1000 resultados para koulut - kilpailu - Suomi


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähkömarkkinoiden uudistamisprosessi aloitettiin useissa maissa, koska haluttiin muun muassa houkutella yksityisiä investointeja sektorille, parantaa tehokkuutta, vähentää kustannuksia, alentaa kuluttajahintoja ja parantaa palvelun laatua. Sähkösektori jaettiin uudistusten myötä neljään osaan. Sähköntuotanto ja -myynti ovat tulleet kilpailun piiriin, mutta sähkönsiirto- ja jakelu toimivat edelleen ns. luonnollisina monopoleina, joiden toimintaa valvotaan. Monopoleja säännellään, koska niillä ei ole kilpailun aikaansaamaa kannustinta pitää toimintaa tehokkaana ja kustannuksia alhaisina. Diplomityössä tarkastellaan eräiden Etelä-Amerikan ja Aasian maiden sähkösektoreita sekä tutkitaan sektoreiden uudelleenjärjestelyprosessin ja sääntelyn uudistamisen avainasioita, joita ovat kilpailun vertaaminen sääntelyyn, sähkösektorin uudelleenjärjestely, julkisen omistuksen vertaaminen yksityiseen omistukseen, markkinavoimat ja monopolikomponenttien sääntely. Varhaiset uudistusten tielle lähteneet maat näyttivät esimerkkiä toisille maille ja nostivat sektorin tehokkuutta omissa maissaan. Uudistukset ovat nyt kuitenkin vanhentuneet ja niitä pitäisi ajanmukaistaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli käsitellä mahdollisuutta laatia patenttihakemuksen vaatimuksia siten, että patenttihakemukset toimisivat eri oikeusalueilla, jotka ovat tässä Eurooppa, Suomi ja USA. Aluksi käsiteltiin patentointia ja eri patenttijärjestelmiä yleisesti, jonka jälkeen käsiteltiin lähemmin patenttivaatimuksia, niiden muotoja ja eri vaatimusten edellytyksiä, joita vaaditaan Euroopan patenttisopimuksessa, suomalaisessa ja USA:laisessa patenttijärjestelmässä. Vaikka uutuus, keksinnöllisyys ja teollinen käyttökelpoisuus ovat tärkeimmät edellytykset kun määritetään patenttivaatimuksia, niitä ei käsitelty työn empiirisessä osassa. Työn empiirinen osuus osoittaa selvästi, että erilaiset muodolliset vaatimukset Euroopan patenttisopimuksessa, suomalaisessa ja USA:laisessa patenttijärjestelmässä hankaloittavat patenttivaatimusten laatimista siten että ne toimisivat yhdessä patenttihakemuksessa yllä mainituissa patenttijärjestelmissä. Empiirisen tutkimuksen ja eri oikeusalueilla patenttivaatimusten edellytysten perusteella, ei ole yksinkertaista ratkaisua laatia patenttivaatimuksia (ja myös patenttiselostuksia), jotka toimisivat monilla oikeusalueilla. Eräs ratkaisu ongelmaan on laatia yksi sarja patenttivaatimuksia, jotka täyttävät Euroopan patenttisopimuksen käytännön mukaiset edellytykset (täyttävät myös Suomalaisen patenttijärjestelmän edellytykset) ja toinen sarja patenttivaatimuksia, jotka täyttävät USA:laisen patenttijärjestelmän edellytykset samassa patenttihakemuksessa. Hakemuksen käsittelyvaiheessa hakija voi pudottaa patenttivaatimukset, jotka eivät täytä kansallisen patenttijärjestelmän edellytyksiä patenttihakemuksesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Viime vuosien aikana on teleoperaattoreiden toimintaympäristö muuttunut. Kiristynyt kilpailu ja viranomaisten ohjaus ovat asettaneet henkilöstön ja heidän pitkiin perinteisiin pohjautuvat toimintatapansa aivan uusien kehityshaasteiden eteen. Vaadittu toimitusnopeuden ja kustannustehokkuuden parantaminen edellyttävät ehdottoman toimivaa organisaation sisäistä tiedonkulkua. Käytännössä tiedonkulussa esiintyy kuitenkin puutteita, jotka häiritsevät toimitusprosessia. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia toimitusprosessiin liittyviä tiedonkulun ongelmia ja löytää toimintatapamuutoksia, joilla tiedonkulku paranisi. Työssä otettiin tarkasteluun yksi suurehko asiakasprojekti ja siitä pyrittiin löytämään sellaisia ongelmakohtia, joita voitiin arvioida esiintyvän yleisesti myös muissa yrityksen toimitusprojekteissa. Löydettyjen ongelmien pohjalta laadittiin tiedonkulkua ja toimintaa parantavat kehitysehdotukset. Työssä tukeuduttiin vahvasti myös yhtiön omaan kehitysfoorumi-projektiin ja sen aineistoon. Tutkimustulosten perusteella ehdotettiin kehittämistoimenpiteiksi vaiheittain toteutettavia kehitys-hankkeita. Kehityshankkeet ryhmiteltiin kolmeen kokonaisuuteen. Kuhunkin kokonaisuuteen sisällytettiin lukuisa joukko yksittäisiä kehittämiskohteita. Hankkeet muodostuivat seuraavista kokonaisuuksista: 1. toimitusprojektin lähtötietojen leviämisen varmistaminen, 2. ympäristön luonti tiedon kokoamiselle ja jakelulle, 3. koottujen tietojen levittäminen ja hyödyntäminen. Yritys voi toteuttaa kehityshankkeet ja niissä kuvatut kehittämiskohteet myös esityksestä poik-keavasti. Tällöin se voi hyödyntää tehokkaasti hetkelliset tarpeensa ja käytössä olevat resurssinsa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn päätavoitteena oli selvittää hinnan ja kilpailutilanteen vaikutusta matkaviestinnän diffuusioon. Työn empiirinen osuus tarkasteli matkapuhelinliittymien hinnan vaikutusta liittymien diffuusioon sekä sitä, miten alan kilpailu on vaikuttanut matkaviestinnän hintatasoon. Työssä analysoitiin myös matkaviestinnän kilpailutilannetta Suomen markkinoilla. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin toissijaisista lähteistä, esimerkiksi EMC-tietokannasta. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen.Empiirisessä osassa käytetyt mallit oli muodostettu aikaisempien tutkimuksien perusteella. Regressioanalyysiä käytettiin arvioitaessa hinnan vaikutusta diffuusionopeuteen ja mahdollisten omaksujien määrään. Regressioanalyysissä sovellettiin ei-lineaarista mallia.Tutkimustulokset osoittivat, että tasaisesti laskevilla matkapuhelinliittymien sekä matkapuhelimien hinnoilla ei ole merkittävää vaikutusta matkaviestinnän diffuusioon. Myöskään kilpailutilanne ei ole vaikuttanut paljon matkaviestinnän yleiseen hintatasoon. Työn tulosten perusteella voitiin antaa myös muutamia toimenpide-ehdotuksia jatkotutkimuksia varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kiristyvä kansainvälinen kilpailu pakottaa automaatiojärjestelmien valmistajat ottamaan käyttöön uusia menetelmiä, joiden avulla järjestelmien suorituskykyä ja joustavuutta saadaan parannettua. Agenttiteknologiaa on esitetty käytettäväksi olemassa olevien automaatiojärjestelmien kanssa vastaamaan automaatiolle asetettaviin uusiin haasteisiin. Agentit ovat itsenäisiä yhteisöllisiä toimijoita, jotka suorittavat niille ennalta määrättyjä tehtäviä. Ne tarjoavat yhtenäisen kehyksen kehittyneiden toimintojen toteutukselle. Agenttiteknologian avulla automaatiojärjestelmä saadaan toimimaan joustavasti ja vikasietoisesti. Tässä työssä selostetaan agenttiteknologian ajatuksia ja käsitteitä. Lisäksi selvitetään sen soveltuvuutta monimutkaisten ohjausjärjestelmien kehittämiseen ja etsitään käyttökohteita sen soveltamiselle levytehtaassa. Työssä käsitellään myös aatteita, jotka ovat johtaneet agenttiteknologian käyttöön automaatiojärjestelmissä, sekä selostetaan agenttiavusteisen esimerkkisovelluksen rakenne ja testitulokset. Tutkimuksen tuloksena löydettiin useita kohteita agenttiteknologian käytölle levytehtaassa. Esimerkkisovellus osoittaa sen sopivan hyvin kehittyneiden toimintojen toteutukseen automaatiojärjestelmissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan energiamarkkinat ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden aikana suurten muutosten alla. Markkinoiden kehitys on ollut huomattavaa myös Iso-Britanniassa, jossa sähkö- ja kaasumarkkinat ovat olleet avoinna kilpailulle jo muutamia vuosia. Ennen markkinoiden avautumista energiyhtiöt pystyivät siirtämään kaikki riskit suoraan asiakkaan kannettaviksi. Markkinoiden avautumisen myötä lisääntynyt kilpailu on kuitenkin pakottanut energiayhtiöitä ajanmukaistamaan näkemyksiään riskeistä. Riskitekijät, joista ei aiemmin tarvinnut välittää, on nyt pystyttävä tunnistamaan ja hallitsemaan. Tämä työ keskittyy hinta- ja volyymiriskien hallintaan. Rahoitusmarkkinoilla pitkään käytettyjä riskienhallintatyökaluja on otettu käyttöön myös energiamarkkinoilla. Energiamarkkinoiden piirteet poikkeavat kuitenkin rahoitusmarkkinoista, eikä näitä työkaluja voida ottaa käyttöön muutoksitta. Silti, jopa muutosten jälkeen rahoitusmarkkinoiden riskienhallitavälineet aliarvioivat energiamarkkinoiden hinta- ja volyymiriskejä. Tässä yhteydessä työssä esitetään Profit at Risk, PaR. PaR on skenaariopohjainen riskienhallinnan työkalu, joka on kehitetty erityisesti energiamarkkinoille ja täten huomioi niiden erikoispiirteet. Työn rungon muodostavat energiamarkkinoiden käyttäytyminen, hinta- ja volyymiriskitekijät sekä pohdinta miten hinta- ja volyymiriskeiltä voidaan suojautua ja miten niitä voidaan hallita. PaR-metodologiaa verrataan perinteisiin riskienhallintamenetelmiin ja työn tavoitteena on tuoda esiin ne tekijät, joiden ansiosta PaR on sopivampi työkalu energiamarkkinoiden riskienhallintaan kuin perinteiset menetelmät. Käytännön esimerkkinä työssä toimii Fortum Energy plus’n PaR –malli. Koska PaR on kehitetty erityisesti energiamarkkinoille, se huomioi täysin markkinoiden aiheuttamat hinta- ja volyymiriskit. Käytännön esimerkki kuitenkin osoittaa, että PaR menetelmästä ei ole riskienhallinnallista hyötyä ellei työkalun käyttäjällä ole täydellistä tietämystä niin energiamarkkinoista kuin markkinoiden muutoksiin vaikuttavien tekijöiden käyttäytymisestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakkaat vaativat yhä suurempaa tuotannon joustavuutta ja lyhyitä toimitusaikoja paperiteollisuudelta. Samanaikaisesti kiristyvä kilpailu ajaa yritykset tavoittelemaan parempaa kannattavuutta kasvattamalla tuotevalikoimaa. Edellä mainitut tekijät lisäävät lajinvaihtojen määrää ja aiheuttavat kustannuksia. Diplomityön pääasiallisena tavoitteena on selvittää kohdeyrityksen paperikoneen lajinvaihdoista aiheutuvat kustannukset ja niiden vaikutus tuotevalikoiman kannattavuuteen. Toisena merkittävänä tavoitteena voidaan mainita lajinvaihtokustannusten simulointimallin rakentaminen, jota voidaan käyttää apuna tuotannonsuunnittelussa. Lisäksi saatujen tutkimustulosten perusteella pyritään löytämään keinoja kannattavuuden parantamiseksi. Paperikoneella tehdyn seurannan avulla selvitettiin eri tyyppisten lajinvaihtojen aiheuttamat tuotannonmenetykset. Tämän perusteella laskettiin niiden kustannusvaikutukset. Tarkastelua laajennettiin kahden toteutuneen syklin avulla syklitasolle ja lopuksi tuotevalikoimatasolle. Lajinvaihtokustannukset lisääntyivät paperin laatusuureiden muutoksen kasvaessa. Kalanterointimuutokset osoittautuivat kalleimmiksi ja niiden määrä tulisi minimoida. Kustannukset eivät osoittautuneet syklitasolla kovin suuriksi, mutta laji- ja ajokohtaisesti ne ovat merkittäviä erityisesti pienivolyymisilla tuotteilla. Niiden ajofrekvenssin harventaminen vähentäisi kustannuksia ja parantaisi kannattavuutta. Lajinvaihto-kustannukset tulisi jatkossa huomioida tuotekustannuslaskennassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä on tarkasteltu kokoonpano-osien valmistajan näkökulmasta eri keinoja tehostaa tilaus-toimitusketjua sekä mahdollisuuksia parantaa samalla omaa tuotannonohjausta ja suunnittelua. Kysynnän heilahteluihin on pystyttävä varautumaan koko ketjun tasolla, jotta suurilta piiskavaikutuksilta voitaisiin välttyä sekä taattaisiin koko ketjun tehokas toiminta. Piiskavaikutus korostuu erityisesti ketjun alapäässä toimivaan yritykseen. Yritykset eivät kilpaile enää pelkästään keskenään. Kilpailu tapahtuu yhä enemmän ja enemmän myös kokonaisten arvoketjujen välillä. Arvoketjujen toimivuuden pohjana on tehokas informaationvaihto sekä yhteistyö informaation tehokkaaseen hyödyntämiseen. Käytännön tasolla arvoketjun logistista tehokkuutta voidaan lisätä informaation vaihdon lisäämisellä siirtymällä sähköisen tiedon siirtoon (EDI). Tuotannonsuunnittelun tehostamiseksi ja varastoihin sidottujen pääomien vapauttamiseksi on siirrytty toimittajan hallinnoiman varastoinnin (VMI) käyttöön. Kysynnän ennustamisella pyritään tasaamaan kysynnän heilahteluja sekä helpottamaan resurssien varaamista ja raaka-aineiden tilauksia. Näillä toimilla on pystytty tehostamaan tilausten käsittelyä sekä tuotannonohjausta. Lisäksi läpinäkyvyyden lisääntyminen on sitouttanut kahden arvoketjussa peräkkäin toimivan yrityksen toimintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kasvihuonekaasujen vähentäminen on lähitulevaisuudessa välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tämä tosiasia tulisi nähdä niin yrityksissä kuin kunnissakin mahdollisuutena, johon liittyvillä toimenpiteillä voitaisiin kehittää myös alueen liiketoimintaa ja elinkeinoelämää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli löytää Kaakkois- Suomen kannalta tehokkaimmat keinot ja toimintamallit alueen liiketoiminnan edistämiseksi kasvihuonekaasupäästöjä hillitsevään suuntaan. Työssä on käsitelty erityisesti kunnan toimintaan liittyviä vaikutusmahdollisuuksia tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimus on toteutettu osana Suomen Kuntaliitto Ry:n koordinoimaa kuntienilmastonsuojelukampanjaa. Tutkimus on luonteeltaan kirjallisuuden pohjalta tehty esiselvitys. Työhön sisältyvien esimerkkitapausten osalta on tietoa hankittu myös haastattelemalla alueen yrityksiä. Tutkimuksen alkuvaiheessa on kartoitettu Kaakkois-Suomen alueellisia erityispiirteitä ja potentiaaleja. Työssä on arvioitu esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden lisäämispotentiaalien käyttöönottamisella saavutettavat kasvihuonekaasupäästöjen vähenemät sekä työllisyysvaikutukset Kaakkois-Suomen alueella. Potentiaalien luoman pohjan perusteella on selvitetty mahdollisuuksia kehittää alueen elinkeinorakenteeseen soveltuvaa liiketoimintaa. Kasvihuonekaasuja vähentävän liiketoiminnan edistämiseksi on selvitetty keinoja sekä olemassa olevien yritysten kilpailukyvyn parantamiseen että uuden liiketoiminnan kehittämiseen liittyen. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa nähtiin yritysten verkostoitumisen olevan eräs tärkeä keino, jolla voidaan parantaa mm. alueen lukuisten pienten yritysten mahdollisuuksia suurten kokonaistoimitusten tuottamisessa. Työssä on esitetty kunnan toimintaan soveltuva toimintamalli yritysten verkostoimiseksi. Jätteiden ja sivutuotteiden osalta työssä on esitetty materiaalivirtojen hyötykäyttöön ohjaamiseen erikoistunutta liiketoimintaa niin sanotun materiaalipörssin muodossa. Myös koulutuksen, tutkimuksen ja rahoituksen tarjontaa kasvihuonekaasuja vähentävän liiketoiminnan kehittämisen tueksi on selvitetty Kaakkois-Suomen alueella. Tutkimuksen sisällössä ovat esimerkkitapaukset keskeisessä asemassa. Niiden puitteissa on haastateltu paikallisen alueen yrityksiä ja viranomaisia. Esimerkkitapauksissa on selvitetty materiaalipörssin, lämpöyrittäjyyden sekä erään yrityksen verkostoimiseen liittyviä tekijöitä ja keinoja. Haastatteluista ja kirjallisuudesta saatuihin tietoihin perustuen on ehdotettu toimintavaihtoehtoja toiminnan kehittämiseksi. Tutkimuksen tulosten perusteella on lopuksi esitetty suunnitelma jatkotoimenpiteistä, joilla tuloksia lähdetään viemään käytännön tasolle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman päätavoitteena on kuvata ohjelmapalveluiden tilaa case-alueella. Ohjelmapalveluiden tilaa on käsitelty viidestä eri näkökulmasta: Alueellisessa näkökulmassa on haluttu saada tietoon todelliset syyt, miksi asiakas, eli turisti tulee juuri case-alueelle. Ohjelmapalveluryhmä –näkökulmassa on tarkasteltu, millaisia ohjelmapalveluita case–alueella käytetään. Asiakasyhteys –näkökulmassa on määritelty asiakaskunnat, jotka näitä ohjelmapalveluja käyttävät. Tyytyväisyys tarjontaan ja kehitystarpeet –näkökulmassa on tuotu esille ohjelmapalvelujen kehitystarpeita sekä tyytyväisyyttä ohjelmapalveluiden tarjontaan. Yhteistyön kehittämisnäkökulmassa on haettu vastauksia ohjelmapalveluyrittäjän sekä palvelun ostajan yhteistyötoimintaan ja sen kehittämiseen. Tutkielmassa on käytetty kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta. Tutkimusmetodiltaan työ on case-tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin henkilökohtaisia haastatteluja. Todellinen tarve tietää alueen ohjelmapalveluiden tilasta sekä halu kehittää case-alueen ohjelmapalveluja antoi sysäyksen tälle tutkielmalle. Alueella toimii erilaisia ohjelmapalveluiden tarjoajia, jotka haluavat kasvattaa asiakasmääriään ja kehittää yhteistyötä välittäjäyritysten kanssa. Matkailun kehittyminen ja kova kilpailu pakottaa ohjelmapalveluyritykset muuntautumaan monipuolisiksi tarjoajiksi, jossa epäonnistumiseen ei ole varaa. Tutkielman tuloksina saatiin aikaan uusia kehittämisideoita. Kehittämisideat kohdistuivat mm. tarjontaan, palveluun, hinnoitteluun, ja yhteistyöhön. ***** The main aim of this qualitative case study is to examine the state of special events services in the case area. The state of the services is examined from five different perspectives. The first (regional) perspective determines the true reasons, why the tourist comes to the case area. The second (special events) perspective examines what kind of special events are arranged in the case area. The third (customer-oriented) perspective defines the tourists, who use these services. The fourth perspective (customer satisfaction and development targets) introduces some development targets and examines the satisfaction with the special events services offered. The fifth (co-operative) perspective examines the co-operation between the special events entrepreneur and the consumer and proposes some improvements. The data of the study was collected by interviews. This study was triggered by the need to examine the state of special events and to develop the special events services in the case area. There are different special events providers in the case area, who want to expand their clientele and improve the co-operation with the suppliers. The development of the tourist industry and the competition in the branch demands diversity from the special events entrepreneurs. The analysis revealed some new ideas on how to develop the service and pricing and how to improve co-operation in this particular branch.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainvälinen ja kiristyvä kilpailu on muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä yhä monimutkaisemmaksi ja riskialttiimmaksi. Yritysten keskittyessä yhä syvemmin omaan ydinosaamiseensa on ulkoisten resurssien hallinnan merkitys korostunut. Työnjakoa syventämällä tavoitellaan parempaa joustavuutta, ajanhallintaa sekä kustannustehokkuutta. Myös hankintatoimen tehtävät ja vastuualueet muuttuvat ennakoivampaan ja riskialttiimpaan suuntaan. Modernin hankintatoimen on kyettävä tunnistamaan, analysoimaan ja hallitsemaan riskejä yhä pirstaloituneemmista lähteistä ja muodoista. Proaktiivinen hankintatoimi osallistuu yrityksen strategiseen suunnitteluun ja riskienhallintaan. Hankintariskit voidaan luokitella seuraaviin kymmeneen riskiluokkaan: keskeytymisriskit, saatavuusriskit, hintariskit, varasto- ja aikatauluriskit, teknologiariskit, luottamuksellisen tiedon vuotoriskit, laaturiskit, konfiguraatioriskit, opportunismiriskit sekä riippuvuusriskit. Tässä tutkimuksessa hankintariskienhallintaa tarkastellaan hankintastrategian valinnan näkökulmasta. Hankintastrategian yksi elementti on toimittajasuhteen ja toimittajien lukumäärän valinta. Tilanteesta riippuen yhteistyöstrategialla tai perinteisellä kilpailuttamisella voidaan tavoitella parempaa riskienhallintaa. Yhteistyöstrategioita ovat eri tasoiset kumppanuussuhteet ja liittoutumat, jolloin suhde toimittajaan on syvä ja luottamuksellinen hyödyttäen aidosti molempia osapuolia. Riskienhallinnan näkökulmasta yhteistyöstrategia soveltuu parhaiten tilanteissa, joissa toimittajista on pitkä kokemus sekä hankintanimikkeen tuottama arvo on merkittävä. Kilpailuttamisstrategia eli hankintojen toteuttaminen usealta toimittajalta vaatii ostavalta organisaatiolta tehokkaasti hyödynnettynä suurempia resursseja kuin yhteistyöstrategian käyttö. Kilpailuttaminen soveltuu usein parhaiten silloin, kun hankintanimikkeet ovat tavanomaisia ja vaihtoehtoisia hankintalähteitä on runsaasti. Lisäksi usean toimittajan käyttö suojaa materiaalivirran katkoksilta sekä lisää hankintamarkkinoiden tuntemusta. Empiirisessä tutkimusosassa tutkitaan, miten soveltuviksi riskienhallintamenetelmiksi erilaiset hankintastrategiat koetaan Suomen IVD-teollisuudessa. Lisäksi tunnistetaan Suomen IVD-teollisuudessa merkittävimmiksi koetut hankintariskiluokat sekä selvitetään millä organisaation tasolla hankintariskienhallinta pääasiassa suoritetaan. Lisäksi selvitetään, millä menetelmin hankintariskejä pääasiassa analysoidaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tiedon luomiseen ja hyödyntämiseen perustuvassa liiketoiminnassa yrityksen kyky luoda tietoa ja käyttää hallussaan olevaa tietoa muodostaa perustan kilpailukyvylle ja kilpailueduille. Tutkielmassa rakennetaan konstruktiivista tutkimusotetta käyttäen innovaatioiden synnyn johtamiseen soveltuva toimintamalli Teecen tietoprosesseihin, Nonakan tiedonkonversioprosesseihin ja Ståhlen tietoympäristöihin perustuen. Tietoa syntyy esimerkiksi innovaatioissa. Innovaatioiden voidaan katsoa syntyvän vastakkaisten voimien jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tämä innovaatioita tuottava mekanismi rakentuu tietoa lisäävistä ja tietoa järjestävistä prosesseista, joita voidaan kuvata sekä seci-prosessin että kolmitasoisen tietoympäristön avulla. Sisäinen kilpailu ja yhteistyö vaikuttavat tämän mekanismin toimintaan. Yhteistyö lisää tiedon jakamista ja mahdollistaa radikaalien innovaatioiden ja tuoteinnovaatioiden synnyn. Kilpailun lisääminen vähentää keskinäistä tiedon jakamista ja siirtää innovaatioita fokuksen mukaisiin prosessi-innovaatioihin. Kilpailun ja yhteistyön määrään ja keskinäiseen suhteeseen voidaan vaikuttaa kolmitasoisesta tietoympäristömallista johdettujen kolmen erillisen, joskin toisiinsa vaikuttavan, johtamistavoitteen avulla. Mahdollistava johtaminen rakentaa luottamuksen ja yrityksen toiminnan perustaa. Valtuuttava johtaminen houkuttaa yhteistyöhön mahdollistaen tiedon lisääntymisen. Ohjaavan johtamisen prosessit vievät yritystä strategian mukaiseen suuntaan hyödyntäen sisäistä kilpailua.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on tutkia logistista prosessia vähittäiskaupan kilpailu-kykyä lisäävänä tekijänä. Pääongelmana on selvittää kuinka logistista ketjua johdetaan tehokkaasti vähittäiskaupan asiakasnäkökulma huomioiden. Aihetta on käsitelty määrittämällä logistiikan käsite ja selittämällä logistisen prosessin keskeisiä malleja, logistisen prosessin johtamista, logistiikan kehittymistä, asiakassuhteiden johtamista sekä strategioita varsinkin kilpailun näkökulmasta. Empiirinen osuus on tutkimuksen kannalta keskeinen. Empiirinen tutkimusaineisto on luonteeltaan kvalitatiivinen, jossa henkilökohtaisten haastattelujen avulla kerätty tutkimusaineisto näyttelee merkittävää roolia. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset ovat aiemman tutkimuksen ja kirjallisuuden perusteella nelikenttään muotoiltu teoreettinen viitekehys ja tutkimuksen tekijän empiirisen tutkimusaineiston perusteella esiin nostetut logistisen prosessin asiakasodotukset. Keskeisimmät johtopäätökset saaduista tutkimus-tuloksista ovat asiakkaiden halu vaikuttaa ja kehittää toimintaa koko arvoketjussa, tehdyt parannusehdotukset päivittäistavaroiden logistiikkaan ja johtamiseen sekä logistiselle prosessille löytyneet menestystekijät ja päämäärä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoite: Tutkielman tavoitteena on kuvata ja arvioida erään organisaation muutosprosessia, jonka seurauksena virastomallista organisaatiota ollaan muuttamassa paremmin kilpailuille markkinoille sopivaan liikelaitosmuotoon. Tutkielmassa selvitetään, miten siirtyminen budjettitaloudesta ansaintatalouteen vaikuttaa tutkittavan organisaation johtamiseen, henkilöstön asenteisiin ja työtapoihin sekä koko organisaation toimivuuteen. Tutkielman ongelma on muotoiltu seuraavasti: Mikä motivoi ja sitouttaa virastoaikana työssä ollutta henkilöstöä muutokseen, jossa ”turvallisesta” virastomallista ollaan siirtymässä asteittain kilpailtujen markkinoiden epävarmuuteen? Tutkimusmenetelmä: Tutkielman tutkimusstrategiaksi valittiin kvantitatiivinen survey –tutkimus ja aineistonkeruumenetelmäksi lomakekysely. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu aikaisemmista tutkimuksista, jotka käsittelevät: muutoksen vaikutuksia liiketoimintaan, muutokseen sitoutumisista, muutoksen johtamista, yksilön asemaa muutoksessa sekä muutosta julkisella sektorilla. Tutkielman tulokset ja johtopäätökset: Tutkittavan organisaation virastoaikainen henkilöstö on tämän tutkielman perusteella erittäin sitoutunut organisaatioonsa ja erittäin motivoitunut tekemään työtä organisaation menestyksen eteen myös tulevaisuudessa. Eniten virastoaikaista henkilöstöä motivoi tekemään työtä uusissa olosuhteissa mahdollisuus oppia uusia asioita sekä onnistuneesti tehdyn työn tuottama hyvän olon tunne. Tutkielmassa myös selvisi, että organisaatioon sitoutumisen aste sekä suhtautuminen muutokseen ovat suoraan verrannollisia organisaatioasemaan. Mitä korkeammassa asemassa henkilö organisaatiossa on, sitä sitoutuneempi hän organisaatioon on ja sitä positiivisemmin hän muutokseen suhtautuu. Organisaatiomuutos on tutkittavassa organisaatiossa ollut vaikea prosessi ja se on vaikuttanut jokaiseen organisaation yksilöön. Henkilöstön työmäärä, vaatimukset työtä kohtaan, sisäinen kilpailu, kiire ja näistä kaikista johtuen myös stressi ovat lisääntyneet virastoajasta. Myös henkilöstöresursseja on muutoksen seurauksena jouduttu karsimaan. Kokonaisuudessaan organisaatiomuutos on henkilöstön mielestä ollut melko positiivinen asia ja sen on nähty parantaneen organisaation toiminnan tehokkuutta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda erilaisia skenaariota paikka riippuvaisten palveluiden toimialan tulevaisuudesta. Tunnistamalla nykyisiä sekä tulevia alaa edistäviä ja rajoittavia tekijöitä kolme skenaariota luotiin, jotka mahdollisesti kuvaisivat paikka riippuvaisten palveluiden toimialaa viiden vuoden päästä: "Massa spämmaus", "Raju operaattori kilpailu - nousevia yksityisyyden huolia" sekä "Nokian ajama kolmannen sukupolven verkot tulevat ennen odotettua" Skenaarioiden luomiseksi ensimmäinen osa tutkimuksesta keskittyi erilaisiin skenaarioiden kirjoitus prosesseihin ja niissä huomioitaviin asioihin. Tutkimuksen tarkoituksiin sopiva skenaarion kirjoitusprosessi esiteltiin, minkä jälkeen| paikkariippuvaisten palveluiden toimialaa käsiteltiin. Lopuksi itse skenaariot esiteltiin ja nimettiin skenaarioiden teemojen mukaan. Tutkimuksen johtopäätös on, ettei toimialan tulevaisuutta voida ennustaa riittävällä varmuudella. Tutkimuksen arvo kuitenkin piilee sen antamassa ymmärryksessä liittyen tekijöihin, jotka tulevat päättämään alan tulevaisuuden sekä skenaariossa, joita nämä tekijät voivat muodostaa.