"Helvetti on kiistaton, mutta taivas on suhteellinen." : Uskonnollisten ihanteiden ja kokemuksen välinen ristiriita L. M. Montgomeryn elämässä vuosina 1921 1927

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kanadalaisen kirjailijan L. M. Montgomeryn (1874 1942) elämää vuosina 1921 1927. Kyseisinä vuosina Montgomery eli presbyteeripapin vaimona maaseutuseurakunnissa, ensin Leaskdalessa ja sitten Norvalissa Kanadan Ontariossa. Tutkimus keskittyi tarkastelemaan kirjailijan elämää hallinnutta ristiriitaa, joka muodostui uskonnollisten ihanteiden ja yksilöllisen kokemuksen välisistä eroavaisuuksista. Primäärilähteinä olivat Montgomeryn toimitetut ja julkaistut päiväkirjat The Selected Journals of L. M. Montgomery 1 5 (1985 2004), joista käytettiin etenkin tutkimusvuosiin keskittyvää kolmatta osaa, Montgomeryn neljä romaania Emily of New Moon (1923), Emily Climbs (1925), Blue Castle (1926) ja Emily's Quest (1927) sekä Montgomeryn toimitettu ja julkaistu kirjeenvaihto After Green Gables: L. M. Montgomery's Letters to Ephraim Weber , 1916 1941 (2006) ja My Dear Mr. M.: Letters to G. B. MacMillan (1980). Lisäksi lähteinä oli Leaskdalen seurakuntalaisten kokoama muistelmateos Montgomerysta. Kirjallisuutta käytettiin kirkkohistorian, kirjallisuudentutkimuksen ja naistutkimuksen alalta. Suositusta kirjailijasta on tehty useampia elämäkertoja ja niitä hyödynnettiin tutkimuksessa. Tutkimus jakautui kahteen päälukuun, jotka toimivat toistensa vastaparina. Ensimmäinen tutkimusluku keskittyi tarkastelemaan uskonnollisia ja viktoriaanisia ihanteita, joiden mukaisesti Montgomery oli saanut kasvatuksen. Hän pyrki täyttämään näitä ihanteita myös pappilan emäntänä. Toinen tutkimusluku tarkasteli kirjailijan elämää, uskonnollisia ajatuksia ja avioliittoa julkisivun takana, jolloin kävi selvästi ilmi kirjailijan kahtiajakautunut elämä. Montgomery sai presbyteerisen ja viktoriaanisen kasvatuksen ja oppi jo lapsena huomioimaan sen, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä. Hän eli pienissä maaseutuyhteisöissä, joissa juoruilu oli yksi kontrollin väline. Papin vaimolla oli velvollisuuksia seurakunnassa ja pappilan hoidossa, ja Montgomery hoiti ne tarmokkaasti ja velvollisuudentuntoisesti. Hänellä oli apulainen pappilassa, jossa arki sujui viikkoaikataulun mukaisesti. Papin vaimon roolin lisäksi Montgomery jatkoi omaa kirjoittamistyötään ja hänen runsaat tulonsa mahdollistivat nelihenkisen perheen monet hankinnat. Hänen avioliittonsa oli vaikea, sillä aviomies kärsi uskonnollisesta melankoliasta ja asia piti salata seurakuntalaisilta. Montgomery käsittelee uskonnollisia teemoja romaaneissaan ja päiväkirjassaan. Hänen uskonnolliset ajatuksensa erosivat presbyteerikirkon opista useassa kohdin. Hän ei uskonut moneenkaan opinkappaleeseen, kohtasi Jumalan ennemmin luonnossa ollessaan yksin kuin kirkossa seurakunnan keskellä sekä ajatteli kristinuskon olevan jäännös menneestä ja tieteen ottaneen sen paikan Jumalan toiminnan kanavana. Kirjailijan ajattelussa on yhtymäkohtia transsendentalismiin, teosofiaan ja darwinismiin. Hän oli innokas psykologisen kirjallisuuden lukija ja sovelsi oppejaan käytäntöön. Hän uskoi unien välittävän viestejä. Kirkkokunta oli hänelle kuitenkin merkittävä identiteetin rakentaja. Papin vaimon roolin ja yksityisesti kriittisen ajattelijan roolin yhteensovittaminen aiheutti Montogmerylle ongelmia ja väsymystä. Hän kätki uskonnolliset ajatuksensa ja yksinäisyyden aiheuttaman kivun päiväkirjaansa, jonka hän toivoi julkaistavan viimeistään kuolemansa jälkeen. Kaikenlainen kirjoittaminen oli hänelle pakoa todellisuudesta ja auttoi häntä jaksamaan. Otsikon sitatti kuvaa Montgomeryn suhdetta kristinuskoon: hän käytti kristillisiä ilmauksia, mutta muokkasi niiden sisältöä omaa uskoaan vastaavaksi. Taivas ja helvetti kuvasivat usein hänen henkistä olotilaansa sanojen uskonnollisen merkityksen sijasta.

Spatially dependent correlation functions in the Anderson model

We report results from a first principles calculation of spatially dependent correlation functions around a magnetic impurity in metals described by the nondegenerate Anderson model. Our computations are based on a combination of perturbative scaling theory and numerical renormalization group methods. Results for the conduction election charge density around the impurity and correlation functions involving the conduction electron and impurity charge and spin densities will be presented. The behavior in various regimes including the mixed valent regime will be explored.

Sotilasseurakunta merellä - Koulutuspurjehdukselle osallistuneiden kokemukset kirkollisesta työstä miinalaiva Pohjanmaalla vuonna 2010

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, minkälaista oli kirkollinen työ koulutuspurjehduksella miinalaiva Pohjanmaalla vuonna 2010 ja miten koulutuspurjehdukselle osallistuneet olivat kokeneet sen. Kirkolliseen työhön puolustusvoimissa kuuluu julistus, opetus ja sielunhoito. Koulutuspurjehduksella pääosassa on sotilaspapin tekemä sielunhoitotyö. Itsenäisen Suomen laivastossa koulutuspurjehdukset alkoivat 1930-luvulla ja pappi on ollut aina mukana pitkillä purjehduksilla. Ennen vuoden 2010 koulutuspurjehdusta tehtiin yhdeksän taustahaastattelua, joiden tarkoituksena oli kartoittaa seuraavia osa-alueita: mikä on koulutuspurjehdus, millainen sosiaalinen yhteisö miinalaiva on, millainen sotilashierarkia koulutuspurjehduksella on, millainen on sotilaspapin asema sotilashierarkiassa ja mitä papilta odotetaan koulutuspurjehduksella ja mitä pappi tekee koulutuspurjehduksella. Varsinainen tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla koulutuspurjehduksen aikana. Vastaajilta kysyttiin erilaisia taustatietoja, kuten: ikä, perhesuhteet, uskonnollinen vakaumus, odotukset kirkollista työtä kohtaan sekä huolenaiheet, jotka olivat ilmenneet koulutuspurjehduksen aikana. Nämä toimivat aineistossa taustamuuttujina. Näitä taustamuuttujia testattiin vastaajien kokemuksiin kirkollisesta työstä ja sotilaspappeudesta. Kyselylomakkeessa oli myös avoimia kysymyksiä, joiden vastaukset analysoitiin kvalitatiivisesti. Kyselylomakkeiden kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analysoinnin jälkeen tehtiin vielä neljä haastattelua. Näissä haastatteluissa haettiin tarkennuksia määrällisessä analyysissa esiintyneisiin erityispiirteisiin. Vastaajista vain osa (13 %) keskusteli luottamuksellisesti papin kanssa. Yksi tutkimustulos oli se, että suurin osa (93 %) vastaajista oli sitä mieltä, että on hyvä asia, että kaikilla halukkailla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti papin kanssa, jos tarvetta siihen ilmenee. Papin läsnäoloa pidettiin tärkeänä ja osa jopa toivoi lisää papin näkyvyyttä. Jumalanpalvelusten ja hartauksien määrään suurin osa oli tyytyväinen, eikä niitä toivottu enempää. Yhtä merkittävä tutkimustulos oli myös se, että papin läsnäolon tärkeyden lisäksi tärkeämpää on se, millainen pappi on. Pappi on osa sotilashierarkiaa, mutta silti hiukan erillään siitä. Pappiin, tai lähinnä hänen persoonaansa kohdistuu paljon odotuksia. Sotilaspapin toivottiin olevan läsnä, avoin, sosiaalinen, sopeutuva, ei liian jyrkkä eikä ahdasmielinen.

Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä vuosina 1975-2010

Tutkielma tarkastelee vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuspuhetta vuosina 1975 2010. Aihetta käsitellään julkisen puheen ja yksityisen kokemuspuheen näkökulmista. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat vanhoillislestadiolaisen liikkeen julkaisut, erityisesti vuosikirjat ja Päivämies-lehti, vanhoillislestadiolaisten kirkolliskokousedustajien naisten pappeutta käsittelevät puheenvuorot vuosina 1976, 1984 ja 1986 sekä Kotimaan, Kalevan ja Helsingin Sanomien artikkelit, joissa tarkastellaan naispappeutta ja vanhoillislestadiolaista herätysliikettä tutkimusjakson aikana. Rinnakkaisen aineiston julkiselle puheelle tuovat kahdenkymmenen viiden vanhoillislestadiolaisen naisteologin haastattelut, jotka olivat opiskelleet tutkimusjakson aikana. Julkinen puhe ja yksityinen kokemuspuhe etenevät työssä kronologisesti niin, että esille nousevat kunkin vuosikymmenen ja sukupolven yhteiset kokemukset sekä historian tapahtumien ja yksilön kokemuksen yhteenkuuluvuus. Tutkielma on herätysliiketutkimusta, joka sijoittuu naishistoriantutkimuksen kenttään. Tutkielma osoittaa, että naispappeuskeskustelu määritteli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen paikkaa kirkossa. 1970-luvulla herätysliike esitti vakavan huolen kirkossa esiintyvästä naispappeusmyönteisyydestä ja kirkolliskokouksissa lestadiolaiset edustajat esiintyivät kiivaina naispappeuden vastustajina. 1980-luvulla vanhoillislestadiolaiset sopeutuivat kirkon myönteiseksi muodostuneeseen naispappeuskantaan ja kiivaista vastustajista tuli kirkossa hyvän yhteistyön korostajia. Vanhoillislestadiolaiset eivät ryhmittyneet muiden naispappeutta vastustavien järjestöjen kanssa. Herätysliikkeen virallinen keskustelu ja julkinen puhe olivat miesten puhetta naisten pappeudesta. Niin SRK:n johtokunnassa, kirkolliskokouksessa kuin lehdistössä asiaa käsittelivät ja kommentoivat vain miehet. Myös yksityinen kokemuspuhe osoittaa, etteivät vanhoillislestadiolaiset naiset osallistuneet liikkeessä käytyyn naispappeuskeskusteluun. Vanhoillislestadiolaiset naiset eivät pohtineet omakohtaisesti pappeutta, eivätkä he keskustelleet aiheesta myöskään yliopistolla 1970 1990 luvuilla. Naispappeus nousi herätysliikkeessä keskusteluun 2000-luvulla, kun kielteisen opin ja hyvin toimivan käytännön ristiriita nosti esille liikkeen sisällä vaikuttaneet erilaiset virkakysymyskannat. Tutkielma tuo esille neljä erilaista tapaa suhtautua virkakysymykseen. Kaikille vuosikymmenille, 2000-lukua lukuun ottamatta, kuului haastateltuja, jotka olivat omaksuneet liikkeen virallisen linjan naispappeuskysymyksessä ja he vastustivat muutosta. He perustelivat kantaansa Raamatun muuttumattomalla opetuksella ja auktoriteetilla. Lisäksi he korostivat naisten ja miesten eroja sekä erilaisia tehtäviä. Toiseksi erityisesti vanhemman sukupolven naisissa oli monia, joita voi nimittää sopeutujiksi. Liikkeessä vallinnut perinne sekä kipeät kokemukset herätysliikkeen hajaannuksista olivat opettaneet tyytymään ja vaikenemaan. Jokaisen sukupolven naisissa oli haastateltuja, jotka seurasivat keskustelua tarkkailijoina, ja myös osallistuivat aktiivisesti naisen asemaa ja virkakysymystä käsittelevään keskusteluun. Nämä naiset pohtivat pappeutta myös henkilökohtaisesti. Tarkkailijat peräänkuuluttivat avoimen keskustelun merkitystä. 2000-luvulla opiskelleet eivät olleet omaksuneet liikkeen opetusta virkakäsityksestä ja he kaikki suhtautuivat myönteisesti naispappeuteen. Nämä naiset sekä julkisuudessa naispappeutta puolustaneet lestadiolaismiehet pyrkivät uudistamaan liikkeen virkakysymyskantaa. Uudistajat olivat tyytymättömiä liikkeessä vaikuttaviin sukupuolirooleihin eikä heidän ajatteluaan sitonut esimerkiksi 1970-luvun kriisiajan vaikutuksesta syntynyt avoimuuden pelko.

Sosiaalisen elämän persoonallis-onttinen luonne : Tutkielma Lutherin alkutilaopista

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, ovatko sosiaaliset järjestykset Martti Lutherin (1483-1546) mukaan Jumalan erityisesti asettamia. Johdannossa luotiin katsaus moderniin Luther-tutkimukseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa havaittiin vallitsevan erimielisyyttä siitä, ovatko sosiaaliset järjestykset Jumalan erityisesti asettamia luomisjärjestyksiä (Schöpfungsordnungen), vai ovatko ne Jumalasta vain välillisesti riippuvaisia, järjen vapaasti muutettavissa olevia sosiaalisen elämän muotoja. Lutherin mukaan ihmisen elämälle on luonteenomaista osallisuus kolmesta sosiaalisesta järjestyksestä. Liittyen keskiaikaiseen käsitykseen Luther puhuu kirkon (ecclesia), perheen (oeconomia) ja yhteiskunnan (politia) järjestyksistä, joista kaksi edellistä olivat olemassa jo alkutilassa. Yhteiskunta sai alkunsa vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Tässä tutkimuksessa ihmisen sosiaalisen elämän tarkastelu rajattiin koskemaan alkutilan sosiaalisia järjestyksiä. Tutkimus suoritettiin kaksiosaisesti. Ensimmäisessä pääjaksossa selvitettiin, minkälainen ontologinen luonne ihmisen sosiaalisella elämällä on. Luther ymmärtää teologian tehtävän kaksiosaisesti Jumalan ja ihmisen tuntemiseksi (cognitio Dei et hominis). Teologia ja erityisesti Raamattu sisältävät Lutherin mukaan luonnon kaikkia aspekteja koskevaa tietoa. Tästä syystä immanenttiin todellisuuteen kuuluvien sosiaalisten järjestysten rajaaminen teologisen tiedon ulkopuolelle ei ole perusteltua. Karl Hollin Luther-tulkinnan tavoin tutkimuksessa havaittiin, että ihmisen ja Jumalan suhde perustuu tahdonyhteyteen, josta seuraa ihmisessä Jumalan sana vaikutuksesta syntyvä usko. Tahdonyhteyden johdosta ihminen tulee osalliseksi Jumalan persoonallisista ominaisuuksista siten, että Jumalan mielenliikkeet heijastuvat ihmisen psyykkisiin ominaisuuksiin. Erityisesti tahdon ja järjen alueilla tapahtuvaa partisipaatiota jumalalliseen luontoon voidaan luonnehtia persoonallis-onttiseksi. Persoonallis-onttinen partisipaatio vaikuttaa sekä ihmisen yksilölliseen elämäntodellisuuteen Jumalan kuvana (imago Dei) että yhteisölliseen elämäntodellisuuteen sosiaalisissa järjestyksissä. Toisessa pääjaksossa havaittiin, että kirkko ja perhe ovat Jumalan erityisillä asetussanoilla perustamia sosiaalisia järjestyksiä, joita voidaan kutsua luomisjärjestyksiksi. Sosiaalisina järjestyksinä kirkko ja perhe eivät kuulu Jumalan inhimilliselle järjelle antaman valtuutuksen (mandatum Dei) piiriin. Saman luonteiseen Jumalan käskyyn (mandatum) perustuva kirkko on järjestys (institutio), joka antaa Jumalan sanan voimalla ihmisen "juopuneelle" mielelle muodon (forma). Kirkko ylläpitää ihmisen persoonallis-onttista partisipaatiota sakramentin ja saarnan välityksellä. Jumalanpalveluksesta Jumala puhuttelee ihmistä inhimillisellä kielellä, antaen muodon sekä ihmisen uskolle että immanentit elämänalueet käsittävälle ulkoiselle kuuliaisuudelle. Sosiaaliset normit syntyvät, kun Jumala puhuttelee ihmistä kirkossa. Perheen havaittiin olevan Jumalan asettama sosiaalinen järjestys (institutio), jonka piiriin kuuluvat miehen ja naisen välisen avioliiton lisäksi taloudellinen toiminta ja kasvatus. Avioliitto on luonteeltaan pyhä ja Jumalan käskyyn perustuva. Perhe mahdollistaa ihmisen lisääntymisen, antaen ulkoiselle työlle ja lasten kasvatukselle sosiaalisen struktuurin. Perheen piiriin kuuluva elämä on riippuvainen kirkosta, sillä jumalanpalveluksen ja saarnaviran välittämä Jumalan sana antaa perheessä tapahtuvalle ulkoiselle kuuliaisuudelle muodon. Perhe on riippuvainen persoonallis-onttisesta partisipaatiosta. Tämä ilmenee myös siten, että langenneessa tilassa perhettä koskeva tieto on riippuvainen teologiasta.

Kaikkialla minne hän katsoo, hän näkee Sinut : Johannes Viiniköynnöksen käsitys ruumiillisten ja hengellisten aistien merkityksestä Jumalan tuntemisessa

Johannes Viiniköynnös oli 700-luvulla syyrialaisella kielialueella elänyt erakko ja mystikko, jonka värikkäissä ja runollisissa kirjoituksissa käsitellään monenlaisia hengellisen elämän kysymyksiä. Eräs merkille pantava piirre hänen ilmaisussaan on hengellisten aistikielikuvien runsaus. Tässä pro gradu -tutkielmassa Johannes Viiniköynnöksen kirjoitukset liitetään osaksi patristista hengellisten aistien traditiota. Tutkielmassa selvitetään, miten Johannes ymmärtää sisäisen ja ulkoisen aistitoiminnan merkityksen ja muutoksen hengellisen elämän eri vaiheissa. Kysymys sisältää sekä epistemologisen että antropologisen tason: Ensinnäkin analysoidaan, mikä on ruumiillisen ja hengellisen aistitoiminnan tiedollinen merkitys hengellisessä elämässä ja Jumalan tuntemisessa. Sen ohella pohditaan, minkä roolin Johannes antaa ruumiille ja sielulle tässä prosessissa ja millaisia muutoksia niiden suhteessa tapahtuu hengellisen elämän edetessä. Tutkielmassa tarkastellaan Johanneksen käsitystä aistitoiminnasta sekä askeettisen kilvoittelun että mystisen kontemplaation yhteydessä. Analyysissa osoittautuu, että Johanneksen käsitys ihmisen langenneesta aistitoiminnasta sisältää stoalaisen havaintoteorian elementtejä, jotka ovat välittyneet hänelle Evagrios Pontoslaisen kautta. Johannes painottaa, että ihmisen on irtauduttava aistimaailman impulsseista ja käännettävä katseensa omaan sisimpäänsä, sillä Jumala voidaan oppia tuntemaan vain sielun peilistä kuvastuvana heijastuksena. Johannes Viiniköynnökselle mystinen elämä merkitsee yhdistymistä Kristuksen mieleen, jonka kautta avautuvat kaikki hengelliset salaisuudet. Ne vastaanotetaan aistien kaltaisilla kyvyillä, joita Johannes kutsuu sielun voimiksi . Analyysi hengellisen aistivaikutuksen välittymisestä osoittaa, että Johanneksen aistiteologiassa tapahtuu askeesista kontemplaatioon siirryttäessä myös siirtymä stoalaisen havainto-opin periaatteista uusplatonistiseen emanaatiomalliin, jossa aistivaikutus välittyy intellektin kautta sieluun ja lopulta ruumiiseen. Tutkielmassa tuodaan esiin, että hengelliseen aistikieleen sisältyy myös tiettyjä ongelmia. Se kuvaa aina väistämättä olemisen tapaa, joka muistuttaa ihmisen ruumiillista eksistenssiä aineellisessa maailmassa. Tarkastelussa kuitenkin osoittautuu, että Johannes on tietoinen tästä ongelmasta ja vastaa siihen kuvaamalla mystisen yhtymyksen huipentuman tilaksi, jossa kaikki aistinta lamaantuu. Tästä tilasta voidaan puhua vain apofaattisesti negaatioilla ja paradokseilla, jotka irrottavat Jumalan aistimaailman lainalaisuuksista. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota arvoon, jonka Johannes antaa sekä aineelliselle luodulle että ihmisruumiille Jumalan tuntemisessa, ja korostetaan, ettei platonistisen filosofian vaikutus väistämättä tarkoita ruumiin ja hengen dualismia. Lopuksi esitetään, että hengellisten aistien ideaa on hedelmällisintä tarkastella koko hengellisen elämän kattavana tiedollisten kykyjen transformaationa eikä pelkkänä mystisen kontemplaation erityisaspektina.

Francis Watsonin teologinen hermeneutiikka

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää Francis Watsonin käsitys teologisesta hermeneutiikasta. Tutkielmassa käytetään kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Miten Watson hahmottaa tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteen? Miten Watson näkee raamatuntutkimuksessa historiallisen ja kirjallisen lähestymistavan suhteen toisiinsa? Miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Watsonin teologista hermeneutiikkaa ei ole tutkittu suomeksi ennen tätä työtä ja kansainvälistäkin tutkimusta aiheesta on hyvin vähän. Sen vuoksi tutkimuksessa on pyritty käsittelemään Watsonin teologista hermeneutiikkaa mahdollisimman kattavasti, mutta samalla on jouduttu rajaamaan työn ulkopuolelle osa Watsonin käsittelemistä teemoista, kuten Raamatun feministinen kritiikki ja VT:n ja UT:n suhde. Tutkimuksen päälähteinä ovat Watsonin kirjat Text, Church and World ja Text and Truth, joissa hän analysoi modernia historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta, postmodernismia ja kirjallista lähestymistapaa Raamattuun. Watson kritisoi niissä näkemiään ongelmia ja kritiikkinsä pohjalta rakentaa omaa teologista hermeneutiikkaansa. Toissijaisina lähteinä tutkimuksessa on useita Watsonin artikkeleja, jotka tuovat lisävalaistusta Watsonin hermeneuttiseen ajatteluun. Päälähteiksi valitut teokset ja toissijaisiksi lähteiksi valitut artikkelit kattavat laajasti Watsonin hermeneutiikkaa käsittelevät kirjoitukset. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus on jaettu neljään päälukuun. Tutkielman toisessa luvussa selvitetään Watsonin näkemys tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteesta ja havaitaan, että Watsonin mukaan raamatuntutkimuksen tulisi palvella teologista tulkintaa. Watson näkee ongelmallisena modernin raamatuntutkimuksen taipumuksen pitää erillään raamatuntutkimus ja -tulkinta ja luoda vastakkainasetteluja yliopiston ja kirkon, eksegetiikan ja systemaattisen teologian sekä neutraalin ja teologisen tulkinnan välille. Kolmannessa luvussa tarkastellaan Watsonin kritiikkiä historiallis-kriittistä tutkimusta kohtaan ja hänen perustelujaan päätökselle käyttää raamatuntulkinnassa ensisijaisesti tekstien lopullista, kanonista muotoa. Watson tukeutuu perusteluissaan Brevard Childsin kanoniseen lukutapaan ja tekstien yhteisölliseen käyttöön. Havaitaan, että Watson kuitenkin kritisoi kanonista lukutapaa sekä formalismista että sen teologisista sidonnaisuuksista. Watson hakee tukea myös Hans Frein narratiivisesta lähestymistavasta, jota Watson samalla kritisoi totuuskysymyksen ohittamisesta. Lopuksi käsitellään Watsonin yritystä liittää tekstin maailma ja sen taustalla oleva sosio-poliittinen todellisuus toisiinsa. Neljännessä luvussa käsitellään Watsonin yritystä yhdistää historiallinen ja kirjallisuustieteellinen lähestymistapa Raamatun teksteihin. Havaitaan, että Watsonin mielestä historiallis-kriittinen tutkimus polkee paikallaan ja siksi tarvitaan kirjallinen lähestymistapa, joka painottaa tekstin lopullista muotoa. Luvussa osoitetaan, ettei Watson kuitenkaan halua korvata puhtaasti historiallista lähestymistapaa puhtaasti kirjallisuustieteellisellä lähestymistavalla, sillä hän näkee ongelmallisena myös narratiivisen kritiikin taipumuksen käsitellä raamatunkertomuksia fiktiivisinä narratiiveina. Watson pyrkii ratkaisemaan ongelman yhdistämällä historiallisen ja kirjallisuustieteellisen lähestymistavan toisiinsa käsittelemällä evankeliumeja kerrottuna historiana. Viidennessä luvussa selvitetään miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan. Siinä havaitaan, että Watson näkee postmodernismin tarjoavan hyödyllisiä näkökulmia useissa hermeneuttisissa kysymyksissä. Samalla Watson vastustaa postmodernismin näkemystä, ettei teksteillä ole yhtä määrättyä merkitystä ja postmodernin teologian taipumusta viedä Raamatun kertomukselta sen universaali merkitys. Luvussa kuitenkin osoitetaan, että Watsonin antama kuva George Lindbeckin ja Stanley Hauerwasin postmodernista teologiasta on yksipuolinen ja osittain virheellinen.

Ei mistään syystä vain kunnes kuolema erottaa : Jeesuksen opetus avioerosta ja uudelleen avioitumisesta

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, mitä voimme tietää historian Jeesuksen opettaneen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Tutkielmassa käytän jatkumonäkökulmaa, jonka mukaan Jeesus-traditioita tarkastellaan suhteessa Jeesuksen ajan Palestiinan juutalaiskontekstiin sekä suhteessa varhaiskristilliseen vaikutushistoriaan. Päästäkseni käsiksi mahdollisimman luotettaviin Jeesus-traditioihin, käytän apuna historiallis-kriittisiä metodeja. Jeesus-traditioiden autenttisuuden arvioimiseen käytän Theissenin ja Winterin metodologiaa, joka sisältää kokonaisesityksen autenttisuuskriteereistä. Jeesuksen opetus avioerosta ja uudelleen avioitumisesta oli ehdotonta. Avioero ja uudelleen avioituminen kokonaisuudessaan oli Jeesuksen mukaan verrannollinen aviorikokseen, josta Tooran mukaan seurasi kuolemanrangaistus. Jeesus ei antanut mitään myönnytystä avioeroon, jolloin hänen opetus voidaan tiivistää sanoihin ei mistään syystä. Uudelleen avioituminen oli myös kiellettyä entisen puolison eläessä, jolloin tämä opetus voidaan tiivistää sanoihin vain kunnes kuolema erottaa. Varhaiskristityjen oli vaikea noudattaa Jeesuksen ehdottomuutta, jolloin Matteuksen redaktori antoi myönnytyksen avioeroon ja uudelleen avioitumiseen vain huoruuden tähden. Samoin Paavali antoi myönnytyksen kristityille avioitua uudelleen, jos ei-kristitty otti avioeron. Varhaiskristillisessä vaikutushistoriassa Jeesuksen sanat nähtiin halakhana eli Tooran normatiivisena tulkintana. Todennäköisesti Jeesuksen sanat avioerosta ja uudelleen avioitumisesta olivat kuitenkin haggadahin kaltaista eli kuvainnollista opetusta. Jeesuksen sanat liittyivät yksittäisiin tilanteisiin, joissa Jeesus kritisoi juutalaisten miesten helppoa mahdollisuutta ottaa avioero, jotta pääsisivät uudelleen avioitumaan toisen naisen kanssa ja saadakseen pitää huomattavat myötäjäisvarat itsellään. Näin emme voi tietää mitä Jeesus kokonaisuudessaan ajatteli avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Lähtökohdiltaan avioliitto oli kuitenkin tarkoitettu eliniäksi, eikä sitä saanut purkaa.

Valistus suomalaisessa kirjakulttuurissa 1700-luvulla

The dissertation discusses the history of the book and the Enlightenment in Finland by studying the reception and diffusion of eighteenth-century books and by approaching the discourse on the Enlightenment in Finnish source material. The methods used relate to historian Robert Darnton s studies on eighteenth-century print culture and his analyses of the relations between print culture and society. The study is based on diverse eighteenth-century sources: books, pamphlets and dissertations, bibliographies, book auction protocols, parliamentary documents, estate inventory deeds, newspapers, letters, lectures, memoirs and commonplace books. By the end of the eighteenth century, book production had increased and secular literature had begun to challenge the dominance of religious literature. The books of the Enlightenment belonged to the new literature that found its way into Finnish book collections previously dominated by religious literature. Enlightenment literature is not a set selection of books but rather diverse works from different genres. Thus the study introduces a variety of printed material, from philosophical tracts and textbooks to novels and pornography. In the case of books of the Enlightenment, the works of French Voltaire and German Christian Wolff were among the most widely read and circulated books in Finland. First and foremost, the Enlightenment was an era of intellectual debate. These debates carried strong criticism of the prevailing systems of thought. Enlightenment ideas challenged the Lutheran society of Sweden and especially its sense of conformity. Contemporaries saw many of the books of the Enlightenment as vessels of new ideas and criticism. Furthermore, this kind of print material was interpreted as being dangerous for uneducated readers. Belonging to a certain estate and social class had a major impact on individuals reading habits and their acquisition of books. One specific social group stands out in the Finnish source material: the officers at the Sveaborg naval fortress possessed and distributed Enlightenment books more than the members of any other social class. Other essential social groups were scholars, the nobility and the clergy, who took part in debates concerning the ideas and benefits of the Enlightenment. In the Finnish debates at the time, the concept of Enlightenment involved three primary notions. Firstly, it referred to the French philosophers, les philosophes, and to their works as well as to the social changes that took place during the French revolution. It also carried the idea of philosophical light or the light of reason, in a sense similar to Immanuel Kant s writings. Most importantly, it referred to a belief in progress and to a trust in true knowledge that would supercede ignorance and fanaticism. Hence, it is impossible to speak about the Enlightenment era in the Swedish realm without such concepts as reason, benefit or progress. These concepts likewise marked the books of the Enlightenment in eighteenth-century Finland.

Väkivalta, antisemitismi ja konflikti Mel Gibsonin elokuvassa The Passion of The Christ

Tutkielman tarkoituksena on tutkia Mel Gibsonin elokuvaa The Passion of the Christ. Tarkastelussa mukana on myös Gibsonin muu tuotanto. Tutkielma edustaa poikkitieteellistä lähestymistapaa käyttäen eksegetiikan apuvälineitä kuten lähdekritiikkiä, mutta myös elokuvatutkimuksen välineitä. Tutkimuskysymyksiä nousee lähinnä kaksi, joista seuraa kolmas kysymys: 1. Onko elokuva juutalaisvastainen? Tarkastelen lähdekritiikin avulla mitä evankeliumeja Gibson on käyttänyt elokuvassaan. Mitä muita lähteitä hän on käyttänyt? Mikä on Gibsonin omaa ilmaisua? 2. Miksi elokuva on väkivaltainen? Mitä väkivalta palvelee elokuvassa? 3. Millainen on elokuvamaailman konflikti? Pohdin elokuvamaailman sisälle rakennettua konfliktia, mutta viittaan sillä myös konfliktiin, jonka elokuva itsessään synnytti. Kysymysten ratkaisu vaatii elokuvassa käytettyjen lähteiden tutkimista, mutta myös kysymysten tarkastelua osana laajempaa kokonaisuutta, jossa on mukana koko Gibsonin elokuvatuotanto. On myös selvää, ettei Gibson ole yhtä kuin hänen elokuvansa, mutta toisaalta hänen elokuviaan ei voi tarkastella irrotettuna ohjaajasta itsestään. Ensimmäisessä luvussa tarkastelen elokuvaa ilmiönä ja elokuvasta käytyä ennakkokeskustelua. Luvussa kaksi tarkastelen Gibsonin taustaa. Millaisista lähtökohdista Gibson lähti tekemään elokuvaa? Luvussa kolme esittelen käsikirjoituksesta alkavan elokuvan yleisen tuotantoprosessin. Tutkielman päälähteenä olen käyttänyt Brentanon kirjaa The Dolorous Passion of Our Lord Jesus Christ. Kirja pohjautuu 1800-luvulla eläneen katolisen nunnan, Anne Catherine Emmerichin näkyihin. Luvussa neljä tarkastelen Gibsonin muuta tuotantoa, ja tuon keskusteluun mukaan Scorsesen elokuvan Jeesuksesta. Gibsonin muu tuotanto on jäänyt tutkijoilta liian vähälle huomiolle. Elokuva The Passion of the Christ on nähtävä osana Gibsonin muuta tuotantoa. Näin ollen elokuvaa The Passion of the Christ voidaan ymmärtää paremmin. Luvussa viisi käyn elokuvan The Passion of the Christ läpi kappale kerrallaan tutkimalla, mitä lähteitä Gibson on käyttänyt elokuvassaan. Mitä hän on ottanut evankeliumeista, mitä Emmerichiltä ja mikä on hänen omaa ilmaisuaan? Luvussa kuusi käyn läpi elokuvan vastaanottoa niin raamatuntutkijoiden kuin suuren yleisön parissa. Tutkielmassa todetaan, ettei Gibson ole antisemitisti, vaan ksenofobinen rasisti. Hänen elokuvansa ovat ksenofobisesti rasistisia. Gibsonin kaikista elokuvista on löydettävissä itseään toistavia piirteitä, joissa esiintyy muukalaiskammoa ja väkivaltaa. Gibsonin nimittäminen antisemitistiksi ei tekisi Gibsonille oikeutta. Juutalaiset ovat vain osa laajempaa kokonaisuutta. Väkivalta palvelee kaikissa elokuvissa uuden, Jumalan valtakunnan syntymistä. Konflikti syntyy uuden ja vanhan valtakunnan kansalaisten välillä. Uhrien veren kautta syntyy Jumalan valtakunta. Johtopäätöksillä on merkitystä niin Gibsonin kuin hänen elokuviensa ymmärtämiselle. Elokuvan The Passion of the Christ tulevissa tutkimuksissa on otettava huomioon, ei vain Gibsonin tausta ja lähteet, vaan myös Gibsonin muu elokuvatuotanto.

Muiden sota - Sisällissota, sen tapahtumat ja tulkinnat Lammilla

Tämä työ käsittelee hämäläistä Lammin pitäjää ja seurakuntaa vuoden 1918 sisällissodassa. Se kuvaa arkistolähteiden avulla sisällissodan tapahtumia ja niiden tulkintaa Lammilla. Tutkimus katsoo punaiselle puolelle jääneen maalaispitäjän ja -seurakunnan näkökulmasta, miksi sisällissota syttyi, mitä sen aikana tapahtui, miten se vaikutti ja miten sisällissotaa kuvataan muisteluissa. Tämä tieto linkitetään yleiseen historialliseen ja osin myös folkloristiseen tietoon sisällissodasta. Keskeiseksi teemaksi nousee paikallisyhteisön jatkuvuus ja lammilaisten tulkinta muiden aiheuttamasta sodasta. Sisällissodan sytyttyä Lammi jäi rintaman punaiselle puolelle, kun punaiset joukot etenivät Lammin läpi kohti pohjoista. Lammin suojeluskunnan onnistui riisua paikalliset punaiset aseista sodan aluksi, ja näin Lammi jäi valkoisten haltuun. Kuitenkin pian muualta tulleet punaiset marssivat pitäjään. Punaisen vallan aika Lammilla oli varsin maltillinen ja välikohtauksia oli vähän. Lammin tilanne eli pitkälti rintamatapahtumien mukaan. Huhtikuussa saksalaiset valloittivat pitäjän taistelun jälkeen. Punaisten vetäytymisvaiheessa Lammilla tapahtui joitakin murhia ja väkivaltaisuuksia. Saksalaiset polttivat Lammin kirkon tuhotessaan punaisten asevarastoja. Valkoisten tultua alkoivat teloitukset, joissa surmattiin toistakymmentä punaista. Moni lammilainen punainen teloitettiin muualla. Sota näyttäytyi lammilaisille ulkopuolisten aiheuttamana sotana, koska oman paikkakunnan sisäiset tapahtumat eivät yksinään johtaneet vallankumoukseen, vaan siihen tarvittiin ulkopuolisten apua. Keskeisiin sotatapahtumiin liittyivät aina ulkopuoliset. Ulkopuolisuuden korostaminen näkyy myös sodan tulkinnoissa. Esimerkiksi teloittajat tulkittiin usein jälkikäteen ulkopuolisiksi, ja näin paha ulkoistettiin oman pitäjän yhtenäisyyden nimissä. Myös saksalaisten toimet loivat vaikutelman, että paha tuli pitäjän ulkopuolelta. Lammi säilytti yhteisöllisen jatkuvuutensa sisällissodan aikana, sillä koulut ja rippikoulu pysyivät toiminnassa sekä kirkollisia toimituksia järjestettiin normaalisti. Jumalanpalveluksia ei voitu järjestää kirkon ollessa punaisten asevarastona. Seurakunnan pappi sai muutamaa häirintätapausta lukuun ottamatta työskennellä rauhassa. Myös kunnallishallinnossa jatkoivat vanhat valkoiset kunnallismiehet. Tutkimus osoittaa, ettei sisällissota aiheuttanut Lammille syvää murrosta, vaan pitäjä palasi jatkuvuuteen sodan jälkeen varsin nopeasti. Sota oli vain murtuma jatkuvuudessa, ja sen konkreettiset jäljet, kuten kirkko, korjattiin pian. Silti vielä tänäkin päivänä sisällissota näkyy lammilaisessa maisemassa muistomerkkeinä ja joukkohautoina.

The Church and Its Boundaries : A Study of the Special Commission on Orthodox Participation in the WCC

The relationship between the Orthodox Churches and the World Council of Churches (WCC) became a crisis just before the 8th Assembly of the WCC in Harare, Zimbabwe in 1998. The Special Commission on Orthodox Participation in the WCC (SC), inaugurated in Harare, worked during the period 1999 2002 to solve the crisis and to secure the Orthodox participation in the WCC. The purpose of this study is: 1) to clarify the theological motives for the inauguration of the SC and the theological argumentation of the Orthodox criticism; 2) to write a reliable history and analysis of the SC; 3) to outline the theological argumentation, which structures the debate, and 4) to investigate the ecclesiological questions that arise from the SC material. The study spans the years 1998 to 2006, from the WCC Harare Assembly to the Porto Alegre Assembly. Hence, the initiation and immediate reception of the Special Commission are included in the study. The sources of this study are all the material produced by and for the SC. The method employed is systematic analysis. The focus of the study is on theological argumentation; the historical context and political motives that played a part in the Orthodox-WCC relations are not discussed in detail. The study shows how the initial, specific and individual Orthodox concerns developed into a profound ecclesiological discussion and also led to concrete changes in WCC practices, the best known of which is the change to decision-making by consensus. The Final Report of the SC contains five main themes, namely, ecclesiology, decision-making, worship/common prayer, membership and representation, and social and ethical issues. The main achievement of the SC was that it secured the Orthodox membership in the WCC. The ecclesiological conclusions made in the Final Report are twofold. On the one hand, it confirms that the very act of belonging to the WCC means the commitment to discuss the relationship between a church and churches. The SC recommended that baptism should be added as a criterion for membership in the WCC, and the member churches should continue to work towards the mutual recognition of each other s baptism. These elements strengthen the ecclesiological character of the WCC. On the other hand, when the Final Report discusses common prayer, the ecclesiological conclusions are much more cautious, and the ecclesiological neutrality of the WCC is emphasized several times. The SC repeatedly emphasized that the WCC is a fellowship of churches. The concept of koinonia, which has otherwise been important in recent ecclesiological questions, was not much applied by the SC. The comparison of the results of the SC to parallel ecclesiological documents of the WCC (Nature and Mission of the Church, Called to Be the One Church) shows that they all acknowledge the different ecclesiological starting points of the member churches, and, following that, a variety of legitimate views on the relation of the Church to the churches. Despite the change from preserving the koinonia to promises of eschatological koinonia, all the documents affirm that the goal of the ecumenical movement is still full, visible unity.

Vain hätapua? : Taloudellinen avustaminen diakoniatyön professionaalisen itseymmärryksen ilmentäjänä

Financial Help Alone? Financial help as an exponent of professional diaconal work One essential form of helping people in the Evangelical Lutheran Church s diaconal work is providing economic aid. It can be seen as work which is in accordance with the spirit of the Church Order (4:3). One of the tasks of diaconal work, determined by the Church Order, is to help those whose distress is the greatest and who have no other source of help. This financial support has become a permanent and essential working method, which has also created tension of various kinds. Financial support has been criticized, especially when the support has been used to fill a gap in the social services provided by the government. It has been argued that diaconal work has been forced to take on responsibility for tasks that belong to the welfare state. The tensions involved in the financial support of diaconal work do not only concern the patching up and supplementing of the deficiencies in the welfare state s services but also the question of diaconal workers self-understanding of financial support and how it relates to their professionalism. In this thesis, I examine the experiences and visions diaconal workers have concerning financial support in their work with clients. The viewpoint of my work is the diaconal workers own experiences and interpretations of the meaning of financial support in customer service. In the articles of my thesis, I examined the meanings that diaconal workers gave to financial support in the aspects of work motivation, empowerment, expertise and tensions. The research material of my articles consists of three different data, which are theme interviews from diaconal workers, a survey from diaconal workers of Espoo and a diaconal barometer of 2009. I have analysed the theme interviews and the survey using qualitative content analysis. The results of my articles showed that diaconal workers motivation in tasks concerning economic aid was sustained by the nature and spiritual aspects of support activities. Work that supported empowerment through financial assistance meant influencing the client s personal life, community and local ties and structural circumstances of the surrounding society. Diaconal workers expertise in financial support work can be characterised as horizontal, which means that the expertise was built on acknowledging the client s dignity, the uniqueness of the client s life situation and listening to the client s own voice. Diaconal workers were also experts in community and area-based work. The tensions in financial support work are linked to its unofficial and undefined role in the field of social welfare and the inability of other aiding parties to respond to their duties. The results of my thesis on the experiences and visions of financial support reveal that it is multilateral and multidimensional. Diaconal workers used financial support to help the clients, taking into account their individual, communal, social and spiritual context. The professionalism of this financial support is reflectively related to the client s need of help and the spontaneity and unexpectedness of the situation. Support work was deeply bound to diaconal workers experiences of spirituality as the basic value in their work, the foundation of their idea of humanity and their method of helping others. In different tasks of financial support diaconal workers balanced between traditional, individual client work based on caritas and working methods which are based on supporting the individual s empowerment and active citizenship, as in postmodern social work. Diaconal workers experiences of financial support illustrated the transition or turning point in the professionalism of diaconal work, which involves finding one s own, stronger and clearer professional identity than earlier with respect to other helpers in society. Creating a unique identity is part of the empowerment process of diaconal work, in which it must define its professional role by itself. In postmodern pluralism and the fragmented context of diaconal activities, the question arose as to whether the spiritual traditions and traditional values of diaconal work support the modifications and adaptations needed in new, unpredictable situations. Diaconal work is said to be fast to react, able to predict changes and adapt to those changes. To preserve its sensitive reactive ability, also in the complex postmodern world, it must retain its own views and orientations. Otherwise, the distinctive values and traditions of diaconal work might sustain static diaconal work, employee-centeredness and a smug attitude when defining beneficiaries and needs, which highlights the paternalism of diaconal work. Such paternalism may complicate the progress of working methods which are based on empowerment and citizenship.

Jumala valon, rakkauden ja elämän kommunikaationa : Kevin Vanhoozerin kommunikatiivinen teismi

Tutkielman tehtävänä on selvittää, mitä Kevin Vanhoozer tarkoittaa kommunikatiivisella teismillä. Tutkielman tärkein lähde on Kevin Vanhoozerin teos Remythologizing Theology, jossa hän esittelee kommunikatiivista teismiä. Kommunikatiivinen teismi liittyy yhteen Vanhoozerin kehittämän remytologisaation metodin kanssa, joka kehittelee eteenpäin hänen aikaisemman tuotantonsa hermeneuttisia teemoja. Tutkielmassa esitellään Vanhoozerin puheaktiteoriapohjaista käsitystä kommunikaatiosta ja jumalallisesta draamasta osana hänen kommunikatiivista teismiään, sekä tarkastellaan Vanhoozerin hermeneutiikkaa, joka on kommunikatiivisen teismin taustalla. Kommunikatiivinen teismi käsittelee Jumalan kommunikaatiota ja hänen olemustaan tämän kommunikaation perusteella. Kommunikatiivinen teismi tarkastelee Jumalan kommunikaatiota Raamatussa ja sitä, miten kommunikaatio ilmenee sekä Kolminaisuuden sisällä että Jumalan ja ihmisten välillä. Jumalan kommunikaation sisältönä on kommunikatiivisen teismin mukaan valo, rakkaus ja elämä eri tavoin. Jumalan ja maailman suhdetta tarkastellaan kirjailija-metaforan kautta: Jumala on maailman kirjailija, maailma hänen teoksensa ja ihmiset sen sankareita.

Changing Paradigms in Biblical Criticism : 2 Kings 22:1 23:30 in the Flux of Discourses

The subject and methodology of biblical scholarship has expanded immense-ly during the last few decades. The traditional text-, literary-, source- and form-critical approaches, labeled historical-critical scholarship , have faced the challenge of social sciences. Various new literary, synchronic readings, sometimes characterized with the vague term postmodernism, have in turn challenged historicalcritical, and social-scientific approaches. Widened limits and diverging methodologies have caused a sense of crisis in biblical criticism. This metatheoretical thesis attempts to bridge the gap between philosophical discussion about the basis of biblical criticism and practical academic biblical scholarship. The study attempts to trace those epistemological changes that have produced the wealth of methods and results within biblical criticism. The account of the cult reform of King Josiah of Judah as reported in 2 Kings 22:1 23:30 serves as the case study because of its importance for critical study of the Hebrew Bible. Various scholarly approaches embracing 2 Kings 22:1 23:30 are experimentally arranged around four methodological positions: text, author, reader, and context. The heuristic model is a tentative application of Oliver Jahraus s model of four paradigms in literary theory. The study argues for six theses: 1) Our knowledge of the world is con-structed, fallible and theory-laden. 2) Methodological plurality is the neces-sary result of changes in epistemology and culture in general. 3) Oliver Jahraus s four methodological positions in regard to literature are also an applicable model within biblical criticism to comprehend the methodological plurality embracing the study of the Hebrew Bible. 4) Underlying the methodological discourse embracing biblical criticism is the epistemological ten-sion between the natural sciences and the humanities. 5) Biblical scholars should reconsider and analyze in detail concepts such as author and editor to overcome the dichotomy between the Göttingen and Cross schools. 6) To say something about the historicity of 2 Kings 22:1 23:30 one must bring together disparate elements from various disciplines and, finally, admit that though it may be possible to draw some permanent results, our conclusions often remain provisional.