Perinteinen ja moderni senegalilaisessa populaarimusiikissa

Tutkielman tavoitteena on saada yleiskuva senegalilaisesta populaarimusiikista tarkastellen senegalilaisen perinteen ja modernien vaikutteiden kohtaamista tässä musiikissa. Moderni käsitetään siis työssä perinteen vastakohdaksi, vaikka perinteinen–moderni-jako onkin varsin ongelmallinen. Tutkimus perustuu kirjallisten lähteiden ja äänitteiden lisäksi tekijän musiikki- ja tanssiopintoihin sekä Senegalissa tehtyyn kenttätyöhön. Työssä käytetään musiikkiantropologisia ja musiikkianalyyttisiä metodeja. Tarkastelun taustaksi työssä luodaan katsaus senegalilaiseen musiikkiperinteeseen ja senegalilaisten populaarimusiikkityylien kehittymiseen. Varsinaista aihetta käsitellään sekä muusikkohaastatteluja että esimerkkikappaleita analysoimalla. Tutkimuksen pohjalta senegalilainen populaarimusiikki näyttäytyy musiikilliselta materiaaliltaan hyvin perinteisenä, lähinnä käytetyt soittimet ja teknologia ovat moderneja piirteitä. Tosin myös äänitetuotannon ja modernien medioiden vaatimukset ovat vaikuttaneen muun muassa kappaleiden rakenteisiin. Populaarimusiikki on kuitenkin kehittynyt ennemminkin länsimaista ja latinalaisamerikkalaista musiikkia "afrikkalaistamalla" kuin senegalilaista perinnemusiikkia "länsimaistamalla", vaikka perinnettä on myös pyritty modernisoimaan. Vaikka senegalilaisen populaarimusiikin voikin katsoa jatkavan alueen musiikkiperinteitä, se nähdään kuitenkin modernina musiikin muotona, ja muusikot mielellään korostavat tätä mielikuvaa haastatteluissa. Toisaalta populaarimusiikissa tuodaan esille myös mielikuvia autenttisesta senegalilaisuudesta, idealisoidusta perinteisestä yhteiskunnasta, jota ei ehkä koskaan ole ollut olemasta. Näiden mielikuvien avulla, toisaalta moderniutta, toisaalta perinnettä korostamalla. senegalilainen populaarimusiikki rakentaa ja tuo esiin modernia senegalilaista identiteettiä.

Lausunta taiteena ja tapahtumana : Tekstikeskeisyys, esittäjäkeskeisyys ja lausunnan positiot lausuntaa koskevan kirjallisen aineiston ja teatterintutkimuksen viitekehyksessä

The research is analyzing the Finnish tradition on poetry elocution both from the discource analytical and theatrical and view point. The main questions are, whether there still is a fixed position for elocution in the field of art or are we dealing with just one form of thearte? -- The art of elocution has been considered as an independent art form, sometimes even in opposition to theatre, which has been regarded as a very physical and emotional art form by the elocutionists themselves. The self-image of the Finnish elocution art has been born and firmly sustained from the notion that elocution is linked to literature. Elocution as an art form has been seen as "pure" and humbly serving literature and poetry. The main function of an elocutionist has been to understand and vocally express the meanings found in a poem to larger audience. -- This function has changed over the time. There have been a transition from the traditonal text-centeredness to performer-centeredness, even to performance-centeredness as a new wave of theatrical elements and methods have reached the circle of elocution. New forms of poetry performances, such as poetry reading and poetry slam are new challenges to elocution as it must reconsider it´s traditional function in a new artistic and cultural context.

Mielikuvat transformatiivisen oppimisen välineenä : Tutkimus mielikuvaoppimisesta luontevan esiintymistavan löytämiseksi

The research focus of this study is imagery-based learning aimed at discovering an authentic way of public speaking in the context of transformative learning. The experiences of the participants in this learning process were also a subject of study. This learning process consisted of both guided and independent imagery-based training techniques. Critical reflection plays an important role in transformative learning. Actions, and interpretations and assumptions guiding them, are recognised and subjected to critical reflection. The goal of the learning process is an authentic and wide meaning perspective. Imagery-based training benefits from the gap between the new and the old experience of public speaking, and this is utilised as an activating factor for learning. The study is qualitative, looking at the imagery learning process and its outcomes from the subjective viewpoint of the participants personal experience. The imagery training acted as an intervention in the process of learning authentic public performance. The number of participants in this study was ten, five men and five women from four different working backgrounds. There were 80 individual training sessions, each attended by one person. The author conducted the imagery-based training. For each participant the learning process took roughly nine months. The research data consisted in the answers to questions in writing, diary entries, interviews and researcher notes. The data gathered by these methods was compiled into a personal report for each participant. The learners perceived authentic public speaking performance at the end of the learning process as wider, more flexible and more genuine than at the start of the training. Authenticity was defined through an internal process of becoming aware instead of some external characteristics. The learners understood the process of imagery learning as training for public performance and as an opportunity to become familiar with one s own personal way of acting and with one s own attitudes. They also perceived it as a tool that enabled the observation of personal experiences from different points of view. The learners reflected on ways of acting related to public speaking as well as on contributing factors to performance anxiety during the imagery learning process. Towards the end of the learning process, even critical reflection took place. The learners were categorized into three groups according to differences in their learning processes: the participants, the actors and the critical reflectors. This grouping reflected the relative amount of transformation in their learning processes. The participants became aware of their actions and assumptions. They took part in guided training sessions only. Worries in private life also had some consequences to their training in imagery learning. Apart from than becoming more conscious, the learning process did not yield much difference to the public speaking experiences of the participants. The actors attended both guided imagery training sessions and did individual training on their own. They became aware of their assumptions and their ways of acting. The encounter of the new and the old way of acting stimulated their learning. The actors advanced towards their own goals or even achieved them. The critical reflectors recognised their own assumptions and ways of acting and started to reflect critically on their own attitudes, as well as external attitudes and interpretations. Their assumptions, interpretations and experiences of public performance started to change in a positive direction. The learning process of the critical reflectors was functioning as a transformative process. This learning process revealed old assumptions hindering learning and old ways of acting resulting from these assumptions, thus opening up an opportunity for critical reflection and transformation. Avainsanat Nyckelord imagery learning, imagery-based training, transformative learning, reflection, critical reflection, public speaking anxiety, authentic public performance

Socioeconomic Status, Occupational Factors and Lifestyle as Predictors of Hospitalisation for Back Disorders

The aim of this dissertation was to examine the determinants of severe back disorders leading to hospital admission in Finland. First, back-related hospitalisations were considered from the perspective of socioeconomic status, occupation, and industry. Secondly, the significance of psychosocial factors at work, sleep disturbances, and such lifestyle factors as smoking and overweight was studied as predictors of hospitalisation due to back disorders. Two sets of data were used: 1) the population-based data comprised all occupationally active Finns aged 25-64, and included hospitalisations due to back disorders in 1996 and 2) a cohort of employees followed up from 1973 to 2000 having been hospitalised due to back disorders. The results of the population-based study showed that people in physically strenuous industries and occupations, such as agriculture and manufacturing, were at an increased risk of being hospitalised for back disorders. The lowest hospitalisation rates were found in sedentary occupations. Occupational class and the level of formal education were independently associated with hospitalisation for back disorders. This stratification was fairly consistent across age-groups and genders. Men had a slightly higher risk of becoming hospitalised compared with women, and the risk increased with age among both genders. The results of the prospective cohort study showed that psychosocial factors at work such as low job control and low supervisor support predicted subsequent hospitalisation for back disorders even when adjustments were made for occupational class and physical workload history. However, psychosocial factors did not predict hospital admissions due to intervertebral disc disorders; only admissions due to other back disorders. Smoking and overweight predicted, instead, only hospitalisation for intervertebral disc disorders. These results suggest that the etiological factors of disc disorders and other back disorders differ from each other. The study concerning the association of sleep disturbances and other distress symptoms with hospitalisation for back disorders revealed that sleep disturbances predicted subsequent hospitalisation for all back disorders after adjustment for chronic back disorders and recurrent back symptoms at baseline, as well as for work-related load and lifestyle factors. Other distress symptoms were not predictive of hospitalisation.

Genetic diversity of Atlantic salmon (Salmo salar) and European whitefish (Coregonus lavaretus) in the Baltic Sea

We described the patterns and extent of microsatellite DNA variation in historical and present-day Atlantic salmon (Salmo salar L.) stocks in the Baltic Sea and neighbouring areas, and in European whitefish (Coregonus lavaretus) ecotypes, populations and run-timing types in Finland. Moreover, the amount and pattern of genetic diversity in historical salmon populations before human impact were described, and the proportion of diversity maintained in the present hatchery stocks evaluated. Salmon populations in the Baltic Sea were, on average, significantly less variable than eastern Atlantic populations, and the diversity of landlocked populations (Lakes Vänern, Saimaa, Onega and Ladoga) was in turn significantly lower than that of anadromous salmon populations in the Baltic Sea populations. Within the Baltic Sea, the anadromous populations of Atlantic salmon formed three clear groups, corresponding to the northern (Gulf of Bothnia), eastern (Gulf of Finland and eastern Baltic Main Basin) and southern (western Baltic Main Basin) regions. Based on microsatellite data, three salmon population groups in the Baltic Sea were considered potentially different colonization lineages. In short- and long-term breeding programmes of Atlantic salmon, the average observed rate of loss of alleles was 4.9% and 2.0% per generation and the average rate of loss of heterozygosity was 1.4% and 1% per generation, respectively. When comparing the genetic parameters of stocks before and after hatchery breeding of several successive generations (Rivers Iijoki and Oulujoki), statistically significant changes in allele frequencies were common, while large wild stock in the Teno River has remained temporally very stable over 56 years. Despite the observed losses of genetic diversity in broodstock breeding, a large proportion of the genetic resources of the extirpated stocks are still conserved in the broodstocks. Genetic differentiation among European whitefish ecotypes was generally low, thus giving support to the hypothesis of one native European whitefish species in Fennoscandia. Among the ecotypes, the northern, large sparsely rakered, bottom-dwelling whitefish was the most unique. The known genetic differences in quantitative traits have thus either developed independently of potential phylogenetic lineages, or the lineages have mixed and the quantitative traits of the ecotypes, like gill-raker number, have later changed according to environment and selection pressures. Overall, genetic distances between the anadromous whitefish populations along the Finnish coast, especially in the Bothnian Bay area, were small. Wild whitefish populations studied had slightly higher allelic diversity than hatchery-reared populations in corresponding rivers.

Tietokoneavusteinen arviointi kurssilla Diskreetin matematiikan perusteet

Matematiikan opetuksen kehittämiseen korkeakoulutasolla on monia tapoja. Tavoitteena on parantaa opiskelijoiden opiskelukokemuksia, jotta he oppisivat paremmin. Oppimisen arvioinnin on todettu vaikuttavan oppimiseen merkittävästi. Arviointi tapahtuu yleensä sen perusteella, kuinka hyvin opiskelija menestyy kokeissa. Näihin kokeisiin liittyy kuitenkin useita ongelmia; ne koostuvat usein muutamasta tehtävästä, eivätkä siten kata koko koealuetta. Lisäksi perinteinen koetilanne on kaukana siitä ympäristöstä, jossa opittuja taitoja on tarkoitus käyttää. Tässä työssä tutkittiin Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun kurssin Diskreetin matematiikan perusteet (DMP) arviointikäytännön uudistamista. Kurssi toteutettiin sulautuvan oppimisen mallin mukaisesti osin verkossa. Arvioinnissa painotettiin jatkuvaa harjoitustehtävien tekemistä ja suurin osa näistä tehtävistä toteutetiin tietokoneavusteisina verkkotehtävinä. Käytössä oli automaattisen tarkistamisen mahdollistava STACK-järjestelmä. Työ jakaantui kahteen osaan: arvioinnissa käytettävien STACK-tehtävien laatimiseen ja empiiriseen osuuteen, jossa tutkittiin kurssin onnistumista. Tutkimuksessa keskityttiin toisaalta siihen, miten käytetty arviointimenetelmä toimi ja toisaalta siihen, millaiseksi opiskelijat menetelmän kokivat. Kurssia varten toteutettiin yhteensä 67 STACK-tehtävää, joista 46 oli käytössä kurssilla. Lisäksi kurssilla oli 26 perinteistä kirjallista tehtävää. Käytetyn arviointimenetelmän toimivuutta tutkittiin vertaamalla kurssin tuloksia vuosien 2008 ja 2009 DMP-kurssien tuloksiin. Vertailun perusteella huomattiin, että opiskelijat olivat vuonna 2010 ratkaisseet selvästi enemmän harjoitustehtäviä kuin edellisinä vuosina. Myös arvosanan 0 prosentuaalinen osuus suhteessa kaikkiin annettuihin arvosanoihin pieneni. Opiskelijoiden kokemuksien tutkimista varten laadittiin kurssikokemuskysely. Kyselyssä esitettiin väittämiä liittyen STACK-tehtävien laatuun, tavoitteiden ja vaatimusten selkeyteen, arvioinnin asianmukaisuuteen, työmäärän asianmukaisuuteen, opiskelijoiden sitoutuneisuuteen, käytännön järjestelyihin ja sulautuvaan oppimiseen liittyen. Tulokset olivat erittäin positiivisia. Kaikenkaikkiaan kokeilukurssi sujui hyvin; arvointimenetelmä toimi ja opiskelijat olivat tyytyväisiä. Vertailun ja kyselyn perusteella tärkeimmiksi kehityksen kohteiksi nousivat STACK-tehtävien automaattinen palaute, perinteisten tehtävien pisteyttäminen ja jako perinteisten tehtävien ja STACK-tehtävien välillä.

Mining Sequential Data – in Search of Segmental Structures

Segmentation is a data mining technique yielding simplified representations of sequences of ordered points. A sequence is divided into some number of homogeneous blocks, and all points within a segment are described by a single value. The focus in this thesis is on piecewise-constant segments, where the most likely description for each segment and the most likely segmentation into some number of blocks can be computed efficiently. Representing sequences as segmentations is useful in, e.g., storage and indexing tasks in sequence databases, and segmentation can be used as a tool in learning about the structure of a given sequence. The discussion in this thesis begins with basic questions related to segmentation analysis, such as choosing the number of segments, and evaluating the obtained segmentations. Standard model selection techniques are shown to perform well for the sequence segmentation task. Segmentation evaluation is proposed with respect to a known segmentation structure. Applying segmentation on certain features of a sequence is shown to yield segmentations that are significantly close to the known underlying structure. Two extensions to the basic segmentation framework are introduced: unimodal segmentation and basis segmentation. The former is concerned with segmentations where the segment descriptions first increase and then decrease, and the latter with the interplay between different dimensions and segments in the sequence. These problems are formally defined and algorithms for solving them are provided and analyzed. Practical applications for segmentation techniques include time series and data stream analysis, text analysis, and biological sequence analysis. In this thesis segmentation applications are demonstrated in analyzing genomic sequences.

Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä

Tutkielmassa selvitetään Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä systemaattisen analyysin metodilla. Lähteitä ovat vuosina 2003-2005 julkaistut kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyötä määrittävät linjaukset: Kirkko kaikille. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vammaispoliittinen ohjelma , Kirkon päihdestrategia , Usko, toivo ja rakkaus voimavaraksi vanhuudessa. Kirkon vanhustyön strategia 2015 ja Vastuun ja osallisuuden yhteisö. Diakonia- ja yhteiskuntatyön linja 2010 . Tutkielma jakaantuu johdantoon, taustalukuun, kahteen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus siihen, millä tavalla diakonian ihmiskäsitystä on määritetty suomalaisessa diakonian teologiassa. Luvussa tulee ilmi, että ihmistä on pidetty ennen kaikkea Jumalan ihmisenä, Jumalasta määräytyy, mitä ihminen on. Erityisesti on painotettu ihmisen luotuisuutta Jumalan kuvaksi. Toinen painotus on erityisesti viime aikoina ollut se, että ihminen tulee diakoniassa kohdata kokonaisvaltaisena olentona, hänen kaikki tarpeensa huomioon ottaen. Tähän liittyen diakonian ihmiskäsitykseen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat monien tieteiden, mm. hoitotieteen ja psykologian ihmiskuvat. Tämän tutkimuksen lähteissä ihminen nähdään ensinnäkin Jumalan kuvaksi luotuna, ehdottoman arvokkaana olentona. Toiseksi ihminen on koinonian, yhteisön jäsen, ja koinoniassa hän tulee myös autetuksi. Näitä kahta teemaa käsitellään luvuissa kolme ja neljä. Se, että ihminen on Jumalan kuva tarkoittaa lähteissä sitä, että ihmisellä on aina ja kaikissa olosuhteissa ehdoton arvo. Hän on ominaisuuksistaan riippumatta tasavertainen kaikkien muiden ihmisten kanssa. Lähteiden mukaan uusliberalismi uhkaa tätä ihmisen ehdotonta arvoa, sillä uusliberalismissa ihmisen arvo määräytyy hänen hyödyllisyytensä perusteella. Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä on myös itsemääräämisoikeus, hän ei saa olla pakkoauttamisen kohde. Lisäksi hänellä on vastuu itsestään, toisista ja ympäristöstä. Edelleen ihminen on kokonaisvaltainen olento monenlaisine tarpeineen, ja sellaisena häntä tulee diakoniassa myös auttaa. Luvun neljä alkuosassa analysoidaan lähteille keskeistä käsitettä koinonia , yhteys, osallisuus. Koinonia diakonia- ja yhteiskuntatyön visiona tarkoittaa lähteissä seurakuntapainotteista diakoniaa, jossa tärkeää on yhteisöllisyys ja osallisuus, seurakunnan kokeminen omaksi yhteisöksi. Koinonia-teologiaan kuuluu myös yhteisöllisyyden merkityksen korostaminen muissa yhteisöissä. Tämänlainen yhteisöllisyyden korostus on lähellä monia muita seurakunnan ja yhteisöllisyyden merkitystä korostavia diakonian malleja. Koinonia-teologia tulee diakonia- ja yhteiskuntatyöhön ekumeenisista keskusteluista, mutta sillä on myös paljon yhteyksiä mm. luterilaiseen diakonian teologiaan, jossa kommuuniolla, yhteisöllä, on keskeinen rooli. Tällainen koinonia-teologia olettaa ihmisen olevan yhteisöllinen olento, jota ei niinkään nähdä yksilönä, vaan yhteisön jäsenenä. Parantavassa yhteisössä hän tulee myös parhaiten autetuksi. Koinoniassa jako diakoniatyön subjekteihin ja objekteihin katoaa, sillä koinonian idea on, että kaikki auttavat vuorollaan toinen tosiaan, ja kaikki ihmiset ovat sekä antavia että saavia osapuolia.

Elämää syövän kanssa : Narratiivinen tutkimus henkisen ja hengellisen tuen merkityksestä syöpää sairastavalle

Cancer diseases are considered to be relatively common among the Finnish population, every fourth Finn has been affected by cancer in their lifetime. Around 24,000 new cases of cancer are diagnosed each year in Finland. According to the estimations, about half of all diseased will recover. This research examines cancer patients experiences and needs for mental and spiritual support. This paper answers questions what kind of support cancer patients were given after the diagnosis and how did they felt about it. My research was conducted by thematic interviews (N=7) with cancer patients and letters (N=13). To analyze I used narrative holistic-content analysis and holistic analysis of form. Narrative holistic-content analysis consists of reading the material and writing down common points, themes and deflections. By using holistic analysis of form, I observed changes and turning points in one s story of life. Then I could graphically show the emotional changes in the cancer patients life. By rereading the material, examining and comparing it, I was able to build different categories. After defining these categories (Longing, Supported, Individualists, Believers) I reread the interviews in terms of which category it belonged to. I chose one story from each category to represent the whole group. This so-called central story was complemented by other stories from the same group. Analysis enables to define a type story from each group, they were examples of the various ways of reacting about support that they were giving or not having the support that were needed. The stories reflect the participants feelings about support they were given but some cases feeling rejected.

The Soviet Union, Finland and the Cold War : The Finnish Card in Soviet Foreign Policy, 1956-1959

From the Soviet point of view the actual substance of Soviet-Finnish relations in the second half of 1950s clearly differed from the contemporary and later public image, based on friendship and confidence rhetoric. As the polarization between the right and the left became more underlined in Finland in the latter half of the 1950s, the criticism towards the Soviet Union became stronger, and the USSR feared that this development would have influence on Finnish foreign policy. From the Soviet point of view, the security commitments of FCMA-treaty needed additional guarantees through control of Finnish domestic politics and economic relations, especially during international crises. In relation to Scandinavia, Finland was, from the Soviet point of view, the model country of friendship or neutrality policy. The influence of the Second Berlin Crisis or the Soviet-Finnish Night Frost Crisis in 1958-1959 to Soviet policy towards Scandinavia needs to be observed from this point of view. The Soviet Union used Finland as a tool, in agreement with Finnish highest political leadership, for weakening of the NATO membership of Norway and Denmark, and for maintaining Swedish non-alliance. The Finnish interest to EFTA membership in the summer of 1959, at the same time with the Scandinavian countries, seems to have caused a panic reaction in the USSR, as the Soviets feared that these economic arrangements would reverse the political advantages the country had received in Finland after the Night Frost Crisis. Together with history of events, this study observes the interaction of practical interests and ideologies, both in individuals and in decision-making organizations. The necessary social and ideological reforms in the Soviet Union after 1956 had influence both on the legitimacy of the regime, and led to contradictions in the argumentation of Soviet foreign policy. This was observed both in the own camp as well as in the West. Also, in Finland a breakthrough took place in the late 1950's: as the so-called counter reaction lost to the K-line, "a special relationship" developed with the Soviet Union. As a consequence of the Night Frost Crisis the Soviet relationship became a factor decisively defining the limits of domestic politics in Finland, a part of Finnish domestic political argumentation. Understood from this basis, finlandization is not, even from the viewpoint of international relations, a special case, but a domestic political culture formed by the relationship between a dominant state, a superpower, and a subordinate state, Finland.

Eläytymisestä omiin tarinoihin : Televisiosarja katsojien keskustelussa

From sympathetic understanding to own stories. TV-series in the conversation of its viewers. The purpose of this study is to analyze viewers' conversations about TV-series as a practice in which viewers construct meaning to TV-series. In the tradition of British Cultural Studies this study understands that viewer has an active role in interpreting and constructing meaning to TV-series. In the tradition of feminist studies this study understands that gender is being constructed in social and cultural practices. In reception studies, the viewing of TV-series has usually been analyzed as a practice which is embedded at home and in a family. The studies are often based on interviews of viewers, and the analysis of the construction of meaning is based on interview material where the viewers most often talk about their viewing habits and the likes and dislikes of TV-shows and -characters. This study extends the reception and interpretation of TV-series from home to the moments of interaction between viewers. It is quite common to hear how people talk also outside of home about television and the programmes they have watched. In this study the construction of meaning is being studied in viewers' conversations. The method of analysis is conversation analysis which studies the ordered properties of everyday forms of social interaction. The data has been collected in a workplace where four women watched together (and without the presence of a researcher) two TV-series, American sitcom Golden Girls and Finnish family drama Ruusun aika (Time of a Rose), and afterwards had time and chance for discussion. There was neither a questionnaire nor an agenda for the women to discuss. The analysis of the conversation brings up three themes. In the orientation discussions the viewers aim to construct frames in which it makes sense to talk about the TV-series. The frames have mostly to do with the genre of the TV-series. The second theme is concerned with the viewers' aim to achieve sympathetic understanding of the characters in the TV-series. The third theme extends and transfers the conversation about TV-series to real or imaginary stories of own life. In the conversation the reception of a TV-series appears as being in motion: in the orientation discussions the viewers move towards the series, in the character-discussions the viewers move within the world of the series, and when telling their own stories the viewers move away from the TV-series towards their own lives. In the conversations there appears also a distinction in gender-constructions. When the viewers talk about motherhood, they adopt a serious and moralistic tone. When they talk about female sexuality and relationships between women and men they adopt carnevalistic and humorous tone. There are examples of these kinds of gender-constructions also in other studies of Finnish gender culture. Motherhood means the responsibility to good upbringing; relationships with men include something unpredictable and problematic which one handles at best in a humorous way.

Explorations in the distributional and semantic similarity of words

A straightforward computation of the list of the words (the `tail words' of the list) that are distributionally most similar to a given word (the `head word' of the list) leads to the question: How semantically similar to the head word are the tail words; that is: how similar are their meanings to its meaning? And can we do better? The experiment was done on nearly 18,000 most frequent nouns in a Finnish newsgroup corpus. These nouns are considered to be distributionally similar to the extent that they occur in the same direct dependency relations with the same nouns, adjectives and verbs. The extent of the similarity of their computational representations is quantified with the information radius. The semantic classification of head-tail pairs is intuitive; some tail words seem to be semantically similar to the head word, some do not. Each such pair is also associated with a number of further distributional variables. Individually, their overlap for the semantic classes is large, but the trained classification-tree models have some success in using combinations to predict the semantic class. The training data consists of a random sample of 400 head-tail pairs with the tail word ranked among the 20 distributionally most similar to the head word, excluding names. The models are then tested on a random sample of another 100 such pairs. The best success rates range from 70% to 92% of the test pairs, where a success means that the model predicted my intuitive semantic class of the pair. This seems somewhat promising when distributional similarity is used to capture semantically similar words. This analysis also includes a general discussion of several different similarity formulas, arranged in three groups: those that apply to sets with graded membership, those that apply to the members of a vector space, and those that apply to probability mass functions.

Kde je jádro pudla? Missä on villakoiran ydin? : Eläinten nimistä johdetut fraasit, idiomit ja muut sanonnat tšekin ja suomen kielessä

Pro gradu -työssä tarkastelen tšekin ja suomen kielessä esiintyviä eläinten nimityksistä johdettuja fraseologisia ilmauksia ja sanontoja. Eläinfraseologia muodostaa kielessä keskeisen osan, jolle ovat tyypillisiä voimakas tunnelataus, rajoittunut, sovinnainen käyttö ja puhekielenomaisuus. Tarkastelen eläinilmauksia morfologisesti ja semanttis-leksikaalisesti, mutta muitakin piirteitä esiintyy. Vertailen kumpaakin kieltä ja selvitän kielten fraasien, idiomien ja muiden sanontojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Sanonnat (ynnä johdokset ja sanaparit) jaan neljään eri ryhmään seuraavasti: 1. kummassakin kielessä olevat samanlaiset ilmaukset, 2. kummassakin kielessä olevat osittain samanlaiset ilmaukset, 3. tsekkiläiset ilmaukset ja 4. suomalaiset ilmaukset. Työni materiaali on peräisin tsekkiläisistä, suomalaisista ja muunkielisistä sanakirjoista (lähinnä fraseologisista). Selvittelen erityisesti keskeisimpien kotieläinten nimistä (koira, kissa, hevonen, lehmä, lammas, sika, kana), joidenkin muiden eläinten nimistä (karhu, susi, karppi, käärme) ja joidenkin ulkomaisten eläinten nimistä (leijona, elefantti, apina) johdettuja fraseologisia ilmauksia. Materiaali käsittää yhteensä 145 eri eläintä, 163 eläimen nimitystä ja 585 eläinilmausta. Aineistoni pohjalta voi todeta, että tšekin ja suomen kielessä on yllättävän paljon samantyyppisiä eläinilmauksia, vaikka kielet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Korpuksessani olevista ilmauksista on täysin symmetrisiä 119/20,3 %, osittain samanlaisia (epäsymmetrisiä) 127/21,7 %, pelkästään tsekkiläisiä 161/27,5 % ja pelkästään suomalaisia 146/25,0 %. Sanaparit ja sananlaskut, joita käsittelin erillisenä ryhmänä (32 kpl) muodostivat aineistosta 5,5 % (niistäkin löytyi yhtäläisyyksiä). Yleisimmin esiintyvät eläimet ovat koira ja kissa. Koira on kuitenkin tšekin fraseologiassa yleisempi eläin kuin suomessa, jossa taas kissa on yleisimmin esiintyvä eläimen nimi. Yleisiä ovat myös mm. hevonen, sika, lintu, kala ja kana. Karitsa, hanhi ja vuohi esiintyvät paljon useammin tšekin fraseologiassa, suomessa esiintyy taas usein sika silloin, kun tšekissä on porsas. Joillakin eläinten nimillä on selvästi negatiivisempi tunnelataus (susi, käärme) kuin toisilla (koira, kissa). Toisin kuin suomessa, kissa on tšekissä valheellinen, vuohi herkuttelee, pöllö ja apina edustavat viisautta ja oppivaisuutta ja kovakuoriainen hellyttää. Yhteisiä eläinten nimityksiä kummassakin kielessä on aineistossani 106/163 (65,03 %). Tšekin fraseologiassa on lähes kaksi kertaa enemmän (37/163 = 22,7 %) sellaisia eläinten nimiä, joita ei esiinny suomen fraseologiassa verrattuna pelkästään suomen fraseologiassa esiintyviin eläinten nimiin (20/163 = 12,27 %). Pelkästään tšekissä esiintyviä eläimiä ovat mm. lumikko, majava, murmeli, mäyrä, näätä ja riikinkukko; pelkästään suomen fraseologiassa esiintyvät puolestaan mm. kiiski, muikku, peippo, poro, sopuli ja telkkä. Vertauskuvat ovat kummassakin kielessä erittäin tyypillisiä. Eläinten nimet viittaavat useimmiten ihmisen kielteisiin luonteenpiirteisiin tai ominaisuuksiin (mazaný jako liška ja viekas kuin kettu). Aineistoni pohjalta vaikuttaa siltä, että tšekissä on enemmän vaihtoehtoisia ja eri eläinten lajeista muodostettuja ilmauksia (mm. lintu- ja kalalajeista). Kummassakin kielessä on myös huudahduslauseita (Ty jsi ale liška pod itá! ja Senkin vanha kettu!), kansainvälisiä ilmauksia (jádro pudla ja villakoiran ydin) ja ns. petollisia ystäviä toisiaan erehdyttävästi muistuttavia, mutta eri asiaa merkitseviä sanontoja (tsekin kočičí život kissanelämä tarkoittaa ´sitkeähenkisyyttä´ − ei suomen kissanpäiviä). Kansallisista erityispiirteistä ovat esimerkkeinä mm. tšekin ilmaus mít se jako husa o Martině "voida kuin hanhi Martinpäivänä" (suomeksi ´voida kurjasti´; viittaus Martinpäivän hanhensyömisperinteeseen) tai suomen ilmaukset kuin hyttysen liraus Itämereen ja sopulilauma.

Uusi työ, vanhat erot? Tutkielma moraalisen työnjaon tuottamisesta

Vuosituhannen vaihteessa on länsimaissa esitetty vahvoja väitteitä työn järjestämisessä tapahtuneista muutoksista. Väitteiden mukaan perinteiset erojen kategoriat, kuten jako miesten ja naisten tehtäviin tai ruumiilliseen ja henkiseen työhön ovat menettäneet perustaansa tilanteessa, jossa kaikesta työstä on tullut enemmän tai vähemmän samaa: palvelusten tuottamista, sosiaalisten suhteiden järjestelyä, vuorovaikutusta ja organisointia, ilman konkreettisia ja materiaalisia tekijän persoonasta erotettavissa olevia työn lopputuotteita. Tutkielmassa työn järjestämistä tarkastellaan diskursiivisesta näkökulmasta. Diskurssit ymmärretään vakiintuneina kielenkäytön tapoina, jotka konstruoivat todellisuutta ja tarjoavat yksilöille vaihtoehtoisia subjektipositioita (Davies & Harré 1990; Burr 1995). Tutkielmassa esitetään, että ”vanhat” työn järjestämisen diskurssit tuottivat henkisen ja ruumiillisen työn välille järjestelmällisen erottelun. ”Uudemmat” diskurssit tarjoavat vaihtoehdon tälle kahtiajaolle yhtäältä määrittelemällä itseohjautuvuuden ja älyllisyyden kaiken työn yhtäläiseksi vaatimukseksi sekä toisaalta edellyttämällä työntekijöiltä ominaisuuksia, jotka eivät ole yksiselitteisen henkisiä eivätkä ruumiillisia. Kielenkäytön tavat ovat kuitenkin riippuvaisia niitä ylläpitävästä toiminnasta. Tutkielmassa empiirisen näytteen työtä järjestävästä toiminnasta tarjoavat Pyhtään kunnan asukkailta vuosina 1982, 1993 ja 2007 kerätyt lomakehaastattelut. Symbolisen interaktionismin (Hughes 1984a–1984e) ja sosiaalisen konstruktionismin (Berger & Luckmann 1994) näkökulmasta tutkielmassa kysytään, miten työtä ja työnjaon erilaisia paikkoja on eri vuosien haastatteluissa määritelty, rajattu ja tehty ymmärrettäväksi. Ovatko vanhat erottelut menettämässä merkitystään työtä ja työnjakoa koskevassa puheessa? Näkökulma poikkeaa tähänastisista työn muutosta tarkastelleista surveytutkimuksista siten, että se ottaa lähtökohdakseen työntekijöiden omat selonteot työnsä vaatimuksista, työtään määrittävistä hyveistä sekä selonteoissa tuotettavan ”moraalisen työnjaon”. 1900-luvun historiassa henkisen ja ruumiillisen työn erottelua on institutionalisoitu esimies–alainen-erottelun lisäksi toimihenkilö–työntekijä-erotteluksi. Työn muutosta koskevasta keskustelusta huolimatta nämä erottelut uusinnettiin myös vuoden 2007 haastatteluissa – jopa johdonmukaisemmin kuin vuosina 1982 ja 1993. Lisäksi henkisen ja ruumiillisen työn kategoriat olivat haastatteluissa säilyneet vahvasti toisensa poissulkevina ja kategorioiden erottelu tavanomaisena työnjaon tuottamisen tapana. Näiden erottelujen ohella työnjakoa tuotettiin haastatteluissa luovan ja suorittavan työn vastakohtaisuutena, joskin nämä jäsennykset olivat vähemmän säännönmukaisia eivätkä uusintaneet edellä mainittuja esimies–alainen- tai työntekijä–toimihenkilö-erotteluja. Vahvan pysyvyyden lisäksi aineisto tarjosi näytteen muutoksesta: Vuosina 1982 ja 1993 henkisen työn paikat olivat haastatteluissa olleet erityisesti miesten paikkoja. Vuonna 2007 myös naiset tekivät haastatteluissa näkyviksi työnsä henkisiä sisältöjä. Työn muutosta koskevan keskustelun lisäksi tutkielma osallistuu metodologiseen keskusteluun lähestyessään lomakehaastattelua toiminnallisena selontekojen tuottamisen kontekstina. Näin tehdessään tutkielma ehdottaa totutulle faktanäkökulmalle (Alasuutari 1999) vaihtoehtoista tapaa tarkastella lomakehaastattelussa tuotettua tietoa.

Las caras nuevas : Nicaragualaisten korkeakouluopiskelijoiden poliittinen identiteetti sukupolvikokemuksena.

Tässä opinnäytetyössä olen tutkinut nicaragualaisia korkeakouluopiskelijoita. Aineistonani on 11 puolistrukturoitua haastattelua ja toissijaisena aineistonani 5 sähköpostihaastattelua. Vastaajina ovat olleet aikavälillä 1984 - 1990 syntyneet nicaragualaiset korkeakouluopiskelijat. Opinnäytetyöni keskeisimmät kysymykset ovat, miten haastattelemani nicaragualaiset korkeakouluopiskelijat rakentavat ja ilmentävät poliittista identiteettiään suhteessa aiempiin sukupolviin ja muihin oman sukupolvensa jäseniin, ja miten sukupolvitietoisuus näkyy nicaragualaisten korkeakouluopiskelijoiden haastatteluissa. Teoreettinen lähtökohtani on Karl Mannheimin yhteiskunnallisten sukupolvien käsite, jonka mukaan sukupolvet eivät muodostu vain saman syntymäajankohdan vaan myös yhdessä jaettujen keskeisten kokemusten perusteella. Laajemman taustan tutkimukselleni muodostaa nuorisotutkimus, jonka nuorista ja nuorisosta esittämiä yleistyksiä suhteutan omaan aineistooni. Haastateltujen poliittinen identiteetti muodostuu sekä kollektiivisista että yksilöllisistä piirteistä. He tuovat itsensä selkeästi esiin poliittisena kollektiivina, nuorisona, jota vanhempi ikäluokka hallitsee, ja jonka ääni on jäänyt kuulumattomiin. Vastaajat tekevät selkeän eron itsensä ja vanhemman sukupolven sekä muiden nuorten välillä. Erityisen selkeä jako on suhteessa hallituspuoluetta kannattavaan opiskelijajärjestöön kuuluviin opiskelijoihin. Tästä huolimatta vastaajat yhdistävät itsensä kokemustensa kautta selkeästi nuorisoon yhtenäisenä ryhmänä, joka eroistaan huolimatta jakaa yhteisen kokemuksen yhteiskunnan muuttumattomuudesta. Sukupolvitietoisuus näkyy erityisesti keskusteltaessa nuorten elämän näköalattomuudesta. Nuorisona, eli nimenomaan ryhmänä puhuminen antaa vastaajille enemmän rohkeutta kommentoida politiikan arvoperusteita. Nuoruus toimii turvaidentiteettinä, jonka suojista vastaajat uskaltautuivat rohkeammin kritisoimaan yhteiskunnan epäkohtia. Tiedostavan nuorison kollektiiviseen poliittiseen identiteettiin liittyy voimakkaita individualistisia arvoja yksilön oikeudesta mielipiteisiinsä ja niiden esittämiseen. He kokevat roolinsa opiskelijoina edellyttävän heiltä muuta nuorisoa kirkkaampaa kykyä analysoida poliittista toimintaa. Nicaraguasta vaikuttaa löytyvän sekä Mannheimin määritelmän mukaan aktualisoitunut sukupolviryhmä että massamittainen kokemuksellinen sukupolvi, joka tunnistaa tietyt yhteiset kokemukset. Yhtä lukuun ottamatta haastateltavat kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Havaintojeni perusteella hallituspuoluetta kannattavaan opiskelijajärjestöön kuuluvat nuoret vaikuttavat muodostavan mannheimilaisittain aktualisoituneen sukupolviryhmän. Vastaajien poliittinen identiteetti muokkautuu jatkuvasti kansainvälistyvän maailman ja oman kotimaan arkirealiteettien ristipaineessa. Nicaragualaiset nuoret ovat väliinputoajia, jotka ovat jääneet nopeiden globaalien muutosten ja maailman mittakaavassa äärimmäisen köyhän maan todellisuuden välimaastoon. Vallalla olevat nuorista, heidän poliittisesta toiminnastaan ja sukupolvien määrittämisestä päätelmiä esittävät teoriat ja tutkielmat ovat lähtökohdiltaan syntyneet hyvin erilaisissa yhteiskunnissa kuin Nicaragua eivätkä ole sellaisenaan siirrettävissä tulkitsemaan nicaragualaisten nuorten elämää ja sukupolvien muodostumista nicaragualaisessa yhteiskunnassa. Opinnäytetyöni tulosten perusteella olisi tärkeää kehittää metodologinen näkökulma, jonka lähtökohtina eivät ole länsimainen yhteiskuntarakenne ja nuoruuskäsite. Näkökulmaa tulisi myös laajentaa kattamaan niin mannheimilaisittain aktualisoituneet kuin massamittaiset sukupolvet ja niiden mahdollinen yhtäaikaisuus ja lomittaisuus Nicaraguan kaltaisissa yhteiskunnissa.