Kiinteistönvälittäjän tiedonantovelvollisuus käytetyn asunnon kaupassa

Tutkielman tarkoituksena on selvittää kiinteistövälittäjän tiedonantovelvollisuuden laajuus käytetyn asunnon kaupassa. Tutkielma noudattaa lainopillista tutkimusmenetelmää ja sen perustan muodostaa kiinteistönvälitystä ja asuntokauppaa sääntelevä lainsäädäntö ja sen tulkinta. Tarkemmat rajaukset kiinteistönvälittäjän tiedonantovelvollisuudelle sekä tukea lain tulkinnalle haetaan aihetta käsittelevistä korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä ja oikeuskirjallisuudesta. Ennakkopäätösten sekä kuluttajariitalautakunnan ratkaisujen läpikäynti ja tulkinta muodostavat tutkimuksen ytimen. Tutkimus osoittaa, että kiinteistönvälittäjän tiedonantovelvollisuuteen vaikuttaa monta tekijää kussakin yksittäisessä asuntokaupassa, jolloin tiedonantovelvollisuuden täyttäminen on monisyinen ja tulkinnanvarainen seikka. Laki ei siis anna tyhjentävää vastausta kiinteistönvälittäjän tiedonantovelvollisuudesta, vaan se on kokonaisuus, joka täytyy arvioida voimassa olevan lain sekä ennakkopäätösten linjausten valossa.

Pienille ja keskisuurille yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset ja tilintarkastajien kokemuksia niiden antamiseen johtaneista syistä

Tutkielman ensisijaisina tavoitteena on selvittää syitä, jotka johtavat mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen pk-yritykselle. Empiria-osuuden toissijaisena tavoitteena on selvittää, millainen on ammatillisen harkinnan osuus tilintarkastajan päätöksenteossa ja kuinka esiin tulleita seikkoja voidaan ryhmitellä teemoittain. Empiirinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielman aineiston muo-dostavat haastattelut ja pk-yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvalla haastattelumuodolla. Haastateltavina oli viisi KHT-tilintarkastajaa. Haastattelutulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista eri kokonaisuudet teemoittain. Tilintarkastuskertomuksiin liittyvät tulokset analysoitiin kokoamalla excel-taulukkoon kirjoitetuista perustelut- kappaleiden tiedoista eri kokonaisuudet teemoittain. Tutkimustulosten perusteella mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen johtavia syitä on useita ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Syyt luokitellaan teemoittain seuraavasti: lainvastaisuudet, toiminnan kannattavuus ja rahoitus, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät syyt sekä hallinto. Edellä mainituista teemoista useimmiten toistuivat lainvastaisuudet ja toiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvät syyt. Lainvastaisuuden teemaan liittyvistä syistä toistui eniten osakepääoman menetyksen rekisteröimättä jättäminen. Toiminnan kannattavuuden ja rahoituksen teemaan liittyvistä syistä esiintyi oman pääoman menettämisen lisäksi liiketoiminnan kannattamattomuus eli tappion tekeminen. Tutkimustuloksista yksi mielenkiintoisimpia on hallintoon liittyvät mukauttamisen syyt. Hallinnon teemaan liittyvä syy tutkimusaineistossa oli omistajien keskinäinen eripura, mikä näkyy tilinpäätöksen allekirjoitussivulla allekirjoitusten puuttumisena ja asian nou-semisena tilintarkastuskertomukseen.

Välimiehen vahingonkorvausvastuu

Tutkielman tavoitteena on selvittää välimiehen vahingonkorvausoikeudellista asemaa suhteessa välimiesmenettelyn asianosaisiin ja välimiehen korvausvastuuta eri tilanteissa välimiesmenettelystä annetun lain mukaisessa sopimusperusteisessa välimiesmenettelyssä. Tutkielma on menetelmältään lainopillinen ja tutkielman aineisto koostuu pääosin oikeuskirjallisuudesta. Välimiehen ja asianosaisten välinen oikeussuhde voidaan katsoa rinnastuvan sopimussuhteeseen, mikä mahdollistaa sopimusperusteisen vahingonkorvausvastuun normien soveltamisen. Välimiehen korvausvastuu vaikuttaa mahdolliselta – vaikkakin käytännössä harvinaiselta – menettelyn viivästymisen, välimiehen aiheettoman tehtävästä luopumisen sekä välitystuomion mitättömyyden ja kumoamisen perusteella. Vastuu vaikuttaa syntyvän helpommin sellaisissa välimiehen velvoitteen rikkomistilanteissa, joissa välimiehen menettely ei edellytä oikeudellista harkintaa. Korvausvastuun arviointiin vaikuttavat useiden perusteiden osalta tilannekohtaiset tekijät ja välimiehen velvoitteen tulkinnanvaraisuus voi sulkea pois korvausvastuun. Välimiehen vastuun syntyminen salassapitovelvollisuuden rikkomisen perusteella on monilta osin epäselvä johtuen välimiehen salassapitovelvollisuuden heikosta normipohjasta. Vastuu välitystuomion aineellisoikeudellisen virheellisyyden perusteella vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.

The adjustment from Russia to Finland for corporate repatriates: How the repatriation experience influences readjustment in the workplace

To manage foreign operations, companies must often send their employees on international assignments. Repatriating these expatriates can be difficult because they have been forgotten during their posting, and their new experiences are not utilised. In addition to the possible difficulties in organisational repatriation, the returnee can suffer from readjustment problems after a lengthy stay abroad has changed their habits and even identity. This thesis examines the repatriation experience of Finnish assignees returning from Russia. The purpose of the study is to understand how the repatriation experience influences their readjustment to work in Finland. This experience is influenced by many factors including personal and situational changes, the repatriation process, job and organisational factors, and individual’s motives. The theoretical background of the study is founded on two models of repatriation adjustment. A refined, holistic theoretical framework for the study is created. It describes the formation of the repatriation experience and its importance for readjustment to work and retention. The qualitative research approach is suitable for the thesis which examines the returnees’ personal experiences and feelings: a qualitative case study aims to explain the phenomenon in-depth and comprehensively. The data was collected in summer 2013 through semi-standardised interviews with eight Finnish repatriates. They had returned from Russia within the last two years. The data was analysed by structuring the interview transcripts using template analysis. The results supported earlier literature and suggest that the re-entry remains a challenging phase for both the individual and the company. For some, adjusting to a new job was difficult for various reasons. The repatriates underwent personal change and development and felt it was for the better. Many repatriates criticised the company’s repatriation process upon return. Finding a suitable return job was not clear. Instead, the returnees had to be active in finding a new position. Many assignees had only modest career-related motives regarding the assignment and they had realistic expectations about the return. Therefore they were not extremely surprised or dissatisfied when they were not actively offered positions or support by the company. The significance of motives stood out even more than the theory predicted. As predicted, they are linked to the expectations of employees. Moreover, if the employees are motivated to remain in the company, they can tolerate partly a negative repatriation experience. Despite the complexity of the return and readjustment, the assignment as a whole was seen as a rewarding experience by all participants.

Verkostoinvestointien optimointi uuden sähkömarkkinalain ympäristössä

Vuonna 2013 uudistunut sähkömarkkinalaki toi sähköverkkoyhtiöille velvoitteen parantaa sähkönjakeluverkkojensa toimintavarmuutta suurhäiriötilanteissa. Toimenpiteet tämän velvoitteen täyttämiseksi näkyvät merkittävinä verkostoinvestointeina. Diplomityössä tarkastellaan uudistuneen sähkömarkkinalain tuomia vaikutuksia Imatran Seudun Sähkön jakeluverkkoa koskeviin verkostoinvestointeihin. Päätavoitteena on selvittää, millaisia toimenpiteitä uuden sähköntoimitusvarmuustason vaatimusten täyttämiseksi tarvitaan ja mitkä ovat optimaaliset ratkaisut näiden toimenpiteiden toteuttamiseksi. Uudella sähköntoimitusvarmuustasolla on vaikutusta jakeluverkon rakennemuutoksiin tulevien 15 vuoden aikana, mutta näiden rakennemuutosten vaikutukset kantavat useiden kymmenien vuosien päähän.

Pelätty, vihattu vai rakastettu tietotekniikka elinikäisessä työ- ja oppimisympäristössä. Tietotekniikan merkitys työn ja työympäristön hallinnassa

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan tietoteknisessä työssä: työn hallinta, työn nopeampi tekeminen, työn sisältö, työn tulokset ja vaikutusmahdollisuudet. Näitä tekijöitä tutkittiin suhteessa työntekijän tietoteknisiin taitoihin ja työntekijän ikään. Tutkimuksen viitekehyksenä ovat maailmanlaajuisesti tapahtuneet ja edelleen tapahtuvat muutokset työelämässä sekä tietoyhteiskunnan kehittyminen. Aikaisemmat tutkimukset nostavat esiin yleisiä kehityslinjoja, mutta myös ristiriitaisia tuloksia. Siksi tässä tutkimuksessa nämä kysymykset purettiin hyvin konkreettisiksi, työyhteisössä havaituiksi osakysymyksiksi ja suhteutettiin vastaajia koskeviin taustatietoihin. Tutkimus kohdistui eri ikäisiin työntekijöihin, joista osa on kokenut tietotekniikan tulon työelämään ja sen käytön lisääntymisen useamman viime vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yhteiskunnassa on tapahtunut yleisemminkin merkittävää kehitystä, joka on nostanut esille laajemminkin tarpeet tietoteknisen osaamisen ja taitojen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Tämä tutkimus ajoittuu noihin vuosikymmeniin ja vaikka se kohdistuukin yhden organisaation sisällä koettuihin vaikutuksiin, niin on selvää, että yleisempikin yhteiskunnallinen kehitys heijastuu tuloksiin. Tämä tutkimus on tehty kvantitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on kerätty sähköisellä lomakkeella. Tämän tutkimuksen mukaan tietoteknisiltä taidoiltaan hyvät kokivat hallitsevansa työnsä ja työympäristönsä paremmin kuin tietoteknisiltä taidoiltaan heikot. He kokivat myös tietotekniikan helpottaneen työtä, mahdollisuudet itsensä kehittämiseen lisääntyneen ja työn itsenäisyyden lisääntyneen. Tietoteknisiltä taidoiltaan heikot puolestaan kokivat työn ja työnympäristön hallinnan vähentyneen, työn vaativuuden lisääntyneen, työn tauotuksen vähentyneen, sosiaalisen ympäristön heikentyneen, työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen, oman ammattialan arvostuksen vähentyneen ja työhön liittyvien vaikutusmahdollisuuksien vähentyneen. Tulosten perusteella kaikki työntekijät kokivat työn tulosten parantuneen tietotekniikan avulla, mutta toisaalta kokivat työn sisällön köyhtyneen tietotekniikan vuoksi – varsinkin iäkkäät työntekijät kokivat näin. Tutkimuksessa selvitettiin myös työn ja työympäristön hallintaa tukevia ja uhkaavia tekijöitä. Tämän tutkimuksen mukaan pelot tietotekniikkaa kohtaan ja puutteellinen tuki tietoteknisissä ongelmissa uhkaavat työn ja työympäristön hallintaa.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Coercion, Perceived Care and Quality of Life Among Patients in Psychiatric Hospitals

The goals of the study were to describe patients’ perceptions of care after experiencing seclusion/restraint and their quality of life. The goal was moreover to identify methodological challenges related to studies from the perspective of coerced patients. The study was conducted in three phases between September 2008 and April 2012. In the first phase, the instrument Secluded/ Restrained Patients’ Perception of their Treatment (SR-PPT) was developed and validated in Japan in cooperation with a Finnish research group (n = 56). Additional data were collected over one year from secluded/restrained patients using the instrument (n = 90). In the second phase, data were collected during the discharge process (n = 264). In the third phase, data were collected from electronic databases. Methodological and ethical issues were reviewed (n = 32) using systematic review method. Patients perceived that co-operation with the staff was poor; patients’ opinions were not taken into account, treatment targets collated and treatment methods were seen in different ways. Patients also felt that their concerns were not well enough understood. However, patients received getting nurses’ time. In particular, seclusion/restraint was considered unnecessary. The patients felt that they benefited from the isolation in treating their problems more than they needed it, even if the benefit was seen to be minor. Patients treated on forensic wards rated their treatment and care significantly lower than in general units. During hospitalization secluded/restrained patients evaluated their quality of life, however, better than did non-secluded/restrained patients. However, no conclusion is drawn to the effect that the better quality of life assessment is attributable to the seclusion/restraint because patients’ treatment period after the isolation was long and because of many other factors, as rehabilitation, medication, diagnostic differences, and adaptation. According to the systematic mixed studies review variation between study designs was found to be a methodological challenge. This makes comparison of the results more difficult. A research ethical weakness is conceded as regards descriptions of the ethical review process (44 %) and informed consent (32 %). It can be concluded that patients in psychiatric hospital care and having a voice as an equal expert require special attention to clinical nursing, decision-making and service planning. Patients and their family members will be consulted in plans of preventive and alternative methods for seclusion and restraint. The study supports the theory that in ethical decision-making situations account should be taken of medical indications, in addition to the patients’ preferences, the effect of treatment on quality of life, and this depends on other factors. The connection between treatment decisions and a patient’s quality of life should be evaluated more structurally in practice. Changing treatment culture towards patients’ involvement will support daily life in nursing and service planning taking into account improvements in patients’ quality of life.

Cultural distance and negotiation behavior : Perception of entrepreneurs operating in Turku

This thesis investigates the influence of cultural distance on entrepreneurs’ negotiation behaviour. For this purpose, Turku was chosen as the unit of analysis due to the exponential demographic change experienced during the last two decades that has derived in a more diversified local environment. The research aim set for this study was to identify to what extent entrepreneurs face cultural distance, how cultural distance influences the entrepreneur’s negotiation behaviour and how can it be addressed in order to turn dissimilarities into opportunities. This study presented the relation and apparent dichotomy of cultural distance and global culture, including the component of diversity. The impact of cultural distance in the entrepreneurial mindset and its consequent effect in negotiation behaviour was presented too. Addressing questions about the way individuals perceive, behave and interact allowed the use of interviews for this qualitative research study. In the empirical part of this study it was found that negotiation behaviour differed in terms of how congenial entrepreneurs felt when managing cultural distance, encompassing their performance. It was also acknowledged that after time and effort, some of the personal traits were enhanced while others reduced, allowing for more flexibility and adaptation. Furthermore, depending on the level of trust and shared interests, entrepreneurs determined their attitudinal approach, being adaptive or reactive subject to situational aspects. Additionally, it was found that the acquisition of cultural savvy not necessarily conveyed to more creativity. This experiential learning capability led to the proposition of new ways of behaviour. Likewise, it was proposed that growing cultural intelligence bridge distances, reducing mistrusts and misunderstandings. The capability of building more collaborative relationships allows entrepreneurs to see cultural distance as a cultural perspective instead of as a threat. Therefore it was recommended to focus on proximity rather than distance to better identify and exploit untapped opportunities and better perform when negotiating in whichever cultural conditions.

Luottamuksen lähteet. Vertaileva tutkimus yleistynyttä luottamusta synnyttävistä mekanismeista

Tutkimuksen aiheena on yleistynyt luottamus. Väitöskirjassa tutkitaan mistä tuntemattomien kansalaisten toisiinsa kohdistama luottamus kumpuaa ja haetaan vastauksia tähän kysymykseen sekä maakohtaisen että vertailevan tutkimuksen avulla. Tutkimus koostuu yhteenvedon lisäksi viidestä tutkimusartikkelista, joissa luottamuksen syntyä tarkastellaan sekä yksilöiden mikrotason vuorovaikutuksen että maiden välisten eroavaisuuksien näkökulmasta. Yleistyneen luottamuksen synnystä on esitetty useita eri teorioita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näistä kahta keskeisintä. Osa tutkijoista korostaa kansalaisyhteiskunnan ja ruohonjuuritason verkostojen roolia yleistyneen luottamuksen synnyn taustalla. Tämän hypoteesin mukaan kansalaiset, jotka viettävät aikaansa yhdistyksissä tai muissa sosiaalisissa verkostoissa, oppivat muita helpommin luottamaan paitsi täysin tuntemattomiin ihmisiin myös yhteiskunnallisiin instituutioihin (kansalaisyhteiskuntakeskeinen hypoteesi). Toiset taas painottavat yhteiskunnan julkisten instituutioiden merkitystä. Tämä hypoteesi korostaa instituutioiden reiluutta ja oikeudenmukaisuutta (instituutiokeskeinen hypoteesi). Ihmiset pystyvät luottamaan toisiinsa ja ratkaisemaan kollektiivisia ongelmiaan yhdessä silloin kun esimerkiksi poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot pystyvät luomaan tähän tarvittavan toimintaympäristön. Aineistoina käytetään kansallisia (Hyvinvointi- ja palvelut) sekä kansainvälisiä vertailevia kyselytutkimuksia (European Social Survey ja ISSP). Yksilö- ja makrotason analyyseja yhdistämällä selvitetään yleistynyttä luottamusta selittäviä tekijöitä sekä mekanismeja joiden kautta yleistynyt luottamus muodostuu. Väitöskirjan tulokset tukevat suurimmaksi osaksi instituutiokeskeiseen suuntaukseen sisältyviä hypoteeseja yleistyneen luottamuksen kasautumisesta. Kuitenkin myös esimerkiksi yhdistystoiminnalla havaittiin olevan joitakin yhdistysjäsenien ulkopuolelle ulottuvia myönteisiä vaikutuksia kansalaisten luottamukseen, mikä taas tukee kansalaisyhteiskuntakeskeistä hypoteesia. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että kaiken kaikkiaan luottamus näyttäisi kukoistavan maissa, joissa kansalaiset kokevat julkiset instituutiot oikeudenmukaisina sekä reiluina, kansalaisyhteiskunnan roolin luottamuksen synnyttämisessä ollessa tälle alisteinen. Syyksi tähän on oletettu, että näissä maissa (erityisesti pohjoismaiset hyvinvointivaltiot) harjoitettu universaali hyvinvointipolitiikka ja palvelut ovat keskeisiä korkeaa yleistynyttä luottamusta selittäviä tekijöitä. Toisaalta maavertailuissa tätä yhteyttä on selitetty myös sillä, että näissä yhteiskunnassa ei ole paikannettavissa selkeää kulttuurisesti erottuvaa alaluokkaa. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat enemmän universaalin hyvinvointivaltion oikeudenmukaisuuteen liittyviä ominaisuuksia alaluokkaistumishypoteesin sijaan. Toisaalta mikrotasolla tarkasteltuna yleistyneen luottamuksen ja hyvinvointipalvelujen välinen yhteys liittyy enemmän palveluiden riittävyyteen kuin niiden universaalisuuden asteeseen. Niin ikään maavertailuissa esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisena kokeminen näyttäisi olevan palvelujen saatavuutta tai niihin liittyviä oikeudenmukaisuuden kokemuksia tärkeämpi seikka yleistyneen luottamuksen kannalta.

Esimiestyön haasteet liikelaitoksen yhtiöittämisessä

Tämän työn tarkoituksena on tutkia esimiestoiminnan haasteita, joita syntyy liikelaitoksen yhtiöittämisessä. Yhtiöittämisen perusteet kumpuavat juridisesta toimintakentästä, joka muodostaa pakon muutokselle. Työn teoriaosassa käydään läpi lyhyesti liikkeen luovutuksen merkitys työsuhteen sääntelyn kannalta ja perehdytään johtamiseen, esimiestyöhön sekä muutoksen aiheuttamien tunteiden huomioimiseen. Tätä teoriaviitekehystä tutkitaan konkreettisen case-yrityksen avulla. Case-yrityksenä on Helsingin Satama, jonka esimiehiä on haastateltu empiirisen aineiston saamiseksi. Tutkimuskysymyksenä tässä työssä on, miten suurta muutosta tulisi johtaa yksilön tunteet huomioiden. Työssä havaittiin, että vaikka viestintävälineet ovat kunnossa ja vaikka niiden käyttö on vähintäänkin kohtalaisella tasolla, ei viestin omaksuminen silti ole niin helppoa. Syitä tähän löydettiin mm. viestimiskulttuurin epämääräisyydestä ja työntekijätason haluttomuudesta käsitellä muutosta. Muutosvastarinta on yrityksessä erittäin vahvaa, mikä kielii epäonnistumisesta edellisen muutoksen johtamisessa. Onnistuneen muutoksen johtaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa. Yhtiöittämismuutos on pyritty viestimään paremmin kuin edellinen suuri muutos. Yhtiöittämisen koettiin tuovan pääasiassa positiivisia asioita, kuten byrokratian vähenemistä. Positiivisiin asioihin keskittyminen parantaa muutoksen onnistumista.

Riskivastuullisuus turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa. Oppilaiden vastuullisuus, turvallisuustaju ja tuottamistoiminnan riskiraja peruskoulun käsityön opetuksessa

Riskit ja riskittömyys uhkaavat yksilöitä, käsityötä ja yhteiskuntaa. Käsityökasvatukselleon haaste toimia kulttuurissa, joka tavoittelee täyttä riskittömyyttä. Käsityössä kasvatetaan kekseliäisyyteen ja varautumaan sen aiheuttaman riskin kohtaamiseen sekä ottamaan siitä vastuuta. Tämän tutkimuksen tehtävänä on riskivastuullisuuden mallin rakentamiseksi selvittää, kuinka oppilaiden vastuullisuus selittää riskirajaa käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa. Välinearvojen saavuttamiseksi on siedettävä välineriskiä, joka ei ylitä turvallisuuskulttuurin riskirajaa. Välinearvot ovat välineiden laatua lisääviä ominaisuuksia, joilla pyritään peittämään välineriskejä. Siedettävän riskin rajan ratkaisemiseen tarvitaan tietoa käsityön tuottamisesta ja todellisuutta havainnoivien tiedonalojen tietoa. Viime kädessä ratkaisu tehdään rakentavalla ajattelulla, johon kuuluu välinearvojen tavoittelua ohjaava käsityötaju ja välineriskeihin varautumista ohjaava turvallisuustaju. Käsityössä onnistuminen kannustaa kohti uusia haasteita ja epäonnistumisen riski asettuu mittasuhteisiinsa. Kekseliäässä käsityön kulttuurissa kokeillaan omia ja ympäröivän todellisuuden mahdollisuuksia ottamalla oivaltaen riskejä, jotka saavat aikaan rakentavan kokemuksen riskistä. Käsityö on riskioivallusten oppiaine. Tutkimustehtävän toteuttamiseksi tässä tutkimuksessa rakennetaan uusi riskivastuullisuuden malli, jossa vastuullisuus selittää riskirajaa. Mallin vastaavuutta selvitetään valtakunnallisesti peruskoulun käsityön 6. ja 9. luokan käsityön opetuksessa (n = 393). Aineisto on analysoitu rakenneyhtälöanalyysein konfirmatorisella faktorianalyysilla ja polkumallinnuksella. Tutkimusaineisto ja riskivastuullisuuden malli vastaavat toisiaan. Vastuullisuuden selitysosuus turvallisuustajun ja käsityötajun ratkaisemasta riskirajasta on mallin mukaan 35 %. Oppilaat osoittivat tuntevansa oman tuottamisensa vaikutuksia ja vastuuta niistä. Vastuullisuus osoittautui tärkeäksi riskirajan selittäjäksi, joten käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuuri voi kohota uudelle tasolle riskivastuulliseksi. Käsityön turvallisuuskasvatus on kokonaisvaltaista turvallisuustajun kasvatusta. Riskivastuullisuus luo turvallisuuskulttuuriin yhteisen käsityksen siedettävän riskin rajasta. Oppilaiden mahdollisuuksia kekseliääseen tutkivaan tuottamiseen on vahvistettava eikä rajoitettava. Riskivastuullisessa käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa opettajan tehtävänä ei ole estää mitään tapahtumasta vaan saada mahdollisimman paljon tapahtumaan, sillä vastuullisuus kasvaa vastuuta ottamalla. Se on kasvatuksen – käsityökasvatuksen – keino turvallisuustyössä.

Budjetointikäytännöt ja niiden kehittäminen vakuutusalalla

Budjetoinnin toimivuus jäykkänä suunnitteluprosessina kyseenalaistetaan tämän päivän nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Lisäksi sen merkitys johtamisen välineenä on ristiriitainen, eikä se välttämättä palvele strategisia tavoitteita. Perinteistä budjetointia kritisoivat tahot ovat kehittäneet uusia budjetointimenetelmiä, kuten toimintopohjaisen budjetoinnin ja Beyond budgeting -menetelmän. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea vakuutusyhtiötä, tavoitteena on selvittää budjetoinnin merkitys vakuutusyhtiön talouden suunnittelussa ja kartoittaa kehitystarpeita taloussuunittelun toteuttamiselle ottaen huomioon toimialan erityispiirteet ja vaatimukset sekä ulkoinen toimintaympäristö. Tutkitut vakuutusyhtiöt kokivat käyttämänsä perinteisen vuosibudjetoinnin hyvänä taloussuunnittelun välineenä. Säätelyn kohteena olevilta vakuutusyhtiöiltä vaadi-taan tarkkaa pitkän tähtäimen talouden suunnittelua. Ulkoinen toimintaympäristö on ollut viime vuodet vakaa mahdollistaen taloussuunnittelun onnistumisen perinteisen vuosibudjetin keinoin.  

Tuotannon mittaristo- ja raportointitoimintatapojen kehittäminen elintarviketeollisuusyrityksessä

Mittaamista on tutkittu paljon ja kasvavissa määrin. Silti yrityksissä ei usein osata tehokkaasti hyödyntää mittaristosta saatavaa informaatiota johtamisen tukena. Tämän työn tavoitteena on selvittää, millainen on hyvä, informatiivinen ja käytännöllinen mittaristo, jota voidaan käyttää tuotantotoiminnan johtamiseen ja ohjaamiseen elintarviketeollisuusyrityksessä. Työn empiirinen osuus on suoritettu laadullisena case-tutkimuksena. Aineisto on kerätty henkilökohtaisilla haastatteluilla, jotka sisälsivät 16 tuotannon toimihenkilön sekä ylemmän toimihenkilön haastattelua. Johtopäätöksenä tutkimuksesta sekä kirjallisuuskatsauksesta esitetään mittaristo tuotantotoiminnan johtamisen apuvälineeksi. Mittaamisen tärkeimmät roolit ovat strategian jalkauttaminen, henkilöstöön vaikuttaminen, ulkoinen raportointi sekä kehityksen seuraaminen. Mittariston eri mittareiden tulee olla keskenään linjassa ja tavoitteiltaan yhdenmukaisia. Mittareiden tavoitteiden on tultava ylhäältä alas, eli ylimmästä johdosta portaittain työntekijätasolle. Mittaustulokset taas tulevat alhaalta ylös, eli työntekijätasosta ylös ylimpään johtoon. Mittauksen on aina oltava kustannustehokasta, eli siitä saatava hyöty on oltava panoksia suurempi. Mittaristo ei ole yrityksessä pysyvä työkalu vaan sitä on jatkuvasti päivitettävä Case-yrityksessä koettiin, ettei mittaristo ohjaa tekemistä eikä jalkauta strategiaa. Mittaamisesta ajateltiin, että mitataan, kun on aina mitattu. Johtamisjärjestelmä sekä mittaristo eri tasoilla koettiin sekavaksi ja epäyhtenäiseksi. Uusi mittaristo luotiin päivä-, viikko- ja kuukausitasolle. Johtamisjärjestelmää selkeytettiin ja johtamista ohjaava mittaristo tehtiin eri organisaatiotasojen välillä linjakkaaksi ja yhtenäiseksi. Mittariston viestimiseen työntekijätasolle luotiin suositukset.

Sotamuistomerkki Suomessa. Voiton ja tappion modaalista sovittelua

Väitöskirjani tarjoaa laajasti tietoa sotamuistomerkeistä koko Suomen alueelta. Työ purkaa suomalaisten sotamuistomerkkien ilmaisutapoja ja modaalisia keinoja, joilla taideteokset sovittelevat voitetun tai hävityn sodan tarinaa ja kokemuksellisia jännitteitä toisiinsa. Suurin osa analyysin kohteena olevista taideteoksista on pystytetty Suomen itsenäisyyden ajalla vapaudenpatsaiksi tai sankarihautojen, taisteluiden ja vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkeiksi. Tutkimus painottuu voiton ideologian vaikutukseen sotakuvaston muotoutumisessa. Avainkysymyksiä ovat, miten sotamuistomerkki viestittää poliittis-ideologisia tavoitteita tai miten muistomerkkien figuurien asennot, eleet ja attribuutit välittävät sotatarinan yhteisöllisiä sisältöjä. Tutkimus tarkentuu teosten modaalisiin piirteisiin ja merkityksenmuodostuksen vuorovaikutteisuuteen. Erikoishuomion kohteena ovat aiheiden sisällölliset ristiriidat ja ilmaisun murtumakohdat. Suurten teosmäärien ja aihetyyppien jaottelussa ja analysoimisessa on hyödynnetty ikonografian, kuvaretoriikan ja eleiden tutkimusta. Suomalaisen aineiston vertailukohtina ovat antiikin sotilasaiheinen taide, keskiaikainen Kristuksen kärsimyskuvasto sekä sotamuistomerkkiperinne Saksassa, Ranskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Amerikan yhdysvalloissa. Sotien muistokultin merkitysten avaamisessa käytetään diskurssianalyysin välineitä. Tutkimus osoittaa, että sotamuistomerkit rakentavat yhteisön turvallisuudentunnetta ja muokkaavat sotilasimagoa maskuliinisten ideaalien ja implisiittisen vihollis- tai vastakuvan varassa. Kansallisen paatoksen ohessa sotamuistomerkit vahvistavat sotilaiden aseveliaatetta ja luovat kuvaa rikkumattomasta yhteishengestä sekä kotirintamasta. Teokset tulkitsevat valmistumisaikansa usein ristiriitaista tunneilmapiiriä ja tulevaisuuden odotuksia sekä neuvottelevat paikallisesta erityisyydestä ja valtakysymyksistä. Veistosten modaaliset keinot suhteessa toimijarooleihin, kuten autonomisuuden korostus, tunteenomainen toiseen tukeutuminen tai sodan velvoitteisiin suuntautuminen perustuvat yleensä figuurien asentoihin. Sen sijaan figuurien eleet ja attribuutit, tärkeimpinä kypärä, ase, univormu ja lumipuku, tarkentavat suuntautumisen tavoitetta ja ideologista sanomaa. Koska sodassa on kyse vaikeasti käsiteltävistä väkivaltakulttuurin ilmiöistä, muistomerkeillä on hämärretty ja muokattu kuvaa historian tapahtumista. Siten teosten välittämät ideat uhrivalmiudesta ja tunteiden hillinnän velvoitteesta auttavat sotatraumojen ja surun kanavoimisessa sekä purkavat tapahtumiin liittyvää häpeää.