Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.

Suomenlinnan Kustaanmiekan ketokasvillisuus ja siihen vaikuttavat tekijät

Suomenlinna on yksi Helsingin suosituimmista matkailu- ja kulttuurinähtävyyksistä. Kustaanmiekan, samoin kuin koko Suomenlinnan luonto on muodostunut perinteisestä suomalaisesta saaristoluonnosta ja vuosisatojen saatossa paikalle tulleista linnoituksien kasvistosta. Saaren vaihtelevien elinympäristöjen johdosta alueen kasvillisuus on hyvin rikasta. Linnoituksien monet kasvilajit ovat tulleet tulokaskasveina eri puolilta Eurooppaa sekä Venäjältä. Suurin osa Suomenlinnan alueesta on kallioketoa ja tämän lisäksi myös valliketoa, joista molemmat kuuluvat suojeltaviin alueisiin. Kustaanmiekan niityillä kasvaa keto- ja paahdelajeja, kuten harvinaista ketonoidanlukkoa (Botrychium lunaria L.) sekä ketoneilikkaa (Dianthus deltoides L.). Tämän tutkimuksen ensisijaisena tarkoituksena oli kartoittaa Kustaanmiekan alueen kesäkauden 2009 ketokasvilajisto ja eri putkilokasvilajien runsaus. Tutkimuksessa selvitettiin myös maaperätekijöiden ja alueen hoitohistorian mahdollista vaikutusta ketokasvilajistoon. Tutkimuksessa kartoitettiin kymmenen eri kedon kasvillisuus Suomenlinnan Kustaanmiekan linnoitusalueella. Kedot sijaitsivat eri puolilla Kustaanmiekkaa, sellaisilla paikoilla, missä ketokasvillisuus oli runsainta. Maastotyöt suoritettiin kesä- ja heinäkuussa laskemalla jokaisen kedon ruutujen putkilokasvien peittävyydet sekä listaamalla ylös myös ruutujen ulkopuoliset kevät- ja loppukesän kukkijat touko- ja elokuussa. Maaperän ominaisuuksien määrittämiseksi otettiin kultakin kedolta pintamaanäytteet elokuussa. Muita tutkittuja muuttujia olivat maapinnan kaltevuus sekä sammalen, karikkeen, paljaan maan, kenttäkasvillisuuden pohjakerros ja kallion osuus tutkimusruuduilla. Ketojen kasvillisuuden keskimääräinen korkeus mitattiin kesä- ja heinäkuussa. Kasvistossa oli selviä eroavaisuuksia ketojen välillä. Kasvilajien määrä vaihteli ketojen kokonaislajimäärän ollessa 40-60 kasvilajia. Yhteensä kedoilta löytyi 120 eri putkilokasvilajia, joista useimmat kukkivat sekä kesä- että heinäkuussa. Ketojen kasvilajimäärä vaihteli yhdellä neliömetrillä 6,3-13,6 kasvilajiin, minkä lisäksi Shannon-Wienerin diversiteetti-indeksi vaihteli 1,4-2,3 arvon välillä. Yleisimpiä lajeja, joita kedoilla tavattiin, olivat muun muassa siankärsämö (Achillea millefolium L.), koiranheinä (Dactylis glomerata L.), juolavehnä (Elymus repens L.) ja hopeahanhikki (Potentilla argentea L.). Alueella kasvoi myös muutamia sotatulokaslajeja kuten harmiota (Berteroa incana L.), ukonpalkoa (Bunias orientalis L.) ja karvahorsmaa (Epilobium hirsutum L.). Maaperätekijöillä, kuten suurella fosforin pitoisuudella ei ollut vaikutusta kasvilajien määrään kedoilla. Vain maan pH ja johtoluku korreloivat positiivisesti ketojen kasvillisuuden korkeuden kanssa. Vaikka tulosten perusteella ketojen hoidolla ei ollut vaikutusta ketojen kasvillisuuden määrään, voidaan kuitenkin olettaa oikeanlaisen hoidon parantavan tyypillisten ketokasvien kilpailukykyä muita niittykasveja kohtaan.

Koulun kestävän kehityksen työn merkitys kiinteistön jätehuollossa Case: Helsingin peruskoulujen jätekustannukset ja -määrät

Koulujen kestävän kehityksen työllä tarkoitetaan ekologiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen pohjautuvaa ympäristökasvatusta. Helsingissä peruskoulujen kestävän kehityksen työvälineet (ympäristökartoitukset ja – ohjelmat) ovat perustuneet koulujen ympäristöasioiden suunnitteluun, opetussuunnitelmien toteutumiseen ja ylläpitotoimintoihin, kuten jätehuoltoon. Opetusvirasto käytti vuosina 2005 ja 2009 ympäristötoiminnan arvioinnissa ympäristötasokuvauksia 1-3, joista arvosana 3 kuvaa ympäristöasioissa edistyneintä koulua. Tutkielman tavoitteena on tutkia ympäristötoiminnan tasojen perusteella ryhmiteltyjen peruskoulujen välisiä eroja jätekustannuksissa ja – määrissä (euroa/henkilö ja kg/henkilö) ja löytää mahdollisesti eroihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkielman toimeksiantajana on 4V-Välitä, vaikuta, viihdy, voi hyvin – hanke, jonka yhtenä toiminnan osa-alueena on koulujen kestävän kehityksen työ. Tuloksista tullaan johtamaan tietoa Opetusviraston sekä muiden tahojen, kuten HSY:n ja Palmian ympäristötyöhön sekä Kiinteistöviraston Tilakeskuksen hallinnassa olevien koulukiinteistöjen jätehuollon kehittämiseen. Tutkimusaineistoina käytettiin Helsingin peruskoulujen vuoden 2009 jätekustannuksia ja tutkielman yhteydessä kerätyn jäteseurannan tuloksia vuodelta 2010. Jätekustannus- ja jätemääräaineistot yhdistettiin vuoden 2009 ympäristötoiminnan tasoluokitusten perusteella otokseksi (n=64). Lopullinen jätekustannus- ja jätemääräanalyysi tehtiin 29 koulun otoksella, josta oli rajattu pois kiinteistöt, joilla on koulun toiminnan lisäksi muita käyttötarkoituksia. Analyysiin sisällytettiin myös tarkempi tarkastelu koulujen seka- ja biojätejakeiden kustannuksista ja määristä. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että eri ympäristötasoisten peruskoulujen välillä on huomattavia euro- ja kilomääräisiä eroja henkilöä kohden lasketuissa jätekustannuksissa ja –määrissä. Kokonaisjätemäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta tarkasteluvuosien välillä, mutta lajittelu näyttäisi kuitenkin tehostuneen. Tulosten perusteella ympäristöasioissa edistyneiden tason 3 koulujen keskimääräiset sekajätemäärät ja -kustannukset olivat pienimmät tasojen 1 ja 2 kouluihin verrattuna. Biojätemäärät ja –kustannukset olivat suurimmat tason 2 kouluissa. Jätekustannuksiin ja – määriin näyttäisivät vaikuttavan jäteastioiden määrien, kokojen ja tyhjennysrytmien optimointi sekä jäteastioiden täyttöasteet. Peruskoulujen tulisi keskittyä kestävän kehityksen työn avulla jätteiden synnyn ehkäisyyn ja vähentämiseen, jotta jätekustannuksetkin vähentyisivät jätehuollon kehittämistoimenpiteiden seurauksena.

Valittujen makrolidien ominaisuudet ja niiden vaikutukset fermentoinnin jälkeiseen jatkokäsittelyyn

Työn kirjallisessa osuudessa tarkasteltiin makrolideja yleisellä tasolla keskittyen kahden makrolidin ominaisuuksiin molekyylitasolla. Näiden tautomerisoitumista käsitellään tuoden esiin sekä yhdisteiden rakenteelliset yhteneväisyydet ja eroavaisuudet että niiden vaikutukset yhdisteiden vaikutusmekanismiin ja metaboliaan. Kirjallisessa osuudessa perehdyttiin myös makrolidien biosynteesiin ja tuotantoprosessiin keskittyen downstream-prosessointiin ja erityisesti biosynteesistä peräisin oleviin epäpuhtauksiin. Lisäksi kirjallisessa osuudessa käsiteltiin argentaatiokromatografian perusteita. Kokeellisessa osuudessa yhdelle makrolidille kehitettiin argentaatiokromatografiaan perustuva puhdistusmenetelmä. Perinteisillä kromatografisilla menetelmillä yhdistettä ei voida puhdistaa kaikista sen epäpuhtauksista. Makrolidin puhtaus argentaatiokromatografian jälkeen oli 98,6 %. Lisäksi kehitettiin uusi kiteytysmenetlmä, jossa yhdiste kiteytettiin anhydridina tavanomaisen monohydraattimuodon sijasta. Makrolidin analysointiin kehitettiin HPLC-menetelmä, joka validoitiin ICH:n ohjeiden mukaisesti. Yhditeen tautomeerimuodot ja siinä esiintyvät epäpuhtaudet tutkittiin käyttäen LC/MS-analyysia. Yhden epäpuhtauden rakenne varmistettiin eristämisen jälkeen NMR:n avulla. Saatavilla olevien tietojen mukaan yhdisteen tulkittuja NMRspektrejä ei ole julkaistu. Lisäksi aiemmin tuntematon epäpuhtaus identifioitiin perustuen retentioaikaan ja MS-analyysiin.

Alppihiihdon alkutaival : Pujottelu- ja tunturihiihto Suomessa 1920-luvulta 1960-luvulle

The object of study in this thesis is Finnish skiing culture and Alpine skiing in particular from the point of view of ethnology. The objective is to clarify how, when, why and by what routes Alpine skiing found its way to Finland. What other phenomena did it bring forth? The objective is essentially linked to the diffusion of modern sports culture to Finland. The introduction of Alpine skiing to Finland took place at a time when skiing culture was changing: flat terrain skiing was abandoned in favour of cross-country skiing in the early decades of the 20th century, and new techniques and equipment made skiing a much more versatile sport. The time span of the study starts from the late 19th century and ends in the mid-20th century. The spatial focus is in Finland. People and communities formed through their actions are core elements in the study of sports and physical activity. Organizations tend to raise themselves into influential actors in the field of physical culture even if active individuals work in their background. Original archive documents and publications of sports organizations are central source material for this thesis, complemented by newspapers and sports magazines as well as photographs and films on early Alpine skiing in Finland. Ever since their beginning in the late 19th century skiing races in Finland had mostly taken place on flat terrain or sea ice. Skiing in broken cross-country terrain made its breakthrough in the 1920 s, at a time when modern skiing techniques were introduced in instruction manuals. In the late 1920 s the Finnish Women s Physical Education Association (SNLL) developed unconventional forms of pedagogical skiing instruction. They abandoned traditional Finnish flat terrain skiing and boldly looked for influences abroad, which caused friction between the leaders of the women s sports movement and the (male) leaders of the central skiing organization. SNLL was instrumental in launching winter tourism in Finnish Lapland in 1933. The Finnish Tourism Society, the State Railways and sports organizations worked in close co-operation to instigate a boom in tourism, which culminated in the inauguration of a tourist hotel at Pallastunturi hill in the winter of 1938. Following a Swedish model, fell-skiing was developed as a domestic counterpart to Alpine skiing as practiced in Central Europe. The first Finnish skiing resorts were built at sites of major cross-country skiing races. Inspired by the slope at Bad Grankulla health spa, the first slalom skiing races and fell-skiing, slalom enthusiasts began to look for purpose-built sites to practice turn technique. At first they would train in natural slopes but in the late 1930 s new slopes were cleared for slalom races and recreational skiing. The building of slopes and ski lifts and the emergence of organized slalom racing competitions gradually separated Alpine skiing from the old fell-skiing. After the Second World War fell-skiing was transformed into ski trekking on marked courses. At the same time Alpine skiing also parted ways with cross-country skiing to become a sport of its own. In the 1940 s and 1950 s Finnish Alpine skiing was almost exclusively a competitive sport. The specificity of Alpine skiing was enhanced by rapid development of equipment: the new skis, bindings and shoes could only be used going downhill.

Supistamista, rationalisointia vai kehittämistä? : Valtiovarainministeriön järjestelyosaston järjestämän henkilöstökoulutus- ja tutkimustoiminnan rakentuminen osaksi valtionhallintoa vuosina 1943-1971

The study examines the personnel training and research activities carried out by the Organization and Methods Division of the Ministry of Finance and their becoming a part and parcel of the state administration in 1943-1971. The study is a combination of institutional and ideological historical research in recent history on adult education, using a constructionist approach. Material salient to the study comes from the files of the Organization and Methods Division in the National Archives, parliamentary documents, committee reports, and the magazines. The concentrated training and research activities arranged by the Organization and Methods Division, became a part and parcel of the state administration in the midst of controversial challenges and opportunities. They served to solve social problems which beset the state administration as well as contextual challenges besetting rationalization measures, and organizational challenges. The activities were also affected by a dependence on decision-makers, administrative units, and civil servants organizations, by different views on rationalization and the holistic nature of reforms, as well as by the formal theories that served as resources. It chose long-term projects which extended to the political decision-makers and administrative units turf, and which were intended to reform the structures of the state administration and to rationalize the practices of the administrative units. The crucial questions emerged in opposite pairs (a constitutional state vs. the ideology of an administratively governed state, a system of national boards vs. a system of government through ministries, efficiency of work vs. pleasantness of work, centralized vs. decentralized rationalization activities) which were not solvable problems but impossible questions with no ultimate answers. The aim and intent of the rationalization of the state administration (the reform of the central, provincial, and local governments) was to facilitate integrated management and to render a greater amount of work by approaching management procedures scientifically and by clarifying administrative instances and their respon-sibilities in regards to each other. The means resorted to were organizational studies and committee work. In the rationalization of office work and finance control, the idea was to effect savings in administrative costs and to pare down those costs as well as to rationalize and heighten those functions by developing the institution of work study practitioners in order to coordinate employer and employee relationships and benefits (the training of work study practitioners, work study, and a two-tier work study practitioner organization). A major part of the training meant teaching and implementing leadership skills in practice, which, in turn, meant that the learning environment was the genuine work community and efforts to change it. In office rationalization, the solution to regulate the relations between the employer and the employees was the co-existence of the technical and biological rationalization and the human resource administration and the accounting and planning systems at the turn of the 1960s and 1970s. The former were based on the school of scientific management and human relations, the latter on system thinking, which was a combination of the former two. In the rationalization of the state administration, efforts were made to find solutions to stabilize management ideologies and to arrange the relationships of administrative systems in administrative science - among other things, in the Hoover Committee and the Simon decision making theory, and, in the 1960s, in system thinking. Despite the development-related vocabulary, the practical work was advanced rationalization. It was said that the practical activities of both the state administration and the administrative units depended on professional managers who saw to production results and human relations. The pedagogic experts hired to develop training came up with a training system, based on the training-technological model where the training was made a function of its own. The State Training Center was established and the training office of the Organization and Methods Division became the leader and coordinator of personnel training.

Maankäytön konfliktit ja niiden ratkaisumahdollisuudet

Katsaus on osa ympäristöministeriön rahoittamaa tutkimusta Maankäytön konfliktit ja niiden ratkaisumahdollisuudet kaavoituksessa, jonka tavoitteena on selvittää suomalaisten maankäytön konfliktien piirteitä ja ratkaisumahdollisuuksia maankäytön suunnittelussa. Katsauksessa esitellään konflikteihin ja niiden ratkaisuun ja hallintaan liittyvää tutkimusta. Tavoitteena on löytää maankäytön konflikteja jäsentäviä määritelmiä ja näkökulmia, joiden pohjalta voidaan lähestyvä käytännöllisiä konfliktinratkaisun ongelmia. Omissa luvuissaan käsitellään maankäytön konfliktien erityispiirteitä ja konfliktien ratkaisun ja hallinnan malleja. Konfliktien ratkaisu ja hallinta on ajankohtainen aihe. Maankäyttö- ja rakennuslain pyrkimys vuorovaikutuksen lisäämiseen korostaa paikallisten toimijoiden valmiuksia ja keskinäisten suhteiden merkitystä kaavoituksessa. Vuorovaikutus voi kuitenkin merkitä paitsi yhteistyön helpottumista myös jännitteiden ja ristiriitojen puhkeamista konflikteiksi. Tästä syystä erilaisia konfliktien ratkaisun ja hallinnan keinoja tarvitaan maankäytön suunnittelussa entistä kipeämmin.

Nainen, mies, rakkaus, seksi : Heterosuhteen kulku, kulttuurinen malli ja sitä selittävät diskurssit kahden omaelämäkerta-aineiston valossa

The subject matter of this study is the cultural knowledge concerning romantic male-female relationships in autobiographies written by so called ordinary Finnish men and women born between 1901 and 1965. The research data (98 autobiographies) is selected from two collections by the Finnish Literature Society s folklore archives in the early 1990 s. Autobiographies are cultural representations where negotiation of shared cultural models and personal meanings given to hetero-relationship is evident in an interesting manner. In this research I analyze autobiographies as a written folklore genre. Information concerning male-female relationships is being analyzed using theoretically informed close readings thematic analysis, intertextual reading and reflexive reading. Theoretical implications stem from cognitive anthropology (the idea of cultural models) and an adaptation of discourse theory inspired by Michel Foucault. The structure of the analysis follows the structure of the shared knowledge concerning romantic male-female relationship: the first phase of analysis presents the script of a hetero-relationship and then moves into the actual structure, the cultural model of a relationship. The components of the model of relationship are, as mentioned in the title of the research, woman, man, love and sex. The research shows that all the writers share this basic knowledge concerning a heterosexual relationship despite their age, background or gender. Also the conflicts described and experienced in the relationships of the writers were similar throughout the timespan of the early 1900 s to 1990 s: lack of love, inability to reconcile sexual desires, housework, sharing the responsibility of childcare and financial problems. The research claims that the conflicts in relationships are a major cause for the binary view on gender. When relationships are harmonious, there seems to be no need to see men and women as opposites. The research names five important discourses present in the meaning giving processes of autobiographers. In doing so, the stabile cultural model of male-female relationship widens to show the complexity and variation in data. In this way it is possible to detect some age and gender specific shifts and emphasis. The discourses give meaning to the components of the cultural model and determine the contents of womanhood, manhood, sexuality and love. The way these discourses are spread and their authority are different: the romantic discourse evident in the autobiographies appeal to the authority of love supreme love is the purpose of male-female relationship and it justifies sexuality. In this discourse sex can be the place for confluence of genders. The ideas of romantic love are widely spread in popular culture. Popular scientific discourse defines a relationship as a site to become a man and a woman either from a psychological or a biological point of view. Genders are seen as opposites. These ideas are often presented in media and their authority in science which is seen as infallible. The Christian discourse defines men and women: both should work for the benefit of the nuclear family under the undisputed authority of God. Marital love is based on Christian virtues and within marriage sexuality is acceptable. The discourse I ve named folk tradition defines women and men as guardians of home and offspring. The authority of folk tradition comes from universal truth based in experience and truths known to the mediators of this discourse grandparents, parents and other elders or peers. Societal discourse defines the hetero relationship as the mainstay of society. The authority in societal discourse stems from the laws and regulations that control relationship practices.

Egyptin kristillisten kirjureiden jäljillä : Tutkimus 100- ja 200-lukujen Uuden testamentin kanonisten ja apokryfisten käsikirjoitusten ulkoisista piirteistä

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.

Lähteiden lumoamat : Henry Biaudet, Liisi Karttunen ja suomalainen historiantutkimus Roomassa 1900-luvun alussa

Enchanted by Sources. Henry Biaudet, Liisi Karttunen and Finnish Historical Research in Rome in the Early Twentieth Century This study traces the scholarly endeavours of Henry Biaudet (1870 1915) and Liisi Karttunen (1880 1957) and "La mission historique finlandaise à Rome" which they founded in 1909. They are forgotten in Finnish historiography, but remain internationally renowned for their contribution to the nunciature studies. By investigating their historical work on the Counter- Reformation era, their roles in the scientific communities of Helsinki and Rome as well as the intersection of politics and science in their scholarly practices the study explores the nature of historical research in general at the turn of the twentieth century. The work covers fields such as historiography, university history and the political use of history. Methodologically the research is based on the analysis and contextualization of published and unpublished sources (e.g. correspondences, university records, scholarly publications and reviews in academic journals). Henry Biaudet criticized the previous research on the Nordic Counter-Reformation for its narrow national scope and sources. He sought out a new approach, including the use of sources in archives all over Europe and the inclusion of the Catholic viewpoint. Accordingly, Biaudet and Karttunen searched for records in archives in Southern Europe. Their unorthodox interpretations were denounced in Finland since the picture they gave of late sixteenth-century Sweden was too different from the national narrative. Moreover, Finnish national identity was firmly rooted in Protestantism, and questioning the benevolence of the Reformation and its main actors was considered as an attack not only against historical truth but also national values. The comparison between Biaudet s and Karttunen s arguments and the accepted narrative in Finland shows how traditional interpretations of the Nordic Reformation were influenced by the Lutheran ethos and European anticlerical rhetoric. Historians have recently paid substantial attention to the political use of history, usually focusing on politicized constructions of the national past. This study shows how research that met the criteria of modern historiography also served political purposes. Conducting research in an international community of historians and publishing ambitious scholarly studies that interested an international audience were ways to create a positive image of Finland abroad. These were not uniquely Finnish ideas but rather ideas shared by the international community of historians in Rome. In this context, scientific pursuits were given a clear political meaning. This enhances our understanding of nineteenth-century historiography being firmly rooted between science and politics.

Lippu, uhri, kansakunta : Ryhmäkokemukset ja -rajat Suomessa 1917 1945

This dissertation deals with the notions of sacrifice and violence in connection with the Fin¬nish flag struggles between 1917 and 1945. The study begins with the basic idea that sacrificial thinking is a key element in nationalism and the social cohesion of large groups. The method used in the study combines anthropological notions of totemism with psychoanalytical object relation theory. The aim is to explore the social and psychological elements of the Finnish national flag and the workers flags during the times of crisis and nation building. The phenomena and concepts addressed include self-sacrifice, scapegoating, remembrance of war, inclusion, and exclusion. The research is located at the intersection of nationalism studies and the cultural history of war. The analysis is based primarily on the press debates, public speeches and archival sources of the civic organizations that promoted the Finnish flag. The study is empirically divided into three sections: 1) the years of the Revolution and the Civil War (1917 1918), 2) the interwar period (1919 1938), and 3) the Second World War (1939 1945). The research demonstrates that the modern national flags and workers flags in Finland maintain certain characteristics of primitive totems. When referred to as a totem the flag means an emotionally charged symbol, a reservoir of the collective ideals of a large group. Thus the flag issue offers a path to explore the perceptions and memory of sacrifice and violence in the making of the First Republic . Any given large group, for example a nation, must conceptually pursue a consensus on its past sacrifices. Without productive interpretation sacrifice represents only meaningless violence. By looking at the passions associated with the flag the study also illuminates various group identities, boundaries and crossings of borders within the Finnish society at the same time. The study shows further that the divisive violence of the Civil War was first overcome in the late 1930s when the social democrats adopted a new perception of the Red victims of 1918 they were seen as part of the birth pains of the nation, and not only the martyrs of class struggle. At the same time the radical Right became marginalized. The study also illuminates how this development made the Spirit of the Winter War possible, a genuine albeit brief experience of horizontal brother and sisterhood, and how this spirit was reflected in the popular adoption of the Finnish flag. The experience was not based only on the external and unifying threat posed by the Soviet Union: it was grounded in a sense of unifying sacrifice which reflected a novel way of understanding the nation and its past sacrifices. Paradoxically, the newly forged consensus over the necessity and the rewards of the common sacrifices of the Winter War (1939 1940) made new sacrifices possible during the Continuation War (1941 1944). In spite of political discord and war weariness, the concept of a unified nation under the national flag survived even the absurdity of the stationary war phase. It can be said that the conflict between the idea of a national community and parliamentary party politics dissolved as a result of the collective experience of the Second World War.

Hiippakunta diakoniatyön tekijänä ja tukijana : Diakoniatyön kehitys Mikkelin hiippakunnassa 1945-1991

ABSTRACT The diocese as the agent and advocate of diaconial work. The development of diaconial work in the Mikkeli diocese 1945–1991. The roots of Finnish diacony are in the individual devotional life of Pietism. An acting faith had to be evident in acts of love. Following German institutional diacony, diaconial institutions were established in Finland until congregational diacony emerged alongside these institutions in the 1890s. Pastor Otto Aarnisalo acted as a pathfinder in this. He aimed to unite diacony with the Church and the life of the congregation. Diacony had been based on the idea of volunteering to separate it from statutory social work. In 1944 the church law was amended, which made diacony the concern of every member of the congregation. In the years immediately following the Second World War, discussion took place in the Church of Finland about the direction that diacony should take. In the consequential debate, caritative services overcame social diacony. The diocese administration moved to Mikkeli in 1945, when the majority of the Vyborg diocese became part of the USSR in the armistice negotiations. The Mikkeli diocese acted in its diaconial work with the same objectives as the diaconial solutions of the whole church. The acting principle of the diocese diacony became a form of helping which emphasised assistance of the individual. Especially from the 1960s onwards, the country's industrialisation and the reduction of agricultural trade had an effect on the Mikkeli diocese. The diocese administration, specifically Bishop Martti Simojoki and his successor Osmo Alaja, aimed to open up connections to the political left and people working in industry. At least indirectly this helped the diaconial work in industrial localities. In the Mikkeli diocese, a diaconial committee was established in 1971, and its work was overseen by the diocesan chapter of the bishop's office. This enabled the work of the diocese to be organised for the different areas of diacony. Previously, the diaconial work of the Finnish church had primarily been in nursing. The Health Insurance Law of 1972 brought a change to this when the responsibility for health services was transferred to the municipalities. Diacony began to move towards a psychological and spiritual emphasis. Beginning in the 1970s, the diocese started holding diaconial themed days at prescribed intervals. Although these did not result in great realignments, they did help clarify the direction that diacony would take. Large international collections were also carried out, especially in the 1980s. At the same time, socio-ethical activity vitalised and diversified Christian services. The idea that every member of the congregation should practice diacony was a strong factor in the Mikkeli diocese as well. The diocese's vision for diacony was holistic; Christian service was the responsibility of every member of the congregation. During the period of study (1945–1991), the theology of diacony was rather tenuous. Bishop Kalevi Toiviainen, however, brought forth the viewpoint of church doctrine and officially sanctioned theology. Diacony was part of the complete faith of the Church.