneena, jossa toimitusmoduulina on paperikone perälaatikolta rullaimelle. Moduulikonsepti on toimintatapa, jossa paperikone tuotteistetaan rakenneryhmien ja laitteiden osalta tietyn ominaisuuden mukaan koko paperikonelinjassa. Paperikone rakentuisi sovituista moduulipalikoista. Moduulikonseptitavassa paperikone suunnitellaan ja toteutetaan aina malliaineiston pohjalta kaikissa rakenneryhmissä. Työssä on tarkoitus vertailla kopiokonsepti- ja moduulikonseptimallia. Kaksi tutkimustyön pääkysymystä käsittelee ulkoista kilpailukykyä ja yrityksen sisäistä tehokkuutta valmistaa paperi- ja kartonkikoneita kopiokonsepti- tai moduulikonseptimallilla näkökulmana pitkäaikainen kilpailuetu. Tutkimustulokset selvitettiin Kamenskyn kehittämällä yrityksen strategisen arkkitehtuurin mallilla. Sisäiset ja ulkoiset toiminnot analysoitiin. Ulkoisen ja sisäisen analyysin pohjalta muodostettiin yhdistetty näkemys, synteesianalyysi, joka vastaa työn tavoitteisiin, kahteen pääkysymykseen sekä alakysymyksiin. Kopiokonsepti ei ole ratkaisu pitkäaikaiseen kilpailukykyyn, koska jokainen paperilaji ja konekoko tarvitsevat oman kopiomallinsa. Nykyiset henkilöresurssit eivät tule riittämään näihin koneisiin tarvittavien dokumenttien luomiseen ja ylläpitoon. Suunnittelun perustehtävä muuttuisi projektisuunnittelusta kopiomallien suunnitteluksi. Moduulikonseptilla saavutetaan kaikki ne edut, joita kopiokonseptilla on tavoiteltu, mukaan lukien nimikkeiden uudelleenkäyttö. Moduulikonseptilla voidaan toteuttaa kaikki nykyiset ja tulevat paperikoneet ja paperilajit. Vuosittain saatavissa oleva määrä on 1,5–2,5 kopiokonseptipaperikonetta. Moduulikonseptimallia on saatavissa sama määrä.

Puolustusteollinen yhteistyö Euroopan unionin alueella

Eurooppalainen puolustusmateriaaliteollisuus on käynyt läpi perusteellisen muutoksen Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Muutoksesta on seurannut huomattavia leikkauksia tuotantoon ja tuotantokapasiteetteihin sekä teollisuudenalan rakenteisiin ja omistusjärjestelyihin. Suurin syy tähän on teknologisen kehityksen aiheuttama aseiden ja asejärjestelmien hintojen nousu ja puolustukseen käytettävien määrärahojen pieneneminen. Samalla yhä suurempi osa puolustusbudjeteista menee kasvavien henkilöstökulujen kattamiseen, jolloin puolustusmateriaalihankinnat vähenevät ja yritysten toiminta vaikeutuu. Puolustusmateriaaliyhteistyöllä on Euroopassa pitkät perinteet. 2000- luvulla tapahtuneet muutokset turvallisuusympäristössä ja uhkakuvissa lisäävät yhteistyön merkitystä entisestään ja sitä pyritään kehittämään yhä yhdenmukaisempaan suuntaan. Toimivan yhteistyön aikaansaaminen on kuitenkin usein epäonnistunut kun yksittäisten valtioiden turvallisuuspoliittiset intressit eivät ole kohdanneet. Tässä tutkimuksessa selvitetään yksityiskohtaisesti eurooppalaisen puolustusteollisuuden ja siihen liittyvien monimutkaisten yhteistyöjärjestelyjen erilaisia toimintoja. Vaikka kartoitus on laaja, siinä ei keskitytä yksittäisten eurooppalaisten valtioiden puolustusteollisuuteen tai puolustuspoliittisiin ratkaisuihin. Lähtökohtaisesti asioita ja ilmiöitä tarkastellaan yleiseurooppalaisesta näkökulmasta. Asioita käsitellään pluralistis-liberalistisesta näkökulmasta, jossa erilaisten järjestöjen, yritysten ja muiden, ei valtiollisten toimijoiden rooli korostuu. Euroopan taloudellista ja poliittista integraatiota eli yhdentymistä tulkitsevia teorioita on käytetty tutkimuskohteen toiminnan selittämiseen. Tästä johtuen tutkimuksessa sivutaan myös paljon yleistä eurooppalaista kehitystä. Tutkimuskysymyksiä ovat: toimivatko puolustusteollisuusyritykset samalla tavalla kuin muilla aloilla toimivat eurooppalaiset yritykset, joko fuusioitumalla tai yritysostoihin ryhtymällä? Minkälainen rooli puolustusteollisuudella on verrattuna muuhun kaupalliseen yritystoimintaan ja millaisilla sopimuksilla sen toimintaa säädellään? Miksi Euroopan unionin puitteissa tapahtuva puolustusmateriaaliyhteistyö ei pyrkimyksistä huolimatta näytä tuottavan toivottuja tuloksia? Miksi materiaalin hinta nousee? Pystyykö EU tulevaisuudessa kilpailemaan puolustusmateriaalimarkkinoilla Yhdysvaltojen kanssa ja mihin USA:n ylivoimainen asema puolustusmarkkinoilla perustuu? Tutkimusaineistona ovat olleet asiakirjat sekä aiheesta tehdyt aiemmat tutkimukset. Tutkimusmenetelmä perustuu näiden tutkimiseen ja analysointiin. Tutkimuksessa ilmeni, että eurooppalaisen puolustusteollisuuden rakennemuutos jatkuu edelleen ja yritykset joutuvat sopeutumaan uudenlaiseen toimintaympäristöön, missä pelkän puolustusmateriaalin tuottaminen ei ole enää kannattavaa. Euroopan unionin sisällä kehittyvän jäsenmaiden puolustusmateriaaliyhteistyön tulevaisuudesta ja toimivuudesta ei voida vielä tässä vaiheessa sanoa mitään varmaa koska yhteistyörakenteet ovat vasta muotoutumassa. Potentiaalia toimivan yhteistyön aikaansaamiseksi on mutta poliittiseen konsensukseen pääsy voi osoittautua haasteeksi. Eurooppassa ei kyetä nykyisessä tilanteessa muodostamaan varteenotettavaa kilpailijaa Yhdysvaltain aseteollisuudelle, joka menestyy liittovaltion kasvavien puolustusbudjettien tuoman edun turvin. Materiaalin hinta nousee teknologisen kehityksen mukana. Hinnannousun ainoa syy ei kuitenkaan ole tekniikan kehittyminen ja sen tuottamisen kalleus, vaan usein huonosti johdettu hankintapolitiikka ja heikko asiantuntemus sekä yritysten ja hankintoja tekevien valtioiden puutteellinen yhteistyö.

Alokaskausi : asevelvollisuuden vaikuttavin jakso

Suomen maanpuolustus on nojautunut laajaan maanpuolustustahtoon sekä yleiseen asevelvollisuuteen. Yleisen asevelvollisuuden käyttökelpoisuutta tämän päivän yhteiskunnan tur-vallisuuden tuottajana on arvioitu ja pakoin kritisoitu laajasti 2000 -luvulla. Yleinen asevelvollisuus muuntuu käsitteestä valtion turvallisuusratkaisuksi, kun asevelvollinen suorittaa varusmiespalveluksen. Varusmiespalveluksessa opetettavien tietojen ja taitojen jälkeen yhteiskunta saa puolustajansa. Varusmiespalveluksen tarpeellisuutta arvioitaessa ovat palveluksen keskeyttäjien määrät olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä diplomityö tutkii millaisten olettamusten, perusteluiden ja tekijöiden johdosta, alokas tekee palveluksen keskeyttämispäätöksen ensimmäisen palvelusviikon aikana? Tutkimustyössä selvitetään osaltaan tuvanesimiehen vaikutusta alokkaan sopeutumiseen ensimmäisen viikon aikana sekä mitkä ovat perusyksikön valmiudet kohdata 2020 – luvun alokas? Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Asetettuihin kysymyksiin saatiin vastauksia, joista osa poikkeaa yleisestä uskomuksesta. Risto Siilasmaan johtaman asevelvollisuustyöryhmä vertaili ammattiarmeijan ja asevelvollisuusjärjestelmän soveltuvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Työryhmän alkuperäinen tehtävänanto oli arvioida yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja ja arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän mietintö ”Suomalainen asevelvollisuus” toteaa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän olevan paras vaihtoehto Suomen puolustusratkaisuksi myös tulevaisuudessa. On syytä muistaa, että poliittiset päätökset realisoituvat todellisiksi turvallisuusrakenteiksi nuorten (alokkaiden) päätösten kautta. Vaikka päätöksiä asevelvollisuudesta tehdään eduskuntatalossa, vasta alokkaan päätös suorittaa varusmiespalvelus luo oikeaa turvallisuutta. On tärkeää, että nuoret kokevat asevelvollisuuden omakseen ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa. Valtion tehtävänä on kehittää varusmiespalvelusta palvelemaan valtion ja kansalaisen tarpeita. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti tutkimuksen kohteena olevassa Panssariprikaatissa, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei kehittämistyöllä ole onnistuttu vaikuttamaan.

Lentokoulutuksen kustannustehokkuuden arvioinnin menetelmien määrittely

Puolustusvoimien lentokoulutusjärjestelmään kohdistuu muutospaineita. Valmet Vinkakalustoon perustunut alkeis- ja peruslentokoulutus tullaan korvaamaan uudella suorituskyvyllä vuoteen 2018 mennessä. Lentokoulutuksen tavoitetilan mukaisesti koulutus toteutetaan kustannustehokkaasti huomioiden erityisesti koulutuksen laatu ja kokonaiskustannusrakenne. Tässä tutkimuksessa määritettiin mitä ovat koulutusorganisaation kustannustehokkuuden tutkimisessa yleisimmin käytetyt tutkimismenetelmät ja miten niitä on käytetty kahdessa 2000-luvulla toimineessa lentokoulutuksen kehittämisen työryhmässä. (Lentokoulutustyöryhmä -03 ja Kauhava-työryhmä -06). Lisäksi aineiston perusteella arvioitiin, mitä menetelmiä lentokoulutusorganisaation kustannustehokkuuden optimoinnissa tulisi käyttää. Tutkimus on teoreettinen kirjallisuusselvitys ja dokumenttianalyysi. Kustannustehokkuutta käsittelevän kirjallisuuden, opintomateriaalin ja alan tutkimuksien perusteella muodostettiin käsitys olemassa olevista ja yleisimmin käytetyistä kustannustehokkuuden tutkimismenetelmistä, jonka jälkeen niiden käyttöä ja ilmenemistä tutkittiin työryhmien loppuraportteja aineistona käyttäen. Syntyneen ymmärryksen ja tutkijan aikaisemman ammattitaidon perusteella analysoitiin eri menetelmien soveltuvuutta lentokoulutusorganisaation tuotantoprosessin kustannustehokkuuden tutkimiseen. Sotilaslentokoulutusorganisaatioiden erot eivät mahdollista kustannustehokkuuden tutkimisessa yleisesti käytettyä tuotantolaitosten vertailua toisiinsa. Sotilaslentokoulutukselle tyypilliset vuosittaiset vaihtelut koulutuksen volyymissä, sääolosuhteissa ja muissa tuotantoon vaikuttavissa tekijöissä asettavat tuotannon tehokkuutta mallintavalle tuotantorintamafunktiolle omat satunnaisuuteen liittyvät vaatimuksensa. Sotilaslentokoulutusjärjestelmä tuotanto-organisaationa on moniulotteisuudessaan vaikeasti mallinnettava ja prosessin kustannustehokkuuden optimointia tulisi tutkia monikriteerisen päätöksenteon menetelmin.

Suomenlahden merivartioston toiminnallinen tuloksellisuus vuosina 2002–2005

Rajavartiolaitoksen tuloksellisuutta ja sen kehittymistä koko organisaation osalta on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2002, jolloin tarkasteltava ajanjakso oli vuosien 1995–2001 välinen aika. Tämän tarkastelun jälkeen rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmän (RATU) laskentasäännöt tarkastettiin ja tällä hetkellä voimassa olevan laskentajärjestelmä on ollut käytössä sellaisenaan vuodesta 2002 lähtien. Tässä työssä tarkasteltiin Suomenlahden merivartioston toiminnallisen tuloksellisuuden kehitystä vuosien 2002–2005 välisenä aikana voimassa olevan RATU:n teoriapohjalta sekä pyrittiin löytämään mahdollisia kehittämisehdotuksia voimassa olevaan laskentajärjestelmään. Työn pääkysymys oli: - Antaako rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmä riittävät ja oikeat tiedot Suomenlahden merivartioston toiminnallisesta tuloksellisuudesta? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alakysymysten avulla: - Miten Suomenlahden merivartioston tuloksellisuus on kehittynyt vuosina 2002–2005? - Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tuloksellisuuden kehittymiseen? Työssä pyrittiin selvittämään, vastaako RATU:n toiminnallisen tuloksellisuuden laskenta valtionhallinnon nykyisen toiminnallisen tuloksellisuuden laskennan vaatimuksia eli mittaako tuloksellisuuden laskentajärjestelmä oikeita asioita ja onko mittareiden herkkyydet ja painotussuhteet oikein määritelty? Työ rajattiin käsittelemään Suomenlahden merivartioston operatiivisen näkökulman toiminnallista tuloksellisuutta jättäen työn ulkopuolelle tekninen – ja henkilöstönäkökulma, kannattavuus sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi. Työ oli kvalitatiivinen tutkimus, jossa yhtenä aineistonkeruumenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Työtä varten haastateltiin seitsemää eri asiantuntijaa Suomenlahden merivartiostosta. Tärkein tutkimusmateriaalin lähde oli kuitenkin rajavartiolaitoksen johdon tietojärjestelmä (RJT), josta saatiin tarkasteltavan ajanjakson tulos – ja panostiedot. Sen tukena tutkimuksessa käytettiin hyväksi vuotuisia toimintakertomuksia. Kerättyjen dokumenttien ja haastattelujen analysoinnissa käytettiin hyväksi sisällönanalyysia, jonka avulla kerätty materiaali kyettiin järjestämään tiiviiseen ja selkeään muotoon kadottamatta kuitenkaan sen sisältämää informaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmän perusperiaatteita ei tunneta kovinkaan hyvin Suomenlahden merivartioston eri johtoportaissa. Järjestelmässä on ollut ongelmia ja vartioston eri toimipisteet ovat joutuneet pitämään rinnakkaisia seurantatilastoja, mutta tiedonsiirto-ongelmat on pyritty ratkaisemaan vuoden 2007 alussa. Tutkimuksessa todettiin, että Suomenlahden merivartioston tuloksellisuutta laskettaessa tulisi huomioida vain hallintoyksikön omasta toiminnasta riippuvat tapahtumat ja suoritteet. Näin asia ei ole kuitenkaan ollut tarkasteltava ajanjaksona. Tämän lisäksi työssä ehdotettiin meripelastus – tulosalueella suorituskyky- ja saatavuustunnuslukujen painoarvojen lisäämistä jättämällä henkilöiden suorittamat arvioinnit pienemmälle painoarvolle. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmä Suomenlahden merivartioston osalta on pääsääntöisesti onnistuneesti rakennettu ja sen avulla kyetään osoittamaan tilivelvollisuuden toteutuminen. Rajavartiolaitosta voidaankin pitää yhtenä tuloksellisuuden mittaamisen edelläkävijänä Suomessa, koska perusperiaatteet tähän järjestelmään on luotu jo 1990-luvun alkupuolella ja vielä 2000-luvulla laskentajärjestelmä vastaa valtionhallinnon asettamiin tiukentuneihin vaatimuksiin tuloksellisuuden määrittämisestä.

Kirgisian kriisin suurvaltapoliittinen tarkastelu : syyt Kirgisian sisäiseen epävakauteen ja suurvaltojen läsnäoloon

Kirgisia on Keski-Aasian ylängöllä sijaitseva maa, joka itsenäistyi elokuussa 1991 Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä. Kirgisiassa tapahtui huhtikuussa 2010 nopea vallankumous, jonka jälkeen kesällä 2010 puhkesi voimakkaita kaupunkimellakoita maan valtaväestön, kirgiisien ja uzbekkien, välillä. Tutkielma pyrkii vastaamaan miksi ja missä olosuhteissa Kirgisian vallankumous tapahtui. Siinä kuvaillaan Kirgisian paikallisia olosuhteita, väestöä, taloutta, historiaa ja nykypäivää. Tutkielmassa pohditaan Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen intressejä Kirgisiassa ja miten ne ilmenevät. Tutkielma keskittyy itsenäisen Kirgisian tapahtumiin, ja painopiste on 2000-luvulla. Tutkijan asettamat päätutkimuskysymykset ovat: 1) Miksi Kirgisiassa tapahtui vallankumous vuonna 2010? ja 2) Mitä intressejä suurvalloilla on Kirgisiassa ja miten ne ilmenevät?

Assessing Organizational Cultural Fit prior to Integration in the M&A Process

Yritysostojen määrä on historiallisen suuri 2000-luvulla, vaikka melkein puolet niistä epäonnistuu. Aineettomilla tekijöillä, kuten organisaatiokulttuureilla, on keskeinen rooli yritysostojen onnistumisissa. Myös case yritys on aktiivinen yritysostoissa ja haluaa arvioida integraatioprosessinsa tehokkuutta. Siten diplomityön tarkoituksena on luoda työkalu organisaatiokulttuurien yhteensopivuuden arvioimiseksi, jotta ostopäätöksentekoa sekä integraation suunnittelua voitaisiin tukea paremmin yrityksessä. Diplomityö vastaakin kysymyksiin, kuten miten arvioida kulttuurista yhteensopivuutta ennen integraatiota integraatioprosessin parantamiseksi sekä mitkä ovat olleet kaikkein ongelmallisimmat ja toisaalta kaikkein menestyksekkäimmät kulttuuritekijät tutkitussa integraatiossa. Kulttuurisen yhteensopivuuden arviointi tulisi nähdä prosessina osana yrityskauppaa. Prosessin tulisi alkaa kulttuurisen integraation tavoitteiden määrittämisellä sekä organisaatiokulttuurin käsitteen ymmärtämisellä. Kulttuurianalyysi tulisi suorittaa työpajan avulla. Sen tulisi käsitellä ainakin yhdeksän kulttuurin osa-aluetta: innovatiivisuus, päätöksenteko, ihmissuuntautuneisuus, kommunikaatio, kontrolli, asiakassuuntautuneisuus, ajanhallinta, identifikaatio, sekä kollektivismi. Lisäksi kuhunkin dimensioon liittyvään kysymykseen tulisi vastata pisteillä yhdestä viiteen, jolloin voidaan piirtää kulttuurisen yhteensopivuuden kuvio. Tämän jälkeen johdon tulisi keskustella tuloksista vielä kerran tarkemmin ja lopulta koota tulokset kirjalliseksi raportiksi. Tutkitussa integraatiossa parhaiten integraatiota tukivat ihmissuuntautuneisuus sekä ajanhallinta (työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino sekä tulevaisuus-suuntautuneisuus). Haasteellisimmat kulttuuritekijät koskivat päätöksentekoa, kommunikaatiota ja kontrollia, jotka vaikuttavat olevan tyypillisiä ongelmia ison yrityksen ostaessa pienemmän yrityksen.

Opiskelijaprofiili Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun suomenkielisissä maisteriohjelmissa

Korkeakoulujen maisteriohjelmissa opiskelevien aikuisopiskelijoiden osuus Suomen yliopistoissa on 2000-luvulla lisääntynyt maisteriohjelmatarjonnan kasvun myötä, mutta tutkimusta näistä uusista korkea-asteen opiskelijaryhmistä on vasta vähän. Tutkielmassa hahmotettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, entiseltä nimeltään Helsingin kauppakorkeakoulun, suomenkielisissä maisteriohjelmissa opiskelevien aikuisopiskelijoiden profiilia. Profiiliin sisällytettiin demografiset tekijät, opiskeluun liittyvät motivationaaliset orientaatiot ja opiskelun nivoutuminen elämänkulkuun. Tutkielmaa taustoitettiin reproduktio-, motivaatio- ja elämänvaiheteorioilla ja osallistumistutkimuksilla. Tutkimuksen aineisto hankittiin sähköisen puolistrukturoidun Webropol-lomakekyselyn avulla. Kysely kohdennettiin erillisvalintaisiin suomenkielisiin maisteriohjelmiin Johtaminen, Kaupan strateginen johtaminen, Talouselämän viestintä, Yritysjuridiikka, Laskentatoimi sekä Logistiikka ja palvelutalous. Maisteriohjelmien opiskelijat olivat aloittaneet opintonsa pääasiallisesti vuosina 2007–2010 ja heistä 141 oli tutkimushetkellä helmi-maaliskuussa 2011 läsnäolevina opiskelijoina kauppakorkeakoulussa. Kyselyn vastausprosentti oli 31,9. Vastanneista naisia oli 73 prosenttia ja miehiä 27 prosenttia. Aineiston avoimet kysymykset analysoitiin teemoittelulla, muu aineisto SPSSohjelmalla lähinnä ristiintaulukoinnein. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun suomenkielisissä maisteriohjelmissa opiskeleva aikuinen on tyypillisimmin helsinkiläinen 30-vuotias tradenomi-tutkinnon suorittanut nainen, joka koko- tai osa-aikaisen työssäkäynnin ohessa opiskelee päätoimisesti johtaminen-maisteriohjelmassa. Vastaajien vanhempien pohjakoulutus oli yleisimmin ylioppilas, korkein koulutus opistoasteinen ammattikoulutus ja ammattiasema ylempi toimihenkilö. Merkityksellisin syy hakeutua koulutukseen oli tiedollisista intresseistä henkilökohtainen kasvu ja välineellisistä intresseistä urakehitys. Kielteisin opiskeluun liitetty tekijä oli opintojen työläys ja siitä aiheutuva ajan riittämättömyys. Mahdollisuudet aikuisena suorittaa ylempi korkeakoulututkinto koettiin hyviksi. Maisteriohjelmat ovat erityisesti tradenomien väylä ylempään korkeakoulututkintoon. Toisaalta niiden koulutuspoliittinen tavoite toimia alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden aikuisopiskelijoiden jatkokoulutusväylänä näyttää epäonnistuneen, sillä tutkimukseen vastanneista merkittävä osa ilmoitti olevansa ei-aikuisopiskelija. Maisteriohjelmat ovat lisänneet Bolognan prosessin tavoittelemaa liikkuvuutta, mikä näkyi kandidaatintutkinnon jälkeisenä koulun vaihtona. Maisteriohjelmien valintaperusteita tulisi kuitenkin yksinkertaistaa ja suunnata maisteriohjelmissa opiskelu päätoimisuuden sijasta työn ohessa tapahtuvaksi.

Kollektiivinen turvallisuus Venäjän sotilaspolitiikassa

Tutkielma käsittelee kollektiivisen turvallisuuden merkitystä Venäjän sotilaspolitiikassa. Eurooppalaisesta näkökulmasta Venäjän suhtautuminen kollektiiviseen turvallisuuteen on kiinnostava aihe. Historiasta tiedetään, kuinka 1930-luvulla silloinen kollektiivinen turvallisuusjärjestelmä, Kansainliitto, epäonnistui keskeisessä tehtävässään sodan estämisessä Euroopassa. Neuvostoliitto toimi suhteessa Kansainliittoon kansallisten intressiensä pohjalta monien muiden eurooppalaisten suurvaltojen tavoin. Venäjä on esiintynyt kattavan kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän kannattajana ja samalla kehittänyt aktiivisesti johtamaansa alueellista kollektiivisen turvallisuuden sopimusjärjestöä (KTSJ). Tutkimusmetodina käytetään järjestelmäanalyysia, jossa kollektiivista turvallisuutta pyritään asemoimaan suhteessa Venäjän sotilaspoliittiseen järjestelmään. Samalla pyritään ymmärrettävästi selittämään Venäjän strategisia tavoitteita kollektiivisen turvallisuuden näkökulmasta. Eräs havainto teoriapohjasta on, että kollektiivinen turvallisuus ei ole sotilaspolitiikan tuote, vaan se myös vaikuttaa poliittiseen järjestelmään eri tasoilla takaisinkytkennän kautta. Kollektiivinen turvallisuus on laaja käsite, jonka merkitys konstituoituu vuorovaikutuksessa kansainvälisen oikeuden ja sotilaspolitiikan kanssa. Se voidaan ymmärtää myös YK:n tai alueellisten turvallisuusjärjestöjen mekanismina rauhan ylläpidossa. Venäjän käsitys kollektiivisesta turvallisuudesta on valtiokeskeinen ja korostaa kansainvälistä tasavertaisuutta, siinä missä läntinen käsite korostaa kokonaisvaltaisuutta valtion sisäisessä kontekstissa. Kollektiivinen turvallisuus pyrkii säätelemään valtioiden välistä voimankäyttöä. Kollektiivisen turvallisuuden projekti voidaan ymmärtää Venäjän tavoitteena säilyttää maan kokoon suhteutettu vaikutusvalta maailmanpolitiikassa ja pärjätä globaalissa resurssikamppailussa. KTSJ:n avulla pyritään säilyttämään harvalukuiset liittolaiset ja torjumaan sotilaspoliittisia uhkia. Globaali kollektiivisen turvallisuuden järjestelmä ei Venäjän näkökulmasta käytännössä toimi tai se on hyvin valikoiva. Eurooppalainen turvallisuusyhteistyö Etyjin puitteissa ei ole edistynyt 2000-luvulla Venäjän toivomalla tavalla. Jatkossa on mahdollista, että Venäjä pyrkii lisäämään kahdenvälistä turvallisuusyhteistyötä Euroopan maiden kanssa.

Pedagogisen johtamisen opintojen satoa : Tutkimuksen kohteena opintojakson 3C01 opiskelijoiden oppiminen

Tutkimuksessa tarkastellaan sotatieteiden maisterin sotilaspedagogiikan syventäviin opintoihin sisältyvän opintojakson ”Pedagoginen johtaminen” pedagogista rakennetta, opetusta ja opiskelijoiden kokemuksia oppimisestaan. Samalla selvitetään heidän ajatuksiaan pedagogisesta johtamisesta; millaista, kenen toimesta ja minne kohdistuvaa toimintaa se on? Laadullisen tutkimuksen pääkysymyksiin haetaan vastauksia erilaisten menetelmien ja aineistotriangulaation tuottaman informaation avulla, jota tutkija käsittelee induktiivisesti päättelemällä. Tutkimusaineisto koostuu opintojakson suunnitteluasiakirjojen; opetussuunnitelman, pedagogisen käsikirjoituksen ja opintojaksokäskyn sisältöjen vertailusta, tutkijan lähiopetuksen aikana tekemistä havainnoista sekä 15 opiskelijan vastauksista kyselytutkimukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi kirjallisuustutkimuksen avulla pedagogisen johtamisen käsitettä Suomessa 2000-luvulla. Tutkimuksen opiskelijat arvioivat opintojakson pedagogisen rakenteen heidän oppimistaan tukevaksi. Opintojakson sisältämät työelämään suunnatut oppimistehtävät koettiin merkitykselliseksi. Opiskelijat kokivat tehneensä itsenäistä työskentelyä opintojakson aikana. Opiskelijoiden vastaukset lähiopetuksen ja kirjallisuuden merkityksestä omalle oppimiselleen ovat jossain määrin ristiriitaisia. Opiskelijat perehtyivät osaan opintojakson suunnitteluasiakirjoista varsin hyvin, mutta opetussuunnitelmaan perehtyi vastaajista vain puolet. Pedagoginen johtaminen nähdään vastausten perusteella olevan sekä näkyvää että näkymätöntä, erityisesti kollegiaalista toimintaa, jossa esimiehen merkitys korostuu visioiden ja strategioiden jalkauttamisessa käytännön toimiksi. Tutkimuksen tulokset noudattelevat viimeaikaista ymmärrystä ja käsitystä pedagogisen johtamisen käsitteestä työyhteisöissä. Opintojen suunnittelu ja toteutus on kokonaisvaltainen prosessi. Se edellyttää eri toimijoiden välistä jatkuvaa yhteistyötä sisältötavoitteiden ymmärtämiseksi ja toimivan pedagogisen rakenteen luomiseksi. Parhaimmillaan se näkyy opiskelijoille linjakkaasti toteutettuna opetuskokonaisuutena, joka tukee heidän omakohtaisia oppimistavoitteita ja palvelee myös työelämässä tarvittavaa osaamista.