1000 resultados para Yhdistys, kehittäminen, toiminta
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli kehittää case-yritykselle strategiaproses-simalli liiketoimintalähtöisen hävikinhallintastrategian määrittelemiseksi sekä tunnistaa hävikinhallinnan strategisen johtamisen kannalta oleellisimmat tehtävät määriteltyjen hävikinhallintastrategian päämäärien ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Lisäksi case-yrityksen johto asetti tavoitteeksi tunnistaa tutkimuksen perusteella parhaiten yritykselle soveltuva hävikinhallinnan mallin, joka voidaan liittää osaksi määriteltävää strategiaa. Yhteisen hävikinhallintastrategian ja hävikinhallintamallin uskotaan yhtenäistävän hävikinhallintaan liittyvää ajattelua, tavoitteita ja päämääriä sekä laajentavan hävikkikäsitteen näkökulmia että systematisoivan hävikinhallintatyötä case-yritystä ympäröivässä liiketoimintaverkostossa. Tutkimuksessa käsitellään strategiseen johtamiseen sekä hävikinhallinnan teoriaa ja esitellään case-yrityksen hävikinhallinnan nykytilaa sekä erityispiirteitä. Lisäksi tarkas-tellaan hävikinhallinnan strategisen johtamisen nykytilaa ja sen kehittämistä merkittä-vissä suomalaisissa vähittäiskaupan yrityksissä. Tämän jälkeen teoriaosuudessa tun-nistettuja elementtejä peilataan empiria osuuden havaintoihin. Tutkimustuloksien im-plementointi kohdassa on tunnistettu keskeisimmät kohteet, jotka strategisen johtami-sen teoriamalleista sekä käytännöistä verrokkiyrityksissä olisi hyödynnettävissä hävi-kinhallinnan strategisen johtamisen kehittämiseen case-yrityksessä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisen tutkimusmenetelmän avulla. Aineisto kerättiin strukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Haastatteluaineisto analysoitiin luokittelemalla havainnot kirjallisuustutkimuksessa tunnistettuihin teemoihin Tutkimustulokset tukivat kirjallisuudessa esitettyä näkemystä siitä miten pyritään var-mistamaan liiketoimintalähtöisyys yrityksen tukipalvelustrategioissa. Yrityksen ylimmän johdon tulee linjata hävikinhallintatyön tavoitteet joko strategiaprosessin alussa tai strategiahierarkiassa ylempien liiketoimintastrategioiden kautta. Tämän jälkeen hävikinhallintastrategia määritellään huomioiden annetut tavoitteet ja saadaan tukemaan organisaation yhteisiä päämääriä sekä tavoitteita että tuottamaan lisäarvoa liiketoiminnalle.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee Isku Interior Oy:n tarjous-, tilaus- ja toimitusprosessin parantamista. Yrityksessä on käynnissä tehdasinvestointihanke, jonka yhteydessä myös tietojärjestelmiä uusitaan. Investoinnin yhteydessä myös nykyisten käytäntöjen parantamista tulee pohtia. Diplomityön tavoitteena on tutkia, miten tarjous-, tilaus- ja toimitusprosessia yrityksessä voidaan parantaa, jotta siihen käytettävä kokonaisaika vähenisi. Kokonaisprosessin nykytilaan perehdytään työssä kolmen analysoidun myyntiprojektin avulla. Työn keskeisimmät tulokset liittyvät tietojärjestelmien välisen tiedonkulun parantamiseen sekä tarjous-, tilaus- ja toimitusprosessin käytäntöjen parantamiseen. Tulevaisuudessa tarjous-, tilaus- ja toimitusprosessia tulisi johtaa projektina, jonka vaiheet ja vastuut on eritelty projektin vaihejakomallin mukaisesti.
Resumo:
Nykyaikaisessa monipuolisessa liiketoimintaympäristössä, tieto joka saadaan koko toimitusketjun osapuolilta, on perusedellytys menestykselle. Ammattimaisessa hankinnassa keskitytään kokonaisuuden hallintamenetelmiin, joissa keskitytään ohjaamaan toimittajasuhteita, prosesseja ja tuloksia. Näistä erityispiirteistä johtuen, toimittajahallinta on yksi tärkeimmistä hankinnan tehtävistä. Toimittajahallinta vaatii laaja-alaista asiantuntijuutta ja yhteistyötä, niin sisäisten, kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kokonaisvaltaisesti hankintaa ja toimittajahallintaa, sekä kehittää suositukset kattavalle toimittajahallintaprosessille kohdeyrityksen hankintakategorialle. Tutkimuksen kirjallisuusselvitys perustuu kahteen osa-alueeseen, jotka ovat olennaisia kohdeyrityksen kokonaisvaltaisessa hankintaprosessissa. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan hankintatoimea yrityksen sisäisistä näkökulmista, joita ovat hankinta, muutoksenhallinta ja prosessijohtaminen. Toisessa osassa hankintatoimea tarkastellaan toimittajayhteistyön näkökulmista, joita ovat toimittajahallinta, toimittajien luokittelu ja suorituskyvyn mittaaminen. Tutkimuksen tulosten perusteella kohteena olevan hankintakategorian kehityskohteiksi erityisesti nousivat kokonaisuuden ja kaikkien toimitusketjun osien kustannustehokkuuden analysointi, kokonaiskustannustenhallinta, prosessien määrittäminen ja syklisyys, sekä yhteistyön merkitys poikkifunktionaalisten ryhmien kanssa.
Resumo:
Kylmälaitekoneikot ovat kylmäkomponentteja sisältäviä rakenteita, joiden avulla toteutetaan suurten tilojen, kuten elintarvikemyymälöiden sisäilman jäähdytys. Lisäksi koneikkojen avulla jäähdytetään matalampiin lämpötiloihin pienempiä kylmähuoneita. Osa koneikoista ottaa talteen kylmäprosessissa syntyvän lämmön, jota hyödynnetään tilojen lämmityksessä. Tämän diplomityön tavoitteena oli suunnitella ja mitoittaa kahdeksalle eri kylmälaitekoneikolle entistä kustannustehokkaammat runkorakenteet, jotka ovat niin kestäviä, että koneikkoja on mahdollista pinota tilan säästämiseksi kolme päällekkäin. Lisäksi runkorakenteilta vaadittiin helppoa kuljetettavuutta, hyviä kiinnitysominaisuuksia ja korroosionkestävyyttä. Aluksi työssä selvitettiin runkorakenteisiin kohdistuvat vaatimukset, jonka jälkeen materiaalin valinta tehtiin materiaaliin kohdistuvien vaatimusten perusteella. Rakenteiden palkit mitoitettiin tarvittavan taivutusvastuksen ja kiepahduksen mukaan. Pilarit puolestaan mitoitettiin nurjahduksen ja kaksiaksiaalisen taivutustilan perusteella. Tämän jälkeen mitoitettiin eri sauvojen väliset hitsi- ja ruuviliitokset siten, että rakenne hajoaa ylikuormitustilanteessa mahdollisimman turvallisesti. Työssä tehdyt laskelmat varmennettiin elementtimenetelmän avulla ja lopullisille rakenteille tehtiin elementtimenetelmällä vielä ominaistaajuusanalyysejä. Lopuksi työssä suunniteltiin runkorakenteille sopiva korroosionsuojaus.
Resumo:
Tämä raportti on osa Viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokilaaksossa 2011–2013 -hanketta. Eroosiokohteiden tarkastelutyön suorittaminen Tenojokivarressa toteutettiin kesällä 2012. Eroosiokohteiden tarkastelutyön päätavoitteena oli selvittää, onko merkityillä kohteilla tapahtunut muutoksia eroosiossa edeltävän, vuonna 1999 toteutetun, tarkastelukerran jälkeen. Hankkeen lisätavoitteina oli kartoittaa tarkemmin Tenojoen eroosiokohteilla runsaimmin kasvavat, dominantit, kasvilajit. Työssä pyrittiin selvittämään eroosion vaikutukset kohteisiin ja kuvaaman kohteet mahdollisimman tarkasti, niin digitaaliseen kuin kirjalliseen muotoon, jotta eroosion kehittymistä voitaisiin jatkossakin seurata. Toteuttajatahoina olivat Lapin ELY-keskuksen vesivarayksikkö ja NVE (Norges Vassdrags- og energidirektorat). Raportin alussa esitetään yleiskuvaus Tenojoesta, eroosioprosessista ja eroosiosuojauksista. Raportissa esitellään Tenojoen kahdeksankymmenenkolmen eri eroosiokohteen maastotöiden tulokset. Inarijoen kohteiden tarkastelun suoritti NVE (kohteet 64–83). Suomen osuudessa (kohteet 1–63) on keskitytty enemmän kasvillisuuden kartoittamiseen kuin Norjan osuudessa. Inventoinnissa tarkoituksena oli kartoittaa kohteella kasvavat yleisimmät kasvilajit sekä tunnistaa harvinaisten kasvien esiintymät. Kohteilla kirjattiin kasvillisuuden esiintymistiedot, määriteltiin rinne- ja rantavyöhyke muotoineen, tunnistettiin maalajit sekä kohteella yleisimmin kasvavat, dominantit kasvilajit. Raportissa kohteita verrataan vuoden 1999 -arkasteluun. Suurimmassa osassa kohteista ei ole tapahtunut suuria muutoksia tarkastelukertojen välillä. Osassa kohteita kasvillisuus on lisääntynyt suuresti vuoteen 1999 verrattuna, kun taas osassa tilanne on päinvastainen ja avoimen osuuden ala on lisääntynyt. Tenojoen eroosiokohteiden kasvillisuuden kartoituksen ensimmäisenä liitteenä ovat kasvillisuustaulukot (kohteet 1–63), joista selviää kullakin kohteella yleisesti kasvavat kasvilajit. Toisena liitteenä on yhteenvetotaulukko kohteiden eroosion tilasta ja kolmantena liitteenä on kartta eroosiokohteiden sijainnista. Neljäntenä liitteenä on esitetty jokainen kohde ilmakuvassa.
Resumo:
Tämän Pro Gadu –tutkielman keskeisimpänä tavoitteena oli tutkia millaisista osa-alueista projektiliiketoiminnan taloudellisen ohjauksen kokonaisuus muodostuu ja miten näitä voidaan kehittää. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimuksena, jossa hyödynnetään kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, kuten haastatteluita, joista saatuja vastauksia käytetään kohdeyrityksen taloudellisen ohjauksen kehittämisen pohdinnassa. Haastatteluvastausten perusteella pyrittiin löytämään poikkeavuuksia olemassa olevan tutkimukseen sekä kirjallisuuteen linkittäen. Haastateltavina toimi konsernin eri tahojen edustajia, jonka seurauksena tutkimukselle saatiin lievän vastakkain asettelun seurauksena huomattavaa lisäarvoa. Tutkimustulokset osoittavat, että taloudellisen ohjauksen kehittämisen osa-alueet ovat hyvin monimuotoisia ja yksittäisen yrityksen kohdalla yleistyksiä on vaikeaa tehdä. Kohdeyrityksen tapauksessa myyntivaiheen suunnitteluvaiheen prosessien, hankintojen hallinnan sekä jälkilaskelmien kehittämisen nähtiin olevan taloudellisen ohjauksen kannalta tärkeimmät elementit.
Resumo:
Valtatie 24 on Lahden ja Jämsän välinen tieyhteys, joka yhdistää Päijät-Hämeen ja läntisen Keski-Suomen. Päijät-Hämeen puolella tie sijaitsee neljän kunnan alueella noin 67 kilometrin matkalla. Valtatien 24 eteläisin jakso Lahdesta Vääksyyn on tärkeä työmatkaliikenteen reitti. Kokonaisuutena tie välittää enimmäkseen seudullista ja maakunnallista liikennettä. Kuljetus-ten ja matkailuliikenteen kannalta tie täydentää valtakunnallista päätieverkkoa. Yhteysvälille on asetettu käyttäjälähtöiset palvelutasotavoitteet: • Liikenneturvallisuuden parantaminen Lahdesta Padasjoelle ja hyvän tason säilyttäminen Padasjoelta pohjoiseen. • Henkilöautoliikenteen ja kuljetusten hyvä toiminnallinen palvelutaso koko yhteysvälillä. • Kävelyn ja pyöräilyn hyvä palvelutaso Lahden ja Vääksyn välillä, muualla tyydyttävä. • Joukkoliikenteen hyvä palvelutaso Lahden ja Vääksyn välillä, muualla tyydyttävä. Suurin osa yhteysvälille esitettävistä toimenpiteistä kohdistuu jaksolle 1 Lahti–Vääksy, jolla on selvästi eniten liikennettä. Hankkeen vaikutuksesta liikenneturvallisuus paranee, vaikka liikennemäärät kasvaisivat ennustetusti. Henkilöautoliikenteen ja kuljetusten toimivuus pääsuunnalla paranee ja liittyminen sivusuunnilta valtatielle helpottuu. Toisaalta yhteysvälin eteläpäässä liittymien valo-ohjaus lisää kiihdytyksiä ja jarrutuksia sekä pääsuunnan viivytyksiä yhteenkytkennästä huolimatta. Polkupyö-rien liityntäpysäköintimahdollisuudet ja paikoin kehitettävät pysäkkiyhteydet lisäävät joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Kävelyn ja pyöräilyn palvelutaso paranee, kun verkkoa täydennetään Lahdessa, Hollolassa ja Asikkalassa.
Resumo:
Tässä diplomityössä käsitellään Aurinkoa seuraavan aurinkopaneelijärjestelmän kehittämistä Suomen olosuhteisiin. Työ on tehty osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston Green Campus-projektia, jossa tarkoituksena on tuottaa yliopistolle energiaa uusiutuvilla menetelmillä ja käyttää niitä apuna tutkimuksessa sekä opetuksessa. Tavoitteena työssä on ymmärtää Auringon seuraamisen hyödyt sekä mahdolliset haitat aurinkopaneeli sovellutuksissa. Aikaisemman tutkimustiedon ollessa vähäistä, on työssä pyritty löytämään laskentamalli tuottavuuden laskentaan riippumatta siitä, missä päin maapalloa aurinkopaneelijärjestelmä sijaitsee. Työ alkaa kirjallisuustutkimuksella, jossa käydään läpi aurinkopaneelien toimintaperiaate, aurinkoenergian ja auringonpaistetuntien suuruusluokat Suomessa, sekä Suomen sääoloista johtuvat vaatimukset aurinkopaneelijärjestelmille. Tämän jälkeen on vertailtu kaupallisia järjestelmiä. Lopuksi järjestelmällistä tuotesuunnittelua hyväksikäyttäen suunnitellaan oma versio Aurinkoa seuraavasta aurinkopaneelijärjestelmästä. Oman suunnitelman järkevyyttä simuloidaan pienoismallilla Matlab-Arduino ympäristössä ja pyritään löytämään mahdollisia heikkouksia. Suomessa aurinkoenergiasta 90 % saadaan maalis – syyskuun aikana. Nykyisillä akkujärjestelmillä aurinkoenergia Suomessa ei sovellu kuin täydentäväksi energianlähteeksi. Aurinkoa seuraamalla voidaan saavuttaa 25-30 % tuottavuuden lisäys kesäaikana verrattuna staattiseen järjestelmään. Talvella hyöty tippuu 0-10 % luokkaan. Pienoismallilla simuloidut ohjaustavat osoittivat, että Aurinkoa on mahdollista seurata ilman sensoreita laskemalla Auringon paikka tähtitieteen kaavoista.
Resumo:
Vuonna 2009 Kespron horeca-tuotteille perustettiin oma keskusvarasto, jolloin logistiikka- ja ostotoiminnot eriytettiin vähittäiskaupan toiminnoista säilyttäen synergiaetuja. Tilaus-toimitusketjun vaatimukset ovat lisääntyneet jatkuvasti ja se on luonut painetta aikatauluhallinnan merkitykselle. Ruuhka-Suomen asiakkaille on paine toimittaa tuotteet entistä nopeammin kilpailukyvyn takaamiseksi. Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia ruokaputken toimitusvarmuuden heikoimpia kohtia aikatauluhallinnan ja tavaravirran ohjauksen näkökulmista. Lisäksi varastonohjausparametrien paikkansapitävyys nostettiin tutkimuksessa esille, jotta kehitysehdotuksia ja malleja toiminnan kehittämiselle voitiin luoda. Tutkimuksen tavoitteeseen pääsemiseksi ajettiin runsaasti logistista dataa varastoinnista ja kellonajoista sekä analysoitiin näitä erilaisten parametrien valossa. Tarkasteltavina ajanjaksoina käytettiin vuoden 2014 lokakuuta ja osittain pääsiäistä. Raportti sisältää tutkimusta tukevan teoriakatsauksen ja yrityksen toimintaa käsittelevän empiirisen osuuden, joka perustuu vahvasti kvantitatiiviseen tutkimukseen sisältäen kuitenkin runsaasti haastatteluja ja keskusteluja. Tämän tutkimuksen tuloksena todettiin, että aikatauluhallintaa tulee kehittää tavaravirtojen oikea-aikaisen kohtaamisen mahdollistamiseksi. Lisäksi järjestelmätuen kehittäminen yhdessä varastonohjauksen ja tilausaikojen kanssa ovat todistetusti yhteydessä aikatauluhallinnan kehittämisen kanssa. Merkittävä havainto kehityksen kannalta oli toimittajien ja tuoteryhmien pilkkominen omiksi kokonaisuuksiksi ja tätä kautta aikatauluhallinnan ja tavaravirtojen ohjauksen kehittäminen. Näiden havaittujen kehittämispainopisteiden pohjalta on luotu myös mittari, jolla voitaisiin vaihtoehtoisesti mitata toimittajan kyvykkyyttä suhteutettuna varaston puutekeräystyöhön. Työ antaa hyödynnettävää tietoa ja kehitysideoita toimitusvarmuuden parantamiseksi aikatauluhallinnan menetelmillä.
Resumo:
Henkilöstöammattilaiset toimivat erilaisissa yrityksissä ja työtehtävissä. Henkilöstöalan toiminnalliset aktiviteetit ovat hyvin monipuolisia ja henkilöstöammattilaisten tulee hallita monia eri osa-alueita voidakseen toimia tehokkaasti. Henkilöstöala on jatkuvassa muutoksessa, sillä siihen vaikuttavat liiketoimintaympäristön nopea muuttuminen ja yrityksien kasvavat paineet tehokkuuden parantamiselle. Hallittavan tiedon määrä alalla on kasvussa ja henkilöstöammattilaisen on jatkuvasti opittava uutta toimintakyvyn säilyttämiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä teemoja ja kompetensseja henkilöstöammattilaisten työhön sisältyy, mikä koulutus vastaisi parhaiten henkilöstötyön vaatimuksiin, mitkä ovat tärkeimmät osaamisalueet, millaista henkilöstötyö on Suomessa sekä mitä muutoksia ja haasteita henkilöstöalalla mahdollisesti tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä yhteistyössä HENRY ry:n kanssa, joka on henkilöstöjohdon ja henkilöstöammattilaisten yhdistys. Kysymykset kohdistuivat vastaajien työnkuvaan, työn ominaispiirteisiin, työssä vaadittaviin tietoihin ja taitoihin sekä tulevaisuuden muutoksiin ja vaatimuksiin. Tutkimuksessa selvisi, että henkilöstöalalle soveltuu parhaiten korkea-asteen koulutus, jonka viisi pääteemaa ovat 1) johtamiskoulutus ja esimiestyöskentely, 2) liiketaloudellinen ja taloushallinnollinen osaaminen, 3) juridiikan osaaminen, 4) käyttäytymistieteellinen osaaminen ja 5) kasvatustieteellinen osaaminen. Näiden lisäksi koulutuksessa tulee keskittyä tietojärjestelmien hallintaan ja henkilöstötietojärjestelmiin. Merkittävimpiä ydinosaamisalueita henkilöstöalalla ovat viestintä ja vuorovaikutustaidot, organisointikyky ja priorisointi, kokonaisuuksien hallinta sekä juridinen tietämys. Merkittäviä ydinosaamisalueita ovat myös liiketoimintaymmärrys, strateginen osaaminen, johtaminen ja osaamisen kehittäminen. Kymmenen vuoden aikana merkittävimmät haasteet arvioidaan kohdistuvan teknologian kehittymiseen, henkilöstötyön muuttumiseen strategisempaan suuntaan rutiinien vähentyessä, henkilöstön koulutustarpeen ennakointiin ja osaamisen varmistamiseen, kilpailun kiristymiseen ja kustannustehokkuuteen sekä monipuolisen työväestön johtamiseen ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Resumo:
Suunto –projekti on ESR-rahoitteinen, Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttama projekti, joka on osa valtakunnal¬lista välityömarkkinoiden kehittämisohjelmaa (TEM). Projektin toiminta-aika on 1.5.2008-30.4.2015. Suunto –projektin päätavoitteena on Lapin alueen välityömarkkinoiden koordinointi sekä työvoimapalvelujen kehittämistyö, jolla pyritään rakenteellisen työttömyyden vähentämiseen alueella. Suunto –projektin tavoitteet kohdistuvat sekä asiakaskohderyhmän palveluprosessin että asiakasta kohtaa¬van palveluverkoston kehittämiseen. Projektin pääasiallinen tehtävä on työmarkkinoille kuntoutuvien asiakkaiden työhönkuntoutu¬misen prosessin kehittyminen tuotekehitystyön ja välityömarkkinoiden kehittymisen avulla. Myöhemmin projektin tavoitteisiin lisättiin myös työllistymispolkujen luominen avoimille työmarkkinoille tukea ja ohjausta tarvitseville työnhakija-asiakkaille yhteistyössä TE-toimiston, työvoiman palvelukeskusten ja välityömarkkinoilla toimivan palveluverkoston kanssa. Projektin kohdeyhmänä on työmarkki¬noille kuntoutuvat asiakkaat, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta työmarkkinaedellytystensä parantamiseen aktiivisen työvoimapolitiikan keinoin. Toisena kohderyhmänä on välityömarkkinoilla ja työllisyydenhoidossa toimiva palveluverkosto. Projektin päätavoitteena on ollut rakentaa työmarkkinoille kuntoutuvien asiakkaiden palveluprosessimalli a) asiakasohjausta kehittämällä b) työvoimapalveluja kehittämällä c) työllistymismalleja kehittämällä sekäd) välityömarkkinoita koordinoimalla. Tähän raporttiin on koottu Suunto –projektin kehittämistyön keskeiset tulokset ja niiden vaikutusten arviointi.
Resumo:
Kaisa Hypénin esitys FinELibin aineistopäivässä Helsingissä 16.4.2015.