1000 resultados para Avoin tiede ja tutkimus
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia uuden tuotannonohjausjärjestelmän ja työprosessin käyttöönottoa maantieteellisesti hajautetussa organisaatiossa. Tavoitteena oli myös laatia malli kuinka mittavat järjestelmäkäyttöönotot tulisi viedä läpi hallitusti. Tutkimuksen teoriaosuus on tehty kirjallisuustukimuksena ja asiantuntijahaastatteluiden pohjalta. Teoriaosuudessa käydään läpi mitkä seikat uuden tuotannonohjausjärjestelmän käyttöönotossa ovat tärkeitä onnistumisen kannalta ja kuinka käyttöönottoprojekti tulisi viedä läpi. Työn empiirisessä osuudessa on analysoitu kuinka järjestelmä otettiin käyttöön kohdeyrityksessä. Empiirinen osa on tehty tarkastelemalla käyttöönottoa ja onnistumista on pohdittu suorittamalla käyttäjäkysely. Järjestelmien käyttöönotot epäonnistuvat useassa tapauksessa. Nämä epäonnistumiset johtuvat usein käyttöönotto-organisaation kokemattomuudesta viedä läpi monimutkaisia projekteja, suunnittelun puutteesta, huonosta sitoutumisesta muutokseen tai riittämättömästä resurssien allokoinnista. Ennalta suunnittelu, suunnitelmien pitävyyden tarkastaminen ja mahdollisesti muuttaminen käyttöönoton edetessä ovat avaimia onnistumiseen. Kohdeyrityksessä otetaan erilaisia järjestelmiä käyttöön ajoittain. Nämä käyttöönotot eivät ole kuitenkaan aina sujuneet halutulla tavalla. Tutkimus pyrkii luomaan vaiheittaisen mallin muutokseen valmistautumisesta, suunnittelusta, muutoksen kouluttamisesta, järjestelmän integroimisesta muihin järjestelmiin, muutoksen läpivientiin ja käyttöönoton onnistumisen mittaamisesta. Tutkimuksessa käsitellään uuden projektinhallintajärjestelmän käyttöönoton problematiikan lisäksi uuden työprosessin käyttöönottoa.
Resumo:
Työn tavoitteena oli edesauttaa Euroelektro International Oy:tä kasvattamaan asiakaskuntaansa löytämällä oikeat lähtökohdat yrityksen markkinoinnin ja myynnin tehostamiselle sekä kannattavien kohdesegmenttien valinnalle. Työssä tehtiin tutkimus, jolla määritettiin yrityksen tyypillinen asiakas, asiakastarpeet, konenäköjärjestelmien ostokriteerit ja –preferenssit sekä ostopäätöksen tekijät ja siihen vaikuttavat henkilöt. Lisäksi selvitettiin, mitkä ovat Euroelektron potentiaalisia ja ei-potentiaalisia teollisuuden aloja. Tutkimuksen tulosten perusteella laadittiin lopuksi yrityksen markkinoinnin ja myynnin kehittämisehdotelma. Tutkimus rajattiin konenäköä jo käyttäviin yrityksiin, konenäön käyttöä suunnitteleviin yrityksiin, yrityksiin, joiden ajateltiin voivan tulevaisuudessa käyttää konenäköä ja yrityksiin, jotka ovat tekemisissä konenäköasiakkaiden kanssa. Markkinointi- ja myyntiprosessien hallintaan yrityksen tulisi kehittää oma seurantaohjelma, jonka avulla valitun markkinointistrategian onnistuneisuutta voitaisiin helposti seurata, sekä laatukäsikirja, mistä löytyisivät standardoidut toimenpidemallit asiakashankintaan, kenttämyyntiin ja myyntiprojektien läpiviemiseen sekä eri toimihenkilöiden toimenkuvaukset ja vastuualueet.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli selvittää markkinamuutosten merkitystä erään yrityksen erään tulosyksikön toimintaan tietyllä vientialueella. Vaikuttavia tekijöitä arvioitiin erityisesti asiakasyritysten tarpeiden ja edustajayrityksen kanssa tehdyn yhteistyön kannalta. Työn alussa esitellään toimeksiantajayritys, tutkimuskohteena oleva tulosyksikkö ja markkinatilanne. Työn teoriaosuudessa käsitellään organisationaalista ostokäyttäytymistä ja markkinointia jakelukanavien kautta sekä esitellään analyysin käsitteellisenä kehyksenä käytetty palvelun laadun kuilumalli. Työn käytännönosan aineisto kerättiin kvalitatiivisilla haastatteluilla jakeluketjun kolmella tasolla. Aineistoa analysoitiin vertaamalla osapuolten näkemyksiä toiminnasta. Suurimpia eroja tuli esille yrityksen joidenkin heikkouksien ja uhkien tunnistamisessa. Samaa mieltä oltiin joustavuuden, yleisen palvelun laadun ja tuotelaadun tärkeydestä.Työn tuloksina on esitetty toimenpidesuosituksia, joiden yhteisenä piirteenä on toimeksiantajayrityksen selkeämpi profiloituminen tutkimuksen perusteella määritellyn laatutason tarjoajaksi. Esitettyjen toimenpiteiden avulla yrityksen kykyä tarjota kokonaispalvelua ja teknisesti laadukkaita tuotteita käytettäisiin edelleen hyväksi yhteistyökumppaneiden sitouttamisessa ja motivoimisessa.
Resumo:
Avoin globaali liiketoimintaympäristö tuo jatkuvasti uusia haasteita metsäteollisuudelle ja sitä kautta koko metsäklusterille, ja kilpailussa menestyminen edellyttää proaktiivista lähestymistapaa. Diplomityön tarkoituksena on kartoittaa metsäklusterin tulevaisuudennäkymiä sekä esittää näkemyksiä ja ajatuksia siitä, miten Kaakkois-Suomen osaamiskeskus (Koske) voisi jatkossa omalta osaltaan edesauttaa Kaakkois-Suomen metsäklusterin edellytyksiä menestyä globaalissa kilpailussa. Työssä on hyödynnetty skenaariomenetelmää, jonka tuloksena syntyi metsäklusterin skenaarionelikenttä. Tutkimus toi esille myös näkemyksiä siitä, mitä skenaarionelikentän skenaarioista Kaakkois-Suomessa tulisi lähteä aktiivisesti tavoittelemaan, ja millaisia toimenpiteitä tämä edellyttää. Kun perinteiset kilpailuedun lähteet murentuvat, ja tuotanto sekä kysyntä siirtyvät yhä enemmän nouseville talousalueille, on toimintatavoissa tapahduttava merkittäviä muutoksia. Tavoiteltava skenaario mahdollistaa pääsyn uusille kasvumarkkinoille innovatiivisuuden ja asiakaslähtöisyyden kautta sekä edellyttää tehokkaamman metsäklusteria tukevan innovaatioketjun rakentamista, eli panostusta alueelliseen innovaatioympäristöön. Mallissa tuetaan pienten, innovatiivisten, yritysten alkutaivalta tarjoamalla niille tukea, osaamista ja rahoitusta. Innovaatioympäristön kehittäminen voisi tapahtua laajan alueellisen ohjelman avulla. Kuitenkin myös pienemmillä kehityshankkeilla on tärkeä merkitys päämäärien saavuttamisessa.
Resumo:
Kasvihuonekaasujen vähentäminen on lähitulevaisuudessa välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tämä tosiasia tulisi nähdä niin yrityksissä kuin kunnissakin mahdollisuutena, johon liittyvillä toimenpiteillä voitaisiin kehittää myös alueen liiketoimintaa ja elinkeinoelämää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli löytää Kaakkois- Suomen kannalta tehokkaimmat keinot ja toimintamallit alueen liiketoiminnan edistämiseksi kasvihuonekaasupäästöjä hillitsevään suuntaan. Työssä on käsitelty erityisesti kunnan toimintaan liittyviä vaikutusmahdollisuuksia tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimus on toteutettu osana Suomen Kuntaliitto Ry:n koordinoimaa kuntienilmastonsuojelukampanjaa. Tutkimus on luonteeltaan kirjallisuuden pohjalta tehty esiselvitys. Työhön sisältyvien esimerkkitapausten osalta on tietoa hankittu myös haastattelemalla alueen yrityksiä. Tutkimuksen alkuvaiheessa on kartoitettu Kaakkois-Suomen alueellisia erityispiirteitä ja potentiaaleja. Työssä on arvioitu esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden lisäämispotentiaalien käyttöönottamisella saavutettavat kasvihuonekaasupäästöjen vähenemät sekä työllisyysvaikutukset Kaakkois-Suomen alueella. Potentiaalien luoman pohjan perusteella on selvitetty mahdollisuuksia kehittää alueen elinkeinorakenteeseen soveltuvaa liiketoimintaa. Kasvihuonekaasuja vähentävän liiketoiminnan edistämiseksi on selvitetty keinoja sekä olemassa olevien yritysten kilpailukyvyn parantamiseen että uuden liiketoiminnan kehittämiseen liittyen. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa nähtiin yritysten verkostoitumisen olevan eräs tärkeä keino, jolla voidaan parantaa mm. alueen lukuisten pienten yritysten mahdollisuuksia suurten kokonaistoimitusten tuottamisessa. Työssä on esitetty kunnan toimintaan soveltuva toimintamalli yritysten verkostoimiseksi. Jätteiden ja sivutuotteiden osalta työssä on esitetty materiaalivirtojen hyötykäyttöön ohjaamiseen erikoistunutta liiketoimintaa niin sanotun materiaalipörssin muodossa. Myös koulutuksen, tutkimuksen ja rahoituksen tarjontaa kasvihuonekaasuja vähentävän liiketoiminnan kehittämisen tueksi on selvitetty Kaakkois-Suomen alueella. Tutkimuksen sisällössä ovat esimerkkitapaukset keskeisessä asemassa. Niiden puitteissa on haastateltu paikallisen alueen yrityksiä ja viranomaisia. Esimerkkitapauksissa on selvitetty materiaalipörssin, lämpöyrittäjyyden sekä erään yrityksen verkostoimiseen liittyviä tekijöitä ja keinoja. Haastatteluista ja kirjallisuudesta saatuihin tietoihin perustuen on ehdotettu toimintavaihtoehtoja toiminnan kehittämiseksi. Tutkimuksen tulosten perusteella on lopuksi esitetty suunnitelma jatkotoimenpiteistä, joilla tuloksia lähdetään viemään käytännön tasolle.
Resumo:
Jotta pystytään vastaamaan kehittyneen prosessiteollisuuden tuotannon asettamiin haasteisiin, on myös tärkeää kehittää koko puuraaka-aineen hankintaa. Ohjailemalla raaka-ainevirtoja oikein on mahdollista säästää kustannuksissa ja näin saavuttaa kilpailuetua. Tämän työn tarkoituksena on toimenpide-ehdotuksia löytämällä pyrkiä huolehtimaan vaadittavasta raaka-ainetarpeesta alhaisimmilla logistisilla kustannuksilla. Päätavoitteena on tutkia puunkäsittelystä aiheutuvia kustannuksia, keskittyen tehdasalueen operaatioihin. Ensimmäisessä osassa tutkimus sisältää yleistä asiaa puunhankinnasta ja puukuljetuksista. Tutkimuksessa esitellään myös kuljetusmuotojen erikoisuuksia kohdeyrityksen osalta. Ensimmäisessä osassa käsitellään lisäksi raaka-aineen alkuperää ja sen varastointikeinoja.Tutkimuksen empiirinen osuus muodostuu kolmesta eri osasta: 1) Minkälaisista osista logistiset kustannukset rakentuvat. 2) Mitkä ovat häiriötekijät ja minkälaisia kustannuksia ne aiheuttavat. 3) Mitkä ovat puunhankinnan kausivaihtelun vaikutukset raaka-ainevirtoihin ja tehdasvarastoihin. Tutkimusmenetelminä on käytetty sekä haastatteluja että seurantajaksoja. Lopussa on kustannusvertailutaulukko ja parannusehdotuksia, joita voidaan hyödyntää esim. kun pohditaan puuhuoltoon liittyviä tulevaisuuden skenaarioita.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on löytää tekijöitä, jotka edistävät ja toisaalta estävät vuorovaikutusta tiimissä. Tutkimuksen managerialisena tavoitteena on luoda uusia sisäistä vuorovaikutusta edistäviä toimintatapoja kohdeorganisaation sijoitustiimissä. Teoreettisessa osassa tiimin sisäiseen vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan tiimin sisäisen sosiaalisen pääoman, tiimin viestintävalmiuksien ja teknologisten ja sosiaalisten verkostorakenteiden kautta. Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan kohdeyrityksen sijoitustiimin sisäisen vuorovaikutukseen tilaa ja selvitetään tekijöitä, jotka vaikuttavat vuorovaikutuksen myönteiseen kehittymiseen. Tutkimus osoittaa, että tiimin sisäinen sosiaalinen pääoma: verkostosuhteet, luottamus ja yhteiset pelisäännöt edistävät tiimin vuorovaikutusta. Sosiaaliset suhdeverkostot nousevat yhdeksi tärkeimmistä edistäjistä. Vuorovaikutuksen esteitä – tiimin hajautuneisuus ja kiire - voidaan minimoida sähköisten kommunikaatiovälineiden tarkoituksenmukaisella käytöllä. Esimiehen tärkeä rooli on näiden vuorovaikutusprosessien käynnistämisessä ja ylläpitämisessä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on ollut selvittää, kuinka osakevaihto tulee toteuttaa, jotta vältetään luovutusvoittoverotus ja samalla noudatetaan säännöksiä suunnatusta apportista. Tämän selvittämiseksi on tutkittu erityisesti vero-oikeuden ja yhtiöoikeuden säännöksiä. Tutkimus on toteutettu lainopillisena tutkimuksena tutkien pääasiassa kansallisen lainsäädännön vaikutusta osakevaihtoon. Tarkoituksena on ollut analysoida lainsäädännön, kirjallisuuden ja oikeustapausten avulla yhtiöoikeuden ja vero-oikeuden asettamia mahdollisuuksia ja rajoituksia osakevaihdon toteuttamiseen. Oikeustapauksia on käytetty myös esimerkkeinä selventämään eräitä tulkinnanvaraisia kohtia arvioitaessa osakevaihtoa. Oikeusvertailua tutkielmassa on suoritettu vain yritysjärjestelydirektiivin ja kansallisen lainsäädännön eräiden tulkintaerojen osalta. Tutkielmassa havaittiin, että osakevaihdon huolellinen etukäteissuunnittelu on tärkeää, koska osakevaihdossa saatava verotuksen lykkääntymisen etu voidaan menettää sekä yhtiöoikeuden että vero-oikeuden säännösten perusteella.
Resumo:
Tässä tutkielmassa on tarkasteltu henkilöstöjohtamisen välineistön muuttumista tutkimuksen kohteena olevassa case-yrityksessä. Tutkielman tavoitteena on ollut tarkastella henkilöstöjohtamisessa tapahtuneita muutoksia sekä sitä, miten organisaation muutokset ovat vaikuttaneet henkilöstöjohtamiseen. Tarkastelun kohteena oli ajanjakso 1970-luvulta nykypäivään. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastatteluja, joita tehtiin organisaation eri henkilöstöryhmien edustajille. Tutkimus tehtiin UPM-Kymmene Oyj Kaukaan tehtaille. Henkilöstöjohtamisen välineistö on muuttunut monella tapaa tarkasteluajanjakson aikana. Henkilöstöjohtamisen välineistöä on pyritty nykyaikaistamaan ja monipuolistamaan. Suurimpia muutoksia henkilöstöjohtamiseen ovat aiheuttaneet case-yrityksessä tapahtuneet fuusiot, joiden myötä henkilöstöjohtamisen välineistöä on pyritty harmonisoimaan samankaltaiseksi kuin muissa konsernin yksiköissä. Nämä muutokset ovat olleet suuria: monet menetelmät ovat muuttuneet tai vaihtuneet kokonaan uudenlaisiksi. Muutokset ovat olleet haaste myös organisaatiokulttuurille, joka sekin on joutunut fuusioiden yhteydessä koetukselle.
Resumo:
Tämän tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on tutkia Etelä-karjalaa asuin- ja työpaikkana. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää asuin- ja elinympäristön laadun merkitystä alueella viihtymiseen. Tutkimus luokitellaan kaupunkitutkimukseksi, jossa tarkastelun kohteena on asuin- ja elinympäristön laatu. Tutkimuksessa hyödynnetään survey-tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen teoriaoosassa tarkastellaan globalisaation alueellisia vaikutuksia, alueiden kilpailukyvyn ja kilpailuedun muodostumista sekä alueen imagon merkitystä kilpailussa. Tutkimukseen liittyvä tutkimusaineisto kerättiin kirjekyselyllä Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuosina 1997-2000 valmistuneiden diblomi-insinöörien ja kauppatieteiden maistereiden keskuudesta. Tutkimuksen empiirisessä osassa mitataan tekijöitä, jotka vaikuttavat asuinpaikkakunnan valintaan. Lisäksi mitataan Etelä-Karjalan asuin- ja elinympäristön laatua. Aineiston perusteella voidaan todeta, että Etelä-Karjalan asuin- ja elinympäristön laadun fyysiset, toiminnalliset ja sosiaaliset ominaisuudet edesaauttavat yliopistoststa valmistuneita jäämään alueelle. Ongelmatekijäksi nousi alueen kyky tarjota korkeasti koulutetuille nuorille työpaikkoja
Resumo:
Steveco Oy on tyypiltään vahvasti mekaaninen yritys, joka pyrkii kohti orgaanista yritysympäristöä pystyäkseen vastaamaan kiristyneeseen kilpailutilanteeseen. Tässä muutoksessa yhtenä keskeisenä henkilöstöryhmänä on työnjohtajat. Orgaanisessa yritysympäristössä työnjohdon roolikuva muuttuu kohti keskijohdon roolia. Tämä muutos mekaanisesta yritysympäristöstä orgaaniseen ja perinteisestä työnjohdon tehtävänkuvasta keskijohdon rooliin edellyttää osaamisen sisällön muuttumista ja osaamisentason merkittävää kasvua. Tämän kehityksen vuoksi on määriteltävä uudestaan työnjohtajan tulevaisuuden tehtävänkuva, tehtävissä tarvittava osaaminen ja vaadittava osaamistaso. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tutkimusaineiston keräämisessä käytettiin ensin kvantitatiivista sitten kvalitatiivista menetelmää. Kvantitatiivinen tutkimusosuus toteutettiin osaamiskartoituslomakkeella, jolla saatiin työnjohtajien esimiesten näkemys työnjohtajien tavoiteosaamisista ja niiden tasosta. Kvalitatiivinen tutkimus toteutettiin haastattelujen muodossa, koska haluttiin selvittää laajemmin työnjohtajien osaamista. Haastattelun tukena oli osaamiskartoituslomake.
Resumo:
Tämän pro gradu –tutkielman teoriaosan tavoitteena on tutkia vertai-lemalla IAS-tilinpäätöstä (International Accounting Standards) ja IAS-standardeja, sekä vuosina 1993 ja 1997 voimaan tulleita kirjanpitolakeja, ja selvittää millaisia eroja näiden välillä on arvostus- ja jaksotus-säännöksien osalta. Empiirisessä osuudessa tavoitteena on tutkia, ovatko suomalaiset pörssiyhtiöt valinneet Suomen kirjanpitolaista sellaisia vaihtoehtoja, jotka ovat lähempänä IAS-standardeja (arvostus- ja jaksotussäännösten osalta). Tutkimuksen metodologia on lähinnä nomoteettista tutkimusotetta. Tutkimus on komparatiivista analyysiä kirjanpitolain ja IAS-tilinpäätöksen välillä. Tutkimuksessa käsitellään kaikki IAS-standardit, mutta tarkempi tarkastelu käydään arvostus- ja jaksotussäännösten osalta. Näitä eriä verrataan Suomen kirjanpitolain vastaaviin kohtiin. Empiirisessä osassa tutkitaan yritysten vuosikertomuksien avulla onko ns. IAS-yritysten ja FAS-yritysten (Finnish Accounting Standards) välillä eroja. Kuusi tarkastelussa mukana olevaa erää ovat arvostusmenetelmät, hankintameno, alimman arvon periaate, tutkimus- ja kehittämismenot, leasing ja eläkemenot. Eroja löytyy, joten monilla yrityksillä saattaa tulla vielä tulla kiire, sillä tilinpäätökset pitää tehdä IAS:n mukaisesti vuoteen 2005 mennessä
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ProAgria Etelä-Karjalan Maaseutukeskuksen balanced scorecard -mittaristoa. Tutkimuksessa selvitettiin mittariston käyttöönottoprosessia muodostamispäätöksestä hyödyntämiseen. Tutkimusmetodologiaksi on valittu case-tutkimus. Teoriaosassa käsitellään strategista johtamista yleisesti ja asiantuntija- ja voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden osalta sekä balanced scorecardin muodostumista, suorituskyvyn mittaamista ja mittariston käyttömahdollisuuksia. Tutkimuksen empiirisessä osassa analysoidaan Maaseutukeskuksen mittariston käyttöönottoprosessin nykytilaa ja esitetään tulosten perusteella muodostetut kehitysehdotukset. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Maaseutukeskuksen käyttöönottoprosessi ei ole sujunut odotusten mukaisesti, mutta strategian ja mittariston yhteyden selvittämisen jälkeen voi sisäistämisprosessi alkaa koko organisaation laajuudessa. Mittariston tavoitteiden mukainen hyödyntäminen vaatii koko henkilöstön sitoutumista strategiaan ja seuraamista henkilökohtaisten ja koko organisaation tavoitteiden toteutumista mittariston avulla.
Resumo:
Tutkielman tavoite: Tutkielman tavoitteena oli selvittää sitä, miten tiedon jakaminen vaikuttaa organisaation oppimiseen. Tutkielman teoriaosassa tarkastellaan niitä käsitteitä ja lainalaisuuksia, jotka liittyvät oppimiseen yleensä sekä yksilö- että organisaatiotasolla, oppivaan organisaatioon, tietoon ja sen syntymiseen, virtaukseen, hallintaan, merkitykseen ja johtamiseen. Näiden lisäksi työssä tarkastellaan yksilön motivaatioon vaikuttavia seikkoja, yrityksen arvoja ja kulttuuria. Näiden pohjalta rakentui tutkielman viitekehys. Tutkielman empiriaosassa tarkastellaan viitekehyksen soveltuvuutta käytäntöön analysoimalla Casa-yrityksen toimintaa. Tutkimusaineisto ja tutkimusmenetelmät: Tutkimuksen teoriaosa perustuu suurelta osin sekä oppivaa että älykästä organisaatiota käsittelevään kirjallisuuteen, artikkeleihin ja aikaisempiin tutkimustöihin. Tämän lisäksi teoriaosuudessa perehdytään tiedon johtamiseen ja tiedon jakamiseen sekä tähän kiinteästi liittyvään motivaatioon ja sitoutumiseen. Empiirinen tutkimus toteutettiin kvalitatiivisella puolistrukturoidulla haastattelulla. Haastatteluja oli seitsemän ja kaikki haastateltavat olivat johtavissa tehtävissä. Tutkimuksen tulokset: Empiirisen osan tulokset mukailevat teoreettisin osan tuloksia. Organisaatiossa ei voi tapahtua oppimista ilman tiedon jakamista. Organisaation oppimisen suurimpana esteenä on se, ettei tietoa ja osaamista jaeta organisaation jäsenten kesken. Usein tällaiselta organisaatiolta puuttuvat myös yhteiset tavoitteet, siellä vallitsevat epämääräiset toimintatavat, puutteelliset vuorovaikutustaidot ja huonot henkilöstösuhteet. Organisaation oppimiskykyä heikentävät jäykät ja aikaa vievät rutiinit, kokemuksista ja virheistä ei osata oppia, hitaita muutoksia ei havaita ja kokemustieto unohdetaan. Työntekijän täytyy olla motivoitunut ja organisaatiossa turvallinen henkinen ilmapiiri, jotta tiedon jakamista tapahtuisi. Tieto on valtaa vain jaettuna, koska silloin siitä on mahdollisuus muodostua kilpailuetua yritykselle.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä yrittäjän demografisista ominaisuuksista – työkokemus, koulutus, ikä ja sukupuoli – vaikuttavat mikroyrityksen menestymiseen ja mistä vaikutukset johtuvat. Tavoitteisiin haettiin vastauksia sekä teoriasta että empiriasta. Tutkimusongelmaan liittyi viisi hypoteesia, joille haettiin tukea tilastollisten testien tuottamien tulosten avulla. Empiirinen aineisto kerättiin internetkyselyllä satunnaisesti valitusta otoksesta, joka oli kooltaan kolmannes perusjoukosta. Perusjoukkoon kuuluivat kaikki eteläkarjalaiset, yli kolmea vuotta vanhemmat mikroyritykset, joilla oli sähköpostiosoite. Tutkimus tuotti tulokseksi, etteivät yrittäjän työkokemus, koulutus ja ikä vaikuta yrityksen menestymiseen. Yrittäjän sukupuolen vaikutuksia menestymiseen ei voitu tutkia vähäisten havaintojen vuoksi. Samalla tehtiin johtopäätös siitä, ettei yrittäjän demografisilla ominaisuuksilla ole juurikaan merkitystä jo liiketoimintansa vakiinnuttaneen mikroyrityksen menestymiseen. Tutkimustuloksia ei ole mahdollista yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia tai eteläkarjalaisia yrittäjiä tai mikroyrityksiä. Vaikka otoksen koosta voi päätellä, että se edustaa koko perusjoukkoa melko hyvin, saatujen vastausten vähäinen määrä kuitenkin aiheuttaa vaaran siitä, että saadut vastaukset eivät enää edusta koko perusjoukkoa. Kuitenkin saatuja tuloksia voidaan pitää jossakin määrin suuntaa-antavina.