165 resultados para sosiaalinen konstruktivismi


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu-tutkielman tavoitteena oli kartoittaa voittoa tavoittelemattoman Slow Food-organisaation brandiin liitettyjä mielikuvia ja niitä tekijöitä, joilla brandin tavoitekuvaa tulisi jatkossa rakentaa. Koska nykyisin brandi ei ole enää pelkkien liikeyritysten yksityisomaisuutta, tutkimuksen teoreettinen asemointi perustui yhtäältä organisaation tunnettuuden kasvattamiseen brandin rakentamisen avulla ja toisaalta voittoa tavoittelemattoman toimintaympäristön erityispiirteiden näkökulmaan. Case-osion avulla haluttiin tarkastella globalisaation ja elintarviketalouden keskittymiselle vaihtoehtoisen, paikallisuuteen perustuvan ruokajärjestelmän vaikutuksia, mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimuksen empiirinen osuus muodostui laadullisesta tapaustutkimuksesta, jonka kohteena oli Slow Food-organisaatio. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahtatoista Slow Food-organisaation sidosryhmien edustajaa Italian Piemontessa henkilökohtaisin haastatteluin, joiden pohjana oli brandi identiteetin elementeistä luodut kaksi teemaa: mielleyhtymiin ja arvoväittämään liittyvät tekijät. Aineiston analysoinnissa käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen lähestymistapa oli abduktiivinen. Tulosten mukaan Slow Food-brandi identifioituu sidosryhmilleen ensisijaisesti luotettavan ruoan kautta, johon katsottiin kuuluvan aidot, puhtaat raaka-aineet ja paikallisesti tuotetun ja jalostamattoman ruoan hyvä jäljitettävyys. Myös tiettyyn paikkaan ja arvoihin sidottujen kokemusten ja odostusten täyttymisen kautta saatu sosiaalinen ja kulttuurinen jatkuvuus nimettiin brandin vahvuudeksi. Lisäksi vastuullisen tuottamisen ja kuluttamisen sekä aitojen makujen ja laadukkaan ruokavalion edistäminen korostuivat jonkin verran vastauksissa. Näillä perusvahvuuksilla toivottiin brandin identiteettiä rakennettavan myös tulevaisuudessa. Haastateltavien mielestä Slow Food-organisaatio erilaistaa itsensä muista ensisijaisesti lupaamalla yksilölle korkealuokkaisia, aitoja tuotteita ja palveluja, joilla on henkilökohtaisten hyötyjen lisäksi positiivisia seuraamuksia myös oman alueen työllisyyden ja talouden kehitykseen. Organisaation tulisi myös jatkossa luoda uskottavuutta toimintaansa eritoten sen kautta, että brandi lunastaa lupauksensa laadusta ja aitoudesta. Toisaalta erottautuakseen muista lähi- ja luomuruokabrandeista Slow Food-brandin arvoväittämässä tulisi tulevaisuudessa selkeämmin korostua myös toiminnan voittoa tavoittelemattomuus ja brandiin liittyvä elämyksellisyys. Sidosryhmien kiinnostusta ja brandin lupauksen tehoa alentaviksi tekijöiksi nimettiin yleinen ruoan arvostuksen väheneminen sekä Slow Food-tuotteiden ja -palvelujen korkea hinta, huono saatavuus ja näkyvyys. Keskeisimpinä ratkaisuina pidettiin kuluttajien informatiivisen tiedon lisäämisen ohella pientuottajien verkostoitumista ja uusia yhteistyön muotoja kuten tuottajien yhteisiä jakeluketjuja ja paikallismyymälöitä. Näiden lisäksi brandin tunnistettavuuden parantaminen ja aktiivisempi tarjonta kyltityksin, tuotteiden pysyvän läsnäolon ja vähittäiskaupan mukaantulon kautta sekä eräät muut markkinoinnin osa-alueet kuten sosiaalinen media, Internet ja kansainväliset ruoka-alan tapahtumat nimettiin brandin lupausta kirkastaviksi elementeiksi. Pientuotannon lisääminen verotuksen kohdentumisen muutoksilla nähtiin keinoksi pudottaa paikallisen ruoan hintaa.Toisaalta korkeaa hintaa perusteltiin laadukkaaseen imagoon liittyvien argumenttien lisäksi luonnollisen kysynnän kasvulla, jota arveltiin saatavan tulevaisuudessa suurista ikäluokista, yhä kasvavasta koulutus- ja tulotasosta sekä valveutuneemmista kuluttajista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani käsittelee pompejilaisessa yksityistalossa ollutta puutarhaa, jota kiertää pylväskäytävä tai useampia. Tätä tilaa kutsutaan peristyylipuutarhaksi. Peristyyli oli tärkeä osa roomalaisen ja siis myös pompejilaisen talon julkista osaa. Se oli avoin vierailijoille, siksi voidaan olettaa, että peristyylipuutarhalla olisi haluttu esittää omaa vaurautta ja sosiaalista asemaa. Työni keskittyy siihen, miten talon asukkaan varallisuus ja sosiaalinen asema näkyvät peristyylipuutarhassa. Tutkin myös, mitä muuta peristyyli viestii omistajastaan. Tutkimukseni liitteenä on lista Pompejin yksityistalojen peristyyleistä ja niiden tiedoista. Niitä vertailemalla analysoin sitä, millainen tila peristyylipuutarha on ollut. Aineistona tutkielmassani ovat konkreettisesti Pompejin yksityistalojen peristyylipuutarhat ja niiden rakenteet sekä arkeologiset löydöt. Peristyylipuutarhoja on 168 kappaletta. Lisäksi seinämaalaukset ja piirtokirjoitukset välittävät tietoa niin peristyylistä kuin sen omistajasta. Tiedot peristyyleistä olen kerännyt tutkimuskirjallisuudesta löytyneistä luetteloista, joissa on tietoa Pompejin taloista ja puutarhoista. Murto-osassa peristyylipuutarhoista olen käynyt ja kerännyt niistä tietoa työhöni. Huomioin antiikin kirjallisen tradition, sen käsitellessä aihettani. Ensimmäisenä käsittelen peristyylipuutarhaa arkkitehtuurin kannalta. Tutkin, mihin peristyyli on sijoitettu pompejilaisessa talossa ja millaisia arkkitehtonisia ratkaisuja tilassa on käytetty. Peristyyli on usein talon ovelta avautuvalla näköakselilla, joka leikkaa läpi talon tärkeimpien julkisten tilojen. Ne ovat atrium eli eteishalli, tablinum eli vastaanottohuone ja peristyylipuutarha. Aina peristyyli ei ole tällä akselilla. Joissain taloissa peristyyli voi olla atriumin tai tablinumin paikalla. Pompejin peristyyleissä on pylväskäytäviä yhdestä neljään. Usein puutarhaosa on erotettu pylväskäytävistä aidalla. Seuraavaksi tutkin peristyylipuutarhasta löytyneitä rakenteita, irtaimistoa, kasveja ja istutuksia. Tarkastelen näiden yleisyyttä ja sitä, mitä ne kertovat peristyylin käyttötarkoituksesta. Puutarhoissa on ollut vesikouruja, kaivoja, altaita, suihkulähteitä, vesisäiliöitä ja niiden suuaukkojen renkaita. Kiinteitä rakennelmia ovat tricliniumit eli oleskelu- ja ruokailuryhmät, kotijumalien pyhäköt, alttarit, nissit ja katokset. Irtaimia löytöjä on peristyyleissä monenlaisia. Yleisimpiä ovat pöydät, aurinkokellot, lamput, amforat ja erilaiset astiat sekä ruukut. Kasveja on huomioitu vähän Pompejin kaivauksissa, mutta peristyylipuutarhoista on löytynyt merkkejä puista ja pensaista sekä säännöllisistä ja epäsäännöllisistä istutuksista. Viimeisenä käsittelen peristyylipuutarhan koristelua, ja minkälaisen kuvan se välittää talon omistajasta. Puutarhoissa oli veistoksia ja seinämaalauksia. Molemmissa käsitellään luontoaiheita, jotka ovat helposti liitettävissä puutarhaan. Suosittuja ovat myös mytologiset aiheet. Veistoskoristelussa selkeästi yleisin on viinin jumala Dionysos ja häneen liittyvät hahmot. Myös muita jumaluuksia esiintyy kuten Venus. Se ja Dionysos liitettiin antiikissa luontoon ja puutarhaan. Peristyylipuutarha oli monipuolinen tila, jossa eri elämänalueet kohtasivat toisensa. Peristyyleissä voitiin työskennellä. Puutarhaosa saattoi olla hyötykäytössä esimerkiksi kasvimaana. Peristyylissä tai sen ympäristössä oleskeltiin, juhlittiin ja viihdytettiin vieraita, siksi siellä esitettiin omaa varakkuutta runsaalla veistoskoristelulla, altailla ja suihkulähteillä. Jo laaja pinta-alainen peristyyli oli osoitus vauraudesta. Aina ei haluttu näyttää varakkuutta, vaan joskus koristeellinen peristyyli oli syrjässä talon ovelta avautuvalta näköakselilta. Uskonto oli osa peristyyliä, vaikka uskonnon harjoittamiseen liittyvät rakenteet sijoitettiin yleensä talon muihin tiloihin. Uskonto ja mytologia ovat kuitenkin vahvasti läsnä peristyylien koristelussa. Selkeitä poliittisia viittauksia peristyylipuutarhoissa on vähän, mutta roomalaisia piirteitä niissä voidaan havaita. Roomalaiset vaikutteet peristyylin koristelussa ja arkkitehtuurissa viestittävät mahdollisesti talon omistajan roomalaismielisyydestä. Roomalaiset piirteet ovat myös olleet trendejä aikakauden peristyyleissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Smoking has decreased significantly over the last few decades, but it still remains one of the most serious public health problems in all Western countries. Smoking has decreased especially in upper socioeconomic groups, and this differentiation is an important factor behind socioeconomic health differentials. The study examines smokers risk perceptions, justifications and the meaning of smoking in different occupational groups. The starting point of the research is that the concept of health behaviour and the individualistic orientation it implies is too narrow a viewpoint with which to understand the current cultural status of smoking and to explain its association with social class. The study utilizes two kinds of data. Internet discussions are used to examine smokers risk perceptions and counter-reactions to current public health discourses. Interviews of smokers and ex-smokers (N=55) from different occupations are utilized to analyse the process of giving up smoking, social class differences in the justifications of smoking and the role of smoking in manual work. The continuing popularity of smoking is not a question of lacking knowledge of or concern about health risks. Even manual workers, in whom smoking is more prevalent, consider smoking a health risk. However, smokers have several ways of dealing with the risk. They can equate it with other health risks confronted in everyday life or question the adequacy of expert knowledge. Smoking can be seen as signifying the ability to make independent decisions and to question authorities. Regardless of the self-acknowledged dependency, smoking can be understood as a choice. This seemingly contradictory viewpoint was central especially for non-manual workers. They emphasized the pleasures and rules of smoking and the management of dependency. In contrast, manual workers did not give positive justifications for their smoking, thus implying the self-evident nature of the habit. Still, smoking functions as a resource in manual work as it increases the autonomy of workers in terms of their daily tasks. At the same time, smoking is attached to other routines and practices at workplaces. The study shows that in order to understand current trends in smoking, differing perceptions of risk and health as well as ways of life and their social and economic determinants need to be taken into account. Focussing on the social contexts and environments in which smoking is most prevalent is necessary in order to explain the current association of smoking with the working class.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu-tutkimukseni käsittelee niin sanottuja julkkisehdokkaita ja heidän representaatiotaan mediassa 1990-luvun eduskuntavaalien aikaan. Nyky-yhteiskunnassa julkkisehdokkaat näyttäytyvät itsestään selvänä ilmiönä, jonka alkuperälle ei juuri uhrata ajatuksia. Ilmiön taustalla on poliittisen kulttuurin muuttuminen yhä viihteellisemmäksi ja henkilökeskeisemmäksi. Poliitikot käyttäytyvät kuin julkisuuden henkilöt ja samalla julkisuuden henkilöt ovat pyrkineet poliitikoiksi. Lisäksi suomalaisessa vaalijärjestelmässä ei käytetä niin sanottuja listavaaleja, vaan äänestetään yksittäisiä ehdokkaita. Niinpä vaaleissa päähuomio kiinnittyy ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja yksilöiden välisiin kamppailuihin. Näissä olosuhteissa julkkisehdokkaat ovat potentiaalinen keino saavuttaa lisää näkyvyyttä ja herättää myös politiikasta vähän kiinnostuneiden äänestäjien mielenkiinto. Tutkimukseni ajallinen viitekehys on 1990-luku, sillä halusin selvittää mitkä ovat julkkisehdokasilmiön juuret ja miten ilmiö on kehittynyt. Oman tutkimukseni valossa vuoden 1991 eduskuntavaalit olivat julkkisehdokkaiden läpimurto. Keskeinen hypoteesini on, että media ei anna julkkisehdokkailla tasavertaisia mahdollisuuksia muiden ehdokkaiden kanssa esiintyä vakavasti otettavina ja ”oikeina” poliittisina ehdokkaina. Media puhuu julkkisehdokkaista alentuvasti ja asenteellisesti sekä heidän poliittisia kykyjään epäillen. Tämän asenteellisuuden tutkimiseksi tarkastelin kuutta valtakunnallista sanomalehteä (Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Demari, Nykypäivä ja Suomenmaa) kolmien eduskuntavaalien ajalta. Tarkoituksena oli saada selville onko olemassa jonkinlainen hegemoninen julkkisehdokasdiskurssi, jonka seurauksena kaikista julkkisehdokkaista puhutaan samalla tavalla alentuvasti. Ilmiön taustoitukseksi selvitin julkisuuden teoriaa, politiikan ja viihdeteollisuuden suhdetta, parasosiaalisia suhteita sekä julkkisehdokkaiden historiaa. Hegemonisen diskurssin piirteitä tutkin puolestaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Aluksi tarkastelin millaisia representaatioita, identiteettejä ja suhteita diskurssissa luodaan. Tämän jälkeen tutkin diskurssin ideologisuutta ja hegemonisuutta. Julkkisehdokasdiskurssi näyttäytyi 1990-luvun sanomalehdissä vaihtoehdottomana ja sen sosiaalinen alkuperä pimittyi vuosikymmenen kuluessa. Näin ollen diskurssi hegemonisoitui ja 2000-luvulle tultaessa siitä on muodostunut hyvin itsestään selvä puhetapa, jota ei kyseenalaisteta. Julkkisehdokkaita paheksutaan yleisesti, vaikka puolueet saavat julkkisehdokkaiden kautta näkyvyyttä, media myy heidän avullaan tuotteitaan ja äänestäjät saavat eduskuntaan tuoreita ja ”ryvettymättömiä” kansanedustajia. Pro gradu -tutkimukseni tekee hegemonisen julkkisehdokasdiskurssin näkyväksi, mutta vain media kykenee haastamaan vallitsevan

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In this study the junction of Christian mission, Christian education and voluntary work are examined in the Christian student voluntary association Opiskelijain Lähetysliitto (OL), which is the Finnish successor to the Student Volunteer Movement. The main subjects are the structure and content of the mission education as one aspect of Lutheran education and the reasons for expressing the mission interest through voluntary work. The research questions are as follows: What kind of organization has the OL been? What has mission education been like in the OL? Why have the former chairpersons participated in the OL? How have purposiveness and intentionality arisen among the former chairpersons? The study is empirical despite having a historical and retrospective view, since the OL is explored during the period 1972 2000. The data consists of the OL s annual reports, membership applications (N=629) and interviews of all 25 former chairmen. Data is analysed by qualitative and quantitative content analysis in a partly inductive and partly deductive manner. The pedagogical framework arises from situational learning theory (Lave - Wenger 1991), which was complemented with the criteria for meaningful learning (Jonassen 1995), the octagon model of volunteer motivation (Yeung 2004) and the definitions of intentionality and purposiveness in the theory of teachers pedagogical thinking (Kansanen et al. 2000). The analysis of the archive data showed that the activities of the OL are reminiscent of those of the missions of the Finnish Evangelical Lutheran Church congregations. The biggest difference was that all OL participants were young adults, the age group that is the greatest challenge to the Church. The OL is therefore an interesting context in which to explore mission education and mission interest. The key result of the study was the forming of a model of mission educa-tion. The model has three educational components: values, goals and methods. The gist of the model is formed by the goals. The main goal is the arousing and strengthening of mission interest which has emotional, cognitive and practical aspects. The subgoals create the horizontal vertical and inward outward dimensions of the model, which are the metalevels of mission education. The subgoals reveal that societal and religious education may embody a missionary dimension when they are understood as missionary training. Further, a distinction between mission education and missionary training was observed. The former emphasizes the main goal of the model and the latter underlines the subgoals. Based on the vertical dimension of the model the study suggests that the definition of religious competence needs to be complemented with missional competence. Reasons for participating in the OL were found to be diverse as noted in other studies on volunteering and motivating factors, and were typical to young people such as the importance of social relations. The study created new motivational themes that occurred in the middle of the continuity newness and the distance proximity dimensions, which were not found in Yeung s research. Mission interest as voluntary work appeared as oriented towards one s own spirituality or towards the social community. On the other hand, mission interest was manifested as intentional education in order to either improve the community or to promote the Christian mission. In the latter case the mission was seen as a purpose in life and as a future profession. Keywords: mission, Christian education, voluntary work, mission education, mission interest, stu-dent movement

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Governance has been one of the most popular buzzwords in recent political science. As with any term shared by numerous fields of research, as well as everyday language, governance is encumbered by a jungle of definitions and applications. This work elaborates on the concept of network governance. Network governance refers to complex policy-making situations, where a variety of public and private actors collaborate in order to produce and define policy. Governance is processes of autonomous, self-organizing networks of organizations exchanging information and deliberating. Network governance is a theoretical concept that corresponds to an empirical phenomenon. Often, this phenomenon is used to descirbe a historical development: governance is often used to describe changes in political processes of Western societies since the 1980s. In this work, empirical governance networks are used as an organizing framework, and the concepts of autonomy, self-organization and network structure are developed as tools for empirical analysis of any complex decision-making process. This work develops this framework and explores the governance networks in the case of environmental policy-making in the City of Helsinki, Finland. The crafting of a local ecological sustainability programme required support and knowledge from all sectors of administration, a number of entrepreneurs and companies and the inhabitants of Helsinki. The policy process relied explicitly on networking, with public and private actors collaborating to design policy instruments. Communication between individual organizations led to the development of network structures and patterns. This research analyses these patterns and their effects on policy choice, by applying the methods of social network analysis. A variety of social network analysis methods are used to uncover different features of the networked process. Links between individual network positions, network subgroup structures and macro-level network patterns are compared to the types of organizations involved and final policy instruments chosen. By using governance concepts to depict a policy process, the work aims to assess whether they contribute to models of policy-making. The conclusion is that the governance literature sheds light on events that would otherwise go unnoticed, or whose conceptualization would remain atheoretical. The framework of network governance should be in the toolkit of the policy analyst.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis studies the tree species’ juvenile diversity in cacao (Theobroma cacao L.) based agroforestry and in primary forest in a natural conservation forest environment of Lore Lindu National Park, Sulawesi, Indonesia. Species’ adult composition in Lore Lindu National Park is relatively well studied, less is known about tree species’ diversity in seedling communities particularly in frequently disturbed cacao agroforestry field environment. Cacao production forms a potentially serious thread for maintaining the conservation areas pristine and forested in Sulawesi. The impacts of cacao production on natural environment are directly linked to the diversity and abundance of shade tree usage. The study aims at comparing differences between cacao agroforestry and natural forest in the surrounding area in their species composition in seedling and sapling size categories. The study was carried out in two parts. Biodiversity inventory of seedlings and saplings was combined with social survey with farmer interviews. Aim of the survey was to gain knowledge of the cacao fields, and farmers’ observations and choices regarding tree species associated with cacao. Data was collected in summer 2008. The assessment of the impact of environmental factors of solar radiation, weeding frequency, cacao tree planting density, distance to forest and distance to main park road, and type of habitat on seedling and sapling compositions was done with Non-metric Multidimensional Scaling (NMS). Outlier analysis was used to assess distorting variables for NMS, and Multi-Response Permutation Procedures (MRPP) analysis to differentiate the impact of categorical variables. Sampling success was estimated with rarefaction curves and jackknife estimate of species richness. In the inventory 135 species of trees and shrubs were found. Only some agroforestry related species were dominating. The most species rich were sapling communities in forest habitat. NMS was showing generally low linear correlation between variation of species composition and environmental variables. Solar radiation was having most significance as explaining variable. The most clearly separated in ordination were cacao and forest habitats. The results of seedling and sapling inventory were only partly coinciding with farmers’ knowledge of the tree species occurring on their fields. More research with frequent assessment of seedling cohorts is needed due to natural variability of cohorts and high mortality rate of seedlings.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma on diskurssianalyyttinen tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määritelmistä koskien lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Tarkastelun kohteena on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskustelussa tuottama puhe lapsen henkisestä kaltoinkohtelusta. Tarkemmin ilmaistuna tutkielmassa tarkastellaan niitä merkityksiä ja ilmaisuja, joita sosiaalityöntekijät käyttävät puheessaan määritellessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua ja miten lastensuojelussa voidaan siihen puuttua. Tämän lisäksi mielenkiinnon kohteena ovat eri roolit ja puhuja-asemat, joita sosiaalityöntekijät ottavat määrittäessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Samalla sosiaalityöntekijällä voi olla useita rooleja ja asemia eri diskursseissa. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tässä tutkielmassa se tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijöiden määritykset henkisestä kaltoinkohtelusta ymmärretään muodostuneen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineistonkeruun välineenä toimii ryhmäkeskustelu. Aineisto on kerätty Korso-Koivukylän lastensuojelun avopalveluiden vastaanottoryhmässä. Työyksikön ja ryhmän nimi ovat sittemmin muuttuneet Vantaan lastensuojelun avopalveluissa tapahtuneen organisaatiomuutoksen myötä. Ryhmäkeskusteluun osallistuivat vastaanottoryhmän johtava sosiaalityöntekijä ja kolme sosiaalityöntekijää. Osallistuin itse ryhmäkeskusteluun sekä sosiaalityöntekijänä että tutkimuksen toteuttajana. Ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen vaikutti myönteisesti se, että ryhmäläiset olivat toisilleen ennestään tuttuja. Ryhmäläiset olivat työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijöinä 3-8 vuotta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät määrittivät lapsen henkistä kaltoinkohtelua usein ongelman näkymättömyyden ja sanottamisen vaikeuden kautta. Aineiston analyysin yhdeksi tulokseksi määrittyi se, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu on ymmärrettävissä vanhempien käytöksen ja lapsen aseman kautta. Lapsen henkinen kaltoinkohtelu oli sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan haastava ongelma käytännön työssä. Ongelman konkretisoitumista ja todentumista käytännön työssä käsitellään tarkemmin sosiaalityöntekijöiden puheessaan tuottamien merkitysten kautta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords diskurssianalyysi, lapsen henkinen kaltoinkohtelu, lapsen kasvu ja kehitys, lastensuojelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The modern food system and sustainable development form a conceptual combination that suggests sustainability deficits in environmental impacts and nutritional status of western populations. This study explores actors orientations towards sustainability by probing into social dynamics for sustainability within primary production and public consumption. If actors within these two worlds were to express converging orientations for sustainability, the system dynamics of the market would enable more sustainable growth in terms of production dictated by consumption. The study is based on a constructivist research approach with qualitative text analyses. The findings were validated by internal and external food system actors and are suggested to represent current social dynamics within Finnish food system. The key findings included primary producers social skilfulness, which enabled networking with other actors in very different paths of life, learning in order to promote one s trade, and trusting reflectively in partners in order to expand business. These activities extended the supply chain in a spiral fashion by horizontal and vertical forward integration, until large retailers were met for negotiations on a more equal basis. This mode of chain level coordination, typically building around the core of social and partnership relations, was coined as a socially overlaid network, and seen as sustainable coordination mode for endogenous growth. The caterers exhibited more or less committed professional identity for sustainability within their reach. The facilitating approaches for professional identities dealt successfully with local and organic food in addition to domestic food, and also imported food. The co-operation with supply chains created innovative solutions and savings for the business parties to be shared. There were also more complicated identities as juggling, critical and delimited approaches for sustainability, with less productive efforts due to restrictions such as absence of organisational sustainability strategy, weak presence of local and organic suppliers, limited understanding about sustainability and no organisational resources for informed choices for sustainability. The convergence between producers and caterers existed to an extent allowing suggestion that increased clarity about sustainable consumption and production by actors could be constructed using advanced tools. The study looks for introduction of more profound environmental and socio-economic knowledge through participatory research with supply chain actors. Learning in the workplace about food system reality in terms of supply chain co-operation may prove to be a change engine that leads to advanced network operations and a more sustainable food system.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Masennus, ahdistuneisuus, alkoholiriippuvuus ja alkoholin väärinkäyttö sekä unihäiriöt ovat yleisiä ongelmia työssä käyvän väestön keskuudessa. Nämä sairaudet ja oireet aiheuttavat huomattavia kuluja myös yhteiskunnalle. Sosiaalisen tuen ja työilmapiirin yhteyttä työssä käyvien (n = 3 347–3 430) terveyteen tutkittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000 -aineistossa. Sosiaalista tukea työssä mitattiin JCQ-kyselyllä (Job Content Questionnaire) ja yksityiselämän sosiaalista tukea SSQ-kyselyllä (Social Support Questionnaire). Työilmapiiriä mitattiin kyselyllä, joka on osa Terve työyhteisö -kyselyä. Mielenterveyshäiriöiden diagnoosit perustuivat CIDI-haastatteluun (Composite International Diagnostic Interview). Tiedot lääkärin määräämistä masennus- ja unilääkkeistä poimittiin Kelan lääkerekisteristä ja tiedot työkyvyttömyyseläkkeistä Eläketurvakeskuksen ja Kelan rekistereistä. Ilmapiirin kokemisessa ei ollut merkitsevää eroa sukupuolten välillä. Sen sijaan naiset kokivat saavansa sosiaalista tukea enemmän sekä työssä että yksityiselämässä. Vähäinen sosiaalinen tuki sekä työssä että yksityiselämässä oli yhteydessä masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin ja moniin uniongelmiin. Huono työilmapiiri oli yhteydessä sekä masennukseen että ahdistuneisuushäiriöihin. Vähäinen tuki sekä esimiehiltä että työtovereilta oli yhteydessä myöhempään masennuslääkkeiden käyttöön. Huono työilmapiiri ennusti myös masennuslääkkeiden käyttöä. Vähäinen sosiaalinen tuki esimieheltä näytti lisäävän työkyvyttömyyseläkkeen todennäköisyyttä. Työhyvinvointiin täytyy kiinnittää huomiota, koska vähäinen sosiaalinen tuki ja huono työilmapiiri ovat yhteydessä mielenterveysongelmiin ja lisäävät työkyvyn menettämisen riskiä. – Englanninkielinen julkaisu. Suomenkielinen yhteenveto s. 89–90.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Abstract: Boiling blood : anger at the start of the modern era in England

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneiden siirtymistä työelämään. Tarkoituksena on avata siirtymään liittyvää problematiikkaa ja tutkia työelämässä esiintyviä sosiaalisia verkostoja. Tutkimusta varten haastateltiin yhdeksää henkilöä, jotka olivat valmistuneet noin viisi vuotta aikaisemmin valtiotieteiden maistereiksi. Haastatteluissa kartoitettiin heidän kokemuksiaan työelämään siirtymisestä. Haastatteluiden lisäksi aineistona toimii haastateltavien työhistorioista muodostetut työjanat ja taustatiedot. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Laadullinen aineisto antaa uudenlaisen lähestymistavan työelämään siirtymisen tutkimiseen. Tutkimuksen lähtökohdat rakentuvat korkeakoulutettujen työelämään siirtymistä käsitelleiden tutkimusten, työelämän tutkimuksen ja verkostoanalyysin varaan. Tutkimustulokset muodostuvat kolmesta analyysiluvusta, joissa käsitellään opiskeluaikaa ja yliopistokoulutusta, valtiotieteilijöiden kohtaamaa muuttuvaa työelämää sekä verkostoitunutta työelämää. Tulosten mukaan osa haastateltavista oli opiskeluaikanaan huolestunut työllistymisestään, mutta toisen osan haastateltavista huomattiin suhtautuvan siirtymään ’töiden shoppailuna’. ’Töiden shoppailussa’ työmarkkinoilla toimitaan kuluttajina ja etsitään sopivaa työpaikkaa omien mieltymysten mukaan (Johnson 1978; Hämäläinen 2002). Toiseksi vastavalmistuneet valtiotieteiden maisterit haluavat tutkimuksen mukaan jatkuvasti kouluttautua uudelleen ja kehittyä työelämässä (ks. Julkunen 2008a; Julkunen 2008b; Sennett 2002). Haastattelupuheessa tasapainoilee pelko jämähtämisestä ja määräaikaisista työsuhteista. Aineistosta löytyi kolme erilaista työjanaa, professionaalinen, intressikohtainen ja generalistinen, joiden kautta on mahdollista ymmärtää valtiotieteilijöiden erilaisia urapolkuja. Kolmanneksi tutkimus kartoittaa, miten sosiaalisia verkostoja hyödynnetään siirtymässä koulutuksesta työelämään (ks. Jokisaari & Nurmi 2004). Kaikki haastateltavista olivat saaneet useamman kuin yhden työpaikan sosiaalisten verkostjensa kautta. Sosiaaliset verkostot toimivat työnhakukanavana, koska niiden sisällä liikkuu tietoa. Toisin sanoen voidaan puhua sosiaalisten verkostojen tuomista informaatiohyödyistä (Lin 2001), jotka ilmenevät heikkoina siteinä (Granovetter 1983; 1995) ja rakenteellisina aukkoina (Burt 2001). Tutkimuksessa esiintyvät työllistymiseen vaikuttaneet sosiaaliset suhteet perustuvat suurimmalta osin sosiaalisen pääoman (Bourdieu 2007 [1986]) kautta syntyneeseen luottamukseen (Coleman 1988; Mäkelä & Ruokonen 2005). Tutkimustulosten mukaan päämäärätietoiseen verkostoitumiseen suhtaudutaan varauksella, mutta ystäville tietoja avoimista työmahdollisuuksista välitetään mielellään. Erottelu syntyy kilpailusuhteiden ja ystävyyssuhteiden välille, joissa sosiaalista pääomaa käytetään eri tavoilla (ks. Johanson & Uusikylä 2005). Tutkimuksen mukaan valtiotieteiden maisterit työllistyvät sellaisten sosiaalisten verkostojen kautta, joissa liikkuu tietoa ja joihin liittyy luottamus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Home Economics Classrooms as Part of Developing the Environment Housing Activities and Curriculums Defining Change --- The aim of the research project was to develop home economics classrooms to be flexible and versatile learning environments where household activities might be practiced according to the curriculum in different social networking situations. The research is based on the socio-cultural approach, where the functionality of the learning environment is studied specifically from an interactive learning viewpoint. The social framework is a natural starting point in home economics teaching because of the group work in classrooms. The social nature of learning thus becomes a significant part of the learning process. The study considers learning as experience based, holistic and context bound. The learning environment, i.e. home economics classrooms and the material tools there, plays a significant role in developing students skills to manage everyday life. --- The first research task was to analyze the historical development of household activities. The second research task was to develop and test criteria for functional home economics classrooms in planning both the learning environment and the students activities during lessons. The third research task was to evaluate how different professionals (commissioners, planners and teachers) use the criteria as a tool. The research consists of three parts. The first contains a historical analysis of how social changes have created tension between traditional household classrooms and new activities in homes. The historical analysis is based on housing research, regulations and instructions. For this purpose a new theoretical concept, the tension arch, was introduced. This helped in recognizing and solving problems in students activities and in developing innovations. The functionality criteria for home economics classrooms were developed based on this concept. These include technical (health, safety and technical factors), functional (ergonomic, ecological, aesthetic and economic factors) and behavioural (cooperation and interaction skills and communication technologies) criteria. --- The second part discusses how the criteria were used in renovating school buildings. Empirical data was collected from two separate schools where the activities during lessons were recorded both before and after classrooms were renovated. An analysis of both environments based on video recordings was conducted. The previously created criteria were made use of, and problematic points in functionality looked for particularly from a social interactive viewpoint. The results show that the criteria were used as a planning tool. The criteria facilitated layout and equipment solutions that support both curriculum and learning in home economics classrooms taking into consideration cooperation and interaction in the classroom. With the help of the criteria the home economics classrooms changed from closed and complicated space into integrated and open spaces where the flexibility and versatility of the learning environment was emphasized. The teacher became a facilitator and counselor instead a classroom controller. --- The third part analyses the discussions in planning meetings. These were recorded and an analysis was conducted of how the criteria and research results were used in the planning process of new home economics classrooms. The planning process was multivoiced, i.e. actors from different interest groups took part. All the previously created criteria (technical, functional and behavioural) emerged in the discussions and some of them were used as planning tools. Planning meetings turned into planning studios where boundaries between organizations were ignored and the physical learning environments were developed together with experts. The planning studios resulted in multivoiced planning which showed characteristics of collaborative and participating planning as well as producing common knowledge and shared expertise. --- KEY WORDS: physical learning environment, socio-cultural approach, tension arch, boundary crossing, collaborative planning.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee Sjögrenin syndroomaa sairastavien yhdistystoiminnan muotoutumista. Yhdistystoimintaan ryhtymiseen liittyen tarkastellaan kollektiivisen identiteetin rakentumista, yhdistyksen käytännön toiminta-arkea ja suhdetta asiantuntijoihin. Teoreettisena taustana yhdistystoiminnan järjestymisen tarkastelulle toimivat terveyssosiologiset ja sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen erittelyt oma-apuryhmien, yhdistysten ja sosiaalisten liikkeiden syntymisen reunaehdoista. Tutkielman aineistoja ovat sairastajien kirjoittamat elämäkerrat, yhdistystoimijoiden haastattelut sekä potilasyhdistyksen jäsenlehden vuosikerrat 2006 - 2009 ja yhdistysdokumentit. Aineistot on eritelty teorialähtöisesti identiteetin, toiminta-arjen ja poliittisen kenttien avulla. Sosiaalisten liikkeiden teorian mukaan (della Porta & Diani 2006) liikkeen syntyyn kuuluu keskeisenä konfliktin elementti, jossa sosiaalinen liike syntyy yhteiskunnallisten ryhmien välisestä epätasa-arvotilanteesta. Mallin mukaan epätasa-arvoisessa asemassa olevien ryhmien jäsenten on löydettävä toisensa, tunnistettava yhteinen ongelmansa ja muotoiltava siihen vastaukset. Tutkielmassa osoitetaan, että potilasyhdistykset ja potilasliike hallinnoi ja ohjaa konfliktia käytännön toimintansa ja jäsenetunsa nimissä. Yhdistysten suhteet asiantuntijoihin takaavat yhdistystoiminnan mielekkyyden, tiedon välittämisen tehokkuuden sekä parantavat sosiaalisen liikkeen mahdollisuuksia vaikuttaa sairastajien asemaan.