Koulunkäyntiä yliopistossa? Diskursiivisesti rakentuva koulutusmaailma

Koulutuksen rooli yhteiskunnallisen aseman määrittelijänä on joutunut haastetuksi koulutuksen massoittumisen ja laajentumisen kautta rakentuneen kaikille ulottuvan koulutusjärjestelmän taholta. Koulutuksen tasa-arvoisuus kaikille kuuluvana ja elinikäisen oppimisen periaate on luonut tarpeen hämärtää koulutuksen alkuperäisen tarkoituksen yhteiskunnallisen erottelun toimeenpanijana. Olennaista tässä uudessa järjestäytymisessä on ollut erilaisten julkisten diskurssien käyttäminen, joiden avulla koulutuksen erottelutehtävä on pyritty häivyttämään. Selkeimmin tämä uusi tapa ajatella näkyy yliopisto-opiskelijoiden muuttuneessa puhetavassa, kun he kutsuvat yhä useammin yliopistoa kouluksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella yliopistosta käytävää sanomalehtikirjoittelua ja koulutusjärjestelmän kehityksen ja siinä tapahtuneiden muutosten heijastumista koulutusdiskurssiin. Pyrkimyksenä oli kartoittaa erilaisia tapoja puhua yliopistosta sekä löytää julkisen keskustelun ja opiskelijapuheen välisiä mahdollisia yhtymäkohtia. Erilaisten puhetapojen kautta rakentui katsaus yliopiston asemaan koulutusmaailmassa ja niihin erilaisiin mielikuviin, joita yliopisto käsitteenä herättää. Yliopistolle rakentuvan identiteetin monimuotoisuus ja erilaiset ulottuvuudet määrittelevät myös yliopiston asemaa erityisesti korkeakoulutussektorilla, joten puhetapojen merkitys ei ole siitä näkökulmasta vähämerkityksinen. Laadullisen tutkimuksen menetelmänä toimi diskurssianalyysi, jonka avulla oli mahdollista analysoida julkisen puheen sisältöjä sekä merkitysrakenteita, ja erityisesti käsitteiden käyttöä kirjoittelussa. Tutkimusaineiston muodostivat vuosilta 1990-1999 kootut Helsingin Sanomien artikkelit (N=218). Aineiston pohjalta rakentui neljä erilaista tapaa puhua yliopistosta, jotka nimettiin sen mukaisesti minkälaisena yliopisto puhujille näyttäytyi. Puhetavat olivat instituutiopuhe, organisaatiopuhe, imagopuhe sekä koulupuhe. Puhetapojen perusteella hahmottui kuva yliopistosta, jonka olemus muuttui aina sen näkökulman mukaan, josta yliopistoa tarkasteltiin. Yliopiston traditionaalinen olemus asettui vastakkain uudistusmielisen tehokkuus- ja tuottavuusajattelun kanssa, näistä erillään yliopisto nähtiin kameleonttina, jonka tuli alati luoda uusia merkitysrakenteita jo olemassa olevien rinnalle. Oman näkökulmansa muodosti yliopiston asettuminen osaksi yhteistä koulumaailmaa. Nykyopiskelijoiden puhuessa yliopistosta kouluna ei sen voida katsoa johtuvan mistään yksittäisestä tekijästä, vaan muotoutuvan historiallisen kehityskulun mukanaan tuomista yhteiskunnallisista ja koulutuksellisista haasteista, joita myös muuttuneet puhetavat heijastavat. Yhteiskunnan tasa-arvoistuminen, keskiluokkaistuminen ja työläiskulttuurin sekä arkielämän kasvanut arvostus on luonut paineet myös kielenkäytön muutoksiin. Pyrkimys luoda yhteinen ja tasa-arvoinen elämismaailma koko yhteiskunnassa edellyttää arvohierarkioiden poistamista myös kielenkäytön tasolla.