592 resultados para Se minkä jaksat kantaa


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tuontipuulla onsuuri merkitys suomalaiselle metsäteollisuudelle. Tämän tutkimuksen tavoitteitaovat Suomen metsäteollisuuden puuntuonnin tärkeimmän alueen, Luoteis-Venäjän metsävarojen kartoittaminen ja niiden hyödyntämismahdollisuuksien arviointi. Työssä käsitellään myös lyhyesti suoria ulkomaisia investointeja Luoteis-Venäjän metsäsektorille. Luoteis-Venäjällä on suuremmat metsävarat kuin muulla Euroopalla yhteensä. Koko maailmassa on vain 5 valtiota, jolla olisi suuremmat metsävarat kuin sillä. Eniten metsiä Luoteis-Venäjällä on Komin tasavallassa ja Arkangelin alueella. Kuusi ja mänty ovat yleisimmät puulajit. Hyvien iikenneyhteyksien varsilta metsät on hakattu ja jätetty uudistamatta, minkä seurauksena koivu ja haapa ovat vallanneet alaa havupuilta. Niinpä alueen metsäteollisuus, etenkin sahateollisuus kärsii puupulasta. Suomen metsäteollisuus on sen sijaan hyötynyt siitä, että koivukuitupuuta on runsaasti saatavilla. Metsävarojen hyödyntämisen suurimmatesteet ovat harva ja huonokuntoinen metsätieverkosto sekä metsien riittämätön hoito. Venäläisestä näkökulmasta alueen metsävarat ovat vajaakäytössä: vuotuiset hakkuut ovat alle puolet kasvusta, suuri osa puusta viedään raakapuuna ulkomaille, ja alueen metsäteollisuuden tuotteiden jalostusarvo jää alhaiseksi. Suoria ulkomaisia investointeja Luoteis-Venäjän metsäsektorille houkuttelevat suuret puuvarat, halpa energia ja tulevaisuudessa etenkin kasvavat markkinat. Investointejahaittaavat huono infrastruktuuri, korruptio ja epävarmuus maan kehityksestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tutkia korkeakappa-massan suotautuvuutta sekä etsiä uusia analyysimenetelmiä korkeakappa-massan karakterisoimiseksi. Työssä pyrittiin määrittämään tekijöitä, jotka vaikuttavat korkeakappa-massan suotautumiseen. Työn kirjallisessa osassa tarkasteltiin aluksi yleisesti keiton teoriaa, minkä jälkeen käsiteltiin jauhatusta ja tarkemmin korkeakappa-massan hienovaraisempaa jauhatusta eli kuidutusta. Seuraavaksi käsiteltiin suodatusta ja sen teoriaa sekä suodatukseen vaikuttavia tekijöitä. Massan pesusta esitettiin perusteet ja teoriaa. Lopuksi tarkasteltiin massan karakterisointia eri lähestymistavoilla sekä kuitujen perusominaisuuksia. Kokeellisessa osassa verrattiin LTY:n koesuodatuslaitteistolla tehdyillä suodatuskokeilla korkeakappa-massaisen sellukakun suotautuvuutta eri paine-eroilla, suodoksen eri hienoainepitoisuuksilla sekä ennen ja jälkeen sellutehtaallatapahtuneen kuidutuksen. Savonlinnassa sijaitsevalla laitteistolla tehtiin syrjäytystestejä ennen ja jälkeen kuidutusta otetuilla sellumassoilla. Lisäksi ennenja jälkeen kuidutusta otettuja sellumassanäytteitä karakterisoitiin mm. kuituanalysaattorilla, huokoskoko- ja ominaispinta-ala-analyyseillä seSEM-kuvilla. Suodatuskokeissa hienoainepitoisuudella ei ollut merkitystä permeabiliteettiin mitattujen suodosvirtausten perusteella. Kuten Darcyn lain perusteella voitiin olettaa, kakun paine-eron kasvaessa permeabiliteetti kasvoi. Vaikutus ei ollut kuitenkaan lineaarinen paine-eroon verrattuna vaan kakun permeabiliteetti kasvoi enemmän tietyllä paine-erovälillä. Tämä paine-eroväli vaihteli hieman riippuen oliko sellumassa otettu ennen vai jälkeen kuidutusta. Lappeenrannassa tehdyissä suodatuskokeissa ei ennen ja jälkeen kuidutusta otetuilla näytteillä ollut selvää eroa permeabiliteeteissa, mutta Savonlinnan syrjäytystesteissä ero syrjäytymisnopeudessa oli selvä. Ennen ja jälkeen kuidutusta otettujen sellumassojen kuituanalysaattorituloksissa ja SEM-kuvissa ei havaittu eroa näytteiden välillä, mutta massojen huokoskoko muuttui kuidutuksen vaikutuksesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli selvittää taloushallinnon asiakasorientaation tilanne Suomessa. Asiakasorientaatio taloushallinnossa ymmärretään asiakaskannattavuuslaskentana, joka on osa asiakkuuden johtamista. Asiakaskannattavuuslaskentaa tutkittiin innovaationa ja tutkimusongelmana selvitettiin miten ja minkä tekijöiden vaikutuksesta diffuusio on tapahtunut Suomessa ajanjaksolla 1995-2006. Alatutkimusongelmina tutkittiin innovaation omaksuneiden yritysten erityispiirteitä sekä syitä innovaation hitaaseen diffuusioon. Tutkielma toteutettiin tapaustutkimuksena. Aineisto koottiin talouslehtien antamien viitteiden sekä aiheesta teetettyjen diplomitöiden ja pro gradujen case-osuuksien pohjalta. Tutkielman empiria-osiota on analysoitu sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti, painoarvon ollessa kvalitatiivisessa tekniikassa. Asiakaskannattavuuslaskenta on levinnyt Suomeen konsultointiyritysten, yliopistojen ja median välityksellä. Innovaation leviämiseen ovat osaltaan vaikuttanut tasapainoitetun mittariston ja CRM:n levimäinen. Tärkeimpiä motiiveja ja syitä yritysten haluun omaksua innovaatio ovat kiristyvä kilpailu, tietojärjestelmien kehittyminen ja vanhan laskentajärjestelmän informatiivisyyden riittämättömyys. Syitä hitaaseen diffuusion puolestaan löytyi 1990-luvun lopun kehittymättömistä tietojärjestelmistä, markkinoinnin ja taloushallinnon erilaisista näkökannoista sekä resurssien puutteesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli tutkia pienten- ja keskisuurten (PK) ohjelmistoyritysten kansainvälisiä kumppanuuksia. Päätavoitteena oli löytää keinoja kuinka PK-ohjelmistoyritykset voisivat tulla strategisiksi kumppaneksi suurten kansainvälisten yritysten kumppanuusohjelmissa. Lisäksi tutkielmassa oli tavoitteena selvittää kuinka kumppaneiden välistä sitoutumista voitaisiin vahvistaa, jotta PK-ohjelmistoyritykset voisivat saavuttaa todellista lisäarvoa ja kansainvälistä kasvua kumppanuusohjelmien kautta. Tutkielma jakaantuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettinen osa keskittyy tarkastelemaan korkean teknologian markkinointia ohjelmistoalalla sekä kansainvälisiä kumppanuuksia. Suurten yritystenkumppanuusohjelmia ei ole tutkittu suomalaisten PK-ohjelmistoyritysten näkökulmasta, minkä vuoksi empiirinen tutkimus on perusteltua. Empiirinen tutkimus toteutettiin laadullisena case-tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimustulokset osoittavat, että strategisen kumppanin aseman saavuttaminen on pitkä ja haastava matka PK-yrityksille. Suurten kansainvälisten yritysten kumppanuusohjelmat ovat useimmiten monimutkaisia ja todellisen lisäarvon saavuttaminen kumppanuusohjelman kautta vaatii paljon resursseja PK-yrityksiltä. Jotta PK-yritykset voisivat saavuttaa ja säilyttää strategisen kumppanin aseman kumppanuusohjelmassa, vaatii se aktiivista ja päivittäistä vuorovaikutusta kumppaneiden kesken. Erityisesti tiiviit henkilösuhteet oikeiden avainhenkilöiden kanssa ovat välttämättömyys. Läheiset kontaktit mahdollistavat sen, että PK-yritykset voivat ainakin osittain ohittaa kumppanuusohjelman byrokratian, mikä lisää luottamusta ja sitoutumista kumppanuussuhteessa sekä edistää kansainvälistä kasvua ja menestystä liiketoiminnassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Syftet med uppsatsen är att kategorisera träkomposit teknologi adoption på svenska trähusmarknaden genom fallstudie av trähustillverkare och fasadbehandlare. Som undersöknings metod har intervjueroch facklitteratur använts. Med hjälp av litteraturmaterialet sammanställdes enteoretisk referensram, vad efter sedan fallföretagen intervjuades. Genom insamlade sekundärdata betraktades företaget i den teoretiska referensramen. Undersökningens teorin baserar sig på adoption av innovation. Inledningsvis redogörs traditionell segmentering av industriella marknader och sedan segmentering efter kundlivscykel. Tyngdpunkten är ändå på teknologi adoption livscykel. Empirin är fallstudie av modul, storblock trähustillverkare och fasadbehandlare. Företagets situation studeras inom teoretiska referensramen för att kunna göra en analys avadoptionen och göra slutsatser om produktlanseringen. Rekommendation är några aspekter som innobuild bör beakta vid försäljning av Fasec-fasadsystem. Undersökningen torde kunna användas som stöd vid adoption av en innovation.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä corporate governance on nuorten yritysten kohdalla ja miten he sillä voivat parantaa omia tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia. Tutkimuksessa haastateltiin Lappeenrantalaisia kasvuyrityksiä ja pääomasijoittajien edustajia, minkä avulla saatiin tietoa siitä, mikä on tämän hetken tilanne hyvän hallintotavan suhteen. Tutkielmassa tutkittiin eri osa-alueita, jotka tämänhetkisessä tilanteessa on yhdistetty yritysten hyvän hallintotavan mukaiseen toimintaan. Näistä asioista nostetaan esille ne peruslinjaukset, joita nuorten yritysten tulisi noudattaa, jottaheidän toimintansa noudattaisi hyvää hallintotapaa. Tämän lisäksi tutkitaan pääomasijoittamista. Tutkimuksessa käydään läpi Suomessa toimivat erityyppiset pääomasijoittajat, heidän käyttämänsä sijoitusprosessit ja - kriteerit sekä arvonmääritys. Tutkimuksessa myös käsitellään pääomasijoittamisen merkitystä nuorille yrityksille ja sitä, mitä kohdeyrityksen hyvä hallintotapa voi pääomasijoittajillemerkitä. Corporate governance mielletään vielä suurten yritysten asiaksi, muttase on myös selkeästi käännettävissä pienille yrityksille sopivaksi. Mitään yksiselitteistä suositusten listaa ei voida antaa, mutta tärkeämpää olisi saada nuoret yritykset miettimään ja panostamaan oman yrityksen hyvän hallintotavan mukaiseen toimintaan. Tämän avulla on mahdollista parantaa yrityksen toimintaedellytyksiä ja torjua uhkia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kustannuslaskennan,erityisesti toimintolaskennan hyväksikäyttöä talouspalvelukeskuksen kustannusten jakamisessa asiakasyhtiöille. Tavoitteena oli saada aikaan mahdollisimman selkeä, mutta kuitenkin riittävän yksinkertainen järjestelmä, jolla talouspalvelukeskuksen kustannukset kohdistetaan asiakkaille. Toinen päätavoite oli selvittää, soveltuuko toimintolaskenta talouspalvelukeskuksen tai palveluyrityksen kustannuslaskenta järjestelmäksi. Teoriaosassa on useita eri teoreettisia lähtökohtia kustannusten jakamiseen. Teoriaa on perinteisestä kustannuslaskennasta, toimintolaskennasta, laatukustannuslaskennasta ja siirtohinnoittelusta. Pääpaino on toimintolaskennassa, erityisesti toimintolaskennan hyväksikäytöstä palveluyrityksissä. Empiriaosuudessa näistä teoreettisista raameista rakennetaan malli, jolla kohdeyrityksen, Finnair Financial Services yksikön kustannukset jaetaan konsernin yhtiöille, talouspalvelukeskuksen asiakkaille. Syntynyt malli on pääpiirteissään perinteistä kustannuslaskentaa, lisäyslaskentaa Vaikka toimintolaskenta teoreettisesti soveltuu yhtä hyvin niin palvelu kuin valmistusyrityksiinkin, se ei sovellu pienille yksiköille. Tämän tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että toimintolaskentajärjestelmä on liian raskas talouspalvelukeskuksille ja tilitoimistotyyppisille yksiköille ja yrityksille, mutta muuten soveltuu hyvin suurten yleiskustannusten jakamiseen. Kohdeyksikössä on noin 50 työtekijää ja toimintolaskennan rakentaminen tähän yksikköön ei ole taloudellisesti järkevää. Toimintolaskennan soveltuvuudesta tai soveltumattomuudesta palveluyrityksiin ei voi tämän tutkimuksen perusteella ottaa kantaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella organisaatioviestinnän liikkeenjohdollisia konsultointipalveluita Suomessa. Tutkielman päätavoitteena oli selvittää sitä, minkälaiset ovat viestinnän konsultointipalveluita tarjoavien yritysten markkinat Suomessa, sekä sitä millaisia tuotteita ja palveluita nämä tarjoavat organisaatioviestinnän tueksi. Tutkimuksessa kartoitetaan yritysten viestinnän keskeisimpiä osa-alueita, prosesseja ja ongelmakohtia seselvitetään sitä, minkälaisia ratkaisuja viestintätoimistot liikkeenjohdon konsultointiyrityksinä tarjoavat näihin teemoihin. Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, ja sen empiirinen osio perustuu siihen julkiseen informaatioon, mitä viestintätoimistot tarjoavat viestinnän konsultointipalveluistaan. Tutkimuksen tulokset kuvaavat vahvasti, kuinka organisaatioiden kiinnostus viestintää kohtaan on kasvanut, minkä seurauksena myös viestintään liittyvä liikkeenjohdon konsultointi on kasvanut niin viestintätoimistojen määrän, koon kuin palvelutarjonnan laajaalaisuudenkin osalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli saada näkemys kunnallisten talous- ja velkaneuvontatoimistojen antaman talousneuvonnan toimivuudesta ylivelkaantumisen estämisessä sekä mahdollisista kehitystarpeista. Tutkielmassa käsitellään talousneuvonnan perustana oleva lainsäädäntö, tasapainoisen talouden perusteita sekä velkaantumisen syitä. Varsinainen tutkimus tehtiin internetin kautta toteutetulla kunnallisille talous- ja velkaneuvojille suunnatulla kyselyllä. Kyselyllä selvitettiin muun muassa, kuinka paljon talousneuvontaa annetaan, minkälaista tuo annettu neuvonta on ja annetaanko neuvontaa yrittäjille. Lisäksi haluttiin saada selville talous- ja velkaneuvojien käyttämä talousneuvontaprosessi. Tutkimustuloksista ilmenee, että vaikka talous- ja velkaneuvonnasta annettu laki painottaa talousneuvontaa, talous- ja velkaneuvojien tyypilliset työtehtävät liittyvät yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Varsinaista talousneuvontaa annetaan kohtuullisen vähän. Suurin osa talous- ja velkaneuvojista oli sitä mieltä, että talousneuvonnalla voidaan kokonaan tai osittain estää ylivelkaantuminen. Yli puolet talous- ja velkaneuvojista ei antaisi talousneuvontaa yrittäjille, mutta pääsyy kieltäytymiselle oli kuitenkin resurssipula. Talousneuvonnan antamisen tueksi tulisi saada koulutusta, materiaalia sekä konkreettisia välineitä, kuten atk-ohjelmia. Velkaantuminen on pysyvä osa markkinataloutta ja yhteiskunnan tulee kantaa siitä vastuu. Tärkeintä olisi kuitenkin saada ihmiset motivoitumaan oman taloudellisen tilanteen hoitamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli perehtyä toimintolaskennan ja tuottavuuden teoriaan, sekä erityisestitoimintolaskennan hyödyntämiseen tuottavuuden mittaamisessa. Työssä pyrittiin selvittämään, miten tämä yhteys ilmenee käytännön tilanteissa. Aluksi työssä esitellään toimintolaskennan ja tuottavuuden teoriaa, minkä jälkeen selvitetään toimintolaskennan ja tuottavuuden mittauksen yhteyksiä. Tämä tapahtuu sekä käytännön esimerkkien että teorian pohjalta. Työssä on pyritty hyödyntämään artikkeleita työelämän eri sektoreilta ja myös eri aihealueisiin liittyen. Käsiteltäviksi artikkeleiksi on rajattu selkeimmin toimintolaskennan ja tuottavuuden yhteyttä kuvaavia tekstejä. Keskeisinä tuloksina voidaan mainita toimintolaskennan hyödyllisyys tuottavuuden mittaamisessa toimintojentasolla. Toimintolaskenta tarjoaa relevanttia tietoa toimintojen resursseista eli panoksista ja suoritteista eli tuotoksista. Näitä tarvitaan tuottavuuden mittaamisessa ja parantamisessa. Lisäksi toimintolaskenta korostaa prosessinäkökulmaa, joka takaa prosessien jatkuvan parantamisen, mihin myös tuottavuustyö tähtää.Toimintolaskennan ja tuottavuuden mittaamisen avulla voidaan resursseja kohdistaa tehokkaammin. Tärkeää on toimintolaskennan tuoma monipuolinen informaatio, jonka avulla on mahdollista kehittää yrityksen kokonaisvaltaista toimintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

NORDIn julkaisu 45 käsittelee ruplan kehitystä. Vuonna 1998 rupla kärsi rajusta rahanarvon alenemisesta, minkä jälkiseuraksena investointi alkoi Venäjällä kasvaa. Uusi devalvoitu ruplan vaihtokurssi toi hintakilpailykykyä paikalliselle teollisuudelle. Tämän lisäksi Venäjän öljyn vientihintojen nousu ja maakaasujakelu ovat edesauttaneet taloudellista kasvua viime aikoina. Tämän noususuhdanteen vallitessa inflaatiopaine on pysynyt korkealla. Hinnannousut ovat olleet korkeampia kuinEU:ssa, Venäjän pääkauppakumppanilla. Kuitenkin, ruplan/euron vaihtokurssit ovat pysyneet nimellisesti melko vakaina tällä vuosikymmenellä. Tämä tarkoittaa, että todellisuudessa rupla vahvistuu euroa vastaan, mikä heikentää Venäjän kansainvälistä kilpailykykyä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

With regard to semi-aquatic mammals, Schröpfer & Stubbe (1992) distinguished three riparian guilds: the herbivores with the water vole and the beaver; the megacarnivores with the mink and the otter; and the macrocarnivores with water shrews and desmans. Among water shrews, the evolution of aquatic foraging behaviour occurred several times: Nectogale and Chimarrogale in Asia, several species of the genus Sorex in America, and Neomys in Eurasia (Churchfield, 1990). The fairly common European water shrew N. fodiens is the best known. However, the reports on the degree of adaptation to the water habitat are conflicting. Therefore some important findings from the literature are reviewed in this introduction, whereas new data are presented in the following sections. The swimming locomotion of water shrews was analysed by Ruthardt & Schröpfer (1985) and Köhler (1991), and the related morphological adaptation were reviewed by Hutterer (1985) and Churchfield (this volume pp. 49-51). They obviously present a compromise between the requirements for activity on land and in the water. Thermoregulation is a major problem for semi-aquatic mammals, because heat conductance in water is 25-fold greater than in air (Calder, 1969). According to this author, the body temperature of immersed American Sorex palustris dropped by a rate of 2.8 °C per min. However, this may be an experimental artefact, because Neomys fodiens can maintain its body temperature at 37 °C during an immersion of 6 min (Vogel, 1990).

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Valtaosa eurooppalaisista yrityksistä on pk-yrityksiä, mutta tästä huolimatta seudullisen innovaatiopolitiikan vaikutusta juuri pk-yrityksiin on tutkittu melko vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on luoda yleiskuva pk-yritysten näkemykseen oman seutunsa innovaatiopolitiikasta viidellä EU:n alueella sijaitsevalla seudulla. Kirjallisuuden perusteella rakennettiin seudullista innovaatiopolitiikkaa kuvaava kysely, johon joukko pk-yrityksiä viideltä seudulta vastasi. Kyselyn tulokset kuvailtiin graafisesti, minkä lisäksi etsittiin vastauksiin vaikuttaneita tekijöitä ja yhteyksiä yritysten vastausten välillä. Tutkimus oli luonteeltaan lähinnä kvantitatiivinen. Tutkimus osoittaa, että seudullisessa innovaatiopolitiikassa on vielä paljon kehitettävää, jotta se tavoittaisi kattavasti pk-yritykset. Pk-yritysten tietoisuutta tulisi lisätä, sillä nämä eivät yleisesti ottaen näytä pitävän seudullista innovaatiopolitiikkaa menetykseen vaikuttavana tekijänä tai siihen liittyviä yhteistyömahdollisuuksia tärkeinä omalle toiminnalleen. Erot innovaatiotoiminnan seudullisessa roolissa tulivat esiin tuloksissa. Yritysten vastauksia selittäviä tekijöitä löydettiin, samoin yhteyksiä vastausten välillä, mutta varsinaisten johtopäätösten tekeminen edellyttänee laajempaa tutkimusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Laadun ja sen kehittämisen sisältö on ollut jatkuvassa muutostilassa. Laatuajattelu on laajentunut käsittämään yhä suuremman osan organisaatioiden toiminnasta. Laadun kehittämisessä on jatkuvasti otettu käyttöön uusi kehittämiskeinoja. Laaja-alaisesti organisaation toimintaan kytkeytyvistä keinoista tunnetuimpia ovat erilaiset laadunhallintajärjestelmät ja itsearviointi eri kriteeristöjen avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteina olivat: a) etsiä motiiveja, minkä vuoksi yritykset ovat alkaneet kehittää laatuaan, b) tutkia total quality management (TQM) -ajattelun soveltamisen syvällisyyden vaikutuksia, c) selvittää laadunkehittämistyön ajallisen keston vaikutuksia, ja d) saada kokonaiskuva keskeisimpien laadun kehittämiskeinojen toteutuksesta ja menestyksellisyydestä. Työn teoriaosassa paneuduttiin laatu-käsitteeseen yritystoiminnassa, laatu- ja TQM-ajattelun sisältöön sekä laadun kehittämisen johtamiseen. Lisäksi tutkittiin keskeisimpiä laadun kehittämisen keinoja, joita olivat mm. ihmisten toiminta, laadunhallintajärjestelmät, itsearvioinnit, toimintaprosessien kehittäminen, asiakas- ja toimittajayhteistyö. Tutkimuksen empiirisessä osassa tutkittiinem. laadun kehittämiseen liittyviä asioita suomalaisissa yrityksissä. Aineisto kerättiin haastattelemalla yritysten laadun kehittämisestä vastaavia henkilöitä 24 yrityksessä. Tulosten esittämisessä hyödynnettiin tilastollisia tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisten menetelmien ohella. Tässä aineistossa asiakasvaatimukset ja oma kehityshalu nousivat yleisimmiksi tärkeimmistä laadun kehittämisen aloitusmotiiveista. Mikään tärkeimmistä aloitusmotiiveista ei ollutkuitenkaan johtanut selkeästi ylivoimaisimpaan menestymiseen myöhemmin. TQM-ajattelun laaja-alainen soveltaminen johti laadun kehittämisen kannalta positiiviseen suuntaan. Pisimpään laatuaan kehittäneet yritykset olivat suuria ja kansainvälisesti suuntautuneita. Pelkkä kehitystyön ajallinen kesto näkyi vain vähän kehittämisen eri osa-alueilla. Laadun kehittämistyön menetyksellisyyden kannalta positiivia asioita olivat: henkilöstön aktiivisuus, itsearviointien hyödyntäminen, toimintaprosessien kuvaaminen ja kehittäminen, sekä asiakas- ja toimittajayhteistyö. Laadun kehittämiseen kannattaa ottaa aktiivisesti mukaankoko organisaation henkilöstö. Itsearviointien käytöllä on mahdollista kehittääorganisaatiota laaja-alaisesti. Niin asiakkaat kuin toimittajat kannattaa ottaaaktiivisesti mukaan kehittämistoimintaan. Se on kaikkien osapuolien yhteinen etu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tiedon jakaminen ja kommunikointi ovat tärkeitä toimintoja verkostoituneiden yritysten välillä ja ne käsitetäänkin yhteistyösuhteen yhtenä menestystekijänä ja kulmakivenä. Tiedon jakamiseen liittyviä haasteita ovat mm. yrityksen liiketoiminnalle kriittisen tiedon vuotaminen ja liiketoiminnan vaatima tiedon reaaliaikaisuus ja riittävä määrä. Tuotekehitysyhteistyössä haasteellista on tiedon jäsentymättömyys ja sitä kautta lisääntyvä tiedon jakamisen tarve, minkä lisäksi jaettava tieto on usein monimutkaista ja yksityiskohtaista. Lisäksi tuotteiden elinkaaret lyhenevät, ja ulkoistaminen ja yhteistyö ovat yhä kasvavia trendejä liiketoiminnassa. Yhdessä nämä tekijät johtavat siihen, että tiedon jakaminen on haastavaa eritoten verkostoituneiden yritysten välillä. Tässä tutkimuksessa tiedon jakamisen haasteisiin pyrittiin vastaamaan ottamalla lähtökohdaksi tiedon jakamisen tilanneriippuvuuden ymmärtäminen. Työssä vastattiin kahteen pääkysymykseen: Mikä on tiedon jakamisen tilanneriippuvuus ja miten sitä voidaan hallita? Tilanneriippuvuudella tarkoitetaan työssä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten yritys jakaa tietoa tuotekehityskumppaneidensa kanssa. Tiedon jakamisella puolestaan tarkoitetaan yrityksestä toiselle siirrettävää tietoa, jota tarvitaan tuotekehitysprojektin aikana. Työn empiirinen aineisto on kerätty laadullisella tutkimusotteella case- eli tapaustutkimuksena yhdessä telekommunikaatioalan yrityksessä jasen eri liiketoimintayksiköissä. Tutkimusjoukko käsitti 19 tuotekehitys- ja toimittajanhallintatehtävissä toimivaa johtajaa tai päällikköä. Työ nojaa pääasiassa hankintojen johtamisen tutkimuskenttään ja tilanneriippuvuuden selvittämiseksi paneuduttiin erityisesti verkostojen tutkimukseen. Työssä kuvattiin tiedon jakaminen yhtenä verkoston toimintona ja yhteistyöhön liittyvättiedon jakamisen hyödyt, haasteet ja riskit identifioitiin. Tämän lisäksi työssä kehitettiin verkoston tutkimismalleja ja yhdistettiin eri tasoilla tapahtuvaa verkoston tutkimusta. Työssä esitettiin malli verkoston toimintojen tutkimiseksija todettiin, että verkostotutkimusta pitäisi tehdä verkosto, ketju, yrityssuhde- ja yritystasolla. Malliin on myös hyvä yhdistää tuote- ja tehtäväkohtaiset ominaispiirteet. Kirjallisuuskatsauksen perusteella huomattiin, että tiedon jakamista on aiemmin tarkasteltu lähinnä tuote- ja yrityssuhteiden tasolla. Väitöskirjassa esitettiin lisää merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat tiedon jakamiseen. Näitä olivat mm. tuotekehitystehtävän luonne, teknologia-alueen kypsyys ja toimittajan kyvykkyys. Tiedon jakamisen luonnetta tarkasteltaessa erotettiin operatiivinen, projektin hallintaan ja tuotekehitykseen liittyvä tieto sekä yleinen, toimittajan hallintaan liittyvä strateginen tieto. Tulosten mukaan erityisesti tuotekehityksen määrittelyvaihe ja tapaamiset kasvotusten korostuivat yhteistyössä. Empirian avulla tutkittiin myös niitä tekijöitä, joilla tiedon jakamista voidaan hallita tilanneriippuvuuteen perustuen, koska aiemmin tiedon jakamisen hallintakeinoja tai menestystekijöitä ei ole liitetty suoranaisesti eri olosuhteisiin. Nämä hallintakeinot jaettiin yhteistyötason- ja tuotekehitysprojektitason tekijöihin. Yksi työn keskeisistä tuloksista on se, että huolimatta tiedon jakamisen haasteista, monet niistä voidaan eliminoida tunnistamalla vallitsevat olosuhteet ja panostamalla tiedon jakamisen hallintakeinoihin. Työn manageriaalinen hyöty koskee erityisesti yrityksiä, jotka suunnittelevat ja tekevät tuotekehitysyhteistyötä yrityskumppaniensa kanssa. Työssä esitellään keinoja tämän haasteellisen tehtäväkentän hallintaan ja todetaan, että yritysten pitäisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota tiedon jakamisen ja kommunikaation hallintaan jo tuotekehitysyhteistyötä suunniteltaessa.