Positive Emotions Program for Schizophrenia (PEPS): a pilot intervention to reduce anhedonia and apathy.

BACKGROUND: Recent literature has distinguished the negative symptoms associated with a diminished capacity to experience (apathy, anhedonia) from symptoms associated with a limited capacity for expression (emotional blunting, alogia). The apathy-anhedonia syndrome tends to be associated with a poorer prognosis than the symptoms related to diminished expression. The efficacy of drug-based treatments and psychological interventions for these symptoms in schizophrenia remains limited. There is a clear clinical need for new treatments. METHODS: This pilot study tested the feasibility of a program to reduce anhedonia and apathy in schizophrenia and assessed its impact on 37 participants meeting the ICD-10 criteria for schizophrenia or schizoaffective disorders. Participants were pre- and post-tested using the Scale for the Assessment of Negative Symptoms (SANS) and the Calgary Depression Scale for Schizophrenia (CDSS). They took part in eight sessions of the Positive Emotions Program for Schizophrenia (PEPS)--an intervention that teaches participants skills to help overcome defeatist thinking and to increase the anticipation and maintenance of positive emotions. RESULTS: Thirty-one participants completed the program; those who dropped out did not differ from completers. Participation in the program was accompanied by statistically significant reductions in the total scores for Avolition-Apathy and Anhedonia-Asociality on the SANS, with moderate effect sizes. Furthermore, there was a statistically significant reduction of depression on the CDSS, with a large effect size. Emotional blunting and alogia remain stable during the intervention. DISCUSSION: Findings indicate that PEPS is both a feasible intervention and is associated with an apparently specific reduction of anhedonia and apathy. However, these findings are limited by the absence of control group and the fact that the rater was not blind to the treatment objectives. CONCLUSIONS: PEPS is a promising intervention to improve anhedonia and apathy which need to be tested further in a controlled study. TRIAL REGISTRATION NUMBER: ISRCTN registry ISRCTN74048461, registered 18 may 2015.

A new multidisciplinary home care telemedicine system to monitor stable chronic human immunodeficiency virus-infected patients: a randomized study.

Background: Antiretroviral therapy has changed the natural history of human immunodeficiency virus (HIV) infection in developed countries, where it has become a chronic disease. This clinical scenario requires a new approach to simplify follow-up appointments and facilitate access to healthcare professionals. Methodology: We developed a new internet-based home care model covering the entire management of chronic HIV-infected patients. This was called Virtual Hospital. We report the results of a prospective randomised study performed over two years, comparing standard care received by HIV-infected patients with Virtual Hospital care. HIV-infected patients with access to a computer and broadband were randomised to be monitored either through Virtual Hospital (Arm I) or through standard care at the day hospital (Arm II). After one year of follow up, patients switched their care to the other arm. Virtual Hospital offered four main services: Virtual Consultations, Telepharmacy, Virtual Library and Virtual Community. A technical and clinical evaluation of Virtual Hospital was carried out. Findings: Of the 83 randomised patients, 42 were monitored during the first year through Virtual Hospital (Arm I) and 41 through standard care (Arm II). Baseline characteristics of patients were similar in the two arms. The level of technical satisfaction with the virtual system was high: 85% of patients considered that Virtual Hospital improved their access to clinical data and they felt comfortable with the videoconference system. Neither clinical parameters [level of CD4 + T lymphocytes, proportion of patients with an undetectable level of viral load (p = 0.21) and compliance levels 90% (p = 0.58)] nor the evaluation of quality of life or psychological questionnaires changed significantly between the two types of care. Conclusions: Virtual Hospital is a feasible and safe tool for the multidisciplinary home care of chronic HIV patients. Telemedicine should be considered as an appropriate support service for the management of chronic HIV infection.

Bad sleep? Don't blame the moon! A population-based study.

INTRODUCTION: The aim of this study was to evaluate if there is a significant effect of lunar phases on subjective and objective sleep variables in the general population. METHODS: A total of 2125 individuals (51.2% women, age 58.8 ± 11.2 years) participating in a population-based cohort study underwent a complete polysomnography (PSG) at home. Subjective sleep quality was evaluated by a self-rating scale. Sleep electroencephalography (EEG) spectral analysis was performed in 759 participants without significant sleep disorders. Salivary cortisol levels were assessed at awakening, 30 min after awakening, at 11 am, and at 8 pm. Lunar phases were grouped into full moon (FM), waxing/waning moon (WM), and new moon (NM). RESULTS: Overall, there was no significant difference between lunar phases with regard to subjective sleep quality. We found only a nonsignificant (p = 0.08) trend toward a better sleep quality during the NM phase. Objective sleep duration was not different between phases (FM: 398 ± 3 min, WM: 402 ± 3 min, NM: 403 ± 3 min; p = 0.31). No difference was found with regard to other PSG-derived parameters, EEG spectral analysis, or in diurnal cortisol levels. When considering only subjects with apnea/hypopnea index of <15/h and periodic leg movements index of <15/h, we found a trend toward shorter total sleep time during FM (FM: 402 ± 4, WM: 407 ± 4, NM: 415 ± 4 min; p = 0.06) and shorter-stage N2 duration (FM: 178 ± 3, WM: 182 ± 3, NM: 188 ± 3 min; p = 0.05). CONCLUSION: Our large population-based study provides no evidence of a significant effect of lunar phases on human sleep.

La collaboration interprofessionnelle à l'interface des institutions socio-éducative et psychiatrique. Jeux et enjeux de l'intervention auprès de personnes en situation de handicap mental et de troubles psychiques

La prise en charge et le suivi de personnes en situation de handicap mental souffrant de troubles psychiques et se trouvant donc à l'interface des domaines socio:éducatif et psychiatrique, constituent des défis complexes en matière de collaboration interprofessionnelle. Dans le canton de Vaud, les acteurs concernés par ce problème s'efforcent depuis de nombreuses années de créer des réseaux pluridisciplinaires visant un meilleur échange entre professionnels et le développement de compétences et de connaissances permettant d'améliorer le bien:être des bénéficiaires. Ce travail se propose ainsi d'étudier et de questionner ces modalités de travail dans une perspective socioculturelle (Vygotski, 1934/1997), afin d'en comprendre le fonctionnement, d'en éclairer les mécanismes et de fournir des pistes de réflexion aux professionnels. Il repose sur un travail de terrain mené auprès des membres du Dispositif de Collaboration Psychiatrie Handicap Mental (DCPHM) du Département de psychiatrie du CHUV, dont la mission principale est de faciliter la collaboration entre les institutions socio:éducatives et psychiatriques spécialisées dans le suivi des personnes en situation de handicap mental et souffrant de troubles psychiques. Le travail empirique est basé sur une approche qualitative et compréhensive des interactions sociales, et procède par une étude de terrain approfondie. Les données recueillies sont variées : notes de terrain et récolte de documentation, enregistrement de réunions d'équipe au sein du DCPHM et de réunions de réseau, et entretiens de différents types. L'analyse montre que le travail de collaboration qui incombe à l'équipe est constitué d'obstacles qui sont autant d'occasions de développement professionnel et de construction identitaire. Les résultats mettent en lumière des mécanismes discursifs de catégorisation concourant à la fois à la construction des patients comme objets d'activité, et à la construction d'une place qui légitime les interventions de l'équipe dans le paysage socio:éducatif et psychiatrique vaudois et la met au centre de l'arène professionnelle. -- Care and follow:up for people with mental disabilities suffering from psychological disorders : therefore at the interface between the socio:educational and psychiatric fields : represent complex challenges in terms of interprofessional collaboration. In the canton of Vaud, the caregivers involved in this issue have been trying for years to build multidisciplinary networks in order to better exchange between professionals and develop skills and knowledge to improve the recipients' well:being. This work thus proposes to study and question these working methods in a sociocultural perspective (Vygotski, 1934/1997) so as to understand how they operate, highlight inherent mechanisms and provide actionable insights to the professionals. It is based on fieldwork conducted among members of the Dispositif de Collaboration Psychiatrie Handicap Mental (DCPHM), of the Psychiatry Department at the CHUV University Hospital in Lausanne, whose main mission is to facilitate collaboration between the socio:educational and psychiatric institutions specialising in monitoring people presenting with both mental handicap and psychiatric disorder. The empirical work is based on a qualitative and comprehensive approach to social interactions, and conducted based on an in:depth field study. The data collected are varied - field notes and documentation collection, recordings of team meetings within the DCPHM and network meetings, and various types of interviews. The analysis shows that the collaborative work that befalls the team consists of obstacles, all of which provide opportunities for professional development and identity construction. The results highlight discursive strategies of categorisation which contribute both to the construction of the patients as objects of activity and to building a position that legitimates the team's interventions in the socio: educational and psychiatric landscape of canton Vaud and puts it in the centre of the professional arena.

Scoring criteria for portable monitor recordings: a comparison of four hypopnoea definitions in a population-based cohort.

RATIONALE: Limited-channel portable monitors (PMs) are increasingly used as an alternative to polysomnography (PSG) for the diagnosis of obstructive sleep apnoea (OSA). However, recommendations for the scoring of PM recordings are still lacking. Pulse-wave amplitude (PWA) drops, considered as surrogates for EEG arousals, may increase the detection sensitivity for respiratory events in PM recordings. OBJECTIVES: To investigate the performance of four different hypopnoea scoring criteria, using 3% or 4% oxygen desaturation levels, including or not PWA drops as surrogates for EEG arousals, and to determine the impact of measured versus reported sleep time on OSA diagnosis. METHODS: Subjects drawn from a population-based cohort underwent a complete home PSG. The PSG recordings were scored using the 2012 American Academy of Sleep Medicine criteria to determine the apnoea-hypopnoea index (AHI). Recordings were then rescored using only parameters available on type 3 PM devices according to different hypopnoea criteria and patients-reported sleep duration to determine the 'portable monitor AHIs' (PM-AHIs). MAIN RESULTS: 312 subjects were included. Overall, PM-AHIs showed a good concordance with the PSG-based AHI although it tended to slightly underestimate it. The PM-AHI using 3% desaturation without PWA drops showed the best diagnostic accuracy for AHI thresholds of ≥5/h and ≥15/h (correctly classifying 94.55% and 93.27% of subjects, respectively, vs 80.13% and 87.50% with PWA drops). There was a significant but modest correlation between PWA drops and EEG arousals (r=0.20, p=0.0004). CONCLUSION: Interpretation of PM recordings using hypopnoea criteria which include 3% desaturation without PWA drops as EEG arousal surrogate showed the best diagnosis accuracy compared with full PSG.

Home Blood Pressure Measurement – Epidemiology and Clinical Application

Verenpaineen kotimittaus − epidemiologia ja kliininen käyttö Kohonnutta verenpainetta, maailmanlaajuisesti merkittävintä ennenaikaiselle kuolemalle altistavaa riskitekijää, ei voida tunnistaa tai hoitaa ilman tarkkoja ja käytännöllisiä verenpaineen mittausmenetelmiä. Verenpaineen kotimittaus on saavuttanut suuren suosion potilaiden keskuudessa. Lääkärit eivät ole kuitenkaan vielä täysin hyväksyneet verenpaineen kotimittausta, sillä riittävä todistusaineisto sen toimivuudesta ja eduista on puuttunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että kotona mitattu verenpaine (kotipaine) on perinteistä vastaanotolla mitattua verenpainetta (vastaanottopaine) tarkempi, ja että se on tehokas myös kliinisessä käytössä. Tutkimme kotipaineen käyttöä verenpainetaudin diagnosoinnissa ja hoidossa. Lisäksi tarkastelimme kotipaineen yhteyttä verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Ensimmäinen aineisto, joka oli edustava otos Suomen aikuisväestöstä, koostui 2 120 45–74-vuotiaasta tutkimushenkilöstä. Tutkittavat mittasivat kotipainettaan viikon ajan ja osallistuivat terveystarkastukseen, johon sisältyi kliinisen tutkimuksen ja haastattelun lisäksi sydänfilmin otto ja vastaanottopaineen mittaus. 758 tutkittavalle suoritettiin lisäksi kaulavaltimon seinämän intima-mediakerroksen paksuuden (valtimonkovettumataudin mittari) mittaus ja 237:lle valtimon pulssiaallon nopeuden (valtimojäykkyyden mittari) mittaus. Toisessa aineistossa, joka koostui 98 verenpainetautia sairastavasta potilaasta, hoitoa ohjattiin satunnaistamisesta riippuen joko ambulatorisen eli vuorokausirekisteröinnillä mitatun verenpaineen tai kotipaineen perusteella. Vastaanottopaine oli kotipainetta merkittävästi korkeampi (systolisen/diastolisen paineen keskiarvoero oli 8/3 mmHg) ja yksimielisyys verenpainetaudin diagnoosissa kahden menetelmän välillä oli korkeintaan kohtalainen (75 %). 593 tutkittavasta, joilla oli kohonnut verenpaine vastaanotolla, 38 %:lla oli normaali verenpaine kotona eli ns. valkotakkiverenpaine. Verenpainetauti voidaan siis ylidiagnosoida joka kolmannella potilaalla seulontatilanteessa. Valkotakkiverenpaine oli yhteydessä lievästi kohonneeseen verenpaineeseen, matalaan painoindeksiin ja tupakoimattomuuteen, muttei psykiatriseen sairastavuuteen. Valkotakkiverenpaine ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan täysin vaaraton ilmiö ja voi ennustaa tulevaa verenpainetautia, sillä siitä kärsivien sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili oli normaalipaineisten ja todellisten verenpainetautisten riskitekijäprofiilien välissä. Kotipaineella oli vastaanottopainetta vahvempi yhteys verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin (intima-mediakerroksen paksuus, pulssiaallon nopeus ja sydänfilmistä todettu vasemman kammion suureneminen). Kotipaine oli tehokas verenpainetaudin hoidon ohjaaja, sillä kotipaineeseen ja ambulatoriseen paineeseen, jota on pidetty verenpainemittauksen ”kultaisena standardina”, perustuva lääkehoidon ohjaus johti yhtä hyvään verenpaineen hallintaan. Tämän ja aikaisempien tutkimusten tulosten pohjalta voidaan todeta, että verenpaineen kotimittaus on selkeä parannus perinteiseen vastaanotolla tapahtuvaan verenpainemittaukseen verrattuna. Verenpaineen kotimittaus on käytännöllinen, tarkka ja laajasti saatavilla oleva menetelmä, josta voi tulla jopa ensisijainen vaihtoehto verenpainetautia diagnosoitaessa ja hoitaessa. Verenpaineen mittauskäytäntöön tarvitaan muutos, sillä näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella vaikuttaa, että vastaanotolla tapahtuvaa verenpainemittausta tulisi käyttää vain seulontatarkoitukseen.

Loneliness of Older People and Elements of an Intervention for its Alleviation

Ikääntyneiden yksinäisyys ja intervention elementit sen lievittämisessä Ikääntyneiden yksinäisyys on yleistä ja hoitotyöntekijöillä on vähän keinoja sen lievittämiseen. Tutkimus oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan tavoitteena oli saada tietoa yksinäisyyden käsitteestä, sen yhteydestä sosiaaliseen eristäytyneisyyteen ja yleiseen turvattomuuden tunteeseen sekä kotona asuvien ikääntyneiden (≥75 v.) yksinäisyyden yleisyydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä sekä selvittää ikääntyneiden itsensä kokemia yksinäisyyden syitä. Toisessa osassa tavoitteena oli tunnistaa yksinäisyyden lievittämiseen pyrkivän psykososiaalisen ryhmäkuntoutus (PRK) –intervention elementit sekä kuvata ryhmiin osallistuneiden kokemuksia interventiosta. Ensimmäisessä osassa tutkimusaineosto kerättiin postikyselyllä, joka lähetettiin eri puolilla Suomea kotona tai palvelutalossa asuville satunnaisotannalla valituille ikääntyneille henkilöille (N=6 786). Vastausprosentti oli 72 % (n=4113). Vastaajien keski-ikä oli 81 vuotta. Tutkimuksen toisessa osassa aineisto koostui PRK intervention ryhmänvetäjien (N=14) kirjoittamista päiväkirjoista, tutkijoiden vapaista muistiinpanoista ryhmätoiminnasta (N=32) sekä ryhmäläisten intervention jälkeen täyttämistä palautekyselystä (n=103). Tulosten mukaan yksinäisyys, sosiaalinen eristäytyneisyys ja yleinen turvattomuuden tunne näyttävät olevan eri asioita. Vastanneista 39 % kärsi yksinäisyydestä vähintään joskus. Useat demografiset ja terveyteen liittyvät tekijät, psyykkisen hyvinvoinnin ulottuvuudet kuten myös sosiaalisiin suhteisiin kohdistetut odotukset olivat yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Vanhempien menettäminen lapsuudessa ei ollut yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Yksinäisyyden kokemuksiin oli useita syitä. Aineistosta tunnistettiin elementtejä, joiden katsottiin olevan tärkeitä yksinäisyyden lievittämiseen pyrkivän PRK-intervention toteutuksessa. Nämä voitiin jakaa ennalta määriteltyihin elementteihin, ryhmäläisten sisäisiin ja välisiin suosiollisiin prosesseihin sekä välittäviin tekijöihin. Ennalta määritellyt elementit liittyivät ryhmäläisiin, ryhmän vetäjiin ja ryhmätoimintaan. Ryhmäläiset kokivat ryhmät erittäin merkityksellisiksi, ja 95 % koki, että yksinäisyys oli lievittynyt ryhmän aikana. Ikääntyneiden henkilöiden yksinäisyys on haaste hoitotyön tekijöille. Tutkimuksessa kuvattu PRK-interventio auttaa hoitajia tunnistamaan ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseen liittyviä elementtejä.

Uptake and factors that influence the use of ‘sit less, move more’ occupational intervention strategies in Spanish office employees

Background Little is known about the types of ‘sit less, move more’ strategies that appeal to office employees, or what factors influence their use. This study assessed the uptake of strategies in Spanish university office employees engaged in an intervention, and those factors that enabled or limited strategy uptake. Methods The study used a mixed method design. Semi-structured interviews were conducted with academics and administrators (n = 12; 44 ± 12 mean SD age; 6 women) at three points across the five-month intervention, and data used to identify factors that influenced the uptake of strategies. Employees who finished the intervention then completed a survey rating (n = 88; 42 ± 8 mean SD age; 51 women) the extent to which strategies were used [never (1) to usually (4)]; additional survey items (generated from interviewee data) rated the impact of factors that enabled or limited strategy uptake [no influence (1) to very strong influence (4)]. Survey score distributions and averages were calculated and findings triangulated with interview data. Results Relative to baseline, 67% of the sample increased step counts post intervention (n = 59); 60% decreased occupational sitting (n = 53). ‘Active work tasks’ and ‘increases in walking intensity’ were the strategies most frequently used by employees (89% and 94% sometimes or usually utilised these strategies); ‘walk-talk meetings’ and ‘lunchtime walking groups’ were the least used (80% and 96% hardly ever or never utilised these strategies). ‘Sitting time and step count logging’ was the most important enabler of behaviour change (mean survey score of 3.1 ± 0.8); interviewees highlighted the motivational value of being able to view logged data through visual graphics in a dedicated website, and gain feedback on progress against set goals. ‘Screen based work’ (mean survey score of 3.2 ± 0.8) was the most significant barrier limiting the uptake of strategies. Inherent time pressures and cultural norms that dictated sedentary work practices limited the adoption of ‘walk-talk meetings’ and ‘lunch time walking groups’. Conclusions The findings provide practical insights into which strategies and influences practitioners need to target to maximise the impact of ‘sit less, move more’ occupational intervention strategies.

Elämänlaatu ja iäkkäiden kaatumisten ehkäisy

Quality of life and fall prevention among the aged Improvement of quality of life is considered to be one of the most important goals of prevention, treatment and rehabilitation among the aged. The study aimed to describe and assess fall prevention interventions as a quality of life indicator, and to describe the social dimension of health-related quality of life among the aged. In addition, it aimed to assess the effects of fall prevention intervention on quality of life among the aged. The study was implemented by using a methodological triangulation. The data in the systematic review was retrieved from the databasis of medical and nursing sciences. Home-dwelling aged (n=19) participated in the qualitative study of a social dimension of quality of life. The data was gathered by the thematic interview method. The quantitative multifactorial fall prevention study comprised 591 participants, either the aged living at home or in sheltered housing, showing an increased risk of falling. Participants were randomized into an intervention or a control group. Follow-up measurements were carried out after a 12 month intervention. The data was collected by the 15D quality of life instrument and a structured questionnaire. Based on the systematic review, only in a few studies fall prevention produced positive effects on dimensions of quality of life (physical function, social function, vitality, mental health, environmental domain). Based on the thematic interview the social dimension of quality of life consisted of three themes: personal values, personal milieu and personal daily life. Based on the fall prevention program, depressive symptoms and distress decreased, managing in usual activities improved, sexual activity and phone contacts increased among men. In women, managing in usual activities improved, socializing increased and discomfort and symptoms decreased. Within the groups, self-perceived health improved among women in the intervention group and among men in the control groups. In addition, fear of falling and feelings of insecurity reduced among women in the intervention group. Personal daily life with its activities opened up new perspectives into the social dimension of good quality of life, which was emphasized especially in the interviews of the oldest participants. Multifactorial fall prevention can affect positively some physical and psychosocial dimensions of quality of life among the community-dwelling aged. Additional studies with larger sample sizes, longer follow-up periods and multiple outcome measures are needed. Fall prevention intervention may affect quality of life by different mechanisms, and the quantitative and qualitative assessment of its effects should also be included in the interventions of randomized controlled trials.

Implementing an Evidence-based Hypertension Guideline into Finnish Primary Care Nursing

Kohonneen verenpaineen hoitosuosituksen käyttöönottosuomen perusterveydenhiollon hoitotyössä Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa suosituksia näyttöön perustuvien Käypä hoito -suositusten käytön edistämiseksi perusterveydenhuollon hoitotyössä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin Kohonneen verenpaineen hoitosuosituksen käyttöönottoa terveyskeskuksissa. Toisessa vaiheessa selvitettiin hoitajien hoitosuositusasenteita ja kokemuksia hoitosuosituksen käyttöönotosta. Kolmannessa vaiheessa selvitettiin hoitohenkilöstön näkemyksiä hoitosuosituksen käyttöä edistävistä tekijöistä. Kohonneen verenpaineen hoitosuositus oli ylilääkäreiden ja ylihoitajien mukaan otettu käyttöön lähes kaikissa terveyskeskuksissa, mutta heidän näkemyksensä suositusten käyttöönottoa koskevista terveyskeskuksissa tehdyistä sopimuksista erosivat toisistaan monilta osin. Myös käyttöönoton toteutuksessa oli suurta vaihtelua terveyskeskusten välillä. Toteutustavan perusteella ääripäissä sijaitsevat terveyskeskukset luokiteltiin yksittäisin ja monin keinoin käyttöönottoa tukeneiksi. Hoitajien hoitosuositusasenteet olivat hyvin myönteisiä ja hoitosuosituksia pidettiin luotettavina tiedonlähteinä, ja niiden uskottiin parantavan hoidon laatua. Hoitosuositusten paikallinen soveltaminen sekä johdon ja lääkäreiden tuki olivat hoitajien mielestä keskeisiä käyttöönotossa, vaikkakin tulosten mukaan kaikki käytetyt keinot olivat yhteydessä positiivisempiin hoitosuositusasenteisiin sekä aktiivisempaan hoitajien itsensä ilmaisemaan hoitosuositusten käyttöön. Yhteenvetona voidaan todeta, että Käypä Hoito -suositukset on hyväksytty osaksi kliinistä hoitotyön käytäntöä. Niiden käytön tehostamiseksi tulisi kiinnittää huomiota suositusten paikalliseen soveltamiseen ja eri ammattiryhmien tehtäväkuvien määrittelyyn. Tähän tarvitaan terveyskeskusten johdon ja lääkäreiden selkeää tukea.

Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ikäihmisten kotona asumista sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden voimavaroista arjesta selviytymisen näkökulmasta, ja tutkia miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutuu. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jossa sovellettiin kuvailevaa ja vertailevaa tutkimusasetelmaa. Tutkimusaineisto kerättiin yhden länsisuomalaisen kunnan kotihoidon asiakkailta (≥65 v.) ja heitä hoitavilta ammattihenkilöiltä. Kotihoidon 21 iäkästä asiakasta kuvasivat omia voimavarojaan arjesta selviytymisen näkökulmasta sekä kokemuksiaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin avoimella haastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Lisäksi 25 kotihoidon ammattihenkilöä: 13 kotipalvelun työntekijää, 11 kotisairaanhoitajaa ja lääkäri kuvasivat kokemuksiaan iäkkään asiakkaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Näiden tulosten sekä aikaisemman kirjallisuuden perusteella laadittiin strukturoitu kyselylomake, jolla analysoitiin ja vertailtiin asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemyksiä siitä, miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutui. Esitestausten jälkeen kyselylomake lähetettiin 200 kotihoidon asiakkaalle ja 570 heitä hoitavalle kotihoidon työntekijälle: 485 kotipalvelun työntekijälle, 81 kotisairaanhoitajalle ja 4 lääkärille. Kyselyyn vastasi 120 asiakasta (60 %) ja 370 ammattihenkilöä (65 %). Ryhmien välisten erojen tarkastelussa käytettiin ristiintaulukointia, Pearsonin khin neliötestiä ja Fisherin tarkan todennäköisyyden testiä. Iäkkäiden asiakkaiden kuvauksissa voimavarat muodostuivat elämänhallinnan tunteesta ja toimintatahdon säilymisestä. Asiakkaat ammensivat arkeen voimaa harrastuksista ja sosiaalisesta verkostosta, mutta ulkopuolisten asettamat elämisen ehdot, terveydentilan heikkeneminen sekä yksinäisyys asettivat ikäihmisen ja hänen voimavaransa suurten haasteiden eteen. Tulokset osoittivat, että ammattihenkilöiden toiminta oli osittain ristiriidassa ikäihmisten omien odotusten kanssa, eikä se kaikilta osin tukenut asiakkaiden omia voimavaroja. Ammattihenkilöt tekivät hoitoon liittyviä päätöksiä ja toimintoja asiakkaiden puolesta, vaikka asiakkaille itselleen oli tärkeää elämänhallinnan tunne ja toimintatahdon säilyminen. Asiakkaiden voimavarojen tukemista moniammatillisena yhteistyönä vaikeuttivat ammattihenkilöiden vaikeus tunnistaa asiakkaiden omia voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä, tiedon kulun ongelmat, tavoitteeton ja epäyhtenäinen tapa toimia sekä ammattihenkilöiden vastakkain asettuvat näkemyserot ja toimintatavat. Asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemykset toteutetusta hoidosta erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05). Asiakkaat arvioivat sekä itsenäiseen toimintaan tukemisen että fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen toteutuneen työntekijöitä huonommin. Yhteistyön kehittämishaasteita kotihoidossa ovat asiakkaan oman elämänsä asiantuntijuuden vahvistaminen, toimintakulttuurin muuttaminen asiakaslähtöiseksi tavoitteelliseksi toiminnaksi, ammattihenkilöiden roolien ja vastuun selkiyttäminen sekä tiedon kulun menetelmien kehittäminen. Tutkimus vahvistaa gerontologisen hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa, jota voidaan soveltaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ja johtamisessa

Percepció de dificultat i esforç en la mobilització de persones dependents, en el seu entorn domiciliari, per part dels seus cuidadors, abans i després de la utilització de llençols lliscants

Les persones amb dependència necessiten ajuda en la mobilització al llit, que suposa un esforç per a la persona cuidadora. La percepció de dificultat en dur a terme aquestes tasques pot afectar negativament la qualitat de vida de les persones cuidadores i també la de les persones dependents. L’objectiu d’aquest estudi va ser investigar si la utilització de superfícies de reducció de la fricció (tipus llençols lliscants) redueix la dificultat percebuda per les persones cuidadores i les persones dependents en la mobilització al llit. Mètodes: es va dur a terme un estudi quasi experimental a domicili en una mostra seleccionada a conveniència de 12 persones amb dependència i els seus cuidadors en diverses localitats. Es va avaluar la percepció de dificultat en la mobilització per part dels cuidadors i les persones dependents abans i després d’una intervenció formativa simultània a la utilització de llençols lliscants. Resultats: el perfil del cuidador és el d’una dona de mitjana edat amb una relació filial amb la persona dependent i sense formació específica en mètodes de mobilització de persones dependents. El perfil de la persona dependent és el d’una dona major de 80 anys amb una gran dependència que necessita ajuda de la persona que la cuida en les maniobres de redreçament i trasllat al llit. En una escala de percepció de la dificultat de 0 a 10, les mitjanes de les puntuacions observades en els cuidadors abans de la intervenció van ser de 6,9 (DE: 3,1) en el redreçament cap amunt i de 7,1 (DE: 3,1) en el trasllat lateral; després de la intervenció van ser d’1,25 (DE: 1,8) en el redreçament cap amunt i d’1,45 (DE: 1,6) en la mobilització lateral. En la mateixa escala, les mitjanes de les puntuacions observades en les persones dependents abans de la intervenció van ser de 8,6 (DE: 2,3) en el redreçament cap amunt i de 8,6 (DE: 2,3) en el trasllat cap als costats, i després de la intervenció van ser de 2 (DE: 2,6) en els redreçaments cap amunt i de 2 (DE: 2,6) en els trasllats cap als costats. Comparant les puntuacions d’abans i després de la intervenció, observem que la dificultat percebuda per part dels cuidadors de les persones dependents va disminuir de manera significativa (p < 0,001); en les persones dependents també va disminuir, però la disminució no va arribar a ser significativa (p = 0,057). Conclusions: els resultats observats mostren que la utilització de llençols lliscants millora la qualitat de vida dels cuidadors, mesurada per la percepció de la dificultat en les maniobres de mobilització al llit. Així mateix, la seva utilització pot contribuir a un millor envelliment actiu. Caldria fer estudis que permetin quantificar l’esforç físic necessari i el cost-benefici que suposa la utilització d’aquests dispositius.

Verenpaineen mittaamisen opettaminen sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoille

Teaching the measurement of blood pressure for both nursing and public health nursing students The purpose of this two-phase study was to develop the teaching of blood pressure measurement within the nursing degree programmes of the Universities of Applied Sciences. The first survey phase described what and how blood pressure measurement was taught within nursing degree programmes. The second intervention phase (2004-2005) evaluated first academic year nursing and public health nursing students’ knowledge and skills results for blood pressure measurement. Additionally, the effect on the Taitoviikko experimental group students’ blood pressure measurement knowledge and skills level. A further objective was to construct models for an instrument (RRmittTest) to evaluate nursing students measurement of blood pressure (2003-2009). The research data for the survey phase were collected from teachers (total sampling, N=107, response rate 77%) using a specially developed RRmittopetus-questionnaire. Quasi-experimental study data on the RRmittTest-instrument was collected from students (purposive sampling, experimental group, n=29, control group, n=44). The RRmittTest consisted of a test of knowledge (Tietotesti) and simulation-based test (TaitoSimkäsi and Taitovideo) of skills. Measurements were made immediately after the teaching and in clinical practice. Statistical methods were used to analyse the results and responses to open-ended questions were organised and classified. Due to the small amount of materials involved and the results of distribution tests of the variables, non-parametric analytic methods were mainly used. Experimental group and control group similar knowledge and skills teaching was based on the results of the national survey phase (RRmittopetus) questionnaire results. Experimental group teaching includes the supervised Taitoviikko teaching method. During Taitoviikko students studied blood pressure measurement at the municipal hospital in a real nursing environment, guided by a teacher and a clinical nursing professional. In order to evaluate both learning and teaching the processes and components of blood pressure measurement were clearly defined as follows: the reliability of measurement instruments, activities preceding blood pressure measurement, technical execution of the measurement, recording, lifestyle guidance and measurement at home (self-monitoring). According to the survey study, blood pressure measurement is most often taught at Universities of Applied Sciences, separately, as knowledge (teaching of theory, 2 hours) and skills (classroom practice, 4 hours). The teaching was implemented largely in a classroom and was based mainly on a textbook. In the intervention phase the students had good knowledge of blood pressure measurement. However, their blood pressure measurement skills were deficient and the control group students, in particular, were highly deficient. Following in clinical practice the experimental group and control group students’ blood pressure measurement recording knowledge improve and experimental groups declined lifestyle guidance. Skills did not improve within any of the components analysed. The control groups` skills on the whole, declined statistically.There was a significant decline amongst the experimental group although only in one component measured. The results describe the learning results for first academic year students and no parallel conclusions should be drawn when considering any learning results for graduating students. The results support the use and further development of the Taitoviiko teaching method. The RRmittTest developed for the study should be assessed and the results seen from a negative perspective. This evaluation tool needs to be developed and retested.

Early nutritional determinants in cardio-metabolic programming – A prospective randomized controlled dietary intervention study

Western societies have been faced with the fact that overweight, impaired glucose regulation and elevated blood pressure are already prevalent in pediatric populations. This will inevitably mean an increase in later manifestations of cardio-metabolic diseases. The dilemma has been suggested to stem from fetal life and it is surmised that the early nutritional environment plays an important role in the process called programming. The aim of the present study was to characterize early nutritional determinants associating with cardio-metabolic risk factors in fetuses, infants and children. Further, the study was designated to establish whether dietary counseling initiated in early pregnancy can modify this cascade. Healthy mother-child pairs (n=256) participating in a dietary intervention study were followed from early pregnancy to childhood. The intervention included detailed dietary counseling by a nutritionist targeting saturated fat intake in excess of recommendations and fiber consumption below recommendations. Cardio-metabolic programming was studied by characterizing the offspring’s cardio-metabolic risk factors such as over-activation of the autonomic nervous system, elevated blood pressure and adverse metabolic status (e.g. serum high split proinsulin concentration). Fetal cardiac sympathovagal activation was measured during labor. Postnatally, children’s blood pressure was measured at six-month and four-year follow-up visits. Further, infants’ metabolic status was assessed by means of growth and serum biomarkers (32-33 split proinsulin, leptin and adiponectin) at the age of six months. This study proved that fetal cardiac sympathovagal activity was positively associated with maternal pre-pregnancy body mass index indicating adverse cardio-metabolic programming in the offspring. Further, a reduced risk of high split proinsulin in infancy and lower blood pressure in childhood were found in those offspring whose mothers’ weight gain and amount and type of fats in the diet during pregnancy were as recommended. Of note, maternal dietary counseling from early pregnancy onwards could ameliorate the offspring’s metabolic status by reducing the risk of high split proinsulin concentration, although it had no effect on the other cardio-metabolic markers in the offspring. At postnatal period breastfeeding proved to entail benefits in cardio-metabolic programming. Finally, the recommended dietary protein and total fat content in the child’s diet were important nutritional determinants reducing blood pressure at the age of four years. The intrauterine and immediate postnatal period comprise a window of opportunity for interventions aiming to reduce the risk of cardio-metabolic disorders and brings the prospect of achieving health benefits over one generation.

Customer Driven Service Development – Technology-based Care and Services for the Elderly

The objective of this master’s thesis was to examine technology-based smart home devices and services. Topic was approached through basic theories, transaction cost theory and resource-based view in order to build basis for this thesis. Conceptual framework was discussed by means of networks, value networks and service systems which provide a useful framework for service development. The needs of the elderly living at home were discussed in order to find out which technology-based services could be used to satisfy the needs. Segmentation and need data collected previously during proactive home visits was exploited and additionally a survey targeted to experts and professionals of social and health care sector was done to verify the needs. Finally, the results of the survey were analyzed using quality function deployment method to figure out the most important and suitable service offerings for the elderly. As a conclusion of analysis, social media and monitoring services are the most useful technology-based services. However, traditional home services will still maintain their necessity too.