971 resultados para The Finnish Defense Forces
Resumo:
Työssä tutkitaan erään tekniseen auringonsuojaukseen keskittyneen yrityksen päätöstä tuottaa aloittelevia yrityksiä palveleva tukikonsepti. Konsepti sisältää mitoitusohjelmia, kokoonpano-ohjeita sekä markkinointimateriaalia. Oleellista on selvittää kannattaako yrityksen keskittyä kyseisiin asiakkaisiin, sekä onko konsepti oikea ratkaisu tälle segmentille. Tätä varten työssä tutustuttiin toimiala-analyysiin, strategiaan, segmentointiin sekä differointiin. Työssä selvitettiin, että Porterin viiden voiman malli on yhä toimiva aloitus toimiala-analyysin laatimiseen. Strategiaan liittyviä koulukuntia löytyy kirjallisuudesta useita erilaisia, oleellista on löytää oikea lähestymistapa kuhunkin tilanteeseen. Segmentointi on tärkeä vaihe, koska sen avulla selvitetään yrityksen eri asiakasryhmiä. Differointi on usein suositeltu keino kilpailuedun tavoittelemiseen. Työtä varten laadittiin yritykselle toimiala-analyysi. Lisäksi yritykselle etsittiin segmenttejä sekä pohdittiin sen mahdollisuuksia differointiin. Segmenttejä löydettiin kolme erilaista. Samalla todettiin, että paras tapa differoida yrityksen tuotteita on keskittyä tuotteiden aineettomiin ominaisuuksiin. Toimiala-analyysin, segmenttien sekä differointimahdollisuuksien perusteella päädyttiin siihen, että yrityksen päätös keskittyä enemmän uusiin ja aloitteleviin asiakkaisiin vaikuttaa järkevältä. Konseptin ominaisuuksien perusteella myös konsepti vaikuttaa hyvältä tavalta palvella kyseistä asiakassegmenttiä.
Resumo:
Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää vuonna 2006 voimaan astuneen osakeyhtiölain, ja sen seurauksena parantuneen velkojainsuojan vaikutus suomessa käytettäviin kassavirtalaskelmiin yritysanalyysissa. Erityisesti tutkittiin maksukykyisyystestin vaikutusta kassavirtalaskelmissa käytettävään maksunsaantijärjestykseen. Aineisto kerättiin haastattelemalla merkittävimpien suomalaisten rahoittajien yritystutkimusten edustajia ja käymällä läpi suomalaista rahoitusalan kirjallisuutta. Tutkielmassa kävi ilmi, että suomen merkittävimpien rahoittajien käyttämissä, tai rahoitusalan kirjallisuudessa esitetyissä kassavirtalaskelmissa, ei ollut otettu huomioon maksukykyisyystestin vaikutusta kassavirta-analyysiin. Tutkielmassa esitetään uudenlainen kassavirtalaskelma, mikä noudattaa mahdollisimman hyvin osakeyhtiön maksunsaantijärjestystä. Uusi kassavirtalaskelma sopii nykyisin Suomessa yleisesti käytössä olevia kassavirtalaskelmia paremmin sekä yrityksen velkakapasiteetin arvioimiseen että osakeyhtiön maksukykyisyystestin tekemiseen osingonjakopäätöksen tueksi. Lisäksi tutkielmassa havainnollistetaan esimerkkilaskelmin kassavirtaanalyysin tekemistä sekä Yritystutkimusneuvottelukunnan suosittamalla kassavirtalaskelmalla että uudenlaisella kassavirtalaskelmalla
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten vesivoimalaitosten vesiteiden pato – ja sulkurakenteiden tulevia korjaustarpeita seuraavien viiden vuoden aikana. Tutkimuskohteiksi rajattiin yli 1 MW:n ja ennen vuotta 1975 valmistuneet sekä vielä peruskorjaamattomat kohteet. Näillä rajauksilla muodostui 73 vesivoimalaitoksen joukko. Näissä vesivoimalaitoksissa oli yhteensä 133 koneistoa ja 394 erilaista sulkurakennetta. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla 30 henkilöä yhteensä 24:stä eri yhtiöstä. Haastateltavat olivat pääasiassa laitosten käyttö- tai kunnossapitopäälliköitä, mutta myös omistajayhtiöiden ylintä johtoa. Strukturoidun haastattelulomakkeen avulla toteutettuna haastattelu oli siten lähes puhdas kyselytutkimus, jonka vastausprosentiksi muodostui 100 %. Haastattelu mahdollisti epäselvien yksityiskohtien selvittämisen ja siten tutkimuksen luotettavuus muodostui suuremmaksi kuin pelkällä kyselylomake - mittauksella. Tulokset osoittivat, että tulevia korjaustarpeita havaittiin noin kolmasosassa tutkimuskohteista. Tyypillisimmät korjaustarpeet ovat vesiteiden betonirakenteisiin tulleissa vaurioissa sekä sulkurakenteiden teknisen ikääntymisen myötä tulevissa tiiviysongelmissa sekä toiminnallisissa vioissa.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena oli tutkia miten rahtialuksen kansiluukut voitaisiin valmistaa mahdollisimman kevyiksi. Katettavan ruuman pinta-ala on n. 10 m x 40 m. Luukkujen suuresta jännevälistä johtuen, rakenteelta vaaditaan suurta jäykkyyttä. Erilaisina vaihtoehtoina tutkittiin vaahtomaista alumiinia, alumiinisia kennorakenteita ja polyuretaanisia sandwich-rakenteita. Työssä vertailtiin myös erilaisia geometrisia ratkaisuja, joilla kansiluukkujen jäykkyyttä pyrittiin lisäämään ja sitä kautta pääsemään pienempään materiaalin tarpeeseen. Geometriaa suunniteltaessa huomioitiin myös vaikutukset ruuman tilavuuteen ja lainsäädännön asettamat reunaehdot. Lainsäädännöstä saatiin esimerkiksi turvakaiteiden minimikorkeus, joka vaikuttaa suoraan ruuman tilavuuteen, kun aluksen korkeimmaksi kohdaksi on valittu laivan keskilinja ja tämä korkeus on annettu suunnittelun lähtötietona. Tietokoneavusteisen lujuuslaskennan avulla eri vaihtoehdoista muodostettiin elementtimallit. Malleja varioimalla ja tuloksia vertailemalla saatiin selville kevyin mahdollinen rakenne ja geometria. Malleista saatiin selville myös luukkujen tukireaktiovoimat, eli voimat, jotka luukut kohdistavat aluksen muihin rakenteisiin. Lisäksi työssä mietittiin erilaisia tapoja ruuman avaamiseen ja avaamistavan vaikutusta kansiluukkujen painoon, geometriaan ja ruuman tilavuuteen.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tutkia biokaasulaitoksen rejektivesien ominaisuuksiin vaikuttavia tekijöitä ja rejektiveden esikäsittelyn tarpeellisuutta. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella Kouvolaan suunnitteilla olevan Kymen Bioenergia Oy:n biokaasulaitoksen rejektivesien vaikutusta Kouvolan Veden Mäkikylän jätevedenpuhdistamolla. Biokaasulaitoksen rejektivedet ovat yhdyskuntajätevesiin verrattuna selvästi konsentroituneempia. Jätevedenpuhdistamoilla erityisesti rejektiveden korkea typpipitoisuus aiheuttaa lisäkuormitusta. Suomessa toiminnassa oleville biokaasulaitoksille tehdyn kyselytutkimuksen tulosten perusteella rejektiveden typpipitoisuuteen vaikuttaa syötteen typpipitoisuus sekä mädätysjäännöksen kuivauksen tehokkuus. Rejektiveden kiintoainepitoisuudella on puolestaan vaikutusta biologiseen hapenkulutukseen ja välillisesti myös rejektiveden kemialliseen hapenkulutukseen. Rejektivesien jätevedenpuhdistamoilla aiheuttamaa kuormitusta on mahdollista vähentää esikäsittelemällä rejektivedet joko biologisella tai fysikaalis-kemiallisella puhdistusmenetelmällä. Kyselytutkimus kuitenkin osoitti, että rejektivesien esikäsittelyssä ei aina päästä puhdistustavoitteeseen. Jätevedenkäsittelyn sijaan rejektivesiä on mahdollista käyttää lannoitteena, mikäli biokaasulaitoksen syöte ei sisällä jätevedenpuhdistamon lietteitä. Myös Kouvolan Veden Mäkikylän puhdistamolla biokaasulaitoksen rejektivedet tulevat lisäämään merkittävästi tulovirtaaman typpikuormaa. Typpikuorman lisäys edellyttää ilmastusaltaassa ilmastuksen tehostamista sekä kalkin syöttömäärän lisäämistä, jotta jäteveden happipitoisuus ja pH pysyvät typenpoistoreaktioille suotuisina. Lisäksi tulovirtaamasta puolet tullaan ohjaamaan esiselkeyttimen ohi, jotta ilmastusaltaassa on orgaanista ainetta typenpoistoon riittävästi. Mäkikylän puhdistamon typenpoistokapasiteettia on mahdollista kasvattaa lisähiilen syötöllä. Mikäli biokaasulaitoksen kapasiteettilisäyksen jälkeen rejektivesien typpikuoma ylittää lisähiilellä saavutetun lisäkapasiteetin, on rejektivedet esikäsiteltävä.
Resumo:
Suomalainen teollisuus ja yrittäjyys ovat muutoskohdassa johtuen kasvavista kansainvälisistä paineista ja kovenevasta ulkomaisesta kilpailusta. Tämän työn tavoitteena on tutkia suomalaisen yrityksen kansainvälistymisen motiiveja, prosessia ja kansainvälistymisen vaatimia valmistelevia toimenpiteitä ja analyyseja teknologiayrityksen näkökohdasta. Prosessin kulusta ja valmistelevista analyyseistä rakennetaan malli, joka kuvaa prosessin eri vaiheita. Työn toisessa osassa pohditaan Kiinaa suomalaisen teknologiayrityksen kansainvälistymisen kohdemaana ja Kiinaan kohdemaana liittyviä riskejä, mahdollisuuksia ja suomalaisen teknologiayrityksen toimintaedellytyksiä Kiinan markkinoilla. Työ on pääasiassa tutkimus yritysten kansainvälistymiseen liittyvistä prosesseista ja Kiinan markkinoista, joka perustuu jo olemassa oleviin artikkeleihin ja kirjallisuuteen. Työ on tehty kirjallisuustutkimuksena.
Resumo:
HTSC materials are relevant in modern microelectronics, because of their transformation from the normal state to the superconducting. That is why the idea of producing HTSC in industrial amounts is actual nowadays. To decrease cost of their production it is important to use magnetron sputtering systems which give the best results for essential parameters. Modeling is the simplest and the fastest way to determine optimum sputtering condition. This thesis concentrates on determination the phases of the whole sputtering process and to find out basic factors of each phase using the modeling. It was find out, that the main factors which influence on the mode of occurrence of the initial stages are the current density of the magnetron discharge and the pressure of sputtering gas. With the modeling also velocity dependences were obtained for YBCO and SmFeAsO. These were compared and difference between them was examined. To support represented model comparison was made with experimental results. This showed that the model gives good results, very similar to the experimental ones. The results of this work were published in annual conference of the finnish physical society.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on luoda poikkitieteellinen katsaus teknologisen kehityksen vaikutuksiin hyvinvointivaltion perusrakenteille, kuten työnteko, yrityskulttuuri, peruskoulutus sekä innovaatiopolitiikka. Työ pyrkii osoittamaan myös hyvinvointivaltion roolin Suomen kilpailu- ja innovaatiokyvyn kannalta. Työn viitekehys rakentuu teknisten-, yhteiskuntatieteiden, sosiologian sekä tämän päivän heikkojen signaalien varaan. Työ yhdistää erilaiset näkökulmat yhdeksi kokonaisuudeksi, josta myös lukija voi luoda oman näkemyksensä. Johtopäätöksinä työssä huomataan hyvinvointivaltion roolin suuruus puhuttaessa suomalaisesta innovaatio- ja kilpailukyvystä. Tasa-arvoinen peruskoulutusjärjestelmä, tulonsiirrot sekä sosiaalinen turvaverkko ovat olleet luomassa pohjaa nykyiselle hyvinvoinnillemme sekä kilpailukyvyllemme. Kuitenkin nämä järjestelmät ovat jäämässä ajastaan jälkeen, sillä niitä ei ole suunniteltu kansallisvaltioiden väliseen kilpailuun. Yksityistäminen ja globaalille kilpailulle avautuminen ovat nähty maailmalla ratkaisuna tähän ongelmaan, kuten Englannissa tehtiin 40 vuotta sitten. Yksityistämisen vaikutukset hyvinvointivaltioon ovat kuitenkin arvaamattomia, sillä hyvinvointivaltio on vielä varsin tutkimaton käsite. Teknologinen kehitys on ollut luomassa kilpailuetuamme ja siitä voidaan olettaa myös luovan tulevaa kilpailuetua. Suomeen on saatava uudenlainen johtamisen- ja yhteiskunnallisen ymmärtämisen kulttuuri, joka huomioi myös globalisaation mukanaan tuomia muutoksia. Se yhdistettynä teknologian kehitykseen ja innovaatiopolitiikkaan saattaa olla Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaiseva innovatiivinen kilpailuetu.
Resumo:
Challenges of mass university conceived and experienced by university language centre language teachers The massification of the university involved not only an expansion but also a transition from one period to another, from elite higher education to mass higher education. Massification cannot be viewed as expansion and structural change but it has to be viewed in a context of a number of changes involving universities, state, economy, society and culture as well as science, technology, education and research. In the Finnish academic context, massification is often associated with negative development and it may be used as an excuse for poor teaching. The objective of the present study is to find out how the mass context is manifested in the work of university language centre language teachers. The data were collected by means of semi-structured questionnaires from 32 language teachers working at language centres at the universities of Helsinki, Jyväskylä, Tampere and Turku in Finland. Both Finnish and native speakers, 6 male and 26 female teachers, were included. All the teachers in the study had taught more than 10 years. The data were complemented by interviews of four teachers and email data from one teacher. Phenomenographic analysis of the informants’ conceptions enabled a description of their experiences of students at a mass university, conceptions of teaching and learning and of issues related to work health. Some conceptions were consonant with earlier results. The conceptions revealed differences between two teacher groups, teachers of subject-specific language, or language for specific purposes (LSP), and teachers of elementary and advanced language courses (general language teachers). For the first, the conceptions of the investigated teachers provided a picture of the students as a member of a mass university. The students were seen as customers who demanded special services to facilitate their studies or were selective about the contents of the course. The finding that appeared only in the LSP teachers’ data was the unengaged attitude towards language study, which appeared as mere hunt for credits. On the other hand, the students were also seen as language learning individuals, but a clear picture of a truly interested language learner was evident in the data of general language teachers. The teachers’ conceptions of teaching and learning revealed a picture of experienced teachers with a long background of teaching, reflecting experiences from different time periods and influences from their own education and illustrating the increasing problems with organizing individual tutoring due to large, heterogeneous groups. It seemed, however, that in spite of the large student groups, general language teachers were able to support the students’ learning processes and to use learner-centred methods, whereas LSP teachers were frequently compelled to resort to knowledge transmission type of teaching. The conditions of the mass university were clearly manifested in the respondents’ conceptions about work satisfaction: there were a number of factors related to administration, teaching arrangements and the status of the language centres that were likely to add to the teachers’ work stress, whereas traditional characteristics of academic work were viewed as promoting work satisfaction. On the basis of the teachers’ conceptions, it is safe to assume that academic mass context and students’ orientations have an effect on the teacher’s approach to teaching, while there is no unequivocal association between mass university teaching and poor teaching.
Resumo:
The aim of this thesis was to study network structures and modularity among biofuel heating system manufacturers in the Finnish bioenergy sector by utilizing the perspectives of numerous Finnish bioenergy specialists. The study is qualitative due to the fact that the research material was gathered with semi-structured theme interviews during May and June 2010. The research methodology used in the thesis combines conceptual and action-oriented approach. Networks, value nets, and modularity were studied from different perspectives. Three network and platform strategies were discovered and a general network structure was formed. Moreover, benefits and disadvantages of networks and modularity among biofuel heating system manufacturers were illustrated. The analysis provides a comprehensive perception of the industry. The results of the research were constructed by implementing existing theories into practice. Also future recommendations for the biofuel heating system manufacturers were given. The results can be considered to be beneficial because the number of previous studies about the subject is relatively small. The reliability of the study is eminent because the number of the interviews was inclusive.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tutkittiin aineettoman pääoman merkitystä alkavan yrityksen rahoituksen saantiin. Tutkimuksen teoreettinen osuus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöllisillä teemahaastatteluilla alkavan yrityksen ensisijaisilta rahoittajilta, joita katsottiin olevan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Teknologian kehittämiskeskus Tekes, Keksintösäätiö, Finnvera Oyj ja pankit. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että aineettomalla pääomalla on tärkeä merkitys alkavan yrityksen rahoituksen saantiin. Mikäli alkavalla yrittäjällä ei ollut aineetonta pääomaa, alkava yritys ei saanut rahoitusta vaikka vakuudet olisivat olleet kunnossa. Tämän johdosta, nyt tulisi valita mittarit, joilla pystytään mittaamaan rahoituksen kannalta vaikuttavat aineettoman pääoman menestystekijät ja raportoimaan nämä. Jotta yritykset olisivat rahoittajan kannalta vertailukelpoisia, tulisi rahoittajan määritellä mittarit, joihin se rahoitusta myöntäessään kiinnittää huomiota.
Resumo:
Tässä tutkielmassa korostuu Euroopan sisäinen kulttuurillinen erilaisuus ja sen vaatimukset Suomessa toimiville monikansallisille organisaatioille. Eurooppalaista johtamista on tutkittu jo vuosikymmenten ajan, mutta erityisesti suomalaisesta, Suomessa työskentelevien eurooppalaisten näkökulmasta ei vastaavaa tutkimusta tiettävästi ole aiemmin tehty. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisen kulttuurin ja johtajuuden arvoeroja muiden Euroopan Unionin maiden kansalaisten näkökulmasta. Pohjois-Euroopan maista tutkimuksessa on mukana edustajia Ruotsista, Tanskasta ja Hollannista. Keski-Euroopan maista edustusta löytyy Saksasta ja Itävallasta, kun Etelä-Eurooppaa edustavat ranskalaiset ja italialaiset henkilöt. Itäisestä Euroopasta mukana on latvialaisia henkilöitä ja anglo-Euroopasta britannialaisia. Tutkimus kartoittaa tutkimukseen mukaan otettujen maiden yhteisö- ja johtamiskulttuurillisia törmäyskohtia suomalaisen kulttuurin kanssa, jotta Suomessa toimivat monikansalliset työyhteisöt löytäisivät yhä parempia strategioita eurooppalaisen ihmispääoman, eurooppalaisten työntekijöiden ja näiden osaamisen, johtamiseksi ja monikansallisen yhteisön toimivuuden ymmärtämiseksi ja parantamiseksi. Näitä törmäyskohtia tarkastellaan empiirisesti Hofsteden (1984) kulttuuridimensioiden, Housen ym. (1999) GLOBE-tutkimuksen ja Koopmanin ym. (1999) johtajuusulottuvuuksien avulla. Tutkimusaineisto koostuu Internet-pohjaisesta kyselystä, joka suoritettiin keväällä 2010. Siihen osallistui 75 Suomessa työskentelevää Euroopan Unionin kansalaista. Analysointimenetelmänä tutkimuksessa käytetään klusterointia, keskiarvoistuksia, Kruskall Wallisin testiä ja sisällönanalyysiä tukemaan määrällisen analyysin tuloksia ja tuomaan esiin siitä poikkeavia havaintoja. Tutkimuksen ytimessä on johtamiskulttuurilliset erot, joista tehdään laajempaa analyysiä edellä mainituin keinoin. Yhteisökulttuurillisia eroja havainnoidaan tutkimuskyselyyn perustuvien väittämien perusteella tehtyjen histogrammien avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maantieteellinen, uskonnollinen tai poliittinen läheisyys eivät määritä kulttuurillista läheisyyttä tai johda kulttuurilliseen sopeutumiseen. Poliittinen raja kahden naapurin välillä saattaa johtaa saman asian kokemiseen kahdella täysin eri tavalla. Lisäksi tuloksista käy ilmi, että yhteisökulttuurilliset ja johtamiskulttuurilliset arvot eivät välttämättä kulje käsikkäin Suomessa työskentelevien eurooppalaisten näkökulmasta. Yleisinä kulttuurillisina kipukohtina tutkimuksessa nousee esiin suomalaisen kulttuurin sosiaalisuuden ja kommunikaation puutteellisuus, toisaalta suomalaiseen kulttuuriin sopeutumista helpottaa suomalainen rehellisyys ja suoruus. Johtamiskulttuurillisina haasteina eurooppalaiset kokevat suomalaisen tyyppijohtajan kyvyttömyyden riskien ottamiseen ja kannustusmenetelmien puutteet. Tämän lisäksi tutkimuksessa tulee ilmi useita tiettyihin kansallisuuksiin liittyviä törmäyskohtia. Tutkimus on nähtävä tämän hetken kuvauksena. Kulttuuritutkimus sisältää monia tekijöitä, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ja lisäksi hyvin subjektiivisia. Kulttuurijohtajuus merkitsee kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa kykyä olla innovatiivinen, joustava ja herkkä sosiaalisille merkityksille.
Resumo:
The aim of this Master’s thesis is to examine the Finnish Transport Agency's cooperation possibilities with learning institutions. This thesis complements earlier studies made by the Finnish Transport Agency. The sources used in this research are law literature and earlier studies made by the Finnish Transport Agency. The contribution of the study is to present how to organize the cooperation rationally and legally. The study also assesses how cooperation can support the Finnish Transport Agency's strategy.
Resumo:
Cutting of thick section stainless steel and mild steel, and medium section aluminium using the high power ytterbium fibre laser has been experimentally investigated in this study. Theoretical models of the laser power requirement for cutting of a metal workpiece and the melt removal rate were also developed. The calculated laser power requirement was correlated to the laser power used for the cutting of 10 mm stainless steel workpiece and 15 mm mild steel workpiece using the ytterbium fibre laser and the CO2 laser. Nitrogen assist gas was used for cutting of stainless steel and oxygen was used for mild steel cutting. It was found that the incident laser power required for cutting at a given cutting speed was lower for fibre laser cutting than for CO2 laser cutting indicating a higher absorptivity of the fibre laser beam by the workpiece and higher melting efficiency for the fibre laser beam than for the CO2 laser beam. The difficulty in achieving an efficient melt removal during high speed cutting of the 15 mmmild steel workpiece with oxygen assist gas using the ytterbium fibre laser can be attributed to the high melting efficiency of the ytterbium fibre laser. The calculated melt flow velocity and melt film thickness correlated well with the location of the boundary layer separation point on the 10 mm stainless steel cut edges. An increase in the melt film thickness caused by deceleration of the melt particles in the boundary layer by the viscous shear forces results in the flow separation. The melt flow velocity increases with an increase in assist gas pressure and cut kerf width resulting in a reduction in the melt film thickness and the boundary layer separation point moves closer to the bottom cut edge. The cut edge quality was examined by visual inspection of the cut samples and measurement of the cut kerf width, boundary layer separation point, cut edge squareness (perpendicularity) deviation, and cut edge surface roughness as output quality factors. Different regions of cut edge quality in 10 mm stainless steel and 4 mm aluminium workpieces were defined for different combinations of cutting speed and laserpower.Optimization of processing parameters for a high cut edge quality in 10 mmstainless steel was demonstrated