904 resultados para INFORMATION EXTRACTION FROM DOCUMENTS
Resumo:
Työn tavoitteenaan oli selvittää suomalaisen lääkejakeluketjun rakenne sekä saada selkeä kuva ketjun toiminnan tehokkuudesta käyttöpääoman sitoutumisen ja kiertoaikojen osalta. Työn alussa käydään läpi teoriaa ja tutkimusta käyttöpääomasta ja sen erien kiertoajoista sekä erityisesti niiden huomioimisesta arvoketjussa. Lisäksi esitellään Suomen lääkemarkkinoiden toimintaa sekä sen toimijoita. Työn empiirinen osa suoritettiin kahdessa päävaiheessa. Ensin analysoitiin Voitto+ -ohjelmasta saatuja valittujen lääkejakeluketjun yritysten julkisia tilinpäätöstietoja ajalta 2005- 2011. Analysointi perustui käyttöpääoman sekä sen erien myyntisaamisten, ostovelkojen ja vaihto-omaisuuden kiertoaikojen laskemiseen. Ketjun yrityksiä vertailtiin toisiinsa ketjun osien keskimääräisten kiertoaikojen osalta ja saatiin selville niiden suhteellinen sijoittuminen toisiinsa nähden. Työn toisessa päävaiheessa haastateltiin esimerkkitoimijaa käsitellyn lääkejakeluketjun jokaisesta osasta: lääketehdas, tukkujakelija ja apteekki. Työssä huomattiin, että käyttöpääoman kiertoaikaan lääkejakeluketjussa vaikuttaa ensisijaisesti ketjun osan toiminnan luonne ja käyttöpääoman hallinnan tehokkuus lääkejakeluketjun toimijoiden välillä vaihtelee osaamisen ja resurssien mukaan. Ketjun eri osissa painottuvat eri käyttöpääoman erät ja ketjun toiminta on optimoitunut aikojen saatossa hyvin stabiiliin tilaan, jota ketjun jäsenillä ei näytä olevan halua muuttaa. Lääkejakeluketjun käyttöpääomaan hallintaa voitaisiin tehostaa varastonhallintaa parantamalla sekä informaation jakamisella saattamalla kysyntätiedot nopeammin koko ketjun tietoon.
Resumo:
Tässä diplomityössä kehitetään Loviisan voimalaitoksen todennäköisyyspohjaisen paloriskianalyysin kaapelitietokantaa tulevaisuuden haasteita varten. Tietokannan kehittämistä varten tutustutaan todennäköisyyspohjaiseen riskianalyysiin varsin-kin paloriskianalyysin osalta. Käytännönläheisempää kehittämistä varten tutustu-taan voimalaitoksella nykyisin käytössä oleviin kaapelitietokantoihin: paloriski-tutkimusta varten laadittuun PSA-ELTIEen, kunnossapidon tiedonhallintajärjes-telmä LOMAXiin, sähkö- ja automaatiosuunnitteluyksikköjen arkistoihin sekä automaatiouudistuksen tietokantaan. Tietokannan käytännönläheisempien ominai-suuksien selvittämiseksi voimalaitoksella kokeiltiin kenttätarkastusmenetelmää, joka on ensisijainen kaapelikartoitusmenetelmä. Tietokantoihin tutustumisen perusteella vaihtoehtoisiksi tulevaisuuden tietokan-noiksi mietittiin LOMAXia, PSA-ELTIEtä tai uutta tietokantaa. Tulevaisuuden tietokantavaihtoehdoksi on päädytty ehdottamaan LOMAXia, joka vaatii vähem-män muutoksia muihin vaihtoehtoihin nähden. Tällainen laajalti käytössä oleva yhteinen tietokanta mahdollistaa sen, että tiedot ovat helpommin ja varmemmin kaikkien niitä tarvitsevien käytettävissä ja asiantuntijoiden muokattavissa, millä myös varmistetaan tietojen oikeellisuutta ja pysymistä ajan tasalla. Tulevaan LOMAX päivitykseen on ehdotettu tarpeellisia tietokenttien lisäyksiä ja kaapeli-hierarkian parantamista kaapelitietokannaksi käyttöönottamista varten.
Resumo:
Objective The objective of this study is to assess the performance of cytopathology laboratories providing services to the Brazilian Unified Health System (Sistema Único de Saúde - SUS) in the State of Minas Gerais, Brazil. Methods This descriptive study uses data obtained from the Cervical Cancer Information System from January to December 2012. Three quality indicators were analyzed to assess the quality of cervical cytopathology tests: positivity index, percentage of atypical squamous cells (ASCs) in abnormal tests, and percentage of tests compatiblewith high-grade squamous intraepithelial lesions (HSILs). Laboratories were classified according to their production scale in tests per year≤5,000; from 5,001 to 10,000; from 10,001 to 15,000; and 15,001. Based on the collection of variables and the classification of laboratories according to production scale, we created and analyzed a database using Microsoft Office Excel 97-2003. Results In the Brazilian state of Minas Gerais, 146 laboratories provided services to the SUS in 2012 by performing a total of 1,277,018 cervical cytopathology tests. Half of these laboratories had production scales≤5,000 tests/year and accounted for 13.1% of all tests performed in the entire state; in turn, 13.7% of these laboratories presented production scales of > 15,001 tests/year and accounted for 49.2% of the total of tests performed in the entire state. The positivity indexes of most laboratories providing services to the SUS in 2012, regardless of production scale, were below or well below recommended limits. Of the 20 laboratories that performed more than 15,001 tests per year, only three presented percentages of tests compatible with HSILs above the lower limit recommended by the Brazilian Ministry of Health. Conclusion The majority of laboratories providing services to the SUS in Minas Gerais presented quality indicators outside the range recommended by the Brazilian Ministry of Health.
Resumo:
The thesis is related to the topic of image-based characterization of fibers in pulp suspension during the papermaking process. Papermaking industry is focusing on process control optimization and automatization, which makes it possible to manufacture highquality products in a resource-efficient way. Being a part of the process control, pulp suspension analysis allows to predict and modify properties of the end product. This work is a part of the tree species identification task and focuses on analysis of fiber parameters in the pulp suspension at the wet stage of paper production. The existing machine vision methods for pulp characterization were investigated, and a method exploiting direction sensitive filtering, non-maximum suppression, hysteresis thresholding, tensor voting, and curve extraction from tensor maps was developed. Application of the method to the microscopic grayscale pulp images made it possible to detect curves corresponding to fibers in the pulp image and to compute their morphological characteristics. Performance of the method was evaluated based on the manually produced ground truth data. An accuracy of fiber characteristics estimation, including length, width, and curvature, for the acacia pulp images was found to be 84, 85, and 60% correspondingly.
Resumo:
Information gained from the human genome project and improvements in compound synthesizing have increased the number of both therapeutic targets and potential lead compounds. This has evolved a need for better screening techniques to have a capacity to screen number of compound libraries against increasing amount of targets. Radioactivity based assays have been traditionally used in drug screening but the fluorescence based assays have become more popular in high throughput screening (HTS) as they avoid safety and waste problems confronted with radioactivity. In comparison to conventional fluorescence more sensitive detection is obtained with time-resolved luminescence which has increased the popularity of time-resolved fluorescence resonance energy transfer (TR-FRET) based assays. To simplify the current TR-FRET based assay concept the luminometric homogeneous single-label utilizing assay technique, Quenching Resonance Energy Transfer (QRET), was developed. The technique utilizes soluble quencher to quench non-specifically the signal of unbound fraction of lanthanide labeled ligand. One labeling procedure and fewer manipulation steps in the assay concept are saving resources. The QRET technique is suitable for both biochemical and cell-based assays as indicated in four studies:1) ligand screening study of β2 -adrenergic receptor (cell-based), 2) activation study of Gs-/Gi-protein coupled receptors by measuring intracellular concentration of cyclic adenosine monophosphate (cell-based), 3) activation study of G-protein coupled receptors by observing the binding of guanosine-5’-triphosphate (cell membranes), and 4) activation study of small GTP binding protein Ras (biochemical). Signal-to-background ratios were between 2.4 to 10 and coefficient of variation varied from 0.5 to 17% indicating their suitability to HTS use.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata erään yrityksen työhyvinvointimallin rakentamista. Tavoitteena oli tarkastella myös työhyvinvoinnin kehittämistoimenpiteitä ja kehittämistarpeita kyseisessä yrityksessä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena haastattelemalla yrityksen työhyvinvointitoimijoita syksyllä 2011 ja projektin aikana, sekä hyödyntämällä valmista materiaalia. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että kohdeyrityksessä työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät ovat hyvin samankaltaisia kuin aiemmassa työhyvinvointia koskevassa tutkimuksessa esiin nousseet tekijät. Esimiestyö nousi esiin suurimpana työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Muita esiin nousseita tekijöitä olivat kiire, resurssointi ja aikataulupaineet. Kohdeyrityksessä koettiin myös jatkuvien organisaatiomuutosten vaikuttaneen työhyvinvointiin. Työhyvinvoinnin tilan seuraamiseksi asetettiin mittarit. On tärkeää että mittareilla seurataan työhyvinvoinnin tilaa laaja-alaisesti, niin ennakoivilla kuin jälkijättöisillä mittareilla, sekä pohditaan aika-ajoin onko käytössä oikeat mittarit ja miten niistä saatuun tietoon pystytään reagoimaan.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kunnonvalvontajärjestelmän kehittäminen nykyaikaiselle elintarviketeollisuuden tuotantolinjalle. Työssä etsittiin olemassa olevia kunnonvalvontamenetelmiä ja -sovelluksia erityisesti jäätelötuotantolaitteiden tarpeisiin. Kirjallisuudesta löydettiin sovelluksia lähinnä yksittäisille komponenteille ja kone-elimille. Tutkimuksen kohteena oleva tuotantolinja käytiin läpi toimintojen ja komponenttien osalta. Tehtaan laitekantaa ja valmiutta kunnonvalvonnan käyttöönotolle käsiteltiin yleisellä tasolla. Kunnonvalvontajärjestelmää kehitettäessä käytettiin hyväksi kirjallisuudesta löytyneitä menetelmiä, joista soveltuvimpia käytettiin kunnonvalvontametodien kartoittamiseen. Kunnonvalvontametodit muodostettiin toiminnanohjausjärjestelmästä ja linjan käyttöönotosta saatujen tietojen avulla. Tietoja käytettiin vika-vaikutusanalyysissä, joka oli pohjana komponentti- ja menetelmäkohtaisessa analyysissa. Kriittisiä ja tuotannon tehokkuuteen vaikuttavia koneenosia ja kokonaisuuksia tarkasteltiin kunnonvalvontamenetelmien soveltuvuuden avulla. Tutkimuksen edetessä kehitettiin kokonaisvaltaiset toiminnanohjausjärjestelmän avulla toimivat eritasoiset kunnonvalvontahypoteesit, joiden avulla linjan yksittäisten komponenttien kuntoa voidaan valvoa. Lisäksi tutkimuksessa kehitettiin uusia kunnonvalvontasovelluksia, joita on mahdollista käyttää myös tehtaan muilla linjoilla. Kunnonvalvontahypoteeseja käytettiin kokonaisen kunnonvalvontajärjestelmän luomiseen. Tehtaalla on mahdollisuus valita käyttöönotettavan kunnonvalvonnan taso hypoteesien sekä kunnossapitostrategian avulla.
Resumo:
Innovations diffuse at different speed among the members of a social system through various communication channels. The group of early adopters can be seen as the most influential reference group for majority of people to base their innovation adoption decisions on. Thus, the early adopters can often accelerate the diffusion of innovations. The purpose of this research is to discover means of diffusion for an innovative product in Finnish market through the influential early adopters in respect to the characteristics of the case product. The purpose of the research can be achieved through the following sub objectives: Who are the potential early adopters for the case product and why? How the potential early adopters of the case product should be communicated with? What would be the expectations, preferences, and experiences of the early adopters of the case product? The case product examined in this research is a new board game called Rock Science which is considered to be incremental innovation bringing board gaming and hard rock music together in a new way. The research was conducted in two different parts using both qualitative and quantitative research methods. This mixed method research began with expert interviews of six music industry experts. The information gathered from the interviews enabled researcher to compose the questionnaire for the quantitative part of the study. Internet survey that was sent out resulted with a sample of 97 responses from the targeted population. The key findings of the study suggest that (1) the potential early adopters for the case product are more likely to be young adults from the capital city area with great interest in rock music, (2) the early adopters can be reached effectively through credible online sources of information, and (3) the respondents overall product feedback is highly positive, except in the case of quality-price ratio of the product. This research indicates that more effective diffusion of Rock Science board game in Finland can be reached through (1) strategic alliances with music industry and media partnerships, (2) pricing adjustments, (3) use of supporting game formats, and (4) innovative use of various social media channels.
Resumo:
Hanke tähtää Lappeenrannan julkisen rakennuskannan energiatehokkuuden ja kokonaistaloudellisuuden parantamiseen. Energiatehokkuutta ja kokonaistaloudellisuutta kunnallisessa rakentamisessa kannustavat mm. kansainvälisten ja kansallisten sopimusten energiansäästötavoitteet, sekä kuntien tiukka budjettitilanne. Hankkeen yhteydessä on laadittu arviointikriteeristö rakennusinvestoinneista vastaavien viranomaisten käyttöön, mikä helpottaa tunnistamaan energiatehokkaita, kokonaistaloudellisia sekä laadukasta sisäilmastoa tukevia rakennusinvestointien toteutuskäytäntöjä. Kriteeristö on suunniteltu erityisesti kasvatus- ja opetustarkoituksiin suunnattuja rakennuksia varten. Jotta kokonaistaloudellisuustavoitteet täyttyisivät, työssä käytettiin hyväksi elinkaariajattelutapaa. Kriteerit laadittiin rakennuksen kolmelle tavoitteiden toteutumisen kannalta merkittävälle elinkaaren vaiheelle, eli suunnittelu-, toteutus- ja käyttövaiheelle. Kriteeristö on laadittu kirjallisuuden ja ammattilaisten haastattelujen tarjoaman tiedon pohjalta. Laadittua kriteeristöä koekäytettiin Myllymäen päiväkoti -hankkeen yhteydessä, jotta voitaisiin tunnistaa kriteeristön kehitystarpeita. Koekäytön yhteydessä toteutettiin myös mielipidekysely, jonka avulla kerättiin kriteeristön kehitysehdotuksia rakennushankkeen eri osapuolilta. Koekäytön tarjoaman tiedon nojalla kriteeristöä jatkokehitettiin vastaamaan paremmin käytännön tarpeita. Koekäyttö kohdistui kohteen suunnitteluvaiheeseen. Hankkeessa saavutettiin asetetut tavoitteet. Voidaan kuitenkin todeta, että kriteeristön jatkokehittämistä on syytä jatkaa. Koekäytön ulottaminen toteutus ja käyttövaiheeseen on tärkeää. Kriteeristön käsittelyalueen laajentamiselle korjausrakentamiseen sekä alueellisen tarkastelutavan käyttöönotolle olisi myös tarvetta.
Resumo:
Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014
Resumo:
Diplomityö toteutettiin Yritys X:n toimeksiantona. Työ sai alkunsa Yritys X:n tarpeesta kehittää yrityksen ja sen asiakasomistajien yhteistä tuotetietoprosessia. Tavoitteena oli saada kuvaus tuotetietoprosessin nykytilasta sekä sen pohjalta luoda kehitysehdotukset, joilla prosessia voitaisiin tehostaa. Työssä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Tietoa tuotetietoprosessin nykytilasta etsittiin pääsääntöisesti lukuisten Yritys X:n ja sen asiakasomistajien henkilöstön haastattelujen avulla. Lisäksi työtä tehdessä tutustuttiin laajasti toimitusketjuyhteistyöstä, tiedon läpinäkyvyyden merkityksestä, tiedonhallinnasta ja tuotetietoprosessista kertovaan kirjallisuuteen. Työn tuloksena saatiin kuvaus siitä, miten Yritys X ja sen asiakasomistajat käsittelevät tuotetietoja sekä mitkä ovat tuotetietoprosessin suurimmat haasteet. Tämän pohjalta luotiin kehitysehdotukset, joilla prosessia voitaisiin tehostaa. Tuotetietoprosessin suurimpana haasteena nähtiin olevan se, että koko ryhmittymän yhteistä etua ei ole huomioitu prosessia luodessa sekä se, että prosessissa tehdään päällekkäistä ja manuaalista työtä, joka olisi mahdollista välttää tiedon jakamisen ja sähköisen tiedonsiirron avulla. Tärkeimmiksi kehitysehdotuksiksi muodostui tuotetietoprosessin tarkastelu ja kehittäminen jatkossa kokonaisuutena, yhteistyön ja tiedon jakamisen lisääminen, Yritys X:ltä saatavien tuotetietojen laajempi hyödyntäminen asiakasomistajilla, sähköisen tiedonsiirron merkittävä lisääminen sekä yhtenäisen tuotetietojen laadunhallintajärjestelmän luominen ja sitä myötä tuotetietoprosessin ja sen tehokkuuden mittaaminen.
Resumo:
The purpose of this thesis is to find out whether all the peer to peer lenders are unworthy of credit and also if there are single qualities or combinations of qualities that determine the probability of default of a person or group of people. Distinguishing qualities are searched with self-organizing maps (SOM). Qualities and groups of people found by the self-organizing map are then compared to the average. The comparison is carried out by looking how big proportion of borrowers meeting the criteria is two months or more behind with their payments. Research data used is collected by an Estonian peer to peer lending company during the years of 2011-2014. Data consists of peer to peer borrowers and information gathered from them.
Resumo:
Tutkimuksessa kartoitettiin informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueella Suomessa toimivien yritysten maantieteellisiä ja palvelukohtaisia strategisia valintoja ja näissä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää informaatiopalveluiden määritelmää ja strategisten ryhmien teoriaa apuna käyttäen mahdollisia muutoksia informaatiopalveluja Suomessa kuluttajille tarjoavien yritysten perinteisissä toimialoissa tutkimuksen kattamina vuosina 2007–2012. Edelleen tavoitteena oli kuvata yleisten muutosvoimien ja alaan vaikuttavien megatrendien sekä alalla havaittujen liikkuvuusesteiden avulla liiketoimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja pyrkiä löytämään näihin muutoksiin vaikuttavia syitä. Yrityksiä analysoitiin vuosikertomusten perusteella ja tutkimusotteena käytettiin grounded theoryä. Informaatiopalveluilla tarkoitetaan tietotekniikka-, tietoliikenne-, kustannus- ja audiovisuaalisen toiminnan palveluja. Suoritettujen ryhmittelyjen perusteella pystyttiin havaitsemaan, että osa tutkittavista yrityksistä oli laajentanut toimintaansa perinteisten toimialarajojensa ulkopuolelle johonkin toiseen informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueella olevaan toimialaan. Aineistosta ei muodostunut perinteisten toimialajaottelujen mukaisia yritysryhmiä. Suurimmat muutokset näyttivät tapahtuneen perinteisen tietoliikennepalveluiden toimialalla. Vuosikertomuksista tunnistettuja yritysten liiketoimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja niihin vaikuttavia liikkuvuusesteitä ja muita palveluiden laajuuteen ja alueelliseen ulottuvuuteen vaikuttavia seikkoja ryhmiteltiin yhteiskuntasuhteiden kehikkoon kategorioihin: poliittiset ja lainsäädännölliset, teknologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset, fyysiset, taloudelliset ja ekologiset tekijät. Muutosvoimista globalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat voimakkaasti ja muovaavat informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueen yrityksiä. Internetin nopea kasvu, tiedon digitalisoituminen ja rajattoman, aina läsnä olevan viestinnän lisääntyminen ovat vaikuttaneet kuluttajien käyttäytymiseen luomalla ajasta ja paikasta riippumattoman viestimien ja palveluiden hyödyntämisen. Näiden mega-trendien vaikutus välittyy vuosikertomuksista. Juridiset ja poliittiset tekijät vaikuttavat voimakkaasti informaatiopalveluiden alueella eikä lainsäädäntö näytä vielä riittävästi tukevan innovatiivisia digitaalisia globaaleita palveluja vaan muodostaa liik-kuvuusesteitä. Kuluttajakäyttäytyminen muovaa markkinoita ja edistää teknologista kehitystä. Ala on ollut hyvin teknologiavetoinen, mutta vuosikertomusten perusteella olisi pääteltävissä, että asiakasnäkökulma on tutkimusvuosien aikana vahvistunut. Asiakaskäyttäytyminen ja siihen liittyvät tiedot tuovat tulevaisuudessa kilpailuetua.
Resumo:
The objective of this work was to study the effects of partial removal of wood hemicelluloses on the properties of kraft pulp.The work was conducted by extracting hemicelluloses (1) by a softwood chip pretreatment process prior to kraft pulping, (2) by alkaline extraction from bleached birch kraft pulp, and (3) by enzymatic treatment, xylanase treatment in particular, of bleached birch kraft pulp. The qualitative and quantitative changes in fibers and paper properties were evaluated. In addition, the applicability of the extraction concepts and hemicellulose-extracted birch kraft pulp as a raw material in papermaking was evaluated in a pilot-scale papermaking environment. The results showed that each examined hemicellulose extraction method has its characteristic effects on fiber properties, seen as differences in both the physical and chemical nature of the fibers. A prehydrolysis process prior to the kraft pulping process offered reductions in cooking time, bleaching chemical consumption and produced fibers with low hemicellulose content that are more susceptible to mechanically induced damages and dislocations. Softwood chip pretreatment for hemicellulose recovery prior to cooking, whether acidic or alkaline, had an impact on the physical properties of the non-refined and refined pulp. In addition, all the pretreated pulps exhibited slower beating response than the unhydrolyzed reference pulp. Both alkaline extraction and enzymatic (xylanase) treatment of bleached birch kraft pulp fibers indicated very selective hemicellulose removal, particularly xylan removal. Furthermore, these two hemicellulose-extracted birch kraft pulps were utilized in a pilot-scale papermaking environment in order to evaluate the upscalability of the extraction concepts. Investigations made using pilot paper machine trials revealed that some amount of alkalineextracted birch kraft pulp, with a 24.9% reduction in the total amount of xylan, could be used in the papermaking stock as a mixture with non-extracted pulp when producing 75 g/m2 paper. For xylanase-treated fibers there were no reductions in the mechanical properties of the 180 g/m2 paper produced compared to paper made from the control pulp, although there was a 14.2% reduction in the total amount of xylan in the xylanase-treated pulp compared to the control birch kraft pulp. This work emphasized the importance of the hemicellulose extraction method in providing new solutions to create functional fibers and in providing a valuable hemicellulose co-product stream. The hemicellulose removal concept therefore plays an important role in the integrated forest biorefinery scenario, where the target is to the co-production of hemicellulose-extracted pulp and hemicellulose-based chemicals or fuels.
Resumo:
Työn tavoitteena oli tunnistaa merkittävimmät sillankorjauskustannuksiin vaikuttavat tekijät, ja selvittää niiden vaikutusten suuruus asiantuntijahaastattelujen ja ELY-keskuksista saatavien kustannustietojen yksikköhintaluetteloiden avulla. Kaakkois-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskuksista saatiin yhteensä 37 sillankorjausurakan kustannustiedot. Lisäksi käytössä oli Vt6 Lappeenranta-Imatra ja Vt7 Haminan ohikulkutie –valtatiehankkeiden kustannustiedot. Urakoissa korjattiin yhteensä 131 siltaa. Kustannustietojen ja asiantuntijahaastatteluiden perusteella tunnistettiin merkittävimmät kustannuksiin vaikuttavat tekijät, ja saatiin luotua arvio niiden vaikutuksille eri tapauksissa. Lisäksi saatiin selvitettyä mahdollisuuksia alentaa korjauskustannuksia, ja luotiin toimintamalli jolla saadaan toteutettua korjausurakka mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla.