Oppilaan oma uskonto perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelman perusteissa

Vuonna 2003 voimaan tulleen uuden uskonnonvapauslain muutosprosessin yhteydessä tehtiin muutoksia myös uskonnonopetusta määrittäviin lakeihin. Aikaisemmin uskonnonopetusta kuvannut termi ” oppilaan tunnustuksen mukainen” korvattiin käsitteellä ”oppilaan oman uskonnon opetus” (Lukiolaki 455/2003, Perusopetuslaki 454/2003). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaan omaa uskontoa perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelmissa. Analyysi kohdistui kaikille uskontokuntasidonnaisille ryhmille yhteiseen opetussuunnitelman osaan sekä evanekelisluterilaisen, ortodoksisen, islamin ja Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkon uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin. Tutkimus toteutettiin sisällön analyysin keinoin. -- Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, miten oma uskonto näyttäytyy opetussuunnitelman kaikille uskontosidonnaisille ryhmille yhteisessä osassa. Oppilaan oma uskonto ei siinä ole opetuksen päämäärää tai lähtökohtia määrittävässä asemassa. Omaan uskontoon tutustuminen määritetään yhdeksi opetuksen tavoitteista, jota ei kuitenkaan korosteta muihin tavoitteisiin nähden. Muita tavoitteita on esimerkiksi tutustuminen muihin uskontoihin ja uskonnon ymmärtäminen kulttuurisen ilmiön tasolla. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin oppilaan oman uskonnon ilmenemistä uskontokohtaisissa opetussuunnitelmissa. Opetussuunnitelmia vertailtaessa huomattiin merkittäviä eroja siinä, millaisessa asemassa oma uskonto on opetussuunnitelman kokonaisuudessa. Vähemmistöuskontojen opetussuunnitelmissa oppilaan omaan uskontoon tutustuminen ilmenee opetuksen päämääränä. Evankelisluterilaisen uskonnon opetussuunnitelmassa sillä on välineellinen arvo pyrittäessä ymmärtämään uskontoa kulttuurisena ilmiönä. Oman uskonnon ilmenemistä opetussuunnitelmissa voi tutkimuksen perusteella hahmottaa juridisesta, kulttuurisesta ja identiteetin näkökulmasta. Merkittävimmät erot löytyivät identiteetin näkökulmasta hahmotetusta oppilaan omasta uskonnosta. Toisissa opetussuunnitelmissa oppilaan uskonnollinen identiteetti määritetään oppilaan juridisen oman uskonnon pohjalta. Toisissa suunnitelmissa oppilaan uskonnollista identiteettiä lähestytään individualisoituneen uskonnollisuuden näkökulmasta ja oppilaan henkilökohtainen uskonnollinen identiteetti jätetään oppilaan oman määrittämisen varaan. Kolmannessa tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, minkä eri ulottuvuuksien kautta omaa uskontoa opetuksessa käsitellään. Aineistosta hahmotettiin viisi ulottuvuutta: instituution, rituaalinen, opillinen, narratiivinen ja eettinen ulottuvuus. Ulottuvuuksien painotuksiin eri uskontojen opetussuunnitelmissa voi nähdä vaikuttavan esimerkiksi uskonnon asema Suomessa ja uskonnon itseymmärrys uskonnon keskeisistä piirteistä sekä se, kuinka tiiviisti koulun uskonnonopetus on yhteydessä uskonnolliseen yhdyskuntaan. -- Tutkimus lisää tietoa uskonnon opetussuunnitelmien perusteista ja eri uskontojen suunnitelmien välisistä eroista. Tutkimuksen perusteella voidaan huomata, että eri opetussuunnitelmissa omalla uskonnolla on hyvin erilainen asema opetuksen lähtökohtia ja sisältöä määritettäessä. Toisissa opetussuunnitelmissa omaan uskontoon tutustuminen näyttäytyy opetuksen päämääränä ja lähtökohtana, mutta toisissa opetussuunnitelmissa opetuksen lähtökohdat kumpuavat uskontotieteellisestä ja individualisoituneen uskonnollisuuden viitekehyksestä. Näin ollen kouluissa annettavaa uskonnonopetusta ei voi pitää luonteeltaan yhdenmukaisena. Myös opetuksen kuvaaminen luonteeltaa ”oppilaan oman uskonnon opetuksena” näyttäytyy ristiriitaisena eri uskontojen opetussuunnitelmien valossa.

Parisuhdetyössä toimivien vapaaehtoisten motivaatio ja sitoutuminen : Tutkimus HNMKY:n parisuhderyhmien ryhmänjohtajista

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kristillisessä parisuhdetyössä toimivien, HNMKY:n vapaaehtoisten ryhmänjohtajien motivaatiota ja sitoutumista sekä näiden välistä yhteyttä. Tutkimuksessa selvitettiin, keitä HNMKY:n avioliittoleirin vapaaehtoiset ryhmänjohtajat ovat, mitkä ovat heidän motivaatiot ryhmänvetäjinä sekä, mihin he ovat sitoutuneet ja, mikä heitä sitouttaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti arvoihin ja organisaatioon sitoutumista. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui Paremman avioliiton perheleirien 2007 ja 2008 vapaaehtoisien parisuhderyhmien ryhmänjohtajina toimineilta kerätystä kyselyaineistosta (N=163). Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Teoreettinen viitekehys muodostui motiivien osalta Claryn ja kumppaneiden kehittelemästä The Volunteer Functions Inventory -mallista (VFI), joka on kehitetty vapaaehtoisten motiivien mittaamiseen sekä muusta aiemmasta motiivitutkimuksesta. Sitoutumisen osalta teoreettinen viitekehys muodostui vapaaehtoisten sitoutumiseen liittyvästä teoriasta sekä aiemmasta sitoutumisen tutkimuksesta. Parisuhdetyön ryhmänvetäjiltä löydettiin faktorianalyyseilla aiemmasta tutkimuksesta osittain poiketen neljä erilaista motivaatiota: 1) Oman parisuhteen hoito, 2) Auttamisen arvot, 3) Itselle saaminen sekä 4) Toimiminen yhdessä. Merkittävin vapaaehtoisuuteen motivoiva tekijä oli Oman parisuhteen hoito, joka sisälsi oman parisuhteen hoidon lisäksi omien vaikeuksien käsittelyä sekä vertaistukeen liittyviä motivaatioita. Auttamisen arvot sisälsivät toisten auttamisen tärkeyden sekä kristilliset arvot. Itselle saaminen piti sisällä oppimismotiiveja sekä omat vaikeudet motiiveja. Toimiminen yhdessä käsittää itsetuntomotiiveja ja sosiaalisia motiiveja. Näistä Itselle saaminen ja Toimiminen yhdessä liittyivät merkittävästi toisiinsa. Ryhmänvetäjiltä löydettiin faktorianalyyseilla neljä erilaista sitotuttavaa tekijää: 1) Saatu tuki, 2) Osa identiteettiä, 3) Palkitsevuus sekä 4) Onnistuminen auttamisessa. Merkittävin syy vapaaehtoisuuteen sitoutumiseen on Saatu tuki, joka sisältää sekä HNMKY:ltä että myös muilta ryhmänjohtajilta saadun tuen. Osa identiteettiä sisältää sen, että ryhmänjohtamisesta on tullut osa minua, ja että toiminta on vahvistanut itsetuntoa sekä sopii elämäntilanteeseen. Tähän sisältyi myös toisten auttamisen tärkeys. Sitouttavista tekijöistä vahvimmin toisiinsa liittyvät Saatu tuki ja Osa identiteettiä. Motivaatio ja sitoutuminen liittyvät monella tavoin toisiinsa. Merkittävimmin toisiinsa liittyvät motivaatiossa Auttamisen arvot ja sitoutumisessa Osa identiteettiä. Näille ihmisille auttamisen arvoissa tärkeää ovat kristillisten arvojen edistäminen parisuhdetyössä sekä merkittävien asioiden tekeminen itselle tärkeässä tehtävässä. Heitä motivoi toisten auttaminen ja sama asia sitouttaa heitä myös vapaaehtoiseen parisuhdetyöhön. Niitä ryhmänjohtajia, joita motivoi vapaaehtoistoimintaan oma parisuhteen hoito, sitouttaa tähän työhön sen palkitsevuus. Niitä, joita motivoivat Auttamisen arvot tai Itselle saaminen, sitouttaa Saatu tuki, Osa identiteettiä ja Palkitsevuus. Kun motivoivana tekijänä on Toiminen yhdessä, silloin sitouttaa Saatu tuki ja Osa identiteettiä. Ryhmänjohtajat ovat erittäin sitoutuneita HNMKY:n arvoihin ja opetukseen. Vastaajille on erittäin merkittävää kristillisten arvojen edistäminen parisuhdetyössä. Kristillisyyden ja sen arvojen merkityksellisyys, auttamisen sekä oman parisuhteen ja perheen tärkeys liittyvät toisiinsa. Avainsanat – Nyckelord Vapaaehtoistyö, motiivit, sitoutuminen, parisuhde Säilytyspaikka – Förvaringställe Teologisen tiedekunnan kirjasto

Kaukana Vatikaanista – Katolinen kirkko Suomessa 1989–1998

Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998. Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä 1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta lehdistömateriaalia ja haastatteluja. Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä, joihin paavin vierailulla oli vaikutusta. Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan. Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan. Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston puolalaistuminen. Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi. Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa ei-katolilaisen kanssa. Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta. Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.

Kummisetien katolinen kirkko : Kummisetä-trilogian ja Sopranos-televisiosarjan välittämä kuva roomalaiskatolisesta kirkosta

Tässä tutkielmassa tutkin millaisen kuvan Francis Ford Coppolan ohjaamat kolme Kummisetä-elokuvaa ja David Chasen luoman Sopranos-televisiosarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta antavat roomalaiskatolisesta kirkosta ja erityisesti Amerikassa toimivasta roomalaiskatolisesta kirkosta. Kummisetä-elokuvat valmistuivat vuosina 1972, 1974 ja 1990, Sopranos-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta taas esitettiin HBO-kanavalla ensimmäisen kerran vuosina 1999 ja 2000. Lähteet kattavat Amerikan katolisen kirkon historian 1900-luvun alusta aina 2000-luvun alkuun asti. Pyrin vastaamaan tutkielmassani siihen, millaisena lähteet kuvaavat katolisen ja onko kuvaukselle löydettävissä jotain syitä. Kummisetä-elokuvien kohdalla on paradoksaalista se, että ne kaikki kuvaavat menneisyyden eivätkä tekohetkensä tapahtumia, mikä mahdollisesti näkyy myös niiden tavassa kuvata katolista kirkkoa. Vaikuttaisi siltä, että varsinkin kahden ensimmäisen Kummisetä-elokuvan tapa kuvata Amerikan katolista kirkkoa pohjautuu pitkälti elokuvan tekohetken tunnelmiin. Elokuvien ohjaaja Francis Ford Coppola on myöntänyt käyttäneensä Kummisetä-elokuvien päähenkilöinä olevaa Corleone-perhettä Amerikan vertauskuvana. Elokuvien yksi kattava teema on eräänlainen maallistumiskehitys, jossa vanhan polven edustajan, don Vito Corleonen, arvot syrjäytyvät ja tilalle nousee uusi johtajapolvi Viton nuorimman pojan don Michael Corleonen hahmossa. Michael Corleone edustaa huomattavasti armottomampaa polvea kuin Vito eikä uskonto ja katolinen kirkko näy hänen elämässään juuri lainkaan. Michaelin kyyninen ja kylmäkin hahmo on mitä todennäköisemmin vertauskuva elokuvien tekohetken yleisistä tunnelmia, jolloin Watergate-skandaali kansallisella tasolla ja Vatikaanin II konsiili ja paavin kiertokirje Humanae Vitae muokkasivat rajusti perinteisen katolisuuden ja amerikkalaisuuden identiteettiä. Kolmas Kummisetä-elokuva käsittelee lähes kokonaan paavi Johannes Paavali I:n lyhyeksi jäänyttä paaviuskautta vuodelta 1978 osittain fiktioin keinoin. Elokuvan yhtäläisyydet rikoskirjailija David Yallopin menestyskirjaan In Gods Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I, jossa kirjailija esittää paavin tulleen kuurian virkamiesten ja mafiosoiden murhaamaksi, ovat selkeät. Kirkosta luodaan kuva toisaalta armottomona valtakoneistona, mutta toisaalta myös hengellisenä yhteisönä, josta katuvan ihmisen on mahdollisuus löytää apua. Sopranos-televisiosarja jatkaa kahdella ensimmäisellä tuotantokaudellaan saman maallistumiskehityksen kulkua kuin kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaakin. Päähenkilö Tony Soprano perheineen on lähes täysin irrallaan katolisesta perinteestä eivätkä he enää tunne sen oppejakaan kunnolla. Silti he mieltävät itsensä katolilaisiksi. Tämä vastaa joiltain osin tutkimustuloksia todellisista amerikkalaisista katolilaisista. Kaiken kaikkiaan Kummisetä-elokuvatrilogia ja Sopranos-televisiosarja antavat katolisesta kirkosta hyvin monipuolisen ja joissain asioissa totuudenmukaisenkin kuvan, joskin tekijöiden oma henkilöhistoria ja ajan skandaalit ovat väistämättä värittäneet kirkkokuvausta. Siten ne muodostavat värikkään läpileikkauksen Amerikan katolisen kirkon kehityksestä amerikanitalialaisessa yhteisössä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun.

State Agent, Identity and the "New World Order" : Reconstructing Polish Defence Identity after the Cold War Era

National identity signifies and makes state s defence- and foreign policy behaviour meaningful. National consciousness is narrated into existence by narratives upon one s own exceptionalism and Otherness of the other nations. While national identity may be understood merely as a self-image of a nation, defence identity refers to the borders of Otherness and issues that have been considered as worth defending for. As national identities and all the world order models are human constructions, they may be changed by the human efforts as well; states and nations may deliberately promote communitarian or even cosmopolitan equality and tolerance without borders of Otherness. The main research question of the thesis is: How does Poland constitute herself as a nation and a state agent in the current world order and to what extent have contextual foreign and defence policy interactions changed the Polish defence identity during the post-Cold War era? The main empirical argument of the thesis is: Poland is a narrated idea of a Christian Catholic nation-state, which the Polish State, the Catholic Church of Poland, the Armed Forces of Poland as well as a majority of the Polish nation share. Polish defence identity has been almost impenetrable to contextual foreign and defence policy interactions during the post-Cold War era. While Christian religious ontology binds corporate Poland together, allowing her to survive any number of military and political catastrophes, it simultaneously brings her closer to the USA, raises tensions in the infidel EU-context, and restrains corporate Poland s pursuit of communitarian, or even cosmopolitan, global equality and tolerance. It is not the case that corporate Poland s foreign and defence policy orientation is instinctively Atlanticist by nature, as has been argued. Rather, it has been the State s rational project to overcome a habituated and reified fear of becoming geopolitically sandwiched between Russian and German Others by leaning on the USA; among the Polish nation, support for the USA has been declining since 2004. It is not corporate Poland either that has turned into a constructive European , as has been argued, but rather the Polish nation that has, at least partly, managed to emancipate itself from its habituation to a betrayal by Europe narrative, since it favours the EU as much as it favours NATO. It seems that in the Polish case a truly common European CFSP vis-à-vis Russia may offer a solution that will emancipate the Polish State from its habituated EU-sceptic role identity and corporate Poland from its narrated borders of Otherness towards Russia and Germany, but even then one cannot be sure whether any other perspective than the Polish one on a common stand towards Russia would satisfy the Poles themselves.

Political transition and structural politicisation : The long shadow of Taiwan's one-party legacy

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan Taiwanin politiikkaa ensimmäisen vaalien kautta tapahtuneen vallanvaihdon jälkeen (2000) yhteiskunnan rakenteellisen politisoitumisen näkökulmasta. Koska Taiwanilla siirryttiin verettömästi autoritaarisesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään sitä on pidetty poliittisen muodonmuutoksen mallioppilaana. Aiempi optimismi Taiwanin demokratisoitumisen suhteen on sittemmin vaihtunut pessimismiin, pitkälti yhteiskunnan voimakkaasta politisoitumisesta johtuen. Tutkimuksessa haetaan selitystä tälle politisoitumiselle. Yhteiskunnan rakenteellisella politisoitumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa ”poliittisen” alue kasvaa varsinaisia poliittisia instituutioita laajemmaksi. Rakenteellinen politisoituminen muuttuu helposti yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, koska siitä usein seuraa normaalin poliittisen toiminnan (esim. lainsäädännän) jähmettyminen, yhteiskunnan jyrkkä jakautuminen, alhainen kynnys poliittisille konflikteille ja yleisen yhteiskunnallisen luottamuksen alentuminen. Toisin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa, Taiwanissa entinen valtapuolue ei romahtanut poliittisen avautumisen myötä vaan säilytti vahvan rakenteellisen asemansa. Kun valta vaihtui ensimmäisen kerran vaalien kautta, vanha valtapuolue ei ollut valmis luovuttamaan poliittisen järjestelmän ohjaksia käsistään. Alkoi vuosia kestänyt taistelu järjestelmän hallinnasta vanhan ja uuden valtapuolueen välillä, jossa yhteiskunta politisoitui voimakkaasti. Tutkimuksessa Taiwanin yhteiskunnan politisoituminen selitetään useiden rakenteellisten piirteiden yhteisvaikutuksen tuloksena. Tällaisia politisoitumista edistäviä rakentellisia piirteitä ovat hidas poliittinen muutos, joka säilytti vanhat poliittiset jakolinjat ja niihin liittyvät vahvat edut ja intressit; sopimaton perustuslaki; Taiwanin epäselvä kansainvälinen asema ja jakautunut identiteetti; sekä sosiaalinen rakenne, joka helpottaa ihmisten nopeaa mobilisointia poliittiisiin mielenilmauksiin. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota toistaiseksi vähän tutkittuun poliittiseen ilmiöön, joidenkin demokratisoituvien yhteiskuntien voimakkaaseen rakenteelliseen politisoitumiseen. Tutkimuksen pääasiallinen havainto on, että yksipuoluejärjestelmän demokratisoituminen kantaa sisällään rakenteellisen politisoitumisen siemenen, jos entinen valtapuolue ei romahda demokratisoitumisen myötä.

The role of MADS and TCP transcription factors in Gerbera hybrida flower development

Angiosperms represent a huge diversity in floral structures. Thus, they provide an attractive target for comparative developmental genetics studies. Research on flower development has focused on few main model plants, and studies on these species have revealed the importance of transcription factors, such as MADS-box and TCP genes, for regulating the floral form. The MADS-box genes determine floral organ identities, whereas the TCP genes are known to regulate flower shape and the number of floral organs. In this study, I have concentrated on these two gene families and their role in regulating flower development in Gerbera hybrida, a species belonging to the large sunflower family (Asteraceae). The Gerbera inflorescence is comprised of hundreds of tightly clustered flowers that differ in their size, shape and function according to their position in the inflorescence. The presence of distinct flower types tells Gerbera apart from the common model species that bear only single kinds of flowers in their inflorescences. The marginally located ray flowers have large bilaterally symmetrical petals and non-functional stamens. The centrally located disc flowers are smaller, have less pronounced bilateral symmetry and carry functional stamens. Early stages of flower development were studied in Gerbera to understand the differentiation of flower types better. After morphological analysis, we compared gene expression between ray and disc flowers to reveal transcriptional differences in flower types. Interestingly, MADS-box genes showed differential expression, suggesting that they might take part in defining flower types by forming flower-type-specific regulatory complexes. Functional analysis of a CYCLOIDEA-like TCP gene GhCYC2 provided evidence that TCP transcription factors are involved in flower type differentiation in Gerbera. The expression of GhCYC2 is ray-flower-specific at early stages of development and activated only later in disc flowers. Overexpression of GhCYC2 in transgenic Gerbera-lines causes disc flowers to obtain ray-flower-like characters, such as elongated petals and disrupted stamen development. The expression pattern and transgenic phenotypes further suggest that GhCYC2 may shape ray flowers by promoting organ fusion. Cooperation of GhCYC2 with other Gerbera CYC-like TCP genes is most likely needed for proper flower type specification, and by this means for shaping the elaborate inflorescence structure. Gerbera flower development was also approached by characterizing B class MADS-box genes, which in the main model plants are known regulators of petal and stamen identity. The four Gerbera B class genes were phylogenetically grouped into three clades; GGLO1 into the PI/GLO clade, GDEF2 and GDEF3 into the euAP3 clade and GDEF1 into the TM6 clade. Putative orthologs for GDEF2 and GDEF3 were identified in other Asteraceae species, which suggests that they appeared through an Asteraceae-specific duplication. Functional analyses indicated that GGLO1 and GDEF2 perform conventional B-function as they determine petal and stamen identities. Our studies on GDEF1 represent the first functional analysis of a TM6-like gene outside the Solanaceae lineage and provide further evidence for the role of TM6 clade members in specifying stamen development. Overall, the Gerbera B class genes showed both commonalities and diversifications with the conventional B-function described in the main model plants.

Analyzing changes in macro-level drivers of country-specific emissions : The role of consumption, technology and trade

Industrial ecology is an important field of sustainability science. It can be applied to study environmental problems in a policy relevant manner. Industrial ecology uses ecosystem analogy; it aims at closing the loop of materials and substances and at the same time reducing resource consumption and environmental emissions. Emissions from human activities are related to human interference in material cycles. Carbon (C), nitrogen (N) and phosphorus (P) are essential elements for all living organisms, but in excess have negative environmental impacts, such as climate change (CO2, CH4 N2O), acidification (NOx) and eutrophication (N, P). Several indirect macro-level drivers affect emissions change. Population and affluence (GDP/capita) often act as upward drivers for emissions. Technology, as emissions per service used, and consumption, as economic intensity of use, may act as drivers resulting in a reduction in emissions. In addition, the development of country-specific emissions is affected by international trade. The aim of this study was to analyse changes in emissions as affected by macro-level drivers in different European case studies. ImPACT decomposition analysis (IPAT identity) was applied as a method in papers I III. The macro-level perspective was applied to evaluate CO2 emission reduction targets (paper II) and the sharing of greenhouse gas emission reduction targets (paper IV) in the European Union (EU27) up to the year 2020. Data for the study were mainly gathered from official statistics. In all cases, the results were discussed from an environmental policy perspective. The development of nitrogen oxide (NOx) emissions was analysed in the Finnish energy sector during a long time period, 1950 2003 (paper I). Finnish emissions of NOx began to decrease in the 1980s as the progress in technology in terms of NOx/energy curbed the impact of the growth in affluence and population. Carbon dioxide (CO2) emissions related to energy use during 1993 2004 (paper II) were analysed by country and region within the European Union. Considering energy-based CO2 emissions in the European Union, dematerialization and decarbonisation did occur, but not sufficiently to offset population growth and the rapidly increasing affluence during 1993 2004. The development of nitrogen and phosphorus load from aquaculture in relation to salmonid consumption in Finland during 1980 2007 was examined, including international trade in the analysis (paper III). A regional environmental issue, eutrophication of the Baltic Sea, and a marginal, yet locally important source of nutrients was used as a case. Nutrient emissions from Finnish aquaculture decreased from the 1990s onwards: although population, affluence and salmonid consumption steadily increased, aquaculture technology improved and the relative share of imported salmonids increased. According to the sustainability challenge in industrial ecology, the environmental impact of the growing population size and affluence should be compensated by improvements in technology (emissions/service used) and with dematerialisation. In the studied cases, the emission intensity of energy production could be lowered for NOx by cleaning the exhaust gases. Reorganization of the structure of energy production as well as technological innovations will be essential in lowering the emissions of both CO2 and NOx. Regarding the intensity of energy use, making the combustion of fuels more efficient and reducing energy use are essential. In reducing nutrient emissions from Finnish aquaculture to the Baltic Sea (paper III) through technology, limits of biological and physical properties of cultured fish, among others, will eventually be faced. Regarding consumption, salmonids are preferred to many other protein sources. Regarding trade, increasing the proportion of imports will outsource the impacts. Besides improving technology and dematerialization, other viewpoints may also be needed. Reducing the total amount of nutrients cycling in energy systems and eventually contributing to NOx emissions needs to be emphasized. Considering aquaculture emissions, nutrient cycles can be partly closed through using local fish as feed replacing imported feed. In particular, the reduction of CO2 emissions in the future is a very challenging task when considering the necessary rates of dematerialisation and decarbonisation (paper II). Climate change mitigation may have to focus on other greenhouse gases than CO2 and on the potential role of biomass as a carbon sink, among others. The global population is growing and scaling up the environmental impact. Population issues and growing affluence must be considered when discussing emission reductions. Climate policy has only very recently had an influence on emissions, and strong actions are now called for climate change mitigation. Environmental policies in general must cover all the regions related to production and impacts in order to avoid outsourcing of emissions and leakage effects. The macro-level drivers affecting changes in emissions can be identified with the ImPACT framework. Statistics for generally known macro-indicators are currently relatively well available for different countries, and the method is transparent. In the papers included in this study, a similar method was successfully applied in different types of case studies. Using transparent macro-level figures and a simple top-down approach are also appropriate in evaluating and setting international emission reduction targets, as demonstrated in papers II and IV. The projected rates of population and affluence growth are especially worth consideration in setting targets. However, sensitivities in calculations must be carefully acknowledged. In the basic form of the ImPACT model, the economic intensity of consumption and emission intensity of use are included. In seeking to examine consumption but also international trade in more detail, imports were included in paper III. This example demonstrates well how outsourcing of production influences domestic emissions. Country-specific production-based emissions have often been used in similar decomposition analyses. Nevertheless, trade-related issues must not be ignored.

Growing Up Vietnamese in Finland - Looking Back 12 Years Later : The Well-Being and Sociocultural Adaptation of Vietnamese as Children or Adolescents and as Young Adults

Varttuminen vietnamilaisena Suomessa: 12 vuoden seurantajakso – Vietnamilaisten hyvinvointi ja sosiokulttuurinen sopeutuminen lapsena/nuorena sekä nuorena aikuisena Tämä tutkimus oli määrällinen pitkittäistutkimus lapsena tai nuorena vuosina 1979-1991 Suomeen saapuneiden vietnamilaisten akkulturaatiosta (kulttuurin muutoksista), psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiokulttuurisesta sopeutumisesta. Tutkimukseen osallistui ensimmäisessä vaiheessa (vuonna 1992) 97 satunnaisesti valittua vietnamilaista peruskoululaista ympäri maata, joita verrattin suomalaisiin luokkatovereihin. Seurantavaiheeseen (vuonna 2004) osallistui 59 ensimmäisessä vaiheessa mukana ollutta vietnamilaista, nyt iältään 20 – 31 -vuotiaita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät ennustivat akkulturaation lopputuloksia, samalla huomioiden iän ja ympäristön (kontekstin) vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Yksittäiset akkulturaatiodimensiot (kieli, arvot ja identiteetti) osoittautuivat tärkeämmiksi psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle kuin etniset, kansalliset tai kaksikulttuuriset profiilit, joissa yhdistyivät ao. kieli, arvot ja identiteetti. Identiteettimuutosta tapahtui (etniseen) vietnamilaiseen suuntaan ajan kuluessa, kun taas arvomuutosta tapahtui (kansalliseen) suomalaiseen suuntaan. Sekä suomen että vietnamin kielen taito lisääntyivät ajan myötä, millä oli myönteisiä vaikutuksia sekä psyykkiseen hyvinvointiin että sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Lähtötilanteen psyykkinen hyvinvointi ennusti hyvinvointia (masennuksen puutetta ja itsetuntoa) aikuisena, mutta sosiokulttuurinen sopeutuminen (koulumenestys) lapsena tai nuorena ei ennustanut kouluttautumista aikuisena. Parempi suomen kielen taito ja vähemmän identifioitumista suomalaiseksi aikuisena sekä masentuneisuuden puute ja vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena erottelivat psyykkisesti paremmin voivat aikuiset (ei-masentuneet) heistä, jotka olivat masentuneita. Parempaa kouluttautumista aikuisena ennustivat toisaalta vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena ja toisaalta aikuisena parempi suomen kielen taito, suurempi kansallisten (suomalaisten) itsenäisyysarvojen kannattaminen, mutta kuitenkin vähemmän identifioitumista suomalaisiin. Koetun syrjinnän merkitys psyykkiselle hyvinvoinnille, erityisesti lapsena tai nuorena, sekä sen pitkäaikaisvaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle aikuisena osoittavat tarpeen puuttua varhain psyykkisiin ongelmiin sekä parantaa etnisten ryhmien välisiä suhteita. Avainsanat: akkulturaatio, psyykkinen hyvinvointi, sosiokultuurinen sopeutuminen, kieli, arvot, identiteetti, vietnamilainen, Suomi, lapset, nuoret, nuoret aikuiset

Pelon ja toivon välissä : Pätkätyöläisen urakerronta

This study analyzes the forming of the occupational identity of the well-educated fixed-term employees. Fixed-term employment contracts amongst the well-educated labour force are exceptionally common in Finland as compared to other European countries. Two groups of modern fixed-term employees are distinguished. The first comprises well-educated women employed in the public sector whose fixed-term employment often consists of successive periods as temporary substitutes. The other group comprises well-educated, upper white-collar men aged over 40, whose fixed-term employment careers often consist of jobs of project nature or posts that are filled for a fixed period only. Method of the study For the empirical data I interviewed 35 persons (26 women and 9 men) in 33 interviews, one of which was conducted by e-mail and one was a group interview. All the interviews were electronically recorded and coded. All the interviewees have two things in common: fixed-term employment and formal high education. Thirteen (13) of them are researchers, four nurses, four midwives, four journalists, and ten project experts. I used the snowball method to get in touch the interviewees. The first interviewees were those who were recommended by the trade unions and by my personal acquaintances. These interviewees, in turn, recommended other potential interviewees. In addition, announcements on the internet pages of the trade unions were used to reach other interviewees. In analysing process I read the research material several times to find the turning points in the narrative the interviewees told. I also searched for the most meaningful stories told and the meaning the interviewees gave to these stories and to the whole narrative. In addition to that I paid attention to co-production of the narrative with the interviewees and analyzed the narrative as performance to be able to search for the preferred identities the interviewees perform. (Riesman 2001, 698-701). I do not pay much attention to the question of truth of a narrative in the sense of its correspondence with facts; rather I think a working life narrative has two tasks: On the one hand one has to tell the facts and on the other hand, he/she has to describe the meaning of these facts to herself/himself. To emphasize the double nature of the narrative about one’s working life I analyzed the empirical data both by categorizing it according to the cultural models of storytelling (heroic story, comedy, irony and tragedy) and by studying the themes most of the interviewees talked about. Ethics of the study I chose to use narrative within qualitative interviews on the grounds that in my opinion is more ethical and more empowering than the more traditional structured interview methods. During the research process I carefully followed the ethical rules of a qualitative research. The purpose of the interviews and the research was told to the interviewees by giving them a written description of the study. Oral permission to use the interview in this research was obtained from the interviewees. The names and places, which are mentioned in the study, are changed to conceal the actual identity of the interviewees. I shared the analysis with the interviewees by sending each of them the first analysis of their personal interview. This way I asked them to make sure that the identity was hidden well enough and hoped to give interviewees a chance to look at their narratives, to instigate new actions and sustain the present one (Smith 2001, 721). Also I hoped to enjoy a new possibility of joint authorship. Main results As a result of the study I introduce six models of telling a story. The four typical western cultural models that guide the telling are: heroic story, comedy, tragedy and satirical story (Hänninen 1999). In addition to these models I found two ways of telling a career filled with fixed-term employments that differ significantly from traditional career story telling. However, the story models in which the interviewees pour their experience locates the fixed term employers work career in an imagined life trajectory and reveals the meaning they give to it. I analyze the many sided heroic story that Liisa tells as an example of the strength of the fear of failing or losing the job the fixed term employee feels. By this structure it is also possible to show that success is felt to be entirely a matter of chance. Tragedy, the failure in one’s trial to get something, is a model I introduce with the help of Vilppu’s story. This narrative gets its meaning both from the sorrow of the failure in the past and the rise of something new the teller has found. Aino tells her story as a comedy. By introducing her narrative, I suggest that the purpose of the comedy, a stronger social consensus, gets deeper and darker shade by fixed-term employment: one who works as a fixed term employee has to take his/her place in his/her work community by him/herself without the support the community gives to those in permanent position. By studying the satiric model Rauno uses, I argue that using irony both turns the power structures to a carnival and builds free space to the teller of the story and to the listener. Irony also helps in building a consensus, mutual understanding, between the teller and the listener and it shows the distance the teller tells to exist between him and others. Irony, however, demands some kind of success in one’s occupational career but also at least a minor disappointment in the progress of it. Helmi tells her story merely as a detective story. By introducing Helmi’s narrative, I argue that this story model strengthens the trust in fairness of the society the teller and the listener share. The analysis also emphasizes the central position of identity work, which is caused by fixed-term employment. Most of the interviewees talked about getting along in working life. I introduced Sari’s narrative as an example of this. In both of these latter narratives one’s personal character and habits are lifted as permanent parts of the actual professional expertise, which in turn varies according to different situations. By introducing these models, I reveal that the fixed-term employees have different strategies to cope with their job situations and these strategies vary according to their personal motives and situations and the actual purpose of the interview. However, I argue that they feel the space between their hopes and fears narrow and unsecure. In the research report I also introduce pieces of the stories – themes – that the interviewees use to build these survival strategies. They use their personal curriculum vitae or portfolio, their position in work community and their work morals to build their professional identity. Professional identity is flexible and varies in time and place, but even then it offers a tool to fix one’s identity work into something. It offers a viewpoint to society and a tool to measure one’s position in surrounding social nets. As one result of the study I analyze the position the fixed-term employees share on the edge of their job communities. I summarize the hopes and fears the interviewees have concerning employers, trade unions, educational institutions and the whole society. In their opinion, the solidarity between people has been weakened by the short-sighted power of the economy. The impact the fixed-term employment has on one’s professional identity and social capital is a many-sided and versatile process. Fixed-term employment both strengthens and weakens the professional identity, social capital and the building of trust. Fixed-term employment also affects one’s day-to-day life by excluding her/him from the norm and by one’s difficulty in making long-term plans (Jokinen 2005). Regardless of the nature of the job contract, the workers themselves are experts in making the best of their sometimes less than satisfying work life and they also build their professional identity by using creatively their education, work experiences and interpersonal relations. However, a long career of short fixed-term employments may seriously change the perception of employee about his/her role. He/she may start concentrating only in coping in his/her unsatisfactory situation and leaves the active improvement of the lousy working conditions to other people. Keywords: narrative, fixed-tem employment, occupational identity, work, story model, social capital, career  

Näkökulmia eurooppalaiseen sosiaalipolitiikkaan : malli, väestö, resurssit ja kommunikaatio

The study analyses European social policy as a political project that proceeds under the guidance of the European Commission. In the name of modernisation, the project aims to build a new idea for the welfare state. To understand the project, it is necessary to distance oneself from both the juridical competence of the European Union and the traditional national welfare state models. The question is about sharing problems, as well as solutions to them: it is the creation and sharing of common views, concepts and images that play a key role in European integration. Drawing on texts and speeches produced by the European Commission, the study throws light on the development of European social policy during the first years of the 2000s. The study "freeze-frames" the welfare debate having its starting points in the nation states in the name of the entity of Europe. The first article approaches the European social model as a story in itself, a preparatory, persuasive narrative that concerns the management of change. The article shows how the audience can be motivated to work towards a set target by using discursive elements in a persuasive manner: the function of a persuasive story is to convince the target audience of the appropriateness of the chosen direction and to shape their identity so that they are favourably disposed to the desired political targets. This is a kind of "intermediate state" where the story, despite its inner contradictions and inaccuracies, succeeds in appearing as an almost self-evident path towards a modern social policy that Europe is currently seen to be in need of. The second article outlines the European social model as a question of governance. Health as a sector of social policy is detached from the old political order, which was based on the welfare state, and is closely linked to economy. At the same time the population is primarily seen as an economic resource. The Commission is working towards a "Europe of Health" that grapples with the problem of governance with the help of the "healthisation" of society, healthy citizenship and health economics. The way the Commission speaks is guided by the Union's powerful interest to act as "Europe" in the field of welfare policy. At the same time, the traditional separateness of health policy is effaced in order to be able to make health policy reforms a part of the Union's wider modernisation targets. The third article then shows the European social policy as its own area of governance. The article uses an approach based on critical discourse analysis in examining the classification systems and presentation styles adopted by Commission communications, as well as the identities that they help build. In analysing the "new start" of the Lisbon strategy from the perspective of social policy, the article shows how the emphasis has shifted from the persuasive arguments for change with necessary common European targets in the early stages of the strategy towards the implementation of reforms: from a narrative to a vision and from a diagnosis to healing. The phase of global competition represents "the modern" with which European society with its culture and ways of life now has to be matched. The Lisbon strategy is a way to direct this societal change, thus building a modern European social policy. The fourth article describes how the Commission uses its communications policy to build practices and techniques of governance and how it persuades citizens to participate in the creation of a European project of change. This also requires a new kind of agency: agents for whom accountability and responsibilities mean integration into and commitment to European society. Accountability is shaped into a decisive factor in implementing the European Union's strategy of change. As such it will displace hierarchical confrontations and emphasise common action with a view to modernising Europe. However, the Union's discourse cannot be described as being a political language that would genuinely rouse and convince the audience at the level of everyday life. Keywords: European social policy, EU policy, European social model, European Commission, modernisation of welfare, welfare state, communications, discoursiveness.

Vapaaehtoiset vuodeosastolla : Etnografinen tutkimus vanhusten ja vapaaehtoisten kohtaamisesta

This ethnographic study investigates encounters between volunteers and older people at the Kerava Municipal Health Centre inpatient ward for chronic care. Volunteer activities have been under development, in cooperation with the Voluntary Work Center (Talkoorengas), since the start of the 1990s. When my research began in 2003, nine of the volunteers came to the ward on set days per week or visited the ward according to their own timetables. The volunteers ranged in age from 54 to 78 years. With one exception, all of them were on pension. Nearly all of them had been volunteers for more than ten years. My study is research on ageing, the focal point being older people, whether volunteers or those receiving assistance. The research questions are: How is volunteer work implemented in daily routines at the ward? How is interaction created in encounters between the older people and the volunteers? What meanings does volunteer work create for the older people and the volunteers? The core material of my research is observation material, which is supplemented by interviews, documentation and photographs. The materials have been analysed by using theme analysis and ethnomethodological discussion analysis. In the presentation of the research findings, I have structured the materials into three main chapters: space and time; hands and touch; and words and tones. The chapter on space and time examines time and space paths, privacy and publicness, and celebrations as part of daily life. The volunteers open and create social arenas for the older people through chatting and singing together, celebrations in the dayroom or poetry readings at the bedside. The supporting theme of the chapter on hands and touch is bodily closeness in care and the associated concrete physical presence. The chapter highlights the importance of everyday routines, such as meals and rituals, as elements that bring security. Stimuli in daily life, such as handicrafts in groups, pass time but also give older people the experience of meaningful activity and bring back positive memories of their own life. The chapter on words and tones focuses on the social interaction and identity. The volunteers’ identity is built up into the identity of a helper and caregiver. The older people’s identity is built up into a care recipient’s identity, which in different situations is shaped into, among others, the identity of one who listens, remembers, does not remember, defends, composes poetry or is dying. The cornerstones of voluntary social care are participation, activity, trust and presence. Successful volunteer work calls for mutual trust between the older people, volunteers and the health care personnel, and for clear agreements on questions of responsibility, the status of volunteers and their role alongside professional personnel. This study indicates that volunteer work is a meaningful resource in work with older people.

Eron aika : Tyttärien kertomuksia ikääntyneen vanhemman kuolemasta

There is a relative absence of sociological and cultural research on how people deal with the death of a family member in the contemporary western societies. Research on this topic has been dominated by the experts of psychology, psychiatry and therapy, who mention the social context only in passing, if at all. This gives an impression that the white westerners bereavement experience is a purely psychological phenomenon, an inner journey, which follows a natural, universal path. Yet, as Tony Walter (1999) states, ignoring the influence of culture not only impoverishes the understanding of those work with bereaved people, but it also impoverishes sociology and cultural studies by excluding from their domain a key social phenomenon. This study explores the cultural dimension of grief through narratives told by fifteen of recently bereaved Finnish women. Focussing on one sex only, the study rests on the assumption of the gendered nature of bereavement experience. However, the aim of the study is not to pinpoint the gender differences in grief and mourning, but to shed light on women s ways of dealing with the loss of a loved one in a social context. Furthermore, the study focuses on a certain kind of loss: the death of an elderly parent. Due to the growth in the life expectancy rate, this has presumably become the most typical type of bereavement in contemporary, ageing societies. Most of population will face the death of a parent as they reach the middle years of the life course. The data of this study is gathered with interviews, in which the interviewees were invited to tell a narrative of their bereavement. Narrative constitutes a central concept in this study. It refers to a particular form of talk, which is organised around consequential events. But there are also other, deeper layers that have been added to this concept. Several scholars see narratives as the most important way in which we make sense of experience. Personal narratives provide rich material for mapping the interconnections between individual and culture. As a form of thought, narrative marries singular circumstances with shared expectations and understandings that are learned through participation in a specific culture (Garro & Mattingly 2000). This study attempts to capture the cultural dimension of narrative with the concept of script , which originates in cognitive science (Schank & Abelson 1977) and has recently been adopted to narratology (Herman 2002). Script refers to a data structure that informs how events usually unfold in certain situations. Scripts are used in interpreting events and representing them verbally to others. They are based on dominant forms of knowledge that vary according to time and place. The questions that were posed in this study are the following. What kind of experiences bereaved daughters narrate? What kind of cultural scripts they employ as they attempt to make sense of these experiences? How these scripts are used in their narratives? It became apparent that for the most of the daughters interviewed in this study the single most important part of the bereavement narrative was to form an account of how and why the parent died. They produced lengthy and detailed descriptions of the last stage of a parent s life in contrast with the rest of the interview. These stories took their start from a turn in the parent s physical condition, from which the dying process could in retrospect be seen to have started, and which often took place several years before the death. In addition, daughters also talked about their grief reactions and how they have adjusted to a life without the deceased parent. The ways in which the last stage of life was told reflect not only the characteristic features of late modernity but also processes of marginalisation and exclusion. Revivalist script and medical script, identified by Clive Seale as the dominant, competing models for dying well in the late modern societies, were not widely utilised in the narratives. They could only be applied in situations in which the parent had died from cancer and at somewhat younger age than the average. Death that took place in deep old age was told in a different way. The lack of positive models for narrating this kind of death was acknowledged in the study. This can be seen as a symptom of the societal devaluing of the deaths of older people and it affects also daughters accounts of their grief. Several daughters told about situations in which their loss, although subjectively experienced, was nonetheless denied by other people.

Vaikeavammaisen nuoren aikuistuminen : Yksilöllinen ja erilainen elämänkulku

Transition to adulthood of severely disabled adolescents. Diversity in individual life courses. The focus of this study is to examine the transition to adulthood of severely disabled adolescents as part of their life course. The data for this study were gathered through interviews with nine severely disabled adolescents, who were interviewed several times over a period of eight years. At the beginning of the study the adolescents were between 18 and 24 years old. The informants had severe disabilities manifesting themselves as physical incapacity, cerebral palsy, vision or hearing impairment, neurological disease, or developmental disability. One of the adolescents communicated with symbols. All except one used a wheelchair. As severely disabled adolescents, they received benefits from Kela for persons with severe disabilities, such as the higher-rate or special disability allowance or disability pension, the higher-rate or special pensioners' care allowance, or medical rehabilitation services. The interviews focused on a number of selected themes such as relationships, family, education, work, leisure-time activities, dating, decision-making, independence, happiness, and one s self-image and identity. Data were also derived from interviews with five experts. Two of the experts interviewed were severely disabled themselves. The theoritical foundation of the study lies in perviuos research on the severly disabled, the transition to adulthood and the life course. The method of analysis and interpretation is qualitative and based on interviews with the adolescents. In terms of the analytical process, the focus is on recognizing individual events in the transition process to adulthood and identifying the meanings assigned to them by the adolescents. The narratives also provide a method to shed light on the individuality of the transition. The individual situations of severely disabled adolescents vary, and their disability impacts the range of options available to them as they plan their life course. The medical and social models of disability also have an effect on life courses. Although severely disabled adolescents are able to attain some goals, they remain outsiders in many respects. Key words: Disabled person, severely disabled person, adolescent, transition to adulthood, identity, life course.

"Onko yhteisöllisyydellä väliä?" : identiteettiprosessi ja sosiaalinen pääoma epävarmuuden sietämisen merkityksellisinä elementteinä

”Does the community really count? – identity process and social capital as elements in surviving in insecurity and uncertainty” is a combination of five articles. The aim of this study is to answer the question: how or in which ways is it possible to find the role of identity process and social capital in surviving in insecurity and uncertainty? In the introduction part the concepts of community and social capital are examined. Then I will study the articles and try to find out what kinds of elements of identity process and social capital in them can be found in order to survive in the societal change. The study consists of the introduction part and the articles. The articles are: 1. “Is Becoming a Researcher Some Kind of Role-playing” - Roles of the Researcher in the Process of Forming the Identity 2. What Composes Collective Identity in the Polytechnic Community? 3. Opportunities to Succeed or Fear of Failure? -Entrepreneurship from the Youngsters` Point of View 4. Learning Risk-taking Competences 5. “Bricolage”, or Just Putting Things Together? The starting point for the study is the feeling of insecurity that surrounds a person living in the present society: you cannot be sure with whom you are going to co-operate tomorrow. In the “Good Old Days” the harmonious communities “protected” their members and worked strongly toward common aims. Nowadays, partly because of urbanisation, we are so busy that we only have time to take care of ourselves, or rather to say: just of myself. As Bauman (2001) puts it: people turn to communities in which they feel like home. They still long for communality. For Mead (1962) the group and the communality plays a big role: a person needs others to become the whole ”Self.” In acting with others a person can gain much more than working alone (Field 2003). But, as Day (2006) puts it, the reality of community as discovered by empirical reserach is a great deal messier than the abstract and idealized versions used by theorists. Keywords: uncertainty, insecurity, communality, identity process, social capital, significant groups, survival.