Testing Futures Market Efficiency and Optimal Hedge Ratio Estimation: Evidence from Futures and Options on RTS

This study investigates futures market efficiency and optimal hedge ratio estimation. First, cointegration between spot and futures prices is studied using Johansen method, with two different model specifications. If prices are found cointegrated, restrictions on cointegrating vector and adjustment coefficients are imposed, to account for unbiasedness, weak exogeneity and prediction hypothesis. Second, optimal hedge ratios are estimated using static OLS, and time-varying DVEC and CCC models. In-sample and out-of-sample results for one, two and five period ahead are reported. The futures used in thesis are RTS index, EUR/RUB exchange rate and Brent oil, traded in Futures and options on RTS.(FORTS) For in-sample period, data points were acquired from start of trading of each futures contract, RTS index from August 2005, EUR/RUB exchange rate March 2009 and Brent oil October 2008, lasting till end of May 2011. Out-of-sample period covers start of June 2011, till end of December 2011. Our results indicate that all three asset pairs, spot and futures, are cointegrated. We found RTS index futures to be unbiased predictor of spot price, mixed evidence for exchange rate, and for Brent oil futures unbiasedness was not supported. Weak exogeneity results for all pairs indicated spot price to lead in price discovery process. Prediction hypothesis, unbiasedness and weak exogeneity of futures, was rejected for all asset pairs. Variance reduction results varied between assets, in-sample in range of 40-85 percent and out-of sample in range of 40-96 percent. Differences between models were found small, except for Brent oil in which OLS clearly dominated. Out-of-sample results indicated exceptionally high variance reduction for RTS index, approximately 95 percent.

Performance Comparison of Behavioral Finance -based Investment Strategies in the Finnish Stock Market 1996-2010

In this thesis traditional investment strategies (value and growth) are compared to modern investment strategies (momentum, contrarian and GARP) in terms of risk, performance and cumulative returns. Strategies are compared during time period reaching from 1996 to 2010 in the Finnish stock market. Used data includes all listed main list stocks, dividends and is adjusted in case of splits, and mergers and acquisitions. Strategies are tested using different holding periods (6, 12 and 36 months) and data is divided into tercile portfolios based on different ranking criteria. Contrarian and growth strategies are the only strategies with improved cumulative returns when longer holding periods are used. Momentum (52-week high price1) and GARP strategies based on short holding period have the best performance and contrarian and growth strategies the worst. Momentum strategies (52-week high price) along with short holding period contrarian strategies (52-week low price2) have the lowest risk. Strategies with the highest risk are both growth strategies and two momentum strategies (52-week low price). The empirical results support the efficiency of momentum, GARP and value strategies. The least efficient strategies are contrarian and growth strategies in terms of risk, performance and cumulative returns. Most strategies outperform the market portfolio in all three measures. 1 Stock ranking criterion (current price/52-week highest price) 2 Stock ranking criterion (current price/52-week lowest price)

Laatu ja tuottavuus hitsaavassa verkostossa

Diplomityössä tarkastellaan laadun ja tuottavuuden parantamisen keinoja hitsaavassa verkostossa MIG/MAG-hitsauksen osalta. Työn taustalla vaikuttaa Total Welding Management -menetelmä, mikä on hitsaustoimintojen kokonaisvaltaiseen johtamiseen ja hallintaan kehitetty toimintamalli. Työn teoriaosassa käsitellään laatuajattelua ja yritysyhteistyötä hitsaavan teollisuuden yrityskentässä sekä hitsauskustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosuus sisältää yritysverkoston nykytilan tarkastelun sekä kehitystoimenpiteitä kohti verkoston yhteistä toimintamallia saavuttaa tehokas ja kannattava yhteistyö. Hitsaustyön kustannukset määritetään suurelta osin suunnittelussa. Laatuun voidaan vaikuttaa merkittävästi hitsaustyötä edeltävissä toiminnoissa sekä hitsaajan työn tukemisella. Kokonaisvaltaisen hyödyn saavuttaminen hitsaustyön tuottavuuden parantamisessa vaatii kaikkien toimintojen tarkastelua sen sijaan, että tehostetaan vain hitsaamon toimintaa. Itse hitsaus voi olla vain pieni osa hitsaustoimintojen kokonaishallintaa. Toimintamallin luominen laadunvarmistukseen, suunnittelun ja valmistuksen yhteistyöhön sekä hitsaustoimintojen hallintaan mahdollistaa hitsaavan verkoston toiminnan tehostamisen sekä laadun paranemisen. Tämä saavutetaan viemällä toimintamalli osaksi jokapäiväistä työtä, lähelle valmistusta, ja ohjeistamalla, että jokainen tietää kuinka toimia. Esimerkiksi työssä tarkastellun yhden tuotteen osalta ohjeistus turhan työn vähentämiseksi tuotti 19 % tuotannon kasvun työvuoron aikana. Tilaus-toimitusketjun tuottavuuteen ja kannattavuuteen voidaan vaikuttaa merkittävästi käymällä läpi konkreettisesti valmistettavat tuotteet ja niihin liittyvät toiminnot. Diplomityössä tehtyjen tarkastelujen ja havaintojen avulla käytännön työ tulee jatkumaan yritysverkostossa tapahtuvassa kehitystyössä.

Requirements management process

Vaatimustenhallinnan alue on hyvin kompleksinen. Sen terminologia on moninaista ja samat termit voivat tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Tämän työn tarkoituksena on selkeyttää vaatimustenhallinnan aluetta. Se vastaa kysymyksiin kuten, mitä vaatimustenhallinta on ja miten sitä voidaan tehdä. Työ keskittyy vaatimusten analysoinnin ja validoinnin alueisiin, joten tältä osin se vastaa myös tarkempiin kysymyksiin kuten, miten koottujen vaatimusten jäljitettävyyttä, dokumentointia, analysointia ja validointia voidaan tehdä. Tämän työn kautta vaatimustenhallinta voidaan esitellä yritykselle ja sen eri osat voivat saada saman käsityksen vaatimustenhallinnasta. Tutkimus esittelee vaatimustenhallinnan prosessina, joka pitää sisällään vaatimusten jäljitettävyyden, vaatimusten dokumentoinnin, vaatimusten muutoksenhallinnan ja vaatimusmäärityksen. Vaatimusmääritys voidaan edelleen jakaa vaatimusten koostamiseen, analysointiin ja neuvotteluun sekä validointiin. Työssä esitellään geneerinen vaatimustenhallinnan prosessimalli. Mallin avulla näytetään, että vaatimustenhallinta on jatkuva prosessi, jossa kaikki aktiviteetit ovat kytköksissä toisiinsa. Näitä aktiviteettejä suoritetaan enemmän tai vähemmän samanaikaisesti. Malli esitetään geneerisessä muodossa, jotta se olisi hyödynnettävissä systeemi- ja tuotekehitys projekteissa sekä sisäisissä kehitysprojekteissa. Se kertoo, että vaatimukset tulisi jalostaa niin aikaisin, kuin mahdollista, jotta muutoksien määrä kehitystyön myöhemmissä vaiheissa voitaisiin minimoida. Jotkin muutokset eivät ole vältettävissä, joten muutoksenhallinnan tueksi tulisi kehittää jäljitettävyyskäsikirja ja jäljitettävyyskäytännöt. Vaatimustenhallintaa tarkastellaan meneillään olevassa kehitysprojektissa. Tarkastelussa tutkitaan, mitä vaatimustenhallinnan toimintatapoja sekä analysointi- ja validointimetodeja käytetään ja mitä voitaisiin tehdä vaatimustenhallinnan parantamiseksi projektissa.

Liukuviin keskiarvoihin perustuvien kaupankäyntistrategioiden suoriutuminen Suomen osakemarkkinoilla

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, pystyykö teknistä analyysiä hyväksikäyttävä sijoittaja saamaan markkinatuottoa parempaa tuottoa Suomen osakemarkkinoilla. Tutkielman aineisto koostuu 24:stä vaihdetuimmasta osakkeesta Helsingin pörssissä. Nämä osakkeet muodostavat OMX25 –indeksin lukuun ottamatta yhtä osaketta, jota ei oltu vielä noteerattu tarkasteluperiodin alussa. Teknisen analyysin menetelminä käytetään neljää eripituista liukuvaa keskiarvoa (5, 20, 50 ja 100). Näistä muodostetaan liukuvien keskiarvojen kaksinkertaiset leikkausmenetelmät, joiden avulla saadaan osto- ja myyntisignaaleja kullekin osakkeelle. Tutkielman vertailukohteena käytetään perinteisen rahoitusteorian suosimaa osta ja pidä -strategiaa. Empiiristen testien tarkastelujakso on 1.1.2006 – 30.9.2010. Tutkielmassa havaittiin, että teknistä analyysiä hyväksikäyttäen voi saada markkinoita parempaa tuottoa, vaikka kaikki tulokset eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon useista kaupoista syntyviä transaktiokustannuksia, veroja eikä korkotuottoa, jonka sijoittaja saisi pitäessään varoja esimerkiksi pankkitilillä ennen seuraavaa kauppaa. Erityisen huomionarvoista tässä tutkimuksessa oli se, että tekninen analyysi antoi sijoittajalle erittäin hyvän suojan finanssikriisin aikaiselta kurssilaskulta. Se antoi sijoittajalle selvän myyntisignaalin myydä osakkeet, ennen kuin kurssit alkoivat laskea rajusti.

Uudenmaan ELY-keskuksen seutu- ja yhdystieverkon merkitsevyysluokitus

Työssä tarkastellaan Uudenmaan ELY-keskuksen alueen kaikkien seutu- ja yhdysteiden merkittävyyttä tieosittain pois lukien Kehä I, Kehä II, Hakamäentie ja maantien 110 tieosuus välillä Helsinki–Kehä III. Edellinen alueelle sijoittuva alempiasteisen tieverkon merkitsevyysluokitus laadittiin silloisten Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueille vuonna 2003. Nyt laaditun päivityksen yhteydessä tarkastelu laajennettiin käsittämään myös Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien alueet, jotka nykyisin kuuluvat Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen toiminta-alueeseen. Seutu- ja yhdystieverkon tiejaksot, joiden KVL on alle 1 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat tässä työssä vähäliikenteiseen tieverkkoon. Tiet, joiden KVL on vähintään 1 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat keskivilkkaaseen tieverkkoon. Tarkasteltavan tieverkon kokonaispituudeksi muotoutui näin ollen noin 7 650 kilometriä. Merkitsevyysluokitus jakaantuu kolmeen pääluokkaan ja niihin sisältyviin yksittäisiin merkitsevyystekijöihin. Pääluokka 1 sisältää säännöllisen henkilöliikenteen, pääluokka 2 säännöllisen tavaraliikenteen ja pääluokka 3 muita tekijöitä. Koska vähäliikenteinen ja keskivilkas tieverkko eroavat merkityksellisesti ja liikenteellisesti toisistaan, laadittiin niille kunkin pääluokan osalta omat erilliset merkitsevyystekijänsä. Pääpiirteissään luokitus on molemmilla samansuuntainen, mutta eroja syntyy merkitsevyystekijöiden erilaisista painotuksista ja pääluokkien alla tarkasteltavista merkitsevyystekijöistä. Työn aikana käydyssä vuoropuhelussa keskusteltiin monien merkitsevyystekijöiden lisäämisestä osaksi merkitsevyysluokitusta. Osa vuoropuhelun aikaisista tekijöistä lisättiin osaksi merkitsevyysluokitusta, osa jätettiin perustellusti pois. Päätettyjen merkitsevyysluokkien, niiden pisteiden ja painoarvojen perusteella kullekin tieosuudelle laskettiin merkitsevyyspisteiden summa. Merkitsevyyspisteiden perusteella tieosat jaettiin kolmeen eri luokkaan, joista luokka 1 on merkittävin ja luokka 3 vähiten merkittävä. Merkitsevyysluokkaan 1 kuuluvat ne tieosat, joiden merkitsevyyspisteet ovat vähintään 60 prosenttia maksimipistemäärästä. Merkitsevyysluokkaan 2 kuuluvat 40–60 prosenttia maksimipistemäärästä saaneet tieosat. Alimpaan merkitsevyysluokkaan 3 kuuluvat ne tieosat, joiden merkitsevyyspisteet ovat enintään 40 prosenttia maksimipistemäärästä. Merkitsevyysluokitukset toimivat apuna niin sanotun alemman tieverkon hankkeiden priorisoinnissa ja tienpidon ohjelmoinnissa. Työssä laaditun tietokannan avulla voidaan tehdä lisäanalyysejä esimerkiksi silloin, kun halutaan asettaa tiet parantamisen osalta kiireellisyysjärjestykseen. Merkitsevyysluokituksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hoito- ja soratieluokituksissa, päällystettyjen teiden ylläpitoluokituksessa, rakenteen parantamishankkeiden priorisoinnissa, täsmähoitokohteita määritettäessä ja tien hallinnollisen luokituksen muutoksissa.

Sotilaspoliisikoulun toiminnan käynnistäminen ja koulutuksen kehittäminen 1963-1979

Sotapoliisijoukkojen perustaminen aloitettiin talvisodan kynnyksellä ja hyvin pian huomattiin että koulutuksessa oltiin auttamatta myöhässä. Henkilöstövalinoissa pääsi tapahtumaan virheitä jotka jatkosodassa pyrittiin korjaamaan siten että sotapoliisiin sijoitettiin noin kolmannes siviilipoliisin ammattitaitoisesta henkilöstöstä. Sotien päätytyä sotapoliisitoimi lakkautettiin. Sodanjälkeisen käsityksen mukaan sotapoliisia ei tarvittaisi kun sodan aikana. Niinpä päätettiinkin että sotapoliisijoukot perustetaan vasta muiden joukkojen mukana liikekannallepanon alkaessa. Sodan päätyttyä kesti n. 20 - vuotta kunnes puolustusvoimissa aloitettiin varusmiesten rauhanajan sotilaspoliisikoulutus. Vuonna 1963 perustetiin Autopataljoonaan pääesikunnan oikeustoimiston johtovastuulla oleva sotapoliisikoulu. Koulun perustamiseen johtavia syitä olivat: vallitseva epävakaa maailmantilanne, oikeustoimiston päällikön henkilökohtainen vahva tahto, hyviksi havaitutu kokemukset ulkomailta, puolustusvoimien ylimmän johdon myötämielinen suhtautuminen koulutuksen uudistamiseen ja Suomalaisten YK joukkojen organisaatioon ilmestyneet sotapoliisijoukkueet sekä ajatus mahdollisesta poliisireservistä. Sotilaspoliisikoulun koulutuksen muodostumisessa siviilipolisiin rooli oli merkittävä. Kouluun otettiin vain tiukat vaatimukset täyttäviä vapaaehtoisia. Sotilaspoliisikoulussa koulutettiin myös kaikki kantahenkilökunnan sotilaspoliisihenkilöstö. Koulutus oli monipuolista ja laadukasta mikä takasi sen että halukkaita sotilaspoliisikursseille riitti. Koulussa opiskeli myös siviilipuolen lakiopinnot omaavia erikoisupseerikokelaita. Merkittäviä henkilöitä sotilaspoliisikoulun perustamisen kannalta olivat pääesikunnan oikeustoimiston asessori Olavi Korte ja koulun ensimmäinen johtaja yliluutnantti Tuomo Tuominen, joka kävi opissa niin Ruotsissa kuin poliisikoulussakin. Tämä tutkimus on toteutettu asiakirjatutkimuksena jota on täydennetty koulun perustamisen ja koulutuksen muodostumisen kannalta merkittävien henkilöiden haastatteluilla.

Jatkuvan neuvottelun periaate Rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolaitoksen monipuolinen tehtäväkenttä sekä koko valtakunnan alueelle ulottuva haastava toimintaympäristö yhdistettynä laajaan henkilöstörakenteeseen edellyttävät palvelussuhteen ehdoilta paljon. Rajavartiolaitoksessa työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välistä vuorovaikutussuhdetta ja sen lopputuotteena syntyviä virastokohtaisia palvelussuhteen ehtoja on avoimesti kritisoitu. Vuorovaikutussuhteen kehittäminen on kuitenkin koettu tärkeäksi ja ratkaisua ongelmiin on haettu viraston ulkopuolisellakin avulla. Yhdeksi keinoksi neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi on usein mainittu jatkuvan neuvottelun periaate. Jatkuvan neuvottelun periaate on käsitteenä epäselvä, eikä sitä ole aikaisemmin määritetty tarkkarajaisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää fenomenografisen tutkimusmetodin avulla Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolten käsitykset paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen: miten jatkuvan neuvottelun periaate ymmärretään Rajavartiolaitoksessa? Tukemaan ilmiön selvittämistä tutkimuksessa muodostetaan paikallisen sopimisen teoreettinen viitekehys. Tärkeimpänä tutkimusaineiston hankintamenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimuksen mukaan Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolet ymmärtävät jatkuvan neuvottelun periaatteen osapuolten välisenä aktiivisena vuorovaikutussuhteena, jonka painopiste on varsinaisten virkaehtosopimusneuvotteluiden ulkopuolella. Periaatteen avulla valmistaudutaan varsinaisiin virkaehtosopimusneuvotteluihin sekä parannetaan virkaehtosopimuksiin liittyvää soveltamis- ja tulkintamenettelyä. Tutkimus osoittaa, että käsitykset jatkuvan neuvottelun periaatteen taustalla olevasta paikallisen sopimisen kokonaisuudesta vaihtelevat. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että neuvotteluosapuolilla on tällä hetkellä käsissään kaikki elementit jatkuvan neuvottelun periaatteen toteuttamiseen, mutta jostain syystä vuorovaikutussuhdetta ei ole saatu toimimaan osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tutkimuksessa esille tulleet erot käsityksissä paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta ovat todennäköisesti osasyynä tähän. Tutkimuksessa muodostunut kokonaisuus jatkuvan neuvottelun periaatteesta antaa kuitenkin hyvän lähtökohdan vuorovaikutussuhteen kehittämiselle. Tutkimuksen muodostama kokonaisuus ja tutkimuksen aikana hankittu laaja haastatteluaineisto luo pohjan neuvotteluosapuolten välisessä vuorovaikutussuhteessa olevien ongelmien kartoittamiselle ja vuorovaikutussuhteen kehittämiselle.

Maanpuolustuskorkeakoulussa vuosina 1994-1999 laadittujen fyysisen suorituskyvyn opinnäytteiden analyysi

Tutkimuksessa kartoitetaan Maanpuolustuskorkeakoulussa fyysisen suorituskyvyn alueelta vuosina 1994 - 1999 laadittuja opinnäytetöitä laatimalla aiheesta systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta määritetään käytettyjä tutkimusmenetelmiä, keskeisiä tuloksia ja suosituksia sekä jatkotutkimustarpeita fyysisen suorituskyvyn aihealueelta. Tutkimuksessa päädyttiin rajaamaan analysoitavat opinnäytetyöt vuosiin 1994 - 1999, jolloin kaikki työt ovat laadittu 1.1.1993 perustetun Maanpuolustuskorkeakoulun alaisuudessa. Koska tarkoituksena oli laatia mahdollisimman kattava analyysi ja mahdollistaa tutkimuksien arkistointi, mukaan otettiin kaikki 20 kappaletta perus- ja jatkotutkintojen opinnäytetöitä fyysisen suorituskyvyn alueelta. Tutkimusstrategiana käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää ja tutkimusmetodina aineistolähtöistä eli induktiivista sisällönanalyysiä. Tutkielman keskeisimpänä johtopäätöksenä ja lopputuloksena voidaan pitää liikuntamyönteisyyden tärkeyttä kadettien liikuntakasvatuksessa ja varusmiesten liikuntakoulutuksessa. Ammattisotilaan rooli liikuntakouluttajana on erittäin tärkeä liikuntamyönteisen asenteen aikaansaamisessa sekä kadeteille että varusmiehille. Liikuntamyönteisyyden avulla kannustetaan ihmiset terveys- ja kuntoliikunnan harrastamiseen ja erityisesti sen tärkeyden ymmärtämiseen jokapäiväisessä elämässä. Tällä on erittäin suuri merkitys suorituskykyisten sodan ajan joukkojen ylläpitämisessä varsinkin reserviläisten osalta ja se korostuu nykyyhteiskunnassa, jossa fyysistä rasitusta ei enää saa jokapäiväisestä työstä vaan se pitää hankkia liikunnan avulla.

Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinaines

Ilmavoimissa tehtiin organisaatiouudistus vuonna 2005. Samassa yhteydessä lentoreserviupseerikurssi siirrettiin silloisesta Ilmasotakoulusta Kauhavalta Ilmavoimien viestikouluun Tikkakoskelle. Kurssin opetuksen sisältö rakennettiin lentoteorioiden ja lentokoulutuksen osalta sellaisenaan Kauhavan opetussuunnitelmasta. Muut varusmieskoulutuksen oppiaineet toteutettiin Tikkakoskella käytössä olleiden suunnitelmien ja käytänteiden mukaisesti. Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältö vakiintui kolmen ensimmäisen kurssin aikana nykyiseen muotoonsa, jota käytetään tutkielmassa yhtenä vertailukohtana. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältöä. Tutkielma esittää kirjallisuuteen perustuvan sisältöanalyysin avulla vastaukset tutkielman pääongelmaan: Mikä on lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinainesta? Sisältöanalyysi perustuu vuonna 2012 käytössä oleviin lentoreserviupseerikurssin opetussuunnitelmiin ja läpivienteihin, puolustusvoimien varusmieskoulutuksen ohjeisiin ja määräyksiin sekä aikaisempiin lentoreserviupseerikurssia koskeviin tutkimuksiin. Viimeisimmästä lentoreserviupseerikurssia laajemmin käsittelevästä tutkimustyöstä on jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1994 esiupseerikurssin tutkielmassa Jorma Manninen tutki lentoreserviupseerikurssin kehittämistä. Hän ei rajannut tutkielmaa, vaan käsitteli lentoreserviupseerikurssin koulutuksen lisäksi myös koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointia. Tässä tutkielmassa keskitytään koulutuksen sisältöön ja siihen mitä osaamisvaatimuksia lentoreserviupseerikurssilaisella kurssin päättyessä on ja mitä pitäisi olla. Tutkielmassa käsitellään koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointi vain lyhyesti. Tutkielman merkittävimmät muutosehdotukset koskevat ase- ja ampumakoulutusta sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Lentoreserviupseerikurssin koulutukseen esitetään liitettävän sotilaan perustaitojen opettaminen kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Erityisesti ase- ja ampumakoulutuksessa painotus esitetään siirrettäväksi rynnäkkökivääristä lentoupseerin palvelusaseeseen, pistooliin. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen tuntikehyksen puitteissa onnistuu aliupseeri- ja reserviupseerikurssikausilla täysimääräisesti, kun noudatetaan tutkielman esittämiä tuntikehyksiä. Johtamistaidon jatkokurssin toteuttaminen katsotaan tutkielmassa perustelluksi pitää jo reserviupseerikurssikaudella, vaikka puolustusvoimien ohjeessa se ohjataan pidettäväksi kokelaskauden lopulla. Lentoreserviupseerikurssin kevään tuntikehyksessä ei tämän hetkisillä vaatimuksilla ole tilaa, koska lentokoulutus ja pelastautumiskoulutus vievät koko kevään opetusajan. Tämä asia voi muuttua, jos lentoreserviupseerikurssin kevääseen pystytään palauttamaan Kauhavalla toteutettu pienkenttäleiri tai Utti mahdollistaisi laskuvarjohyppyleirin siirtämisen syksyyn. Tutkielman haasteena oli muodostaa lentoreserviupseerikurssin osaamisvaatimukset, koska perustehtävää tarkempia vaatimuksia ei lentoreserviupseerikurssille ole määritetty. Kurssin kriittiset osaamisvaatimukset tulisi määrittää Ilmasotakoulun tai Ilmavoimien esikunnan toimesta. Pelkkä kadettikurssin ilmasotalinjan ohjaajaopintosuunnan aloitusvahvuuden täyttäminen tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteeltaan sopivilla ehdokkailla ei riitä määrittämään kaikkien oppiaineiden opetusvaatimuksia ja koulutuksen ydinainesta. Tästä johtuen on mahdollista, että tutkimustyön johtopäätökset voivat olla joltain osin vääristyneitä ja tehty liian suppean aineiston perusteella. Osaamisvaatimukset ja opetussuunnitelmat tulisi määrittää Ilmasotakoulun opetussuunnitelmaohjeen mukaisesti. Siinä opetussuunnitelmatyö ohjataan toteutettavaksi syklisenä prosessina, joka alkaa perustehtävän määrittelyllä. Perustehtävän ja kriittisten osaamisvaatimuksien määrittelyyn jälkeen olisi koulutuksesta vastaavalla joukko- ja perusyksiköllä perusteet laatia tarkka opetussuunnitelma. Tutkielmassa ei käsitellä puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia, koska lopulliset päätökset muutoksista tehdään vasta kesällä 2012.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen toimintaa ja taloutta vuonna 2011 käsittelevässä tilastojulkaisussa ovat mukana kaikki kyseisten maakuntien kirjastolaitokset. Julkaisun tiedot perustuvat yleisten kirjastojen tilastotietokannan tilastoihin. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisissä kirjastoissa tilastoitiin asiakaskäyntejä 4,7 miljoonaa vuonna 2011. Käyntejä kertyi 10 asukasta kohden. Fyysiset käynnit vähenivät 2,1 % edelliseen vuoteen verrattuna samalla kun verkkokäynnit lisääntyivät 14,6 % yltäen 7,8 miljoonaan käyntikertaan. Kirjastoista lainattiin yhteensä 9,75 miljoonaa lainaa, mikä tekee 20,5 lainaa asukasta kohden. Lainojen määrä pysyi lähes ennallaan laskien vain 0,2 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisissä kirjastoissa tehtiin 375 henkilötyövuotta, joista kirjastoammatillisia oli 93 %. Kirjaston palkkaamia henkilötyövuosia oli 0,8 tuhatta asukasta kohden. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen toimintakulut kasvoivat 4 % vuodesta 2010. Kirjastojen toimintakulut asukasta kohden olivat 56,6 euroa vuonna 2011 nousten edelliseen vuoteen verrattuna noin kaksi euroa.

Henkilökunnan työilmapiirikyselyn ja varusmiesten loppukyselyn tulosten välinen yhteys

Useat eri lähteet kertovat hyvän työilmapiirin ja työyksikön tuottavuuden olevan yhteydessä toisiinsa. Puolustusvoimien koulutusta antavan perusyksikön näkökulmasta työilmapiirin ja työn tuottavuuden keskeisinä mittareina ovat henkilökunnan työilmapiirikysely ja varus-miesten loppukysely. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää löytyykö muiden tutki-joiden esittämää työilmapiirin ja työyksikön tuottavuuden välistä yhteyttä Kainuun Prikaatin koulutusta antavista perusyksiköistä. Tutkimukseen valittiin seitsemän Kainuun Prikaatin perusyksikköä. Tutkimusaineistona käytettiin Kainuun Prikaatin henkilökunnan työilmapiirikyselyn tuloksia vuodelta 2011 ja varusmiesten loppukyselyn tuloksia saapumiserältä 1/2011. Työilmapiirikyselystä valitut tutkimusmuuttujat olivat ”me-henki / työilmapiiri”, ”johtaminen”, ”jaksaminen” ja ”tieto tu-lostavoitteista”. Loppukyselystä valitut tutkimusmuuttujat olivat ”koulutuksen järjestelyt”, ”arvio kantahenkilökunnasta”, ”johtaja- ja kouluttajakoulutuksen laatu” sekä ”varusmies-koulutuksen laatu”. Tutkimustyössä käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutki-musote oli korrelatiivinen, millä selvitettiin kyselyistä valittujen tutkimusmuuttujien välisiä yhteyksiä. Vahvimmat yhteydet loppukyselyn muuttujiin on ”me-henki / työilmapiiri” sekä ”johtami-nen” -summamuuttujilla. Näillä summamuuttujilla on suhteellisen korkeita korrelaatioita loppukyselyn summamuuttujiin, mutta otoksen pienuuden vuoksi tilastollinen merkitsevyys jää saavuttamatta. ”Jaksaminen” ja ”Tieto tulostavoitteista” -summamuuttujilla ei ole mer-kittävää yhteyttä minkään loppukyselyn summamuuttujan kanssa. Tutkimustulosten mukai-sesti päädytään siihen tulokseen, että ”me-henki / työilmapiiri” -summamuuttujalla on posi-tiivinen yhteys ”varusmieskoulutuksen laatu” -summamuuttujan kanssa. Muiden tutkijoiden näkemys hyvästä työilmapiiristä työyksikön tuottavuuden lisääjänä voidaan katsoa toteutu-van samansuuntaisena myös perusyksiköissä. Tutkimustulosten mukaan yksi mahdollinen tapa vaikuttaa perusyksikön tuloksellisuuteen on huolehtiminen hyvästä me-hengestä ja ilmapiiristä. Ilmapiiristä huolehtiminen on kaikki-en työyksikön työntekijöiden vastuulla. Toinen mahdollinen keino vaikuttaa tuloksellisuu-teen on yksikön onnistunut johtamistoiminta. Johtamistoiminnassa korostuu yksikön päälli-kön ammattitaito johtaa asioita ja ihmisiä. Jatkotutkimuksena tulisi tehdä sama tutkimus siten, että otanta laajennetaan koskemaan kaikkia Suomen joukko-osastojen perusyksiköitä. Tällä jatkotutkimuksella saataisiin koko valtakunnan kattava tilastollinen tutkimustulos ja voitaisiin alkaa pohtimaan mahdollisesti löytyvien merkitsevien korrelaatioiden pohjalta syy-seuraussuhteita kyselyiden tulosten vä-lillä.

Israelin tykistön käyttöperiaatteet vuoden 2006 Libanonin sodassa

Vuonna 2006 heinäkuun 12. päivänä libanonilainen shia-järjestö Hizbollah ampui raketin- ja kranaatinheittimillä Israelin sotilastukikohtiin ja raja-alueen kyliin kääntääkseen Israelin puolustusvoimien (Tsahal - Tsvaa Haganah leJisrael, צְבָא הַהֲגָנָה לְיִשְׂרָאֵל ) huomion pois iskuosastosta, joka oli tunkeutumassa Israelin alueelle. Operaatiossa iskuosasto kaappasi kaksi Tsahalin sotilasta ja surmasi kolme. Israel vastasi Hizbollahin toimintaan käynnistämällä operaation, jota kutsutaan Israelissa Libanonin toiseksi sodaksi, jotta se saisi kaapatut sotilaat takaisin. Pelastusoperaatio muuttui täysimittaiseksi sodaksi. Tutkimus selvittää Tsahalin tulenkäytön periaatteet ja kuvaa, miten israelilaiset toteuttivat niin välittömästi taistelukosketuksessa olevien joukkojen tukemisen kuin joukkojen tukemisen, jotka eivät olleet välittömästi rintamavastuussa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen tutkimusotteella ja aineisto kerättiin julkaistuista ja julkaisemattomista dokumenttilähteistä. Materiaalia analysoitiin aineistolähtöisesti ja näin pyrittiin luomaan kuva israelilaisten tulenkäytön periaatteista. Tutkimuksessa havaittiin, että lähestulkoon kaikki, mikä voi mennä pieleen joukkojen tukemisessa epäsuoralla tulella, meni myös pieleen. Joukkojen välitön tukeminen ei onnistunut, tulen tilaamisessa kesti useasti tunteja - jopa vuorokausiluokkaa pahimmassa tapauksessa. Irti taistelusta olevien joukkojen tukeminen onnistui hieman paremmin, tulta saatiin tilattua ja ammuttua, mutta loppujen lopuksi tulokset jäivät varsin vähäisiksi. Kaukovaikuttamisen epäonnistumiseen vaikutti suurimmalta osin Hizbollahin toteuttama tuliasematoiminta, joka teki israelilaisten vastaraketinheitintoiminnan hyödyttömäksi. Koko sodan ajan Hizbollah onnistui ampumaan raketteja Pohjois-Israeliin. Tsahalin epäsuorantulenkäyttö epäonnistui pitkälti siitä syystä, että vuoden 2000 Etelä- Libanonista vetäytymisen jälkeen, painopiste sotilastoiminnasta siirtyi perinteisestä taistelutoiminnasta terrorisminvastaisiin poliisioperaatioihin Gazassa ja Länsirannalla. Lisäksi Israelissa oltiin suuntautumassa ajatuksellisesti EBO- ja SOD-sodankäyntiteorioihin, missä ilmavoimien ja kaukovaikuttamisen merkitys yleensäkin korostui perinteisen sodankäynnin kustannuksella. Hizbollah osasi aikaisempien yhteenottojen perusteella valmistautua tähän ja laatia omat toimintasuunnitelmansa niin, että kaukovaikuttamisella ei ollut mahdollista lamauttaa Hizbollahia. Sodan jälkeen Israelissa alkoivat suuret uudistukset, missä palattiin taas takaisin israelilaisten aikaisemmalle vahvuusalueelle, joukkojen välittömään tukemiseen ja yhteistoimintaan niin aselajien kuin puolustushaarojenkin välillä.

Meripelastusyksiköiden arviointiprosessi ja katselmoinnin käyttöönotto

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää meripelastusyksiköiden arviointiprosessin vaiheet sekä, miten katselmoinnit voitaisiin ottaa käyttöön osana arviointiprosessia. Meripelastusyk-siköille ei ole tällä hetkellä määritetty tarkkoja vaatimuksia miehistön koulutuksen tai aluk-sen varustuksen suhteen. Näiden vaatimusten puute, Rajavartiolaitoksen vastuurooli meripe-lastuksen koordinoinnissa ja halu kehittää Suomen meripelastustoimintaa luovat tarpeen ar-viointijärjestelmän luomiseksi ja vaatimusten määrittelemiseksi. Määrittelemällä minimivaa-timukset meripelastusyksiköille parannetaan niiden toimintavalmiutta ja samalla kehitetään koko meripelastustoimintaa. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Lähdeaineisto koostui kirjallisista lähteis-tä, joita täydennettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Sisällönanalyysin keinoin luokiteltiin aineiston sisältämät ajatuskokonaisuudet arviointiprosessin osalta. Sen pohjalta luotiin perus-teet laadulliselle käsittelylle, jossa analysoitiin arviointiprosessia meripelastustoimen kannal-ta. Muiden organisaatioiden kokemuksia kerättiin raporttien ja haastatteluiden avulla, ja niitä hyödynnettiin analysoitaessa arviointiprosessin eri vaiheita ja katselmoinnin toteutusta. Mää-rittelemällä tärkeimmät käsitteet luotiin pohja tutkielmassa käytettävälle termistölle. Käsitte-lemällä arvioinnin taustaa ja teoriaa luotiin pohja koko arviointiprosessille ja sille asetetuille vaatimuksille. Meripelastustoimen laadukkuus koostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, parhaista käytänteistä ja tiiviistä yhteistyöstä. Meripelastusyksi-köiden vaatimusten määrittelytyö on käynnistetty Rajavartiolaitoksessa. Se on myös edelly-tys katselmointitoiminnan aloittamiselle. Onnistuneen arviointiprosessin kannalta on tärkeää, että katselmoinnin toimivuus ja tuloksellisuus arvioidaan säännöllisesti. Lisäksi katselmoidut yksiköt ja organisaatiot tulee ottaa osaksi arviointiprosessin kehitystyöstä. Arviointiprosessi tulisi käynnistää valitsemalla katselmoijiksi sopivat henkilöt. Henkilöiden valinnassa tulee painottaa heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa lisäksi halukkuutta ja sopivuutta katselmoijiksi. Henkilöiden tulisi osallistua Rajavartiolaitoksen esikunnan koor-dinoimaan arviointiprosessin valmisteluun. Samalla katselmoijat saadaan koulutettua ja si-toutettua paremmin osaksi arviointiprosessia ja sitä varten luotua järjestelmää. Arviointiprosessin tavoitteena on meripelastusyksiköiden suorituskyvyn kehittäminen ja yh-tenäistäminen. Selkeillä ja yhtenevillä vaatimuksilla meripelastusyksiköiden johtaminen hel-pottuu. Meripelastusjohtaja tietää, minkälaisella varustuksella ja miehistöllä meripelastusyk-sikkö on liikkeellä, kun hän määrää sen pelastustehtävään. Katselmoinnin tärkein tavoite on varmistaa, että katselmoitava meripelastusyksikkö täyttää sille asetetut minimikriteerit.

Nuorten kansalaiskulttuurit ja media. Näkökulmia nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen

Tutkielmassa perehdytään nuorten ja median väliseen suhteeseen kansalaisuusnäkökulmasta, jonka mukaan nuoret, siinä missä muutkin, ovat aktiivisia toimijoita yhteiskunnassamme. Tutkimuksen päätavoite on luoda haastatteluaineiston avulla kokonaiskuva siitä, millaisena kansalaisosallistuminen ja -identiteetti ilmenevät nuorten kertomuksissa sekä selvittää sitä, millainen rooli medialla on suhteessa nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen. Tutkielma linkittyy Jyväskylän yliopiston koordinoimaan Youth Media Participation (YMP) -projektiin, joka on vertaileva tutkimus Suomen, Argentiinan, Intian, Kenian ja Egyptin nuorten mediaosallistumisesta. Tutkimuksen teoreettis-käsitteellinen viitekehys koostuu nuoriso- ja mediatutkimuksellisista lähtökohdista sekä kansalaiskulttuureja koskevista näkemyksistä. Julkisessa keskustelussa nuoria, mediaa ja kansalaisuutta koskevat käsitteistöt kietoutuvat toisiinsa. Viime vuosina on puitu erityisesti nuorten passiivisuutta yhteiskunnallisessa ja poliittisessa osallistumisessa. Taustalla on huoli myös yleisemmin nuorten elämänhallinnan puutteesta ja pelko siitä, että yhä useampi nuori syrjäytyy. Median on toisaalta pelätty passivoivan nuoria entisestään, mutta siihen on liitetty myös toive siitä, että sen avulla nuoret voisivat löytää omalle sukupolvelleen ominaisia keinoja kiinnittyä paremmin yhteisiin asioihin ja vahvistaa omaa identiteettiään. Aineistoni koostuu 12 teemahaastattelusta (6 kpl tyttöjä, 6 kpl poikia), joita analysoin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin 17–18-vuotiailta nuorilta turkulaisella nuorisotalolla (4 kpl), turkulaisessa lukiossa (6 kpl) ja nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (2 kpl). Koska tutkimukseni tarkoitus on tuoda esiin nuorten ajatuksia, oli luonnollista valita aineistonkeruutavaksi haastattelu: keskustelemalla nuorten kanssa voin saada tietoa heidän kokemuksistaan, asenteistaan, tunteistaan ja jokapäiväisestä arjesta. Tutkimustulosteni mukaan media, pedagogiikka ja kansalaisosallistuminen kulkevat vahvasti käsi kädessä. Niillä nuorilla, jotka olivat saaneet kotoa ja koulusta tukea ”kansalaiseksi kasvamiseen” sekä median refleksiiviseen ja luovaan käyttöön, olivat pääsääntöisesti halukkaita hankkimaan lisää tietoa siitä, miten aktiivista kansalaisuutta voi toteuttaa – niin median avulla kuin sitä ilmankin – ja myös toimimaan aktiivisesti käytännössä omaa kansalaisuuttaan vahvistaen. Sekä yhteiskuntaopin että mediakasvatuksen merkitystä tulisi pohtia erityisesti erilaisista kotitaustoista tulevien oppilaiden kansalaisuuden tukemisessa. Mitä enemmän nuori saa tukea omille kansalais- ja mediataidoilleen, sitä enemmän hän voi hyödyntää niitä oman aktiivisen kansalaisuutensa vahvistamisessa. Sen sijaan, että yritetään sovittaa kaikki nuoret samaan muottiin pitämällä kansalaisosallistumista itseisarvona, tulisi kuitenkin mielestäni panostaa enemmän nuorten osallisuuden tunteen vahvistamiseen, mikä todennäköisesti lisää myös vastuuntuntoa. Jos nuori oppii lähiyhteisöissään olevansa arvostettu ja hyväksytty, mutta myös ottamaan vastuuta itsestään ja läheisistään, saa nuori hyvät lähtökohdat vastuullisena ja aktiivisena kansalaisena toimimiseen.