Mikroyrityksen menestyminen ja yrittäjän demografiset ominaisuudet


Autoria(s): Kalliosaari-Ruhanen, Anne
Data(s)

23/01/2008

23/01/2008

2003

Resumo

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä yrittäjän demografisista ominaisuuksista – työkokemus, koulutus, ikä ja sukupuoli – vaikuttavat mikroyrityksen menestymiseen ja mistä vaikutukset johtuvat. Tavoitteisiin haettiin vastauksia sekä teoriasta että empiriasta. Tutkimusongelmaan liittyi viisi hypoteesia, joille haettiin tukea tilastollisten testien tuottamien tulosten avulla. Empiirinen aineisto kerättiin internetkyselyllä satunnaisesti valitusta otoksesta, joka oli kooltaan kolmannes perusjoukosta. Perusjoukkoon kuuluivat kaikki eteläkarjalaiset, yli kolmea vuotta vanhemmat mikroyritykset, joilla oli sähköpostiosoite. Tutkimus tuotti tulokseksi, etteivät yrittäjän työkokemus, koulutus ja ikä vaikuta yrityksen menestymiseen. Yrittäjän sukupuolen vaikutuksia menestymiseen ei voitu tutkia vähäisten havaintojen vuoksi. Samalla tehtiin johtopäätös siitä, ettei yrittäjän demografisilla ominaisuuksilla ole juurikaan merkitystä jo liiketoimintansa vakiinnuttaneen mikroyrityksen menestymiseen. Tutkimustuloksia ei ole mahdollista yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia tai eteläkarjalaisia yrittäjiä tai mikroyrityksiä. Vaikka otoksen koosta voi päätellä, että se edustaa koko perusjoukkoa melko hyvin, saatujen vastausten vähäinen määrä kuitenkin aiheuttaa vaaran siitä, että saadut vastaukset eivät enää edusta koko perusjoukkoa. Kuitenkin saatuja tuloksia voidaan pitää jossakin määrin suuntaa-antavina.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/35566

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #Mikroyritys #menestyminen #yrittäjän ominaisuudet
Tipo

Pro gradu