953 resultados para organisaation rajat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Toimintaympäristönä taistelukenttä on muuttunut yhä monimuotoisemmaksi, mikä aiheuttaa komentajakeskeiselle päätöksenteolle yhä enemmän haasteita. Komentajaa lähimpänä toimii yhtymän johto, josta viimeisimmissä esikuntaohjeissa käytetään nimitystä johtoryhmä. Tämän tutkimuksen päämääränä oli selvittää miten johtoryhmätyöskentelyä voitaisiin hyödyntää suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa yhtymän komentajan johtamistoiminnan tehostamiseksi. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa lähteinä ovat olleet asiantuntijalausunnot, asiakirjat sekä asiaan liittyvät tutkimukset ja kirjallisuus. Johtoryhmään liittyvät asiantuntijalausunnot on kerätty upseeriasiantuntijoilta delfoimenetelmällä, jonka tuloksia on analysoitu fenomenografista tutkimusotetta hyödyntäen. Tutkimuksessa selvisi, että yhtymän suunnittelu- ja päätöksentekoprosessi ei nimestään huolimatta kuvaa päätöksentekoa itsessään. Päätöksentekoa eikä komentajan antamaa ohjausta kuvata myöskään muissa ohjeissa tai oppaissa. Näiden kuvausten puuttuminen vaikeuttaa komentajan päätöksenteon tukemista käytännössä ja tekee sen tukemisen kuvaamisen ohjeissa haastavaksi. Päätöksentekoa tukeva johtoryhmä käsitteenä sekä sen rooli esikunnan organisaatiossa jää epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana erityisesti liike-elämässä johtoryhmiä on perustettu vastaamaan johtamisympäristön nopeasti muuttuviin ja moninaisiin haasteisiin. Johtoryhmät tuottavat lisäarvoa organisaatiolleen osallistumalla tulosyksikköjohtajan apuna strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen. Johtoryhmät kyetään muodostamaan organisaation tarpeen mukaan ja toiminta- sekä päätöksentekotavat voivat olla erilaisia toimintaympäristöstä johtuen. Liike-elämässä havaittuja hyviä käytänteitä on mahdollista soveltaa yhtymän komentajan päätöksenteon tukemisessa. Tutkimustulosten perusteella upseereilla vaikuttaa olevan varsin monenlaisia käsityksiä johtoryhmästä ja johtoryhmätyöskentelystä yhtymätasolla. Upseerit ovat muodostaneet käsityksensä johtoryhmästä pääsääntöisesti spontaanisti virkauransa aikana saatujen kokemusten perusteella, jolloin yhtenäistä käsitystä ei ole muodostunut. Tutkimukseen osallistuneiden asiantuntijoiden näkemykset hyvästä sotilasjohtoryhmästä osoittautuivat varsin samansuuntaisiksi, mutta käsitys johtoryhmän roolista organisaatiossa ymmärrettiin usealla eri tavalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nykyisellään linjaorganisaatio ohjeistuksineen ei kykene tukemaan riittävän tehokkaasti komentajan päätöksentekoa nykyisessä suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa. Johtoryhmätyöskentelyn nykyistä parempi ohjeistaminen, ja sen sisällyttäminen yleisesikuntaupseerin koulutukseen, luo ylimmälle upseeristolle yhtenäiset perusteet ohjata johtoryhmän toimintaa komentajana tai toimia osana sitä. Tässä tutkimuksessa on esitetty johtoryhmätyöskentelyn hyödyntämismahdollisuuksia nykyisessä suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa siten, että se tukee komentajan päätöksentekoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rajat ylittävä rikollisuus vaikuttaa nykyään suomalaisten arjen turvallisuuteen. Uhkakuviin vastaaminen edellyttää ennakointia ja yhä syvempää kansainvälistä yhteistyötä. Tehokas toiminta vaatii viranomaisilta saumattomasti yhteen sovitettuja käytännön rikostorjuntatoimenpiteitä, jotka vaativat toteutuakseen ylikansallisen ja kansallisen normiston yhteensopivuutta. Tutkimuksen kansainvälisenä viitekehyksenä toimivat kansainväliset eurooppalaiset oikeussäännöt. Eri aikakausina säädetty sekä voimaansaatettu oikeusnormisto ja nykypäivän rajat ylittävä rikollisuus antavat työlle historiasta nykypäivään kulkevan suunnan. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on tuottaa jäsenneltyä tietoa ja tulkintakannanottoja Rajavartiolaitoksen kansainvälisen rikostorjuntayhteistyön oikeudellisesta perustasta sen toimiessa rikostorjuntaviranomaisena Euroopan unionin Venäjän vastaisella ulkorajalla. Toissijaisesti tällä tutkimuksella pyritään lisäämään ymmärrystä Rajavartiolaitoksesta kansallisena ja kansainvälisenä rikostorjuntaviranomaisena Euroopan unionin ulkorajalla. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi eli oikeusdogmatiikka, jolla tarkoitetaan voimassa olevien oikeussääntöjen systematisointia ja tulkintaa. Tässä tutkimuksessa systematisointi tarkoittaa Rajavartiolaitoksen rikostorjuntatehtäviä koskevien kansallisten lakien, kahdenvälisten valtiosopimusten, Euroopan neuvoston valtiosopimusten ja Euroopan unionin ylikansallisen sääntelyn järjestämistä ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi. Tutkimuksen johtopäätöksissä on esitetty Rajavartiolaitoksen rikostorjuntayhteistyön soveltamisen yleiset periaatteet säädöskohtaisesti tarkasteltuna. Tutkimuksen keskeinen uutuusarvo on Venäjän viranomaisten tutkimusta varten antamissa vastauksissa, jotka liittyvät kansalliseen lainsäädäntöön, kansainvälisiin sopimuksiin ja käytännön yhteistyöhön. Tutkimuksen perusteella Rajavartiolaitoksen ja Venäjän Rajavartiopalvelun kahdenvälisiin yhteyksiin perustuvaa rikostorjuntayhteistyötä voidaan kehittää nykyisten säädösten tehokkaammalla soveltamisella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Erityisesti viimeisten kahden vuosikymmen aikana globalisaatio on lisännyt ihmisten välisiä yhteyksiä yli valtioiden rajojen, mikä on osaltaan kasvattanut muuttoliikettä. Hallitsematon muuttoliike ja siihen liittyvä laiton maahanmuutto, voi muodostua yhteiskunnalle turvallisuusuhkaksi. EU:ssa laiton maahanmuutto on turvallistettu ilmiö. Euroopan unionissa laiton maahanmuutto ilmiönä on uskottavasti yhdistetty EU:n politiikkaan ja strategioihin sekä lopulta EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimintaan. Tässä tutkimuksessa lähestytään laitonta maahanmuuttoa sen turvallistamisen perusteluiden kautta, jotta on mahdollista ymmärtää laittoman maahanmuuton moniulotteisuus ja sen vaikutukset politiikkaan ja käytännön viranomaistoimintaan. Turvallistamisella tarkoitetaan prosessia, jossa jostakin asiasta rakennetaan uhkakuva. Tutkimuksessa tarkastellaan laittoman maahanmuuton ja rajaturvallisuuden välistä suhdetta. Tutkimuksessa pyritään perustellusti asemoimaan rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan viitekehykseen Euroopan unionin toimintaympäristössä ja tuomaan esiin rajaturvallisuuden vuorovaikutussuhteita Tutkimus rakentuu kahdesta osasta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton kehystämistä poliittiseksi asiakysymykseksi ja pyritään todistamaan tutkimushypoteesi, jonka mukaan laiton maahanmuutto on EU:ssa turvallistettu ilmiö. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton hallintaa eurooppalaisena yhteistyönä rajaturvallisuuden viitekehyksessä. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysia; ensin laittoman maahanmuuton turvallistamisen tutkimuksen osalta kolmen turvallisuusdiskurssin ulottuvuuden viitekehyksessä ja sen jälkeen näitä tuloksia hyödyntäen rajaturvallisuuden asemoimisessa osaksi laittoman maahanmuuton hallintaa. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että laittoman maahanmuuton turvallistamisen primäärisyy EU:ssa on ihmis- ja perusoikeuksien turvaaminen kolmansien maiden kansalaisille EU:n alueella. EU:ssa nähdään, että laittomasta maahanmuutosta kohdistuu uhka yhteiskuntajärjestykselle ja EU:n alueella oleskeleville kolmansien maiden kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksille, koska laittomaan maahanmuuttoon liittyy ihmiskauppaa, rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä. Hallitsemattoman laittoman maahanmuuton nähdään EU:ssa lopulta johtavan yhteiskunnan sisälle muodostuvaan toiseen ”varjoyhteiskuntaan”, jonka jäsenet ovat yhteiskunnan sääntöjen ja oikeuksien ulkopuolella. EU:ssa laittoman maahanmuuton turvallistamisen taustalla oleva primäärisyy asettaa kaksi perusvaatimusta rajaturvallisuuden ylläpitämiselle EU:n ulkorajoilla. Ensinnäkin EU:n ulkorajat on oltava valvottuina, jonka seurauksena viranomaisilla on tiedossa, ketä EU:n alueella oleskelee ja mikä on heidän intressinsä oleskeluun. Toinen vaatimus on havaita viimeistään ulkorajalla kansainvälistä suojelua tarvitsevat kolmansien maiden kansalaiset ja ohjata heidät turvapaikkaprosessiin. Samoin tutkielmassa kävi ilmi, että rajaturvallisuudessa on kyse kolmen elementin kontrolloidusta tasapainosta; rajat ylittävän rikollisen toiminnan estävän viranomaistoiminnan, sujuvan laillisen rajanylitysliikenteen sekä kaikkien rajojen yli pyrkivien ihmisten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen tasapainosta. Kulmakivien painoarvoa kontrolloidaan politiikan keinoin ja niiden painoarvo vaihtelee vallitsevien ulko- ja sisäpoliittisten intressien mukaan. Rajaturvallisuuteen ja sen ylläpitoon sekä rikos- ja turvapaikkaprosessien toimivuuteen kohdistuu edelleen EU:n alueella merkittäviä haasteita. Keskeisimmät poliittiset haasteet ovat EU:n suhteet kolmansiin maihin sekä jäsenmaiden keskinäinen luottamus toisiinsa. Merkittävin operatiivisen toiminnan haaste on EU:n alueelle saapuvien kolmansien maiden kansalaisten luotettavan ja koko EU:n laajuisen rekisteröinnin puuttuminen. Ilman kattavaa ja luotettavaa rekisteröintiä rajavalvontaan, rajatarkastuksiin ja ulkomaalaisvalvontaan käytetyt resurssit ovat vajaatehoisia, eivätkä neliportaisen rajaturvallisuusmallin turvallisuuskehät kykene täysimääräisesti täydentämään toisiaan. Toinen operatiivisen toiminnan haaste on ulkomaalaisvalvonnan toimivuus EU:n sisällä. Ulkomaalaisvalvonnan lisäämisellä voitaisiin parantaa rajaturvallisuuden tasoa ja toisaalta kattava ulkomaalaisvalvonta toimisi neliportaisen rajaturvallisuusmallin kolmen uloimman kehän toiminnan laadunvalvontajärjestelmänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU:n rajaturvallisuuden ja neliportaisen rajaturvallisuusmallin kehittämistä vaikeuttavat tekijät kulminoituvat EU:n jäsenmaiden taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Rajaturvallisuuden toimintaedellytykset luodaan suurelta osin EU:n ja sen jäsenvaltioiden työvoima-, maahanmuutto-, turvapaikka- ja ulkopolitiikassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollossa käynnissä suuri organisoinnin muutos. Tietojärjestelmien kehittäminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Tässä tutkielmassa arvioidaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä kehitettyä tietojohtamisen mallia. Mallin tekeminen tuli käytännössä mahdolliseksi, kun Etelä-Karjalan alueen yhdeksän kuntaa päättivät keskittää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhteen organisaatioon vuoden 2010 alusta. Tietojohtamisen malli valmistui osaksi organisaation johtamisjärjestelmää vuonna 2014. Malli tuo uuden lisänäkökulman perinteiseen organisaatioyksikkökohtaiseen ennustamiseen ja arviointiin. Mallilla voidaan myös ennakoida erilaisten palvelurakenteiden vaikutuksia. Tutkielman teoria koostuu tietojohtamisesta tietojärjestelmän ja julkisen hallinnon näkökulmasta. Mallissa keskeisenä sisältönä olevien indikaattoreiden ja mittareiden arviointi rajataan tämän tutkielman ulkopuolelle. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa on pyritty ymmärtämään avoimien keskusteluiden ja teemahaastatteluiden kautta tutkimuksen kohteena olevaa tietojohtamisen mallia. Haastateltavat valittiin heidän asiantuntemuksensa perusteella ja haastatteluissa oli erilaisia painotuksia. Teemoina haastatteluissa olivat mallin kehitystyö, käyttäjien kokemukset, mallin haasteet ja sen onnistuminen. Mallin käynnissä olevaan kehittämiseen sekä jatkokehitysideoihin perehtyminen täydensivät ymmärrystä mallista. Tietojohtamisen mallilla saadaan aiempaa reaaliaikaisempaa tietoa johtamisen tueksi. Mallia käsittelevään tietojohtamisen käsikirjaan on sisällytetty sen käyttöönottoon tarvittavat elementit. Mallin käyttö on sen uutuudesta ja edelleen jatkuvasta kehitystyöstä johtuen vielä vähäistä. Henkilöön perustuvan tietomallin pohjalta on saatu tuloksia kuntoutuksen vaikutuksien arvioinnissa, vammaisten ja ikäihmisten laitoshoidon purkamisen arvioinnissa sekä erilaisissa diagnooseihin perustuvien potilasryhmien palveluiden ohjauksessa. Malli antaa mahdollisuuden tarkastella eri asiakas- tai potilasryhmien kaikkia kustannuksia ja suoritteita. Vaikka malli on kehitetty organisaatioon, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnot on keskitetty, voidaan mallin käyttöönottoa harkita myös hajautetussa organisaatiorakenteessa. Merkittävimpinä haasteita mallin käyttöönotossa hajautetussa organisaatiossa lienevät mallin hallinnoijasta ja määrittelyistä sopiminen sekä tietosuojaan liittyvät kysymykset. Esimerkkinä tutkielmassa oli Varsinais-Suomi, missä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioita on 25 kappaletta. Malli lienee otettavissa käyttöön paitsi Varsinais-Suomessa myös valtakunnallisesti. Malli saattaisi olla hyödyllinen organisoinnin muutosvaiheessa ja johtamisen tukena myös sen jälkeen. Tutkimuksiin tarvittavaa pohjatietoa voisi olla nykyistä helpommin saatavissa mallin tietokannasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luovuus on erittäin monitahoinen ilmiö ja tutkimuskohde, jonka tutkimus on jakautunut hyvin erilaisiin tarkastelutapoihin eri tieteenalojen kesken. Luovuuden tutkiminen liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa on ollut melko rajautunutta, keskittynyt enemmän innovaatioiden tutkimiseen ja monitasoisempi tarkastelu on ollut vähäisempää. Erilaiset lähestymistavat johtamis- ja organisaatiotutkimuksen mukaisessa tarkastelussa luovuuden suhteen ovat myös hajautuneita. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella erityisesti luovuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä organisaation todellisuudessa. Tekijöitä tarkastellaan yksilön ja organisaation tasolla, ja pyritään selvittämään onko eri tasojen tekijöiden välillä ristiriitaisuutta tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tutkielmassa on käytetty analysoinnin pohjana Teresa Amabilen kehittämää luovuuden komponenttimallia mallintamaan eri tasojen elementtien vaikutusta luovuuden ilmenemiseen organisaatiokontekstissa. Tutkimuksen aineistona on käytetty seitsemää teemahaastattelua kahdesta eri markkinointiviestintäorganisaatiosta, ja rakennettu näistä yhtenäistä kuvaa luovuuden ilmiöstä markkinointialan organisaation kontekstissa. Haastateltavien työtehtävät ja asemat organisaatioissa erosivat tarkoituksellisesti toisistaan, jotta kuvaa pystytään muodostamaan laajasti koko organisaation laajuudelta. Aineiston analyysi on toteutettu teemoiteltuna sisällönanalyysinä ja siitä on muodostettu yksilö- ja organisaatiotason kategorioita, joissa ilmeneviä tekijöitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että edistävätkö vai rajoittavatko ne luovuutta ja millä tavalla. Tutkimusparadigma on postpositivistinen ja lähestyy tieteellistä realismia, sillä ilmiöstä oletetaan saatavan tietoa, joka lähestyy todellisuutta, mutta rakentuu kuitenkin tutkijan tulkinnan varassa. Aineiston analyysissä on saatu tuloksena se, että yksilön ja organisaation tasoilla luovuuden edistämiseksi organisaatiossa on eriäviä näkemyksiä siitä millä tavalla luovuutta voidaan edistää. Yksilöt kokevat luovuuden omassa toiminnassaan eri tavalla, kuin mitä organisaation kokonaisuudessa sitä tulkitaan. Tästä aiheutuu ristiriitoja, koska näkemykset eroavat yksilöiden oman työn ja organisaation tavoitteellisen suoriutumisen kannalta. Keskeinen tulos on myös se, että komponenttimalliin peilaten eri osa-alueet eivät ole harmoniassa keskenään luovuuden tukemisen suhteen, vaan näyttäytyvät osittain ristiriitaisena, mikä tuottaa kritiikkiä myös sovellettua komponenttimallia kohtaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Langattomat lähiverkot ovat yleistyneet ja monin paikoin niillä pyritään täysin korvaamaan perinteiset kaapeloidut verkot. Samalla verkoissa välitettävät palvelut monipuolistuvat. Etenkin interaktiivisten sisältöjen ja viiveriippuvaisten palvelujen välittämisessä korostuvat verkolle asettavat vaatimukset suorituskyvystä ja palveluntasosta. Radiotaajuuksilla tapahtuva tiedonsiirto on ongelmallista siirtomedian jaetun luonteen vuoksi. Käytettäessä ympärisäteileviä antenneja jokainen kantomatkan päässä oleva asema kuulee lähetyksen, vaikkei se olisi sille suunnattu. Tämä luo turvallisuusongelman, mutta lisäksi heikentää tehokkuutta, koska nykyisellä antenniteknologialla vain yksi asema kerrallaan voi lähettää häiriöttä kantoalueellaan. Täsmälähetykset yhden lähteen ja useiden kohteiden välillä luovat erillisiä siirtolinkkejä. Olisi luontevampaa luoda yksi lähetysvirta, johon useat vastaanottajat voivat kytkeytyä. Kaistan säästön vastapainona on tarve luoda ja ylläpitää näitä yhteyksiä. Käyttäjien liikkuvuuden ja siirtotien vaihtelevien ominaisuuksien vuoksi langattoman verkon rakenne ja rajat ovat epäselviä. Näihin haasteisiin on vastattava sekä protokolla- että sovellustasolla. Tässä tutkielmassa käydään ensin läpi IEEE 802.11 -standardin mukaisen langattoman verkon perusteet ja sen ominaisuuksiin liittyvät tyypilliset ongelmakohdat. Yleis- ja ryhmälähetyksiä tarkastellaan ensin perinteisessä IEEE 802.3 standardin mukaisessa langallisessa lähiverkossa ja selvitetään, miten vastaavat ominaisuudet toteutuvat IEEE 802.11 standardien mukaisissa langattomissa verkoissa. Käyttötapaustutkimuksissa keskitytään rajatussa ympäristössä tapahtuviin ryhmälähetyksiin. Erityisesti tutkitaan langattomien ryhmälähetysten käyttökelpoisuutta sekä langattoman ympäristön asettamia erityisvaatimuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Uudet langattomat tekniikat kehittyvät nopeasti ja ovat pian tulossa yhä suuremmaksi osaksi jokapäiväistä elämäämme. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sopiiko Bluetooth teknologia käytettäväksi sähkölukon ja sitä ohjaavan keskuksen välisenä tiedonsiirtoväylänä. Työn kirjallisuusosuudessa selvitetään tavoitetaanko langattomalla tekniikalla halutut raja-arvot jotta käyttö sähkölukossa olisi järkevää. Kokeellisessa osassa mitataan oleellisia muuttujia, kuten kantamaa sekä virrankulutusta. Samalla myös verrataan keskenään kahta tutkimuksen kohteeksi valittua Bluetooth moduulia. Tekniikka täytti sille asetetut rajat ja kokeellisen tutkimuksen perusteella todettiin teknologian sekä valitun moduulin sopivan hyvin käyttötarkoitustaan varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

”Laatu korvaa määrän” on yleinen sanonta monessa eri yhteydessä, myös tilintarkastusevidenssin suhteen. Tähän sanontaan ei ole kehitetty yksiselitteistä määritelmää. Tilintarkastusevidenssi on mitä tahansa tietoa, jota tilintarkastaja käyttää päätelmiensä perustana ja siten evidenssi vaikuttaa tilintarkastuksen laatuun ja tehokkuuteen. Tilintarkastusalan tutkimuksessa tilintarkastusevidenssin laatua ei ole määritelty yksiselitteisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on kehittää tilintarkastusevidenssin laadun viitekehystä, jonka avulla tilintarkastusalan toimijat voisivat asettaa tarkempia tavoitteita tilintarkastuksille. Tilintarkastajat sekä tilintarkastuksen asiakkaat hyötyvät tilintarkastusevidenssin laadun määrittelystä, koska tällöin tilintarkastuksia voidaan tehdä tehokkaammin. Tilintarkastuksen laatu muodostuu tilintarkastusevidenssin laadusta. Tässä tutkielmassa tilintarkastusevidenssin laadun viitekehys muodostetaan käsiteanalyyttisesti teoriaa ja aikaisempia tutkimuksia läpi käymällä. Niiden perusteella muodostetaan näkemys siitä mitä tarkoittaa tilintarkastusevidenssin laatu. Lisäksi tutkielmaa varten on tehty kaksi haastattelua, jotka tukevat käsiteanalyyttista osiota antamalla käytännön näkemyksen kerättyyn tietoon. Teorian pohjalta muodostetaan käsitystä tilintarkastusevidenssin laatuun liittyvistä käsitteistä, jotka ovat riippumattomuus, tilintarkastusevidenssin tarkoitukseen soveltuvuus, tilintarkastusriski, ammatillinen harkinta ja tavat kerätä tilintarkastusevidenssiä. Näillä kaikilla on keskeinen vaikutus laadun muodostumiselle, vaikka laatu onkin hyvin subjektiivinen käsite. Laatu muodostuu usein asiakkaan vaatimuksista ja niiden täyttymisestä. Tilintarkastusevidenssin laatu jakautuu relevanssiin ja luotettavuuteen. Jotta tilintarkastusevidenssiä voidaan kustannustehokkaasti kerätä, tulee tilintarkastusevidenssin relevanssiin ja luotettavuuteen kiinnittää erityistä huomiota. Relevanssi viittaa tiedon hyödyllisyyteen ja luotettavuus siihen, että se vastaa todellisuutta. Tieto eri konteksteissa vaikuttaa vahvasti tiedon relevanssiin ja luotettavuuteen. Itse luotettavuus jakautuu lähteen luotettavuuteen ja tapoihin kerätä tilintarkastusevidenssiä. Näissä tärkeänä tekijänä on riippumattomuus tiedon tuottajasta ja tarvitsijasta. Tilintarkastusevidenssin relevanssi muodostuu valituista tilintarkastustoimenpiteistä. Näihin kaikkiin liittyy ammatillinen harkinta. Jotta tilintarkastusevidenssin laatu saataisiin määriteltyä yksiselitteisesti, tulisi pystyä määrittelemään hyvän ja huonon tilintarkastusevidenssin rajat. Muutoin tilintarkastusevidenssin laatua ei voida mitata.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus sijoittuu konstruktivismin ja kasvatuksen historian alueille. Tutkin diskurssianalyysin keinoin miten opettajiksi opiskelevien tyttö- ja naisoppilaiden poikkeavuuden tulkintoja on luotu, ylläpidetty ja uusinnettu 1860-1960 -lukujen Suomessa. Huomio on siinä miten opettajaseminaarien tyttö- ja naisoppilaiden käyttäytymistä on tulkittu poikkeavaksi opettajakokousten pöytäkirjojen teksteissä; miten poikkeavuutta on luotu diskursseilla - ja miten diskurssit ja niiden tulkinnat ovat olleet sukupuolitettuja. Tutkimusaiheeseen diskurssianalyysi soveltuu niin metodiksi kuin viitekehykseksikin, koska poikkeavuuden, normaalin ja epänormaalin rakentuminen tapahtuu kielenkäytön, vuorovaikutuksen ja sosiaalisen toiminnan keskinäisissä suhteissa. Pyrkimyksenä on tietoisuuden lisääminen niistä prosesseista, joissa näitä poikkeavuuden tulkintoja luotiin. Aineistoni koostuu rangaistustapauksista, jotka ovat kirjattu viiden opettajaseminaarin opettajakokousten pöytäkirjoihin vuosien 1863 - 1962 välisenä aikana. Rikkomustapauksia on yhteensä 1436, joista 194 tyttöoppilaiden tekemiä. Ajanjakso alkaa kansalaisyhteiskunnan ja kansanopetuksen synnystä ja päättyy peruskoulun alkuvaiheisiin. Vaikka seminaarien virallinen ja julkinen säännöstö oli kohdistettu yhtälailla nais- ja miesoppilaille, sisälsivät diskursseihin kätkeytyvät normistot seminaarien tyttö- ja naisoppilaille omat erilliset rajat, joiden ylittäminen teki heistä poikkeavia. Tyttö- ja naisoppilaiden poikkeavuus opettajaseminaareissa on ollut poikkeamista Jumalan säätämästä järjestyksestä, jossa naisella on määrätty paikkansa, asemansa ja tehtävänsä. Kun poika- ja miesoppilaiden normeista ja seminaarien säännöistä poikkeamisia on käsitelty opettajakokouksissa rikoksina, on tyttö- ja naisoppilaiden rikkeitä pyritty näkemään sairauden kaltaisina moraalia ja ymmärrystä heikentävinä tiloina. Ennen kaikkea ne ovat olleet rikkomuksia oikeanlaista naiseutta eli ”tosinaiseuden” mallia vastaan. Naisopettajuuden malli kansan äitinä ja mallikansalaisena sekä nöyrän, alistuvan, vaatimattoman ja säyseän ”tosinaisen” mallit olivat lähes yhdenmukaiset ja ne ovat luoneet ja ylläpitäneet tyttö- ja naisoppilaiden toiseutta. Diskurssit, joilla tätä toiseutta ylläpidettiin, elivät opettajaseminaarien pöytäkirjateksteissä liki sadan vuoden ajan vain painotuserojen muuttuessa hieman. Toivon työni herättävän pohdintaa siitä, mitä saattaisivat olla oman aikamme vastaavanlaiset itsestäänselvyydet, jotka otamme annettuina ja jotka kyseenalaistamattomina totuuksina rajoittavat niin kasvatettavien kuin kasvattajienkin omaksi itsekseen tulemista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on tutkia teknologian ja sosiaalisen median vaikutusta yksilön arkeen, sekä selvittää, miten saatavilla olevan tiedon määrä näkyy yksilön arkielämässä ja mitä oheisvaikutuksia jatkuvalla tietovirralla ja aktiivisella sosiaalisen median käytöllä on. Lisäksi tavoitteena on muodostaa kuva siitä, miten yhteisöverkkopalvelut ja kokoaikaisen tavoitettavuuden vaatimus vaikuttavat arkeen ja mitä mahdollisia seuraamuksia aktiivisella sosiaalisen median käytöllä on. Tutkielma vastaa seuraaviin kysymyksiin: Katoaako yksityisyyden rajat tulevaisuudessa? Miten lisääntyvä sosiaalisen median käyttö vaikuttaa ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen työssä ja yksityiselämässä? Kysymyksiin vastataan muodostamalla kattava kuva mobiili- ja verkkopalveluiden aiheuttamista arjen muutoksista, sekä sosiaalisen median käytön nykytilasta. Sosiaalisen median nykytilan tarkastelu keskittyy sosiaalisen median kehitykseen sekä yhteisöverkkopalveluiden suosituimpiin muotoihin. Erityisesti käydään läpi miten palveluita voidaan kategorisoida, sekä miten ne eroavat toisistaan. Tutkielman lopussa keskitytään sosiaalisen median vaikutuksiin: mitä positiivista ja negatiivista yhteisöpalveluiden käytössä on ja miten ne näkyvät niin työ- kuin arkielämässä. Tutkielman tuloksena todetaan, että sosiaalisen median aktiivinen käyttö hämärtää yksityisen ja julkisen tiedon rajaa, sillä sosiaalisessa mediassa yksityiseksi tarkoitettu viesti tai kuva voi levitä merkittävästi laajemmalle yleisölle. Kun epäsuotuisa julkaisu on tehty, on yksityisyys menetetty eikä julkaistua tietoa voi enää täysin poistaa verkosta. Tämä ominaisuus voi aiheuttaa epäsuotuisia sosiaalisia tilanteita etenkin silloin, kun käyttäjän medialukutaito tai teknologiaosaaminen ovat matalalla tasolla. Sosiaalinen yhteydenpito on yhä useamman virtuaalista, mikä edellyttää kykyä ja halua hyödyntää verkkopalveluita madaltuneen yksityisyyden kustannuksella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The subject of the study is a performance measurement system design of a profit center guided expert organization. Successful performance measurement system allows management to focus on the most important issues and guide the opera-tion of activities towards the objectives. The aim of this study is to examine the profit center organization´s performance measurement, what are the challenges associated with the scorecard, which issues the planning process should take into account, in the case of an expert organization. The study was conducted as a qualitative case study, for a one case study organ-ization. The study was made by interviewing personnel from top management to experts in the case organization. Balanced Scorecard as well as ready-made in-strument implementation models, that are presented in the theoretical part of the study, are being used as the design of the indicators. The target company's performance has been measured so far mainly on financial measures and there have also occasionally been measured employee satisfaction and customer satisfaction. The design of the indicators focused on non-economic, and mainly in the organization´s internal performance measurement. Learning and growth, client and processes were elected as the specific perspectives. The or-ganization's vision and strategy were the basis of the perspectives and the suc-cess factors. The thesis ends on selected indicator proposals derived from the success factors and on proposal for further actions for the case organization. Goal-setting, communication and staff commitment rose as matters should be taken into account in the design process. The results of the empirical study are consistent with the theory.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In the theoretical part of this master’s thesis business process management and process modeling and the benefits and challenges related are discussed. The empirical part consists of two parts. The first one is a case study about process management and modeling and the second one presents the outcomes from a modeling project that was executed for the employer of this thesis. In the project the target mill unit’s business processes were identified, a process map was conducted and process architecture for further use was established. In the outcomes of the study challenges and possibilities of process management and modeling as well as possible reasons for these prejudices are discussed based on the case study and the modeling project. From the research of this thesis a framework for successful process modeling is established. The framework highlights four most important sectors that an organization should evaluate before and during the modeling project.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this Master´s Thesis is to develop asset management and its practices in case company. District heating and cooling systems operated by case company around Finland, Sweden, Poland and the Baltics form an enormous-sized asset base where some parts are starting to reach their end of life-cycles. Large-sized asset renewal actions are under discussion and maintenance spending is increasing. Financially justified decisions in changing business environment are needed. Asset management is one of the most important concepts for production organization which operates with capital-intensive production assets. Organizations profitability is highly dependent on assets´ performance. Such assets, like district heating and cooling systems, should be utilized as efficiently as possible within their life-cycles but also maintained and renewed optimally. In this qualitative thesis, empirical interview study was conducted to describe the current situation on how the assets are managed in the case company and to examine the readiness to implement a new, risk-based solution. Asset management revealed to be a very well-known concept. From proposed risk-based asset management point of view, several key observations were made. It was seen as a suitable solution, but further development will be needed. Based on the need and findings, several key processes and frameworks were created and also tested with a case study. Assets` condition monitoring should be improved, which would have a positive impact on event probability assessment. Risk acceptance is also a thing to be discussed further. When the evaluation becomes fluent in single investment cases, portfolio-level expansion should be considered and started. As a result, thesis proposes a solution how risk-based asset management could be performed practically in a capital-intensive case company in order to optimize the maintenance spending in a long run. Created practical framework is made universal: similar principles can be applied into multiple cases in case company but also in other energy companies. Risk-based asset management`s benefits could be utilized best in portfolio-level optimization where the capital would be invested to the most important objects from total risk point of view. Eventually, such approach would allow case company to optimize capital spending in a situation where funds are not adequate to cover all the mandatory needs and prioritization between the investment alternatives will truly be needed.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hankintojen johtamisen kirjallisuus korostaa tehokkaan hankinnan olevan käypä keino tehostaa organisaation tulosta kokonaisvaltaisesti. Myös kasvava tietoisuus erityisesti epäsuorista hankintamenetelmistä ja työkaluista toimivat kannustimina tälle tutkimukselle. Tämän Pro Gradu -tutkimuksen päätarkoituksena on rakentaa kokonaisvaltainen ymmärrys epäsuorasta hankinnasta sekä löytää keinoja sen tehostamiseksi. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten globaali, monikansal- linen organisaatio voi parantaa kannattavuuttaan epäsuorissa hankinnoissa, sekä mitkä tekijät hankintastrategiassa vaikuttavat siihen. Tutkimus toteutettiin yksittäisenä tapaustutkimuksena suuren globaalin, monikan- sallisen yrityksen työntekijän näkökulmasta, Pääosa datasta pohjautuu vuonna 2015 toteutettuun Opportunity -analyysi projektiin, joka toteutettiin yhteistyössä ulkoisen konsulttifirman kanssa. Osa datasta pohjautuu puolistrukturoituihin haas- tatteluihin organisaation hankintajohtajan kanssa. Datan keruussa hyödynnettiin lisäksi henkilökohtaista havainnointia ja sekundääristä aineistoa organisaatiosta. Tämä Pro Gradu tutkimus on toteutettu kvalitatiivisella otteella, sisältäen joitakin kvantitatiivisia metodin piirteitä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Well managed information promotes competitive advantage and economic value for the company. The challenge is to use information effectively in complex networks. Decision making in network is complicated due to many independent sources of information. The aim of the present study was to identify and map the internal information flows and used information resourced by functions and roles, to make proposals to the case organization to improve the information management and to improve the situational awareness and process flows. In the present study, an inductive approach was applied, with the aim to find out gaps and bottlenecks of information flow of an aircraft maintenance organization and its network. The empirical part was conducted with observing the processes and with questionnaires. Theoretical part of this study consists on reviewing relevant literature on maintenance management in aviation and information management in aviation. Together with empirical evidence and the literature used in the study the gaps were found and suggestions for improvements were done. The outcome of this study contributes the organization in its bigger goal to improve the productivity. The information management of the network is one actor in the field and will pave the way to smoother operation and situational awareness. The lack of rules and requirements for information management and spreading is a challenge in information management. The excessive data overburden may cause problem in the actors’ situation-awareness due to non-availability of the right information.