992 resultados para oman pääoman järjestelyt
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuvaus osaamisen johtamisesta ja kehittämisestä tutkielman kohdeorganisaatiossa. Lisäksi halutaan selvittää, millaista osaamista kohdeorganisaatiosta löytyy ja mikä motivoi asiantuntijoita oman osaamisen kehittämiseen. Teoreettinen tarkastelu pohjautuu kolmeen keskeiseen käsitteeseen: osaamiseen, osaamisen johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Kirjallisuuskatsauksessa pyritään myös selkeyttämään näiden käsitteiden määritelmien kirjavaa kenttää. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Empiirinen aineisto kerättiin sähköisten kyselylomakkeiden avulla. Tutkielman kohdeorganisaatio on kokenut muutama vuosi sitten suuren organisaatiorakenteen muutoksen, mikä on tuonut omat haasteensa osaamisen johtamiseen ja toisaalta korostanut sen tärkeyttä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kohdeorganisaatiossa on vahvaa monialaista osaamista ja oman osaamisen kehittämiseen motivoituneita työntekijöitä. Kuitenkin useimmilla osaamisen kehittäminen jää päivittäisten työtehtävien varjoon, joten kouluttautumiselle ja työssä oppimiselle toivottiin lisää mahdollisuuksia.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan tietoteknisessä työssä: työn hallinta, työn nopeampi tekeminen, työn sisältö, työn tulokset ja vaikutusmahdollisuudet. Näitä tekijöitä tutkittiin suhteessa työntekijän tietoteknisiin taitoihin ja työntekijän ikään. Tutkimuksen viitekehyksenä ovat maailmanlaajuisesti tapahtuneet ja edelleen tapahtuvat muutokset työelämässä sekä tietoyhteiskunnan kehittyminen. Aikaisemmat tutkimukset nostavat esiin yleisiä kehityslinjoja, mutta myös ristiriitaisia tuloksia. Siksi tässä tutkimuksessa nämä kysymykset purettiin hyvin konkreettisiksi, työyhteisössä havaituiksi osakysymyksiksi ja suhteutettiin vastaajia koskeviin taustatietoihin. Tutkimus kohdistui eri ikäisiin työntekijöihin, joista osa on kokenut tietotekniikan tulon työelämään ja sen käytön lisääntymisen useamman viime vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yhteiskunnassa on tapahtunut yleisemminkin merkittävää kehitystä, joka on nostanut esille laajemminkin tarpeet tietoteknisen osaamisen ja taitojen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Tämä tutkimus ajoittuu noihin vuosikymmeniin ja vaikka se kohdistuukin yhden organisaation sisällä koettuihin vaikutuksiin, niin on selvää, että yleisempikin yhteiskunnallinen kehitys heijastuu tuloksiin. Tämä tutkimus on tehty kvantitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on kerätty sähköisellä lomakkeella. Tämän tutkimuksen mukaan tietoteknisiltä taidoiltaan hyvät kokivat hallitsevansa työnsä ja työympäristönsä paremmin kuin tietoteknisiltä taidoiltaan heikot. He kokivat myös tietotekniikan helpottaneen työtä, mahdollisuudet itsensä kehittämiseen lisääntyneen ja työn itsenäisyyden lisääntyneen. Tietoteknisiltä taidoiltaan heikot puolestaan kokivat työn ja työnympäristön hallinnan vähentyneen, työn vaativuuden lisääntyneen, työn tauotuksen vähentyneen, sosiaalisen ympäristön heikentyneen, työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen, oman ammattialan arvostuksen vähentyneen ja työhön liittyvien vaikutusmahdollisuuksien vähentyneen. Tulosten perusteella kaikki työntekijät kokivat työn tulosten parantuneen tietotekniikan avulla, mutta toisaalta kokivat työn sisällön köyhtyneen tietotekniikan vuoksi – varsinkin iäkkäät työntekijät kokivat näin. Tutkimuksessa selvitettiin myös työn ja työympäristön hallintaa tukevia ja uhkaavia tekijöitä. Tämän tutkimuksen mukaan pelot tietotekniikkaa kohtaan ja puutteellinen tuki tietoteknisissä ongelmissa uhkaavat työn ja työympäristön hallintaa.
Resumo:
Yhä useampi kuluttaja vaatii tavaran- ja palveluntarjoajia huomioimaan kestävän kehityksen ulottuvuudet toiminnassaan. Tämä vaatimus on luonut vaihtoehtoisen matkailun, jonka yksi muoto ekomatkailu on. Ekomatkailussa huomioidaan kestävän kehityksen ympäristö-, sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus. Myönteiset vaikutukset näihin ulottuvuuksiin pyritään maksimoimaan ja kielteiset minimoimaan. Ekomatkailun kehitystä ohjaa sekä kuluttajien että matkailualan toimijoiden halu toimia vastuullisesti. Matkatoimistoilla on tärkeä rooli ekomatkailun toteuttamisessa, sillä ne voivat vaikuttaa sekä matkapalvelujen kysyntään että tarjontaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ekomatkailun merkitystä ekomatkailuun erikoistuneiden matkatoimistojen liiketoiminnassa. Tutkimuksen pääongelmana tutkittiin sitä, millainen merkitys ekomatkailulla on erikoistuneiden matkatoimistojen toiminnassa. Tutkimusongelmaa tarkennettiin tutkimalla, miten erikoistuneet matkatoimistot määrittelevät ekomatkailun, miten erikoistuneet matkatoimistot toteuttavat ekomatkailua ja miksi erikoistuneet matkatoimistot toteuttavat ekomatkailua. Tutkimuksessa toteutettiin viiden matkatoimiston edustajan teemahaastattelut. Osa tutkimukseen valituista valittiin internet-hakujen perusteella. Lisäksi valintamenetelmänä käytettiin lumipallo-otantaa. Haastateltavat valittiin harkinnanvaraisesti sen perusteella, että heidän edustamansa matkatoimiston koettiin erikoistuneen ekomatkailuun. Matkatoimistojen ekomatkailun määritelmät ja käytännön toimet liittyivät hyvin vahvasti paikallisväestön ja ympäristön huomioimiseen. Matkatoimistojen edustajat kokivat, että ekomatkailun kysyntä on toistaiseksi melko vähäistä, mutta he ennustivat sen lisääntyvän tulevaisuudessa. Haastateltavat kokivat ekomatkailun suurimmaksi haasteeksi vastuullisuuden ristiriidan eli ekomatkailusta aiheutuvien hyötyjen ja ongelmien konfliktin. Etenkin Suomen kaukainen sijainti pakottaa kaukomatkaajat käyttämään useimmiten matkustusvälineenä lentokonetta. Ekomatkailun toteuttamisen tärkeimmiksi motiiveiksi nousivat eettisyys ja toiminnan jatkumisen varmistaminen, jotka ovat molemmat hyvin inhimillisiä syitä. Erona näissä on se, että eettisyys saa alkunsa toimijan omasta ajatusmaailmasta ja moraalikäsityksistä, kun taas toiminnan jatkumisen varmistamiseen vaikuttaa myös ulkoinen paine. Ekomatkailu erikoistuneiden matkatoimistojen liiketoiminnassa tarkoittaa sitä, että matkatoimistot huomioivat toimintaansa liittyvän paikallisväestön ja ympäristön. Haastateltavien vastaukset noudattelivat tämän tutkimuksen linjaa siinä, että myönteisten vaikutusten maksimointi käsiteltiin sekä ympäristön että paikallisväestön osalta. Tutkimuksessa esitetystä määritelmästä poiketen haastateltavat käsittelivät kielteisten vaikutusten minimointia vain ympäristön kannalta eli paikallisväestöä ei huomioitu. Tämä saattaa johtua siitä, että kielteisten asioiden minimoiminen on niin sisäänrakennettu tutkittujen matkatoimistojen toimintamalleihin, että sitä ei osata ajatella erillisenä osana. Toisaalta voi olla, että matkailun kielteisten vaikutusten ja oman toiminnan välillä ei nähdä yhteyttä.
Resumo:
Toimintaympäristön muutokset ja monipuolistuneet asiakasvaatimukset asettavat organisaatioille vaatimuksia oman toimintansa tarkasteluun. Asiakastyytyväisyys on saavutettava kiristyvässä kilpailussa tuottamalla asiakkaalle arvoa. Organisaation tuottama lisäarvo muodostuu tehtävien ja toimintojen sarjassa – prosesseissa. Menestyäkseen organisaation on hallittava ja kehitettävä prosessejaan. Tilaus-toimitusprosessi kuuluu organisaation ydinprosesseihin, jossa aikaansaadaan asiakkaan tarpeet tyydyttävä tuote tai palvelu. Prosessijohtaminen auttaa ymmärtämään kuinka organisaation suorituskyky syntyy. Prosessijohtamisen avulla prosessien kehitystoimet voidaan kohdistaa oikein. Prosessien kehittämisessä on olennaista ymmärtää toiminnan nykytila ennen kuin kehitystoimiin voidaan ryhtyä. Nykytilamallinnuksen jälkeen toimintaa tulee analysoida, jotta löydetään suorituskykyä edistävät tai estävät tekijät. Analyysin perusteella tehdään mahdolliset kehitystoimet eli muutokset prosessiin. Suoritettujen toimenpiteiden vaikutuksia toimintaan tulee myös seurata. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli case-organisaation tilaus-toimitusprosessin mallintaminen, analysointi ja kehityskohteiden tunnistaminen sekä kehitysehdotusten luonti. Lisäksi tutkimus pyrki selvittämään mitä case-organisaation tilaus-toimitusprosessissa tulisi kehittää. Analyysiä varten liiketoimintaprosessi mallinnettiin. Prosessin suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä pyrittiin löytämään haastatteluiden ja havainnoinnin perusteella. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kohdeyrityksen tulee kiinnittää huomiota palvelutarjonta ja asiakaskohderyhmä valintoihin, jotta yrityksen resurssit sitoutuisivat vain arvoa tuottavien asiakkaiden palvelemiseen. Resurssien jakautumien aiheuttaa myös palvelunlaadun vaihtelua, mikä vaikeuttaa asiakastyytyväisyyden saavuttamista. Tuloksia analysoimalla tunnistettiin myös muita pienempiä kehityskohteita. Kehityskohteille annettiin lopuksi toimenpidesuositukset.
Resumo:
Tämä tutkimus käsittelee kaupungin joutomaita ja niiden merkityksiä käyttäjien näkökulmasta sekä selvittää joutomaan olemusta osana kaupungin tilallisuutta. Haastattelujen ja kyselyn pohjalta joutomaalle määritellään 12 erilaista käyttötarkoitusta ja hahmotetaan käyttäjäryhmiä. Toisaalta keskitytään siihen, mitä merkityksiä joutomailla on käyttäjilleen, ja miten he joutomaat kokevat. Tutkimuksessa todetaan, että joutomaita käytetään muun muassa seikkailuun ja leikkiin, rauhoittumiseen ja luontoelämysten kokemiseen, oleiluun, ulkoiluun ja läpikulkuun, tapahtumien järjestämiseen, asumiseen, sissiviljelyyn, taiteen tekemiseen, juopotteluun, lemmenleikkeihin ja toimintaan, jota ei ole tarkoitettu muiden katseille. Joutomaat ovat tilaa, johon voi heijastella omia ajatuksiaan, jossa voi rauhoittua, inspiroitua ja kokea jännitystä tai jopa pelkoa. Analyysissä keskeisellä sijalla ovat tilan ja paikan käsitteet. Joutomaat nähdään multifunktionaalisena erilaisia käyttöjä sallivana tilana ja kaupungin ”aukkoina”, jotka voivat parhaimmillaan saada julkisen tilan ominaisuuksia. Tilan valvonta on joutomailla löyhempää, ja vähäisempi kontrolli mahdollistaa tilan muokkaamisen. Joutomaata muokkaamalla ihminen voi tuntea juureutuvansa ja nähdä oman toimintansa vaikutukset sekä kokea omistajuutta tilasta. Omaehtoinen yhdessä toimiminen luo myös yhteisöllisyyttä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan, luoko erilaisten ryhmien samanaikainen läsnäolo joutomaalle jännitteitä, ja sulkeutuuko vai avautuuko paikka erilaisille käyttäjille. Käytöt limittyvät usein ajallisesti, mutta voimakas käyttäjäryhmä voi myös vallata tilaa itselleen ja karkottaa muita käyttäjiä. Joutomaa on mahdollistavaa tilaa, jonka vaihtoehtoja ei ole välttämättä ennalta määritetty tai käyttötarkoitusta lyöty lukkoon. Tämän johdosta joutomaasta voi versota jotakin omaperäistä ja merkittävää, jos tilan suunnittelulle ja käytön muodostumiselle ruohonjuuritasolta käsin annetaan mahdollisuus.
Resumo:
Koulutuksen rooli yhteiskunnallisen aseman määrittelijänä on joutunut haastetuksi koulutuksen massoittumisen ja laajentumisen kautta rakentuneen kaikille ulottuvan koulutusjärjestelmän taholta. Koulutuksen tasa-arvoisuus kaikille kuuluvana ja elinikäisen oppimisen periaate on luonut tarpeen hämärtää koulutuksen alkuperäisen tarkoituksen yhteiskunnallisen erottelun toimeenpanijana. Olennaista tässä uudessa järjestäytymisessä on ollut erilaisten julkisten diskurssien käyttäminen, joiden avulla koulutuksen erottelutehtävä on pyritty häivyttämään. Selkeimmin tämä uusi tapa ajatella näkyy yliopisto-opiskelijoiden muuttuneessa puhetavassa, kun he kutsuvat yhä useammin yliopistoa kouluksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella yliopistosta käytävää sanomalehtikirjoittelua ja koulutusjärjestelmän kehityksen ja siinä tapahtuneiden muutosten heijastumista koulutusdiskurssiin. Pyrkimyksenä oli kartoittaa erilaisia tapoja puhua yliopistosta sekä löytää julkisen keskustelun ja opiskelijapuheen välisiä mahdollisia yhtymäkohtia. Erilaisten puhetapojen kautta rakentui katsaus yliopiston asemaan koulutusmaailmassa ja niihin erilaisiin mielikuviin, joita yliopisto käsitteenä herättää. Yliopistolle rakentuvan identiteetin monimuotoisuus ja erilaiset ulottuvuudet määrittelevät myös yliopiston asemaa erityisesti korkeakoulutussektorilla, joten puhetapojen merkitys ei ole siitä näkökulmasta vähämerkityksinen. Laadullisen tutkimuksen menetelmänä toimi diskurssianalyysi, jonka avulla oli mahdollista analysoida julkisen puheen sisältöjä sekä merkitysrakenteita, ja erityisesti käsitteiden käyttöä kirjoittelussa. Tutkimusaineiston muodostivat vuosilta 1990-1999 kootut Helsingin Sanomien artikkelit (N=218). Aineiston pohjalta rakentui neljä erilaista tapaa puhua yliopistosta, jotka nimettiin sen mukaisesti minkälaisena yliopisto puhujille näyttäytyi. Puhetavat olivat instituutiopuhe, organisaatiopuhe, imagopuhe sekä koulupuhe. Puhetapojen perusteella hahmottui kuva yliopistosta, jonka olemus muuttui aina sen näkökulman mukaan, josta yliopistoa tarkasteltiin. Yliopiston traditionaalinen olemus asettui vastakkain uudistusmielisen tehokkuus- ja tuottavuusajattelun kanssa, näistä erillään yliopisto nähtiin kameleonttina, jonka tuli alati luoda uusia merkitysrakenteita jo olemassa olevien rinnalle. Oman näkökulmansa muodosti yliopiston asettuminen osaksi yhteistä koulumaailmaa. Nykyopiskelijoiden puhuessa yliopistosta kouluna ei sen voida katsoa johtuvan mistään yksittäisestä tekijästä, vaan muotoutuvan historiallisen kehityskulun mukanaan tuomista yhteiskunnallisista ja koulutuksellisista haasteista, joita myös muuttuneet puhetavat heijastavat. Yhteiskunnan tasa-arvoistuminen, keskiluokkaistuminen ja työläiskulttuurin sekä arkielämän kasvanut arvostus on luonut paineet myös kielenkäytön muutoksiin. Pyrkimys luoda yhteinen ja tasa-arvoinen elämismaailma koko yhteiskunnassa edellyttää arvohierarkioiden poistamista myös kielenkäytön tasolla.
Resumo:
Maankäyttö vaikuttaa vesistöjen tilaan muun muassa valunnan ja eroosion kautta. Se mitä maalla tapahtuu, näkyy vesistöjen tilassa. Maatalouden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelman tavoitteena on ohjata ja tehostaa maatalousympäristön vesiensuojelua ja monimuotoisuuden hoitoa. Suunnitelmassa esitellään mahdollisia kosteikon paikkoja, suojavyöhykekohteita ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita. Kohteille on annettu hoitosuosituksia, joita maan omistajat voivat halutessaan toteuttaa. Kokonaiskuvaa täydentää raportissa esitelty Kyttäluoman ja Lehtiluoman tilan kartoitus, joka toteutettiin FLISIK-hankkeessa. Kyttäluomasta on lisäksi esitelty hankkeessa toteutetut kunnostukset sekä kahdelle mallikohteelle kunnostussuunnitelma. Hankkeessa kartoitettiin myös Kyttäluoman valuma-alueen puron läheiset metsät. Metsän monimuotoisuus, mahdolliset tärkeät elinympäristöt ja vesiensuojelulliset seikat olivat erityisen huomion kohteena. Raportissa kerrotaan myös metsätalouden vesien suojelusta yleisellä tasolla. Suunnitelman toivotaan innostavan maatalousympäristön monimuotoisuuden edistämiseen ja oman lähipuron tilan parantamiseen.
Resumo:
The goals of the study were to describe patients’ perceptions of care after experiencing seclusion/restraint and their quality of life. The goal was moreover to identify methodological challenges related to studies from the perspective of coerced patients. The study was conducted in three phases between September 2008 and April 2012. In the first phase, the instrument Secluded/ Restrained Patients’ Perception of their Treatment (SR-PPT) was developed and validated in Japan in cooperation with a Finnish research group (n = 56). Additional data were collected over one year from secluded/restrained patients using the instrument (n = 90). In the second phase, data were collected during the discharge process (n = 264). In the third phase, data were collected from electronic databases. Methodological and ethical issues were reviewed (n = 32) using systematic review method. Patients perceived that co-operation with the staff was poor; patients’ opinions were not taken into account, treatment targets collated and treatment methods were seen in different ways. Patients also felt that their concerns were not well enough understood. However, patients received getting nurses’ time. In particular, seclusion/restraint was considered unnecessary. The patients felt that they benefited from the isolation in treating their problems more than they needed it, even if the benefit was seen to be minor. Patients treated on forensic wards rated their treatment and care significantly lower than in general units. During hospitalization secluded/restrained patients evaluated their quality of life, however, better than did non-secluded/restrained patients. However, no conclusion is drawn to the effect that the better quality of life assessment is attributable to the seclusion/restraint because patients’ treatment period after the isolation was long and because of many other factors, as rehabilitation, medication, diagnostic differences, and adaptation. According to the systematic mixed studies review variation between study designs was found to be a methodological challenge. This makes comparison of the results more difficult. A research ethical weakness is conceded as regards descriptions of the ethical review process (44 %) and informed consent (32 %). It can be concluded that patients in psychiatric hospital care and having a voice as an equal expert require special attention to clinical nursing, decision-making and service planning. Patients and their family members will be consulted in plans of preventive and alternative methods for seclusion and restraint. The study supports the theory that in ethical decision-making situations account should be taken of medical indications, in addition to the patients’ preferences, the effect of treatment on quality of life, and this depends on other factors. The connection between treatment decisions and a patient’s quality of life should be evaluated more structurally in practice. Changing treatment culture towards patients’ involvement will support daily life in nursing and service planning taking into account improvements in patients’ quality of life.
Resumo:
Tutkimukseni tarkastelee Vuosaari-elokuvan vuosaarelaisia katsojakokemuksia teemakirjoituksista käsin. Helmikuussa 2012 ensi-iltansa saanut ohjaaja Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari-elokuva herätti keskustelua ja eri tuntemuksia vuosaarelaisissa katsojissa heti ennakkonäytösten jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten katsojat näkevät oman Vuosaarensa Vuosaari-elokuvan nostamien teemojen kautta. Tutkimus tuo esiin niitä asioita, joita vuoaarelaiset pitävät merkityksellisenä omalla asuinalueellaan ja omassa arjessaan. Toukokuussa 2012 järjestämäni kahden Vuosaari-elokuvanäytöksen jälkeen kertyi 94 katsojan teemakirjoitusta, jotka ovat tutkimuksen primaariaineisto Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan lisäksi. Tutkimuksessa katsojat vertaavat omaa Vuosaartaan elokuvan ohjaajan mielenmaisemaan Vuosaaresta. Teemakirjoittaminen toimii osallistavana menetelmänä, jolloin katsojat liittyvät keskusteluun omasta alueestaan vasten Vuosaari-elokuvaa. Tutkimuksessani Aku Louhimies edustaa julkista puhuntaa ja katsojat yksityistä puhuntaa. Asetan nämä kaksi eri puhuntaa toisilleen rinnakkaisiksi. Tutkimus sisältää 48 teemakirjoittajan sitaatteja. Lähestyn Vuosaarta fyysisenä, sosiaalisena sekä kulttuurisena tilana. Laadullinen tutkimukseni liittyy kaupunkitutkimukseen ja tarkastelee nykypäivää paikassa Vuosaari. Teemakirjoituksien analysoimiseen olen käyttänyt laadullista sisällönanalyysiä. Teemakirjoittajilla on selkeä paikkaidentiteetti, ja kirjoittajat toimivat asiantuntijoina omasta alueestaan. Tutkimusaineisto tarkastelee ohjaajan urbaanin mielenmaiseman kautta vuo-saarelaisia paikkoja ja maamerkkejä. Elokuvan henkilögallerian myötä teemakirjoituksissa nousee esiin puhe vuosaarelaisesta diversiteetistä. Ohjaaja Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan urbaani mielenmaisema yksinäisine henkilöhahmoineen muodostaa usein katsojille vastakkaisia näkemyksiä Vuosaaresta. Teemakirjoituksissa korostuu puhe vuosaarelaisesta luonnosta. Lisäksi puhe yhteisöllisyydestä nousee kirjoituksissa omaksi teemakseen.
Resumo:
Tarkastelen pro gradu -työssäni Tarinamestarin koulutusohjelma -hankkeen (TarinaMesta) koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden kokemuksia ja niiden vaikutuksia kertojan taitojen kehittymiseen. Tarkastelemalla haastateltujen matkaa tarinamestareiksi etsin vastauksia kysymykseen Minkälaisia kertojatyyppejä koulutukseen osallistui? Tärkein tutkimuskysymykseni on Millaiseksi kertojaksi opittiin koulutuksen keinoin? Tutkimusaineisto koostuu koulutukseen osallistuneiden loppuhaastatteluista sekä videoiduista harjoituksista. Haastatteluaineistoa tarkastelin folkloristisen kerronnantutkimuksen ja erityisti muistelukerronnan näkökulmasta. Haastattelut olen teemoitellut ja lähiluvun avulla erittelin tiivisteiden pohjalta pelkistetyt koosteet. Kaikista videoiduista harjoituksista tekemiäni koosteita vertasin haastatteluaineiston tuloksiin. Aineiston analyysin tuloksena erittelin kolme kertojatyyppiä. Viihdyttävät kertojat keskittyivät voimakkaimmin luomaan kuuntelijalle elämyksiä viihteellisyyden, huumorin ja luontokokemuksen yhdistelmänä. Perinnettä siirtävät kertojat tavoittelivat kuuntelijaa hyvän ja hyvin kerrotun tarinan kautta – joka myös opetti ja jätti kuulijansa muistiin jotain faktatietoa elämyksen lisäksi. Voimaantuneet kertojat etsivät koulutuksen jälkeenkin vielä kerrontansa ja oman henkilökohtaisen perinteensä suuntaa. Tarinamestareilla on selkeästi syttynyt koulutuksen aikana oivallus tiedon merkityksestä ja niistä mahdollisuuksista mitä paikallinen ympäristö ja perinne uusiokäytettynä kerronnan sisällöille tarjoaa. He ovat nyt parhaimmillaan tietäviä ja myös yksilöllisesti esiintymistilanteissa oivaltavia. Olemassa olevan tiedon hyödyntämisestä voi todeta tulleen koulutuksen aikana kaikille tarinamestareille rutiininomaisempaa. Erityisesti esiintymistilanteita simuloineet videoidut ja analysoidut harjoitukset sekä vertaispalaute olivat tarinamestareille itselleen merkittävimpiä vaikuttajia siihen, millaisiksi kertojiksi he kehittyivät vuoden aikana.
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia, kuinka rakennuksen tietomallia voidaan hyödyntää rakennusliikkeen tuotannonsuunnittelu- ja rakennusvaiheessa sekä mitä sen hyödyntäminen edellyttää rakennuksen tietomallin informaatiosisällöltä. Tavoitteena oli myös tunnistaa tuotannonohjauksen ”pullonkauloja”, joissa kohdin toimintaa voitaisiin tietomallien avulla tehostaa. Työn teoreettisena taustana on aineettoman pääoman merkitys yrityksen kilpailuedun luojana, tietämyksen hallinta ja teknologian hyödyntäminen tietämyksen hallinnassa. Työssä tutkittiin rakennustuotannon johtamista ja tietomallintamisen hyödyntämistä rakentamisessa sekä tietomallien hyödynnettävyyden varmistamista yleisellä tasolla. Työssä tutustuttiin kohdeyritykseen tuotannonohjaukseen ja rakennusvaiheen tietomallien hyödyntämisen nykytilaan. Tuloksina voidaan todeta, että tietomallien tuotannonsuunnittelu- ja rakennusvaiheen tietomallien hyödyntämisen perusedellytys on tietomallien oikeellisuus sekä tietomallien ja perinteisten suunnitteludokumenttien yhdenmukainen tietosisältö. Tämän lisäksi tarvitaan suunnitellut toimintatavat ja toimivat tiedonjakelukanavat sekä kyky hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa. Tietomallit eivät tämän tutkimuksen perusteella näytä luoneen tarvetta uudenlaisille tuotanto-organisaation roolituksille. Tietomalleilla uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia rakennusvaiheen muutostenhallinnassa. Tuotantoorganisaation henkilöillä oli positiivisia odotuksia tietomallien hyödyntämisestä tuotannonohjauksessa. Tietomallien odotetaan tukevan erillisten suunnitelmien muodostamien kokonaisuuksien hahmottamista, rakennusvaiheen osapuolten yhteistyötä ja töiden yhteensovitusta sekä logistiikan suunnittelua ja vaikutusten havainnointia.
Resumo:
Tutkin pro gradussani päiväkodin arjen sukupuolittuneisuutta. Painotukseni on päiväkodin vapaassa leikissä ja sitä ohjaavissa suuntaviivoissa. Tarkastelun kohteena ovat varhaiskasvattajat, eivät niinkään lapset. Tutkin, miten kasvattajat vaikuttavat päiväkodin arkeen tilajärjestelyiden ja leikin ohjaamisen kautta. Keskeisessä osassa tutkimustani on sukupuolitietoinen (l. sukupuolisensitiivinen) kasvatus ja normikriittisyys. Lähtökohtanani aineistossa on feministinen etnografia. Tein kenttätöitä helsinkiläisessä, kunnallisessa päiväkodissa videokuvaamalla kahdessa päiväkotiryhmässä yhteensä 12 päivän ajan. Aineistoa keräsin oman tutkimukseni lisäksi Naisasialiitto Unionin Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa – tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hankkeeseen. Kuvaamastani materiaalista analysoin tilanteita, joissa sukupuoli tuotti eroja lasten kohteluun. Videotallenteiden lisäksi olen tutkinut erilaisia varhaiskasvatusta ohjaavia dokumentteja ja niiden suhdetta sukupuolten tasa-arvoon. Tutkimuksessani totean päiväkodin arjen olevan sukupuolittunutta päinvastaisista tavoitteista huolimatta. Kasvattajat kannustavat lapsia stereotyyppisiin sukupuolirooleihin muun muassa tilan, leikin ohjaamisen ja roolitusten avulla. Sukupuolten rajoja vartioidaan, eikä niiden ylityksiä sallita lapsille. Sukupuolittavia toimintatapoja voi olla vaikea havaita omassa toiminnassa ja haasteita sille luovat myös päiväkotien kapenevat resurssit. Sukupuolitietoisen kasvatuksen integroiminen osaksi varhaiskasvattajien koulutusta ja päiväkotien arkea näyttäytyy kuitenkin tutkimukseni valossa erittäin tärkeänä, sillä stereotyyppisiä sukupuolirooleja noudatteleva kasvatus lisää sukupuolten epätasa-arvoa, kiusaamista sekä koulutus- ja työalojen segregaatiota.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu