Kaikkialla minne hän katsoo, hän näkee Sinut : Johannes Viiniköynnöksen käsitys ruumiillisten ja hengellisten aistien merkityksestä Jumalan tuntemisessa

Johannes Viiniköynnös oli 700-luvulla syyrialaisella kielialueella elänyt erakko ja mystikko, jonka värikkäissä ja runollisissa kirjoituksissa käsitellään monenlaisia hengellisen elämän kysymyksiä. Eräs merkille pantava piirre hänen ilmaisussaan on hengellisten aistikielikuvien runsaus. Tässä pro gradu -tutkielmassa Johannes Viiniköynnöksen kirjoitukset liitetään osaksi patristista hengellisten aistien traditiota. Tutkielmassa selvitetään, miten Johannes ymmärtää sisäisen ja ulkoisen aistitoiminnan merkityksen ja muutoksen hengellisen elämän eri vaiheissa. Kysymys sisältää sekä epistemologisen että antropologisen tason: Ensinnäkin analysoidaan, mikä on ruumiillisen ja hengellisen aistitoiminnan tiedollinen merkitys hengellisessä elämässä ja Jumalan tuntemisessa. Sen ohella pohditaan, minkä roolin Johannes antaa ruumiille ja sielulle tässä prosessissa ja millaisia muutoksia niiden suhteessa tapahtuu hengellisen elämän edetessä. Tutkielmassa tarkastellaan Johanneksen käsitystä aistitoiminnasta sekä askeettisen kilvoittelun että mystisen kontemplaation yhteydessä. Analyysissa osoittautuu, että Johanneksen käsitys ihmisen langenneesta aistitoiminnasta sisältää stoalaisen havaintoteorian elementtejä, jotka ovat välittyneet hänelle Evagrios Pontoslaisen kautta. Johannes painottaa, että ihmisen on irtauduttava aistimaailman impulsseista ja käännettävä katseensa omaan sisimpäänsä, sillä Jumala voidaan oppia tuntemaan vain sielun peilistä kuvastuvana heijastuksena. Johannes Viiniköynnökselle mystinen elämä merkitsee yhdistymistä Kristuksen mieleen, jonka kautta avautuvat kaikki hengelliset salaisuudet. Ne vastaanotetaan aistien kaltaisilla kyvyillä, joita Johannes kutsuu sielun voimiksi . Analyysi hengellisen aistivaikutuksen välittymisestä osoittaa, että Johanneksen aistiteologiassa tapahtuu askeesista kontemplaatioon siirryttäessä myös siirtymä stoalaisen havainto-opin periaatteista uusplatonistiseen emanaatiomalliin, jossa aistivaikutus välittyy intellektin kautta sieluun ja lopulta ruumiiseen. Tutkielmassa tuodaan esiin, että hengelliseen aistikieleen sisältyy myös tiettyjä ongelmia. Se kuvaa aina väistämättä olemisen tapaa, joka muistuttaa ihmisen ruumiillista eksistenssiä aineellisessa maailmassa. Tarkastelussa kuitenkin osoittautuu, että Johannes on tietoinen tästä ongelmasta ja vastaa siihen kuvaamalla mystisen yhtymyksen huipentuman tilaksi, jossa kaikki aistinta lamaantuu. Tästä tilasta voidaan puhua vain apofaattisesti negaatioilla ja paradokseilla, jotka irrottavat Jumalan aistimaailman lainalaisuuksista. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota arvoon, jonka Johannes antaa sekä aineelliselle luodulle että ihmisruumiille Jumalan tuntemisessa, ja korostetaan, ettei platonistisen filosofian vaikutus väistämättä tarkoita ruumiin ja hengen dualismia. Lopuksi esitetään, että hengellisten aistien ideaa on hedelmällisintä tarkastella koko hengellisen elämän kattavana tiedollisten kykyjen transformaationa eikä pelkkänä mystisen kontemplaation erityisaspektina.