Die Eigenschaften der Benennungen und ihr Einfluss auf deren Verwendung am Beispiel der Euro-Währung : Eine quantitative und kontrastive Analyse der Terminologie im Finnischen und im Deutschen

This dissertation deals with the terminology of the Euro currency. Its aims are to determine the characteristics of the designations in a certain LSP and to discover whether the recommendations and rules that have been given to the formation of designations and 'ideal' designations have any influence on the usage of the designations. The characteristics analysed include length of the designation, part of speech, form, formation method, constancy, monosemy, suitability to a concept system and degree of specialty. The study analyses the actual usage of the designations in texts and the implementation of the designations. The study is an adaptation of a terminometric survey and uses concept analysis and quantitative analysis as its basic methods. The frequency of each characteristic is measured in terms of statistics. It is assumed that the 'ideality' of a designation influences its usage, for example that if a designation is short, it is used more than its longer rivals (synonyms). The results are analysed in a corpus consisting of a compilation of different texts concerning the Euro. The corpus is divided according to three features: year (1998-2003), genre (judicial texts, annual reports and brochures) and language (Finnish and German). Each analysis is performed according to each of these features and compared with the others. The results indicate that some of the characteristics of the designations indeed seem to have an influence on the usage of the designations. For example, monosemy and suitability to the concept system often lead to the implementation of the designation having the ideal or certain value in these characteristics in the analysed Finnish material. In German material, an 'ideal' value in the characteristics leads to the implementation of the designations more often than in Finnish. The contrastive study indicates that, for example, suitability to a concept system leads to implementation of a designation in judicial texts more often than in other genres. The recommendations given to an 'ideal' designation are thus often acceptable, but they cannot be generalized for all languages in the same extent.

Proektirovanie perevodčeskih slovarej special'noj leksiki

The methodology of designing normative terminological products has been described in several guides and international standards. However, this methodology is not always applicable to designing translation-oriented terminological products which differ greatly from normative ones in terms of volume, function, and primary target group. This dissertation has three main goals. The first is to revise and enrich the stock of concepts and terms required in the process of designing an LSP dictionary for translators. The second is to detect, classify, and describe the factors which determine the characteristics of an LSP dictionary for translators and affect the process of its compilation. The third goal is to provide recommendations on different aspects of dictionary design. The study is based on an analysis of dictionaries, dictionary reviews, literature on translation-oriented lexicography, material from several dictionary projects, and the results of questionnaires. Thorough analysis of the concept of a dictionary helped us to compile a list of designable characteristics of a dictionary. These characteristics include target group, function, links to other resources, data carrier, list of lemmata, information about the lemmata, composition of other parts of the dictionary, compression of the data, structure of the data, and access structure. The factors which determine the characteristics of a dictionary have been divided into those derived from the needs of the intended users and those reflecting the restrictions of the real world (e.g. characteristics of the data carrier and organizational factors) and attitudes (e.g. traditions and scientific paradigms). The designer of a dictionary is recommended to take the intended users' needs as the starting point and aim at finding the best compromise between the conflicting factors. When designing an LSP dictionary, much depends on the level of knowledge of the intended users about the domain in question as well as their general linguistic competence, LSP competence, and lexicographic competence. This dissertation discusses the needs of LSP translators and the role of the dictionary in the process of translation of an LSP text. It also emphasizes the importance of planning lexicographic products and activities, and addresses many practical aspects of dictionary design.

Englanniksiko maailmanmaineeseen? : Suomalaisen proosakaunokirjallisuuden kääntäminen englanniksi Isossa-Britanniassa vuosina 1945 2003

This doctoral thesis focuses on the translation of Finnish prose literature into English in the United Kingdom between 1945 and 2003. The subject is approached using translation archaeology, interviews, archival material, detailed text analysis and reception material. The main theoretical framework is Descriptive Translation Studies, and certain sociological theories (Bourdieu s field theory, actor-network theory) are also used. After charting the published translations, two periods of time are selected for closer analysis: an earlier period from 1955 to 1959, involving eight translations, and a later one from 1990 to 2003, with a total of six translations. While these translation numbers may appear low, they are actually rather high in proportion to the total number of 28 one-author literary prose translations published in the UK over the approximately 60 years being studied. The two periods of time, the 1950s and 1990s, are compared in terms of the sociological context of translation activity, the reception of translations and their textual features. The comparisons show that the main changes in translation practice between these two periods are increased completeness (translations in the 1950s group often being shortened by hundreds of pages) and lesser use of indirect translation via an intermediary language (about half of the 1950s translations having been translated via Swedish). Otherwise, translation practices have not changed much: except for large omissions, which are far more frequent in the 1950s, variation within each group is larger than between groups. As to the sociological context, the main changes are an increase in long-term institution-level contacts and an increase in the promotion of foreign translation rights by Finnish publishing houses. This is in contrast to the 1950s when translation rights were mainly sold through personal contacts by individual authors and translators. The reception of translations is difficult to study because of scarce material. However, the 1950s translations were aggressively marketed and therefore obtained far more reviews and reprints than the 1990s translations. Several of the 1950s books, mostly historical novels by Mika Waltari, were mainstream bestsellers at the time, while current translations are frequently made for niche markets. The thesis introduces ample new material on the translation of Finnish prose literature into English in the UK. The results are also relevant to translation from a minority literature into a majority one. As to translation theory, they lead us to question the social nature of translation norms and the assumption of a static target culture. The translations analysed here are located in a very fragmented interculture and gain a stronger position in the Finnish culture than in the British one.

Style and Readability in Football Texts

Tutkielmassa tarkastellaan jalkapallokieltä erikoiskielenä tyylintutkimuksen näkökulmasta. Tutkimusaineistoksi on valittu kuusi noin 2000 sanan pituista otosta erilaisista jalkapalloa käsittelevistä teksteistä, joista kolme on kirjoitettu suomeksi ja kolme englanniksi. Työssä pyritään selvittämään, mitä eroa yleiskieltä lähestyvillä ja erikoiskieliksi katsottavilla jalkapalloteksteillä on ja kuinka jalkapallokieli erikoiskielenä vertautuu muihin erikoiskieliin. Tutkimukseen sisältyy lisäksi tutkittuja tekstejä koskeva kyselyosio. Lopuksi pohditaan sitä, mitä merkitystä saadulla tiedolla on kääntämiselle. Käytetty tutkimustapa on luonteeltaan melko kvantitatiivinen, ja se pohjautuu pitkälti käsityksiin hyvästä luettavuudesta. Ensin teksteistä lasketaan keskimääräinen lausepituus, eri sanaluokkien frekvenssejä sekä aktiivi- ja passiivimuodossa olevien verbien suhde. Tämän jälkeen pohditaan, mitä merkitystä tuloksilla voisi olla tekstien tyylille ja luettavuudelle. Tekstit annetaan vielä luettaviksi koehenkilöille, jotka vastaavat tekstit luettuaan tyyliä ja luettavuutta koskevaan kyselyyn. Lopulta kyselyn tuloksia verrataan tyylianalyysin avulla saatuihin tuloksiin. Analysoiduista teksteistä saadut tulokset eivät vastaa aiemmin erikoiskielistä saatuja tuloksia, eikä jalkapallon erikoiskielestä synny kiistatonta kokonaiskuvaa. Substantiivien määrä etenkin suomenkielisissä jalkapalloteksteissä on niin suuri, että se vaikuttaa tekstien luettavuuteen ja tyyliin. Teksteissä käytetyt virkkeet eivät toisaalta ole kovin pitkiä tai monimutkaisia, mikä yhdistää jalkapallokieltä ja muissa urheilulajeissa käytettyä kieltä. Englanninkielisissä teksteissä käytetään enemmän adjektiiveja ja anaforista viittausta kuin suomenkielisissä, mikä on huomionarvoista käännöksissä, koska suomalaisilla kirjoittajilla vaikuttaisi analysoitujen tekstien perusteella todellakin olevan taipumusta substantiivien liialliseen käyttöön. Kyselystä saadut tulokset eivät vastaa frekvenssianalyyseistä saatuja tuloksia, ja kysely paljastaa myös sen, ettei lukunopeus ole aina luotettava luettavuuden mittari. Jos aihetta tutkittaisiin lisää, olisi tutkimusaineiston syytä olla laajempi, jotta saataisiin kouriintuntuvampia tuloksia. Mikäli tutkitaan myös tekstien luettavuutta, on syytä ottaa huomioon, ettei lukunopeuden mittaaminen ole välttämättä luotettava menetelmä luettavuuden toteamiseksi. Avainsanat Nyckelord Keywords Tyyli, luettavuus, rekisteri, tekstilaji, erikoiskielet, tyylintutkimus Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Käännöstieteen laitoksen kirjasto

Harpyija, harppu vai haaskalintu : Sanastolliset käännösongelmat Dar'ja Doncovan dekkarin suomennostyössä

Tutkielmani käsittelee kaunokirjallisuuden suomentamisessa ilmeneviä sanastollisia käännösongelmia. Lähestymistapa on empiirinen. Tarkoitukseni on havainnoida ja pohtia, millaisia vaikeuksia kaunokirjallisuuden kääntäjä tapaa matkallaan kohti sujuvaa kerrontaa, sekä kuvailla ongelmien ratkaisuprosesseja. Tutkimusmateriaalina sovellan Dar ja Doncovan romaanin Prognoz gadostej na zavtra (2002) neljää ensimmäistä lukua ja niistä valmistamaani suomennosta Huomenna luvassa ikävyyksiä. Käsittelen teoksen suomentamista keskittyen sanaston, idiomaattisten ilmausten ja sanaleikkien aiheuttamiin käännösongelmiin. Menetelmänä on esitellä käännösprosessissa ilmenneitä ongelmakohtia sekä niihin kehiteltyjä ratkaisuja. Teoreettinen viitekehys, johon käännösratkaisuni perustuvat, koostuu pääasiassa Reissin ja Vermeerin skoposteoriasta sekä Nordin siihen tekemistä lisäyksistä. Käännösstrategian valinnassa olen käyttänyt apuvälineenä myös kirjallisuudentutkimuksen odotushorisontti-käsitettä. Työn aikana havaitsin, että kääntäjän työssään kohtaamat ongelmat ovat erittäin vaihtelevia ja niihin kehitettävät ratkaisut vaativat taitoa ja monipuolisuutta. Hyvin pohdittu ja huolellisesti valmisteltu käännösstrategia auttaa kääntäjää ratkaisujen teossa. Kulttuurisidonnaiset käännösongelmat vaativat kääntäjältä laajaa tietopohjaa lähtökulttuurista sekä hyviä tiedonhakutaitoja, ratkaisujen on oltava luovia ja kekseliäitä, sillä valmiita ratkaisuja ei ole olemassa. Ratkaisujen kehittelyssä on otettava huomioon, että ilmaus on adekvaattinen lause- ja virkeyhteyden lisäksi myös koko tekstin rakenteessa. Doncovan tuotanto oli kiinnostava tutkimuskohde kirjojen elävän kielenkäytön ja arjen kuvauksen takia. Jatkossa tutkimusta voisi keskittää tarkemmin johonkin tässä työssä tutkituista aloista tai tutkia esimerkiksi puhekielen konventioeroja. Doncovan tuotanto voisi tarjota kiinnostavaa tutkimusmateriaalia myös muiden alojen, esimerkiksi yhteiskuntatieteen, tutkijoille.

Utelämning i AV-översättning : En studie av textning i tre olika genrer

Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.

Das Übersetzen von Texten der Musikgattung Lied : am Beispiel von zehn Liedern aus dem Zyklus Winterreise von Franz Schubert und deren Übersetzungen

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on edistää ja kehittää saksalaisen liedmusiikin suomennosten tutkimusta. Tutkimusaineistona on käytetty kymmentä laulua Franz Schubertin säveltämästä laulusarjasta Winterreise (1827), joka pohjautuu Wilhelm Müllerin runoihin, ja Kyllikki Solanterän suomennoksia (1960) kyseisistä lauluista. Lähtökohtana oli lähtökielinen teksti, johon suomennosta verrattiin. Hypoteesina oli, että tavulukujen merkitys liedmusiikin kääntämisessä on suurempi kuin muiden lingvististen tai semanttisten ominaisuuksien, koska musiikki ja nuotit asettavat tiukat rajat käännökselle, eikä kääntäjä voi muuttaa kappaleen musiikillista rakennetta. Sanatarkan käännöksen sijaan kääntäjän tulee pyrkiä säilyttämään kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma riimejä unohtamatta. Aluksi kerrotaan taustatietoja säveltäjästä, sanoittajasta, teoksesta, liedmusiikista ja kääntäjästä. Teoriaosiossa kartoitetaan, mihin kategorioihin liedtekstien kääntäminen voidaan luokitella kuuluvaksi. Analyysi pohjautuu Wittbrodtin luokitteluun (1995). Teoriaosiossa käsitellään myös ekvivalenssia, adekvaattisuutta, näennäiskäännöksiä, tyyliä, uskollisuutta alkuperäisteokselle, vapaan kääntämisen rajoja ja käännösvirheitä tutkittavasta materiaalista valikoitujen esimerkkien pohjalta. Esimerkkejä edeltää aina teoriaosuus. Varsinainen vertailuosio, jossa vertaillaan lähtö- ja kohdetekstejä, on jaettu kuuteen osioon: säe- ja säkeistöluvut, sanaluvut, tavuluvut, kirjaimien poisjättö, suorat ja epäsuorat kysymykset sekä kappaleiden nimet. Sana- ja tavulukujen eroavaisuuksista esitetään myös taulukot. Sana- ja tavulukujen kohdalla pohditaan, mistä erot johtuvat. Kaiken kaikkiaan pohditaan myös, ovatko käännösratkaisut onnistuneita, ja miten kääntäjä on niihin päätynyt. Laulettavuutta käsittelevässä osiossa esitetään ensin aikaisempia pohdintoja ja tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta. Lopuksi teen Mannilan Blueprint-metodin (2005) mukaiset testit. Metriikkatestin teen esimerkinomaisesti yhdelle säkeistölle ja musikaalisen testin teen kaikille kymmenelle laululle. Musikaalisessa testissä analysoidaan tarkemmin lähtökielisiä säkeitä ja niiden suomenkielisiä vastineita, joiden tavuluvut eroavat toisistaan. Loppupäätelmiä edeltävässä luvussa esitetään vielä suomalaisen lauluntekijän ajatuksia sanoittamisesta. Hypoteesi tavuluvuista osoittautui oikeaksi. 146 säkeestä vain viidessä eivät lähtö- ja kohdetekstin tavuluvut olleet identtiset, mikä todistaa sen, että kääntäjä pyrkii säilyttämään kappaleen rytmin. Kääntäjä on myös säilyttänyt kappaleiden riimit, mikä vaikuttaa osaltaan rytmin säilymiseen. Sanalukujen kohdalla taas vain 16 säkeellä oli identtiset sanaluvut, mikä kertoo siitä, että niitä tärkeämpää on säilyttää kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma. Käännösten voidaan katsoa kuuluvan useaan kategoriaan. Kappaleiden käännökset ovat suurimmalta osin ekvivalentteja, mutta osittain ne voidaan luokitella näennäiskäännöksiksi. Tyyli ei ole säilynyt virheettömänä aivan jokaisessa käännöksessä, mutta yhtään kääntäjän puutteellisesta kieli- tai kääntämistaidosta johtuvaa käännösvirhettä kappaleissa ei ole. Suomentaja ei ole tuottanut yhtään täydellisen sanatarkkaa käännöstä, vaikka leksikaalinen ero on osittain vain hiuksenhieno. Tämä osoittaa sen, että vapaan kääntämisen aste on liedmusiikin suomennoksissa suhteellisen korkea. Kaiken kaikkiaan Solanterän käännöksiä voi pitää suhteellisen onnistuneina.

Kääntäjän kyydissä uudelle vuosituhannelle : Miten Kornei Tšukovskin lastenrunot kotoutuvat suomalaiseen nykyaikaan?

Tutkielmassani tarkastelen venäläisen lastenkirjailijan ja käännösteoreetikon Kornei Tšukovskin (Kornej Čukovskij) riimisatuja ja runoja kääntäjän kannalta. Tavoitteenani on selvittää, miten noista lähes sata vuotta vanhoista teksteistä saisi suomennoksia, jotka täyttäisivät lastenkirjallisuudelle kulttuurissamme asetetut normit ja puhuttelisivat nykyistä lukijapolvea. Arvioin myös, olisivatko jo olemassa olevat, noin kolmekymmentä vuotta vanhat Tšukovski-suomennokset yhä riittävän ajanmukaisia julkaistaviksi uusintapainoksina. Tutkielman aineisto sisältää Tšukovskin tunnetuimmat, suurimmaksi osaksi 1920-luvulta peräisin olevat riimisadut ja runot sekä saduista tähän mennessä tehdyt suomennokset. Tutkielman teoreettisena taustana ovat manipulaatioteoria ja siitä edelleen kehitetty polysysteemiteoria. Kohdetekstipainotteisuutensa vuoksi ne muodostavat ihanteellisen viitekehyksen lastenkirjallisuuden kääntämiselle, jossa kohdekulttuurin sisäiset normit ovat aina voimakkaina läsnä. Sekä lähde- että kohdeteksteissä kiinnitän erityistä huomiota sellaisiin aineksiin, jotka vaatisivat ajanmukaistamista, mutta lisäksi paneudun lastenkirjallisuuden kääntämisen yleisiin kysymyksiin, kuten kotouttamiseen, ideologisiin ja pedagogisiin näkökohtiin, tekstin luettavuuteen, kuvan ja sanan suhteeseen sekä rytmiin ja riimiin. Suomennoksia arvioidessani pyrin ottamaan huomioon myös kirjailijan omat käännösihanteet. Käännösteoreetikkona Tšukovski piti kääntämisen tärkeimpänä lähtökohtana ehdotonta uskollisuutta lähdetekstin kirjoittajalle. Tutkielmani empiirisessä osassa käytän kahta eri tutkimusmenetelmää. Aluksi arvioin jo olemassa olevien käännösten ajanmukaisuutta. Sen jälkeen valitsen uusia tekstejä suomennettaviksi ja käännän niitä itse selvittääkseni, millaista manipulointia niiden nykyaikaistaminen edellyttäisi. Tutkimuksestani käy ilmi, että useimmat aiemmista Tšukovski-suomennoksista voisi julkaista vielä tänäkin päivänä. Niistä välittyy alkuperäisten tekstien nonsense-tyyli, ja ne täyttävät edelleen lastenkirjallisuutemme poeettiset normit. Ne pienet korjaukset, joita niihin saatettaisiin joutua tekemään, johtuvat lähinnä kohdekulttuurin arvoissa ja asenteissa tapahtuneista muutoksista. Esimerkiksi väkivalta ja rasismi ovat nykyään voimakkaampia tabuja kuin suomennosten ilmestymisen aikaan. Lisäksi Tšukovskilla on vielä suomentamattomia riimisatuja ja runoja, joista olisi mahdollista tehdä ajanmukaisia käännöksiä uusille lukijapolville. Tämä edellyttäisi kuitenkin tekstien manipulointia: alkuperäiset tekstit sisältävät aineksia, jotka ovat ristiriidassa lastenkirjallisuuden nykynormien kanssa. Osa riimisaduista vaatisi niin voimakasta manipulointia, että tuloksena olisi pikemminkin mukaelma kuin käännös. Koska tekstit ovat riimillisiä, jo pelkästään poeettiset näkökohdat aiheuttavat usein muutoksia semanttiseen sisältöön. Tšukovskin peräämä uskollisuus alkuperäiselle kirjailijalle tuntuukin jossakin määrin vanhentuneelta nykyisten käännösnormien aikana, jona kääntäminen katsotaan enemmän kulttuurienväliseksi viestinnäksi kuin lähde- ja kohdetekstien välisen samuuden etsimiseksi. Toivon tutkimukseni antavan hyödyllisiä viitteitä kustantajille, joka etsivät julkaistavakseen korkealuokkaista venäläistä lastenkirjallisuutta. Tšukovskin teokset kuuluvat maailman lastenkirjallisuuden klassikoihin, ja siksi myös nykyajan suomalaisille lukijoille kannattaisi tarjota mahdollisuutta tutustua niihin. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Kornei Tšukovski, lastenkirjallisuuden kääntäminen, manipulaatio, polysysteeemi, normi, ideologia, rytmi, riimi Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Humanistisen tiedekunnan kirjasto

Effects of the digital subtitling software on the subtitling process : A survey among Finnish professional television subtitlers

Tutkielma käsittelee suomalaisten televisiotekstittäjien ammatillisuutta, käännösprosessia ja digitaalisten tekstitysohjelmien vaikutuksia tekstitysprosessiin ammattitekstittäjien näkökulmasta. Suomen television digitalisoituminen on aiheuttanut mullistuksia myös tekstitysalalla kun tekstitettävä kuvamateriaali on ryhdytty toimittamaan käännöstoimistoille ja tekstittäjille digitaalisena. Teoriaosuudessa käsitellään käännös- ja tekstitystutkimusta sekä koulutusta Suomessa, ammattitaitoa ja ammatillisuutta sekä kääntämisen apukeinoja. Tekstittäminen esitellään erikoistuneena kääntämisen muotona. On kuitenkin myös huomioitava, että kääntäminen on yksi vaihe tekstitysprosessissa. Teoriaosuus päättyy suomalaisten televisiotekstittäjien arjen ja työkentän nykytilanteen käsittelyyn – tekstittäjät työskentelevät monenlaisilla työehdoilla ja laadun kriteerit saatetaan joutua arvioimaan uudelleen. Empiirisen osan alussa esitetään, että suomalaisia televisiotekstittäjiä on haastateltu yllättävän vähän, ja Jääskeläisen ajatuksiin nojaten mainitaan, että tekstittämisen alalla on vielä paljon tutkimatta – etenkin suomalaisesta tekstitysprosessista löytyy tutkittavaa. Tutkimuskohde on ammatikseen televisioon tekstityksiä tekevät kääntäjät. Suomalaiselle tekstitykseen erikoistuneelle käännöstoimistolle työskenteleville tekstittäjille lähetettiin alkutalvesta 2008 kyselylomake, jolla kartoitettiin sekä monivalintakysymyksillä että avoimilla kysymyksillä heidän ammatillisuuttaan, työmenetelmiään, käännös- ja tekstitysprosessiaan, ammattiylpeyttään ja -identiteettiään, ajanhallintaansa, sekä heidän käyttämäänsä digitaalista tekstitysohjelmaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lähes kolmanneksella vastaajista on ammatistaan neutraali tai jopa negatiivinen käsitys. Näitä tekstittäjiä yhdistää se seikka, että kaikilla on alle 5 vuotta kokemusta alalta. Valtaosa vastanneista on kuitenkin ylpeitä siitä, että toimivat suomen kielen ammattilaisina. Tekstitysprosessi oli lomakkeessa jaettu esikatseluvaiheeseen, käännösvaiheeseen, ajastamisvaiheeseen ja korjauskatseluvaiheeseen. Tekstittäjät pyydettiin mm. arvioimaan tekstitysprosessinsa kokonaiskestoa. Kestoissa ilmeni suuria eroavaisuuksia, joista ainakin osa korreloi kokemuksen kanssa. Runsas puolet vastaajista on hankkinut digitaalisen tekstitysohjelmiston käyttöönsä ja osa ajastaa edelleen käännöstoimistossa muun muassa ohjelmiston kalleuden vuoksi. Digitaalisen ohjelmiston myötä tekstitysprosessiin ja työkäytänteisiin on tullut muutoksia, kun videonauhureista ja televisioista on siirrytty pelkän tietokoneen käyttöön. On mahdollista tehdä etätyötä kaukomailta käsin, kääntää ja ajastaa lomittain tai tehdä esiajastus ja kääntää sitten. Digitaalinen tekniikka on siis mahdollistanut tekstitysprosessin muuttumisen ja vaihtoehtoiset työmenetelmät, mutta kaikista menetelmistä ei välttämättä ole tekstittäjälle hyötyä. Perinteinen tekstitysprosessi (esikatselu, repliikkijakojen merkitseminen käsikirjoitukseen, kääntäminen ja repliikkien laadinta, korjaukset ja tarkastuskatselu) vaikuttaa edelleen tehokkaimmalta. Vaikka työkäytänteet eroavat toisistaan, kokonaiskäsitys on se, että digitalisoitumisen alkukangertelujen jälkeen tekstittäjien työskentely on tehostunut.

Übersetzen beim Lernen von Fremdsprachen : Übersetzungsaufgaben der Fremdsprache Deutsch im Lernmaterial und in der Abiturprüfung der finnischen gymnasialen Oberstufe

Pro gradu -tutkielmani käsittelee kääntämistä vieraan kielen opetuksessa nykyään sekä kääntämisen ja käännöstieteen mahdollisuuksia vieraan kielen opetuksen kehittämiseen. Aihe on mielenkiintoinen, sillä siitä ei juurikaan ole tutkimusta, sekä se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä. Ennen kaikkea työn on tarkoitus toimia keskustelunavauksen tälle aihepiirille. Materiaalina on käytetty lukion saksan kielen oppimateriaaleja Weitere Wege (A1-kieli), Neue Adresse (B2-kieli) ja Kurz und gut (B3-kieli) sekä saksan ylioppilastutkintoja vuosilta 1998-2005 (sekä pitkä että lyhyt saksa), jotka yhdessä edustavat tämän hetkistä lukion saksan kielen opetusta. Koska lukion oppimateriaalit ja ylioppilastutkinnot eivät ainakaan päällisin puolin eroa eri vieraiden kielten välillä toisistaan, koskevat päätelmät kattavasti koko lukion vieraan kielten opetusta. Materiaalia ja vieraan kielten opetusta tutkitaan tässä työssä pääasiallisesti tehtävien kautta. Oppimateriaalin tehtävät on kategorisoitu yhdeksään tehtävätyyppiin, joista 'kääntäminen' on yksi. Muut tehtävätyypit ovat 'ääneenlukeminen ja ääntäminen', 'maantuntemus ja kulttuuri', 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen', 'suulliset harjoitukset', 'sanasto' sekä 'kielioppi ja rakenne'. Ylioppilastutkinnoissa esiintyvät tehtävätyypit 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen' sekä 'kielioppi ja rakenne', eikä käännöstehtäviä ole tutkituissa kokeissa lainkaan. Oppimateriaalin ja ylioppilastutkinnon tehtäviin liittyen esitetään kvantitatiivisia tuloksia sekä anlysoidaan niiden kautta vieraan kielen opetuksen nykytilaa. Pääasiallinen analyysi keskittyy käännöstehtävien kvalitatiiviseen tutkimiseen, joilloin voidaan todeta, että nämä tehtävät edustavat oikeastaan merkkien kääntämistä, eivät merkityksen kääntämistä. Nämä käännöstehtävät ovat sisällöiltään luetun ymmärtämisen, tekstintuottamisen, sanaston sekä kieliopin ja rakenteen tehtäviä, eikä niillä ole mitään tekemistä kääntämisen kanssa nykypäivän käännöstieteellisessä merkityksessä. Siten kääntäminen käännösmielessä voisi tarjota vieraan kielen opetukselle uuden oppimismetodin, jossa ennen kaikkea kulttuurien välisen viestinnän aspektit olisivat huomioitu. Kääntämiseen liittyvistä osataidoista, mm. tutkimis- ja analyysitaidoista, voisi olla etua kielten opetukselle tulevaisuudessa.

Lagöversättning som process och produkt : Revideringar och institutioner vid lagöversättning till svenska i Finland

The thesis studies the translation process for the laws of Finland as they are translated from Finnish into Swedish. The focus is on revision practices, norms and workplace procedures. The translation process studied covers three institutions and four revisions. In three separate studies the translation process is analyzed from the perspective of the translations, the institutions and the actors. The general theoretical framework is Descriptive Translation Studies. For the analysis of revisions made in versions of the Swedish translation of Finnish laws, a model is developed covering five grammatical categories (textual revisions, syntactic revisions, lexical revisions, morphological revisions and content revisions) and four norms (legal adequacy, correct translation, correct language and readability). A separate questionnaire-based study was carried out with translators and revisers at the three institutions. The results show that the number of revisions does not decrease during the translation process, and no division of labour can be seen at the different stages. This is somewhat surprising if the revision process is regarded as one of quality control. Instead, all revisers make revisions on every level of the text. Further, the revisions do not necessarily imply errors in the translations but are often the result of revisers following different norms for legal translation. The informal structure of the institutions and its impact on communication, visibility and workplace practices was studied from the perspective of organization theory. The results show weaknesses in the communicative situation, which affect the co-operation both between institutions and individuals. Individual attitudes towards norms and their relative authority also vary, in the sense that revisers largely prioritize legal adequacy whereas translators give linguistic norms a higher value. Further, multi-professional teamwork in the institutions studied shows a kind of teamwork based on individuals and institutions doing specific tasks with only little contact with others. This shows that the established definitions of teamwork, with people co-working in close contact with each other, cannot directly be applied to the workplace procedures in the translation process studied. Three new concepts are introduced: flerstegsrevidering (multi-stage revision), revideringskedja (revision chain) and normsyn (norm attitude). The study seeks to make a contribution to our knowledge of legal translation, translation processes, institutional translation, revision practices and translation norms for legal translation. Keywords: legal translation, translation of laws, institutional translation, revision, revision practices, norms, teamwork, organizational informal structure, translation process, translation sociology, multilingual.

My Fair Lady på skandinaviska : En studie i funktionell sångöversättning

The dissertation presents a functional model for analysis of song translation. The model is developed on the basis of an examination of theatrical songs and a comparison of three translations: the songs of the Broadway musical My Fair Lady (Lerner and Loewe, 1956), made for the premiere productions (1959–1960) in Swedish, Danish, and Norwegian. The analysis explores the three challenges of a song translator: the fitting of a text to existing music, the consideration of a prospective sung performance, and the verbal approximation of the content of the source lyric. The theoretical foundation is based on a functional approach to translation studies (Christiane Nord) and a structuralist/semiotic analysis of a theatrical message (Ivo Osolsobě, building on Roman Jakobson). Thus, three functional levels in the fitting of a text to music are explored: first, a prosodic/phonetic format; secondly, a poetic/rhetoric format; and thirdly, semantic/reflexive values (verbalizing musical expression). Similarly, three functional levels in the textual connections to a prospective performance are explored: first, a presentational goal; secondly, the theatrical potential; and thirdly, dramaturgic values (for example dramatic information and linguistic register). The functionality of Broadway musical theatre songs is analyzed, and the song score of My Fair Lady, source and target lyrics, is studied, with an in-depth analysis of seven of the songs. The three translations were all considered very well-made and are used in productions of the musical to this day. The study finds that the song translators appear to have worked from an understanding of the presentational goal, designed their target texts on the prosodic and poetic shape of the music, and pursued the theatrical functionality of the song, not by copying, but by recreating connections to relevant contexts, partly independently of the source lyrics, using the resources of the target languages. Besides metaphrases (closest possible transfer), paraphrases and additions seem normally to be expected in song translation, but song translators may also follow highly individual strategies – for example, the Norwegian translator is consistently more verbally faithful than the Danish and Swedish translators. As a conclusion, it is suggested that although linguistic and cultural difference play a significant role, a translator’s solution must nevertheless be arrived at, and assessed, in relation to the song as a multimedial piece of material. As far as a song can be considered a theatrical message – singers representing the voice, person, and situation of the song – the descriptive model presented in the study is also applicable to the translation of other types of song.

Hur och värför ändras Mumin med tiden? : Adaptationer i Tove Janssons muminböcker

Tutkimuksessa olen tarkastellut Tove Janssonin muumikirjojen adaptaatioita, eli uudelleen kirjoitettuja muumikirjoja. Työn tavoitteena on ollut selvittää, miten ja miksi Tove Jansson on muokannut alkuperäisiä muumikirjojaan. Lisäksi työssä on pohdittu, onko uudelleen kirjoittamisella ollut tietty tavoite eli, ovatko muutokset samansuuntaisia kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Aineistona minulla on ollut neljä Tove Janssonin alkuperäistä ja neljä uudelleenkirjoitettua muumikirjaa: Kometjakten (1946) ja uudelleen kirjoitettu Kometen kommer (1968), Trollkarlens hatt (1948, 1968), Muminpappans Bravader (1950) ja uudelleen kirjoitettu Muminpappans memoarer (1968) sekä Farlig midsommar (1954, 1969). Olen tarkastellut, millaisia kielellisiä ja kuvallisia eroja alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä on. Koska materiaali on niin laaja, olen rajannut tutkimustani. Uudelleen kirjoitetut Farlig midsommar (1969) ja Trollkarlens hatt (1968) eivät sisällä yhtä paljon adaptaatioita kuin kirjat Muminpappans memoarer (1968) ja Kometen kommer (1968). Sen vuoksi olen käyttänyt kirjojen analysoinnissa erilaista tutkimusmenetelmää. Kirjoja Farlig midsommarja Trollkarlens hatt olen tutkinut kokonaisuudessaan. Kirjojen Kometen kommer sekä Muminpappans memoarer kohdalla olen puolestaan käyttänyt kvalitatiivista metodia. Kyseisten kirjojen kohdalla olen ottanut otoksia kirjojen alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikkien kielellisten adaptaatioden kuvaamisessa, vertailussa ja analysoimisessa olen käyttänyt apuna sanakirjoja ja aikasempaa tutkimusta. Kuvatutkimuksesa olen keskittynyt tarkastelemaan kuvien näkyvyyttä muumikirjoissa. Olen tarkastellut kuvien sijoittelua, kokoa, määrää ja osittain sisältöä alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä. Kielelliset adaptaatiot on jaettu niiden pituuden ja rakenteen mukaan kolmeen luokkaan: parafraasit, lisäykset ja poistot. Jaottelu perustuu osittain omiin havaintoihini materiaalista ja osittain aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Tove Jansson on tehnyt samankaltaisia muutoksia kaikissa uudelleen kirjoittamissaan muumikirjoissa. Kaikki uudelleen kirjoitetut kirjat sisältävät niin parafraaseja, lisäyksiä kuin poistojakin. Muutoksilla onmyös samankaltaisia funktioita kaikissa kirjoissa. Parafraasit tekevät kirjoista muun muassa ajanmukaisia ja helppolukuisia. Lisäyksillä on ennen kaikkea selittävä funktio. Poistojen avulla taas lastenkirjallisuuteen soveltumattomia sanoja ja tapahtumia on karsittu. Myös kuvien muutokset ovat samankaltaisia kaikissa uudelleenkirjoitetuissa muumikirjoissa. Ensinnäkin kuvien sijoittelun muutokset ovat parantaneet kuvan ja tekstin vuorovaikutusta kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Muokatuissa muumikirjoissa teksti ja kuvat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan ja vastaavat tarkemmin toisiaan kuin alkuperäisissä muumikirjoissa. Toiseksi kuvien koon ja lukumäärään muutokset tekevät uudelleen kirjoitetut kirjat visuaalisesti nautittavammiksi kuin alkuperäiset kirjat. Kaiken kaikkiaan adaptaatiot uudenaikaistavat muumikirjoja ja tekevät ne uudelle kohderyhmälle paremmin soveltuviksi. Adaptaatioiden avulla Tove Jansson on luonut jatkumon muumikirjojensa välille, minkä ansiosta ensimmäiset muumikirjat ja myöhemmin kirjoitetut muumikirjat eivät ole ristiriitaisia, vaan ne ovat yhtenäisiä niin sisällön, henkilöiden, kirjoitustyylin ja kuvituksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että adaptaatiot ovat hyvin yleinen kielellinen ilmiö. Lähes jokainen kirjoittaja joutuu jossain vaiheessa muokkaamaan omaa tekstiään. Uusien versioiden julkaiseminen on kuitenkin harvinaisempaa. Ottaen huomioon, kuinka kielteisesti adaptaatioihin yleisesti suhtaudutaan, on mielenkiintoista, että nimenomaan uudelleen kirjoitetut muumikirjat ovat saaneet "aitojen" muumikirjojen aseman. Moni ei todennäköisesti tiedä lukevansa muokattua muumikirjaa. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliset käännökset on käännetty ainoastaan alkuperäisistä muumikirjoista. Pohdittavaksi jääkin, millainen kuva suomenkielisellä lukijalla on esimerkiksi muumikirjojen yhtenäisyydestä. Kun jo lähdeteoksia on muokattu niin paljon kuin tämä työ on osoittanut, olisi ehkä käännöksiäkin jo korkea aika päivittää.

Översättningsforskning och framtidsskapande proaktivitet

Abstract (Translation studies and the possibility of future-creating proactivity): Translation researchers often and quite eagerly emphasise the practice-orientedness and usefulness of their field of knowledge as well as the proactive impact which their findings have or will have on modern translation practice. This article adopts, however, a critical view of that kind of a goal for proactive action within translation studies, and advocates a different conception and facet of proactivity. Hence, the question of future-orientedness of translation research is approached and explored from two vantage points: first, from the three Peircean modalities, namely possibility (may-be), (f)actuality (actually-is), and tendenciality (must-be or shouldbe)and second, from a futures semiotic view, according to which a future can be invented, made, or discovered.