Paperikoneen toimituskonseptin muutos strategisena kilpailutekijänä

2000-luvulla paperikoneiden kustannuskilpailukykyä on parannettu jatkuvasti, mutta se ei ole ollut riittävää. Tarve muutoksiin havaitaan kilpailukyvyn puutteena vuosina 2007–2008. Eräänä hankkeena on paperikoneen suunnitteleminen ja valmistaminen kopiokonseptikoneena, jossa toimitusmoduulina on paperikone perälaatikolta rullaimelle. Moduulikonsepti on toimintatapa, jossa paperikone tuotteistetaan rakenneryhmien ja laitteiden osalta tietyn ominaisuuden mukaan koko paperikonelinjassa. Paperikone rakentuisi sovituista moduulipalikoista. Moduulikonseptitavassa paperikone suunnitellaan ja toteutetaan aina malliaineiston pohjalta kaikissa rakenneryhmissä. Työssä on tarkoitus vertailla kopiokonsepti- ja moduulikonseptimallia. Kaksi tutkimustyön pääkysymystä käsittelee ulkoista kilpailukykyä ja yrityksen sisäistä tehokkuutta valmistaa paperi- ja kartonkikoneita kopiokonsepti- tai moduulikonseptimallilla näkökulmana pitkäaikainen kilpailuetu. Tutkimustulokset selvitettiin Kamenskyn kehittämällä yrityksen strategisen arkkitehtuurin mallilla. Sisäiset ja ulkoiset toiminnot analysoitiin. Ulkoisen ja sisäisen analyysin pohjalta muodostettiin yhdistetty näkemys, synteesianalyysi, joka vastaa työn tavoitteisiin, kahteen pääkysymykseen sekä alakysymyksiin. Kopiokonsepti ei ole ratkaisu pitkäaikaiseen kilpailukykyyn, koska jokainen paperilaji ja konekoko tarvitsevat oman kopiomallinsa. Nykyiset henkilöresurssit eivät tule riittämään näihin koneisiin tarvittavien dokumenttien luomiseen ja ylläpitoon. Suunnittelun perustehtävä muuttuisi projektisuunnittelusta kopiomallien suunnitteluksi. Moduulikonseptilla saavutetaan kaikki ne edut, joita kopiokonseptilla on tavoiteltu, mukaan lukien nimikkeiden uudelleenkäyttö. Moduulikonseptilla voidaan toteuttaa kaikki nykyiset ja tulevat paperikoneet ja paperilajit. Vuosittain saatavissa oleva määrä on 1,5–2,5 kopiokonseptipaperikonetta. Moduulikonseptimallia on saatavissa sama määrä.

Vaikutusperusteiset konseptit : EBO-, EBAO-, SOD- ja CA-käsiteanalyysi

Tutkimuksessa tarkastellaan vaikutusperusteisuuteen pohjautuvia uusia sotataitoa soveltavia konsepteja kuvaavia käsitteitä ja niiden sisältöä. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin sellaisia syitä ja tekijöitä, jotka ovat johtaneet tai mahdollistaneet uusien konseptien synnyn ja kehittämisen. Asioita tarkastellaan nimenomaan vaikutusperusteisuuden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena olevat käsitteet ovat EBO (Effect Based Operations), EBAO (Effect Based Approach to Operations), SOD (Systemic Operational Design) ja kokonaisvaltainen lähestymistapa, CA (Comprehensive Approach). Työn keskeisinä johtopäätöksinä esitetään seuraavat tutkimustulokset: Asevoimiin kohdistuneet rakenteelliset muutokset ovat johtaneet länsimaisissa asevoimissa joukkojen supistamiseen sekä uuden tyyppisen teknologisen toimintakyvyn ja toimintatapamallien luomiseen. Verkostokeskeinen sodankäynti ja erityisesti sen mahdollistama yhteinen tilannekuva toimivat vaikutusperusteisten konseptien mahdollistajana ja niiden ydinprosessien tukena erityisesti, kun asiaa tarkastellaan teknologiselta kannalta. Verkostosodankäynti, kuten nykypäivän talo-uselämäkin, nojaa nopeaan päätöksentekoon, kustannusten minimointiin ja teknologian luomiin mahdollisuuksiin verkottuneessa maailmassa. Taloudellisuusajattelu, tuhovaikutusten minimoinnit, omien tappioiden välttäminen ja niin edelleen, toistuvat eri yhteyksissä uusilla termeillä. Yhteinen nimittäjä on kustannustehokkuus. Mikään ei ole kuitenkaan perustavasti muuttunut. Kaikki se, mitä sodankäynti on ja on ollut, tulee säilymään.

Rannikkojääkäripataljoonan epäsuoran tulen käytön järjestelyt

VNS turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2004 mainitsee rannikkojoukot kehitettävinä joukkoina. Erityisesti joukkojen liikkuvuutta ja asejärjestelmiä tulisi selonteon mukaan kehittää. Rannikkojääkäripataljoonan kehittämisprojekti saatiin päätökseen vuonna 2005, ja nyt on tulosten tarkastelun aika. Tutkimuksen tehtävänä on ollut selvittää miten rannikkojääkäripataljoonan epäsuora tulituki voitaisiin hyökkäys- ja kohteensuojaamistehtävässä suorittaa. Edelleen on ollut tarkoituksena selvittää miten epäsuoran tulen johtamisjärjestelmää voitaisiin kehittää. Tämä tutkimus rakentuu vahvasti lähdekirjallisuusanalyysille. Tutkimustyön päämenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Analysoidessani lähdeaineistoa olen aluksi käyttänyt hyväkseni teemotittelua, jonka jälkeen tulokset on edelleen tyypitelty. Kirjallista analyysiä on pyritty täydentämään haastatteluilla. Tutkimuksessa ilmeni, että rannikkojääkäripataljoonan epäsuora tulenkäyttö on etenkin hyökkäystaistelussa varsin ongelmallinen. Pataljoonan kranaatinheitinkomppania ollessa ajoneuvovetoinen kykenee se rannikolla varsin rajoittuneesti tukemaan pataljoonan taistelua. Pataljoonan tulenjohtokomentajan on oltava erittäin hyvin selvillä mitkä kaikki tuliyksiköt voivat tukea pataljoonan taistelua. Saadakseen entistä paremman tehon irti koko organisaatiosta päädyttiin tutkielmassa esittämään taistelu/tulenjohtokeskuksen perustamista pataljoonan esikunnan tasalle, entistä tarkempaa maalianalyysiä, maalityypin mukaan toteutettavaa tulittamista ja mukautettuja tuliasemaryhmityksiä kranaatinheitinkomppanialle. Hyökkäystaistelun johtamisen tehostamiseksi päädyttiin esittämään hyökkäykseen liittyen erillisen tulenjohtoverkon perustamista. Yleisesti tutkimuksessa ilmeni viestiyhteyksien salattavuuden -, huollon ennakoivain suunnittelun-, liikkuvuuden-, ja vakioitujen menetelmien tärkeys rannikolla taisteltaessa. Ilman näiden asioiden huomionottoa pataljoonan on vaikea selviytyä taistelusta menestyksekkäästi.

Suomalaisen panssarintorjuntataktiikan kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Panssarintorjunnalla on erityisesti toisesta maailmansodasta lähtien aina kylmän sodan päättymiseen saakka ollut merkittävä rooli taistelukentillä. Syynä tähän on ollut panssarivaunujen ja muiden panssaroitujen ajoneuvojen voimakas tekninen kehitys ja massamainen käyttö. Panssarintorjuntataktiikan tutkimus on edellä mainituista syistä mielekäs osa muuta taktiikan tutkimusta ja välttämätön osa taktiikan kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Tutkimuksen pääkysymyksenä on selvittää suomalaisen jalkaväen panssarintorjuntataktiikan keskeiset periaatteet 1940–1980 luvuilla, eli toisen maailmansodan päättymisestä kylmän sodan päättymiseen saakka. Alakysymyksinä on selvittää miten panssarintorjuntaelimet oli organisoitu ja millainen aseistus niillä oli, mitkä olivat panssarintorjuntaelinten käyttöperiaatteet sekä miten panssarintorjunta liittyi muuhun toimintaan tai tulenkäyttöön. Tutkimus on aineistolähtöinen. Tutkimusote on kirjallisuusanalyysi. Tutkimuksen aineiston keräysmenetelmänä on asiakirja- ja kirjallisuustutkimus. Aineistoanalyysimenetelmänä on induktiivinen päättely, minkä perusteella saadaan vastaukset tutkimuskysymyksiin ja tehdään kokonaisuutta koskevat johtopäätökset. Tutkimuksen tärkeimmät lähderyhmät ovat arkistolähteet, ohjesäännöt ja aiempi tutkimus. Tärkeimpiä arkistolähteitä ovat Sotakorkeakoulun ja Taistelukoulun arkistot. Tärkeimpiä ohjesääntölähteitä ovat panssarintorjuntayksiköiden taistelua koskevat ohjesäännöt, jalkaväen taisteluohjesäännöt, kenttäohjesäännöt sekä yhtymän taistelua koskevat ohjesäännöt. Aiemman tutkimuksen arvo lähteenä on lähinnä muuta lähdemateriaalia vahvistava ja alkuperäislähteelle ohjaava. Panssarintorjuntataktiikan muotoutumiseen vaikuttivat erityisesti oletetun vastustajan, Neuvostoliiton, yhtymän kokoonpano ja taktiikka. Jatkosodan loppuvaiheessa ja pian sen jälkeen suomalaisen panssarintorjunta koki suuren murroksen. Sodan jälkeen taktiset havainnot koottiin panssarintorjunnan taktisiksi periaatteiksi. Panssarintorjunnan taktisina periaatteina korostettiin taistelumaaston oikeaa valintaa, painopisteen luomista ja keskitettyä tulenkäyttöä, torjunnan syvyyttä, aktiivisuutta, joustavuutta ja liikkuvuutta, riittävien reservien varaamista, suunnitelmallista yhteistoimintaa kaikkien aselajien kanssa, keskitettyä suunnittelua ja johtamista, sekä 1980-luvulta alkaen panssarintorjunnan etupainoisuutta. Lopputuloksen voidaan todeta olleen varsin onnistuneen, sillä taktisissa periaatteissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia koko tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Panssarintorjunnasta kyettiin luomaan kaikkia aselajeja koskeva suunnitelmallinen ja keskitetysti johdettu kokonaisuus. Panssarintorjuntaorganisaatioiden kehittäminen oli koko ajan alisteinen aseistuksen määrälle ja laadulle. Aseiden määrän ja laadun suhde oletettuun vastustajaan verrattuna vaihteli eri ajanjaksoina, mutta lähtökohtaisesti aseistus koettiin riittämättömäksi. Tästä syystä organisaatioiden kehittämistä ei kyetty tekemään vain taktisten ja taisteluteknisten näkemysten mukaisesti. Lopputuloksena oli eräänlainen kompromissi, jossa resurssit pyrittiin sopeuttamaan mahdollisimman hyvin taktisiin periaatteisiin. Panssarintorjuntaorganisaatioiden ja aseistuksen kehittämisen voidaan todeta näistä rajoitteista huolimatta olleen varsin onnistuneen. Organisaatiot mahdollistivat taktisten periaatteiden hyödyntämisen niin hyvin kuin se resurssien puitteissa oli mahdollista.

Sotilasilmailuteollisuuden kehityksestä ja nykytilasta

Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on ollut selvittää länsimaisen ja venäläisen sotilasilmailuteollisuuden nykytilaa ja kartoittaa sen taustoja. Näiden perusteella on luotu tulevaisuuden kehitysnäkymiä. Päätutkimusongelma on: - Mikä on sotilasilmailuteollisuuden nykytila Länsi-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä? Tukevia tutkimusongelmia ovat: - Mitkä tekijät ovat johtaneet nykytilanteeseen? - Minkälainen on eri maiden tai yritysten kilpailukyky? - Millainen on niiden taloudellinen asema? - Millä tavalla yhtiöt ovat kytköksissä valtioon? - Minkälaiset ovat sotilasilmailuteollisuuden kehitysnäkymät? Tutkimus on vertaileva asiakirjatutkimus ja kaikki lähteet ovat julkisia. Neuvostoliiton romahtaminen sekä samalla supervaltojen kilpavarustelun päättyminen ovat muokanneet suuresti niin eri maiden asevoimia kuin koko aseteollisuutta. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen suunnittelu- ja kehitystyölle oli tyypillistä se, että toisen esitellessä uuden järjestelmän vastapuoli alkoi kehitellä vastaavaa ja yleensä vielä parempaa. Varsovan liiton ja Naton varustautuminen kiihdytti myös niiden ulkopuolisten valtioiden asehankintoja. Kun kolmannen maailmansodan pelko väistyi, vähenivät puolustusmäärärahat ja samalla aseteollisuuden tilaukset. Nykyajan aseteollisuutta ja etenkin ilmailuteollisuutta kuvastaa järjestelmien entistä suurempi teknistyminen. Aseiden monimutkaistuessa niistä tulee samalla kalliimpia. Toisaalta tarkkuus ja tehokkuus myös lisääntyvät, joten nykyään ei tarvita suuria vahvuuksia saman tehtävän toteuttamiseen. Eurooppalainen ilmailuteollisuus on viime vuosina voimakkaasti integroitunut ja yhdistänyt voimiaan. Muuallakin kansainvälisen yhteistyön merkitys on tajuttu ja vain harvat yritykset toteuttavat projektejaan täysin omin voimin. Silti kovin harva aseentuottajavaltio on ollut valmis luopumaan itsenäisestä aseteollisuudesta, joka nähdään tärkeänä osana kansallista identiteettiä.

Suomen uskottava puolustus

Sodan kuva ja siihen liittyvät käsitykset muuttuivat merkittävästi kylmän sodan päätyttyä. Kylmän sodan jälkeiset uudet käsitykset uhkasta, sodan luonteesta ja asevoimasta synnyttivät laajalti muutostarpeita puolustuksen toteuttamisen osalta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näitä käsityksiä ja niissä tapahtuneita muutoksia läntisessä viitekehyksessä. Suomen tekemiä ratkaisuja verrataan yleiseen läntiseen kehitykseen, ja arvioidaan miten Suomi on omaksunut tapahtuneita muutoksia. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: mihin Suomen puolustuksen uskottavuus tänä päivänä perustuu? Tutkielman keskeisenä tavoitteena on lisäksi termin `uskottava puolustus´ määritteleminen. Tutkimusmenetelmä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Suomen puolustuksen uskottavuuden arviointi läntisten sodan kuvaan liittyvien käsitysten kautta antaa kuvan siitä, miten Suomi on toteuttanut kansallisen puolustuksensa muuttuneessa turvallisuusympäristössä, sekä miten ja mitä läntisiä käsityksiä Suomi on omaksunut. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Tutkielman viitekehyksen mukaan läntiseen sodan kuvaan liittyvät käsitykset ovat siis sosiaalisesti rakentuneita. Suomen puolustusratkaisu on räätälöity omiin tarpeisiin ja resursseihin sopivaksi, mutta sitä kehitetään pääpiirteittäin yleisten länsimaisten asevoimien kehityksessä esiin tulleiden trendien mukaisesti. Suomen uskottava puolustus vastaa laadittuun uhkakuvamalliin ja täyttää tämän päivän asevoimille asetetut vaatimukset.

Tiedon tarve Rajavartiolaitoksessa : tapaustutkimus informatiivisen kulttuurin mallin mukainen tiedontarve Suomenlahden merivartiostossa

Tutkimuksessa tarkastellaan tietoa ja tiedontarvetta informatiivisen kulttuurin näkökulmasta. Tutkimuksen taustateoriana toimii tietojohtaminen. Tietojohtamisen teoreettisia taustoja tutkitaan Nonakan ja Takeuchin tiedon luomisen mallin kautta. Kyseinen malli on lähellä hermeneuttista lähestymistapaa. Ymmärryksen lisäämiseksi taustateoria liitetään oppivan organisaation ja tiedonhankintakäyttäytymisen periaatteisiin. Tutkimuskohteena on Rajavartiolaitos. Kohdeorganisaatiosta on tutkija ottanut lähempään tarkasteluun, informatiivisen kulttuurin toimintaympäristöön soveltuvan, rikostiedustelun. Informatiivisen kulttuurin näkökulmaa vahvistaa Suomen viranomaisyhteistyö. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminta onkin ainutlaatuista ja se on saanut kiitosta Euroopan unionissa. Teoreettisena viitekehyk senä on tietojohtamisen kaksi tärkeintä merkityssuhdetta: 1) yksilön, tiimin ja organisaation asema osana tiedon luomisprosessia ja 2) piilevän tiedon jalostuminen havaittavaksi tiedoksi. Tiedon jalostuminen voidaan nähdä toiminnaksi. Toiminnan merkityksen ymmärtämiseksi käytetään tutkimuksessa kahta erilaista analyysitapaa, metoditriangulaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että hermeneutiikka metodina on lä hellä tiedon luomisprosessia. Toiminnallisesti tiedon luomisprosessi nähdäänkin hermeneuttisen a kehänä, joka siirtää ja jalostaa tiedon neljän vuorovaikutussuhteen läpi. Sosiaalisaatio osoittautui tutkimuksessa käytetyimmäksi yksittäiseksi tiedon luomisprosessiksi.

Sodankäynnin periaatteiden vaikutus kriisinhallinnassa

Kriisinhallinnan tutkimus on ajankohtaista ja merkityksellistä sekä kansallisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Sotilaallisen kriisinhallinnan kiinnostavuus on jatkunut korkealla tasolla poliittisessa, sotilaallisessa ja tieteellisessä keskustelussa. Tutkimuksen avulla lisääntyneen tietämyksen tulee heijastua operatiiviseen suunnitteluun, sekä sotilasyhteisön neuvonantoon poliittiselle päätöksenteolle. Tutkielman päämääränä on arvioida sodankäynnin periaatteiden vaikutusta kriisinhallintaoperaatiolle, kun samanaikaisesti noudatetaan rauhanturvaamisen periaatteita. Päätutkimusongelma on: Mitkä sodankäynnin periaatteet ovat todennäköisesti suotuisia kriisinhallintaoperaation sotilaskomponentin operaatioiden vaikuttavuudelle? Lisäksi arvioidaan periaatteiden keskinäisriippuvuuden luonnetta ja mahdollisia epäsuotuisia periaatteiden yhdistelmiä. Tutkielma on laadullisen tutkimusperinteen mukainen ja lähestymistapa on hermeneuttisen tieteenfilosofian mukainen. Tarkastelun asiayhteys on kriisinhallintaoperaatio. Tarkastelu on rajattu sotilaalliseen kriisinhallintaan ja sen operatiiviseen tasoon. Vaikutusperusteinen lähestymistapa operaatioihin on tutkielman analyysia ja tulkintaa tukeva ajattelumalli. Epistemologinen lähestymistapa on olemassa olevan tiedon hyödyntäminen. Tutkimusaineisto koostuu erilaisista asiakirjoista. Tutkimusprosessin vahvuuksia on ollut olemassa olevaan tietoon perustuvan tausta- ja tulkintateorian hyödyntäminen. Rauhanturvaamisen periaatteet (osapuolten hyväksyntä, puolueettomuus ja voimankäytön rajoittaminen) ovat määräyksenomaisia ja siten joustamattomampia tulkinnoille. Sodankäynnin periaatteet ovat ohjeellisia. Niiden hyödyntäminen edellyttää jatkuvaa tulkintaa periaatteiden käyttökelpoisuudesta. Turvallisuuden, ylläpitämisen ja moraalin periaatteet yhdessä rauhanturvaamisen periaatteiden kanssa osoittautuivat suotuisiksi. Yllätyksen periaate näyttäytyy osittain epäsuotuisana. Päämäärän valinnan, vaikutuksen keskittämisen, yhteistoiminnan, aloitteellisuuden, joustavuuden ja voimien taloudellisen käytön periaatteet näyttävät sisältävän rajoitteita. Rajoitteita tunnistettiin mm. poliittisesta, sosiaalisesta sekä informaatio ja infrastruktuuri ulottuvuuksista. Tarkastelu osoitti, että juuri nämä periaatteet ovat erityisen merkityksellisiä sotilaskomponentin ja koko kriisinhallintaoperaation vaikuttavuudelle.

Kouluttajan vaikutus kadetin opiskelumotivaatioon perusopinnoissa

Motivaation teoria tunnetaan, mutta miten paljon alaisen motivaatioon vaikuttaa esimies? Tätä ei puolustusvoimien organisaatiossa kenties aivan perusteellisesti tunneta. Organisaatio on hierarkkinen ja autoritaarinen, eikä esimiehen tarvitse kysyä alaisensa motivaatiota tai mielipidettä käskemistään asioista. Organisaation, joka on kriisiorganisaatio, on kyettävä toimimaan hyvin vaativissa olosuhteissa ja tilanteissa. Tällöin linja-esikuntaorganisaatiossa asiat käsketään alaspäin. Alajohtoportaalla ei ole "oikeutta" asettaa käskettyä tehtävää kyseenalaiseksi, vaan se toteuttaa saamansa käskyn parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin ylemmän johtoportaan ei tarvitse välttämättä pohtia alaisen motivaatiota tehtävän täyttämiseen. Puolustusvoimat on etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtynyt lähemmäksi "siviiliyhteiskuntaa" johtamisessaan ja toimintakulttuurissaan. Alaisen motivaatiota ajatellaan, ja alainen otetaan huomioon yksilönä ja yksilöllisenä, myös ns. kriisitehtävässä. Tämä tutkimus on toteutettu kysymyslomakkeilla perättäistutkimuksen keinoin, sekä osittain osallistuvan havainnoinnin menetelmin joukkueenohjaajan silmin katsottuna. Tutkimus suoritettiin kadettikurssi 90 - 95:n (kuusi perättäistä kadettikurssia) suorittaessa perusopintojaan 2004 – 2008. Tutkimuksessa keskitytään kadetin motivaatioon ja kouluttajan vaikututtavuudesta tähän. Tutkimuksessa selvitetään kouluttajan osuus kadetin motivaation osatekijänä. Motivaatioon vaikuttavia tekijöitä on paljon, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään vain kouluttajan vaikuttavuuteen suhteessa kadetin opiskelumotivaatioon perusopintojen aikana. Osallistuvaa havainnointia suoritettiin kolmen kadettikurssin ajan, noin 5 - 10:n maastoharjoituksen ja useiden muiden harjoitusten aikana. Varsinainen kysymyssarjatutkimus toteutettiin viiden vuoden pitkittäistutkimuksena. Tutkimuksen otos edustaa n. 22 %:a kuuden kadettikurssin koko aloitusvahvuudesta. Otoksessa on 203 kadetin vastaukset. Tutkimus on luonteeltaan kuvailevaa ja selittävää. Tutkimus tulkitsee ja tuottaa tietoa tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä.

Oppimista tukeva koulutustason arviointi : fenomenografinen tutkimus joukkotuotannon parissa työskentelevien sotilaiden käsityksistä koulutustason arvioinnin kehittämiseksi

Maavoimien perustamisen myötä joukkotuotantoon liittyvä joukkojen koulutustason arviointi on tällä hetkellä kehitteillä. Sen on tarkoitus yhdenmukaistaa joukkojen koulutustason arviointiin liittyvät käytännöt sekä samalla tukea nousujohteisesti annettavaa koulutusta. Nousujohteinen koulutus perustuu kolmeen peräkkäiseen eri koulutussisältöihin keskittyvään koulutuskauteen sekä tätä järjestelmää tukevaan vakioituun harjoitusjärjestelmään. Sen puitteissa on tarkoitus toteuttaa myös joukkojen koulutustason arviointi operatiivisen käyttäjän sekä koulutuksesta vastaavien organisaatioiden toteuttamana. Vakioitu harjoitusjärjestelmä tarjoaa hyvät mahdollisuudet tukea joukkojen koulutustason arvioinnin avulla nousujohteista koulutusta. Oppimisen näkökulmasta katsottuna arviointiin liittyviä käytäntöjä tulisi kuitenkin kehittää siten, että arviointi olisi kiinteämpi osa jokapäiväistä koulutusta. Nykyisin arviointia kyllä toteutetaan koko palvelusajan mittaisena, mutta se keskittyy liikaa palvelusajan lopulle, jolloin sitä ei voi kutsua kiinteäksi osaksi jokapäiväistä koulutusta. Lisäksi arviointi korostaa edelleen liikaa ”ylemmän johtoportaan kontrollia”. Tällöin se ei aidosti kehitä joukkojen itseohjautuvuutta sekä samalla tue entistä syvällisempää oppimista. Konstruktiivinen oppimisnäkemys näkee oppijan aktiivisena toimijana oppimisprosessissa. Koulumaailmassa se on johtanut siihen, että perinteisten koulukokeiden rinnalle on kehitetty uudentyyppisiä arviointimenetelmiä. Niiden yhtenä tavoitteena on ollut parantaa yksilöiden itseohjautuvuutta ja oppimisen mielekkyyttä.

Venäjän viisumivapaus : uhka Euroopan unionin rajaturvallisuudelle?

Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden tavoittelussa Schengenin sopimuksella avatut sisärajat Euroopan keskiöön ovat lisänneet jäsenvaltioiden kansallisen raja-turvallisuuden kollektiivista merkitystä. Välimeren ja Kreikan tilanne laittoman maahantulon ongel-missa on ollut omiaan vahventamaan Euroopan unionin yhteisten rajaturvallisuushaasteiden tunnista-mista. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen tiedostamista ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Ennen varautumisen käytännön toimia on kuitenkin selvitettävä, minkälaisiin uhkiin toimenpiteillä varaudutaan. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkaa Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Menetelminä on käytetty skenaariomenetelmää, Delfoi-tutkimusta ja haastatteluja. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa sekä viisumivapauden taustatekijät liittämällä ne tutkimuksessa teoriana käytettyyn liberalismiin. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella useita mahdollisia tulevaisuudentiloja, joista empiirisen aineiston perusteella muodostetaan todennäköisin tulevaisuus. Valittua tulevaisuutta täydennetään asiantuntija-arvioilla sekä haastatteluilla. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset rajaturvallisuuteen kohdistuvasta uhasta arvioimalla tulevaisuutta poliittiseen järjestelmään sekä Euroopan unionin nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin. Kolmannen osan lopussa arvioidaan rajaturvallisuuden keskeisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen nuoren upseerin ammatissa

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on hyvin ajankohtainen ja tärkeä aihe. Aiheen merkittävyyttä kuvaa se, että yhteiskunnan eri tasoilla ja asteilla työn ja perhe-elämän yhteen sovittamisesta puhutaan kovasti. Perhe ja työ ovat ilmiöitä, jotka koskettavat suurta osaa yhteiskunnan eri toimijoita ja tulevat tällä tavalla useimpien ihmisten ulottuville. Tutkimuksessa selvitettiin mitä käytännön keinoja nuoren upseerin työ ja perhe-elämän yhdistämisessä on. Lisäksi selvitettiin, miten nuoren upseerin työ näkyy tai heijastuu perheelämään. Tarkoituksena oli saada selkeitä ja konkreettisia esimerkkejä tai keinoja, joiden avulla työn ja perhe-elämän yhdistäminen helpottuu. Tutkielmassa pohdittiin myös, millainen on työantajan suhtautuminen nuoren upseerin pyrkimyksiin yhdistää työ ja perhe-elämä. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa aineistoa hankittiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on se, että upseerin lähimmät esimiehet ovat hyvin avainasemassa, kun puhutaan nuoren upseerin työ ja perhe-elämän yhdistämisestä. Esimiehen suhtautuminen vaikuttaa hyvin suoraan siihen, millainen mielikuva koko upseerin perheelle muodostuu puolustusvoimien suhtautumisesta työn ja perhe-elämän yhdistämiseen. Tutkittava ilmiö ja sen seuraukset ovat hyvin yksilöllisiä. Kukin ihminen reagoi hyvin yksilöllisesti puhuttaessa tämän aihepiirin asioista. Haastattelemani upseerit kokivat, että perhe toimi selvästi voimavarana myös työelämään nähden. Toisaalta koettiin, että työ vaati ajallisesti välillä liiankin paljon ja tuo aika oli taas pois perheeltä ja perhe-elämältä. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä, eikä näin ollut tarkoituskaan.

Tilannekuvan muodostaminen seuraavan sukupolven hävittäjässä

Tutkielmassa on tarkasteltu tilannekuvan muodostamista 5. sukupolven hävittäjässä. Tarkastelu on tehty kirjallisuusselvityksenä, jota on tuettu analysoimalla ja laskemalla suorituskykyarvoja muutamissa esimerkkitilanteissa. Tarkastelussa on keskitytty radiotaajuisten sensoreiden ja lentokoneiden keskinäisen verkottamisen suomien mahdollisuuksien arviointiin. Käytettävissä oleva sensoritekniikka tulee parantumaan huomattavasti nykyisiin 4. sukupolven hävittäjiin verrattuna. Aktiivisen, elektronisesti keilaavan tutkan ohella koneissa tullee olemaan tutkavaroittimen rinnalla ESM-järjestelmä, joka on liki välttämätön modernien uhkasignaalien havaitsemiseksi riittävän etäältä. Verkottamalla hävittäjien ESM-järjestelmät keskenään, voidaan saavuttaa paikannustarkkuus, joka riittää ilmataisteluohjusten ja ilmasta/maahan-ohjusten laukaisuun. Tehokkaan verkottamisen mahdollistaa suurikapasiteettinen datalinkki, jonka havainnointi on äärimmäisen vaikeaa eikä se näin paljasta hävittäjää signaalillaan. Vaikka 5. sukupolven hävittäjästä puhuttaessa huomiota kiinnitetään ensisijaisesti sen häiveominaisuuksiin, tapahtuu myös tilannekuvaan vaikuttavissa järjestelmissä sellaista kehitystä, joka mahdollistaa täysin uusia toimintoja. Näin tulevaisuuden hävittäjäryhmä kykenee tarvittaessa tuottamaan tilannekuvan yksin, kun siihen aiemmin vaadittiin koko ilmapuolustusjärjestelmän tuki.

Johtaja- ja kouluttajakoulutus maavoimien reserviupseerikursseilla

”Reserviupseerikoulutus muodostaa kokonaisuuden, kuten reserviupseeristokin”. Näin on kirjoitettu Reserviupseerikoulun 40-vuotisjuhlateoksessa vuodelta 1960. Tämä kuvastaa niitä kahta ulottuvuutta, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan. Reservin johtajakoulutus aloitettiin joulukuussa 1917 Vimpelin sotakoulussa, jossa 17 päivän pituisella kurssilla koulutettiin joukkueenjohtajia Suomen kenttäarmeijaan. Tänä päivänä reservinupseerien peruskoulutusta annetaan reserviupseerikursseilla kaikissa puolustushaaroissa yhteensä kymmenellä eri kurssilla. Reserviupseerien johtaja- ja kouluttajakoulutus toimeenpannaan kaikille puolustushaaroille yhteisellä johtajakoulutusohjelmalla. Reserviupseerikurssilla upseerioppilaille opetetaan johtamistaidon ja koulutustaidon perusteita sekä järjestään harjoittelu siten, että koulutettavilla on riittävät valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Maavoimissa reserviupseerikursseja toimeenpannaan neljässä eri joukko-osastossa, Panssariprikaatissa, Hämeen Rykmentissä, Utin Jääkärirykmentissä ja Reserviupseerikoulussa. Kaikissa näissä joukko-osastoissa toteutetaan johtaja- ja kouluttajakoulutus saman opetussuunnitelman pohjalta, vaikka toimintaympäristöt ja koulutusjärjestelyt ovat hyvin erilaiset. Tämän tutkimuksen päämääränä on kuvata reserviupseerin peruskoulutuksen järjestelyt Maavoimissa ja selvittää johtaja- ja kouluttajakoulutuksen järjestelyjä Maavoimien reserviupseerikursseilla. Tutkimuksen pääongelmana on, että toteutuuko normiohjauksen mukainen Puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelma Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Pääongelma jaetaan alaongelmiin 1. Mitä Puolustusvoimien normiohjaus määrittää reserviupseerikurssin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällöksi? 2. Miten johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiohjauksen keskeiset sisällöt tulevat esille Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Keskeisimmän tutkimusaineiston muodostavat Puolustusvoimien asiakirjat sekä Pääesikuntaan, Maavoimien esikuntaan ja Maavoimien reserviupseerikursseille suunnatut haastattelut. Tutkimusmenetelminä käytetään teemoittelua ja sisällönanalyysiä, joita tuetaan vertailevalla tutkimusotteella. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen samansisältöisenä Maavoimien reserviupseerikursseilla on mahdollista, mutta kurssien erilainen toteutusperiaate ja toimintaympäristö vaikuttavat johtajakoulutuksen toteuttamiseen sitä kautta koulutustulokseen. Eroavaisuudet ovat seurausta osin varusmiespalveluksen erilaisista koulutusjärjestelyistä ja osin toimeenpantavan johtajakoulutuksen määrästä. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa päädytään johtopäätökseen, että Puolustusvoimien normiohjausta ei kaikilta osin noudateta reserviupseerikurssien koulutuksessa. Reserviupseerikurssi on tutkintoon johtava koulutus, jolla tulee olla tietty oppisisältö. Puolustusvoimien suorituskyvyn näkökulmasta tarkasteltuna upseerikokelaalla pitää reserviupseerikurssin jälkeen olla valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Tämä varmistetaan antamalla yhtenäinen, ohjattu johtajakoulutus reserviupseerikurssin aikana. Reserviupseerikurssin johtajakoulutuksella voidaan nähdä olevan myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta ensisijaisesti sillä edistetään Puolustusvoimissa tavoiteltavaa johtamiskulttuuria, antamalla keskeisiä elementtejä johtamiseen, myönteiseen itsensä kehittämisen asenteeseen ja yhteisen reserviupseeriperinteen kehittymiseen. Reserviupseerikurssi muodostaa yhteisön, jossa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia vertaisten keskuudessa koko valtakunnan alueelta. Reserviupseerin kotiutuessa varusmiespalveluksesta tämä yhteinen johtamiskulttuuri siirtyy myös yhteiskunnan pääomaksi, jossa se muodostaa osan yhteiskunnallista johtamisperinnettä.