Sosiaalisten innovaatioiden edistäminen julkisissa vanhuspalveluissa, case: Kouvolan kaupunki

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten Kouvolan kaupungin kotihoidossa ja vanhuspalveluissa voidaan edistää sosiaalisten innovaatioiden syntymistä. Tutkimuksessa annetaan kontekstiin sopiva määritelmä vielä tarkentumattomalle sosiaalisen innovaation käsitteelle sekä kartoitetaan sosiaalisen innovaation syntymiseen edistävästi ja estävästi vaikuttavia tekijöitä tarkastelemalla sosiaalisen innovaation prosessia sekä hyödyntämällä sosiaalisia innovaatioita käsittelevien artikkeleiden lisäksi joitakin julkisen sektorin innovaatioita käsitteleviä artikkeleita. Tutkimus toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytetään puolistrukturoituja haastatteluita. Haastateltavat valitaan harkinnanvaraisesti kohdeorganisaatiosta Kouvolan kaupungilta ja ennen kaikkea kotihoidon ja vanhuspalveluiden palvelualueelta. Sekä aineiston keruu että sen analysointi toteutetaan teorialähtöisesti. Tutkimustulosten perusteella Kouvolan kaupungin sosiaalisten innovaatioiden syntymistä edistävinä vahvuuksina voidaan mainita muun muassa koko henkilöstön osallistuminen ideointiin ja kehittämiseen, ideoiden kartoittaminen myös oman organisaation ulkopuolelta sekä aktiivinen asiakkaiden tarpeiden ja näkökulmien kartoittaminen, joskin lähestymistapa voidaan nähdä ennemmin asiakaskeskeisenä kuin asiakaslähtöisenä. Niin ikään lähiesimiesten ja oman palvelualueen esimiesten pääasiallisesti kannustava suhtautuminen ideointiin voidaan nostaa esiin vahvuutena. Kehittämiskohteina puolestaan nousevat esille ylemmältä virkamiesjohdolta ja poliittiselta johdolta odotettu selkeämpi tuki innovoinnille sekä monipuolisten innovoinnin kannustimien kehittäminen. Toimiala- ja palvelualuerajat ylittävän sekä eri henkilöstötasojen, myös ylimmän ja poliittisen johdon, välisen avoimen vuoropuhelun sekä yhteisten tavoitteiden asettamisen tukeminen luovuutta ja luovaa ongelmanratkaisua tukevien työkalujen avulla sekä aikaa raivaamalla nousee myös esille merkittävänä kehittämiskohteena. Niin ikään foorumeita ajatustenvaihtoon, yhteiseen ideointiin ja kehittämiseen eri sidosryhmien, kuten asiakkaiden ja kolmannen sektorin, kanssa tarvitaan lisää.

Koulutetut maahanmuuttajat työmarkkinoilla. Tutkimus korkeakoulututkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien työllistymisestä ja työurien alusta Suomessa

Maahanmuuttajien määrä on Suomessa merkittävämmin lisääntynyt vasta 1990- ja 2000-luvuilla. Vuonna 2010 Suomessa asui lähes 170 000 ulkomaan kansalaista. Tavallisimmin Suomeen muutetaan avioliiton, paluumuuton tai pakolaisuuden vuoksi. Pieni, joskin kasvava joukko muuttaa työn tai opiskelun vuoksi. Myös kansalaisuuksien, koulutustaustojen, ammattien jne. kirjo muuttajien joukossa on suuri. Ulkomaan kansalaisten lisääntyessä Suomessa on jouduttu kohtaamaan monenlaisia maahanmuuttoon liittyviä haasteita, joista työllistymiseen liittyvät kysymykset eivät ole vähäisimpiä. Tutkimuksessa tarkastellaan lähtömaassaan korkeakoulututkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien työllistymistä ja työuran alkua Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat Suomessa työllistyneet, minkälaisia heidän työuriensa alut ovat Suomessa olleet ja miten he ovat onnistuneet uudessa maassa hyödyntämään lähtömaassa hankkimaansa koulutusta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten maahanmuuttajien lähtömaan erilaiset elämäntilanteet, olosuhteet ja valinnat ovat vaikuttaneet työuran muotoutumiseen Suomessa. Tutkimuksen aineisto muodostuu kysely- sekä haastatteluaineistosta. Kyselyaineiston (n=99) tarkoituksena on luoda määrällistä kuvaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisestä Suomessa. Numerotietojen taakse jää kuitenkin näkymättömiin tieto maahanmuuttajien yksilöllisistä kokemuksista liittyen työllistymiseen ja työuran muotoutumiseen uudessa maassa. Toisena aineistona hyödynnettävän elämäkerrallisen haastatteluaineiston (n=20) kautta on mahdollista tehdä näkyväksi ne tutkittavien yksilölliset työ- ja koulutusuraan liittyvät valinnat, joita maahanmuuttajat ovat tehneet niin lähtömaassa kuin Suomessa sekä ne tilanteet ja olosuhteet, joissa tutkittavat ovat lähtömaassa eläneet ja joiden pohjalta he ovat tulleet Suomeen ja Suomen työmarkkinoille. Aineistoissa mukana olevat maahanmuuttajat olivat pääosin avioliiton, paluumuuton sekä pakolaisuuden vuoksi Suomeen tulleita. Vain muutama oli tullut työn vuoksi. Maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa selitetään usein maahanmuuttajien resursseilla, kuten kielitaidolla, koulutuksella, työkokemuksella, sosiaalisten suhteiden ja verkostojen laadulla ja määrällä jne. Myös maahanmuuttajiin kohdistuvilla syrjivillä ja ennakkoluuloisilla asenteilla on keskeinen merkitys työllistymisessä. Koulutuksen ollessa yksi keskeisimmistä työmarkkina-asemaa määräävistä tekijöistä, tulisi koulutettujen maahanmuuttajien sijoittua hankitun tutkinnon oikeuttamiin tehtäviin. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että työllistyminen oli maahanmuuttajilla vaikeaa hyvästä koulutuksesta huolimatta. Kyselyaineistoon vastanneista vain muutama (6 %) oli työssä heti Suomeen muuttovuoden lopussa, kolme vuotta Suomessa asuttuaan työssä oli runsas kolmannes (35 %) ja aineistonkeruuhetkellä eli vuonna 2004 työssä oli 38 % vastaajista. Työsuhteet olivat tutkittavilla useimmiten määräaikaisia ja kestoltaan lyhyitä. Lisäksi työurat koostuivat runsaasta työttömyydestä sekä koulutukseen osallistumisesta. Myönteistä kuitenkin oli, että mikäli korkeakoulutetut maahanmuuttajat onnistuivat Suomessa työllistymään, vastasi työ usein joko kokonaan tai ainakin osittain hankittua korkeakoulututkintoa. Korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työuran alut Suomessa voidaan tyypitellä kolmeen ryhmään, joista kukin jakaantui vielä kahteen alaryhmään siten, että kaiken kaikkiaan saatiin kuusi erilaista työuran alun tyyppiä: koulutusta vastaava vakaa ja vakiintuva ura, koulutusta osittain vastaava sekaura ja laskeva ura sekä koulutusta vastaamaton sisääntuloura ja työttömän ura . Haastatteluaineiston kautta tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien yksilöllisiä elämänuria lähtien liikkeelle korkeakoulutettujen maahanmuuttajien lähtömaassa tekemistä ura- ja ammatinvalinnoista jatkuen Suomeen muuton kautta aina työuran muotoutumiseen Suomessa. Haastatteluja toisistaan erottelevina keskeisinä teemoina olivat toisaalta pärjääminen Suomessa ja suomalaisilla työmarkkinoilla toisaalta elämän muotoutuminen lähtömaassa ja nimenomaan siellä tehdyt ura- ja ammatinvalinnat ja niihin liittyvät kokemukset ja elämäntilanteet. Näiden kriteerien pohjalta aineisto jakaantui kolmeen ryhmään, jotka nimettiin pärjääjiksi, harhailijoiksi ja sinnittelijöiksi. Pärjääjien kertomukset muotoutuivat tietyllä tavalla myönteisen kehän kautta: niin lähtömaassa tehdyt ammatinvalinnat kuin työuran muotoutuminen Suomessa tapahtuivat suhteellisen vaivattomasti. Useimmiten työt Suomessa vastasivat lähtömaassa hankittua koulutusta. Omiin uravalintoihin oltiin myöhemmin myös tyytyväisiä. Harhailijoille oman paikan löytyminen oli puolestaan hankalampaa. Leimallista tälle ryhmälle oli tietynlainen valintojen vaikeus sekä tyytymättömyys omiin aikaisemmin tehtyihin ratkaisuihin. Jotkut harmittelivat nuorena tekemiään uravalintoja niin, että päättivät Suomessa hankkia kokonaan uuden ammatin. Muutto Suomeen merkitsi useimmille ammatillisen aseman laskua. Sinnittelijät kertoivat jo lähtökohdiltaan kahteen muuhun ryhmään nähden hyvin erilaista tarinaa. Tämän ryhmän lähes koko elämä lähtömaassa oli sodan ja levottomuuksien sävyttämää. Tämä näkyi myös ammatinvalinnassa: opiskelupaikka oli saatettu valita esimerkiksi sen perusteella, missä oli milloinkin turvallista opiskella. Myös Suomeen muutto erosi kahdesta aikaisemmasta ryhmästä, sillä lähtö entisestä kotimaasta oli tapahtunut usein hyvinkin yllättäen vailla etukäteissuunnittelua tilanteiden kärjistyttyä nopeasti. Suomessa työelämään pääseminen oli kaikille sinnittelijöille vaikeaa ja haastatteluhetkellä useilla vielä hyvin alkutekijöissä. Hyväkään koulutus ei aina takaa maahanmuuttajille työtä uudessa maassa, sillä hankittua tutkintoa ja osaamista ei ole helppo siirtää maasta toiseen. Pahimmassa tapauksessa vieraassa maassa suoritettu korkeakoulututkinto voi kokonaan mitätöityä uudessa maassa ja korkeakoulututkinnon myötä hankittu osaaminen menettää täysin arvonsa. Kyse on niin yksilön kuin yhteiskunnankin resurssien tuhlaamisesta tilanteessa, jossa maassa pysyvästi asuvat koulutetut maahanmuuttajat työskentelevät tavalla tai toisella koulutustaan vastaamattomissa epävakaissa töissä, työmarkkinoiden laitamilla tai ovat kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella.

Inkvisiittorin tieto, kerettiläisen tuomio. Valdesilaisten harhaoppisten tunnistaminen ja tuomitseminen Petrus Zwickerin inkvisitiossa Stettinissä 1392–1394 ja traktaatissa ”Cum dormirent homines” (1395)

Tutkielman aiheena on myöhäiskeskiaikaisen inkvisiittorin harhaoppeja koskeva tieto: miten inkvisiittori määritti kerettiläisiä ja kerettiläisyyttä, miten hän inkvisitio-oikeudenkäynnissä tuotti tunnustuksia kerettiläisyydestä ja miten näitä tunnustuksia hallittiin, selitettiin ja tulkittiin aikalaistekstissä. Aineistona on ollut inkvisiittori Petrus Zwickerin keskiaikaisessa Pommerissa, Stettinin kaupungissa vuosina 1392–1394 johtaman valdesilaisia harhaoppisia tutkineen inkvisition protokollat ja Zwickerin vuonna 1395 kirjoittama teologinen traktaatti Cum dormirent homines, jossa hän selitti valdesilaista oppia katolisen inkvisiittorin näkökulmasta. Tutkimuksen metodologiaan ovat vaikuttaneet ennen kaikkea Michel FOUCAULT’N teoretisoinnit tiedosta, tiedon alasta, diskursseista ja subjektivoinnista. Näitä on tulkittu tukeutuen brittiläisen historioitsijan John ARNOLDIN foucault’laisella lähestymistavalla esiin tuomiin havaintoihin Languedocin inkvisition toiminnasta 1200–1300-luvuilla. Tutkielman sijoittuu ennen kaikkea englantilaiseen ja saksalaiseen harhaoppisuuden ja inkvisition tutkimuksen traditioon. Ensimmäinen käsittelyluku keskittyy Zwickerin inkvisitioon tietoa ja tunnustuksia tuottavana mekanismina. Protokollien kirjaamisessa kerettiläisen puhetta selitettiin, hallittiin ja asetettiin sille kuuluvaan paikkaan. Samalla tunnustusten hallinta oli tunnustajien hallintaa: painostus, taivuttelu ja johdattelu kuuluivat Zwickerin työkaluihin. Luvussa kyseenalaistetaan tutkimukseen vakiintunut kuva Petrus Zwickeristä verrattain avomielisenä ja valistuneena inkvisiittorina ja korostetaan hänen tehneen valintoja ja arvioita kerettiläisistä ennen kaikkea oman aikansa tiedon kontekstissa. Tätä seuraa toisessa käsittelyluvussa tarkastelu inkvisiittorin tekemistä ja hänelle aikalaisajattelun puitteissa mahdollisista harhaoppisten luokitteluista. Zwickerin kuulusteluja ja kirjoittamista ohjasi kerettiläistopokseen eli aikalaiskirjallisuudessa välittyneeseen kerettiläisen streotypiaan kuulunut jako viekkaiden ja syntiin viettelevien harhaopin johtajien, heresiarkkien, ja heitä seuraavan ja uskovan lammasmaisen maallikojen lauman välillä. Inkvisiittorin kysymykset tähtäsivät selvittämään, mikä oli maallikoiden suhte ‖heresiarkkeihin‖. Uskovaisten massan kohdalla kyse ei lopultakaan ollut uskomisesta, vaan suhteesta heresian johtajiin. Tutkielmassa esitetään tulkinta siitä, miten inkvisitioiden ja inkvisiittorin tuottamia tekstejä pitäisi lukea suhteessa toisiinsa, saman tietoa tuottavan ja tulkitsevan mekanismin osina. Koko inkvisiittorin kysymyksenasettelu, myös sen oikeuden-käytöllinen puoli, oli kauttaaltaan teologinen. Yksi tutkielman keskeisiä havaintoja on, että myös keskiaikaisten inkvisitioiden juridisia asiakirjoja tulee tulkita aiempaa enemmän niitä ympäröivän teologisen kirjallisuuden kontekstissa.

Venäläistä rulettia – Nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Pietarissa ja Riiassa

Latviassa ja Venäjällä heikko demografinen tilanne on lisännyt keskustelua seksuaali- ja kansalaisoikeuksista sekä valtion merkityksestä niiden toteuttamisessa. Väestöpolitiikassa näkyy yhteiskunnallinen tilanne sekä sen kyky ja mahdollisuudet huomioida nuorten perhesuunnitteluun liittyviä tarpeita. Huomion kohteena on myös palvelujärjestelmä ja siinä toteutuva yksilöllinen taso. Tutkin perhesuunnittelua kokonaisvaltaisesti, mikä ilmenee erilaisten polkuriippuvuuksien tarkasteluina. Mielenkiintoiseksi kohteen tekee entisten sosialististen valtioiden erityislaatuisen murroksen läpikäyminen. Perhesuunnittelu on osa seksuaali- ja ihmisoikeuksia. Siihen kuuluu seksuaaliterveydestä tiedottaminen ja ohjaus sekä siihen liittyvät toimenpiteet. Perhesuunnittelu sisältää niin sosiaaliset, kasvatukselliset kuin lääketieteellisetkin näkökulmat. Siihen liitetään myös moraalisia ja taloudellisia näkemyksiä, sekä politiikkaa ja henkilökohtaisuutta. Tutkimustehtäväni on nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Riiassa ja Pietarissa. Sovellan metodologisena lähestymistapana sosiaalihistoriallista ja etnografista tutkimusotetta, jolloin perinteen vaikutusten, kulttuuristen rakenteiden ja yksilöllisten toimintatapojen ymmärtäminen mahdollistuu. Aineisto koostuu viranomaishaastatteluista sosialismin kaudella toteutuneesta sekä nykyisestä perhesuunnittelusta ja nuorten haastatteluista Pietarissa ja Riiassa. Perehdyn myös lisääntymisterveyteen liittyviin sanomalehtiartikkeleihin sekä Latviassa että Venäjällä. Lisäksi havainnoin seksuaalineuvontatilanteita Pietarissa. Sekä sosialismin aikana että nykyään painottuvat väestönkasvun odotukset, joita tuetaan sukupuoli- ja moraalikasvatuksen avulla. Perhesuunnittelun esteiden analyysin tuloksissa on nähtävissä sosiaalisten olosuhteiden ja rakenteiden merkitys. Jälkisosialistisesta riskiyhteiskunnasta puuttuvat yhteiskuntaan integroitumisen mahdollistavat instituutiot. Tämä ilmenee yhteiskunnallisena vastuuttomuutena. Universaalit palvelut ovat suurelta osin peräisin sosialismin ajalta. Kaupalliset yritykset tekevät lähinnä teknisiä, yksittäisiä ehkäisyvälineisiin liittyviä interventioita nuorten elämään. Teini-ikäiset jätetään oman harkintansa varaan. Latviassa perhesuunnitteluun liittyvä ennalta ehkäisevä toiminta on huomioitu uudessa lisääntymisterveyslaissa, mutta sen heikko toteutus tuo sen lähelle neuvostoaikaista kulttuurikonventiota, jossa määrällisillä suoritteilla ja sekundaaripreventiolla on arvoa. Venäjällä voimavarat kohdentuvat jälkihuollon palveluihin. Foucaultin valta-analyysi kertoo strategiasta, jossa ihminen sisäistää vallankäytön osaksi omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Tässä näkökulmassa yksilöllinen, yhteiskunnallinen ja historiallinen ulottuvuus limittyvät toisiinsa. Vallan muodot ovat yhteiskunnan rakenteissa. Väestöpolitiikan avulla tuotetaan tietoa ja muovataan hallitsemisen kohteita. Osa haastatelluista nuorista omaksui yhteiskunnan passiivisuuden osaksi omaa toimintaansa. He eivät tiedostaneet palvelujärjestelmän puutteita eivätkä kyseenalaistaneet sen oikeutusta. Myös lehtiartikkelit ja viranomaishaastattelut tukivat osittain seksuaalikasvatuksen sivuuttamista. Silloin hyväksyttävänä totuutena pidettiin väestöpolitiikkaa, jossa on annettu tilaa populistisille suuntauksille. Sekä Latviassa että Venäjällä ilmaistiin tavoitteita väestön kasvusta. Kansainvälisten seksuaalioikeuksien maihinnousu ei ole poistanut ääri uskonnollisten ja osittain kansalaisjärjestöjen puitteissa tapahtuvaa perhesuunnittelun vastustusta. Näissä suuntauksissa vaikutetaan ihmisten moraaliin ja vastustetaan yhteiskunnan interventioita kieltämällä seksuaalikasvatus. Sosialismin aikana sosiaali- ja terveydenhuoltoa toteutettiin totalitaristisessa, suljetussa yhteiskunnassa tiukasti rajatuilla voimavaroilla. Tuolta ajalta peräisin oleva viranomaisten yleinen medikalisoitunut ja tekninen lähestymistapa estää osittain nuoren valtaistumista. Vieläkin heikko tiedottaminen ja puutteellinen koulutus vaikuttavat ammattilaisten keskuudessa. Yksi haitallisista perhesuunnitteluun kuuluvista uskomuksista oli hormonaalisen ehkäisyn aiheuttamat ongelmat. Lisäksi pelättiin heikkotasoisesti tehtyjen aborttien aiheuttavan hedelmättömyyttä. Uskomukset ovat eläneet vieläkin, kun osa asiantuntijoista kannusti ensimmäisen raskauden päättymistä synnytykseen. Näillä käsityksillä on ollut taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle myös kansalaisten keskuudessa. Sukuyhteisöjen ja verkostojen oleellinen merkitys teini-ikäisen arjessa ja selviytymisessä painotti perinteistä sosialisaatiota. Uskomusten lisäksi nuorten heikko taloudellinen tilanne on ohjannut heitä ehkäisyssä luonnonmenetelmien käyttöön. Neuvostoaikainen seksuaalikielteisyyden perinne on vaikuttanut myös sukupolvien kyvyttömyyteen keskustella aiheesta. Yleisen ennaltaehkäisevän neuvonnan puuttuminen on suunnannut suurta osaa nuoria mallioppimiseen, jossa esimerkit ovat nousseet satunnaisista löydöistä. Toisaalta työntekijöiden neuvokkuus ja aloitteellisuus erilaisissa ohjaamistilanteissa, toimintatavoissa ja instituutioiden perustamisissa kuvaavat eettistä vastuunottoa ja paneutumista nuorten perhesuunnittelun toteutumiseen sekä sen mahdollisuuksiin. Perhesuunnitteluun liittyvän tiedonsaannin parantamiseksi viranomaiset ovat aloittaneet nuorten vertaisryhmiä. Lisäksi yhtenä uutena virallisena lähestymistapana oli neuvostoaikana kielletty psykoterapeuttisen suuntauksen avoin käyttöönotto. Myös nuorille suunnattuja palveluja niin lainsäädännön kuin instituutioiden tasolla on saatu aikaan. Nämä myönteiset tapaukset jäivät kuitenkin yksittäisiksi, osittain joidenkin työntekijöiden omakohtaisen sitoutumisen varaan toimiviksi. Tutkimuksessa nousee esiin yhteiskunnan vastuu erityisesti haavoittuvien ryhmien kohdalla. Nuoret ovat tiedoiltaan ja kokemuksiltaan heikossa asemassa. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta julkisilla ja ennaltaehkäisevillä palveluilla on keskeinen merkitys etenkin niiden kohdalla, jotka tarvitsevat runsaasti palveluja. Usein tähän ryhmään kuuluvat ovat passiivisia tiedon hakijoita. Tutkimus tuo esille perhesuunnittelun palvelujärjestelmään ja sen kohderyhmään kuuluvan moniulotteisuuden, jossa toisiinsa nivoutuvat kulttuuriset myytit, uskomukset, tabut, toimintatavat ja tietämys. Näiden polkujen avaaminen tässä tutkimuksessa edistää perhesuunnittelun esteiden tunnistamista ja niihin soveltuvien ratkaisukeinojen löytymistä.

Kotipalvelun työntekijöiden koulutustarpeet ja ammatillisen kasvun tukeminen iäkkäiden ruokailuun ja ravitsemukseen liittyen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää niitä koulutustarpeita, joita kotipalvelun työntekijöillä oli, jotta he pystyvät tukemaan tukipalveluaterioita nauttivien iäkkäiden ravitsemusta. Tarkoituksena oli myös tuoda esiin niitä mahdollisuuk-sia, joilla voitiin käytännössä tukea työntekijöiden ammatillista kasvua. palvelun työntekijöillä tarkoitettiin iäkkäiden kanssa työskenteleviä lähihoitajia, kodinhoitajia ja muita vastaavan tutkinnon suorittaneita tai vastaavan osaamisen omaavia henkilöitä. Tutkimus oli kolmivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa etsittiin haastattelun avulla vastauksia kysymyksiin, minkälaista lutusta kotipalvelun työntekijät kokivat tarvitsevansa iäkkäiden kanssa toimimiseen ruokailun ja ravitsemuksen suhteen, millä keinoilla kotipalvelun tekijät pyrkivät ylläpitämään tukipalveluaterioita nauttivien iäkkäiden ravitsemustilaa, ja minkälaisena työn apuvälineenä kotipalvelun työntekijät pitivät ruokapäiväkirjoja. Tutkimuksessa haastateltiin 19 kotipalvelun työntekijää. Tutkimuksen toisessa vaiheessa lähetettiin kysely saman kotipalvelualueen ravitsemusvastaaville. Heiltä selvitettiin, minkälaisia ravitsemukseen liittyviä tietoja iäkkäiden parissa työskentelevät kotipalvelun työntekijät tarvitsivat sään, minkälaiset mahdollisuudet kotipalvelun työntekijöille käytännössä luotiin oman osaamisensa kehittämiseen, ja miten kotipalvelun työntekijöiden kouluttautumista tuettiin työnantajan taholta. Kyselyyn vastasi 27 ravitsemusvastaavaa. Koulutustarpeiden kartoituksen teoreettisena viitekehyksenä toimi Scissonsin (1982) tarvearvioinnin luokittelu. Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa, etsittiin tarpeiden pohjalta nousseita koululutusmahdollisuuksia. Tarkastelussa teoreettisena tukena oli Mentkowskin ja hänen tutkimusryhmänsä (2000) kehittämä, ammatillisen oppimisen ja malli. Kotipalvelun työntekijöiden arvion mukaan eniten koulutusta kaivattiin ravitsemuksen erilaisiin osa-alueisiin, erityisruokavalioihin, lääkkeiden ja ruoan teen sopivuuteen sekä ruokailuun liittyviin käytännön toimiin. Keinoiksi, henkilökunta pyrki ylläpitämään iäkkäiden hyvää ravitsemustilaa, mainittiin ruoan esillelaittoon ja ruokailuhetken miellyttävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Ruokapäiväkirja ei ollut henkilökunnan päivittäisessä käytössä. Kotipalvelun työntekijöiden tärkeimpinä osaamisalueina pidettiin erityisruokavalioiden tuntemista, aliravitsemuksen tunnistamista sekä lääkkeiden ja ruoan yhteensopivuutta. Työntekijöiden mukaan heillä oli joko hyvät mahdollisuudet osallistua koulutukseen ja se oli myös vapaaehtoista tai osallistumismahdollisuudet olivat huonot. Esille nousseita työssä oppimisen tilanteita olivat päivittäiset vuorovaikutustilanteet, työssä esiintyvät ongelmanratkaisutilanteet, tietokoneen käytttö tiedonhankintatilanteissa ja yhteistyö kotisairaanhoidon kanssa.

Miten Pohjois-Kymen OP-Kiinteistökeskuksen tulisi toimia Kouvolan seudun Osuuspankin vision ja strategian mukaan

Osuuspankkiryhmä on valinnut markkinointistrategiakseen asiakassuuntautuneen palvelutavan. Pankin puolella uskotaan, että näin toimimalla on mahdollista saavuttaa pitkäaikainen asiakkuus ja sitä kautta saada kilpailuetua muihin pankkeihin nähden. Koska pankkimaailma, myös Osusspankkiryhmä, on etsinyt yhteistyökumppaneita esimerkiksi vakuutusyhtiöistä, tässä tutkimustyössä on käsitelty myös suhdemarkkinointia, joka on asiakassuhdemarkkinointia laajempi käsite. Valtakunnallisessa OP-Kiinteistövälitys -ketjussakin on valittu sama strategia kuin pankin puolella. Lisäksi alueet voivat tehdä oman strategian valtakunnallisen pohjalta. pohjois-Kymen OP-Kiinteistökeskus Oy on paikallisen pankin, Kouvolan Seudun Osuuspankin, omistama yritys, joten voidaan väittää, että kiinteistövälityksen varsinainen tehtävä on tukea konsernin liiketoiminnan ydintä, pankkitoimintaa. Tutkielmani tarkoitus on pohtia, miten Pohjois-Kymen OP-Kiinteistökeskuksen tulisi toimia pankin vision ja strategian mukaan, huomioituna se, että kiinteistövälitys on asiantuntija organisaatio ja sillä on oma valtakunnallinen strategia.

Paperikoneen toimituskonseptin muutos strategisena kilpailutekijänä

2000-luvulla paperikoneiden kustannuskilpailukykyä on parannettu jatkuvasti, mutta se ei ole ollut riittävää. Tarve muutoksiin havaitaan kilpailukyvyn puutteena vuosina 2007–2008. Eräänä hankkeena on paperikoneen suunnitteleminen ja valmistaminen kopiokonseptikoneena, jossa toimitusmoduulina on paperikone perälaatikolta rullaimelle. Moduulikonsepti on toimintatapa, jossa paperikone tuotteistetaan rakenneryhmien ja laitteiden osalta tietyn ominaisuuden mukaan koko paperikonelinjassa. Paperikone rakentuisi sovituista moduulipalikoista. Moduulikonseptitavassa paperikone suunnitellaan ja toteutetaan aina malliaineiston pohjalta kaikissa rakenneryhmissä. Työssä on tarkoitus vertailla kopiokonsepti- ja moduulikonseptimallia. Kaksi tutkimustyön pääkysymystä käsittelee ulkoista kilpailukykyä ja yrityksen sisäistä tehokkuutta valmistaa paperi- ja kartonkikoneita kopiokonsepti- tai moduulikonseptimallilla näkökulmana pitkäaikainen kilpailuetu. Tutkimustulokset selvitettiin Kamenskyn kehittämällä yrityksen strategisen arkkitehtuurin mallilla. Sisäiset ja ulkoiset toiminnot analysoitiin. Ulkoisen ja sisäisen analyysin pohjalta muodostettiin yhdistetty näkemys, synteesianalyysi, joka vastaa työn tavoitteisiin, kahteen pääkysymykseen sekä alakysymyksiin. Kopiokonsepti ei ole ratkaisu pitkäaikaiseen kilpailukykyyn, koska jokainen paperilaji ja konekoko tarvitsevat oman kopiomallinsa. Nykyiset henkilöresurssit eivät tule riittämään näihin koneisiin tarvittavien dokumenttien luomiseen ja ylläpitoon. Suunnittelun perustehtävä muuttuisi projektisuunnittelusta kopiomallien suunnitteluksi. Moduulikonseptilla saavutetaan kaikki ne edut, joita kopiokonseptilla on tavoiteltu, mukaan lukien nimikkeiden uudelleenkäyttö. Moduulikonseptilla voidaan toteuttaa kaikki nykyiset ja tulevat paperikoneet ja paperilajit. Vuosittain saatavissa oleva määrä on 1,5–2,5 kopiokonseptipaperikonetta. Moduulikonseptimallia on saatavissa sama määrä.

Merkillinen strategia : puolustushallinnon strategian semioottinen tarkastelu

Jo antiikin ajan sodankäynnissä käytetty termi strategia on noussut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana myös liike-elämän ja liiketaloustieteen termiksi. Strategia ja strateginen johtaminen ovat tämän kehityksen myötä tulleet Suomen julkisen sektorinkin käyttöön, myös puolustushallintoon. Kun sisällöltään sangen heterogeeninen liiketaloustieteellinen strategia on puolustushallinnossa kohdannut edelleen käytössä olevan sotatieteellisen strategian, on termin sisällöstä aiheutunut sekaannusta. Tämä tutkimus ei ole kuitenkaan kiinnostunut vain sotatieteellisen ja liiketaloustieteellisen strategian eroista ja yhtäläisyyksistä, vaan päämääränä on myös selvittää strategian käyttöön liittyviä syitä ja tavoitteita. Näihin päämääriin voidaan päästä käsiksi tutkimalla strategian käyttöä organisaatiossa. Tutkimus perustuu pragmatistiseen semiotiikkaan, tieteenalaan, jonka mukaan mitä tahansa voidaan pitää merkkinä, jos se sellaiseksi tulkitaan. Merkin sisältö on paljastettavissa sen käytön perusteella. Tutkimuksen pääkysymys on edellisen perusteella ”Millainen on ’strategian’ sisältö puolustushallinnossa?” ’Strategiaa’ pidetään merkkinä, joka koostuu itse merkkivälineestä eli representantista, merkin objektista sekä tulkintavaikutuksesta eli interpretantista. Merkin käyttö on perustaltaan dialogista eli merkin toimintaan liittyy tekijä ja lukija. Näistä elementeistä tässä tutkimuksessa on muodostettu malli, jonka suhteen aineistoa tarkastelemalla tulkitaan ’strategian’ sisältö. Tutkimusaineistona käytetään puolustusministeriön julkista strategiaa sekä puolustushallinnon strategisen suunnittelun tehtävissä toimineiden henkilöiden teemahaastatteluja (N = 14). Aineiston avulla päädyttiin siihen, että merkin käytöstä on puolustushallinnosta löydettävissä viisi erilaista strategia-merkkiä. ’Todellista strategiaa’ käytetään erottelemaan liiketaloustieteellinen strategiakäsitys sotatieteellisestä ja legitimoimaan jälkimmäisen käyttöä. ’Luvaton strategia’ liittyy valtakysymyksiin: määrittelemällä jokin strategia luvattomaksi korostetaan oman organisaatiotason asemaa. ’Kova strategia’ tavoittelee suunnitelmaa mahdollisimman tehokkaan tulevaisuuden puolustuksen rakentamiseksi. ’Päätetty strategia’ on strategisten päätöstekijöiden siunaama strategia, jonka mukaan suunnitelma voidaan implementoida organisaatioon. ’Pehmeällä strategialla’ tavoitellaan suopeaa maaperää ’kovalle ja päätetylle strategialle’ sekä legitimiteettiä.

Viranomaisyhteistyön merkityssysteemi ja hegemonia : "ministerien puheet diskurssianalyysin kourissa"

Tutkimuksessa analysoidaan Sisäasiain- ja Puolustusministereiden puheita 2004-2008 ajalta, tarkoituksena selvittää viranomaisyhteistyöhön liittyviä merkityssysteemejä. Merkityssysteemien avulla merkityksellistetään viranomaisyhteistyöhön liittyviä funktioita, joiden avulla kielellisessä maailmassa oikeutetaan toimintoja ja käytäntöjä, joilla muokataan ja uusinnetaan sosiaalista todellisuutta eli yhteiskuntaamme. Ymmärtämällä tätä sosiaaliseen kontsruktionismiin perustuvaa oletusta kielen kyvystä aiheuttaa muutoksia ei –kielellisessä maailmassa, kykenemme rakentamaan yhteistä sosiaalista maailmaamme ymmärrettävämmäksi. Tutkimuksessa analysoidaan ministereiden puheita analyyttisen diskurssianalyysin avulla suostuttelevan ja vakuuttavan retoriikan menetelmiä käyttäen. Menetelmällä analysoidaan MITEN ministerit pyrkivät vakuuttamaan kuulijat luomastaan vaihtoehdottomasta totuudesta, joka liittyy viranomaisyhteistyön toiminnalliseen ja kontekstuaaliseen käyttöön sekä oikeuttamaan oman organisaationsa olemassaoloa. Viranomaisyhteistyön merkityssysteemit rakentuvat analyysin tulkinnan mukaisesti neljästä tulkintarepertuaarista; Globalisaatio-, sektoroituneisuus-, Resurssi- ja turvallisuusrepertuaareista.

Kansainvälisen kokonaisvaltaisen kriisinhallintastrategian (Comprehensive Approach) mahdollisuudet Suomen kokonaismaanpuolustuksen kansainvälisen ulottuvuuden kehittämiseen : voimakasta normipainetta vai pientä hienosäätöä?

Kansallisen kokonaismaanpuolustuksemme toimintaympäristö on kylmän sodan jälkeisellä ajalla ollut voimakkaassa muutoksessa. Globalisoituvassa maailmassa turvallisuushaasteet ja -uhat muodostavat keskinäisriippuvuuden verkoston, joiden vaikutuksiltaan laajat seuraukset iskevät lyhyillä varoitusajoilla yhä voimakkaammin, etäämmälle ja perinteisistä valtioiden rajoista välittämättä. Kansainvälisessä toiminnassa on vakiintumassa käsitteellisellä tasolla termi ”Comprehensive Approach”- kuvaamaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa uusiin turvallisuushaasteisiin vastaamiseksi laajan turvallisuuden käsiteympäristössä. Miten tämä käsite ymmärretään Suomelle keskeisimpien toimijoiden, eli Euroopan Unionin, Yhdistyneiden Kansakuntien, Naton, Yhdysvaltojen tai vaikkapa Pohjoismaiden osalta? Kansallisen varautumisemme päämäärä on kuitenkin säilynyt vuosien saatossa samana. Sen tehtävänä on ollut varmistaa ja ylläpitää yhteiskuntamme elintärkeät toiminnot kaikissa tilanteissa kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseksi sekä valtion toimintakyvyn säilyttämiseksi. Varautumisemme kulmakiveksi on vuosikymmenten kuluessa muotoutunut kokonaismaanpuolustuksen konsepti, jonka avulla kaikki tärkeimmät kansalliset voimavaramme on kyetty keskittämään kohti yhteistä päämäärää kriisitilanteesta selviämiseksi sekä on estetty pienen valtion rajallisten resurssien päällekkäinen kehittäminen tai käyttö. Suomen kriisivalmiuden nykytila ja tulevaisuus on kuitenkin yhä tiiviimmin sidoksissa kansainväliseen kehitykseen. Syrjäinen sijaintimme, riippuvuus ulkomaankaupasta pitkine kulje-tusyhteyksineen, talouden kasvava integraatio, sähköisen viestinnän kehitys, teknologinen kustannusten kasvu sekä erikoistumisen vaatimus lisäävät jatkuvasti alttiuttamme erilaisille häiriöille ja lisäävät varautumisen kokonaiskustannuksia. Myös luonnon ääri-ilmiöiden voimistuminen, energiariippuvuuden lisääntyminen sekä sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden luonteen muutos edellyttävät kansallisen varautumisemme perusrakenteiden aktiivista ja kehittävää tarkastelua. Tämän diplomityön keskeisenä tarkoituksena on löytää ja tunnistaa konstruktivismin teorian viitekehyksessä niitä kansainvälisen kehityksen trendejä ja muutospaineita, jotka mahdollistavat oman kansallisen kokonaismaanpuolustuksen mallimme kehittämisen. Samalla Suomelle tarjoutuu mahdollisuus vaikuttaa aktiivisella omalla toiminnallaan ja osaamisellaan kansainväliseen kehitykseen sekä verkottumalla hyödyntää globaalia osaamispääomaa. Esimerkkeinä tästä onnistuneesta kaksisuuntaisesta vaikuttamisesta esitellään tässä tutkimustyössä Suomen toiminta monikansallisessa suorituskykyjen kehittämistoiminnassa (MNE- eksperimentaatiosarja) sekä merivalvonta-alalla toteutettu monenvälinen yhteistyö.

Jalkaväkimiinojen suorituskykyä korvaavat tykistöasejärjestelmät

Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää jalkaväkimiinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Jalkaväkimiinojen suorituskyky on pääosin korvattavissa. Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaaminen on toteutettava useiden, teknisesti kehittyneiden, mutta kalliiden osajärjestelmien yhdistelmällä. Suomelle on ehdotettu hankittavaksi muun muassa, itsenäisiä sensorijärjestelmiä, älypanoksia, joissa on integroidut sensorijärjestelmät sekä tykistön tai heittimistön älyammuksia. Pääesikunnan maavoimaosaston mukaan hankittavilla korvaavilla järjestelmillä on kyettävä korvaamaan jalkaväkimiinojen suorituskyky seuraavissa tehtävissä - panssari- ja ajoneuvomiinojen sekä esteiden ja murrosteiden suojaaminen sekä niiden raivaamisen estäminen tai vaikeuttaminen (ajanvoiton hankkiminen) - omien joukkojen ryhmityksen suojaaminen - alueen vapaan käytön estäminen hyökkääjältä - tappioiden tuottaminen hyökkääjälle. Tutkimuksen pääkysymys on, miten tykistöasejärjestelmää voidaan käyttää miinoitteen tehon nostamiseen sekä miinoittamiseen ja mitkä ovat ne tykistöasejärjestelmän osat, joilla miinoitteen suorituskyky ylläpidetään tai kehitetään? Tutkimuksen pohjaksi lasketaan tavanomaisen sulutteen teho vihollisen mekanisoitua komppaniaa vastaan. Saatua tulosta verrataan tykistöasejärjestelmän tuottamiin tappioihin vastaavaa maalia vastaan sekä arvioidaan, minkälainen yhteisvaikutus järjestelmillä on. Tutkimuksessa selvitetään tykistöasejärjestelmän kyky valvontaan ja maalinosoitukseen, tulivaikutukseen erityisesti miinoitteisiin liittyen sekä kaukomiinoittamiseen. Kymmenien kilometrien etäisyydelle vaikuttamaan kykenevät asejärjestelmät vaativat tehokkaan maalinosoitusjärjestelmän tai niiden suurta kantamaa ei kyetä täysin hyödyntämään. Ranger – lentotiedustelujärjestelmä on tehokas väline maalien paikantamiseen vihollisen selustasta, sen käyttöä rajoittaa lähinnä lennokkien vähäinen määrä ja toimintakyky vaativissa sääolosuhteissa. Sulutteiden valvontaan tehokkaimpia laitteita ovat maastonvalvontatutkat sekä sensorivalvontajärjestelmät. Maastovalvontatutkien keskimääräinen havaintoetäisyys ihmiseen on 1000 – 5000 metriä, joka riittää esimerkiksi pataljoonan painopistesuunnan sulutteiden valvontaan. Tulevaisuudessa miinoitteiden valvontaan tarkoitetut sensorivalvontajärjestelmät tulevat todennäköisesti olemaan pääosin miinoitteisiin asennettavia, pienikokoisia valvontalaitteita, joiden toiminta perustuu esimerkiksi infrapuna-, seismisiin tai magneettisiin sensoreihin. Raskaasta raketinheittimestä tulee Suomessa merkittävä operatiivisen tulenkäytön väline hyvän kantaman ja erittäin suuren tulen tehon ansiosta. Kaukomiinoittamiseen kykenevät AT2 miinaraketit ovat tehokkaita ja tulevat laajentamaan tavanomaisen panssarimiinoittamisen keinovalikoimaa huomattavasti. Raskaan raketinheittimen käyttöä rajoittaa eniten ampumalaitteiden vähyys sekä alkuvaiheessa yksipuoleinen ampumatarvikevalikoima. Älykkäillä tytärammuksilla varustetuilla kuorma-ammuksilla kyetään vaikuttamaan tehokkaasti omaan miinoitteeseen pysähtynyttä panssaroitua vihollista vastaan laskematta merkittävästi oman miinoitteen torjunta-arvoa. Kuorma-ammuksilla saavutetaan maalialueella huomattavan korkea tulentiheys, joka aiheuttaa viholliselle tuntuvat tappiot. Tutkimuksessa todetaan, että jalkaväkimiinoitteiden suorituskyky voidaan pääosin korvata tykistöasejärjestelmällä. Suurimmat haasteet aiheutuvat valvontatarpeen laajuudesta. Valvottavia miinoitteita on paljon eikä kaikkialle ole mahdollista suunnata tykistön valvonta- ja maalinosoituslaitteita. Taistelujen painopisteeseen tykistöllä on kuitenkin tarjota erittäin moderneja ja tehokkaita valvonta- ja maalinosoitusjärjestelmiä, kuten maavalvontatutka ja Maakotka. Tulivoimassa jalkaväkimiinat kyetään korvaamaan, suoraan miinoitteeseen vaikuttamaan kykenevät DM 662 kuorma-ammukset aiheuttavat merkittävää tuhoa erityisesti jalkaväelle mutta myös panssaroitujen maalien tappioprosentti maalialueella on korkea. Kaukomiinoittamiskyvyllä nostetaan suluttamisjärjestelmän kyky alueen vapaan käytön estämiseen uudelle tasolle, etäisyys, työvoiman tarve ja aikatekijät muuttuvat merkittävästi miinarakettien myötä. Omien joukkojen ryhmityksen suojaamiseen erityisesti komppaniatasolla jalkaväkimiinat ovat erinomainen ase, jonka suorituskykyä on tykistöllä vaikea suoranaisesti korvata. Raketinheittimen miinaraketit kykenevät vastaamaan nopeasti yllättävään vihollisuhkaan sivusta suunnasta mutta niillä ei voi vaikuttaa riittävän lähelle omia joukkoja, jotta niiden suorituskyvyllä voitaisiin suoraan korvata jalkaväkimiinojen jättämä aukko katvealueiden ja vartiopaikkojen suojana.

Organisaation muutoksen markkinointi puolustusvoimissa

Tutkimuksen lähtökohtana olivat tutkijan kokemusperäiset havainnot puutteellisesti hoidetus-ta markkinoinnista ja viestinnästä puolustusvoimissa muutoksiin liittyen. Muutoksissa on koettu, että niiden todelliset syyt ovat jääneet epämääräisiksi ja henkilöstön sitouttaminen vähäiseksi - näin ainakin Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä, jossa tutkija palveli lakkautuksen aikana. Syntyi siis tarve tutkia löytyisikö tähän ongelmaan jokin ratkaisumalli. Tutkimuksen päämääränä oli tutkia liiketaloudellisia markkinoinnin ja viestinnän teorioita ja niiden kautta löytää lainalaisuuksia, joita voitaisiin käyttää muutoksen kohteeksi joutuvan puolustusvoimien organisaation johtamisen apuvälineinä. Tältä pohja tutkimukselle luotiin päätutkimuskysymys, joka oli: Miten markkinoinnilla voidaan tukea muutoksen kohteeksi joutuvaa organisaatiota? Tutkimuksella oli myös hypoteesi: Mikäli päätökset markkinoidaan ja viestitään organisaation sisällä oikein, päästään paremmin haluttuun lopputulokseen. Samalla henkilöstö saadaan paremmin sitoutettua ja motivoitua yhteiseen päämäärään sekä ymmärtämään oman panoksen merkitys. Tutkimus laadittiin laadullisena eli kvalitatiivisena ja metodina käytettiin tulkitsevaa käsitetutkimusta. Tutkimus rakentui kolmesta teorialuvusta, jotka olivat markkinointi, viestintä ja johtaminen. Niissä kuvattiin yleisellä tasolla tutkimukselle oleellisia teorioita ja malleja. Teorialukujen jälkeen tutkimukseen rakennettiin case-tarkastelu, jossa kuvattiin hypoteettisen puolustusvoimien organisaation muutosta. Tavoitteena case-tarkastelussa oli laatia teorialukujen pohjalta esimerkki siitä, miten organisaation muutos voidaan markkinoida ja viestiä siten, että haluttu lopputulos saavutetaan ja henkilöstö sitoutetaan siihen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että markkinoinnin ja viestinnän keinot ovat sovellettavissa johtamisen apuvälineinä muutosta toteutettaessa. Tämä perustuu siihen, että tutkimuksessa havaittiin markkinoinnin, viestinnän ja johtamisen ytimessä olevan yksilöiden tavoitteet, mo-tivaatiot ja sitouttaminen. Samoja psykologisia lainalaisuuksia vain tarkastellaan eri näkökulmasta ja eri toimenpitein. Jotta markkinoinnilla ja viestinnällä voidaan tukea muutoksen johtamista, vaatii se eri organisaatiotasojen yhteistyötä ja sitoutumista, jotta haluttuun lopputulokseen päästään henkilöstön kannalta mahdollisimman kivuttomasti. Tämän tutkimuksen tulosten pohjalta jatkotutkimusta voisi suorittaa esimerkiksi haastattelututkimuksena muutoksen kokeneiden henkilöiden käsityksistä markkinoinnista ja viestinnästä ja niiden onnistumisesta käytännössä.

Organisaatiokulttuuri puolustusvoimissa : maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuurit puntarissa

Tässä tutkimuksessa kuvataan maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuureita. Puolustusvoimissa on organisaatiokulttuuria tutkittu eri näkökulmista, mutta puolustushaarojen kulttuuria ei ole aikaisemmin kokoavasti selvitetty. Tämä työ pyrkii täyttämää tuon tutkimuksellisen tyhjiön. Työn mielenkiinto on syntynyt puolustushaarojen erilaisista ulkoisista piirteistä. Miksi eri puolustushaarojen henkilöstöllä näyttää olevan erilaisia tapoja toimia? Mistä tällaiset erot syntyvät? Organisaatiokulttuuri on moniulotteinen ilmiö, eikä sen määritelmästä tieteenalalla ole yksi-mielisyyttä. Käsite on tulkittavissa eräänlaisena synteesinä organisaation ja kulttuurin käsit-teiden kautta. Tässä tutkimuksessa käsitteen määrittelyssä on tukeuduttu Edgar Scheinin organisaatiokulttuurin määritelmään. Organisaatiokulttuuri itsessään ymmärretään organisaation eri tasoilla ilmeneväksi kulttuuriksi, joka yhdistää organisaation henkilöstöä oletusten, arvojen ja käyttäytymisen tasolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu pääosin Scheinin organisaatiokulttuuriteorian ympärille, jota on täydennetty hallinnollisella näkökulmalla. Tutkimustehtävänä on kuvailla maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuuria sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä puolustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa. Tehtävän ratkaisemiseksi tutkimusraportissa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mistä osakokonaisuuksista puolustusvoimien organisaatiokulttuuri muodostuu puo-lustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa Scheinin teorian mukaan tarkasteltuna? 2. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit ilmenevät puolustushaarassa tutki-mukseen valitun puolustushaaraesikunnan henkilöstön kokemuksen mukaan? 3. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit eroavat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niissä esiintyy?

Venäjän suhde ETYJ:iin

Tässä diplomityössä tarkastellaan Venäjän suhdetta ETYJ:iin. Tarkoituksena on tarkastella sitä, miten Venäjä rakentaa ja muotoilee oman näkemyksensä ETYJ:in toimintaan ja esittää näkemyksensä muille. Venäjä rakentaa todellisuutta ja valtasuhdetta omilla intressialueillaan käyttämällä viestintää välineenä. Venäjän ja länsimaiden ETYJ:in puitteissa käyttämien puheenvuorojen voidaan ajatella olevan diskurssikamppailua siitä, miten arvoyhteisön normeja voidaan soveltaa ja mikä on hyväksyttävää toimintaa. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä selvittämään Venäjän suhdetta ETYJ:iin tutkimalla Venäjän ulkopoliittista diskurssia ETYJ:in toiminnasta Itä-Euroopassa ja Georgian tilanteeseen liittyen, sekä presidentti Medvedevin aloitteessa uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelystä. Yleisenä teoreettisena lähtökohtana suhteiden tarkasteluun käytetään konstruktivismia. Metodina on käytetty kriittistä diskurssianalyysia. Pääasiallisena lähteenä on käytetty Venäjän lausuntoja ETYJ:issä vuosilta 2006–2010. Venäjän näkökulmasta kiistanalaisten asioiden luonne liit-tyy suoraan tai läheisesti materiaalisiin tai muuten konkreettisesti ilmeneviin intresseihin. Venäläisen lähestymistavan mukaan asioista neuvotellaan niin, että vastakkainasettelun omaisesta lähtökohdasta tingitään ja tehdään kompromisseja, sekä sitoudutaan vastavuoroisesti. Länsimaisesta näkökulmasta kiistanalaisuus liittyy arvoihin tai normeihin, joiden kautta pyritään löytämään vuorovaikutteisesti muuntumiseen pohjautuvia ratkaisuja. Venäjän kielenkäytöstä ei ole löydettävissä suoranaista piilotettua agendaa, mutta vivahde piilovaikuttamisesta tulee vastaan Itä-Euroopan maita koskevissa lausunnoissa. Vaikutelma on sellainen, että vaikuttamisen kohde on venäläinen yleisö. Teemana on silloin kansallisen identiteetin ja maailmanpolitiikan vaikuttajan roolin rakentaminen. Venäjän suhde ETYJ:iin tulee varmasti pysymään kompleksisena, mutta sen pyrkimys läsnäoloon päätöksenteossa pakottanee sen jatkossakin tekemään kompromisseja omien intressiensä suhteen.

Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.