Toimintamalli asuinkiinteistö öljyvahingon hoitamiseksi

Pienkiinteistöjen öljyvahingot ovat viime vuosina lisääntyneet. Tämän työn tarkoituksena on luoda öljyvahingon torjuntaan ja jälkihoitoon osallistuvalle urakoitsijalle toimintamalli asuinkiinteistön öljyvahingon hoitamiseksi. Mallin halutaan erityisesti kuvaavan öljyvahingon hoitoon osallistuvien viranomaisten ja muiden tahojen vastuita ja velvollisuuksia. Työn tavoitteena on myös tunnistaa pienkiinteistöissä tapahtuvat öljyvahinkotyypit sekä niille altistavat riskitekijät. Öljyn päästäminen ympäristöön sekä öljyn käsittely ja varastointi niin, että siitä aiheutuu öljyvahingon vaara, kielletään laissa. Vahinkojen torjumiseksi on annettu määräyksiä muun muassa öljylämmityslaitteistojen turvallisuutta koskien. Asuinkiinteistöjen öljyvahingot liittyvät yleensä öljysäiliön täyttötilanteisiin. Vahinkojen syynä on usein säiliön ja sen varusteiden puutteellisuus tai huono kunto. Asuinrakennusten lämmitykseen käytetään kevyttä polttoöljyä. Maahan joutuessaan polttoöljy imeytyy sora- ja hiekkamaahan nopeasti, jolloin vaarana on öljyn kulkeutuminen pohjaveteen ja vesistöihin. Asuinkiinteistön öljyvahingossa öljyä joutuu usein myös rakenteisiin. Öljyvahingosta tulee ilmoittaa aina hätäkeskukseen. Vastuu öljyvahinkojen torjunnasta kuuluu alueelliselle pelastustoimelle. Torjuntatoimiin osallistuu usein myös urakoitsija. Jos vahinkokohdetta ei torjuntatoimin saada kunnostettua, alueellinen ympäristökeskus voi määrätä puhdistamisesta vastuussa olevan selvittämään pilaantuneen alueen laajuuden ja puhdistamistarpeen sekä toteuttamaan mahdollisen kunnostuksen. Pilaantuneen maaperän kunnostus voidaan toteuttaa massan vaihtona tai paikan päällä maata kaivamatta. Likaantuneiden rakenteiden saneerausta tarvitaan sisäilman hajuhaittojen poistamiseksi. Öljyvahingon kustannukset voivat nousta hyvinkin suuriksi. Ensisijainen vastuu niistä kuuluu vahingonaiheuttajalle.

Avainhyödyke doktriinin kehitys ja soveltaminen Euroopan yhteisön kilpailuoikeudessa

Tutkielmassa tarkastellaan avainhyödyke doktriini kehittymistä ja sen soveltamista Euroopan yhteisön kilpailuoikeudessa. Avainhyödyke doktriinissa määräävässä markkina asemassa olevalla yrityksellä on hallussaan hyödyke, palvelu tai infrastruktuuri, jonka uudelleen tuottaminen samoilla markkinoilla ei ole kannattavaa. Määräävässä asemassa olevan yrityksen kilpailijoille tai alalle pyrkiville uusille yrityksille on kuitenkin välttämätöntä päästä käyttämään kyseistä avainhyödykettä, mikäli he haluavat toimia alalla. Tällaisissa tilanteissa avainhyödykkeen haltijalle voidaan asettaa kilpailuoikeudellinen velvollisuus ryhtyä liikesuhteeseen kilpailijoiden ja alalle pyrkivien yritysten kanssa. Avainhyödyke doktriinin soveltaminen nousee erityisen tärkeäksi aloilla, joilta on juuri purettu sääntely. Näillä aloilla doktriinin voidaan katsoa turvaavan jonkinlaisen tasapuolisuuden markkinoilla ja lisäävän kilpailua. Tästä huolimatta avainhyödyke doktriinia on kritisoitu runsaasti, sillä siinä ei oteta huomioon omistusoikeutta, sopimusvapautta tai yleensä taloudellisen toimijan autonomiaa. Avainhyödyke doktriinin kilpailuoikeudellisesta ristiriitaisuudesta olennaisena osoituksena on, ettei Euroopan yhteisön tuomioistuin ei ole ottanut kantaa doktriinin olemassaoloon.

Repensando la relación entre la ley y la violencia hacia las mujeres. Una aproximación a los discursos de los/las agentes del ámbito judicial en relación a la ley integral de violencia de género en España = Rethinking the relationship between law and violence against women. an approach to the juridical agents' discourses in relation to the integral law of gender-based violence

Of the many dimensions of the problem of violence exercised by men toward women in the context of the relations of partner or ex partner, this article deals with the analysis of the discursive productions of the institutional actors that are part of the judicial process. Our intention is to investigate the relationship between criminal law and gender-based violence starting from the implementation of the Law of Integral Gender-based Violence in Spain (LO. 1 / 2004) from a theoretical perspective which includes contributions from social psychology, and socio-legal feminism. We have approached the legal instrument - the Law of Integral Gender-based Violence - through the discourse of legal officers with a perspective that questions the values, so often proclaimed, of universality, objectivity and neutrality of the law

The history of the rectilinear diameter law

The formulation of the so-called law of rectilinear diameter for the determination of the critical volume of substances in the concluding decades of the nineteenth century became in a very useful and acceptably exact alternative tool for researchers in the field of critical phenomena. Its corresponding original expression, and even those of its early few modifications, were so mathematically simple that their use did not limit to exclusively contribute to remove the by then experimental obstacle for the estimating of this critical parameter, but also extended along several decades in the increasing applications of the principle of corresponding states.

Visual demonstration of the ionic strength effect in the classroom: the Debye-Hückel limiting law

The effects of ionic strength on ions in aqueous solutions are quite relevant, especially for biochemical systems, in which proteins and amino acids are involved. The teaching of this topic and more specifically, the Debye-Hückel limiting law, is central in chemistry undergraduate courses. In this work, we present a description of an experimental procedure based on the color change of aqueous solutions of bromocresol green (BCG), driven by addition of electrolyte. The contribution of charge product (z+|z-|) to the Debye-Hückel limiting law is demonstrated when the effects of NaCl and Na2SO4 on the color of BCG solutions are compared.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

On the institution of the moral subject: on the commander and the commanded in Nietzsche's discussion of law

The article discusses how Nietzsche understands the institution of law and morals in distinction to Kant and the Christian tradition. It argues that Nietzsche to a large extent is inspired by the paradigm-shift toward a evolutionary biological thinking introduced by several of his peers in the late 19th century, among else F. A. Lange, who sees this shift as a sobering scientific-materialistic alternative to Kant. In Nietzsche, the Kantian moral imperative is replaced with a notion of a morality emerging thanks to historical, or pre-historical, civilizational processes, imposed on a feebleminded human without any inherent rational dispositions to obey Law. It is also a process, which rather than universalizing the human, splits it in a duality where one part obeys old immediate self-interests and another part obeys new 'commands,' having been shouted 'into the ear' by a so-called 'commander.' The compliance with law takes two radically different forms in Nietzsche: servile and mediocre individuals need to be exposed to discipline and punishment in order to adopt Law; while so-called 'sovereign' individuals are able to impose law upon themselves. The figure of the 'sovereign' has consequently been an issue for vigorous debate in especially the Anglo-Saxon tradition of Nietzsche research, since his apparent 'respect for law' and 'sense of duty' reiterate typical Kantian qualities. Relating to these discussions, I suggest that Nietzsche's 'sovereign' (in one context) is identical his 'commander' (in other contexts). When the 'sovereign' as such imposes law upon himself and others, his act is conventional and arbitrary (like language in Saussure), and is rather irrational than rational as in Kant. His will is not a good will, nor a rational will with a vision of human autonomy. His command of himself and others is a performative, thus without truth-value (like illocutionary speech-acts in Austin and Searle).

The history of Lapland : wherein are shewed the original manners, habits, marriages, conjurations, &c. of that people : written by John Scheffer, professor of law and rhetoric at Upsal in Sweden.

Added engraved title page: The history of Lapland.

Understanding the Racial Nature of Police and Immigrant Relations In Finland. The Case of Africans in Turku

The focus of this study is to examine the role of police and immigrants’ relations, as less is known about this process in the country. The studies were approached in two different ways. Firstly, an attempt was made to examine how immigrants view their encounters with the police. Secondly, the studies explored how aware the police are of immigrants’ experiences in their various encounters and interactions on the street level. An ancillary aim of the studies is to clarify, analyse and discuss how prejudice and stereotypes can be tackled, thereby contributing to the general debate about racism and discrimination for better ethnic relations in the country. The data in which this analysis was based is on a group of adults (n=88) from the total of 120 Africans questioned for the entire study (n=45) police cadets and (n=6) serving police officers from Turku. The present thesis is a compilation of five articles. A summary of each article findings follows, as the same data was used in all five studies. In the first study, a theoretical model was developed to examine the perceived knowledge of bias by immigrants resulting from race, culture and belief. This was also an attempt to explore whether this knowledge was predetermined in my attempt to classify and discuss as well as analyse the factors that may be influencing immigrants’ allegations of unfair treatment by the police in Turku. The main finding shows that in the first paper there was ignorance and naivety on the part of the police in their attitudes towards the African immigrant’s prior experiences with the police, and this may probably have resulted from stereotypes or their lack of experience as well as prior training with immigrants where these kinds of experience are rampant in the country (Egharevba, 2003 and 2004a). In exploring what leads to stereotypes, a working definition is the assumption that is prevalent among some segments of the population, including the police, that Finland is a homogenous country by employing certain conducts and behaviour towards ethnic and immigrant groups in the country. This to my understanding is stereotype. Historically this was true, but today the social topography of the country is changing and becoming even more complex. It is true that, on linguistic grounds, the country is multilingual, as there are a few recognised national minority languages (Swedish, Sami and Russian) as well as a number of immigrant languages including English. Apparently it is vital for the police to have a line of communication open when addressing the problem associated with immigrants in the country. The second paper moved a step further by examining African immigrants’ understanding of human rights as well as what human rights violation means or entails in their views as a result of their experiences with the police, both in Finland and in their country of origin. This approach became essential during the course of the study, especially when the participants were completing the questionnaire (N=88), where volunteers were solicited for a later date for an in-depth interview with the author. Many of the respondents came from countries where human rights are not well protected and seldom discussed publicly, therefore understanding their views on the subject can help to explain why some of the immigrants are sceptical about coming forward to report cases of batteries and assaults to the police, or even their experiences of being monitored in shopping malls in their new home and the reason behind their low level of trust in public authorities in Finland. The study showed that knowledge of human rights is notably low among some of the participants. The study also found that female respondents were less aware of human rights when compared with their male counterparts. This has resulted in some of the male participants focussing more on their traditional ways of thinking by not realising that they are in a new country where there is equality in sexes and lack of respect on gender terms is not condoned. The third paper focussed on the respondents’ experiences with the police in Turku and tried to explore police attitudes towards African immigrant clients, in addition to the role stereotype plays in police views of different cultures and how these views have impacted on immigrants’ views of discriminatory policing in Turku. The data is the same throughout the entire studies (n=88), except that some few participants were interviewed for the third paper thirty-five persons. The results showed that there is some bias in mass-media reports on the immigrants’ issues, due to selective portrayal of biases without much investigation being carried out before jumping to conclusions, especially when the issues at stake involve an immigrant (Egharevba, 2005a; Egharevba, 2004a and 2004b). In this vein, there was an allegation that the police are even biased while investigating cases of theft, especially if the stolen property is owned by an immigrant (Egharevba, 2006a, Egharevba, 2006b). One vital observation from the respondents’ various comments was that race has meaning in their encounters and interaction with the police in the country. This result led the author to conclude that the relation between the police and immigrants is still a challenge, as there is rampant fear and distrust towards the police by some segments of the participating respondents in the study. In the fourth paper the focus was on examining the respondents’ view of the police, with special emphasis on race and culture as well as the respondents’ perspective on police behaviour in Turku. This is because race, as it was relayed to me in the study, is a significant predictor of police perception (Egharevba, 2005a; Egharevba and Hannikianen, 2005). It is a known scientific fact that inter-group racial attitudes are the representation of group competition and perceived threat to power and status (Group-position theory). According to Blumer (1958) a sense of group threat is an essential element for the emergence of racial prejudice. Consequently, it was essential that we explored the existing relationship between the respondents and the police in order to have an understanding of this concept. The result indicates some local and international contextual issues and assumptions that were of importance tackling prejudice and discrimination as it exists within the police in the country. Moreover, we have to also remember that, for years, many of these African immigrants have been on the receiving end of unjust law enforcement in their various countries of origin, which has resulted in many of them feeling inferior and distrustful of the police even in their own country of origin. While discussing the issues of cultural difference and how it affects policing, we must also keep in mind the socio-cultural background of the participants, their level of language proficiency and educational background. The research data analysed in this study also confirmed the difficulties associated with cultural misunderstandings in interpreting issues and how these misunderstandings have affected police and immigrant relations in Finland. Finally, the fifth paper focussed on cadets’ attitudes towards African immigrants as well as serving police officers’ interaction with African clients. Secondly, the police level of awareness of African immigrants’ distrustfulness of their profession was unclear. For this reason, my questions in this fifth study examined the experiences and attitudes of police cadets and serving police officers as well as those of African immigrants in understanding how to improve this relationship in the country. The data was based on (n=88) immigrant participants, (n=45) police cadets and 6 serving police officers from the Turku police department. The result suggests that there is distrust of the police in the respondents’ interaction; this tends to have galvanised a heightened tension resulting from the lack of language proficiency (Egharevba and White, 2007; Egharevba and Hannikainen, 2005, and Egharevba, 2006b) The result also shows that the allegation of immigrants as being belittled by the police stems from the misconceptions of both parties as well as the notion of stop and search by the police in Turku. All these factors were observed to have contributed to the alleged police evasiveness and the lack of regular contact between the respondents and the police in their dealings. In other words, the police have only had job-related contact with many of the participants in the present study. The results also demonstrated the complexities caused by the low level of education among some of the African immigrants in their understanding about the Finnish culture, norms and values in the country. Thus, the framework constructed in these studies embodies diversity in national culture as well as the need for a further research study with a greater number of respondents (both from the police and immigrant/majority groups), in order to explore the different role cultures play in immigrant and majority citizens’ understanding of police work.

Intellectual Property Management in a Small Company

Opinnäytetyö keskittyi kriittisiin tapahtumiin, joita on tullut yhtiön tai sen edeltävän yhtiön, joka oli Mobile Screen TV – 4 ALL, tekemien aikaisempien patenttihakemusten yhteydessä . Tutkimus vertasi ja evaluoi yhtiön aikaisemmin tekemien keksintöjen suojausta. Toisaalta opinnäytetyön päämäärä oli tutkia ja selvittää monitapaus-menetelmällä yhtiön aikaisempia keksintöjä ja miten aineettoman oikeuden suojaus toteutui prosessien eri vaiheissa. Tämä päättötyötutkielma vei loppuun asti erittäin suuren patenttien ja hyödyllisyysmallien hakemusten tutkimuksen. LH Communications Oy on tehnyt monia niistä, mutta tutkimus sisälsi myös joitakin kilpailijoiden hakemuksia. Tässä tutkimuksessa oli kaksi pääkysymystä. Miten pieni yhtiö voisi suojella heidän uusia ideoitaan ja keksintöjään ja myös samalla pitää yhtiön talouden hyvällä tasolla. Tämä tutkimus käytti The Critical Incidents Technique (CIT), joka keskittyy kriittisiin tapahtumiin, selvittääkseen sopivia menetelmiä pienelle yhtiölle siitä, miten suojella uusia ajatuksia, ideoita ja keksintöjä ja samanaikaisesti olla tuottava niiden kanssa. Tutkimuksemme käsitteli kaikenlaisia tarvittavia käytäntöjä pienessä yhtiössä ja päähuomio pienessä yhtiössä tulee olla omien keksintöjen suojaamisessa. Paras suojaus on tehdä patentteja, mutta se tulee maksamaan hyvin paljon koko tapahtumasarjan aikana.

Hevonen irtaimen kaupan tapauksena - laatuvirhe ja siihen varautuminen

Tutkimuksessa tarkastellaan hevoskauppaa ja sen erityispiirteitä suhtees-sa irtaimen kauppaa säätelevään lainsäädäntöön. Tavoitteena on tuoda esiin hevosesta johtuvia erityispiirteitä ja pohtia sovellettavan lainsäädän-nön soveltuvuutta hevosen kauppaan. Tarkastelu kohdentuu erityisesti hevoselle ominaisiin laatuvirheen muotoihin, kuten sairauksiin ja fyysisiin vikoihin. Lisäksi tarkastellaan, miten esiin nostettuihin erityispiirteisiin on varauduttu hevoskauppaan tarkoitetuissa kauppasopimusmalleissa. Hevoskauppaan pätee sama lainsäädäntö kuin minkä tahansa muun ir-taimen tavaran kauppaan. Virheeseen varautuminen yksityiskohtaisesti sopimalla korostuu hevoskaupassa, koska täydellistä ja virheetöntä hevosta ei ole olemassakaan. Myyjän näkökulmasta onnistuneessa kauppaprosessissa neuvotellaan virheen mahdollisuus niin pieneksi kuin se on mahdollista. Tähän instrumentit antavat lainsäädäntö ja erityisesti sopimusoikeudelliset keinot. Ostajan näkökulmasta onnistuneessa kaupassa hän on kyennyt asiantuntijoihin tukeutuen tunnistamaan ennalta hevosen viat ja muut epämieluisat ominaisuudet. Nämä tiedostaen ostaja määrittää, mitä virheitä on valmis hyväksymään. Hevoskaupassa riidan välittömät ja välilliset kustannukset suhteessa maksettuun kauppahintaan voivat nousta korkeiksi. Hevoskaupassa usein ainoa kirjallinen dokumentti on omistajanvaihdosilmoitus, eikä kauppasopimuksen laatiminen kirjallisena ole itsestäänselvyys. Yksinomaan hevoskauppaan liittyvien juridisten kysymysten tekeminen näkyväksi on tärkeää. Irtaimen kauppaa säätelevä lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista riittävällä tarkkuudella hevosen erityispiirteitä persoonaesineenä, vaan väliin tarvi-taan vakiosopimusten kaltaisia apuvälineitä kaupan osapuolten tueksi.