214 resultados para markkinoinnin tuloksellisuus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako kansainvälisen opiskelijan kulttuuritausta opiskelijan odotetun ja koetun yliopistoimagon muodostumiseen. Jotta kulttuurin vaikutuksia yliopistoimagoon voitiin tutkia, tutkimuksessa tunnistettiin yliopistoimagon muodostumiseen oleellisesti vaikuttavat tekijät. Kulttuurin roolia organisaation imagon muodostumisessa ei ole tutkittu aiemmissa tieteellisissä julkaisuissa. Näin ollen tämän tutkimuksen voidaan katsoa edistäneen nykyistä imagotutkimusta. Tutkimuksen kohdeyliopistona oli Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LTY). Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin kvantitatiivisena Internet - pohjaisena kyselytutkimuksena tilastollisen analyysin menetelmin. Otos (N=179) koostui kaikista Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa lukuvuonna 2005-2006 opiskelleista kansainvälisistä opiskelijoista. Kyselyyn vastasi 68,7 % opiskelijoista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kulttuurilla ei ole merkittävää vaikutusta yliopistoimagon muodostumiseen. Tutkimuksessa saatiin selville, että yliopiston Internet-sivujen laatu vaikuttaa positiivisesti odotetun yliopistoimagon muodostumiseen, kun taas koettuun yliopistoimagoon vaikuttavat positiivisesti odotettu yliopistoimago, pedagoginen laatu sekä opetusympäristö. Markkinoinnin näkökulmasta tulokset voidaan vetää yhteen toteamalla, että yliopistojen ei tarvitsisi räätälöidä tutkimuksessa tunnistettuja imagoon vaikuttavia tekijöitä eri kulttuureistatulevia opiskelijoita varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen päätavoitteena oli analysoida, mitkä tekijät vaikuttavat mobiilipankkipalveluiden omaksumiseen ja miten kyseinenpalvelu tuo yritykselle strategista lisäarvoa. Tutkimuksessa käytettiin tilastollista tutkimusmenetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin kontrolloidulla kyselynä Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoiden keskuudesta. Tutkimushypoteesit ja tutkimusmalli laadittiin aikaisempien tutkimustulosten sekä omaksumiseen ja strategiseen kannattavuuteen pohjautuvien teorioiden perusteella. Nämä teoriat muodostivat tutkimuksen viitekehyksen. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että nuoret suhtautuvat mobiilipankkipalveluiden käyttämiseen pääosin myönteisesti. Suurimman esteen mobiilipankkipalveluiden omaksumiselle aiheuttaa Internet - verkkopankin käyttäminen ja sen myötä varsinaisen palvelutarpeen puuttuminen. Mobiilit pankkipalvelut koetaan täydentäviksi palveluiksi, joita käytetään rinnakkain verkkopankin kanssa. Palveluiden lisäarvo perustuu pankkiasioinnin paikasta riippumattomuudelle sekä ajan ja vaivan säästölle. Erilaisten mobiilien pankkipalvelumuotojen osalta, nuorten mielenkiinto kohdistuu eniten mobiiliraha- ja tekstiviestiperusteisiin palveluihin. Mobiilipankkipalvelut ovat vielä elinkaarensa esittelyvaiheessa, mikä näkyy palveluiden vähäisissä käyttäjämäärissä ja heikossa strategisessa kannattavuudessa. Mobiilien pankkipalveluiden strategisen kannattavuuden parantaminen edellyttää myynnin ja markkinoinnin tehostamista sekä nykyisten hinnoittelustrategioiden alentamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoite oli selvittää yrityksen web toiminnan rakentamisen vaiheita sekä menestyksen mittaamista. Rakennusprosessia tutkittiin viisiportaisen askelmallin avulla. Mallin askeleet ovat; arviointi, strategian muotoilu, suunnitelma, pohjapiirros ja toteutus. Arviointi- ja toteutusvaiheiden täydentämiseksi sekä erityisesti myös internet toiminnan onnistumisen mittaamisen avuksi internet toiminnan hyödyt (CRM,kommunikointi-, myynti-, ja jakelukanava hyödyt markkinoinnin kannalta) käsiteltiin. Toiminnan menestyksen arvioinnin avuksi esiteltiin myös porrasmalli internet toimintaan. Porrasmalli määrittelee kauppakulissi-, dynaaminen-, transaktio- ja e-businessportaat. Tutkimuksessa löydettiin menestystekijöitä internet toimintojen menestykselle. Nämä tekijät ovat laadukas sisältö, kiinnostavuus, viihdyttävyys, informatiivisuus, ajankohtaisuus, personoitavuus, luottamus, interaktiivisuus, käytettävyys, kätevyys, lojaalisuus, suoriutuminen, responssiivisuus ja käyttäjätiedon kerääminen. Mittarit jaettiin tutkimuksessa aktiivisuus-, käyttäytymis- ja muunnosmittareihin. Lisäksi muita mittareita ja menestysindikaattoreita esiteltiin. Nämä menestyksen elementit ja mittarit koottiin yhteen uudessa internet toimintojen menestyksenarviointimallissa. Tutkielman empiirisessä osuudessa,esitettyjä teorioita peilattiin ABB:n (ABB:n sisällä erityisesti ABB Stotz-Kontakt) web toimintaan. Apuna olivat dokumenttianalyysi sekä haastattelut. Empiirinen osa havainnollisti teoriat käytännössä ja toi ilmi mahdollisuuden teorioiden laajentamiseen. Internet toimintojen rakentamismallia voidaan käyttää myös web toimintojen kehittämiseen ja porrasmalli sopii myös nykyisten internet toimintojen arvioimiseen. Mittareiden soveltaminen käytännössä toi kuitenkin ilmi tarpeen niiden kehittämiseen ja aiheen lisätutkimukseen. Niiden tulisi olla myös aiempaatiiviimmin liitetty kokonaisvaltaisen liiketoiminnan menestyksen mittaamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

IT-toimialan järjestelmätoimittajien liittoutuminen alalla toimivien vertikaalitoimittajien kanssa on tuonut mukanaan tarpeita kumppanuustoiminnan kehittämiselle. Kehittämiseen liittyy läheisesti kumppanuustoiminnan mittaaminen ja kumppanuuksien arviointi, jotta voidaan varmistaa kehittämistoimien tuloksellisuus ja kumppanuustoiminnan tehokkuus. Tutkimuksen tarkoituksena olitutkia case-yrityksen kumppanuusmallin ja kumppanuuteen liittyvän toiminnan tehokkuutta ja kehittymiskykyä. Lähtökohtana oli kumppanuuteen vaikuttavista elementeistä, kuten luottamus, sosiaalinen pääoma ja kumppanuusmekanismit, aikaisemmintuotetun tutkimusaineistojen selvittäminen ja hyväksikäyttö. Kerättyä aineistoapeilattiin case-yrityksen kumppanitoiminnan malliin ja menetelmiin toimittajakumppanuuksissa. Vertailulla pyrittiin selvittämään miten case-yritys toteuttaa kumppanuustoimintaansa ja miten toimintaa voisi parantaa. Lopputuloksena arvioitiin case-yrityksen kumppanuustoimintaa esitettyjen teorioiden näkökulmasta ja muodostettiin case-yritykselle kumppanuustoiminnan mittaamista tukeva mittaristo. Tutkimus on kirjallisuustutkimus ja siinä käytettiin lähteinä keskeisimpiä kumppanuudesta kirjoitettua kirjallisuutta ja kumppanuuden hallinnasta tehtyjä tutkimuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli tutkia yksityisrahoitusmallin soveltuvuutta julkisen sektorin palvelutuotantoon sekä kuvata yksityisrahoitteisen aluerakentamishankkeen sisältö ja liiketoimintaprosessin eteneminen hankkeen ideasta konsessiosopimuksen päättymiseen asti.Huoltosuhteen muuttumisen lisäksi muuttoliike kasvukeskuksiin lisää julkisen sektorin paineita tuottaa skandinaavisen hyvinvointiyhteiskuntamme vaatimusten mukaisia palveluita. Julkinen sektori onkin ajautunut tilanteeseen, jossa vaihtoehtoina ovat sen tuottamien palveluiden supistaminen ja maksullistaminen tai tuotantomuotojen kehittäminen.Työssä esitetty yksityisrahoitteinen aluerakentamismalli mahdollistaa laadukkaiden julkisten palveluiden tuottamisen oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Tässä uudessa aluerakentamisen mallissa yksityinen sektori rahoittaisi, rakentaisi sekä operoisi ja ylläpitäisi määräajan perinteisesti kunnalle kuuluneita infrastruktuuri- ja palveluhankkeita.Tutkimuksen keskeinen tulos on yksityisrahoitteisen aluerakentamisen liiketoimintaprosessikaavio. Liiketoimintaprosessin kuvaus edesauttaa monimutkaisen prosessin ymmärtämistä ja mahdollistaa yksityisrahoitteisen aluerakentamismallin edelleen kehittämisen sekä sen markkinoinnin julkiselle ja yksityiselle sektorille. Liiketoimintaprosessikaaviossa kuvataan prosessin osapuolet ja prosessin eteneminen julkisen ja yksityisen sektorin tarpeesta ja YIT:n liikeideasta aina alueen rakentamiseen, operointiin, ylläpitoon ja palvelutuotannon siirtoon julkiselle ja yksityiselle sektorille

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä kartoitetaan käytössä olevia pilkkeen ja hakkeen keinokuivausmenetelmiä. Lisäksi arvioidaan menetelmien energiankulutusta ja kustannuksia, sekä käydään läpi kuivaajan suunnittelussa huomioon otettavia seikkoja. Työn ohessa on tehty Excel-laskentataulukko, jonka avulla voidaan arvioida lämpöyrittäjyyden kannattavuutta koko tuotantoketju huomioon ottaen. Lopussa tutkitaan kolmen erityyppisen pilkekuivurin käyttöä ja arvioidaan laskentataulukon avulla niiden vaikutuksia pilkeyrittäjän talouteen. Yleisin puupolttoaineiden keinokuivausmenetelmä on kylmäilmakuivaus. Sääriippuvuudesta ja usein epätasaisesta kuivauslaadusta johtuen se soveltuu vain pienimuotoiseen ja sivutoimiseen polttoainetuotantoon. Lisälämmityksellä parannetaan ilman kuivauskykyä, jolloin kuivaus on nopeampaa, loppukosteudet alhaisempia ja vuotuinen käyttöaika pitempi. Lämmitysratkaisun valinta riippuu kuivurin halutusta vuotuisesta käyttöajasta ja tuotantomääristä. Ammattimaiseen ja ympärivuotiseen pilketuotantoon soveltuu parhaiten korkeita, 70 - 90 °C lämpötiloja käyttävä kuivuri. Korkealämpötila-kuivurissa on tärkeää huolehtia riittävästä eristyksestä ja säädellystä ilmanvaihdosta. Suurilla polttopuun tuotantomäärillä kuljetuskustannukset korostuvat. Samalla kasvaa markkinoinnin tarve. Mainonnassa voidaan hyödyntää tehokasta kuivausmenetelmää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli luoda sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinoinnin yhteistyö- ja toimintamalli sekä arvioida sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinoita rajatulla alueella. Kohdeyrityksenä työssä oli ABB Oy, Service. Ensin selvitettiin markkinoinnin nykytila kohdeyrityksessä sähkö- ja automaatiokunnossapidon osalta sisäisiä haastatteluja hyväksi käyttäen. Tämän jälkeen tutkittiin markkinoita ja soveltuvaa toimintatapaa sisäisten myyntilastojen ja asiakastietokantojen, sisäisten haastattelujen ja alueellisen vertailun avulla. Diplomityössä tutustuttiin haastattelujen ja seminaarien avulla myös alueen myyntikonsepteihin ja yhdistettiin olemassa olevista konsepteista myyntikonsepti, joka tukee sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinoinnin yhteistyötä. Työssä luotiin malli ABB Oy, Servicen Etelä-Suomen alueen sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinointiin. Mallissa käsiteltiin neljää osa-aluetta: toimintaa yhdistävää palvelukonseptia, organisaatiota ja organisaation muutosta, konsepteille soveltuvia asiakkaita ja markkinointitoimenpiteitä. Diplomityössä todettiin, että mallin käyttöönotto vaatii muutosjohtamista yrityksen sisällä ja mallissa ehdotettiinkin sisäisen markkinoinnin ja muutosjohtamisen keinoja mallin käyttöönottamiseksi. Toimenpide-ehdotuksena esitetään mallin pilotointia valituille asiakkaille. Lisätutkimusta tarvitaan muutamilta diplomityössä sivutuilta osa-alueilta. Näihin kuuluvat esimerkiksi tarkan asiakaskohtaisen kunnossapidon tarpeen määrittäminen eri asiakasyrityksissä sekä yhteistyökuvion määrittäminen niiden konseptiin liittyvien ABB:n sisäisten tahojen kanssa, joiden osuutta ei tässä työssä käsitelty.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kilpailukyvyn ylläpitäminen alati kiristyvässä markkinatilanteessa asettaa uusia vaatimuksia yritysten tuotestrategian muodostamisen ohella niiden tuotetiedon hallintaan. Tuotetietoon ja sen hallintaan sekä tiedon kulkuun täytyy kiinnittää yhä enemmän huomiota, jotta pystytään takaamaan markkinoinnin ja tuotannon ajantasaisen ja virheettömän tiedon saanti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä esiselvitys teollisuustuotantoa harjoittavan yrityksen tuotetiedon hallinnan tarpeista tuotetiedon kartoituksesta saadun tiedon ja teoriatiedon avulla. Esiselvityksen on tarkoitus toimia päätöksenteon apuna päätettäessä uudesta tuotestrategiasta ja tuotetiedon hallinnan organisoimisesta sekä tarvittavien järjestelmien hankinnoista. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole antaa yksityiskohtaisia ohjeita yritykselle, vaan suosituksia tuotestrategiaa päätettäessä sekä huomioon otettavia seikkoja CAD- ja PDM-järjestelmien valintoja suoritettaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö on tehty STTF:lle (Software Technology Transfer Finland), joka pyrkii kansainvälisille markkinoille Experience Pro -tuotekonseptillaan. Kansainvälistyminen on haasteellinen prosessi pk-yritykselle, ja haastetta haluttiin lähestyä strategisella suunnittelulla. Työn tavoitteena oli teoriatiedon ja löydettyjen kansainvälistymisesimerkkien avulla tuottaa STTF:lle kansainvälistymissuunnitelma strategiaan pohjautuen.Kaksi merkittävintä strategista valintaa STTF:n kansainvälistymisessä olivat kohdemaiden ja operaatiomuodon valinnat. Päätökset tehtiin strategisten analyysien perusteella. Analyysien avulla määritettiin myös yrityksen kilpailuedut. Löydettyjä vahvuuksia pyrittiin hyödyntämään myöhemmin kansainvälistymisen osastrategioita rakennettaessa. Tavoitteiden asettaminen ja markkinointi-mix:n kehittäminen olivat keskeisimmät osat markkinoinnin osastrategiassa. Jakelukanavan merkitystä korostettiin STTF:n kansainvälistymisessä ja yhteistyölle pyrittiin luomaan hyvät edellytykset. Strategia konkretisoitiin luomalla operatiiviset suunnitelmat markkinoinnin tukimateriaalien tuottamiseksi ja yhteistyökumppanien etsimiseksi. Markkinatutkimuksen perusteella potentiaaliset kohdemaat Experience Pro -konseptille olivat Australia, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia, Norja, Ruotsi, Saksa ja Tanska. STTF:llä on muutama sopiva vaihtoehtoinen operaatiomuoto valittavanaan riippuen kohdemaasta. Suomen maine vakaana, korkean teknologian maana voidaan nähdä maaetuna STTF:lle ja muita vahvuuksia ovat STTF:n teknologinen osaaminen, tuotteeseen liittyvät palvelut ja henkilökohtaiset kontaktit. SWOT-analyysi paljasti STTF:n heikkouksia voitettaviksi.Tulevaisuudessa STTF voi jatkaa kansainvälistymistään suunnitelman mukaisesti. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii sitoutumista, aktiivista yhteistyökumppanien etsimistä ja jatkuvaa prosessien kehittämistä vastaamaan kansainvälisten markkinoiden vaatimuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Laminating Papers Oy:n PK1 Absorbex®-linjan lajivalikoima on erittäin suuri. Johtuen laajasta lajivalikoimasta ja pienestä keskimääräisestä tilauskoosta, tehdään PK1:llä useita lajinvaihtoja päivässä. Diplomityön tavoitteena oli parantaa tehokkuutta rationalisoimalla lajivalikoimaa ja kehittämällä lajinvaihtoprosessia. Työn kirjallisuusosassa esitettiin Absorbex®-paperin valmistus, sekä paperilta vaaditut laatuominaisuudet. Lisäksi esitettiin paperin impregnointi ja loppukäyttö laminaatin runkopaperina. Kirjallisuusosassa käsiteltiin myös paperikonelinjan tuottavuutta ja tehokkuutta, sekä niiden yhteyttä kannattavuuteen, laatuun ja Laminating Papers Oy:n strategian toteuttamiseen. Lisäksi käsiteltiin paperikoneen tehokkuutta ja sen mittaamista hyötysuhteilla.Kokeellisessa osassa tehtiin alustava selvitys PK1:n kokonaishyötysuhteeseen vaikuttavista tekijöistä. Selvityksen mukaan PK1:n kokonaishyötysuhde on heikko johtuen suuresta hylyn määrästä. Hylky muodostuu pääasiassa lajinvaihtohylystä ja pituusleikkauksen leveyshäviöstä. Kokonaishyötysuhteen parantamiseksi pitää lajivalikoimaa saada pienemmäksi. Lajivalikoiman rationalisoimiseksi poistettiin valikoimasta lajit, joita asiakas ei enää tilaa, sekä pyrittiin yhdistämään laatuominaisuuksiltaan lähellä toisiaan olevia lajeja. Lisäksi tuotannollisesti hankalat lajit pyrittiin poistamaan tai muuttamaan laatuspesifikaatiota edulliseksi. Lajivalikoiman hallitsemiseksi tulevaisuudessa kehitettiin työohje lajien rationalisoinnista ja määriteltiin PK1:n ihanne lajivalikoiman laatualueet. Lajinvaihto prosessia tutkittiin automaattisen lajinvaihdon ja operaattorien toiminnan osalta. Automaattisen lajinvaihdon toimintakyky selvitettiin erityisessä kartoitustutkimuksessa ja operaattorien suoritukselle pyrittiin löytämään paras mahdollinen toimitapa. Lajivalikoiman rationalisoinnissa on suuri potentiaali tehokkuuden parantamiseksi. Ihanne lajivalikoimaan päästäessä saadaan pelkästään lajinvaihtohylyn vähenemisen kautta kokonaishyötysuhdetta nostettua noin kaksi prosenttiyksikköä. Potentiaalin hyödyntäminen vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja säännöllistä seurantaa tuotannon, teknisen asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin kesken. Automaattisen lajinvaihdon häiriötön toiminta edellyttää huolellista käyttöä ja säännöllistä ylläpitoa. Lajinvaihto voidaan suorittaa tehokkaasti käyttämällä aina parhaiksi havaittuja toimitapoja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli edesauttaa Euroelektro International Oy:tä kasvattamaan asiakaskuntaansa löytämällä oikeat lähtökohdat yrityksen markkinoinnin ja myynnin tehostamiselle sekä kannattavien kohdesegmenttien valinnalle. Työssä tehtiin tutkimus, jolla määritettiin yrityksen tyypillinen asiakas, asiakastarpeet, konenäköjärjestelmien ostokriteerit ja –preferenssit sekä ostopäätöksen tekijät ja siihen vaikuttavat henkilöt. Lisäksi selvitettiin, mitkä ovat Euroelektron potentiaalisia ja ei-potentiaalisia teollisuuden aloja. Tutkimuksen tulosten perusteella laadittiin lopuksi yrityksen markkinoinnin ja myynnin kehittämisehdotelma. Tutkimus rajattiin konenäköä jo käyttäviin yrityksiin, konenäön käyttöä suunnitteleviin yrityksiin, yrityksiin, joiden ajateltiin voivan tulevaisuudessa käyttää konenäköä ja yrityksiin, jotka ovat tekemisissä konenäköasiakkaiden kanssa. Markkinointi- ja myyntiprosessien hallintaan yrityksen tulisi kehittää oma seurantaohjelma, jonka avulla valitun markkinointistrategian onnistuneisuutta voitaisiin helposti seurata, sekä laatukäsikirja, mistä löytyisivät standardoidut toimenpidemallit asiakashankintaan, kenttämyyntiin ja myyntiprojektien läpiviemiseen sekä eri toimihenkilöiden toimenkuvaukset ja vastuualueet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

CRM on yritysten tietojärjestelmä, jolla voidaan tukea asiakkuuden hallintaa ja kehittämistä. Monilla suuryrityksillä on paljon asiakkaita ja niiden on mahdotonta tunnistaa asiakkaitaan yksilöinä. Kuitenkin asiakkaat arvostavat yhä enemmän henkilökohtaista palvelua ja kontakteja. Yritysten asiakastietokantoihin kertyy runsaasti tietoa asiakkaista ja heidän ostokäyttäytymisestään. Suuresta informaatiomäärästä johtuen tarvitaan kehittynyttä tietotekniikkaa asiakkaiden tyypittelyyn ja asiakastarpeiden tunnistamiseen. Tässä diplomityössä kehitetään neuroCRM-teoriaa määrällisesti suuren ja monimutkaisen asiakasinformaation hallintaan. Teoria perustuu itseorganisoituvien neuroverkkojen käyttöön asiakasinformaation analysoimiseksi CRM-järjestelmässä. Asiakkaat segmentoidaan ja personoidaan iteratiivisia SOM-analyysejä suorittamalla. Tulosten perusteella kehitetään asiakkaiden yksilöllisyyttä huomioivia markkinointikeinoja ja käytetään uusia kanavia, esimerkiksi mobiilia viestintätekniikkaa asiakkaiden tavoittamiseen. Asiakaskannattavuuden parantamiseksi voi- daan tehdä strategisia valintoja ja päätöksiä markkinoinnin kohdentamista varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kosteusmittauksesta on tullut tärkeä osa teollisuuden kunnossapitoa ja huoltotoimenpiteitä. Yritykset valvovat entistä tarkemmin prosesseitaan erilaisten mittalaitteiden avulla. Diplomityön tavoitteena oli selvittää kosteuslähetin HMP228:n markkinoita. Diplomityössä kartoitettiin suuria ja kansainvälisillä markkinoilla toimivia suodatin- ja separaattorivalmistajia, joiden toimintaan kosteusmittaus oleellisesti liittyy. Työssä keskityttiin noin kymmeneen suurimpaan suodatin- sekä eparaattori valmistajaan, jotka eivät itse valmista kosteusmittalaitteita. Näistä yrityksistä valittiin analysoinnin jälkeen potentiaalisimmat vaihtoehdot. Työssä tarkasteltiin myös muita kosteusmittauksen sovellusalueille tuotteita valmistavia yrityksiä. Nämä olivat kuitenkin toiminnaltaan huomattavasti suuria suodatin- ja separaattorivalmistajia pienempiä. Diplomityön loppuosassa tarkasteltiin asiakastarpeita ja QFD- analyysiä. Sopivia yrityksiä löytyi suodatin- sekä separaattorivalmistajien joukosta yhteensä kuusi kappaletta. Valittujen yritysten avulla voidaan tehostaa HMP228:n myyntiä, sillä perusteellinen tieto sovelluskohteista sekä loppuasiakkaiden tarpeista helpottaa markkinointia. Myyntivolyymin kasvattaminen vaatii myös oman markkinoinnin ja myynnin tehostamista. Markkinointitoimenpiteinä erilaiset lehtiartikkelit voisivat lisätä tuotteen tunnettavuutta. Myynnin sekä markkinoinnin lisäksi tarvitaan myös työtä kentällä, yrityskäyntejä ja uusien asiakassuhteiden luomista

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Markkinasegmentointi nousi esiin ensi kerran jo 50-luvulla ja se on ollut siitä lähtien yksi markkinoinnin peruskäsitteistä. Suuri osa segmentointia käsittelevästä tutkimuksesta on kuitenkin keskittynyt kuluttajamarkkinoiden segmentointiin yritys- ja teollisuusmarkkinoiden segmentoinnin jäädessä vähemmälle huomiolle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda segmentointimalli teollismarkkinoille tietotekniikan tuotteiden ja palveluiden tarjoajan näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää mahdollistavatko case-yrityksen nykyiset asiakastietokannat tehokkaan segmentoinnin, selvittää sopivat segmentointikriteerit sekä arvioida tulisiko tietokantoja kehittää ja kuinka niitä tulisi kehittää tehokkaamman segmentoinnin mahdollistamiseksi. Tarkoitus on luoda yksi malli eri liiketoimintayksiköille yhteisesti. Näin ollen eri yksiköiden tavoitteet tulee ottaa huomioon eturistiriitojen välttämiseksi. Tutkimusmetodologia on tapaustutkimus. Lähteinä tutkimuksessa käytettiin sekundäärisiä lähteitä sekä primäärejä lähteitä kuten case-yrityksen omia tietokantoja sekä haastatteluita. Tutkimuksen lähtökohtana oli tutkimusongelma: Voiko tietokantoihin perustuvaa segmentointia käyttää kannattavaan asiakassuhdejohtamiseen PK-yritys sektorilla? Tavoitteena on luoda segmentointimalli, joka hyödyntää tietokannoissa olevia tietoja tinkimättä kuitenkaan tehokkaan ja kannattavan segmentoinnin ehdoista. Teoriaosa tutkii segmentointia yleensä painottuen kuitenkin teolliseen markkinasegmentointiin. Tarkoituksena on luoda selkeä kuva erilaisista lähestymistavoista aiheeseen ja syventää näkemystä tärkeimpien teorioiden osalta. Tietokantojen analysointi osoitti selviä puutteita asiakastiedoissa. Peruskontaktitiedot löytyvät mutta segmentointia varten tietoa on erittäin rajoitetusti. Tietojen saantia jälleenmyyjiltä ja tukkureilta tulisi parantaa loppuasiakastietojen saannin takia. Segmentointi nykyisten tietojen varassa perustuu lähinnä sekundäärisiin tietoihin kuten toimialaan ja yrityskokoon. Näitäkään tietoja ei ole saatavilla kaikkien tietokannassa olevien yritysten kohdalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena on tutkia yrityksen sisäistä, epävirallista viestintää sekä yrityksen henkilökunnan viestintää erilaissa sosiaalisissa verkostoissa. Viestintää tutkitaan yrityksen markkinointiviestinnän kannalta, maineen ja imagon rakentamisen näkökulmasta. Case –organisaationa tutkimuksessa on Hesburger, Suomen suurin pikaruokaketju. Tutkimuksessa käytetään tiedonkeruumenetelmänä kvalitatiivista teema-haastattelua. Tutkimusongelmia peilataan yleisiin markkinointiviestinnän ja kommunikoinnin teorioihin. Tutkimuksen avulla saatiin selkeä kuva siitä, miten työntekijä toimii organisaation sisäisissä, epävirallisissa viestintätilanteissa ja, miten työntekijä viestii sekä omalla kulutuskäyttäytymisellään että suusannallisesti sosiaalisessa verkostossaan yritykseen liittyvistä asioista. Case -organisaatio toimii työvoimavaltaisella palvelualalla, jossa työntekijöiden rooli viestien välittäjinä on suuri. Koska kyseessä on kuluttajapalveluja tuottava yritys, käy tutkimuksessa ilmi, että sosiaalisissa verkostoissa tapahtuva viestintä on suuressa roolissa yrityksen maineen rakentajana. Yrityksen kannalta on tärkeää tiedostaa erilaisten verkostojen ja yhteisöjen olemassaolo sekä ymmärtää niiden vaikutus imagon muodostumisessa. Sisäisen markkinoinnin sekä suhdemarkkinoinnin keinoin myös epävirallisissa verkostoissa ja yhteisöissä liikkuvaa tietoa voidaan johtaa ja loppukuluttajille tätä kautta välittyvää informaatiota hallita.