828 resultados para Public Sector Information
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yritykset hallitsevat liiketoimintaan liittyvää epävarmuutta ohjausjärjestelmien ja systemaattisen riskienhallinnan avulla. Ohjausjärjestelmissä keskitytään erityisesti taloudellisen kehityksen ja asetettujen tavoitteiden seurantaan käytettäviin järjestelmiin ja menetelmiin. Tutkimusmenetel-mänä käytetään kvalitatiivista analyysiä ja tutkimuksen empiirisen osan aineisto on kerätty julkisesti saatavilla olevasta informaatiosta. Tutkimuksessa käytetään poikkileikkausaineistoa. Aineisto koostuu 43 yrityksestä ja tiedot aineistoon on kerätty vuonna 2005 julkaistusta informaatiosta. Tutkimustulosten mukaan yritysten taloudellista kehitystä seurattaessa selvästi merkittävimmässä roolissa näyttää olevan budjetti. Budjetin ohella tutkitut yritykset ilmoittavat käyttävänsä eniten rullaavaa ennustamista, tuloskorttia sekä taloudellista lisäarvoa asetettujen tavoitteiden toteutumisen seurantaan. Toimialoja vertailtaessa tutkimustulokset osoittavat, että informaatioteknologiateollisuuden yritykset käyttävät laajempaa informaatiota ja suosivat tarkempaa informaatiota tuottavia ohjaus-menetelmiä, johtuen toimialalla vaikuttavista epävarmuustekijöistä ja nopeasti muuttuvasta liiketoimintaympäristöstä. Kohdeyritykset integroivat riskienhallinnan tyypillisesti johtamisjärjestelmään ja riskienhallinnan avulla tavoitellaan muun muassa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen varmistamista.
Resumo:
Bridging social dominance theory and labour studies, this field study investigated the mechanisms underpinning the relationship between rejection of group-based domination and participation in union activities. Respondents (N = 135) were members of a public sector union in California, that is, a hierarchy-attenuating institution. Results revealed that union identification mediated the negative relationship between social dominance orientation and active union participation. Moreover, the mediational effect of union identification was moderated by perceived union instrumentality (i.e. outcome- and process-based benefits afforded by the union), indicating that the relationship between union identification and participation was stronger among those union members who consider that the union affects workplace justice. The findings reveal the importance of both identity-based and instrumental motivations underlying union participation. The novelty of applying social dominance theory to union behaviour is underscored.
Resumo:
Henkilöstö on yrityksen yksi tärkeimmistä menestystekijöistä ja siksi on tärkeää, että työntekijät ovat sitoutuneita, motivoituneita ja toimivat tehokkaasti. Työn tavoitteena on kehittää organisaatioiden käyttöön suorituskyvyn menestyksellisen ohjaamisen työkalu, jolla voidaan mitata työmotivaation ja toiminnan tehokkuuden taustalla olevia tekijöitä. Kirjallisuudesta, aiemmista tutkimuksista ja haastatteluista selvisi viisi osa-aluetta, jotka vaikuttavat positiivisesti henkilöstön toiminnan tehokkuuteen, työmotivaation ja sitoutumiseen. Osa-alueet ovat tavoitteiden asettaminen, viestintä, henkilöstön vaikutusmahdollisuudet, palkitseminen ja motivointi sekä koulutukseen ja työympäristöön liittyvät tekijät. Jokaisen osa-alueen alle on kerätty kysymyksiä, jotka ovat jaettu kahteen osaan: avainkysymykset ja omavalinnaiset kysymykset. Avainkysymykset ovat sellaisia, joita suositellaan otettavaksi mukaan mittaukseen ja omavalinnaisten kysymysten valinta jää organisaation itsensä päätettäväksi. Näin saadaan organisaatioille mahdollisuus räätälöidä työkalu tarpeisiinsa ja strategiaan sopiviksi. Tutkimukseen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla. Osallistuneista organisaatioista kaksi oli julkiselta sektorilta ja kuusi yksityiseltä sektorilta. Yksityisen sektorin yritykset koostuvat pienistä, keskisuurista ja suurista yrityksistä. Haastatteluilla kerättiin tietoa työkalun toteutusta ja sisältöä varten. SUMO-kartoituksesta saatuja mittaustuloksia organisaatio voi hyödyntää monella eri tavalla. Esimerkiksi organisaatio voi nähdä osa-alueiden ja toiminnan tehokkuuden kehitystarpeita sekä kuinka henkilöstön toimintaa voidaan tehostaa. Suorituskyvyn mittausjärjestelmän käytöllä on myös positiivisia vaikutuksia mittausosa-alueisiin.
Resumo:
There has been a notable evolution in immigration over the last ten years, with obvious effects on the education system. This increase, mainly concentrated in the public sector, has been a serious challenge for the administration and schools. Despite efforts made in the design of policies, contingency plans and allocation of resources, the results can still be improved. In Catalonia, after an observation period, the emphasis has been placed on organising the various levels of administration to carry out an efficient intervention. In practice, regarding foreign students, this has meant adopting compensatory policies focused on social cohesion and multiculturalism. This article is a review of educational policies in Catalonia, with a specific analysis of the multicultural practices applied to education in a primary school. This article is part of a report on immigration policies on education, with examples of schools that apply intercultural communication in four regions of Spain (see Martínez Usarralde, 2010).
Resumo:
The purpose of this thesis is to describe the meaning of cooperation for the entrepreneurs who have planned to establish a co-operative. The objective is to understand what kind of benefits, expectations and challenges entrepreneurs see in the co-operative business and its establishment. The context of the study is welfare sector. As the population ages, increases the need for welfare services and the role of private service providers emphasizes. The study is based on qualitative theme interview. The empirical material was collected by interviewing eleven entrepreneurs in home care and home nursing sectors. The interviews were executed during the summer and autumn 2006. As an additional material there have been used five interviews of entrepreneurs who are members of co-operatives in different sectors. These interviews were executed during the spring 2007. The results show that the entrepreneurs experience that cooperation brings noticeable added value to their business activity. Cooperation is believed to be a channel to develop business activities. Besides development, co-operative business is expected to reply to the collective needs of entrepreneurs. The biggest challenges of functional cooperation are opportunistic behavior and finding a trustworthy group of entrepreneurs to establish the co-operative. Successful cooperation with the public sector would be the mutual benefit of government, companies and clients.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tutkia yksityisrahoitusmallin soveltuvuutta julkisen sektorin palvelutuotantoon sekä kuvata yksityisrahoitteisen aluerakentamishankkeen sisältö ja liiketoimintaprosessin eteneminen hankkeen ideasta konsessiosopimuksen päättymiseen asti.Huoltosuhteen muuttumisen lisäksi muuttoliike kasvukeskuksiin lisää julkisen sektorin paineita tuottaa skandinaavisen hyvinvointiyhteiskuntamme vaatimusten mukaisia palveluita. Julkinen sektori onkin ajautunut tilanteeseen, jossa vaihtoehtoina ovat sen tuottamien palveluiden supistaminen ja maksullistaminen tai tuotantomuotojen kehittäminen.Työssä esitetty yksityisrahoitteinen aluerakentamismalli mahdollistaa laadukkaiden julkisten palveluiden tuottamisen oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Tässä uudessa aluerakentamisen mallissa yksityinen sektori rahoittaisi, rakentaisi sekä operoisi ja ylläpitäisi määräajan perinteisesti kunnalle kuuluneita infrastruktuuri- ja palveluhankkeita.Tutkimuksen keskeinen tulos on yksityisrahoitteisen aluerakentamisen liiketoimintaprosessikaavio. Liiketoimintaprosessin kuvaus edesauttaa monimutkaisen prosessin ymmärtämistä ja mahdollistaa yksityisrahoitteisen aluerakentamismallin edelleen kehittämisen sekä sen markkinoinnin julkiselle ja yksityiselle sektorille. Liiketoimintaprosessikaaviossa kuvataan prosessin osapuolet ja prosessin eteneminen julkisen ja yksityisen sektorin tarpeesta ja YIT:n liikeideasta aina alueen rakentamiseen, operointiin, ylläpitoon ja palvelutuotannon siirtoon julkiselle ja yksityiselle sektorille
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteina oli rakentaa pelastuslaitoksen tuloksellisuuden arvioimiseen tasapainotettu mittaristo sekä valita mittareita, joiden avulla voidaan vertailla pelastuslaitoksia keskenään. Tutkimuksessa selvitetään, miten julkisen sektorin palveluiden tuloksellisuutta arvioidaan erityisesti kuntasektorilla, mitä tarkoitukseen soveltuvia mittausjärjestelmiä on olemassa, miten tasapainotetun mittausjärjestelmän rakentamisprosessi etenee, miten henkilöstön aikaansaannoskyky voidaan ottaa huomioon kuntien tuloksellisuuden arvioinnissa, minkälaisilla mittareilla voidaan parhaiten arvioida pelastuslaitoksen toimintaa ja mitkä mittareista soveltuvat pelastuslaitosten vertailuun. Teoriaosuudessa käsitellään julkisten palvelujen erityispiirteitä, suositusta kunnallisten palvelujen tuloksellisuuden arvioimisesta sekä henkilöstön aikaansaannoskyvyn mittaamista. Työssä esitellään joitakin tasapainotetun mittaamisen malleja sekä kuvataan mittariston rakentamisprosessin vaiheita. Teorian pohjalta rakennettiin tasapainotettu tunnuslukujärjestelmä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle. Kunnalliselle organisaatiolle voidaan rakentaa tasapainotettu mittaristo, mutta yksittäisen pelastuslaitoksen osalta on lähdettävä sen omista kriittisistä menestystekijöistä ja noudatettava kunnallisen sektorin suosituksia. Yhteisiä mittareita pelastuslaitosten käyttöön löytyy, mutta pääosin yksikön tuloksellisuutta ohjaavat mittarit soveltuvat vain sisäiseen käyttöön.
Resumo:
Abstract: This study aims at identifying the organisational antecedents of public service motivation (PSM). It focuses on human resources management (HRM) practices as one category of organisational factors that impact on PSM. Concretely, this research questions how intrinsic and extrinsic HRM practices are related to PSM and whether these relationships are direct or mediated by person-organisation (P-O) fit. The empirical findings are based on a survey of 6,885 civil servants working in Switzerland. Regression analyses highlight that intrinsic HRM practices are positively related to PSM, whereas extrinsic ones are negatively related to PSM. Furthermore, mediation tests shows that only the intrinsic HRM practices are mediated by PO fit. Thus, civil servants who value intrinsic work incentives maintain a high PSM level when they perceive congruence between their individual expectations and the values of their organisation.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on tutkia tuotetiedon ja tuotetiedon hallinnan merkitystä julkisen palvelun lisäarvon tuojana. Lisäarvon käsite julkisesti tuotetussa palvelussa on uusi ja hämmentävä. Diplomityöllä osoitetaan, ettei kunnallisen teknisen sektorin tuottama ns. julkinen palvelu poikkea yksityisen sektorin tuottamista palveluista. Teknisen sektorin tuottama julkinen palvelu voidaan mallintaa liiketoimintaprosessien mallintamisen keinoin ja palveluun sitoutunut tuotetieto voidaan hallita tuotetiedon hallinnan keinoin ja hyödyntää lisäarvopalveluina asiakkaille, kuntalaisille. Työssä selvitetään ne julkisen teknisen palvelun ominaisuudet, joita asiakkaat arvostavat, ja jotka tuottavat heille lisäarvoa. Työn lopputulos osoittaa, ettei kuntalaista, asiakasta, kiinnosta palvelujen tuottaja, vaan heitä kiinnostaa se, että palvelu on osa heidän arvoketjuaan ja arvojärjestelmäänsä. Julkisen palvelun tuotetieto mahdollistaa informaation avulla tuotetut lisäarvopalvelut ja liittää ne osaksi asiakkaan arvoketjua.
Resumo:
Suorituskyvyn mittaamiselle ja seurannalle on nykyisin laajaa tarvetta myös julkisella sektorilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää soveltuvia suorituskykyä kuvaavia mittareita ja rakentaa niistä käyttökelpoinen suorituskyvyn analysointijärjestelmä julkisen sektorin käyttöön. Ensisijaisena lähtökohtana olivat fyysiset mittarit, koska ne soveltuvat paremmin julkisen sektorin toimintaympäristöön.Tutkimuksen teoriaosassa esitetään joitakin suorituskyvyn analysointijärjestelmiä. Julkiselle sektorille soveliaina viitekehyksinä esitellään yleisellä tasolla balanced scorecard, suorituskykypyramidi, benchmarking, dynaaminen suorituskyvyn mittausjärjestelmä, laatupalkintokriteeristö, SAKE-sovellus ja suorituskykymatriisi.Työssä paneudutaan melko laajalti tekijöihin, joilla on voimakas vaikutus suorituskykyyn. Tällaisia tekijöitä ovat laatuasiat, tuottavuus ja organisaation kilpailukyvykkyys.Tutkimuksen käytännön osassa rakennettiin suorituskyvyn analysointi- ja mittausjärjestelmä. Ensin määriteltiin mittausjärjestelmään soveliaat suorituskyvyn osa-alueet ja seuraavaksi mittarit. Taloudellisia mittareita kehitettiin vain muutama, sillä pääpaino mittarien kehittelyssä olivat ei-taloudelliset mittarit. Mittaristo auttaa organisaatiota mittaamaan sen tilannetta matkalla jatkuvan parantamisen tiellä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää aikuisoppilaitoksen palvelun laatu opiskelijoiden keskuudessa. Tutkielma jakaantuu teoreettiseen sekä empiiriseen osuuteen ja on luonteeltaan nomoteettista tutkimusta. Tutkielman teoreettisessa osuudessa lähestytään tutkimusongelmaa kuvaamalla palvelun laadun käsitettä yleisesti sekä erikseen koulutuspalveluiden ja ammatillisen aikuiskoulutuksen palvelun laadun erityispiirteitä. Palvelun laadun muodostumista käsitellään eri laatumallien avulla. Palvelun laadun kehittämistä lähestytään julkisen sektorin ja koulutuksen laadun kehittymisen näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat myös käsitteet asiakaslähtöisyys ja asiakkuus sekä laatu koulutuksen kontekstissa. Koulutuspalvelujen laadun kehittämisen lähtökohtana on johtaminen. Tutkielmassa tarkastellaan laatujohtamista ja osaamisen johtamista sekä niiden käytännön sovelluksia, erityisesti koulutuspalveluiden laadun kehittämisen näkökulmasta. Empiirisessä osuudessa selvitetään Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen Tietohallinto –ja yritystoiminnan toimialan opiskelijoiden käsitystä oppilaitoksen palvelun laadusta. Kyselylomake laadittiin Parasuramanin, Zeithamlin ja Berryn kymmenkohtaisen palvelun laatu-ulottuvuusluokittelun pohjalta. Tutkimusaineisto tallennettiin ja käsiteltiin SPSS For Windows –ohjelmalla. Analyysimenetelminä käytettiin yksiulotteisia jakaumia ja keskiarvoja. Tutkimustulosten perusteella oppilaitoksen palvelun laadun vahvuuksia ovat fyysinen opetusympäristö, turvallisuus ja oppilaitoksen hyvä sijainti. Eniten kehittämistä edellyttäviä alueita ovat empatia, henkilökunnan tavoitettavuus ja viestintä Tutkimustulokset antavat hyvän lähtökohdan toimenpide-ehdotuksille ja laadun edelleen kehittämiselle.
Resumo:
Kauppa- ja teollisuusministeriö yhdessä työministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa ohjaavat työvoima- ja elinkeinokeskuksia (TE –keskuksia). Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ohjausprosessi, jonka avulla ministeriöt ohjaavat TE –keskuksia sekä analysoida TE –keskusten ohjauksen työkalua, Balanced Scorecardia, ja antaa sitä koskevia kehitysehdotuksia. Tutkimusmetodologia on toiminta-analyyttinen. Teoreettinen viitekehys koostuu tulosohjauksen teoriasta ja Balanced Scorecardin teoriasta. Empiirinen aineisto kerätään tekemällä haastatteluja. Tärkeimmät TE –keskusten Balanced Scorecardia koskevat kehitysehdotukset koskevat mittaristoa ja raportointia. Mittaristossa suurin kehittämistarve on TE -keskusten yhteisillä mittareilla sekä mittariston näkökulmien syy-seuraussuhteiden selventämisellä. Jotta Balanced Scorecard toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, on henkilöstön koulutus erityisen tärkeää.
Resumo:
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli arvioida, voidaanko opetusministeriön vahvistamia opetustoimen yksikköhintoja pitää taloudellisuuden mittarina. Tutkimukseni kohdistui peruskoulun ja lukion valtionosuuden oppilaskohtaisiin laskennallisiin yksikköhintoihin ja musiikkiopiston muun koulutuksen ja työväenopiston opetustuntikohtaisiin laskennallisiin yksikköhintoihin. Julkinen talous pyrkii toiminnassaan myös mahdollisimman tehokkaisiin ja taloudellisiin ratkaisuihin. Toiminnan taloudellisuuden määrittämiseen tarvitaan mittareita ja vertailutietoa analysointia varten. Tutkimuksen tavoitteisiin pyrittiin toiminta-analyyttisellä tutkimusotteella, mutta siinä on nähtävissä myös käsiteanalyyttisiä piirteitä. Opetustoimen valtion rahoituksen muuttuessa laskennalliseksi, valtionhallinto kumosi vanhoja sääntöjä, puhuttiin ´normipurusta´. Aikaisempi valtionosuus perustui toteutuneisiin kustannuksiin. Uudistuksella haluttiin korostaa kuntien itsenäisyyttä, taloudellista omavastuisuutta ja tehokkuutta palvelujen järjestämisessä. Lisäksi kustannuksissa oletettiin syntyvän säätöjä, joiden oli määrä koitua kuntien hyväksi, kun valtionosuus ei määräytynyt hyväksyttyjen menojen mukaan. Taloudellisuus merkitsee yksikkökustannusten tunnistamista ja analysointia. Kunnan taloustavoitteita on pyrittävä mittaamaan tunnusluvuilla. Niille on asetettava hyväksyttävät tavoitearvot. Tunnuslukujen arvot eivät sellaisenaan kerro, miten hyvä tai huono toiminnan tulos on. Vasta niiden vertailu ja analysointi antavat kuvan tästä. Kuntien oppilaskohtainen yksikköhinta soveltuu hyvin peruskoulun ja lukion taloudellisuuden mittariksi. Samoin opetustuntikohtainen yksikköhinta musiikkiopiston ja kansalaisopiston taloudellisuuden mittariksi. Kuntien keskinäinen kustannusvertailu ja analysointi antavat hyvän pohjan löytää kustannusten taloudellisuuden taso.
Resumo:
Tutkielman tavoite: Tutkielman tavoitteena on kuvata ja arvioida erään organisaation muutosprosessia, jonka seurauksena virastomallista organisaatiota ollaan muuttamassa paremmin kilpailuille markkinoille sopivaan liikelaitosmuotoon. Tutkielmassa selvitetään, miten siirtyminen budjettitaloudesta ansaintatalouteen vaikuttaa tutkittavan organisaation johtamiseen, henkilöstön asenteisiin ja työtapoihin sekä koko organisaation toimivuuteen. Tutkielman ongelma on muotoiltu seuraavasti: Mikä motivoi ja sitouttaa virastoaikana työssä ollutta henkilöstöä muutokseen, jossa ”turvallisesta” virastomallista ollaan siirtymässä asteittain kilpailtujen markkinoiden epävarmuuteen? Tutkimusmenetelmä: Tutkielman tutkimusstrategiaksi valittiin kvantitatiivinen survey –tutkimus ja aineistonkeruumenetelmäksi lomakekysely. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu aikaisemmista tutkimuksista, jotka käsittelevät: muutoksen vaikutuksia liiketoimintaan, muutokseen sitoutumisista, muutoksen johtamista, yksilön asemaa muutoksessa sekä muutosta julkisella sektorilla. Tutkielman tulokset ja johtopäätökset: Tutkittavan organisaation virastoaikainen henkilöstö on tämän tutkielman perusteella erittäin sitoutunut organisaatioonsa ja erittäin motivoitunut tekemään työtä organisaation menestyksen eteen myös tulevaisuudessa. Eniten virastoaikaista henkilöstöä motivoi tekemään työtä uusissa olosuhteissa mahdollisuus oppia uusia asioita sekä onnistuneesti tehdyn työn tuottama hyvän olon tunne. Tutkielmassa myös selvisi, että organisaatioon sitoutumisen aste sekä suhtautuminen muutokseen ovat suoraan verrannollisia organisaatioasemaan. Mitä korkeammassa asemassa henkilö organisaatiossa on, sitä sitoutuneempi hän organisaatioon on ja sitä positiivisemmin hän muutokseen suhtautuu. Organisaatiomuutos on tutkittavassa organisaatiossa ollut vaikea prosessi ja se on vaikuttanut jokaiseen organisaation yksilöön. Henkilöstön työmäärä, vaatimukset työtä kohtaan, sisäinen kilpailu, kiire ja näistä kaikista johtuen myös stressi ovat lisääntyneet virastoajasta. Myös henkilöstöresursseja on muutoksen seurauksena jouduttu karsimaan. Kokonaisuudessaan organisaatiomuutos on henkilöstön mielestä ollut melko positiivinen asia ja sen on nähty parantaneen organisaation toiminnan tehokkuutta.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia tekijöitä kuntien on huomioitava hyvinvointi- ja tukipalvelujen hankinnassa. Tutkielmassa tarkastellaan julkisten palveluhankintojen taustalla vaikuttavia tekijöitä ja vertaillaan näitä tekijöitä hankintastrategian liiketaloudelliseen viitekehykseen. Tulosten valossa pohditaan myös hankintastrategian luomisen ajankohtaisuutta julkisissa palveluhankinnoissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu aikaisempiin hankintastrategiaa ja make or buy –päätöstä käsittelevään kirjallisuuteen ja tieteellisiin tutkimuksiin. Tutkimuksen empiirinen osio koostuu kahdesta case – tapauksesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin henkilökohtaisia haastatteluja. Tutkimuksen kohteina olivat Espoon hyvinvointipalvelujen sekä Kotkan tukipalvelujen hankinta ja kilpailuttaminen. Tutkimuksen lähtökohdista ja viitekehyksestä johtuen kohteeksi valittiin sekä hyvinvointi- että tukipalvelujen hankinta. Lisää näkökulmaa tutkimukseen saatiin valitsemalla kohteiksi kaksi eri kuntaa, mikä sopi myös tutkimuksen toimeksiantajan tavoitteisiin. Tulosten perusteella case – tutkimuksen kohteina olevilla kunnilla ei ole hankintastrategiaa ohjaamassa hyvinvointi- ja tukipalvelujen hankintaa. Liiketaloudellisten hankintastrategiaan vaikuttavien tekijöiden katsotaan soveltuvan myös julkisten palvelujen hankintaan. Tutkimuksen kohteiden välisessä vertailussa hankintojen suunnitelmallisuus painottui hankintaprosessin onnistumiseen vaikuttavana tekijänä. Kuntien oman roolin muuttuminen palvelujen tuottajasta niiden järjestäjäksi ja kehittäjäksi edellyttää tiiviimpää yhteistyötä yksityisen sektorin palveluntuottajan kanssa. Molempien palveluntuottajien osaamisen yhdistäminen antaa puitteet laadukkaiden hyvinvointi- ja tukipalvelujen kehittämiseen.