Mining Sequential Data – in Search of Segmental Structures

Segmentation is a data mining technique yielding simplified representations of sequences of ordered points. A sequence is divided into some number of homogeneous blocks, and all points within a segment are described by a single value. The focus in this thesis is on piecewise-constant segments, where the most likely description for each segment and the most likely segmentation into some number of blocks can be computed efficiently. Representing sequences as segmentations is useful in, e.g., storage and indexing tasks in sequence databases, and segmentation can be used as a tool in learning about the structure of a given sequence. The discussion in this thesis begins with basic questions related to segmentation analysis, such as choosing the number of segments, and evaluating the obtained segmentations. Standard model selection techniques are shown to perform well for the sequence segmentation task. Segmentation evaluation is proposed with respect to a known segmentation structure. Applying segmentation on certain features of a sequence is shown to yield segmentations that are significantly close to the known underlying structure. Two extensions to the basic segmentation framework are introduced: unimodal segmentation and basis segmentation. The former is concerned with segmentations where the segment descriptions first increase and then decrease, and the latter with the interplay between different dimensions and segments in the sequence. These problems are formally defined and algorithms for solving them are provided and analyzed. Practical applications for segmentation techniques include time series and data stream analysis, text analysis, and biological sequence analysis. In this thesis segmentation applications are demonstrated in analyzing genomic sequences.

Segmentointi on tiedon louhinnassa käytetty menetelmä, jonka avulla voidaan tuottaa yksinkertaisia kuvauksia sekvenssistä, joka koostuu järjestetystä jonosta pisteitä. Pisteet voivat olla joko yksi- tai moniulotteisia. Segmentoinnissa sekvenssi jaetaan tiettyyn määrään yhtenäisiä alueita, segmenttejä, ja kunkin alueen sisältämiä pisteitä kuvataan yhdellä arvolla. Väitöskirjassa keskitytään paloittain vakioiden segmenttirakenteiden etsintään. Tällaisille rakenteille kunkin segmentin paras kuvaus sekä koko sekvenssin paras jako segmentteihin voidaan laskea tehokkaasti. Tiedon mallintaminen segmentoinnin avulla on hyödyllistä mm. silloin kun tietoa tallennetaan ja indeksoidaan sekvenssitietokannoissa, sekä kun halutaan saada lisätietoja tietyn sekvenssin yleisrakenteesta. Väitöskirjassa käsitellään ensin segmentointiin liittyviä peruskysymyksiä, segmenttien lukumäärän valitsemista ja segmentointitulosten arviointia. Olemassa olevien mallinvalintamenetelmien näytetään soveltuvan hyvin segmenttien lukumäärän valitsemiseen. Segmentointien arviointia käsitellään suhteessa tunnettuun segmenttirakenteeseen. Voidaan näyttää, että segmentoimalla sekvenssi sen tiettyjen ominaisuuksien suhteen saadaan tulokseksi segmentointeja, joiden samankaltaisuus tunnetun rakenteen kanssa on merkitsevä. Perinteiseen segmentointikehykseen esitellään kaksi laajennosta: yksihuippuinen segmentointi ja kantasegmentointi. Yksihuippuisessa segmentoinnissa segmenttien kuvaukset saavat arvoja, jotka ensin kasvavat ja sitten vähenevät. Kantasegmentoinnissa puolestaan mallinnetaan segmenttien sekä sekvenssin eri ulottuvuuksien välisiä suhteita. Väitöskirjassa määritellään nämä kaksi uutta segmentointiongelmaa. Lisäksi sekä annetaan että analysoidaan laskennallisia menetelmiä, algoritmeja, niiden ratkaisemiseksi. Segmentointimenetelmiä sovelletaan käytännössä mm. aikasarjojen, tietovirtojen, tekstin ja biologisten sekvenssien analysoinnissa. Väitöskirjassa käsitellään esimerkinomaisesti segmentoinnin soveltamista genomisekvenssien analysoinnissa.