Informaatiopalveluiden muutosvoimat, muutokset ja liikkuvuusesteet
Data(s) |
14/11/2014
14/11/2014
2014
|
---|---|
Resumo |
Tutkimuksessa kartoitettiin informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueella Suomessa toimivien yritysten maantieteellisiä ja palvelukohtaisia strategisia valintoja ja näissä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää informaatiopalveluiden määritelmää ja strategisten ryhmien teoriaa apuna käyttäen mahdollisia muutoksia informaatiopalveluja Suomessa kuluttajille tarjoavien yritysten perinteisissä toimialoissa tutkimuksen kattamina vuosina 2007–2012. Edelleen tavoitteena oli kuvata yleisten muutosvoimien ja alaan vaikuttavien megatrendien sekä alalla havaittujen liikkuvuusesteiden avulla liiketoimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja pyrkiä löytämään näihin muutoksiin vaikuttavia syitä. Yrityksiä analysoitiin vuosikertomusten perusteella ja tutkimusotteena käytettiin grounded theoryä. Informaatiopalveluilla tarkoitetaan tietotekniikka-, tietoliikenne-, kustannus- ja audiovisuaalisen toiminnan palveluja. Suoritettujen ryhmittelyjen perusteella pystyttiin havaitsemaan, että osa tutkittavista yrityksistä oli laajentanut toimintaansa perinteisten toimialarajojensa ulkopuolelle johonkin toiseen informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueella olevaan toimialaan. Aineistosta ei muodostunut perinteisten toimialajaottelujen mukaisia yritysryhmiä. Suurimmat muutokset näyttivät tapahtuneen perinteisen tietoliikennepalveluiden toimialalla. Vuosikertomuksista tunnistettuja yritysten liiketoimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja niihin vaikuttavia liikkuvuusesteitä ja muita palveluiden laajuuteen ja alueelliseen ulottuvuuteen vaikuttavia seikkoja ryhmiteltiin yhteiskuntasuhteiden kehikkoon kategorioihin: poliittiset ja lainsäädännölliset, teknologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset, fyysiset, taloudelliset ja ekologiset tekijät. Muutosvoimista globalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat voimakkaasti ja muovaavat informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueen yrityksiä. Internetin nopea kasvu, tiedon digitalisoituminen ja rajattoman, aina läsnä olevan viestinnän lisääntyminen ovat vaikuttaneet kuluttajien käyttäytymiseen luomalla ajasta ja paikasta riippumattoman viestimien ja palveluiden hyödyntämisen. Näiden mega-trendien vaikutus välittyy vuosikertomuksista. Juridiset ja poliittiset tekijät vaikuttavat voimakkaasti informaatiopalveluiden alueella eikä lainsäädäntö näytä vielä riittävästi tukevan innovatiivisia digitaalisia globaaleita palveluja vaan muodostaa liik-kuvuusesteitä. Kuluttajakäyttäytyminen muovaa markkinoita ja edistää teknologista kehitystä. Ala on ollut hyvin teknologiavetoinen, mutta vuosikertomusten perusteella olisi pääteltävissä, että asiakasnäkökulma on tutkimusvuosien aikana vahvistunut. Asiakaskäyttäytyminen ja siihen liittyvät tiedot tuovat tulevaisuudessa kilpailuetua. This thesis examined corporate strategic choices and developments related to geography and service portfolio in the Finnish Information Services industry in years 2007 and 2012. The focus was set on companies providing Information Services to consumers. The purpose of the study was to find out potential changes in the traditional industry branch definitions by using the definition of Information Services and the Theory of Strategic Groups. Furthermore, the driving forces, megatrends and mobility barriers were utilized to describe the developments in the Information Ser-vices industry and thus understand their background. The analysis was conducted using the Grounded Theory on information gathered from annual reports of the companies from years 2007 and 2012. Information Services include information technology, telecommunication, publishing and audiovisual ser-vices. The study showed, that based on grouping some companies had expanded across their traditional sub-industry boundaries. Traditional industry groupings did not match with the actual fields of activity occupied by the companies examined. The biggest change seems to have occurred in traditional telecommunications services. The recognized changes in business environment, the barriers of mobility and other factors affecting the variety of services and geographical reach were grouped using the following factor categories: Political and legislative, technological, social and cultural, physical, economic and ecologic factors. Globalization and technological development appeared to be influential driving forces and have a strong impact on the Information Services industry. Growth of the Internet, digitalization and increase in communi-cation that recognizes no physical boundaries and is always available in real time have influenced consumer behavior by creating a culture of utilizing information and service independent of time and space. The effect of these megatrends can be seen in the annual reports. Legal and political factors strongly shape the Information Services industry. It seems that legislation is not yet supporting innovative, global and digital services but is creating barriers of mobility instead. Consumer behavior is shaping the market and driving technology development. A transition from a technology-driven industry towards an increasingly customer demand driven market can be seen in the annual reports. Under-standing customer behavior will be a main source of competitive advantage in the coming years. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/101772 URN:NBN:fi-fe2014111446293 |
Idioma(s) |
fi |
Palavras-Chave | #informaatiopalvelut #strategiset ryhmät #liikkuvuusesteet #muutosvoimat #megatrendit #ulkoinen liiketoimintaympäristö #muutos #information services #strategic groups #mobility barriers #driving forces #megatrends #macro business environment #transformation |
Tipo |
Pro gradu Pro gradu thesis |